805# Transnistria

 22.9.2023, Friday, +27, Scattered clouds, Tiraspol, Pridnestrovie

 

Heräsin klo 4.50 rapinaan, ja unenpöpperöstä huolimatta ymmärsin heti, että tuon täytyy olla torakka. Räppäsin valot päälle mutta en löytänyt mitään. Jätin valot päälle toiselle puolen huoneistoa, mutta hetken päästä heräsin siihen kun rapina kuului huomattavasti lähempää. Oli pakko sitten laittaa täysi valaistus koko kämppään. Jostain ihmeestä huoneeseen oli tullut myös hyttysiä. Koiralauma alkoi niin ikään haukkumaan ja ulvomaan hotellin pihamaalla, joten en nukkunut silmäystäkään loppuyönä. Kamala yö.

Heti kahdeksalta aamiaiselle, tähän aikaan siellä oli muitakin hotellivieraita. Väkisin sain syötyä lautasellisen muroja ja jonkun leivän. Tänään oli luvassa retki Transnistriaan, se hermostutti minua melkoisesti, enkä hermostuneena pysty oikein syömään mitään. Hotellihuoneessa pakkasimme päivän retkikamat. Meitä tultaisiin noutamaan klo 9.10, ihme kyllä aikataulu piti täysin kutinsa. Moldova Tours oli retkenjärjestäjä, ja marshrutkan kaltainen paku saapui ajoissa. Etupenkillä istui opas, kuski oli erikseen. Muut osallistujat oli jo poimittu matkan varrelta, mukana oli vanhempi pariskunta jonka naispuolinen jäsen vaikutti olevan syöpähoitojen väsyttämä, eikä paljon paremmin tainnut pyyhkiä äijälläkään. Takapenkillä istui ilmeisesti tanskalainen isä ja tytär. Istuin keskirivillä syöpäpariskunnan vieressä (eivät paljoa puhuneet mutta oletin näiden olevan saksalaisia), AT jakoi takapenkin tanskalaisten kanssa. Opas ja kuski vaikuttivat kolmikymppisiltä. Opas kertoi nopeasti päivän tulevat ohjelmanumerot, ja sen jälkeen juttelivat kuskin kanssa keskenään. Se oli ihan jees, pystyi uppoutumaan omiin ajatuksiin ja ikävystyttävien maisemien tarkkailuun.

Kyytiä odottamassa hotellin parkkiksella.

Transnistrian rajalle oli 75 kilometriä huonokuntoista ja pomppuista tietä. Liikenne oli melko villiä vaarallisine ohituksineen, kuskikaan ei pahemmin kaasujalkaa säästellyt. Matka rajalle kesti ehkä reilun tunnin, maksimissaan puolitoista tuntia. Välillä oli metsämaisemaa, välillä peltoa, välillä pieniä kyliä. Rajavyöhyke oli myös kummallinen: Transnistria on itse julistautunut itsenäiseksi valtioksi (jopa ennen Moldovaa), mutta mikään maa ei ole sitä tunnustanut itsenäiseksi valtioksi, ei edes Venäjä. Kuitenkin, Transnistria on de facto Venäjän alaisuudessa, hallintorakennukset yms olivat venäläisten hallussa, Venäjän lippu liehui valtiorakennusten lipputangoissa Transnistrian lipun vieressä, meininkiä oli rauhoittelemassa ja tarkastamassa venäläiset "rauhanturvaajat". Virallisesti tämä kapea kaistale Moldovan ja Ukrainan välissä kuului kuitenkin Moldovalle. Siltikin, yhtäkkiä keskellä suoraa tietä vastaan tuli raja; auto piti ajaa parkkiin ja mennä passintarkastukseen. Passit kerättiin pois ja varmasti rekisteröitiin Venäjän viranomaisille. Täältä saatiin myös erillinen viisumilappu, joka takasi 72 tunnin luvan vierailla maassa. Viisumilappu piti säilyttää koko matkan ajan, ne kerättäisiin pois "maasta" poistuessa. Joku ryhmäläisistä kysyi oppaalta siinä odottaessa, olisikohan täällä vessamahdollisuutta. Lopulta sellainen löytyi toimiston takaata, mutta se oli pelkkä pimeä koppi ulkona, jossa oli reikä lattialla, ja johon ampiaiset olivat tehneet pesän, sen verran kova oli kuhina. Minuakin hädätti, mutta päätin jättää tämän vessakokemuksen väliin, niin tekivät kyllä kaikki muutkin. Hypättiin autoon ja jatkettiin hiukan eteenpäin kunnes seuraavat rajaviranomaiset pysäyttivät meidät. Kuski joutui näyttämään viranomaiselle auton takatilat, ettemme salakuljettaisi mitään kiellettyjä tavaroita Transnistriaan. Kiellettyjen tavaroiden joukossa olivat esimerkiksi ammattitason kamerat ja laitteet, jolla voisi tehdä ohjelmaa Transnistriasta. Ilmeisesti olivat huolissaan propagandasta, sillä myöskään toimittajia ei tänne haluttu. Rajamuodollisuudet sujuivat kuitenkin niin sutjakkaasti, että epäilen kuskin lahjoneen muutamankin virkailijan. Pääsimme jatkamaan matkaa, seuraavaksi vastaan tuli venäläiset sotilaat jotka valvoivat omien agendojensa mukaan turvallisuutta, mutta ne eivät olleet kiinnostuneita meistä, vaan antoivat jatkaa matkaa. Kyltit ja tienviitat muuttuivat kyrillisiksi, ja hämmästykseksi sanottakoon, että aivan kuin tien kondiskin olisi hieman parantunut.

Kuski työssään.

Mielenkiinnotonta maaseudun maisemaa.

Saavuimme Benderiin, Transnistrian toiseksi suurimpaan kaupunkiin. Se oli noin 100 000 asukkaan kaupunki Dnestr-joen varrella. Ajoimme pakun parkkiin ja menimme ensiksi Sheriff-ostoskeskukseen. Sheriff-konserni omisti täällä yli 70% yrityksistä toimialasta riippumatta, sekä myös euroliigoissakin viihtyneen jalkapallojoukkueen. Ensiksi pääsimme käymään vessassa, se visiitti tulikin tarpeeseen. Transnistriassa oli käytössä oma raha - Transnistrian rupla - joten suuntasimme seuraavaksi rahanvaihtopisteeseen. Vaikka kyseinen raha oli täällä virallinen, niin kansainvälisessä rahanvaihdossa olevaa valuuttatunnusta ei ollut olemassa. Tämän vuoksi rahaa sai vaihdettua vain täällä Transnistriassa. Myöskään muiden maiden luotto- ja pankkikortit eivät toimineet täällä, pelkästään Transnistrian oma luottokortti. Opas neuvoi vaihtamaan 10€, mutta meistä se tuntui vähän vähältä, sillä halusimme päästä myöhemmin lounaalle ja kenties löytäisimme jotain tuliaisostoksiakin. Jonotusta nopeuttaakseen vaihdoin AT:lle ja minulle 20€+20€. Niillä sai 680 ruplaa.

Sheriffin ylläpitämä ostari oli ensimmäinen kohteemme.

Transnistrian ruplia.

Rahanvaihdon jälkeen menimme viereiseen puistoon, jossa oli hulppea monumentti, patsas, ja sotilashautausmaa. Puisto oli siisti ja moitteettomassa kunnossa. Ympärillä kohosivat neukkukuutiot. Tiet olivat monikaistaisia ja leveitä, mutta autoliikenne oli harvalukuista. Uusimmatkin kotterot tuntuivat olevan vähintään 30 vuotta vanhoja. Jalankulkijoitakaan ei liikuskellut paljoakaan ja hekin vaikuttivat olevan suuremmaksi osaksi kypsiin kymmeniin ehtineitä babushkoja. Ilma oli helteinen ja huomasin olevani kateellinen AT:n shortseille; minä en ollut ymmärtänyt sellaisia ottaa mukaan koko matkalle. Hikinorot juoksivat farkkujeni sisällä.

Grigory Potemkinin patsas muistomerkin edessä.

Armeijan historiallinen muistomerkki, arvaan ma?

Sotilashautausmaa Benderissä.

Seuraavaksi ajoimme Benderin linnakkeelle. Ana-niminen nuori naisopas esitteli meille linnaketta ja luennoi historiasta pitkät tovit. Ensimmäiset linnamuodostelmat oli rakennettu 1300-luvulla, ja vuosisatojen vaihtuessa linnaketta oli laajennettu ja paranneltu. Ottomaanit, puolalaiset ja jopa ruotsalaiset olivat pitäneet täällä majaansa aikojen saatossa. Moldova yleisestikin alkoi vaikuttamaan maalta, joka ei ollut ikinä oikein osannut pitää puoliaan, vaan aina joku valloittaja oli täällä pyörinyt ja kansaa alistanut. Silti olin vähän yllättynyt, että ruotsalaisetkin olivat täällä olleet 1700-luvulla, en ollut pitänyt heitä minkäänlaisena valloittajakansana. Linnakkeen pohjoisnurkassa oli valtavan kokoinen tykinkuula; tarina kertoi itse Paroni von Münchausenin lentäneen tämän tykinkuulan päällä. Museorakennuksessa oli vanhoja vaatteita ja aseita, mielenkiintoisin paikka oli kidutusmuseo. Aivan kuten Prahassakin, täälläkin lähes kaikki kidutusvälineet olivat sellaisia mitä työnnettiin perseeseen. "Inhimillisin" tuomio pikkurikkeistä oli joutua häpeäpaaluun kahdeksi viikoksi, joskin siinäkin ajassa tietysti kuoli jo janoon.

Turistitungoksesta ei ollut tietoakaan.

Aleksanteri Nevskin patsas, linnapuisto ympärillä.

Kirkko.

Sisäpiha.

Teos linnakkeen reunamilla.

Paroni von Münchhausenin patsas.

Tykinkuula, jolla Paroni lenteli. Penkki ja kaikki :)

Vankkurit.

Jotain ruotsalaista tässä kyllä on.

Häpeäpaalu.

What has happened here?

Entisaikojen "satulatuoli".

Varsinainen fakiirintuoli.

Perinteinen giljotiini.

Linna oli hyvin säilynyt. Kiersimme muureja pitkin pääportin korkeimpaan torniin. Se pisti tietysti jalat taas hapoille, joskaan ei niin pahasti kuin Tallinnan reissulla. Täältä pääsi näkemään vieressä olevan venäläisten kasarmialueen. Muuten maasto oli tasaista, joki kulki ihan vieressä. Meidän lisäksi ei muita vierailijoita ollut, joten saimme koko nähtävyyden itsellemme. Linnan edessä oli siisti puisto (joskin wc-tilat olivat taas karmivat), joka oli ideaalinen piknik-retkikohde keskiluokkaiselle transnistrialaiselle perusperheelle; olisipa ollut kiva tietää, kävikö täällä joskus joku paikallinen. Ana-opas toivotti lopuksi hyvää jatkoa ja pyysi meitä mainostamaan Transnistriaa tuttavillemme kotopuolessa. Niin sivistynyt ja kielitaitoinen nainen oppaana tällaisessa paikassa? Palasimme oman oppaamme kanssa takaisin autolle, hän kyseli meiltä vuorostansa Suomesta kun oli suunnitelmissa mennä talvella Lappiin.

Näkymiä linnakkeen päätornista.

Venäläissotilaiden kasarmit.

Tupakointipaikka.

Ei taida olla Serlaa?

Matkasimme sitten noin 15 minuutin ajomatkan Dnestr-joen yli Tiraspoliin, joka oli Transnistrian pääkaupunki. Auto jätettiin kaupungintaloa vastapäätä olevaan parkkiin, ja teimme pienen kävelyretken. Näimme yliopiston, teatterin ja kaupungin merkkihenkilöitä esittelevän mainosständin. Rauhallista oli ja siistiä, ei roskia kadulla, kukkaistutukset loistivat. Ajoteitä kansoittivat vanhat neuvostoaikaiset kuorma-autot, bussit ja Ladat.

Tiraspolissa. Pari kilsaa Ukrainasta.

Autoissa "omat" rekkarit.

Kaupungintalo. Ja Lenin, tietysti.

Transnistrian yliopisto.

Puistokatu.

Odessaankaan ei olisi pitkä matka. Takana teatteri.

Arvohenkilöitä esittelyssä.

Mitä lie parempaa väkeä.

Lisää arvohenkilöitä.

Aikamoinen paku.

Alkoi olemaan lounasaika, joten meidät vietiin hieman keskustasta sivuun Choba B CCCP-nimiseen ravintolaan (nimi oli kirjoitettu kyrillisin kirjaimin, joten en ole ihan varma onko tässä kirjoitusmuoto translitteroitu oikein). Se oli vanhan ajan neukkuravintola, jossa meininki ja safka olivat pysyneet ajan henkeen sopivana. Se oli kieltämättä aika cool mesta. Jouduimme tosin syömään ulkona, sillä sisätiloissa oli meneillään yksityistilaisuus - itse asiassa hautajaiset (kuka järjestää hautajaisten muistotilaisuuden tällaisessa paikassa?). Sen verran pääsimme kurkkaamaan sisätiloihin vessaan mennessä, että näimme paikan olevan koristeltu Leninin kuvilla ja neukkuaiheisilla mainoskylteillä. Ne olivat aika hienoja. Ravintolan edustalle oli pysäköity vanha Volga. Me retkivieraat jouduimme istumaan samassa pöydässä, kuski ja opas istuivat keskenään sivummalla. Juttelimme vain omissa porukoissa, onneksi kukaan ei alkanut haastamaan mitään tyhmää small talkkia. Nätti tarjoilijatyty otti meidän tilaukset - opas tuli onneksi tulkiksi. Tarjoilijatar valitteli, ettei hänen kynänsä toimi, mutta opas käski hakemaan toimivan kynän jostain. Viime kerralla oli ollut sama juttu, ja vaikka tarjoilija oli sanonut muistavan kaikkien tilauksen, ne olivat menneet silti pieleen. Tyty oli kyllä todella nätti, AT taisi häneen hieman ihastua :) Emme silti kehdanneet pyytää häntä kaverikuvaan, vaikka olisi varmaan suostunut. Tilasimme Kievin kanaa ja juomaksi oluet - ainoina koko porukasta. Sapuska tuli ajallaan, ja oli ihan maukkaan makuinen joskin kovin pelkistetty, sillä riisi oli jäänyt puuttumaan (se oli kyllä mainittu kuuluvaksi ruokalistalla). Arvosana 3/5 (joskin tarjoilijasta tuli jo kaksi pistettä). Hinta kaljasta ja kanasta oli yhteensä 105 Transnistrian ruplaa, eli olisikohan tuo ollut 5-6 €.

Lounaskippolamme.

 

Voisiko tämä olla Volga?

 

Kyltissä pyydetään luottamusta?

 

Hienoja nämä entisaikojen kommukkakyltit.

Lisää kylttejä.

Neukkula elää ja voi hyvin.

Pese kätesi on hyvä neuvo tänäänkin.

Jäi testaamatta olisiko tämä toiminut?

Lenin-setä.

Siinähän niitä ukkoja sitten on.

Vanha kirjoituskone.

Menusta ei paljoa ymmärtänyt.

Tiraspolikaljat.

Jotain taisi annoksesta unohtua?

Ruuan jälkeen teimme reilun tunnin mittaisen kävelylenkin keskustassa (joskin syöpäpariskunta ei jaksanut koko matkaa kävellä). Näimme kulttuuritalon (olisi ollut näyttävä sisältä, mutta tällä kertaa turistiryhmäämme ei päästetty jostain syystä sisälle), lukuisia suihkulähteitä, pari puiston lampineen ja vesilintuineen, pienoismallin kaupunginosasta, green marketin (valtavan iso katettu torialue, joissa myytiin vihanneksia yms), patsaita, presidentinlinnan (!?), sotamuistomerkin, tankin, ikuisen tulen yms. AT kävi oppaan kanssa tupakkiostoksilla. Kävimme myös matkamuistomyymälässä (sellainen löytyi De Wollant-puiston vierestä, osoitteesta Naberezhny Ln 1-10). Se oli 5/5 myymälä, siellä olisi ollut vaikka ja mitä mielenkiintoista, mutta aikaa nyt ei ollut riittävästi kun koko muu ryhmä joutui odottelemaan. Tuliaisia saatiin, mutta emme ehtineet penkomaan kuin yhden myymälänkulman läpi, ties mitä aarteita täältä olisi löytynyt. Kaiken kaikkiaan saimme rahaa kulumaan Transnistria puolet vaihtamastamme, eli euroissa noin kympin, vaikka kävimme lounaallakin. Joten halpaa oli!

Suihkulähteitä riitti.

Muraali.

Markkinoita hallitsevan Sheriff-konsernin pääkonttori.

Elokuvateatteri.

Kulttuuritalo.

Miniatyyrikaupunki.

Puistot olivat siistejä.

Joutsenlammella.

Pulut rivissä.

Mikä-lie-Pepsi-lintu asui täällä?

Suomessa tämäkin olisi tuhottu ajat sitten.

Tiraspolilaiset tuntuivat pitävän suihkulähteistä.

Green market.

Tori sisältä.

Hyvännäköiset rypälesetit.

Suvorovin patsas.

Tarkoittaisikohan tämä 33 vuotta itsenäisenä?

Transnistrian vaakuna.

Transnistrian presidentin linna, Lenin-patsas etualalla.

Tankki se on siitä huolimatta.

Tankki lähempää.

Afganistanin sodan muistomerkki.

Tämä taisi olla Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuuden muistolle.

Vaatimaton ikuinen tuli.

De Wollant Park.

Katariina Suuren patsas.

Bussipysäkillä.

FC Sheriff Tiraspolin jalkapallopyhättö.

Palasimme autolle ja lähdimme ajelemaan takaisin kohti Chisinauta. Väsytti, mutta tie oli niin huonokuntoinen ja pomppuinen, ettei pystynyt nukkumaan (nukun yleensä kaikkein parhaiten juuri tällaisissa turistibusseissa). Rajalla tarkastettiin taas passit, ja tarkastettiin myös paperiviisumi. Auto tsekattiin myös, ettemme salakuljettaisi mitään Transnistrian aarteita tai liikaa viinaksia / tupakkeja pois. Paluumatka sujui ihan vauhdikkaasti. Vastaantulijat varoittivat tulevasta ratsiasta ahkerasti välkyttämällä pitkiä valoja. Chisinauhun saavuimme hieman kuuden jälkeen. Meidät dropattiin ensimmäisenä hotellille. Annoin jonkunlaisen tipin oppaalle, ja pyysin jakamaan sen kuskin kanssa, mutta opas sujautti fyrkkalahjuksen taskuunsa niin nopeasti, että jäin vähän epäilykannalle.

Paluumatkan maisemia auton ikkunasta.

Hotellilla kirjoittelimme postikortit valmiiksi, ja lähdimme sitten viemään niitä postiin. Jouduimme kävelemään aika pitkään, ennen kuin löysimme postilaatikon. Menimme sitten steakhouseen, mutta se vaikutti niin oudolta paikalta eikä ollut muita asiakkaita perjantai-illan "prime timesta" huolimatta, että mekin poistuimme ruokalistat saatuamme. Menimme kadun toisella puolella olevaan Beer Houseen, jossa olimme olleet jo pari iltaa aikaisemmin. Luulimme osaavamme tällä kertaa tilata safkat oikein mutta pieleenhän se meni. Tilasimme pitsat, mutta jostain syystä vain yksi pitsa tuotiin, Fhat? Ensin ajattelimme, että toisessa pitsassa kestää (sillä pöytään oli tuotu molemmille veitset ja haarukat??), mutta kun sitä ei alkanut kuulumaan niin vinkkasimme tarjoilijan paikalle, ja saimme jotenkin viitottua, että toiselle tyypille pitsa maistuis kans. Toinenkin pitse saatiin, ja ne olivat yllättävän hyviä, pakko antaa arvosanaksi 4/5. Moldovalaisittain aika kallis setti, pitzet ja bisset tippeineen maksoivat 520 leitä (olisikohan ollut n. 27€). Ravintolapöydästä noustessaan AT totesi selkänsä olevan kaputt, epäili loukanneensa sen jo noustessaan aiemmin päivällä ulos pakusta, mutta nyt se oli mennyt pahaksi. Hänelläkin oli ollut aiemmin noidannuoli, se oli nyt ilmeisesti palannut.

Illallispitze.

Kävimme kaupassa hakemassa hotellille olutta ja muuta tarpeellista. Myyjä alkoi mussuttamaan oluesta jotain, mutta emme ymmärtäneet muuta kuin "pivo njet" johon totesimme vain "pivo da"; myyjää se hymyilytti ja myi meille sen soviet oluen kuitenkin. Hotellilla kelailimme vähän huomista kotimatkaamme; meille oli ollut vähän epäselvää mikä lentoyhtiö meidät hoitaisi kotiin täältä, eikä se ollut vieläkään ihan selvää :) Mutta paluumatka olisi Varsovan kautta ja sieltä Finnairilla illaksi kotio. Mobiililiput eivät kelpaisi, joten lentoasemalle pitäisi lähteä hyvissä ajoin. AT oli huolissaan selän kondiksesta, ja ettei pääsisi sängystä ylös (muistan itsekin saman kokeneena, miten helkkarin vaikeaa makuulta ylös nouseminen oli siinä tilassa), joten illan loppubileet jäivät vähän latteaksi. Sain hänet kuitenkin huoneeseeni etsimään edellisyön minua valvottanutta "torakkaa", ja hän löysikin sellaisen puolikkaan lepakon kokoisen luteen, ja tappoi sen. Veri vaan lensi, hyi.

Kirjoittelin vähän päivän kulusta muistiinpanoja, nukahdin kesken kirjoituksen mutta heräsin yhden kieppeillä sammuttamaan valot. Tällä kertaa sain nukuttua jonkunlaisesti ilman häiriötekijöitä ja eläinmaailman attakkeja.

804# Moldova, 3

 21.9.2023, Thursday, +26, Partly cloudy, Chisinau, Moldova

Olin nukahtanut TV ja valot päällä, heräsin klo 3.25 ne sammuttamaan. Sen jälkeen koisasin kahdeksaan saakka. Aamiaiselle taas puoli yhdeksältä, olimme ainoat hotellivieraat salissa. Otin muroja tällä kertaa, ne olivat ok, vaikka oli kummallista syödä ne kuuman maidon kanssa. Makkarat sitä vastoin vähän yököttivät. Olo oli vähän rapulaisissa, joten ruuan maistumattomuus ei ollut täysin laadun vika. Palasimme hotellihuoneisiin lepäilemään, ja kun meillä ei sen kummemin tänään ohjelmaa ollut, päätimme lähteä ulos vasta klo 10.45.

Ensiksi kävelimme lähikauppaan, sillä samassa kiinteistössä vaikutti olevan jonkunlainen posti. Sinne päästääkseen piti ensin kiertää kaupan läpi. Tulee aina niin vaivautunut olo kun ohittaa kassalinjat eikä ole ostanut mitään. Postiluukulla oli yksi muija töissä, ja vain yksi asiakas ennen meitä. Kielimuuri oli uskomaton, mutta pyysin naista käyttämään translatoria (kun oma verkon käyttö oli superkallista) johon hän pitkin hampain suostui. Koitin ostaa postimerkkejä eilisiin kortteihin, mutta miksipä niitä nyt olisi postissa myyty? Ei suinkaan, sellaiset asiat pitäisi hoitaa keskustan pääpostissa.

Uusi aurinkoinen syyspäivä Moldovassa.

Translator käyttöön.

Lähiostarimme sisätiloja.

Kävelimme keskustaan. Meiltä oli edellispäivältä jäänyt muutama puolittainen nähtävyys näkemättä, joten päätimme käydä bongaamassa ne. Ennen kirkkopuistoa näimme postin, jonne poikkesimme merkkejä ostamaan. Sielläkin riitti sekoilemista kun meitä pompoteltiin ees taas, mutta olin ottanut kuvan aikaisemman ostoyrityksen yhteydessä virkailijan translatorista, joten kuvaa näyttämällä päädyimme lopulta erillisen osaston ovelle. Se oli yhden hengen byroo, virkailija puhui puhelimeen ja viittoi kädellä odottelemaan käytävän puolella. Puhelu kesti varmaan likemmäs 10 minuuttia, taakseni kertyneet mummelit alkoivat käymään hermostuneiksi. Lopulta virkailija viittoi minut sisään ja sain merkit ostettua. Maksoivat vain 10 leitä / kpl, eli noin 50 senttiä.

National-hotellin suihkulähde oli nähnyt parempiakin päiviä.

 

Ruska oli alkamassa täälläkin.

Jalkakäytävät olivat leveitä.

Kävimme kuvaamassa parlamenttitalon ja presidentinlinnan, ja poikkesimme sitten terassikippolaan oluelle. Olimme jälleen ainoat asiakkaat, mutta emme antaneet sen haitata. Matkalla takaisin hotellille näimme naisen puskassa kakalla. Voi hyvä tavaton, mitä touhua!

Parlamenttitalo.

Presidentin tönö.

 

Petro Symeonovytš Mohyla.

Vapahtajan kirkastumisen kirkko.

Suihkulähde oopperatalon edessä.

Terassilla riitti tilaa.

Puoli kuuden jälkeen lähdimme syömään. Andy's-nimiseen ketjukippolaan. Ne olivat ilmeisen suosittuja ravintoloita, niitä näytti olevan kaikkialla. AT otti hampurilaisen, minä valitsin gyroksen, juomaksi kaljat. Tarjoilija ilmoitti oluiden tuomiseen menevän viisi minuuttia, ruuassa kestäisi 25 minuuttia. Aika pedanttia, sano! Ranskalaisia piti suolata, mutta onneksi suolapurkki löytyi pöydästä, muuten ruuat olivat oikein hyviä. Oli lämmin ilta, joten söimme ulkona, siinä tarkeni hyvin syödä. Kadullakin riitti ihmeteltävää; täällä oli paljon sellaisia johdinbusseja, ja yksi dösä putosi pois linjoilta. Kuski nousi sitten tikkaita pisin bussin katolle ja nosti johtimet takaisin ylös.

Safkat ja juomat maksoivat yhteensä vain reilut 16€, joten halpa maa oli kyllä tämä. Palasimme sitten takaisin hotellille päin; löysimme oikopolun joka nopeutti jatkossa kulkemista melkoisesti. Hotellilla vähän telkkaria, olutta, suihkua yms. Seuraavana päivänä oli Transnistrian retki luvassa, joten sen kummemmin ei voinut hummailla.

Päivän soviet kaljatti.

Tässä ratsastaa Grigory Kotovsky.

Kerrostalo hotellimme takana.

Illalliskippola Andy's.

Maukas illallinen.

Vuvve näytti olevan allapäinen.

Hotellin kisse.