592# Rethymnon, 2

28.5.2018, Monday, +22, Mostly cloudy, Rethymno, Greece

Nukuin kuin tukki, nähden outoja unia. Pp halusi pitää ilmastointia päällä, ja vaikka olikin maltilliset lukemat termostaattiin säädettynä niin palelin silti. Kahdeksan jälkeen heräsimme, suuntasimme hetikohta aamiaiselle. Pitkästä aikaa hyvä hotelliaaminen: laatu oli hyvä, kahvi oli hyvä, valikoimaa oli runsaasti.

Kävimme sitten hetken haistelemassa tuulia ulkosalla. Näimme parin henkilön uimassa hurjista aalloista huolimatta. Edelleen oli pilvistä, kylmää ja kovin tuulista. Kukas se sanoikaan, että kylmin viettämäni talvi oli kesä San Franciscossa? Liekö hän koskaan käynyt kesän kynnyksellä Kreetalla?

Uimarannalla ei ollut sen enempää jengiä kuin eilenkään.

Käväsimme hotellihuoneessa ja valmistauduimme kymmeneltä oppaan tapaamiseen, hän olisi silloin käymässä hotellillamme. Ennakoimme hieman ja pääsimmekin tapaamaan häntä ensimmäisenä. Varasimme pari retkeä tuleville päiville ja kyselimme excursiosta Imbrosin rotkovaellukselle, muttemme tehneet sen suhteen vielä lopullista ratkaisua.

Kävimme viemässä tallelokeroon ylimääräiset (?) fyrkat ja lähdimme sitten kylille kävelemään. Pitkään tuli talsittua ja varottua kahviloiden ukottajia. Pp:n kengät alkoivat taas hieman hiertelemään, onneksi meillä oli laastareita mukana. Etenimme niemennokkaan ja nousimme mäkeä ylös ja menimme Fortezzan linnakkeelle. Se oli venetsialaisten rakentama linnoitus 1500-luvulta, nyt jo pääosin raunioina. Sisään maksoi 4€ / naama. Lipunmyyjä luuli meitä venäläisiksi kuten monet muutkin niin monta kertaa aikaisemmin. Pp:llä menee se hieman tunteisiin, mutta itse olen siihen jo tottunut ja asian hyväksynytkin. Mietimme, jos vastapainoksi esittäisi näille kiitokset turkin kielellä, mutta liekö se kovin toimiva ratkaisu sittenkään jos ei kuulija ymmärrä siitä mitään.

Kahvilakuja.

Kissa kylmällä katolla.

Fortezza sijaitsi tuulisella kukkulalla.

Kiertelimme linnakkeen tuulisia reunoja ja ihmettelimme kivikasoja kylmässä. Kissejä oli aika paljon, yksi pieni pentukin pahvilaatikossa jota kirppusirkuksesta huolimatta uskaltauduimme hieman silittelemään. Keskellä linnaketta oli ottomaanien rakentama moskeija nimeltään Sultan Ibrahim Han'in Mosque. Sisätilat eivät tarjonneet mitään näkemistä, pelkkiä omituisia rautakehikkoja jotka myöhemmin toimisivat näyttelytelineenä, sekä takaseinällä Mekkaan päin osoittava syvennys. Ortodoksimeiningeistä vastasi puolestaan Agios Nikolaosin kirkko, joka sisätiloiltaan oli huomattavasti pienempi ja hämärämpi, ja jonka kynttilät ylläpitomies jostain syystä tuli sammuttamaan.

Kaarta ja kivestä.

Sultan Ibrahim Han'in Mosque.

Linnaketta.

Kuulia.

Kirkko.

Kirkon sisätilatkin melko pelkistetyt.

Kisu Kirppusirkus.

Rethymnon linnakkeelta kuvattuna.

Mikään ihmeellinen nähtävyys tämä ei tosiaankaan ollut, annetaan nyt maisemien vuoksi 2/5. Lähdimme laskeutumaan linnakkeelta alas takaisin kylille päin portilla istuskelevan hanuristin takoessa sävelmiä vehkeestään; tiedättehän, niitä samoja biisejä mitä romanikerjäläiset soittavat Hesankin metroasemilla. Seuraavaksi etsimme Rimondin suihkulähteen, jota olimme jo hakeneet aikaisemminkin, muttemme olleet sitä löytäneet. Nyt sen bongasimme, oli vain niin vaatimattoman näköinen, että olimme jo pari kertaa olleet ns. hållilla emmekä olleet sitä huomanneet.

Rimondin suihkulähde ei oikein vakuuttanut Fonta di Trevin jälkeen.

Palailimme hiljaksiin hotellille päin, poikkesimme matkalla vielä supermarkettiin. Lepäilimme hetken aikaa, söimme sipsejä ja joimme kahvijuomat. Pp halusi uimaan, sillä ilman uintikokemusta ei matkaa saisi "virallisesti" käyntiin. Menimme rannalle, mutta aallot olivat vieläkin niin hurjat ettei sinne ollut asiaa. Pienen arpomisen jälkeen hän tyytyi sitten testaamaan hotellimme uima-altaan. Se oli kyllä säälittävän kokoinen eikä sijoituspaikkakaan ollut mitenkään kaksinen, vähän liian avonaisella paikalla kadun vieressä. Mereltä tuuli niin kylmästi, että hytisin kuin talvipakkasella Suomessa. Minua ei olisi saanut altaaseen villihevoslaumakaan, mutta Pp polski nyt muutaman kierroksen. Uima-altaan veden lämpötilaksi mittasimme +22 astetta.

Palasimme huoneeseen ja hetken surffattuamme huomasimme, että aurinko oli alkanut vähän paistamaan. Menimme parvekkeelle ja otimme hetken iltapäivän aurinkoa. Ei silti mikään lämmin ollut.

Hotellimme Swell Boutique.

Olin hävittänyt lippiksen jo kotonani ja Pp:ltä puuttui uimamekko (?) joten lähdimme sitten katsomaan jos kyliltä saisi sellaiset ostettua. Lippis löytyikin helposti 12 €:n hintaan eikä mekon hankkimisessakaan nyt kauaa mennyt. Kävimme uudelleen supermarketissa ja hankimme hotellille juotavaa + muutaman päivän aamiaistarpeet, sillä seuraavien päivien retket alkoivat jo ennen hotellimme aamiaisaikaa (joka oli mielestäni hieman myöhään ajoitettu, klo 8-10). Joimme sitten parvekkeella hieman rakia. Aika kauheaa se oli maultaan, mutta ei kai sitä maun vuoksi juodakaan.

Illallispaikkamme olimme scoutanneet etukäteen ja se oli tänään Gorgona-niminen kippola rantakadulla. Pp otti kleftikon, minä giouvetsin (lausuttiin juvetsi). Molemmat näistä olivat jonkinmoisia lihapatoja. Alkuun vielä leipää ja tzatzikia. Juomaksi rosé-viiniä ja alfa-olutta. Palvelu oli nopeaa ja ystävällistä, ruoka erinomaista. Talo tarjosi vielä rakit aterian päälle. Hinnaksi tuli 34,50€, annoimme 40€ koska tästä pystyi antamaan täydet 5/5. Hämmästyttävää, miten kreikkalaiset panostavat ruuanlaittoon turistipaikoissakin, ja usein myös onnistuvat siinä. Palasimme sitten hotellille, jossa piti pakata jo seuraavan päivän retkikamoja valmiiksi.

Auringonlasku nähtiin tänäänkin.

Giouvetsi. Nam!

591# Rethymnon, 1

27.5.2018, Sunday, +22, Showers, Rethymno, Greece

Olimme buukanneet Pp:n kanssa Aurinkomatkoilta matkan Kreetalle, Rethymnoniin. Kreetalle tämä oli jo neljäs matkamme (joskin vain kolmesti olimme olleet Kreetalla yhdessä), mutta Rethymnonissa ei ollut vielä tullut käytyä.

Edellisenä iltana nukkumaanmeno oli viivästynyt pahasti Mestarien liigan loppuottelun vuoksi, ja kun herätä piti jo klo 4.45, niin unet jäi hieman vähäisiksi. Aamiainen puolipakolla naamariin varsin kiireesti. Tilasin taksin, se tulikin nopeasti. Liikennettä ei ollut, muutamia kännikaloja nukkui shortseissaan bussipysäkillä.

Poikkeuksellisesti se olinkin minä, joka olin ennättänyt ensimmäiseksi kentälle. Kauaa ei tarvinnut odotella Pp:täkään. Check in oli tehty jo 36 tuntia aikaisemmin netissä oma-aloitteisesti, joten tulostimme vain matkalaukkutägit automaatista ja kävimme viemässä ne baggage dropiin. Jatkoimme turvatarkastukseen, jonne ei ollut jonoa nimeksikään. Virkailija oli vähän turhankin tarkka. Pp joutui satunnaistarkastukseen (tuntuu nykyisin, että joka toinen joutuu näihin satunnaistarkastuksiin), laukkua yytsäiltiin pyyhkäisytestillä.

Emme viitsineet mennä tällä kertaa ryöstöhintaisille kahveille, vaan istuskelimme hetken aikaa penkeillä. Kävimme kaupassa hakemassa vähän evästä lentomatkalle. Lentomme lähti lähes ykkösterminaalin puolelta, portilta 14. Portille kuulutettiin ajoissa ja pyydettiin olemaan valmiita, mutta hetken päästä pyydettiin odottelemaan vielä lisää. Kone myöhästyi lopulta yli puoli tuntia, lähellä tosin oli ettei myöhästynyt lisääkin huonon slot-ajan takia.

Miksi portit eivät avaudu meille?

Paikkamme olivat koneen etuosassa, rivillä kahdeksan. Mulla oli ikkunapaikka, Pp istui keskellä, käytäväpaikalla joku nainen. Plunssaisia ihmisiä oli taas kosolti, käytävän toisella puolen perhekolmikko, joilla kaikilla tuntui olevan viimeinen kesä menossa. Yskivät ilmaan, kertaakaan en nähnyt, että olisi laitettu jotain turvan eteen. Ei siinä auttanut kun toivoa, ettei tartuntaa tulisi. Estolääkkeeksi ja matkan jouduttamiseksi tilasimme putelit shampanjaa ja söimme kyytipojaksi kentältä ostamamme sipsit. Myöhemmin jatkoimme vielä Pp:n tekemillä eväsleivillä. Loput neljän tunnin lentomatkasta kulutimme kirjaa lukemalla ja koittamalla hieman nukkua.

Kotimaa kun taakse jäi.

Lentomatkan eväkset.

Matkalaukkuja joutui odottamaan melko pitkään. Kävimme vuoron perään vessassa, se oli hyvin tyypillinen kreikkalainen vessa. Viimein matkalaukut saatuamme pääsimme ulos kentältä; olimme ottaneet lisämaksullisen bussikuljetuksen lentokentältä hotellille (aikamoinen vedätys ja rahastushomma tuo bussijuttukin). Oppaat odottelivat yllätykseksemme lentokentän ulkopuolella, mutta ohjasivat meidät sujuvasti bussille. Melkoisesti piti vielä odotella ennen kuin pääsimme matkaan. Opas oli vain osan matkasta, vaihtoi sitten toiseen bussiin. Aika onnettomasti Aurinkomatkat on nykyään nämä kuljetuksetkin järjestäneet. Ei sentään tullut nauhaselostusta kuten Kroatiassa. Muistan sellaisenkin ajan kun hetken päästä matkakohteeseen päästyä järjestettiin erillinen tervetuliaistilaisuus.

Matka Iraklionin kentältä Rethymnoniin oli n. 80 kilometriä, kesti 1,5 tuntia. Loppumatkasta edessämme ollut mies liittyi keskusteluumme, se oli vähän kiusallista. Hän oli Kreetalla jo 13. kertaa.

Synkeät pilvet riippuivat vuorten päällä ja innostuivat välillä ryöpsäyttämään oikein kunnon kuuroja. Sade loppui kuin taikaiskusta kun pääsimme oman hotellimme Swell Boutique'n kohdille. Hotelli oli melko tyyris, olimme valinneet sen sijainnin perusteella. Se oli suht lähellä keskustaa, tien toisella puolen alkoi heti uimaranta. Meidän lisäksi ainakin kuusi muuta tuli tänne, vanhempia ihmisiä. Ensiksi meidät istutettiin sohvaryhmiin ja tarjottiin lasilliset väkevää ouzoa sekä yllättävän hyviä pieniä leipäpaloja täytteineen. Velvollisuuksiakin oli, jokaisen piti täyttää henkilötietolappu. Sen jälkeen respanlikka kävi viemässä jokaisen huonekunnan erikseen huoneeseensa ja antoi pikaesittelyn. Kertoi samalla myöhemmin maksettavasta hotelliverosta, jonka hinta määräytyi hotellin tähtiluokituksen mukaan. Hotellimme oli neljän tähden lukaali, joten meille se maksaisi 3€ / yö.

Sateen virtausta bussin ikkunassa.

Hotellin tarjoamat suupalat.

Huoneemme oli viidennessä kerroksessa. Parveke oli, josta näkyi pääosin ruma, vastapäinen talon katto lämminvesivaraajineen. Pikkuisen kulmasta pilkotti myös näkymää merelle. Kapea ikkuna huoneen toisella puolen tarjosi näkymän vain muutaman metrin päähän vastapäiseen seinään; se oli jonkinlainen puristuksiin jäänyt tyhjä tila, neljän seinän ympäröimä. Suihku ja wc-tilat vaikuttivat hienolta, sänky hyvältä. Täällä oli sohva ja kohtalaisen kokoinen tv. Turvakaappi löytyi, ja jonkin verran kaappitilaa. Ilmastointilaite oli, mutta ulkona puhalsi niin viileä tuuli, että lämpöä olisi ennemmin kaivattu. Hotellin uima-allas oli kenkälaatikon kokoinen, se hieman masensi kun muistin sen suuremmaksi nettisivujen perusteella.

Hotellin fasadi.

Olisi näkymä parvekkeelta voinut parempikin olla.

Hyvä sänky oli.

Ikkunasta näkymä oli vielä huonompi.

Hotellin piskuinen uima-allas.

Purimme matkalaukkujemme sisältöä kaappeihin, istuimme sitten hetkisen kolealla ja tuulisella parvekkeella, ennen kuin päätimme lähteä vähän kävelemään ja tutustumaan kylämiljööseen. Vaelsimme Venizelou-rantakatua pitkin kohti keskustaa. Aurinko koitti tulla esiin pilviverhon takaa epäonnistuen siinä surkeasti. Ranta oli tyhjillään; oli paitsi kylmä, myös aallot olivat varsin hurjan kokoisia, ei tuossa pystyisi kukaan uimaan. Päädyimme lopulta aallonmurtajalle; täällä vesi vaikutti kirkkaalta, kivien päällä oli hurja määrä merisiilejä.

Katson autiota hiekkarantaa.

Ihmiset loistivat poissaolollaan.

Satamapoukamaa.

Merisiilikset.

Poikkesimme Nuvel-nimiseen rantakahvilaan. Otin oluen, Pp otti Fantan, maksoivat tippeineen kympin. Juuri ja juuri ne tarkeni siinä juoda. Kerjäläinenkin kävi lanttia pyytämässä. Muutenkin tunnelmat olivat hyvin epäkreetalaiset.

Kävelimme hetken vielä kylillä, poikkesimme supermarketissa ostamassa sipsejä ja juotavaa, ja palasimme takaisin hotellille niitä tuhoamaan. Surffailimme hetkisen netissä, signaali ei aivan ulottunut parvekkeelle. Mieltä askarrutti pitääkö täälläkin paskoa roskikseen kuten Kreikassa yleensä (tai ainakin laittaa vessapaperit roskikseen), kun missään ei ollut asiasta mainintaa? Pilviverho aukeni sen verran, että näimme auringonlaskun. Se oli kieltämättä ihan kelpo esitys, tulipallo joka vaipui Välimereen.

Seinätägeissä oli jotain tuttua.

Vanhankaupungin katuja.

Kirkko.

Aurinko ilmaantui laskunsa ajaksi.

Näytöksen jälkeen lähdimme katsomaan, jos löytäisimme jostain ruokapaikan. Kävelimme aluksi pitkälti ja turhaan, ravintola löytyi lopulta suht lähellä hotelliamme, nimeltään Thalassa. Otimme pizzat; Pp otti special pizzen, mutta siinä oli sieniä, joten tyydyin itse Pepperoniin. Tilauksessa jonkun aikaa kesti, mutta oli oikein hyvän makuinen, arvosanaksi voi antaa 4/5. Juomaksi taas olutta. Talo tarjosi jälkkäriksi pannacottaa, ei sekään huonoa ollut jos nyt makeasta tykkää. Lasku oli vain 25€, ei minusta mikään paha hinta.

Thalassa-ravintola oli hyvähkö.

Pizze.

Sitten hotellille, oli niin kylmä, että tarvitsi pitkähihaisen. Hotellilla suihkun testaus, se oli varsin mielikuvituksellinen kun erilaisia hanojakin oli 4-5 kpl. Netin ja tv:n tarjonta tuli tarkistettua myös, mutta pitkä päivä takana ja lyhyet yöunet joten väsymyskin voitti varsin nopeasti.

590# Krakova, 4

29.4.2018, Sunday, +25, Partly cloudy, Cracow, Poland

Yö kului tuttuun tapaan kuorsausta kuunnellessa. Puoli yhdeksältä heräsimme - tai toinen heräsi, toinen oli ollut hereillä jo pitkään. Aamurutiinit menivät jo tutuksi tulleella kaavalla; suihkulla, kauhujen aamiaisella jne. Tänään ei oikein muuta ollut ohjelmassa kuin kotiinlähtö. Yllättävän paljon aikaa noihin vaihtolentoihin yms piti varata. Joten ei muuta kuin vähiä kamoja kasaan ja check out puoli yhdentoista aikaan.

Ei tullut mieleenkään luottaa enää junaan, joten pyysimme hotellia tilaamaan meille taksin, se tulikin seitsemän minuutin odottelun jälkeen. Matka lentokentälle kesti sen melkein puoli tuntia, maksoi tippeineen zlotyinä satasen. Meillä ei ollut check iniä tehtynä lennolle, vaan jouduimme jonottamaan luukulle. Onneksi täällä oli virkailija, eikä jonoakaan ollut paljolti. Turvatarkastus meni tällä kertaa heittämällä. Kävimme tekemässä tax freessä ostoksia ja sen jälkeen limulle baariin.

Krakovan kenttä ei ollut mikään hääppöinen.

Kone Müncheniin lähti ajoissa, klo 12.45. Kone oli pieni kuin mikä, ja nousun aikana tärisikin melkoisesti, taisi olla hieman ukkosta ilmassa. Matka ei kestänyt tuntia pidempään. Tarjoiltiin kuitenkin vegeleipä (ihan ok-makuinen jopa), ja yksi olut.

Lentokone alkoi täyttymään pikku hiljaa.

Lentomatkan eväät.

Münchenin kenttä olikin iso. Muistan kyllä käyneeni täällä aiemminkin mutta silloin ei tarvinnut vaihtaa terminaalia. Nyt piti, toiseen terminaaliin oli muutaman minuutin junamatka. Emme ehtineet täällä edes juomille, vaan painelimme suoraan lähtöportille. Kone myöhästyi kuitenkin lopulta vartin. Paikkamme olivat viimeisellä rivillä, siinä aina hieman käryää kun ihmiset jonottavat vessaan. Niin nytkin. Ihan täynnä oli tämäkin kone. Kone laskeutui aikataulun mukaan klo 18.45, eli koko päivä meni tähänkin matkustamiseen. Sen verran oli jo väsynyt fiilis, että halusi nopeasti kotiin, joten otin taksin.

Münchenin lentokenttää.

Lentokentän sisällä päästiin junaankin.

* * * * 

Puolassa suurimmaksi haasteeksi jäi infran toimimattomuus, erityisen hapan maku jäi junaliikenteestä. Ruoka oli aivan luokatonta viimeisen illan hampurilaista lukuun ottamatta. Muuten kohde oli melko selkeä, ei kusetettu missään. Hintataso oli edullinen. Hotelli olisi voinut ehkä himpun verran olla keskeisemmällä paikalla. Erästä yksittäistä sekopäätä lukuun ottamatta (joka takertui puistosta vaivaksemme) kaupunki vaikutti turvalliselta. Aikaa olisi pitänyt ehdottomasti olla vähintään yksi päivä lisää, näkemistä riitti paljon. Nyt jäi näkemättä ainakin Schindlerin tehdasmuseo, Blue van-snägäri, kaupungintalon torni, Pinball-museo, Wawelin linna, luonnontieteellinen museo, Leonardo da Vincin teos "Nainen ja kärppä" Czartoryskin museossa ja paljon muuta. Nähdyt ja koetut jutut olivat kuitenkin mieleen, ja kaiken kaikkiaan Puola vähän ylitti odotuksia. Arvosana 4/5.

589# Krakova, 3

28.4.2018, Saturday, +25, Scattered clouds, Wieliczka, Poland

Nukuin vähän paremmin kuorsauksesta huolimatta. Herätys kahdeksalta, ensiksi virkistäytymään rikkinäiseen suihkuun. Sen jälkeen maistuikin jo paha aamiainen. Kävimme kysymässä huoneen vaihdosta respasta, ja iloiksemme joku asiakas oli perunut tulonsa joten saimme pitää huoneen. Loistohomma!

Rötväsimme hetken hotellilla, ennen kuin lähdimme kävellen Veiksel-joen eteläpuolelle Zablocien juna-asemalle. Tavoitteena oli päästä junalla Wieliczkaan, jossa oli paljon hypetetty suolakaivos. Aurinko paistoi ja alkoi olla aika lämmin; meillä oli takit mukana lähinnä siksi, kun sillä sai kätevästi kuljetettua tavarat taskuissa. Mutta liian kuuma sillä kyllä tuli.

Aamu alkoi kävelyllä Kazimierzistä gheton puolelle.

Veiksel-joki.

Löysimme asemalle melko helposti kartta-apsin avulla. Asema näytti uudelta, mutta ainuttakaan muuta matkustajaa siellä ei ollut. Nauhalta tuli silloin tällöin jokin automaattikuulutus, mutta se oli vain puolaksi. Tutkimme aikatauluja mutta emme saaneet siitäkään mitään tolkkua. Joitakin junia meni jonnekin, mutta kellonaikojen perässä luki usein "BUS". Mitä sekin tarkoitti, eikö Puolassa mennyt junia ollenkaan vaikka näin hienot asemat ja radat oli rakennettu? Muistoissa oli vielä selvästi junasekoilut lentoasemalla, eikä tämäkään näyttänyt yhtään sen suurempi menestys olevan, vaikka olimme tsekanneet junahommaa ja aikatauluja netistä jo etukäteen. Nopeasti totesimme junaliikenteen olevan farssi ja lähdimme kävellen päämäärättömästi eteenpäin, vaikka olen niin monesti todennut sen huonoimmaksi mahdolliseksi ratkaisuksi. Saavuimme sitten Lipowa-kadulle, jossa oli jostain syystä suuri taksikeskittymä. Nappasimme taksin englantia osaamattomalta kuskilta saatuamme ensin selville hinnan suolakaivokseen (kuski kirjoitti ilmaan 55). Vasta myöhemmin huomasimme, että takseja oli tässä runsaasti siksi, kun paikalla oli Oscar Schindlerin emalitehdas, joka oli tuttu Schindlerin lista-elokuvasta. Nyt missasimme sen täysin kohkatessamme taksin kanssa, saati että sen olisi saanut kuvattua.

Näkemättä jäänyt Schindlerin tehdas. Kuva pöllitty netistä, sorry siitä.

Matkaa oli ehkä 15 kilsaa, kyyti maksoi lopulta 57zl. Painelimme lipunmyyntiin jossa piti jonottaa melko tovi. Täällä oli pakko ottaa opastettu kierros Auschwitzin tapaan, ja maksoi ulkomaalaisille 94zl / naama, eli aika helkkarin - suolainen - pääsymaksu Puolan hintatason mukaan. Sen lisäksi piti vielä maksaa 10zl kuvausmaksu (rinnuksiin tuli merkiksi tarra). Olimme siis munanneet kunnolla, koska jos olisimme ostaneet netistä etukäteen vastaavan paketin kuin Auschwitziin, olisimme säästäneet pitkän pennin jos otetaan huomioon kuljetukset kaikkineen. Eikä tarvitsisi odotella lipunmyyntejä yms. Nyt kierroksen alkuun oli 40 minuutin odotus, vaikka englannin kielisiä opastusryhmiä lähtikin suht usein. Kaivoksessa vieraili yli miljoona turistia vuodessa, joten suosittu kohde tämä oli. Kyllä se vaan niin on, että aina pitäisi tajuta suunnitella ja selvittää nämä päivät ja retket huolella; tuurilla ne meinaan ei mene putkeen.

Wieliczkan suolakaivoksen päärakennus.

Opastettuja kierroksia.

Sisäänkäynti oli vaatimaton.

Kävimme odotellessamme ostamassa soodavedet ja nautimme ne ulkona terassilla varjossa. Oli tulossa lämmin päivä ja tuntui turhauttavalta kanniskella takkia, joskin opaskirjassa oli varoiteltu kaivoksen lämpötilan olevan vain n. 14 astetta. Laukkuja ei kaivokseen saanut viedä. Kierros kestäisi kolmisen tuntia, oli vähän laiska fiilis joten tuntui tämä turistin elo nyt jotenkin raskaalta.

Meistä koostuikin aika suuri ryhmä. Oppaanamme oli Michael, joka jakoi kyllä hyvin ohjeita. Täällä jaettiin taas kuulokkeet, tällä kertaa se onneksi toimi minullakin. Kokoonnuimme ensin odotussaliin, sen jälkeen pieneen käytävään, ennen kuin lähdimme laskeutumaan jalkaisin portaita alas. Rappusia oli 380 kpl, ne kulkivat mutkitellen 64 metrin syvyyteen. Tuntui, että pää meni pyörälle, sen verran vauhtia pidettiin. Päästyämme viimein alas, kokoonnuimme ryhmäksi ja opas tsekkasi että kaikki olivat koossa. Täällä ei saanut jättäytyä porukasta, sillä luoliin saattoi paitsi eksyä, niin myös eteneminen piti olla joutuisaa, ettei perästä tulevat ryhmät joutuneet odottelemaan liiaksi. Ilmavirta luolistossa oli välillä varsin voimakas. Käytävillä oli tuon tuosta ovia jotka toimivat kuten sulut kanavilla; edellä olevaa ovea ei saanut vdeon vuoksi auki, ennen kuin ryhmän viimeinen sulki perässään oven jolloin alipaine helpotti ja ryhmän ensimmäinen sai vuorostaan avattua edessä olevan oven. Happea siis riitti hengitettäväksi.

Ylhäältä lähdettäessä ei näkynyt edes pohjaa. Lähtötaso vastasi 26. kerrosta.

Suolakaivoksessa piisasi käytäviä lähes 300 kilometrin matkalta. Me kävelimme niistä 2.

Kaivos oli 700 vuotta vanha, kaivostoiminta oli lopetettu vasta v. 2007 kannattamattomuuden vuoksi. Suola itsessään ei tietenkään ollut loppunut, sitä oli täällä edelleen seinät ja katot täynnä. Sitä olisi halutessaan saanut vaikka nuoleskella. Paikka oli ensimmäisiä Unescon maailmanperintöluettelon kohteita vuodelta 1978. Kaivoksen koosta saimme vain pienen pintaraapaisun, sillä täällä oli louhittuja käytäviä lähes 300 kilometria, ja ne ulottuivat syvimmillään 327 metrin syvyyteen. Meidän reitti eteni kuin huomaamatta alaspäin n. 130 metrin syvyyteen. Välillä oli vähän jyrkempiä laskeutumisia portaita pitkin, joten ei tämä välttämättä mikään huonojalkaisten paikka ole. At oli ollut vähän käärmeissään kun olin pakottanut hänet tänne, mutta lopulta hänkin vaikuttui kaivoksen näyttävyydestä. Joitakin saleja oli louhittu satakin vuotta. Kyllä ihminen on hullu kun sille päälle sattuu, tällaiset valtavat duunit ovat merkki päättäväisyydestä siinä missä Kiinan muuri tai pyramidit. Kuinkahan monta ihmistä tännekin oli heittänyt henkensä niiden 700 vuoden aikana? Täällä käytettiin myös hevosia kuormajuhtina, ja kun kerran luolaan joutui niin sen jälkeen ei enää päivänvaloa loppuelämässään nähnyt. Vähän kävi sellainenkin sääliksi.

Suolaa oli seinät täynnä.

Suolasta oli valmistettu kaikenlaisia figuureja.

Pyhän Kingan kappeli oli valtavan kokoinen sali.

Kappeli.

Suolakruunu.

Pyhä ehtoollinen

Paavi.

Muutaman pienen tauon pidimme, loppupuolella oli vessoja ja matkamuistomyymälöitä, joissa teimmekin pienet ostokset. Kaksi tuntia oppaan kanssa kierrettyämme pääsimme alueelle, jossa saimme kierrellä itseksemme ja lähteä sitten omin päin pois kun siltä tuntui. Täällä olisi ollut vielä jotain hissihommaa ja näyttelykierrosta, mutta meitä väsytti sen verran, että menimme tsekkaamaan kahvilatarjonnan. Ruokaa olisi saanut myös, sillä täällä haisi samalle kuin eilinen illallinen. Me tyydyimme sipsipussiin ja oluttuoppeihin.

Maan alla.

Maanalainen järvi.

Jättiläismäiset huoneet oli kaiverrettu taltoilla ja hakuilla.

Sen jälkeen sai kävellä vielä aika tovin ennen kuin pääsimme hisseille. Hissit olivat vanhoja kaivostyöläisten hissejä. Niitä oli kaksi, mutta eivät vetäneet kuin kahdeksan ihmistä kerralla, joten piti hetken aikaa odotella että pääsimme takaisin ylös. Hissit menivät 4 metrin sekuntivauhtia ja pitivät aika kolinaa mennessään. Pääsimme takaisin maan pinnalle, emme jakaneet hevospolojen kohtaloa. Mutta olipahan pirun hieno nähtävyys, tästä tulee 5/5 ilman muuta. Jos Krakovaan menee, niin tämä on aivan ehdoton!

Ulkona ilma oli kuumennut helteiseksi. Arvottiin miten pääsisimme takaisin Krakovaan. Päätimme kävellä läheiselle juna-asemalle, sellainen oli alle puolen kilometrin päässä. Juna-asema oli ns. yhtä perseestä kuin muutkin asemat täällä; kiilsi uutuuttaan mutta ei missään ihmisiä saati junaa. Ei infotaulua tai mitään muutakaan järkevää josta olisi voinut päätellä jotain millä täältä pääsisi pois. Palasimme sitten takaisin kohti kaivosta; kyllähän se oli sen sortin turistirysä, että siellä luulisi olevan takseja yytsäilemässä kyytiä vailla olevia. Näimme mäessä ujoparkissa olevan tilataksin. Kuski veteli sikeitä sisällä. Koputimme sitten lasiin, jolloin äijä nolostuen heräsi. Kysyimme, heittäisikö hän meidät Krakovaan ja suostui. Hyppäsimme kyytiin, kylläpä ilmastoitu auto tuntuikin mukavalle.

Ajoimme kylille, matka oli vähän pidempi kuin tullessa + olisikohan tilataksista mennyt jonkunlainen lisämaksu, sillä kyyti maksoi 88 zl. Meitä vähän hiukoi ja olimme googletelleet suositellun snägäri-pakun "Blue van" oivaksi hiukopalapaikaksi. Kävelimme osoitteeseen Grzegorzecka 14, jossa pakun piti olla, mutta kun ei ollut. Asiaa selviteltyämme lisää kävi ilmi, että paku ei olisi paikalle ennen kuin klo 20, jos sittenkään. Älytöntä. Olimme niin kuumissamme, että oli pakko valita mikä tahansa kippola. Päädyimme sitten kiinalaiseen ravintolaan. Joku sienimättö sieltä tuli, ja luultavasti tilauksemmekin meni väärin, mutta ei sen nyt niin väliä. Jotain saimme syödäksemme.

Palasimme hotellille. Illalla esiintyi Metallica Krakovan keikallaan, kaupungilla näkyi paljon bändipaitoihin sonnustautuneita ihmisiä. Kävimme kaupassa hakemassa kolme litraa vettä nestehukkaan. Hotellilla lepuutimme itseämme, oli taas vähän puhti pois päivän kävelyistä.

Illansuussa lähdimme kävelemään vanhaankaupunkiin. Koitimme etsiä t-paitoja, mutta ei oikein löytynyt mitään sopivaa. Saimme perustuliaisia kuitenkin ostettua, ja postikortit ja -merkit. Menimme torin reunalla olevaan Europejska-pubiin oluelle. Ilma oli edelleen kuumahko ja terassit olivat väkeä pullollaan. Hyvin keskieurooppalainen ja kesäinen tunnelma oli kyllä.

Aukio.

Kippolanmainos.

Koska ruuat olivat poikkeuksetta flopanneet, niin olimme googlettaneet pomminvarman paikan itsellemme nimeltä M22-burger. Se sijaitsi vanhankaupungin pohjoisosassa osoitteessa Świętego Marka 22. Ulkoapäin ravintola ei ollut mitenkään hääppöinen, sisätiloissa oli niin kova rasvankäry, että se tuntui salpaavan hengen. Ei pöytäliinoja, tilaukset tehtiin tiskille jossa melkoisen karjun näköinen ukko otti tilaukset vastaan. Hän ei kauheasti mietintäaikaa meille suonut, vaan teimme puolittaiset hätäratkaisut. Asiakkaita oli kuitenkin aika tavalla, jokainen pöytä oli täynnä ja meille jäi vain syrjässä oleva tiskin tapainen baarijakkaroilla varustettu tila. Vessa oli mallia unisex, yksi koppi vain, joka sekin oli aika kämänen. Siksipä oli melkoinen ylläri kun ruoka lopulta tuli; se oli paras burgeri koskaan. Mehukas ja aivan jumalaisen makuinen ja nälkä lähti kuin eno kaislikosta. Kyytipojaksi olut. Jos puitteita ei oteta huomioon vaan arvostellaan pelkkä sapuska, niin ehdoton 5/5. Puolan ruuan tason tuntien tämä oli kyllä todellakin positiivinen yllätys.

M22.

M22 paras burgerpaikka.

Seinätaidetta.

Purilainen.

Njamskis.

Kävelimme vielä hetkisen kaupungilla. Ihmisiä oli paljon lauantai-iltaa viettämässä. Katusoittaja soitti Star Warsin tunnaria ja kun mulla oli sattumoisin Star Wars-paita päällä niin pitihän sitä antaa muutama zloty siitä hyvästä. Vaelsimme hotellille päin ja poikkesimme tuttuun tapaan Absynt Caféeseen jossa otimme tuliset shotit ja cocktailit, maksoivat yhteensä 70zl. Edelleen pysyi järki päässä - sen verran siis mitä sitä oli nyt jäljellä alun perinkään - eikä mitään ylilyöntejä tapahtunut. Hotellille palasimme klo 23. 

Absaria naamariin.