sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

36# Leijonan hakeminen

Perjantaina piti aamusta herätä jo vähintään kananlaulun aikaan, ja kovasti väsyttikin kun olin mennyt vasta kahden kieppeillä nukkumaan, ja kämpän lämpötila piti huolen siitä, ettei uni tullut kuin katkonaisesti ja sekin vasta aamun tunteina. Tosin mä vähän hätäilin ja lähdin liian aikaisin, aivan hyvin olisin voinut vielä 20 minuuttia köllötellä pidempäänkin.

Kävin ensiksi ostamassa junalipun Imatraahan, maksoi 45,50€ automaatista. Aivan sikamainen hinta. Kenellä on varaa maksella tuommoisia päättömiä hintoja? Lentäminen ja autoilukin olisi halvempaa, joskaan Imatrassa ei tietääkseni olekaan lentokenttää.

Sitten menin vaihtamaan Lontoon matkasta jääneet punnat Forexiin. Siihen oli kertynyt vähän jonoa. Odotellessani sama puliveivari, johon nyt olen kolmella viimeisellä vierailullani rautatieasemalla törmännyt, tuli jälleen pummimaan kahta euroa. Ei mitään tapoja edes, tulee sentin päästä naamasta ja töksäyttää: "Anna 2 euroa." Vastattuani kielteisesti pultsari sanoo "samanlaisia paskoja olette kaikki" ja lähtee pois. Huh huh. Jos uskaltaisin, niin neuvoisin äijää menemään töihin; niin me muutkin joudutaan tekemään, jos halutaan saada parieuroset. Tai olisi edes ryyppäämättä kaikkia rahojaan.

Sain fyrkat kuitenkin vaihdettua. Kävin ostamassa vielä kuukausilipun bussiin ja sen jälkeen Picnicista ostamassa patongin ja veden ennen kuin lampsin laiturialueelle vartoomaan junan saapumista. Sama puliveivari oli saanut pummittua röökiä kahdelta nuorelta mieheltä.

Juna tuli asemalle vain muutama minuutti ennen sen lähtöä. Mulla oli käytäväpaikka, joten varmaan se aikaisesta arkiaamuajankohdasta huolimatta oli täynnä. Kukaan ei kuitenkaan tullut viereeni, vaikka muut yksittäiset matkustajat saivatkin vierustoverin. Vieressäni oli vanha pappa, joka matkalaukkunsa tarran perusteella oli tulossa etelänmailta. Hän höpisi koko ajan, mutta onneksi semmonen nuori jätkä joutui sen viereen kuuntelemaan sitä paskanjauhamista.

Junamatka meni kivuttomasti, vaikka ärsytti kun oli selkä menosuuntaan päin. Lueskelin vähän huonoa Juha Vuorisen kirjaa (Juoppohullun päiväkirja on hyvä, muut ovat pelkkää paskaa), kuuntelin biisejä museovehkeelläni ja katselin ohilipuvia maisemia. Ohitettiin Tikkurila, Lahti, Kouvola, Lappeenranta, Joutseno. Paikkoja, jotka voisi huoletta vetää sileäksi puskutraktorilla, ei niissä kuitenkaan kukaan oikeasti voi asua.

Yllätyksesti juna saapui ajallaan Imatrakseen. Pp oli vastassa. Käytiin kaupassa ja ostamassa mulle hiukopalaa Hesburgerista. Ajettiin mökille.

Mökki on kyllä jees. Kivalla paikalla, hyvätasoinen rakennus, puhdas järvi. Ja kiva emäntä ;) Ja mä täysihoidossa.

Siinähän se viikonloppu menikin, saunotessa ja uidessa, makkoillessa ja syödessä. Pp pilkkasi, kun olen niin kylmän arka, että kehtasin valittaa järviveden lämpötilaa (+25 astetta). Sää oli vaihtelevaa, joka päivä ukkosti, mutta vasta sunnuntaina oli oikeastaan huonompi keli. Mökissä oli sisällä tietysti tautisen kuuma ja hyttysarmeija oli mahtava.

Lauantaina käytiin kylilläkin, hämmästeltiin norjalaisukon aiheuttamaa verilöylyä, ja tehtiin vähän ruokaostoksia. Sunnuntaina käytiin tsekkaamaassa kirkko, sekin oli hieno.

Sunnuntaina tultiin takaisin Lappeenrannan kautta, käytiin kattomassa se hiekkajuttu. Mä muistelin lukeneeni, että alkukesästä joku trombi olisi pyyhkässyt sen poikkeen, mutta olihan se sielä. Käytiin Rossossa syömässä, jossa oli aika hidas palvelu eikä ruokakaan sitten lopulta ollut kovin hääppöistä.

Matkalla Hesaan pysähdyttiin vielä Utissa jäätelölle.

Mukava viikonloppuhan se oli.

Huomioitavia asioita: Olen törmännyt semmoiseen 30 days of music-juttuun. Vaikka muo ei haastettukaan millään lailla, niin ehkä sitä voisi osallistua. Eli biisejä joka päivälle (lue: postaukselle) eri aiheen mukaan.

Tänään vuorossa nro 19.

day 01 – your favorite song: Nirvana - Smells like teen spirit
day 02 – your least favorite song: Los Del Rio - Macarena
day 03 – a song that makes you happy: Oasis - Dont look back in anger
day 04 – a song that makes you sad: Everything but the girl - Missing
day 05 – a song that reminds you of someone: Volbeat - I only wanna be with you.
day 06 – a song that reminds you of somewhere: Klamydia - Mä lähden himaan
day 07 – a song that reminds you of a certain event: Gerry & The Pacemakers: You'll never walk alone
day 08 – a song that you know all the words to: Zen Café - Taxi
day 09 – a song that you can dance to: Seether - Careless Whisper
day 10 – a song that makes you fall asleep: Smashing Pumpkins - Galapogos
day 11 – a song from your favorite band: Kate Nash - Nicest thing
day 12 – a song from a band you hate: Chisu - Mun koti ei oo täällä
day 13 – a song that is a guilty pleasure: Britney Spears - Everytime 
day 14 – a song that no one would expect you to love: Antonio Vivaldi - Neljä vuodenaikaa - Talvi
day 15 – a song that describes you: Sleepy Sleepers - On niin hikikin

day 16 – a song that you used to love but now hate: James Blunt - You're beautiful
day 17 – a song that you hear often on the radio: Lady Antebellum - Need you now
day 18 – a song that you wish you heard on the radio: Pirkka-Pekka Petelius - Tra-la-la
day 19 – a song from your favorite album: Metallica - Master of Puppets: Paras levy on tietysti Nirvanan Nevermind, mutta koska se tuli jo "käytettyä" kohdassa 1, ja samaa artistia en viitsi käyttää, niin tyydytään nyt sitten toiseksi parhaampaan. Valitsen vielä live-vedon, Jamesin ilmeet vaikuttavat kyllä siltä, että jätkältä puuttuu jokin kromosomipari. Mutta Lars takoo rumpuja cuulisti !
day 20 – a song that you listen to when you’re angry
day 21 – a song that you listen to when you’re happy
day 22 – a song that you listen to when you’re sad
day 23 – a song that you want to play at your wedding
day 24 – a song that you want to play at your funeral
day 25 – a song that makes you laugh
day 26 – a song that you can play on an instrument
day 27 – a song that you wish you could play
day 28 – a song that makes you feel guilty
day 29 – a song from your childhood
day 30 – your favorite song at this time last year

4 kommenttia:

  1. Mun kommentti sit häipyi. Totesin vain, etten ole vielä jaksanut sitä hiekkatsydeemiä katsomaan. Ja oisit jäänyt Lpr:aan, mein mökillä ei ollut hyttysen hyttystä :)

    VastaaPoista
  2. Oltiin viime vuonna hiekkasydeemillä ja... Kyl mökille kuuluu hyttyset :)

    VastaaPoista
  3. Kävittekö paluumatkalla Utin "lentokonebaarissa" eli ABC:llä?Se on meidän vakkaripaikka aina kun mennään Itä-Suomeen.

    VastaaPoista