448# Budapest, 2

24.3.2016, +12, Partly cloudy, Budapest, Hungary

Heräsin klo 8.08 ja herätin Pp:n. Pahaksi onneksi kello oli Suomen ajassa, oikeasti se oli vasta 7.08, joten heräsimme tunnin verran liian varhain. Ihmettelin, miksei puhelin ollut latautunut ja myöhemmin, miksi tv ei mennyt päälle. Sähköt olivat kaputt. Aamiainen onneksi pelitti, syötiin samat kamat kuin edellisenä aamuna. Sen jälkeen kävin ihmettelemässä huoneen suihkua. Lämmintä vettä tuli kuitenkin.

Vähän ennen kymmentä lähdimme kävellen Rakaczi-katua pitkin. Körut Erzsebetin risteyksessä hyppäsimme ratikkaan ja ajoimme sillä Oktogonille. Kävelimme pienen pätkän Andrassy Ut-katua pitkin saapuen House of Terror-museolle. Rakennuksen fasadi ja etenkin kattoleikkaus oli erikoinen; auringonpaiste siivilöityi sen läpi muodostaen sanat katuun / seinälle.

House of Terrorin fasadi.

House of Terrorin sisääntuloaula

Museonäyttely kertoi natsien ja kommunistien kauheuksista. Se avattiin kymmeneltä, joten jonoa ei ollut juuri vielä ehtinyt kertyä. Sisäänpääsymaksu oli 2000ft / aikuinen, laukut piti jättää narikkaan. Sisällä ei saanut valokuvata. Ihan ok näyttely se oli, joskin vähän huonosti merkitty missä järjestyksessä näyttely olisi pitänyt edetä. Mekin katsoimme ensin kommunistien julmuudet ja sitten vasta puolivahingossa natsien aikaansaannokset, järkevämpää olisi ollut edetä aikajärjestyksessä, periaatteessa rakennuksen ylimmästä kerroksesta alas. Saippuapaloista tehty labyrinttiseinä oli vaikuttava, muuten vähän turruttavaa materiaalia. Pieni myymälä oli myös, josta ostin tuliaiseksi Leninin pään muotoisen kynttilän. Harmitti kun en löytänyt kommunismia ihailevia julisteita, mä olen bruukannut semmoisia ostamaan näistä stallarimaista.

Biili.

Aikaa museolla kului melkein puolitoista tuntia. Poislähtiessämme olikin museolle jo kertynyt aikamoinen jono, joten aikainen lintu jne. Kävelimme aurinkoisessa säässä kohti Varosliget-puistoaluetta. Menimme katsomaan ensiksi puiston etureunalla Lenin-patsaan tilalle tehdyn  maailman suurimman tiimalasin; 60 tonnin painoinen tiimalasi käännetään aina uutena vuotena ylösalaisin ja hiekka valuu sitten alaosaan koko vuoden ajan. Se oli minusta aika hieno idea.

Tiimalasi.

Polkuveneet.

Jatkoimme Sankarien aukiolle räpsimään kuvat patsasvankkureista ja tolppapinoista, kuten kunnon turistin kuuluukin tehdä. Jotenkin tuli siitä mieleen Berliinin Brandenburgin portti. Etenimme Vajdahunyadin linnapuistoon. Itse linna oli rakennettu (vasta) 1800-luvulla "huvikseen". Sisätiloihin päästäkseen olisi pitänyt jonottaa ja pulittaa jonkinlainen maksu. Emme menneet. Poikkesimme sitä vastoin kaljalle. Aurinko paistoi ja lämmitti hieman naamaa, ulkona tarkeni jo istuskella terassilla.

Sankarien aukio.

Vajdahunyadin linna

Hetken aikaa levähdyttyämme menimme lähistöllä olevaan Alllatkertin eläintarhaan. Sisään maksoi 2500ft / aikuinen. Suurimmista eläimistä mainittakoon meidän nähneen kirahvin, virtahevosia, kauhealta haisevan sarvikuonon (luulin muuten tähän päivään saakka, että virtahepo ja sarvikuono on sama eläin, toim. huom.), norsun yms. Lisäksi Australia-osastolla oli pieni alue jonne sai mennä käppäilemään eläinten sekaan. Pp tunsi kengurun hengityksen kädellään, mutta aivan ei paijaamaan yltänyt hänkään. Ihan ok paikka, kannattaa käydä. Mekin saimme siellä ainakin pari tuntia kulutettua. Miinusta kuitenkin sen verran, että mitään lounaspaikkaa eläintarhasta ei löytynyt, pelkkiä kusisia kahviloita vain, joten palasimme neljän kieppeillä takaisin hotellille nälän mourutessa vatsoissamme.

Peekaboo.

Torrakat.

Hotellilla odotti kuitenkin hienoinen yllätys kun respanlikka ilmoitti, että kuudennessa kerroksessa (jossa siis huoneemme sijaitsi), oli edelleenkin sähkökatkos, eikä sitä todennäköisesti saada korjattua tänä iltana. Koska vitoskerroksessakaan ei ole tilaa, niin meidän pitäisi vaihtaa hotellia. Masennuimme kovasti. Kävimme huoneessamme pakkaamassa kamat ennen pimeän tuloa ja palasimme sitten respaan. Hotellivirkailija pyysi meitä istumaan ja odottamaan sillä välin kun hän tilaisi taksin jonka he maksaisivat - vaikka hotellille sinänsä oli kävelymatka.

Taksin piti tulla viidessä minuutissa, mutta odotimme sitä ainakin 20 minuuttia. Juuri kun ekstrovertiltä vaikuttava kuski saapui meitä noutamaan, hotellin manager käveli paikalle ja sanoi, että sähkärit paikallistivat vian ja se saataisiin todennäköisesti korjattua. Päätimme siis jäädä hotelliin. Taksikuskia harmitti kun menetti pokan kuppaamalla matkalla muutaman ylimääräisen sekunnin. Hotellinjohtaja sanoi tarjoavansa meille hyvitykseksi sekoilusta viinipullon - kävimme vielä myöhemmin muistuttamassa respaa asiasta. Veimme kamat takaisin huoneeseemme; sähköt vielä katkeilivat ja netti ei toiminut. Päätimme lähteä illalliselle.

Ei ainakaan sähkömiesten lukumäärästä jäänyt kiinni tämä homma.

Otimme neloslinjan metron Fövam Ter-asemalle ja kävelimme Vaci Utcaa pitkin etsien ravintolaa. Keskikestoisen arvonnan päätteeksi päädyimme Rusticoon. Se oli fiinin tuntuinen kippola, tarjoilija pokkuroi, ei juuri muita asiakkaita. Yksi siistimpiä julkisia vessoja jossa olen asioinut. Omituinen sisustus. Tilasimme pitsat & kuohuviinit, olutta ja spriteä eikä hinta ollut kuin kymppitonnin forintteina (alle 35€), vaikka varmasti turistikadulla osattiin hinnat korottaa riittävän ylös.

Illallisravintolamme Rustico.

Sitten metrolla takaisin hotellille. Oli jo ilta ja pimeä, mutta melko turvallinen olo kun metrossa ja asemilla oli vartijoita ja poliiseja eikä häiriköitä kuten meillä lintukoto-suomessa.

Huoneessa sähköt toimi ja kaikein huipuksi oli toimitettu pullo punaviiniä ja kaksi lasia. Hieno ele, 5/5. Viinit naamariin, sitten jo väsyttikin niin, että unille oli päästävä.

Viinilahjus.

447# Bratislava

23.3.2016, Wednesday, +11, Overcast, Bratislava, Slovakia

Bratislavaan.

Heräsimme aikaisin. Pp ei diggaa ikkunaverhoista, joten tuntui että ulkona oli ollut valoisaa jo tuntikausia. Puoli kahdeksalta ylös, sitten testaamaan hotellin aamiainen. Ei ollut mikään erikoinen. Leipää, nakkia, croissantteja, laihaa kahvia.

Olimme suunnitelleet tekevämme ekskursion naapurimaahan, Slovakian pääkaupunkiin Bratislavaan. Paikkaa oli dissattu aika lailla kaikissa arvosteluissa, mutta saisihan siitä maabongauksen jos ei muuta. Matka tosin oli pitkä, 2h40min junalla suuntaansa, mutta kun Pp:kään ei asiaa sen suuremmin vastustellut niin ei muuta kuin matkaan.

Hieman ennen yhdeksää menimme viereiselle Keletin juna-asemalle, josta oli suora junayhteys Bratislavaan - ja muuallekin Keski-Eurooppaan. Vähän oli arpomista mistä löytäisimme lipputoimiston, se oli jemmattuna "kadun puolelle". Lipunmyynnin ulkopuolella oleva vuoronumerolaite oli sekin särki, mutta sisältä löytyi onneksi toinen. Hieman jonoa siellä oli, mutta onneksi olimme ajoissa liikenteessä. Saimme meno-paluu -liput ostettua, ei maksanut kuin 11 000ft, eli noin 37 €. Ei paha hinta kahdelta henkilöltä meno-paluu -lippuna, kun matkaakin oli yli 200 km / suunta. Saimme vain yhden lipun, joka kirjoitettiin käsin, mutta josta selvisi kaikki tarvittava. Lippua ei olisi tarvinnut käyttää edes heti, vaan oli kuukauden voimassa. Ei tarvinnut leimata vaan junassa kiertävä konnari hoitaisi asian. Myöskään mitään passeja tms. ei kyselty.

Mulla kauas menolippu oo-on.

Junailua.

Ostettiin asemalta vielä vesiputeli ja meillä oli eväänä sipsejä muutenkin. Asemalla pyöri konepistoolimiehiä sankoin joukoin. Olisiko ollut jotain tekemistä Brysselin terroristi-iskun kanssa, jos täälläkin olisi valmiustilaa nostettu? Vai ehkä täällä vartioitiin asemia muutenkin erilailla kuin Suomessa.

Juna lähti aikataulun mukaisesti klo 9.25, ei paljoa muita matkustajia. Alkumatkasta juna hidasteli tuskastuttavasti, mutta kiri Slovakian puolelle päästyämme. Radanvarsi oli täynnä roskaa, sekä siellä täällä vaeltelevia ihmisiä kiskojen seassa. Mustalaisleirejä, neukkukuutiokerrostaloja. Asutuksen loppuessa ja muuttuessa maaseuduksi maisemakin muuttui tylsäksi. Tasaista peltoa niin kuin Pohjanmaan lakeuksilla. Muutamia eläimiä bongattiin - tai lähinnä Pp bongasi - hevosia, koiria, kissen, jänöjä ja jonkin sortin sorsalintuja. Kärrymyynti kävi kertaalleen, ravintolavaunusta ei ollut hajua. Hieman juna oli myöhässä, saapuen perille klo 12.15.

Junalla on hauska matkustaa.

Puuduttavat junamatkan maisemat.

Kunnes Bratislava alkoi tulla maisemiin.

Bratislavan asemalla vähän aikaa arvottiin, mistä saisimme spåra-liput. Opaskirjassa oli varoiteltu ukottajista ja kerjäläisistä, mutta sellaisten uhreiksi emme joutuneet. Jonotimme taas turhaan eräälle tiskille, josta koitimme ostaa kolmen vartin ratikkalippuja. Myyjä neuvoi käyttämään ulkona olevia automaatteja. Viimein huomasimme ulostulo-oven vasemmalla puolen käytävän, josta lähti raput alas ja jossa olivat sekä ratikat että lippuautomaatit. Ostimme 30 minuutin kertaliput, maksoivat 90 snt / lippu. Slovakiassa oli käytössä euro, mutta pöljyydessä emme olleet oikein varanneet kolikkoja mukaan, automaatit kun eivät setelirahaa hyväksyneet. Lippu piti myös tajuta itse leimata heti automaatissa kun astui ratikkaan sisään. Huhu varoitti, että kun ovet sulkeutuivat niin automaatti ei toiminut ettei kukaan leimaisi lippua jälkikäteen tarkastajien yllättäessä.

Slovakiassa ollaan.

Lippuautomaatti.

Spårat.

Bratislavalainen ratikka.

Otimme ratikkalinja nro 1 ja menimme Most SNP-pysäkille Tonava-joen rantaan. Se oli Bratislava Hrad-linnaa lähimpänä. Linna oli mäen päällä 80 metriä merenpinnan yläpuolella, jonne kiipesimme tsekkaamaan maisemat. Ne olivat pilvisestä kelistä huolimatta hienot. Täältä näkyi Itävaltaan asti, raja oli parin kilometrin päässä. Kävimme pyörähtämässä itse valkoisen linnan sisäpihalla, mutta sisätiloihin olisi ollut pääsymaksu, ja koska aikamme oli rajallinen päätimme jättää sen väliin. Siellä olisi ollut mm. jonkinlainen valokuvanäyttely. Linnan ensimmäiset osat oli rakennettu 1400-luvulla, mutta oli laajennettu myöhempinä vuosisatoina. Ostimme vielä postikortit turistimyymälästä (merkkejä ei saanut kuin postista) ja kävin asioimassa 80 snt maksavassa vessassa ennen kuin palasimme takaisin alas.

Linna.

Tie ylös linnalle.

Linna.

Hiljaa virtaa Tonava täälläkin.

Bratislava.

Kävelimme hetken vanhassa kaupungissa, ennen kuin poikkesimme Primi-nimiseen italialaiseen ravintolaan syömään lounaan. Tilasimme spaghetit, olivat hurjan hyviä, 5/5. Odotellessamme täytimme postikortit. Ruoka maksoi juomineen 19,96€, ei ollut sopivaa rahaa antaa tippiä ja se vähän hävetti. Ja harmi tietysti muutenkin kun ruoka oli niin hyvä, että olisi voinut mielellään tipata.

Mikähän tönö kyseessä kun kaikki tätä kuvasi?

Ikkunamaalaukset.

Syönnin jälkeen etsimme postin, piti kysyä siitäkin neuvoa. Posti oli omituisin missä minä olen ollut. Ei englannin sanaa missään ja jouduimme kysymään ainakin kolmesti ennen kuin löysimme oikean tiskin missä merkkejä myytiin. Maksoivat 90 snt / merkki. Postin ulkopuolella olivat postilaatikot.

Hesa olis tuol noin.

Patsastelija.

Kävelimme vielä hieman vanhaa kaupunkia ristiin rastiin. Alue oli melko pieni ja myös melko hiljainen. Toki turistisesonki ei ollut vielä alkanut, joten ehkä kesäaikaan olisi enemmän meininkiä. Alkoi satamaan, joten poikkesimme kahvilaan juomaan cappucinot. Joku asiakkaana ollut nainen tuli heti kysymään Pp:ltä jotain bratislavaksi, mutta emme tietenkään ymmärtäneet sanaakaan, joten jäi arvoitukseksi mitä hän oli vailla. Netti oli aika hyvin saatavilla ravintoloissa ja kahviloissa kuten täälläkin, joten surffailimme hetken puhelimillamme.

Aukio.

Patsastelija 2.

Vanha kaupunni.

Kello alkoi tulemaan sen verran, että päätimme lähteä pikku hiljaa takaisin kohti rautatieasemaa. Menimme ratikkapysäkille, ja ostimme automaatista liput. Ratikassa oli jonkinlainen konflikti, joka ei tosin meille aivan auennut. Ratikka täyttyi ihmisistä nopeasti ja lipuntarkastajakin änkesi mukaan vaunuun yytsäilemään tikettejä. Onneksi meillä oli leimatut liput. Pummilla ajelua en tosiaankaan voi suositella.

Ufovierailu jäi tällä kertaa väliin.

Ratikkalippu oli hyvä olla olemassa.

Bratislavan rautatieasemalla.

Rautatieasemalla meillä oli vielä puoli tuntia aikaa ennen junan lähtöä. Odottelimme yläkerran odotussalissa, siellä oli tuskallisen hidas netti käytettävissä. Lähdimme sitten etsimään oikeaa junaa: raiteita ei pääasemalla montaa ollut, mutta siitäkin oli saatu hämmentävä sekasotku merkitsemällä erikseen raiteet ja laiturit numeroilla eikä esimerkiksi kirjain - numero-yhdistelmällä. Löysimme kuitenkin lopulta oikean raiteen. Juna tuli Varsovasta, ja oli aikataulussa, mutta jo valmiiksi täynnä matkustajia ja Bratislavasta niitä tuli melkoisesti lisää. Lisäksi meillä kävi huono tuuri sen suhteen, että nousimme johonkin vaunuun jossa olisi pitänyt olla varatut paikkaliput, ja missasimme viimeisetkin vapaat paikat. Lopulta jouduimme istumaan samaan sloossiin toisen pariskunnan viereen. Onneksi 45 minuutin päästä juna pysähtyi ja matkustajia poistui sen verran että saimme oman sloossin. Maisemat olivat yhtä tylsiä kuin tulomatkalla. Ilta pimeni nopeasti. Matka meni kuitenkin ihan mukavasti, vaikka olihan se totta kai pitkä päivä ja junamatka. Kyllä Bratislavan tsekkasi ja sen ehti tekemään neljässä tunnissa jotka kaupungissa vietimme, mutta jos nyt ei maabongauksesta ole kiinnostunut niin en tiedä kannattaako sinne Budapestistä asti lähteä tekemään päiväreissua.

Juna saapui Budapestiin ajallaan, klo 19.35. Kävimme kaupassa, ja kävelimme hotellin lähistöllä etsien ravintolaa. Löysimmekin italialaisen Etna II -nimisen kippolan. Kolmas italialainen ravintola tällä reissulla, mahtoiko täällä muita ollakaan? Tarjolla oli kuitenkin myös gulassia, joten otimme sellaiset testiin. Vähän kouluruokamainen annos, lihakastiketta ja seitsemän keitettyä perunaa. Ehkä 2/5, mutta kyllähän annoksen sai syötyä ja täyteen tuli.

Kouluruokaa illalliseksi.

Sitten hotelliin. En kehdannut valittaa turvakaapista edelleenkään. Pp otti suihkun, ei tullut kuin kylmää vettä. Mä päätin skipata sen, sissisuihku ei nyt kiinnostanut. Pitkä päivä oli ja olotila oli mallia kaputt, joten uni maittoi taas.

446# Budapest, 1

22.3.2016, Tuesday, +12, Partly cloudy, Budapest, Hungary

Keski-Eurooppa kutsuu.

Toista kuukautta oli tullut jo pyörittyä paikoillansa ja kun lomaakin oli jäljellä vielä kolme päivää jotka piti saada tuhlattua pois ennen toukokuuta, niin päätettiin Pp:n kanssa vähän pidentää pääsiäisen pyhiä ja tehdä sen kunniaksi pieni matka Unkariin. Viiden yön omatoimimamatka Ebookersin kautta hommattuna. Varaus tehtiin muutama viikko etukäteen.

Lähtöä edeltävänä yönä nukuin suht huonosti. Havahduin neljän jälkeen enkä saanut enää juuri nukuttua. Klo 6.20 piti nousta sitten jo ylöskin. Otin suihkun, lämmitin oksettavaa mikropuuroa, kylkiäisiksi voileipää ja kahvia naamariin.

Päätin säästää vähän fyrkkaa; normaalisti käytin taksia lentokentälle mentäessä, mutta nyt lähdin metrolla stadiin ja sieltä Finnair-bussilla kentälle. Onneksi bussi oli tullut, sillä lämpötila oli kahdeksan astetta pakkasen puolella ja mulla kesätakki. Muutenkin kamaa oli niukalti, kun olimme ottaneet ns. light-lennot, joka ei sisällä ruumakamoja, vaan pelkällä 8 kilon käsimatkapakaasilla piti selvitä. Bussi oli lähes tulkoon tyhjä ja kävin istumaan melko lailla bussin etuosaan. Jälkeeni tuli plunssainen äijänköriläs, jonka oli pakko tulla eteeni istumaan ja köhimään, mikään muu paikka ei kelvannut. Turhautuneena jouduin vaihtamaan siis vielä kerran paikkaa bussin takaosaan. Suututtaa tommoset.

Pp odotteli jo kentällä minua. Nostin vielä hieman rahaa; Unkari ei kuulunut vielä euroon, joten rahat oli pitänyt vaihtaa forinteiksi jo etukäteen. Olimme tehneet check inin jo aiemmin, ja kun ruumatavaroita ei ollut niin ei muuta kuin turvatarkastukseen. Se meni joutuisasti, joskin jouduimme Pp:n kanssa molemmat johonkin satunnaisotantaan ja meistä otettiin pyyhkäisytestit. Etsivät jäämiä räjähdysaineista. Hyvähän se on, että turvallisuudesta huolehditaan; vain puolen tunnin päästä Brysselin kentällä jysähti.

Kävimme kaffella, odoteltiin koneen lähtöä. Pp hermoili laukkujen painorajan ylityksestä. Minusta juuri lähdön hetki kotimaan kentällä on se matkan paras momentum; kaikki on vielä edessä, mitään ei ole vielä menetetty.

Paikkamme olivat koneen etuosassa, rivillä 5. Otin herrasmiesmäisesti keskipaikan, Pp:n valloittaessa ikkunapaikan. Käytäväpaikalle tuli joku unkaritar. Lento lähti ajoissa, kesti 2h10 min. Nautimme ostamamme shampanjat ja sipsit sekä Finnairin tarjoamat mustikkamehut.

Budapestin päässä ei tarvinnut matkalaukkuja odotella joten pääsimme nopeasti ulos kentältä. Jonotettiin vasemmalla olleeseen tourist infoon ja yritimme ostaa julkisen liikenteen 7 päivän lippuja, mutta se oli tietysti väärä jono. Meidät ohjettiin tuloaulan oikealla puolella olevalle tiskille. Sinne oli hieman pisempi jono, mutta saimme lopulta liput ostettua. Lippuja ostettaessa virkailija kysyi passejamme; liput olivat henkilökohtaiset ja niihin painettiin nimet. Maksoi piirun verran alle 5000ft / naama, eli suomeksi noin 18 €. Ei se nyt paha hinta ollut.

7 päivän joukkoliikennetiketti.

Terminaalin ulkopuolelta lähti bussi 200E. Niitä lähti kuuden minuutin välein, joten ei tarvinnut kauaa odotella vaikka edellinen menikin naamarin edestä. Bussi huristi 20 minuutin matkan Köbanya-Kispestin metroasemalle, jossa nousimme metrolinja 3:seen. Ankealla ryssäläiseltä vaikuttavalta metrolla matkustimme 8 pysäkkiä Kalvin Ter-asemalle, jossa vaihdoimme 4-linjan metroon. Tämä oli uudempi linja ja juna, vasta muutaman vuoden vanha, joten oli huomattavasti siistimpi. Menimme päätepysäkille Keleti Palyaudvarille, jossa hotellimme sijaitsi. Asemien nimet olivat vaikeaselkoisia, mutta löysimme suuntimat helposti, kuten myös Baross-nimisen hotellimme heti Keletin rautatieaseman kupeesta.

Hotellimme fasadi oli vähän vaatimaton, rappukäytävä ei luvannut ihmeitä. Respa oli viidennessä kerroksessa. Teimme check innin; kello oli vasta 12, mutta huoneemme oli jo valmiina. Se ilahdutti. Ikkuna oli sisäpihalle; hälytysajoneuvojen äänet kuuluivat mutta muuten huone vaikutti hiljiaselta. Huone oli tilava ja melko siisti, joskin se haisi hieman ajalle ja tunkkaiselle. Kokolattiamatto oli vähän kauhtunut ja tupakan polttamatta reiät muistuttivat ajasta entisestä. Netti toimi ja oli nopea. Safety box löytyi kaappiin piilotettuna, mutta se oli lukittuna edellisen käyttäjän toimesta emmekä saaneet sitä auki. Telkkarista ei tullut muuta kuin unkarilaista kamaa.

Hotellimme (vaaleanharmaa) fasadia.

Näkymä hotellin ikkunasta.

Lepäsimme hetken ennen kuin päätimme lähteä kylille. Otimme jälleen neloslinjan metron; liukuportaiden alkupäässä päivysti aina jokin ukkeli, emmekä olleet varmoja kuuluiko tälle näyttää lippuja, mutta näytimme koska niin tekivät toisetkin. Jäimme pois Fövam Ter-asemalla jossa jalkauduimme. Asema oli vielä nipin napin Pestin puolella; katselimme hetken ajan ruskean väristä Tonava rumoista. Ylitimme sillan Budan puolelle; vaikka sää oli puolipilvinen niin tuuli melko koleasti. Saavuimme Gellert-vuoren juurelle. Vähän meitä olisi nälättänyt, mutta näköpiirissä ei ollut ainuttakaan kippolaa, joten päätimme skipata syömingit ja lähteä talsimaan puistoon.

Silta yli synkän virran.

Gellert-vuorelle olikin melko kapuaminen, lakihuippu oli 140 metriä korkealla. Tuhat vuotta sitten täältä oli rangaistuksena piikkitynnyrissä kieritetty alas muudan piispa Gellert, joka oli yrittänyt kääntää väkeä kristinuskoon, mutta josta sittemmin oli tehty Budapestin suojelupyhimys. Näkymät vuorelta alas kylille olivat hienot, ihan kiva kävelyretki.

Budan puoli.

Gellertin vuorelta.

Pestin puoli.

Patsas Gellert-vuoren huipulla.

Palasimme toispuoljokke Erzebet-siltaa pitkin, käännyimme Vaci Utca-kävelykadulle, joka oli ravintoloiden ja turistikauppojen valtaama. Meidän teki mieli pitzaa, ja löysimme Paparazzi-nimisen italialaisen ravintolan, jonka sisäänheittäjän suomenkielen taito sai meidät vakuuttuneeksi. Päällysplätyt näyttivät vähän arveluttavilta, mutta maku oli ulkonäköä parempi. Litran tuoppi kaljaa ja sprite päälle, yhteishinta oli 5700ft. Vaikea sanoa ilman vertailupohjaa oliko se halpa vai kallis. Ihan 3/5 perussuoritus kuitenkin.

Litran tuopilla lähtee jano.

Kävelimme Vaci utcan (ei kannattanut sotkea Vaci Ut -tiehen) toiseen päähän ja menimme Nagy Vasarcsarnok -kauppahalliin. Se oli suuri kuin rautatieasema. Katutason kerroksessa myytiin salamia, makkaroita ja vihanneksia, yläkerrassa turistikamaa ja oli siellä muutama ruokapaikkakin. Ostin Lenin-emalimukin. Pohjakerroksessa oli Aldi; se oli kuin identtinen kopio Lidlistä. Siellä myytiin polkupyöriä, PC:itä, elintarvikkeita, brenkkua. Ostimme olutta, vettä, pari pussia sipsejä ja keksejä. Maksoi 2300ft. Pohjakerroksessa oli myös vessa, joskin maksullinen. Groupier pyysi 150ft, ei ollut kuin 145ft mutta muija päästi kuitenkin asioimaan.

Kaubamaja.

"Onks tuol se kununlinna?"

Kävelimme Kalvin Ter-asemalle jossa olimme jo aiemmin olleet lentokentältä tullessamme. Otimme metron Keleti-asemalle ja palasimme hotelliin. Kerroimme respantädille safetyboxista, sanoi tulevansa hetken päästä sen avaamaan. Ja tulikin, mutta onnistuin pöljäilemään boxin uudelleen lukkoon tietämättä edelleenkään ovikoodia joten ei hyödytty siitäkään sitten sen enempää, varsinkaan kun en kehdannut mennä enää uudelleen vaivaamaan respaa asialla. Mutta jopa oli typäre käyttöliittymä moisessa boxissa kun sallii tuommoisen tapahtuvan. Ja onneksi oli sen verran järkeä, ettei oltu ehditty täyttämään boxia arvoesineillä ennen sen testausta :)

Hieman vappua pääsiäisessä.

Keletin juna-asema.

Päivä oli ollut pitkä ja kun ruuansulatuselimillä piisasi kiirettä vielä myöhäisen lounaspitzen kanssa painiessa niin ei jaksettu enää lähteä kylille seikkailemaan. Ilta sujui hotellilla hengaten ja aikasin tuli mentyä nukkumaankin.

445# Telkasta

Mä en juuri katsele telkkaa, mitä nyt silloin tällöin futista. Joskus käy kuitenkin niin, että jään johonkin yksittäiseen aivottomaan sarjaan koukkuun - yleensä tositv:seen. Nyt huomaan seuraavani jo kuutta eri ohjelmaa viikossa. Huolestuttavaa. Parasta juuri nyt ovat siis:

1) Myyntimies Jethro matkoilla: TV5, maanantaisin klo 21.00

Toiset eivät voi sietää Jetiä, mutta minun mielestä se on ihan vekkuli ja sanavalmis ukko. Turkulaisuudesta toki plussaa. Ensimmäinen kausi oli ehdottomasti paras, mutta sen jälkeen mennyt vähän teennäiseksi tahkoamiseksi. Ihan hauskoja seikkailuja silti, ja tulee joka jakso katsottua, ja yleensä muutaman kerran hymähdettyäkin äijän jutuille. Arvosana 3/5.

2) Ummikot ulkomailla: Nelonen, tiistaisin klo 20.00

Ah, mikä olisi sen hauskempaa kuin myötäkokea häpeää kun suomalaiset juntteilevat ulkomailla. Ennen asiaa ajoi Matkaoppaat -sarja, mutta tämä on oiva korvike. Loistava ohjelmaidea. Toivottavasti jatkokausia puskee lisääkin. 4/5.

3) Pasila 2.5 - The Spin-off: Yle TV2, keskiviikkoisin klo 20.30

Tämä Suomen South park on parhaimpia animaatiosarjoja. Aivan mahtava. Hietalahden spiikkaama Repomies on suosikkini, vaikka kyllä se Jännä-jätkäkin on loistava. Olen hommannut tuotankaudet jopa DVD:nä. 5/5.

4) Haapasalo goes lomalle: Nelonen, torstaisin klo 20.00

Mä en erityisemmin diggaa Haapasalosta, mutta ohjelmat ovat mielenkiintoisia. Niitä Venäjän kierroksia en ole niin katsonut mutta tämä Karibian suunnilla kiertävä ohjelma täytyy katsella läpi jo pelkästään Kuuban vuoksi. Ehkä mä olen vähän liian jumittunut matkaohjelmiin. 3/5.

5) Haluatko miljonääriksi: Nelonen, lauantaisin klo 20.00

Pp inhoaa Jaajoa yli kaiken. Kyllähän se jätkä ärsyttää, mutta ei nyt tee mielestäni ohjelmasta katsomiskelvotonta. Kuten muutkin kotikatsojat tuntuvat ajattelevan, minustakin kysymykset ovat lapsellisen helppoja ja kilpailijat ihme nynnyjä. Miksi ihmeessä mennä kisaan ja lopettaa jossain hikisessä viidessä tonnissa? Tai mennä edes kisaan jos ei tiedä missä on Alaska tai kuka kirjoitti Seitsemän veljestä? Lisäksi ärsyttää ohjelman hitaus ja sääntöjen liiallinen kertaaminen. 4/5.

6) Huippujengi: MTV3, sunnuntaisin klo 20.00

Tämä on seuraamistani ohjelmistani ehkä tylsin, mutta onneksi tästä on tehty vain 8 jaksoa. Armeijaoloissa leireilevät kotimaiset julkkikset leikkivät vuorikiipeilijää. Jotain viihdyttävää tässä kuitenkin on, ja uskon kyllä olosuhteiden olevan raskaat ja nostankin hattua kilpailijoille jotka 5000 metrin korkeudessa jaksavat puurtaa kuin pienet eläimet. Mukaan on saatu jopa tilastoetnikko ja -seksikko. Arvosana 3/5.

444# Luettua, 4

Olen pahasti laiminlyönyt lukemisen. Pidän sitä hyödyllisenä viihteenä, mutta silti kaikenlainen roska tuntuu kiinnostavan minua jatkuvasti enemmän. Kuten viimeksikin, listani on enempi katsottua kuin luettua. Tehdään näistä pikarapsa:

1) Kirja: Cheryl Strayed - Villi vaellus

 

Paksu oli kirja ja mielestäni liikaa turhaa löpinää suurin osa. Ensimmäiset sata sivua meni heittämällä - tähän tarvittiin vain mannertenvälinen lento - mutta loppuosa oli aika tuskaisaa luettavaa. Edes neljän viikon laina-aika kirjastosta ei tähän riittänyt, vaan mun piti ottaa jatkolaina. Sinänsä aihe oli aika mielenkiintoinen; elämässään hukassa oleva nuori nainen päättää lähteä pitkälle vaellusretkelle Ameriikan länsipuolella, etelästä pohjoiseen, Pacific Crest Trailia pitkin, eli PCT kavereiden kesken. Toisaalta aihe voi olla vähän vaikea kirjoittaakin juuri siinä mielessä ettei muutu tylsäksi toistoksi, jos mitään mieleenpainuvaa ei tapahdu. Kyllä tämän nyt luki mutta ei mikään erityinen teos, todellakaan. 2/5.

2) DVD: Jean-Marc Vallée - Wild

Melkoinen sattuma kun äitee näki minun lukevani Villiä vaellusta, niin sanoi, että hänellä on kyseinen elokuvakin. Kesken luku-urakan vilasin elokuvan läpi. Ei poikennut kirjasta paljoakaan. Reese Witherspoon näytteli pääosaa. Helpompi tämä oli katsoa läpi kuin lukea kirja. Arvosana 3/5.

3) Elokuva: Marko Röhr & Kim Saarniluoto - Järven tarina

 

Tulipa käytyä elokuvissa dokumenttipläjäyskin katsomassa, kun oli kehuttu. Kertoi suomalaisesta järvimeiningistä animaatiotehostein. Melkoista unilääkettä tämä oli minulle, jota suosikkini Samuli Edelmannin rauhoittava ääni lisäsi entisestään. Lyhyt tämä oli joten se voitaneen lukea plussaksi. 2/5.

4) Elokuva: Alejandro Gonzáles Iñárritu - The Revenant

Pitihän se nyt käydä tarkistamassa, millaisesta suorituksesta se Leonardo kävi Oscarin pokkaamassa. Ei mielestäni vaatinut ihmeiä, Leolta on tullut parempiakin leffoja, mutta se Titanic oli aikoinaan pilata ukon uran. Elokuva oli pitkä ja mulla meni sekaisin moneen kertaan jo eri inkkarit sun muut rosmot. Pitkä leffa, ennalta-arvattava loppu. Maisemat oli hienot. 3/5.