sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

24# Kesän tavoitteiden tulokset, osa 1

Kesähän on jo pitkällä, joten tarvis vissiin tarttua härkäliiniä sarvista. Mullahan oli laadittu oikein lomatavoitteet, mutta päätin helpottaa urakkaa sen verran, että jos nyt kesän aikana saisi jotakin aikaan. Päätin aloittaa pyöräilystä; semmonen 100 kilsan päiväveto olisi kova juttu. Ainakin minulle, joka on aloittanut pyöräilyn pari kuukautta takaperin, ja jonka peruskunto on olematon.

Mulla oli herätyskello soimassa yhdeksältä, jos sitä pääsisi kymmeneltä pyörän selkään. Yeah right. Alkoi ihan hyvin, kun heräsin klo 10.35, ja sen jälkeen meni pari tuntia lolleroimiseen ja pyöräilemään pääsin vasta puoli yhden jälkeen.

Ajomatkasta:

5 km: Ensimmäinen pysähdys liikennevalojen vuoksi. Aurinkoinen keli, ei älyttömän kuuma (oisko ollu 24 astetta) ja mikä parasta, ei pahemmin tuule. Vähän tuli mietittyä paitavalintaa, musta t-paita kyllä hiosti. Ja ehkä aurinkovoidekaan ei olisi ollut pahitteeksi. Tähän meinaan saattaa kulua aikaa.

13 km: Alkukankeus poljettu pois, ja pätkä meni vähän helpommin. Pysähdyn kaupalle ja ostan puolen litran vissyn, en jaksa juoda kaikkea.

36 km: Pätkä meni oikein hyvin, varmaankin siksi että se oli minulle ennen ajamatonta tietä, ja pysyi mielenkiinto yllä ja kilometrejä tuli nieltyä kuin huomaamatta. Näinpähän Sipoonlahden asuinalueenkin (se Hjalliksen prokkis Diilistä). Pysähdyn taas kaupalle, ostan vissyn. Tällä kertaa puteli tyhjenee muutamalla kulauksella.

49 km: Tekstaritauko. Hyvä tekosyy pysähtyä.

58 km: Iski nälkä, joten kurvasin kotia syömään. Samalla tuli ehkä vähän torkahdettuakin :oops: Toivoin, että olisi alkanut ukkostaa, ettei olisi tarvinnut pyöräillä enää. Alkoi meinaan tuntumaan.

66 km: Ruoka- ja lepotauko tekivät hallaa. Ei meinannut millään päästä eteenpäin, reisiä kivisti, käsijarru päällä koko ajan.

73 km: Jos maraton alkaa kolmestakympistä, niin satasen pyöräily alkaa seitsemästäkympistä. Pukkaa epätoivon tunnetta, ei tätä vaan jaksa.

79 km: Pakko pitää taukoja, ei tule muuten mitään.

84 km: Tekstaritauko.

89 km: Ihme, ettei perse pahemmin kipunoi. Ja mikä jano! Ruoan jälkeen juonut tippaakaan.

100,14 km: Kurvaan pyöräkellariin. Olipa hyvin mitoitettu pyörälenkki, ei siinä paljon ylimääräisiä kertynyt. Olen täysin kaputt, nestehukassa ja auringon polttama. Ainakaan viikkoon en koske fillariin, ja moisia älyttömiä matkoja en aja enää koskaan!

Huomioitavia asioita: Olen törmännyt semmoiseen 30 days of music-juttuun. Vaikka muo ei haastettukaan millään lailla, niin ehkä sitä voisi osallistua. Eli biisejä joka päivälle (lue: postaukselle) eri aiheen mukaan.

Tänään vuorossa nro 7.

day 01 – your favorite song: Nirvana - Smells like teen spirit
day 02 – your least favorite song: Los Del Rio - Macarena
day 03 – a song that makes you happy: Oasis - Dont look back in anger
day 04 – a song that makes you sad: Everything but the girl - Missing
day 05 – a song that reminds you of someone: Volbeat - I only wanna be with you.
day 06 – a song that reminds you of somewhere: Klamydia - Mä lähden himaan:
day 07 – a song that reminds you of a certain event: Gerry & The Pacemakers: You'll never walk alone: Vaikea valinta... mutta iho menee vieläkin kanikselle, kun muistelee Anfield Roadilla katsomansa Liverpoolin futismatsia, jonka alkajaisiksi kyseinen biisi aina soitetaan.
day 08 – a song that you know all the words to
day 09 – a song that you can dance to
day 10 – a song that makes you fall asleep
day 11 – a song from your favorite band
day 12 – a song from a band you hate
day 13 – a song that is a guilty pleasure
day 14 – a song that no one would expect you to love
day 15 – a song that describes you
day 16 – a song that you used to love but now hate
day 17 – a song that you hear often on the radio
day 18 – a song that you wish you heard on the radio
day 19 – a song from your favorite album
day 20 – a song that you listen to when you’re angry
day 21 – a song that you listen to when you’re happy
day 22 – a song that you listen to when you’re sad
day 23 – a song that you want to play at your wedding
day 24 – a song that you want to play at your funeral
day 25 – a song that makes you laugh
day 26 – a song that you can play on an instrument
day 27 – a song that you wish you could play
day 28 – a song that makes you feel guilty
day 29 – a song from your childhood
day 30 – your favorite song at this time last year

6 kommenttia:

  1. Jee,lollerointia tässä on kaivattukin :)
    Hieno saavutus tuollainen,itse en kyllä pystyisi moista matkaa ajamaan.Johan siinä takamus olisi niin ruvella että huh huh.
    Mäkin haluan Enklantiin futismatsiin :/

    VastaaPoista
  2. Haeskelin uusia blogeja luettavakseni ja törmäsin sun blogiin, olit kunnioitettavalla 720 sijalla !!!
    Mä en tällä kelillä olis halunnut polkea 100km, meillä oli varjossa taas +31. Joskus kun ei ollut autoa, lasten kanssa poljettiin "usein" naapurikunnan kauppaan, yht. 30km, se ei tuottanut tuskaa, mut 100km, hmm. Hyvää musiikkia se ainakin vaatis tai hyvää seuraa .

    VastaaPoista
  3. Kyllä kroppa oireilee vieläkin kovasti... Nyt ei minkäänlaista liikuntaa moneen päivään, ja kosolti epäterveellistä ruokaa, niin eiköhän se siitä.

    Joo futismatsi englannissa on aina elämys :)

    Sijalla 720... :) En nyt ole ihan varma, mitä se tarkoittaa, ilmeisesti ei mikään yleisömagneetti tämä. Noh, täytyy alkaa kirjoittelemaan naisen anatomiasta enemmän, niin eiköhän googlehakujen myötä vierailut lisäänny.

    Mä en uskalla musiikkia kuunnella ajaessa, kun pelkään että sitten ei huomioi tarpeeksi muuta liikennettä tms.

    VastaaPoista
  4. Tämähän on uus blogi, ei se nyt mitenkään vois olla korkeemmalla ja toi on hyvä sijoitus, kun ylipäätään löytyy listalta. Se listahan jatkuu ties miten pitkälle.

    VastaaPoista
  5. Siis pisteytetäänkö nämä blogit jotenkin ja jos niillä perusteella tuo lista laaditaan?

    VastaaPoista
  6. Mun blogi varmaan sijalla 10 000 siellä listalla :)

    VastaaPoista