747# Toipilaana

 15.7. - 19.7.2022, Kemijärvi - Helsinki

Perjantai:
En saanut yöllä nukuttua ollenkaan kun olin niin sairas. Päätä ja selkää särki, uni ei tullut, kuumetta oli 38 astetta ja huono ja vetämätön olo, ja välillä yskittikin kovasti. Aamiaisella oli pakotettava itsensä syömään pari leipää, sitten otin burana 400 + 600 jonka seurauksena tuli taas mielipuolisen kuuma, mutta onnistuin nukkumaan muutaman tunnin. Lopulta taisin herätä kaksikymmentä vaille kaksi. Pp näytti pärjäävän koronan kanssa paljon paremmin, mikä ei sinänsä minua yllättänyt.

Päivän mittaan olo tuntui pahenevan entisestään, otin toisen burana tonnisen ja silti kuume notkui 38,2 asteessa. Yö oli melkein yhtä karmea ja vähäuninen kuin edellinenkin.

Positiivista testitulosta pukkasi.

Lauantai:
Kolmas koronapäivä kului hieman tasaisemman kuumeen kanssa mutta välillä särki selkää ja välillä päätä, silmää ja nenää. Lisäksi olo oli tukkoinen, yskitti ja nuhaa oli myös. Kävimme tekemässä muutaman sadan metrin kävelylenkin, alkoi tietysti sataa. Lisäksi guuglasin, että maltillinen saunonta voisi myöskin tehdä gutaa, joten kokeilin sitäkin. Kaiken kaikkiaan olin vähän virkeämmällä tuulella ja Pp:n loihtima 5/5 poronkäristyskin oli mahtava.

Vieläkin oltiin napapiirillä.

Kävelylenkillä bongattu sarvipää.

Sunnuntai:
Aamulla kamala olo mutta päivän mittaan parani. 2,5 km kävely tuli tehtyä, mutta se otti melkoisesti voimille.

Maanantai:
Tänään oli aika aloittaa paranemisprosessi. Piti lähteä muutenkin kohti Hesaa. Edellisenä päivänä olin buukannut seuraavaksi yöksi Golden Dome-hotellin Iisalmesta, joka on meille tällä reitillä jo vakkaripaikka. Aamu oli taas vähän raskaampi kunnon puolesta, tuli niin äkillinen väsymyskohtaus taas, että piti ottaa lepiä. Sen lisäksi piti soittaa Lufthansan englanninkieliseen palveluun ja setviä seuraavaa matkaa. 20 minuutin jonotuksella selvisi, joskaan en ole varma tuliko asiat kondikseen. Saksalaiset junat ovat olleet pitkään jo vitsi, ne eivät todellakaan kulje aikataulussa jos kulkevat ollenkaan ja sama näköjään lentoliikenteessä. Miten voi olla niinkin että ainoa kanava on soittaa johonkin englanninkieliseen numeroon? Mitä jos sattuu olemaan vaikka kuuro? Pp joutui siivoamaan mökin kun olin itse vielä sen verran laisk... toipilas. Hyvä, että jaksoin pakata omat kamat kasaan.

Yhdentoista aikoihin autoon ja tien päälle. Matka meni ihan ok. Poroja oli paljon, välillä pystyi ajamaan vain muutamia satoja metrejä ennen kuin seuraava tokka toikkaroi tiellä. Sää oli melkoisen huono, sateli välillä eikä lämpöä ollut viittätoista astettakaan. Suomussalmella pidimme pienen tauon, haimme maskitettuina kahvia ja kermakarkkeja ja nautimme ne ulkona / autossa. Kajaanin Abc:llä tankkasimme. Hotellin check in Iisalmessa sujui nopsaan ja meillä olikin aika hyvä huone saunalla. Haimme pitsat Kotipizzasta huoneeseemme, niistä meni ähkyyn. Ilta sujui telkkaria katsellen ja saunoen. Pp teki vielä koronatestin, mutta tulos oli edelleen positiivinen.

Etelää kohti.

Suomussalmella tutussa kahvipaikassa.

Golden Domen hotellihuone.

Saunallinen huone ja minikiuas.

Illallista haettiin Kotipizzasta.

Tiistai:
Nukuin kuin tukki, enkä olisi millään jaksanut vielä herätä mutta pakko se kai oli että pääsi aamiaiselle. Golden Domessa on aina ollut hyvä aamiainen mutta olemme toisaalta olleet täällä aina viikonloppuisin, ei koskaan arkena. Nyt aamiaissalijärjestelyjä oli muutettu, eikä se ollut yhtä hyvä kuin aiemmin. Lihapullat puuttuivat ja kaikki oli kylmää, nakit puuro yms. Johtui kai siitä että serviisi oli rullannut jo varmaan pari tuntia eikä kamat olleet pysyneet lämpimänä.

Aamiaissali yhtä prameana kuin aina.

Uamiaista nuamariin.

Kävimme kylillä kävelemässä. Kaupunki pysytteli arkiaamusta huolimatta lähes yhtä hiljaisena kuin aina ennenkin. Rannallakaan ei ollut ketään. Torilla oli vähän enemmän säpinää kuin talvipyhäaamuisin, muutamia kojuja oli auki mutta kiersimme ne kaukaa. Pp olisi halunnut käydä apteekissa, mutta siellä tapahtui jonkunlainen mieltäpahoittava selkkaus ja hän häipyi ostamatta midist. Palasimme hotellille, ja mulle iski taas väsymyskohtaus joten piti mennä uusiounille. Ne tekivätkin terää. Pakkasin sitten kamat ja kävimme tekemässä check outin ja lähdimme kohti Helsinkiä about 11.30 maissa.

Uusia juttuja Iisalmessa.

Porovesi.

Tori.

Kalapoika.

Matka oli yhtä puuduttava kuin aina. Iisalmen ja Kuopion välinen tieosuus on jotenkin niin kovin hidas ajettava, ja pahin kaikista Leppävirran ja Juvan välinen osuus. Tällä kertaa se oli vieläkin pahempi kuin koskaan aiemmin kun oli tietöiden valtaama ja nopeusrajoitus 50 km/h. Viimein pääsimme Juvalle, jossa pysähdyimme Suomen junteimpaan ABC:hen. Tälläkin kertaa meininki oli jotain uskomatonta. Ostin pari hampurilaista ja Pp:lle ranskalaiset, sekin meni vähän vihkoon mutta saimme sapuskat. Mulla alkoi myöhemmin mahassa kiertämään enkä ollut ihan varma oliko se tämän paikan ansiota.

Juvan jälkeen tie parani ja ruuhkat kaikkosivat. Vihantasalmen Nesteeltä haettiin kahvit mutta mulla oli maha sen verran epävakaa etten uskaltanut juoda sitä loppuun, ja mulla oli superväsy koko loppumatkan, en meinannut jaksaa kotona raahata edes matkalaukkuja takaisin ylös + olin aivan hengästynyt. Kamojen purkaminen veikin koko illan. Aikaa seuraavan reissun valmisteluun ei ollut paljoakaan. Myös illalla saapunut säkkipimeys parin viikon valoisten öiden jälkeen hämmensi melkoisesti kun ensimmäistä kertaa kotonani yöpuulle vetäydyin.

* * * *

Arvio matkasta: 2/5. Koronan saaminen romutti suunnitelmat ja Hossa & Manamansalo + Tampere jäi tällä kertaa pois pelistä. Muutenkin lähes viikon sairastaminen vei kyllä fiiliksen. Alkuosa matkasta oli onnistunut, joskin siinäkin sai koko ajan pelätä sitä koronaa. Nordkapp ja Norja oli juuri niin upeaa kuin kuvittelikin.

745# Alta - Hetta

 13.7.2022, Wednesday, +20, Shower, Alta, Norway

 

Herätys siinä puoli yhdeksän kieppeillä. Odottelimme hetken, että ryysis aamiaissalissa menisi ohi, ja kun yläkerran ruokalaan painelimme niin siellä ei juuri muita ollutkaan. Saksalaisten bussi oli alhaalla juuri tekemässä lähtöä. Hyvä niin. Aamiainen naamariin, sen jälkeen pakkaamaan kamat. Tänään täytyisi lähteä takaisin kohti etelää. Pakkaamisessa menikin melkoinen tovi. Check outin ehdimme tekemään joskus puoli yhdentoista maissa, tämä toinenkin respanukko puhui härmää, joskin respassa ei taaskaan ollut ketään vaan hänet piti jälleen soittaa paikalle. Maksoin samalla huoneen, se kustansi 6615 NOK - about 661 euroa, joten ei mikään halpa homma. Sitten kävimme vielä kuvaamassa eilisen ravintolan kun se oli jäänyt tekemättä ja sitten poistuimme viimein kaupungista. 

Hotelli View'n aamiaisserviisi.

Sortimenttia.

Oma pomoni olisi saanut hepulin tästä respan takkavirityksestä.

Harmi kun ei tajuttu mennä oikeanpuoleisen vuoren mastolle.

Ensiksi ajoimme samaa reittiä kuin tullessamme Olderfjordiin asti. Tutut tunnelit ja merenrantaa nuoleskeleva reitti oli nyt jo tuttu. Porsangerin kunnan puolelle päästyämme alkoi pikkuhiljaa kasvamaan kitukasvuisia vaivaiskoivuja, jotka kasvoivat sitä mukaa mitä pidemmälle etelämmäs ajoimme. Olderfjordista käännyimme Altan tielle, ja tie alkoi nousemaan ylängölle. Samalla tummat sadepilvet kerääntyivät taivaalle ja pian vettä alkoikin vihmomaan varsin kovasti.

Tie Altaan.

Kivivyöryjen todennäköisyys ilmeinen.

Metsää alkoi muodostumaan tien vierustalle.

Altaan päästyämme sade taukosi. Jäämeri tuli vielä kerran näkyviin ja alkoi kasvamaan mäntyjä, taustalla lumihuippuiset vuoret. Kaupunki oli selvästi suurempi kuin Honningsvåg, keskustaan ajaminenkin tuntui kestävän. Ajoimme auton parkkiin ja jalkauduimme. Ensiksi kävimme Rema 1000 -kaupassa palauttamassa pullot ja ostamaan viimeisillä rahoilla sipsejä ja tuliaisia ja mansikoita. Teimme kierroksen sienenhajuisessa keskustassa (yök). Väki oli jotenkin juntimpaa kuin Honningsvågissa, oli humalaisiakin. Kävelimme ostarin läpi sekä palloilimme hetken aikaa kävelykadulla, jonka päässä oli kirkko, mutta sinne päästäkseen olisi pitänyt maksaa 5-10€:n sisäänpääsymaksu. Sellainen ei ole mielestämme sopivaa vaan kirkot pitäisi olla ilmaisia. On ne norjalaiset kyllä rahanahneita porukkaa, ei voi muuta sanoa. Alkoi satamaan joten päätimme lähteä jatkamaan matkaa. Tarkoitus oli kuitenkin ennättää vielä Suomen puolelle, jonne oli reilu 200 km ajomatkaa. Sen verran tuntui meillä menevän myöhään, että soitin matkalta hotellille ja ilmoitimme tulevamme vähän myöhässä.

Rema1000 on kyllä parempi kuin Coop.

Alta vista.

Ostari.

Kävelykatu Altassa.

Yhden sepän patsas olikin oikeasti liuskekivityöläinen.

 

Altan kirkko kävelykadun päässä.

Altasta lähdettyämme kohti Kautokeinoa oli ensi alkuun hieno kanjoni, sellaiseen törmää harvoin missään. Joki ja koski kuohusi vieressä, jyrkät vuorenseinämät sivuilla. Siitä selvittyämme tie kävi kyllä tylsäksi. Pidimme lounastaukoa sateen pieksämällä levähdyspaikalla. Sen hetken mitä ulkona kävimme, oli kimpussamme välittömästi hyttys- mäkäräis- paarma- ja herhiläisparvi. Pp antoi minunkin ajaa muutaman kilometrin, että pystyin sanomaan ajaneeni joskus Norjassa. Se oli vähän pelottavaa touhua.

Sateisella taukopaikalla.

Viimein tuli valtakunnanraja vastaan. Kukaan ei meitä pysäytellyt, sen kuin ajoimme läpi vaan. Tästä oli vielä ehkä 40 kilometriä Enontekiön Hettaan, jossa meille oli hotelli buukaattuna. Olimme aiemmin olleet Lapland Hotellissa - joskin Oulussa - johon olimme olleet tyytyväisiä joten se oli valikoitunut siksi kohteekseksemme. Hetta oli melkoisen ahdistavan näköinen paikka, ja Lapland hotel näytti myös olevan 80-luvun alkupuolen vuosilta ja jääneen sellaiseksi. Ystävällisen oloinen nainen otti meidät vastaan, taisi olla sama jonka kanssa olin puhunut aiemmin puhelimessa. Kello taisi olla tässä vaiheessa puoli kahdeksan.

Paluu 80-luvulle.

Hotellin pääovi.

Hotellissa haisi sellaiselle kuin jossain jäähallin pukuhuoneessa ja oli muutenkin kauhtunut. Näkymät järvelle olivat kuitenkin hienot. Heitimme kamat sisään ja suuntasimme ravintolaan illalliselle. Ruokasali oli valtava mutta ihmisiä ei ollut tilaan nähden paljoakaan, ja silti palvelu oli todella hidasta, Odotimme ruokiamme yli puolitoista tuntia. Otimme alkudrinksut, pääruuaksi poroa ja poroburger. Hinta satasen. Hyvä oli ruoka mutta vähän ärsytti se odottelu. Tarjoilijoita ei voinut syyttää, sillä he juoksivat kyllä ympäri salia koko ajan, ja osasivat esitellä ruuat yms. Arvosanaksi 4/5.

Hotellin yleiset tilat, ja kiva vaaka oikealla.

Perushuone.

Näkymä Ounasjärvelle ja Pyhäkeron tunturille.

Tämä ei varmaan ollut enää käytössä.

Kylppärin kondis oli karmiva.

Hotellin kippola.

Alkudrinksut.

Alkupalaleivät.

Porohamppista sai odotella.

Kävelimme sapuskan jälkeen hetken rannalla. Järvivesi oli hämmästyttävän lämmintä, asteiltaan parikymppistä. Hyttyset ja mäkäräiset olivat kimpussa, purivat aina raukkamaisesti niskaan. Pohkeet olivat maanantain kävelyn jälkeen kipeämmät kuin edellisenä päivänä. Lisämasennusta iltaan toi lohjennut hammas; en ollut edes huomannut näin käyneen. Se pitäisi korjata heti kun pääsisi kotiin, ja sellainen kyllä droppasi tunnelmaa.

Hotellin takana järven reunassa kierteli pieni polku.

675# Korona

Mä olen viikkokausia yrittänyt blogata koronasta, mutta se ei kerta kaikkiaan tunnu onnistuvan. Milloin tekstistä tulee liukas kuin pyöreä saippua, sellainen mistä on mahdotonta saada otetta. Toisella kertaa tekstistä tulee liian henkilökohtainen, aivan kuin olisin ollut keskustelemassa papin kanssa. Sellainen ahdistaa minua enemmän kuin vapauttaa.

Kuin sattumalta, olen lukenut viime vuoden lopulta Stephen Kingin Tukikohtaa (lukemiseni on hidasta, eikä tilannetta helpota, että luen tätä yli 1300 sivuista teosta englanniksi ja koska lainaan nidettä kirjastosta niin pystyn lukemaan vain neljä viikkoa kerrallaan jonka jälkeen siirryn lainausjonon taakse). Se kertoo fiktiivisen tarinan miten plunssa pyyhkäisee yli maailman, ja miten yhteiskunta rakennetaan uudelleen. Ehkä siksi kiinnitin Wuhannuhaan huomiota jo tammikuussa, silloin kun ensimmäiset uutiset aiheesta tulivat. Tosissaan huolestuin asiasta niihin aikoihin kun kävimme Pp:n kanssa tekemässä tammikuussa Ruotsin risteilymme. Sen jälkeen olen seurannut tilannetta kuin peura ajovaloissa ja ihmetellyt THL:n ja hallituksen käsittämättömän löyhäperäistä suhtautumista asiaan. Sittemmin annan hieman enempi krediittiä hallituksen touhuille, vaikkakin ne lentomatkustajien karanteenijutut, huoltovarmuusvarastot ja sekundan tilaaminen Kiinasta ovatkin menneet vähän ns. perseelleen. Toisin kuin Aasiassa, täällä ei ole päästy harjoittelemaan tilannetta SARSin ja MERSin avulla.

Minua on välillä vituttanut ärsyttänyt semmoiset tietynsorttiset toiveajattelijat. He eivät näe maailman pimeyttä tarpeeksi, jotta osaisivat nähdä asiat niin kuin ne ovat. Toisinaan pyrin kuitenkin ajattelemaan toisin; töissä pomoni suhtautuu tiettyihin asioihin positiivisesti ja sitä kautta saanut minuunkin valettua uskoa, että asiat voivat sittenkin onnistua jos uskoo tekemiseensä. Sillä jos et usko, niin sitten pelkosi ovat ne mitkä toteutuvat. Mutta facebookin puolella näen tietynlaisten ihmisten julkaisevan tietynlaisia uutisia tietynlaisista asioista, jotka sikiävät petollista positiivisuutta. Omituisimpana anekdoottina "ehkä tästä seuraa jotain hyvää". Mitä helvetin hyvää tästä voi seurata? Sellainen tyhjentää ainakin minun ajattelukeskukset tyystin.

Koronasta en osaa ajatella, mihin minun pitäisi uskoa, mitä minun kuuluisi pelätä. Pelkään liikkua julkisilla paikoilla, kaupassakäynti on valtava stressi. Julkisisten liikennevälineiden käytön olen vähentänyt minimiin. Duunissa minun täytyy käydä joka toinen päivä, jolloin tapaan koko joukon ihmisiä. En siedä minkäänlaista vitsailua koronasta, vaikka ymmärränkin huumorin olevan paras väline tällaisten asioiden läpikäymiseen. Mutta ei naurata; herään joskus aamuöisin varmana siitä, että kuolema on tullut minut noutamaan. Illalla käydessäni nukkumaan olen varma siitä, että aamulla herään ensioireiden vallattuani kroppani. Mitä teen sitten? Se on viikko, ehkä kymmenen päivää eteenpäin, kunnes koitan saada pahentuneisiin oireisiini apua ja lopulta depsin yksin tänne kämpille tukehtumalla.

Odotan kauhulla viestiä läheisiltäni, että he ovat sairastuneet koronaan.

Joidenkin ihmisten välinpitämättömyys virusta kohtaan kauhistuttaa minua. Itse suhtaudun kauppareissuihin - joita pyrin tekemään vain kerran viikossa - huolellisemmin kuin vierailuuni Tsernobylissä. En ole vuosikausiin käyttänyt hanskoja edes talvella, sillä pidin niitä heikkouden osoituksena, mutta nyt käytän niitä ulkona aina. Jos vain löytäisin jostain maskeja, niin tuskin häpeäisin käyttää edes sitä. Seurailen aivan liikaa uutisia aiheesta. Ne eivät tee mielelleni hyvää, mutta pelkään missaavani jotain olennaista.

Vaikka vanha maailmamme olikin paska, niin tämä uusi maailma on vielä paskempi. Nyt pelotellaan uusista aalloista ja arvuutellaan koska sellaiset tulevat - vaikka ei olla vielä selvitty tästä ensimmäisestäkään, tuskin edes varpaat ovat vielä kastuneet. Eikä tämä sheisse pääty ennen kuin rokote tai lääke virukseen saadaan. Ymmärrän, että hosumalla tulee vain kusipäisiä mukuloita, mutta mitä nopeammin sitä nopeammin, eikä yhtään mitään ennen sitä. Ei kukaan jaksa tällaisia poikkeusoloja loputtomiinkaan ja kun keskittyminen herpaantuu... ja vaikka rokote lopulta keksittäisiin, niin minkälaisen jäljen se on jättänyt? Mittavat ruumispinot. Talous paskana. Eurooppa paskana. Väkeä kontrolloidaan jatkossa enemmän. Yleisötilaisuuksia rajoitetaan. Lentoasemalla turvatarkastuksessa mitataan matkustajan kuume samalla kun tsekataan, ettei yritetä sniikata nesteitä messiin.

Etukäteen suunnitelluista lomista tulee entistä haastavampia. Tätä kirjoittaessa olen ollut tämän viikon lomalla. Istuskelen himassa päivät pitkät - välillä käyn tutkailemassa kevään edistymistä tekemällä lenkin teollisuusalueelle, sillä lähimetsäpoluilla samoilee saman verran populaa kuin aiemmin Aleksanterinkadulla. Olin varannut täksi viikoksi Pp:n kanssa matkan Islantiin, ja sieltä olisin lentänyt Helsingin ja Moskovan kautta Armeniaan, josta junalla Georgiaan. En tiedä saanko koskaan rahojani takaisin matkojen peruutuksesta. Takkiin tuli jo joulukuussa, jolloin Venäjän matkani peruuttiin laivan ajaessa karille hetkeä aiemmin. Kun lomaa on odottanut 7 kuukautta, niin kyllähän se harmittaa kun menee persiilleen. Ja ennen kaikkea se tieto ahdistaa kun ei voi tietää tulevasta. Milloin pääsen taas nauttimaan elämästä sellaisena kun olen sen omaksunut olevan? Pomo on ainakin haluton siirtämään lomiamme pois lomakaudelta, koska häntä kiinnostaa vain se, että olemme töissä eikä se, että olemme lomalla. Onko siis tuleva kesäkin tätä samaa sheissea ja pelossa elämistä? Ja täytyy tietysti muistaa, kuka tämän laskun maksaa. Kaivetaanko kikyt naftaliinista ja aletaan tekemään lauantait talkoota? Siis kenellä töitä nyt sattuu olemaan.

Ei tästä blogipostauksesta tule tälläkään kertaan mitään. Mulla on liukas saippua tässä taas. En osaa enkä halua ajatella tätä.

Ja kuitenkin ajattelen.

Ehkä tästä seuraa jotain hyvää?

Yeah, right.