798# Israel, 5

 27.7.-28.7.2023, +32, Clear, Tel Aviv, Israel

Torstaille ei ollut mitään agendaa, joten saimme nukkua vapaasti niin pitkään kuin halusimme, ja kylläpä sitä unta riittikin kymmeneen asti ja ylikin. Aamiaiseksi söimme maanantailta jääneet pizzan jämät, ei hullumpi aamupala ollenkaan. Vähän olimme kyllä epävarmoja voiko niin vanhaa pitsaa vielä syödä, mutta hyvin sen massu kesti. 

Lähdimme jälleen rannalle, molemmat diggasimme rannasta. Lämmintä vettä ja hienoa hiekkaa ja suihkut vielä käytettävissä. Toisella uintikerralla kala puraisi minua samasta kohdasta kantapäätä, jossa oli aiemmin saatu hiertymä. Siitä näytti irronneen jopa pieni pala. Minua vähän huoletti, jos sellaisesta saisi jonkun taudin / verenmyrkytyksen. Huuhtelin kantapäätä vesihanan alla kun ei ollut edes käsidesiä saatavilla. Kämpillä googlasimme moista piraijaa, ja päädyimme isosargiin. Arvosana 1/5 mokomalle verenhimoiselle purijalle.

Siivosimme hieman kämpillä, ja veimme roskia ja tyhjiä pulloja roskikseen. Joku mummeli yhytti minut, ja neuvoi jättämään tyhjät putelit roskiksen eteen, että joku ker(j)ääjä löytäisi ne. Ihmettelimme, onko täälläkin muka jonkunlainen panttisysteemi? Meille oli kertynyt myös pieniä kolikoita aikamoinen keko kun emme osanneet niitä käyttää, laitoimme ne pullokassiin vielä lisukkeeksi (myöhemmin huomasimme pullokassin tosiaan kadonneen).

Penthouse-asuntomme vihreäkaiteinen parveke.

Saimme postikortteihin riittävät tarinat skriivattua joten menimme samaiselle postitoimistolle postittamaan kortit jossa olimme aiemmin saaneet merkit. Tel Avivissa näki yllättävän paljon koiria ihmisten lemmikkeinä, ja koiranulkoiluttajia tietysti myös. Toinen mitä ihmettelin, oli kaskaiden puuttuminen; luulin, että niitä on Välimeren alue täynnä, mutta ilmeisesti niitä on sitten vain Kreikassa.

 

Menimme läheiseen irkkupubiin oluelle. Se oli melko ankea murju. Myyjänä oli vanhempi nainen, joka kyseli mitä teemme Israelissa. Oli jotenkin poikkeuksellisen ystävällinen (esimerkiksi kaupan myyjät ovat uskomattoman tylyjä, eivät suostu palvelemaan kovinkaan nopeasti jos ollenkaan), joten meillä heräsi tietyssä mielessä varotuskellot soimaan, mahtoiko tarjoilija olla jonkunlainen naapurostokyttääjä? Varsinkin kun olimme ainoat "oikeat" asiakkaat, kaikenlaista muuta rabbia ja suunnankysyjää siellä kävi juttelemassa tämän naisen kanssa, vaikkeivat mitään ostaneetkaan.

Piskuinen irkkubaari.

Oluen kyytipojaksi metukkaa ja kevätsipulia 5/5.

Iltapäivästä kävimme vielä uimassa viimeisen kerran. Seuraavana päivänä olisi lähtö kotiin. Tuntui hieman haikealta, nopeasti se viikko vierähti täälläkin. Teimme check inin kotilennolle, ja koitimme vähän googlailla miten vaikeaa Israelista olisi lähteä pois, siitä kun oli varoitettu useaan otteeseen. AT alkoi höperehtimään pakkauksen kanssa, on siinä mielessä samanlainen kuin Pp, että kamat täytyy olla aina pakattuna lähtöä edellisenä iltana niin uskomattomasti.

Jäähyväiset rannalle.

Illallista olimme suunnitelleet syövämme tänään El Vecino-nimisessä ravintolassa. Se oli kuitenkin melkoisen suosittu kippola, ja meidät istutettiin sisätiloihin niin ahtaaseen pöytään, ettemme olisi mahtuneet siinä aterioimaan muutenkaan. Kaiken lisäksi taas se perinteinen, että menu olisi pitänyt skannata QR-koodista, mutta wifi:stä ei ollut tietoakaan, ja arvelimme muutenkin ruokalistan olevan pelkästään hepreaksi, joten ei auttanut kuin poistua. Jouduimme kävelemään melko tovin ja kyselemään menua aika monesta paikasta, mutta nekään eivät saaneet meitä vakuuttuneeksi.  Lopulta päädyimme Jeffrey Lebowski-nimiseen kippolaan, jossa olimme olleet lauantaina oluella. AT päätyi turvalliseen ratkaisuun, spaghetti bologneseen. Itse otin mega-schnitzelin, olisi pitänyt tietysti nimestä jo päätellä että se oli himosyömärin annos. Maksoi kaljoineen ja tippeineen 220 sekeliä (yli 52€), on tämä kyllä kallis maa. Palasimme takaisin kämpille viettämään viimeistä iltaa. Mielenosoitukset jatkuivat television iltauutisissa; ihmettelimme miksemme olleet törmänneet niihin ja epäilimme missanneemme varsinaisen Tel Avivin keskustan meiningit.

Jättiannos safkaa.

Perjantaina heräsimme jännityksen vallassa yhdeksän maissa. Päätimme varata reilusti aikaa lentokentän lähtöselvitykseen, kun olimme haastavia vaikeuksia googlailleet. Pakkaamista riitti, kävimme suihkussa, nautimme jonkunlaisen aamiaisen. Veimme roskat veks ja siistimme paikkoja. Puoli kahdeltatoista tilasimme Gett Taxi-apilla pirssin (se oli ilmeisesti ainoa tapa saada Tel Avivissa taksi, sillä lennosta emme ainakaan olleet saaneet yhtään pysäytetyksi. Vaikea juttu kun ei ole verkkoa välttämättä saatavilla). Appi ilmoitti taksin tulleen, laitoimme ovet lukkoon ja sujautimme avaimen avainboksiin. Risteys oli täynnä taxeja, mutta vanha papparainen huusi autonsa ikkunasta olevansa kuskimme. Hän avasi sisältä takakontin, mutta ei noussut ulos autosta laittamaan laukkuja sisään. Muutenkin kuski ärsytti, ja ukotti meiltä vielä viimeiset fyrkat (180 sekeliä) kyydistä, aivan liikaa. Ennen lentokenttää oli vielä checkpoint, mutta naissotilas antoi meidän mennä ilman sen kummempia tenttauksia. Perillä kuski ei taaskaan tehnyt elettäkään, että olisi noussut autosta antamaan meille laukut - vielä piruili päälle, että sulkekaa tällä kertaa kontti napista.

Jäähyväiset Tel Aviville.

Lentoasema.

AT kiskaisi vielä hermosauhut polttavan kuumassa ulkotilassa, ennen kuin painelimme terminaaliin. Meillä oli 4h15min aikaa ennen koneen lähtöä, kun asettauduimme ensimmäiseen jonoon. Tässä jaettiin israelilaiset ja ulkomaalaiset eri jonoihin. Ensimmäinen jonotus kesti ehkä puolisen tuntia, siinä oli kolme eri vastaanottotiskiä. Jonkunlainen kuulustelu näytti olevan kyseessä; jotkut pääsivät muutamalla kysymyksellä jatkamaan matkaa, mutta joitakin tentattiin loputtomiin. Meiltä kysyttiin, miksi meillä on molemmilla sama toinen nimi, ja miten nimi lausutaan, ja mistä tunnemme toisemme. Virkailija poistui ilmeisesti konsultoimaan jotakuta, palasi hetken päästä takaisin, ja liimaisi AT:n passiin numerokooditarran, ja minun passiini IL-tarran. Mietimme, mitä se tarkoitti, mutta se paljastuisi meille myöhemmin.

Seuraavaksi jonotimme 40 minuuttia baggage dropiin. Matkalaukkua ei saanut lukita, mikä vähän huoletti. Porukka etuili härskisti. Matkustajat sekoilivat ja työntekijät vaikuttivat olevan jokainen ensimmäistä päivää työssään. Lopulta saimme laukut sisään - meidän osalta baggage drop onnistui luikauksella, eikä meidän pitänyt säätää mitään. Olimme toki tehneet check inin etukäteen, mutta silti ihmettelimme kanssamatkustajien sekoilua.

Seuraavaksi passintarkastukseen. Tässä kohdin grupieeri pyysi passimme, ja katsoi passin takakanteen liimattua tarraa. Meidät ohjattiin eri paikkoihin AT:n kanssa. Tässä vaiheessa emme vielä tienneet, mutta ilmeisesti mitä suurempi numerosarja tarrassa, sen tarkempaan syyniin joutui. Itselläni meni muutama minuutti jonotellessa; poistin nesteet, puhelimen ja vyön näkyville ja sen jälkeen pääsin etenemään ilman hälytyksiä tai kysymyksiä. Tavarat saatuani oli enää passintarkastus, siinäkään ei kauaa nokka tohissut ja olin läpi. Ajattelin AT:n olevan kypsänä minua vastassa "mikä siinä taas kesti", mutta eipä näkynyt jätkää vielä. Onneksi lentoasemalla oli wifi, ja saimme yhteyden toisiimme. AT kirosi olevansa piiiitkässä turvatarkastusjonossa, jossa jokaiselta käännettiin joka hemmetin laukun- ja taskunkulma.

Läpi päästy kansainväliselle puolelle.

Koin, ettei minun kannattanut jäädä tähän kytikselle, ja menin ostelemaan viimeisiä tuliaisia, jotta sain loputkin sekelit kulutettua. Kävin vielä kaljallakin, eikä AT:ta näkynyt. Kun hän lopulta saapui, niin oli aika happamana. Hänellä oli varmaan mennyt toista tuntia siellä turvatarkastuksessa. Ehdimme sitten kuitenkin vielä tax freehen sekä ostamaan bratwurst-aterian lounaaksi.

Lentoaseman lounaskippola.

Raikkaat ja ravitsevat hodarit.

Kone lähti klo 16.30, mulla oli taas keskipaikka. Nukahdimme heti kun päästiin tuoleihin istumaan. Kuten tavallista, meillä oli jälleen hätäuloskäyntipaikka, tarjoten meille hulppeat jalkatilat. Lento kesti 4,5 tuntia, otimme kolmet kaljat kun kerran ilmaiseksi sai. Ruoka tarjottiin myös, kana oli OK, mutta hummus tms oli pahaa, arvosana 2/5.

Jalkatilaa piisasi.

Frankfurtiin laskeuduimme n. klo 20, kelloja siirrettiin tunnilla taaksepäin. Hesan lento lähti eri terminaalista, joten piti taas poistua kadulle asti kuten tullessakin. Ilma tuntui viileälle. Heti iholle tuli ensimmäinen kerjäläinen. Kävelimme sisään, jouduimme lähes heti uusiin lisätarkastuksiin. Tel Avivin tuliaiset piti purkaa repusta ja skannata erikseen. Passin tarkastus oli tietty myös. Kävelimme A-terminaaliin, ja ehdimme vielä oluellekin, nähtiin samalla Vesku Jokinen Klamydia-yhtyeestä. Hän olikin ensimmäinen suomalainen jonka näimme viikkoon.

Hesan kone lähti hieman myöhässä. Meillä oli taas hätäulospaikat rivillä 10, kuinkas muuten. Vieruskaverina tällä kertaa lentoemäntä. Matka kesti reilut kaksi tuntia, pitkään piti kapteeni istuinvyön merkkivaloa päällä, vaikkei mitään turbulenssia sen kummemmin ollutkaan. Otimme vielä Aperol Spritzit kotiinpaluun kunniaksi. Hesaan laskeuduimme klo 01.30, kylmä oli perillä ja koneessakin, kun oli shortsit ja t-paita vain. Matkalaukkuni tuli kolmantena, ja AT:n veska aika nopeasti perään. Ihme juttu, miten matkalaukku useimmiten löytää perille, vaikka olisi vaihtolentokin kyseessä. Kävimme vielä lentoaseman Alepassa, sitten taksilla himaan, maksoi 44€. Taas aika paljon halvempi taksimatka kotiinpäin kuin kentälle, ihme juttu. Himassa klo 2.20.

* * * *

Arvio: Kyllä kannatti lähteä! Tosi mielenkiintoista nähdä Jerusalemin ja Betlehemin uskispaikat, kuumuus Kuolleenmeren aavikolla oli oma kokemus. Kämppä oli toimiva ja mielenkiintoinen ratkaisu, ja toimi loistavasti meidän tarkoitusta varten. Ranta ja meri olivat myös upeat purevista kaloista huolimatta. Jerusalemissa minareetin huutaessa rukouskutsuaan näimme miten basaarikauppias suoritti rukouksen oman kauppansa lattialla - silloin tuli tunne, että on kaukana kotoota. Turvattomaksi ei sinällänsä oloaan tuntenut. Palveluammatissa olevat ihmiset vaikuttivat välillä tylyiltä; mielessä kävi onko kyseessä jonkunlainen rasisteeraus vai ovatko sellaisia kaikille, mutta mitäpä tuosta, emme olleet asiasta niin herkillä. Arvosana reissusta: 4/5.

797# Israel, 4

 26.7.2023, Wednesday, +43, Clear, Dead Sea, Israel

Edellinen päivä oli sujunut rauhaksiin pääosin rannalla, jossa mieleenpainuvimmat muistot olivat jalkoja purevat kalat, Käärijän Cha cha cha:ta laulavat paikalliset lapset ja uudet "kusiluistimeni" jotka hiersivät varvasvälin rikki (ilmeisesti ne eivät sovellu kilometrien kävelyyn). Postiseikkailu oli toinen; suht lähellä kämppää oli postitoimisto, mutta siellä oli samanlainen jonotussysteemi kuin Jaffan konttorillakin. Mitään instant-jonotusnumeroa ei saanut, vaan aika pitäisi varata etukäteen samalla lailla kuin esim. hammaslääkärille parin päivän päähän, ja tulla sitten myöhemmin uudelleen oman ajan koittaessa. Vuoronvarausautomaatin sai kyllä englannin kieliseksi muttemme pystyneet varaamaan mitään, sillä suomalainen puhelinnumeromme ei laitteelle kelvannut. Uskalsimme kysyä eräältä asiakkaalta apua, ja hän sitten pyysi postivirkailijaa ottamaan meidät välistä ilman vuorovarausta. Odottelimme 20 minuuttia, ja sitten virkailija otti meidät tiskilleen. Hyvä homma, että asia ratkesi näin ja saimme postimerkit hankittua. Muuten meininki näytti olevan postissa kuin Uuno Turhapuro rautakaupassa -elokuvassa. Viisi merkkiä maksoi 55 sekeliä. Illallisen hoidimme thaimaalaisessa ravintolassa, oli hyvä mutta kallis (250 ₪).

Posti (ensimmäinen ovi vasemmalla) oli karu.

Tiistain illallinen.

Keskiviikkona meillä oli herätys taas klo 5.45, lähtö oli samaan aikaan samasta paikasta kuin Jerusalemin retkelle. Tällä kertaa tekisimme retken Kuolleellemerelle ja Masadan linnoitukselle. Operoijana olisi sama retkiyhtiö Bein Harim kuin viimeksikin. Edellisen kerran tapaan meidät nouti pienempi tila-auto ja vei sitten bussien lähtöpaikalle. Jouduimme odottamaan omaa bussiamme kotvan. Tällä kertaa meillä oli vanhempi naisopas, arveli meidän olevan Tanskasta. Muutenkin hänellä tuntui olevan aika jyrkkiä mielipiteitä, jollaisia ei ehkä Suomessa kannattaisi laukoa. Ainakin Palestiinasta ja paimentolaisista. Kuskina oli Mohammed.

Israelilainen rekisterinumero shuttle-bussissa.

Ajoimme samaa tietä Jerusalemin ohi kuin maanantainakin. Jerusalemin jälkeen tie alkoi viettämään jyrkästi alaspäin, sillä Jerusalem oli 750 metriä merenpinnan yläpuolella, kun taas Kuollutmeri oli maapallon pinnan matalin paikka, 424 metriä merenpinnan alapuolella. Maasto muuttui täysin autiomaaksi, jossa ei muutamia viljeltyjä taatelialueita lukuun ottamatta kasvanut mitään. Kuivuus näytteli pääroolia; viime talvi oli oppaan mukaan kestänyt vain kaksi viikkoa (mitä se ikinä sitten tarkoittikaan), mutta toisaalta tekniikka mahdollisti suolaveden käytön kasteluvetenä. Ohitimme maailman vanhimman kaupungin - Jerikon - ja pysähdyimme sitten bensikselle pitämään taukoa. Kello oli vasta yhdeksän, mutta lämpöä oli jo 37 astetta, joten päivästä tulisi kuuma. Meillä oli onneksi isot vesiputelit mukana, joten emme ostaneet bensikseltä mitään, mutta käytimme vessaoption. Ulkopuolella ukottajat maanittelivat kamelikyytiin, mutta jätimme sellaiset väliin.

Lämmintä luvassa.

Automatkan maisemaa.

Jeriko kaukana horisontissa.

Taateliviljelmiä aavikolla.

Kameleita bensiksellä. Kuollutmeri siintää takana.

Ajoimme Ahava-tehtaille, jossa meidät istutettiin jonkunlaiseen audiorioon ja pakkomyytin ihonhoitotuotteita ja näytettiin joku videokin. Vähän samanlainen kaupustelunumero kuin Betlehemin matkamuistomyymälässä, mutta tämä on näitä tämän kansan kommervenkkejä ja ukotuksia. Siitä huolimatta se ärsytti, poistuimme nopeasti myymälästä ulos ostamatta mitään. Aikaa siinä tuhlaantui taas, minkä olisi voinut todennäköisesti viettää jossain mielenkiintoisemmassa paikassa.

Varsinainen retkibussimme.

Vastarannalla Jordania.

Sitten viimein kohti Masadan linnoitusta. Matkalla näimme "sinkholeja", eräänlaisia maanvajoamia, jotka olivat vieneet mennessään paitsi tiet ja maat ja mannut, niin myös edesauttanut meren haihtumista. Kuolleenmeren pinta hupenee noin metrin vuosivauhtia. Jääkauden aikaan merenpinta oli 200 metriä korkeammalla, ja ulottui useiden kymmenien kilometrien päähän nykyisestä. Monet hotellit ja rantapaikat olivat niin ikään kärsineet vajoamista ja merenpinnan pakenemisesta, joten "uimapaikat" olivat harvassa. Ajotien toisella puolen näimme kalliomuodostelmaa, jossa sijaitsi Qumranin luolat. Vuosina 1947-56 sieltä oli löydetty ns. Qumranin tekstit - Kuolleenmeren kääröt. Tekstit ovat reilun 900 käsikirjoituksen joukko, pääosin 200 eaa - 100 jaa väliseltä aikakaudelta. Ne käsittivät otteita Vanhasta testamentista, juutalaisten uskonkirjoituksista ja muista tuntemattomista uskonnollisista teksteistä.

Masadan linnoitus oli rakennettu 450 metriä korkean "vuoren" päälle, vaikka itse asiassa vuoren huippu ulottui vain vaivoin merenpinnan yläpuolelle, mutta kontrasti alhaalla olevaan alankoon ja Kuolleeseenmereen oli suuri. Vuori on tasalakinen, noin 600 kertaa 300 metrin alue. Todennäköisesti täällä oli pyörinyt porukkaa aikojen alusta (4000-300 eaa), mutta varsinaiset linnoitustyöt oli käynnistänyt itse Herodes. "Pahat tilanttteet" tuli vuosina 72-73 jaa, kun juutalaiskapinalliset pitivät linnakkeessa majaansa, ja roomalaiset piirittivät vuoren. Masadan piiritys kesti kaksi vuotta, kunnes roomalaiset (joiden sotajoukko oli kymmenkertainen juutalaisiin verrattuna) saivat muurin murrettua ja valtasivat linnoituksen. Piiritettyinä olleet 960 juutalaista - miehiä, naisia ja lapsia - olivat tehneet joukkoitsemurhan.

Pienoismalli Masadan linnoituksesta.

Linnakkeen parkkipaikka oli alhaalla, ja linnakkeelle oli melkoinen nousu. Sen pystyi halutessaan kävelemään ylös / alas, mutta kesäisin linnakkeelle nousu jalkaisin oli kielletty kuumuuden takia päivällä (monet muutkin luontoreitit näyttivät noudattavan täällä samaa kaavaa). Auringonnousun aikaan täällä varmasti olisi nättiä. Onneksi tänne oli kuitenkin rakennettu teleferico jo vuonna 1971. Opas kävi ostamassa liput sillä välin kun me kävimme hotelli helpotuksessa.

Jonkun verran oli jonoa köysirataan, mutta taisimme päästä jo heti kakkosvaunuun. Vaunussa ei ollut ilmastointia, ja joku grupieeri sielläkin joutui olemaan töissä, melkoiset työolosuhteet hänellä. Meillä oli AT:n kanssa molemmilla 1,5 litran lekat vettä, mutta ne menivät jo ensimmäisen kymmenen minuutin kuluessa naamariin. Ylhäältä sai lämmintä hanavettä, jota meitä vähän arvelutti juoda mutta joimme kuitenkin, ei nestehukkakaan mikään mukava sairaus varmastikaan ole. Lämmintä rupesi olemaan tässä vaiheessa jo se 40 astetta, joten tämä oli kyllä ultimatuim kivikasoja kuumassa missä olen koskaan ollut. Kierros kesti 1,5 tuntia ja varjopaikat olivat vähissä. Emme jaksaneet mennä edes alatasanteille katsomaan itse palatsialueen raunioita - sieltä kun olisi pitänyt kävellä vielä ylöskin. Helpotuksen tunne oli melkoinen siinä vaiheessa kun opas totesi, että eiköhän tämä riitä - suksitaanpa takaisin köysiratahisseille.

Teleferico.

Näkymät alaspäin.

Kivikasoja kuumassa.

Aavikkoa ja Kuollutmeri.

Samalta näytti toinenkin suunta.

Raunioita.

Vähän säilynyttä sisätilaa.

Vanha sauna.

Ulkonakin tuntui olevan melkoinen sauna.

Hän on seurallinen rotkorakkeli.

Tuonne ei huvittanut lähteä lampsimaan.

Vanha palatsi yläpuolelta kuvattuna.

Tältä palatsi oli joskus näyttänyt.

Seuraavaksi ajoimme lounaspaikkaan noin 40 minuutin ajomatkan päähän. Sen verran taisi ottaa voimille muillakin, että kaikki taisivat nukahtaa kuskia lukuun ottamatta. Lounaspaikka oli uimapaikkamme lähellä; ilma tuntui vieläkin kuumemmalta, en ole sellaista lämpöä kokenut aiemmin. Onneksi ruokailu tapahtui ilmastoidussa tilassa - samaan paikkaan oli ujutettu taas melkoinen matkamuistomyymälä, jonka läpi piti kävellä mennen tullen. Täälläkin olisi ollut buffetti, mutta se oli liian vaikea / sekava, että olisimme osanneet ostaa sellaisen, joten tyydyimme pelkkään shawarmaan ja olueeseen. Maksoi 16$ / naama, ei ollut mikään hääppöinen, annetaan arvosanaksi 2/5. AT osti tuliaisiksi viereisestä tuliaiskaupasta Kuolleenmeren kääröt-miniatyyriteoksen, hintaa silläkin 33u$d.

Lounaspaikkamme.

Retkeilyreitit oli tänään suljettu täälläkin.

Hihii, typo liikennemerkissä.

Sen jälkeen pulikoimaan Kuolleeseenmereen. Mihin tahansa ei passannut mennä uimaan, vaan vain virallisille rannoille, joita ei ymmärtääkseni hirveän montaa ollut. Pohjoisella Kuolleellamerellä oli Kalia Beach-niminen ranta-alue. Sinne oli sisäänpääsymaksu, en tiedä paljonko se oli kun kuului retken hintaan. Meille annettiin 1,5h aikaa, se riitti meille jonkunlaisesti mutta muilta retkeilijöiltä tuli palautetta, että aikaa oli aivan liian vähän. Ensinnäkin, uikkarinvaihtokopit olivat ylhäällä kuten myös vaatelokerikot (osasimme ihme kyllä käyttää niitä, taisi sekin maksaa jonkun rahan), ja sitten rantaviivan pakenemisesta johtuen alas vesirajaan oli melkoinen matka. Kusiluistimet hiersivät, superliukas maa ja poskettoman kuuma ilma alkoi latistamaan tunnelmaa. Viimein päästyämme veden kanssa tekemisiin huomasimme sen öljyiseksi ja vähän inhottavaksikin. Sen takia maakin oli niin liukas täällä, hyvä kun pystyssä pysyi. Ranta oli täynnä isoja ja teräviä kiviä. Olisi pitänyt olla uimakengät, mutta kun ei ollut niin itse käytin laituria, AT meni uimaan rannalta. Kaikenlaiset hiertymät ja ihorikot huusivat hoosiannaa, kun suolavesi iski niihin. Uida ei mahalleen pystynyt, vaan vedessä piti vain kellua istuma-asennossa. Jos vettä olisi osunut silmiin, olisi luultavasti ollut visiitti ensiapupisteelle. Veden suolaprosentti oli 33%, pintalämpötila oli peräti 37 astetta. Minulle riitti minuutin pulahdus, kunnes kömmin vedestä pois. Iho tuntui siltä kuin olisi ollut oliiviöljyn peitossa. AT koitti testata myös mutakylpyä, mutta sen olisi pitänyt antaa vaikuttaa 20 minuuttia; siinä kuumuudessa ja ilman varjoa hommasta ei tullut mitään, joten katsoimme viisaammaksi poistua. Onneksi rantaviivan tuntumassa oli sentään suihkut, jolla pystyi vähän huuhtomaan ihoa, ja saamaan kantapään kirvelyä kuriin. 

Kalia Beach.

Ei mikään kiva uimakokemus.

Lampsimme ikuisuuden matkan takasin ylös pukkareille, onneksi sielläkin oli vielä suihkut. Vaatteiden päällepukeminen oli haastavaa kun hikoili jatkuvasti. Varmaan vaatteet oli tarkoitus vaihtaa jossain piilossa, mutta vaihdoimme ne nopeasti vain vaatelokerikkojen luona kun kerran Suomesta ollaan :D Sitten vielä kipaisimme ostamaan kioskista vettä ja kokista, ja menimme istumaan varjoon ja kirosimme kun ei ollut ilmastointia missään. Näimme myös Robertin, joka oli ollut oppaamme toissapäivänä Jerusalemin retkellä.

Ylätasanteella.

Kauppa.

Mau.

Bussille palattuamme huomasimme lämpömittarin näyttävän jo +45 astetta, joten pieni kitinä kuumuudesta sallittakoon. Kyllä se sitten vähän helpotti kun kuski laittoi moottorin käyntiin ja ilmastoinnin päälle, ja lähdimme ajelemaan pikkuhiljaa takaisin kohti Tel Avivia. Sinne kesti melkein pari tuntia ajaa, aika meni torkkuessa.

Huh hellettä!

Tel Avivissa oli mielenosoituksia, joten bussi joutui ajamaan vähän kiertoreittiä, mutta pääsimme silti taas kolmantena pois bussin kyydistä.  Annoimme pienet tipit kuskille ja oppaalle, vaikken oppaasta niin tykännytkään. Onneksi hän oli kuitenkin varoittanut meitä juhlapäivästä, joka alkaisi taas pian auringonlaskun jälkeen, jolloin ravintolat yms saattaisivat mennä suljetuksi. Kävimme pikaisesti kaupassa, mutta suihkuun ei riittänyt enää aikaa, joten menimme ryvettyneinä syömään päivällistä. Muutaman paikan jouduimme kiertämään, ennen kuin löysimme sopivan paikan (joko menu oli pelkästään hepreaksi tai sitten ruokalista olisi pitänyt ladata QR-koodista, mutta kun ei ollut verkkoa saatavilla, tai palvelu oli huono tai sitten vain ruokavaihtoehdot - kivekset ja tonsilsit eivät oikein maistuneet pitkän päivän päätteeksi). Saimme syödäksemme ihan OK:t hampurilaisateriat, maksoivat 180 sekeliä (n. 45€). Sitten kelpasikin jo palata takaisin kämpille suihkuun, henkilökohtaiseen huoltoon ja kaljalle.

Illallispurilainen.

Keittiö alkoi näyttämään sille, että tarttis tehrä jottain?

796# Israel, 3

 24.7.2023, Monday, +33, Clear, Betlehem, Palestine

Tänään oli pitkä ja raskas retkipäivä Jerusalemiin ja Betlehemiin, joten herätys oli niinkin raadolliseen aikaan kuin klo 5.45. Tuntui siltä, että sain unen päästä kiinni vasta kahden jälkeen, joten ei siinä montaa tuntia jäänyt koisimiselle. Aamiainen naamariin ja pikaiset valmistelut (edellispäivän kävelystä auennut kantapää oli vielä pakko laastaroida), kämpiltä lähdimme klo 6.30. Aamu oli jo hyvää vauhtia valkenemassa, mutta kadulla ei ihmisiä vielä näkynyt. Poikkesimme AM PM-kauppaan, epäystävällinen myyjä oli taas kassalla. 

 

Retkijärjestäjänä oli Bein Harim-niminen yhtiö, joka tuntui olevan iso retkijärjestäjä näillä main. Retket olimme buukanneet hyvissä ajoin yli kolme viikkoa sitten. Pick up-paikkamme oli Grand-hotellin edestä klo 6.50. Siinä olikin jo vähän porukkaa norkoilemassa. Ensimmäinen minibussi saapui, mutta ei ottanut meitä kyytiin. Toinen saapui 10 minuutin päästä, siihen jo kelpasimme. Se oli vain shuttle bus, meidät vietiin pienen matkan päähän jonkunlaiselle kokoontumispaikalle (matkalla kuulutettiin nimeltä, mihin bussiin kenenkin kuuluisi mennä - toisin sanoen täältä lähti samaan aikaan porukkaa eri retkikohteisiin).

Bussit odottelivat meitä jo, joten nimilistan tsekkauksen jälkeen pääsimme matkaan. Robert-niminen miesopas kuulutti meidät tervetulleeksi (hänellä oli paita nurinpäin päällään, se vähän huvitti meitä). Robert teki kuulutukset ja opastuksen englanniksi ja ranskaksi, joten taisi olla kieliukkoja. Suomalaisia ei ihme kyllä ollut mukana meidän lisäksi, emme olleet nähneet ainuttakaan finneä täällä tänä aikana. Bussi ei tullut täyteen joten se ilahdutti, saimme kummatkin oman sloossin.

Ajoimme ensin noin tunnin. Pilvenpiirtäjät jäivät taakse ja maisema muuttui landeksi. Opas kertoili juttujaan, joka minulle tarkoittaa "instant-unilääkettä". Jossain vaiheessa havahduin sen verran, että muistan nähneeni viljellyn metsän jonne oli istutettu kolmisen miljoonaa puuta muuten niin kuivaan maastoon. Joku oli käynyt valittamassa oppaalle vessahädästään, joten pysähdyimme sitten Elvis-teemaiselle bensa-asemalle, joka oli hyvin erikoinen. Emme ostaneet mitään, mutta kävimme alakerran wc-tiloissa, se maksoi 1 sekelin / naama. Mutta mielenkiintoinen paikka Elvis-patsaineen ja -viineineen.

Matkaan.

Elvis-bensis.

Elvis-bensis sisältä.

Lisää patsastelua.

Ja tietysti Elvis-viintä.

Jatkoimme kohti Jerusalemia. Bensispysähdyksen ansiosta oma virkeystasoni oli noussut ja pystyin keskittymään maisemiin ja oppaan turinointiin. Oli omituista ajatella olevansa täällä pyhällä maalla; "näettekö kylän oikealla? Johannes Kastaja syntyi siellä" (joskin asiaa tarkastamalla googlaamalla en moista tietoa löytänyt - lähin lähde veikkasi kyseessä olevan 'En Kerem-nimistä kylää), yms.

Jerusalemiin päästyämme ajoimme ensiksi Mt. Scopukselle. Se oli Öljymäen viereinen kukkula; olisin itse arvostanut Öljymäkeä ja Getsemanea enemmän, mutta jostain syystä meidät tuotiin tänne katsomaan näköalapaikalle Jerusalemia + hakemaan lisää muita retkeilijöitä (onneksi hekin mahtuivat omiin sloosseihinsa). Jerusalemin vanhakaupunki näkyi etäisenä läiskäreenä kaupungin keskellä, mutta mun oli vähän vaikea täältä mitään sen kummemmin erottaa. Ainoa mitä jäi mieleen oli viereiset yliopiston rakennukset.

Jerusalem Mt. Scopukselta nähtynä.

Nyt kun kaikki retkeilijät olivat kasassa, lähtisimme Palestiinan puolelle Betlehemiin ja palaisimme iltapäivällä Jerusalemin vanhaankaupunkiin. Betlehemiin oli noin puolen tunnin ajomatka. Palestiinan puolelle saavuttaessa meitä ei rajalla pysäytetty vaikka täällä miehitetyt vartiointipisteet olivatkin, mutta keskittyivät varmaan enempi henkilöautoja ratsaamaan. Rajaviranomaiset olivat hampaisiin asti aseistettu, ja epäilemättä myös valmiita käyttämään niitä jos tulisi "pahat tilanttteet". Kyltit tienposkessa varoittelivat, ettei israelilaisia juuri kaivattaisi näillä main, ja hengenlähtö voisi olla lähellä.

Varoituskyltti Länsirannalle saavuttaessa.

Oma oppaamme ja bussikuskimme eivät vaikuttaneet olevan huolissaan, heillä oli erikoislupa jonka puitteissa saivat tulla Palestiinalaisalueille, mutta eivät saaneet tehdä opastuksia täällä, vaan tarvittiin oman "maan" paikallisopas joka poimittiin kyytiin vähän ennen Betlehemiä. Hän oli nimeltään Adele (tai Adel), puujalkavitsejä viljelevä vanhempi kävelykeppimies. Meininki oli muutenkin muuttunut äkisti; autoissa oli erilaiset rekkarit ja autokanta huonompaa (ja ajotaidot näyttivät romahtaneen myös, samassa risteyksessä oli kolari sekä mennessä, että palattaessa), talot vaikuttivat huonokuntoisemmilta. Rahayksikkönä täällä oli käytössä Yhdysvaltain dollarit, eipä meille ollut sellainen tullut mieleenkään (joskin ne paikat missä me kävimme ottivat vastaan myös Israelin sekeleitä). Kaiken huipuksi puhelinoperaattorini lähetti Palestiinan hintatiedot. 138 maata oli tunnustanut Palestiinan omaksi valtiokseen (ei Suomi), joten mieliämme vähän vaivasi, saisiko tästä maabongauksen (totta helkkarissa sai!).

Betlehemissä.

Ensiksi meidät vietiin matkamuistomyymälään (eikö sinne kannattaisi mennä vasta viimeiseksi?). Epäiltiin, että se oli varmaan paikallisoppaan sukulaisten myymälä. Lisäksi kiellettiin ostamasta katukauppiailta mitään (myivät samaa tavaraa puolet halvemmalla). Myymälässä käytettiin varmaan toista tuntia aikaa. Tämä vähän ärsytti meitä (koska myöhemmin olisi toivonut enemmän aikaa nähdä varsinaisia nähtävyyksiä). Tarjottiin siellä sentään lasillinen mehua (ihme ettei siitä saanut mahatautia), ja kyllä mekin ostimme tuliaisia (mm. pyhää vettä Jordan-joesta, sillä vedellä Jeesuskin kastettiin), muutaman jääkaappimagneetin ja parit postikortit. Myymälän ulkopuolella partioineet katukauppiaat olivat niin raivokkaita, että tulivat jopa sisään bussiin myymään tavaraa, ja halveksivat kun emme ostaneet mitään. Lopuksi tarvittiin jopa poliisia ajaamaan ne pois (??).

Ajoimme sen jälkeen bussin erilliseen terminaalirakennukseen, täältä piti kävellä Jeesuksen syntymäkirkolle. Kymmenen minuutin matka ylämäkeen kuumassa, mutta se taivallettiin vauhdilla jotta pystyisimme ohittamaan mahdollisimman monta muuta turistiryhmää, se kannattaisi sitten myöhemmin. Kävelykeppi oppaalla tai ei, mutta kaverin kannattaisi harkita jäniksen uraa juoksukisoissa, sen verran askelkäynti oli rivakkaa.

Jeesuksen syntymän aikaan tämä oli ollut puista lehtoa; Maria ja Joosef olivat olleet reissussa kun vapahtajamme ilmoitti tulostaan. Majapaikat olivat olleet ylibuukattuja joten synnytyshommat oli pitänyt hoitaa tallissa, jonka arveltiin sijaitsevan näillä paikkeilla. Kirkko oli siis rakennettu vasta myöhemmin (ensimmäisen 300-luvulla, uudempi versio oli 500-luvulta, mutta välillä kirkko oli toiminut jopa moskeijana). Perille päästyämme ihmettelin turistilaumojen puuttumista. Rakennuksen fasadi oli iso ja muurien ympäröimä eikä yhtään kirkkomainen, vaan hyvin vaatimaton. Oviaukko oli pieni ja matala, siitä päästäkseen piti kumartua kunnolla päästäkseen sisään. Sen jälkeen avautui prameampi sali. Meidät neuvottiin heti jonottamaan salin oikealle sivustolle, siitä pääsisi aikanaan synnytyspaikkaan. Toiset jäivät pitämään paikkaa jonossa, jolloin muut pääsivät vuorotellen katselemaan tarkemmin alttaria ja lasilattiaa, jonka sisällä oli ilmeisesti osa vanhempaa kirkkorakennetta.

 

Jeesuksen syntymäpaikka. Oppaamme oikealla.

 

Kirkon pääovi oli melkoisen matala ja vaatimaton.

Sali.

Kultaa ja kimallusta.

Osa vanhempaa kirkkoa.

Jonotus kesti ikuisuuden ja kaikilla oli kova tarve etuilla, joten täällä täytyi pitää puolensa. Ensimmäisen seinän takaa alttarialueen näki paremmin, kultaa ja loistoa oli - mutta kaikkia tuntui kiinnostavan itse se syntymäpaikka. Sinne päästääkseen piti puskea ihmispaljoudessa eteenpäin tuskastuttavan kauan; matka metreissä ei ollut montaa, mutta oviaukko "luolaan" oli pienen pieni, josta mahtui kulkemaan yksi kerrallaan, ja luola itsessäänkään ei ollut suuren suuri, joten imukyky oli sangen pieni. Luolaan laskeutui raput alas, ja juuri kun olin astumassa sisään, vartija tuli keskeyttämään aikeen toteamalla vain "no", ja jäi vartioimaan ovea. Paikallisopas tuli sanomaan, että tässä on joku puolenpäivän messu alkamassa, ja se täytyy suorittaa ensin, ennen kuin turistit päästetään taas mellastamaan alueelle. Koska olin ensimmäisenä luolan suulla, näin häppeningit - ja ehkä siinä oli hieman helpompi hengittääkin kun taaempana ihmisjoukon puristuksissa. Aluksi tuli joku arvokkaan näköinen nainen sylivauvansa kanssa; ehkäpä oli jonkunlainen arvovieras kun pääsi pyörimään siellä yksistään. Sen jälkeen tuli joku kavalkadi vieraita kynttilöiden kanssa jotka asettuivat puolirinkiin luolan reunoille, sen jälkeen pappislauma messuamaan kovasti savuttavien suitsukkeiden kanssa (se siitä hengittämisen helppoudesta). Reilun vartin verran hupattivat menemään, keräsivät sitten kimpsunsa ja vieraansa, ja meidät päästettiin viimein sisään. Koska olin ensimmäinen niin pääsin kerrankin räpsimään muutaman kuvan ja koskettamaan syntymäkohtaa, mikä oli merkitty tähdellä (tähti oli varastettu aikojen saatossa useasti, nykyinen tähti oli vuodelta 1717 ollen välillä pois, mutta palautettiin v. 1853). Muutaman metrin päässä synnytyspaikasta on tila, jota arvuuttelimme seimen sijaintipaikaksi (kumpikin oppaista oli tässä vaiheessa teillä tietämättömillä, ja ryhmämme oli muutenkin sekoittunut toisten turistien kanssa). Pieni huone täyttyi nopeasti muista uteliaista vierailijoista, emmekä viitsineet kauaa siellä maleksia jotta muutkin mahtuisivat mukaan, mutta sen verran koitin keskittyä nykyhetkeen (kuten mindfulness-harjoituksessa neuvotaan, ajukoppa kun on taipuvainen kelata menneitä tai suunnitella tulevia), että olen täällä, tässä ja nyt. Katsoin ympärilleni, koitin pistää paikan mieleeni niin, että muistan sen koko loppuelämäni ajan. Ajatukseni hymyilyttivät minua sisäisesti; kenties en olekaan ihan huono tapakristitty, kun maksan kirkollisveroa ja teen pyhiinvaellusmatkan? No, sen asian päättänevät muut.

Sitten jonotusta.

Raput alas luolaan lähenee.

Pappiskööri messuamassa.

Syntymäpaikka.

Seimen paikka.

Luolasta päästyämme odottelimme näimme oppaat. Odottelimme kirkon rauhallisemmalla sivustalla, että saataisiin joukot kasaan. Jonotukseen oli mennyt ainakin 1,5 tuntia ellei enemmänkin. Jostain syystä olimme AT:n kanssa jättäneet molemmat vesiputelit bussiin, ja suht kuuma oli täällä kirkon sisälläkin, mutta toivottavasti nestehukalta vältyttiin. Viimein saatiin rivit suoriksi, ja menimme sitten kirkon vieressä olevaan lounasbuffaan syömään. Maksoi kaljoineen 103 sekeliä (26€), aika suolainen hinta buffaksi, jos vertaa Suomen hintoja. Kaljaa (palestiinalaista Shepherd-olutta) lukuunottamatta safka oli hirvittävää (falafelia, kaloja, kanoja, lihapullat oli pilattu sienillä + muuta arabisafkaa), arvosana 1/5. Päälle tarjottiin vielä fingerporillinen kahvilta vaikuttavaa ainetta, en tiedä millainen reaktio siitä aiheutuisi ruuansulatusjärjestelmään. Vessamahdollisuuden täällä pääsi käyttämään myös.

Safka.

Palasimme kävellen bussille, ja lähdimme ajamaan takaisin kohti Jerusalemia. Paikallisopas pudotettiin matkasta (emme antaneet tippiä - äijässä oli muutenkin jotain mikä ärsytti minua) ennen rajaa. Samassa risteyksessä oli kolari kuin palatessakin. Rajan ylitys kävi yhtä nopeasti kuin tullessakin, en muista pysäytettiinkö meitä edes. 

Jerusalemiin päästyämme bussi jätti meidät kyydistä lähellä Jaffa-porttia. Osa porukasta halusi nostaa rahaa (??), joten meidät kierrätettiin pankkiautomaatin kautta. Jerusalemissa meininki oli kireämpää kuin Tel Avivissa, täällä asui juutalaiset ja muslimit jännittyneessä sovussa. Koko vanhankaupungin alue oli yhtä basaarialuetta, mutta markkinavoimissa sentään piili konsensus - rahat pois turisteilta. Kävelimme kapeita katuja ja kujia aikamme (mullakin suuntavaistosta M, mutta tänne olisi kyllä äkkiä eksynyt), kunnes saavuimme juutalaisten alueelle, jossa Itkumuuri sijaitsi (piti kulkea turvatarkastuksen kautta). Herodes oli aikoinaan muurin rakennuttanut ennen ajanlaskun alkua. Muuri oli kasattu kivikerroksista, joista 17 kerrosta (!) oli maan alla, ja 28 kerrosta maan päällä (joista seitsemän maan päällä näkyvää kivikerrosta oli Herodeksen ajan alkuperäisestä muurista, muuten muuria oli korotettu aikojen saatossa).

Jaffa-portti. Rakennettu 1500-luvulla.

Ahtaita kauppakatuja.

Länsimuuri, eli Itkumuuri.

Miehet ja naiset jaettiin eri ryhmiin. Paljaspäin ei saanut muurin luona käppäillä - kipoja olisi ollut lainattavana, mutta meillä oli lippikset jotka kelpasivat grupieerille. Itkumuurin kuvaaminen sapattina oli kielletty. Meiltä kysyttiin, olemmeko juutalaisia, ja kun vastasimme kielteisesti niin toivotettiin vain hyvää päivän jatkoa :) Saimme kuitenkin mennä muurin luo ja sisään vasemmalla puolella olevaan rakennukseen (en tiedä mikä paikka oli nimeltään, mutta muuri näytti jatkuvan vielä täälläkin). Paljon oli juutalaisia rukoilemassa. Paikka oli äkkiä tsekattu, sen jälkeen vain hengailimme varjossa odottaen, että pääsisimme jatkamaan matkaa. Jotkut juutalaiset pummivat meiltä rahaa muutamaankin otteeseen.

Muurissa kasvoi pensaita.

Muurin raot oli tikitty lappusilla?

Itkumuurin aukio.

Muuri jatkui sisäpuolella.

Poistuimme juutalaisalueelta ja kävelimme jälleen pisin Jerusalemin basaareita, kunnes äkkiä saavuimme Via Dolorosan risteykseen. Tuntui hyvin oudolta saapua tälle tielle, joka oli kuuluisa muustakin kuin Tommi Läntisen biisistä, vaikken niin perillä uskontoasioista olekkaan. Oppaamme kertoi muutaman sanan, mutta ympärillä häsläävät kauppiaat häiritsivät ärsyttävästi; olen tullut tänne tuhansien kilometrien päästä, mikä ihme saa kauppiaan kuvittelemaan minun olevan kiinnostuneempi hänen dollarin maksavasta huivistaan kuin Jeesuksen viimeisestä matkasta? Näillä paikkeilla ohikulkenut Simon Kyreneläinen määrättiin kantamaan Jeesuksen ristiä Golgatalle (Johanneksen evankeliumissa Simonia ei mainita, vaan sen mukaan Jeesus kantaa itse ristinsä). Risteyksessä talon seinässä oli kämmenen kokoinen painauma, joka tarinan mukaan syntyi kun Jeesus nojasi siihen kuumeisena kädellään. Noh, Jerusalem on tuhottu kahden tuhannen vuoden aikana moneen kertaan - eikä edes kävelyreitistä Golgatalle ole täyttä varmuutta - eivätkä talot sentään niin vanhoilta näyttäneet, joten jokainen voi sitten tehdä asioista omat päätelmänsä.  Mutta silti, jotain kiehtovaa tässä paikassa oli.

Ahtaat basaarikujat jatkuivat.

Via Dolorosa.

Turisteja ja kauppiaita Via Dolorosalla.

Jeesuksen kädennojauspaikka.

Peace, man.

Jatkoimme Via Dolorosaa ylöspäin, saavuimme talolle, jonka edustalla Veronika oli pyyhkinyt Jeesuksen veriset kasvot liinaan, jolloin siihen piirtyi Jeesuksen naaman kuva. Tämä teko oli vaatinut pokkaa, sillä Veronika olisi hyvinkin voinut itse päätyä Jeesuksen tavoin ristiinnaulituksi. Liinaa säilytetään Vatikaanissa Pietarinkirkossa. Taivalsimme edelleen ylämäkeä ylös Golgatalle. Näillä main oli ollut aiemmin kaupungin muuri ja sen ulkopuolella joutomaata, mutta nyt eroa ei huomannut, basaarit jatkuivat edelleen, kunnes tyhjästä ilmestyi Pyhän haudan kirkko. Jeesuksen ristiinnaulitsemisen aikaan täällä ei ollut mitään, mutta ensimmäiset temppelit rakennettiin jo 100-luvulla (joskin ensimmäinen kristillinen kirkko parisataa vuotta myöhemmin. Sen jälkeen kirkkoja on tuhottu ja rakennettu, tämä viimeisin oli myös pitkäikäisin, rakennettu 1100-luvulla. Mielenkiintoisin anekdootti oli tikkaat. Oven yläpuolella seinää vasten nojasi tikkaat. Kukaan ei tiedä, kuka ne oli siihen laittanut, mutta ensimmäisen kerran ne huomattiin siinä jo v. 1728, eikä kukaan ole uskaltanut niitä tikkaita enää siirtää konfliktien pelossa uskonlahkojen välillä. Väkisinkin mietti, että varmaan asialla on ollut joku laiska ikkunanpesijä.

Punapaitainen oppaamme Veronikan talolla.

Pyhän haudan kirkko oli remontissa.

"Immovable ladder."

Sisään tultaessa huomion varasti kivipaasi, johon Jeesus laskettiin ristiinnaulitsemisen jälkeen. Kivipaasi tuskin on alkuperäinen, mutta silti siinä oli paljon ihmisiä kumartelemassa ja koskettamassa. Joillakin oli laukullinen tavaroita, jotka levitettiin paadelle. Mulla ei ollut mukana oikein muuta pitkäkestoista tavaraa kuin puhelimeni, joten laskin sen paadelle. Jostain syystä minun oli kuitenkin ladattava puhelimen akku taas illalla, joten en voi itsekään uskoa kivipaaden olevan se sama, jolle Jeesuksen ruumis ristiltä laskettiin.

Kivipaasi, johon Jeesuksen ruumis laskettiin.

Kirkkoa sisältä.

Portaat nousemalla pääsi sitten itse ristiinnaulitsemispaikalle. Se oli vähän sekavan oloinen paikka, eikä meillä ollut tässä enää opasta kertomassa lisätietoja. Palasimme takaisin alas, ja kiersimme rakennustellinkien lomassa kirkon toiselle puolelle, jossa oli Jeesuksen hautapaikka (enää kyseessä ei ollut luolaa, jonka suuaukolle oli vieritetty kivi, vaan pienempi kappeli isomman kirkon sisällä). Minulle tuli yllätyksenä, että hauta sijaitsi näin lähellä ristiinnaulitsemispaikkaa. Meille oli annettu omaa aikaa 40 minuuttia, mutta opas sanoi, ettei se välttämättä riitä hautapaikkaan jonottamiseen, joten jätimme väliin, halusimme kuvata mestat rauhassa ja käydä vielä wc:ssä (jota emme lopulta edes löytäneet!?) yms.

Ristiinnaulitsemispaikka.

Jonottamalla olisi päässyt "kumarruskoppiin".

Tässä oli ollut luola jonne Jeesus haudattiin.

"Luolaan" ei ehditty jonottamaan.

Ryhmässämme oli heikkokoipinen nainen, jolla oli ollut vaikeuksia pysyä vauhdissamme, joten paluumatka bussille kesti entistä pidempään. Tuliaisille ja muulle ihmettelylle ei jäänyt aikaa. Bussi sai noukittua meidät kyytiin. Osan retkiläisistä jätimme Jerusalemiin ja me muut jatkoimme iltapäiväruuhkassa takaisin Tel Aviviin. Matkalla oli muutamia sotilaiden tarkastuspisteitä, soltut ratsasivat liikennettä ja ajoneuvoja (aiemmin päivällä oli tainnut olla jonkunlainen sotilaallinen yhteydenotto, jossa oli ammuttu kolme ihmistä). Takaisin pick up-paikalle saavuimme puoli seitsemän maissa, ensimmäisten Tel Avivissa poistuvien joukossa. Annoimme kuskille ja oppaalle jonkunlaisen tipin.

Jerusalemin iltapäiväliikennettä.

Junakin nähtiin.

Oli edelleen kuuma, ja kämpillä huomasi olevansa suihkun tarpeessa. Haimme sitten jälleen pitsat kämpille kun oli sen verran raskas päivä takana. Pitset olivat tällä kertaa jättiläismäiset, puolet jäi syömättä mutta laitoimme ne jääkaappiin myöhempää käyttöä varten. Koska oli ollut aikainen herätys, niin fiilikset olivat vähän väsyneet eikä oikein jaksanut kaljoitellakaan. Tehokas ja mielenkiintoinen päivä kaiken kaikkiaan, arvosana 4/5.

Iltanäkymät parvekkeelta.

Oliko tämä 1 vai 2 vai 0,5:n raha?