914# Kajaani, 3

 31.1.2026, Saturday, -24, Clear, Kajaani

Nukuin kuin tukki, aluksi vähän palelin ja jossain kohdassa piti ottaa toinen tyynyistä pois. Tyynyt olivat harmittavan korkuiset, yksi oli liian ohut mutta kaksi oli liian korkea. Kerran taisin havahtua johonkin pakoputkea pärisyttävän bensalenkkarin toimintaan, mutta kaiken kaikkiaan oikein hyvin nukutti. Olin laittanut herätyskellon soimaan klo 7.25, ja lyhyiden aamutoimien jälkeen lähdin aamiaiselle 7.45. Olisi kyllä nukuttanut pidempäänkin, mutta koska mulla ei ollut parturiaikaa varattuna niin varmaan kannatti olla liikenteessä aikaisemmin sen suhteen.

Aamiaissali oli iso, eikä tähän aikaan ollut vielä paljoa jengiä. Lisäksi ihmisillä oli varmaan mieltymys tasatunteihin, alitajuntaisesti “mennään aamiaiselle kahdeksalta”, joten varttia vaille sai rauhassa tutustua aamiaispöydän antimiin. Joku ärsyttävä äijä siinä kyllä maleksi valiten huolellisesti jokaista nakkia ja pekoninpalaa aivan kuin ne olisivat olleet jalokiviä. Ne muutamat ihmiset jotka olivat heränneet vielä minuakin varhemmin olivat kaikki yskän ja plunssan kourissa. Löysin onneksi paikan melko lailla kaukana muista. Vaikka minulla ei ollut juuri nälkä kun olin edellisenä iltana syönyt tuhdin purilaisaterian ja kosolti nannaa ja muuta roskaa päälle, niin aamiainen maistui silti. Sokos-hotellien aamiaiset ovat aina olleet mielestäni hyviä. Ekstrapojot tällä kertaa croissanteista, joista oli saatu isoja. Ja karjikset, nakit yms maistuivat myös, ja pekoni täydellisen rapsakkaa. Lihapullia ei ollut, mutta kasvispullatkin menetteli. Kahvikin hyvää. Mehu oli automaattilientä ja todennäköisesti jotain esanssia, mutta olin hyvällä tuulella niin annan arvosanaksi täydet 5/5.

Puurokattiloita.

Leikkelevalikoima.

Nakkiloita ja pekoniloita.

Aamiaisen jälkkäri?

Omat setit.

Tähän aikaan aamusta tilaa riitti.

Kuluneet penkit.

Pieneksi aikaa huoneeseen lepäämään. Elettiin sydäntalvea, ja vähän ehkä skagasin kylmää talvikeliä, sillä pakkanen oli tosiaan kiristinyt yön aikana -28 asteeseen. Meille hesalaisille aina sanottiin, että pohjoisen vetelät nyt on mitä on, eikä niiden kolmenkympin pakkaskeli tunnu samalta kuin rannikkoseutujen -5 kylmine ja kosteine tuulineen. Enpä tiedä; ulos astuessani henki salpaantui, alkoi yskittämään ja silmät vuotamaan ja naamaa särkemään lähes välittömästi. 

Pakkasta piisasi.

Kajaanin pääraitti superkylmänä lauantaiaamuna.

Hotelli Valjus.

Hiljaista oli kuin huopatehtaalla.

M-room oli muutaman sadan metrin päässä hotellita. Mä olen muutaman kerran käynyt muualla M-roomissa, joten olin rekisteröinyt yms, mutta silti minua vähän ärsytti koko ketju ja konsepti. Mutta nyt oli vähän pakon sanalemaa, vaihtoehtona olisi ollut ne rahanpesuparturit. Kävin ensiksi etsimässä parturin ja sitten vasta ilmottauduin jonoon – sitä oli 24 minuuttia. Läheinen rakennus oli Citymarket, ja jouduin kiertämään sitä melkoisesti ennen kuin löysin dörtsin ineen. Siellä hengailin sitten melkoisen tovin ostamatta mitään. Ajattelin, että minulla oli vielä kymmenkunta minuuttia omaan vuorooni, mutta nettisivu sanoikin yhtäkkiä parturin olevan jo vapaa. Joten ei muuta kuin sinne siis.

Parturini M-room.

Itsestäni on kuva tämän Cittarin edustalla jo v. 1993.

Erikoinen puu.

Minut otettiin hyvin vastaan ja pääsin lähes saman tein penkille. Parturina oli nuori nainen, vaikutti itsevarmalta ja ehkä vähän rempseältäkin, minä pidän henkilökohtaisesti ujoista ja epävarmoista enemmän. Melkoisen pitkään hän tivasi minulta millaisen tukan haluan, kaipasi syvällisemmän vastauksen kuin ”lyhyen”. Homma alkoi tukan pesulla ja sitten saksimista riitti, ajoi koneella takaosan ja sivut, pyysin vielä lyhentämään päälliosaa. Pulisonkien poisto meni vähän pieleen. Small talkia riitti sopivasti, vähän häntä ihmetytti miksi kukaan kävisi eri maakunnissa partureissa ”huvikseen”.  Asia on tietysti hämmästelyn arvoinen, ei siinä mitään. Nopeasti homma mielestäni hoitui, maksoi 36€. Annan arvosanaksi 3/5.

Olin selviytynyt tästä ennätysajassa, ja aamupäivä oli vasta nuori, joten mietin mitä seuraavaksi. Kovin kauaa ei ulkona viitsisi näillä keleillä olla. Kävelin torin poikki – jossa oli vain yksi myyjä, jäi epäselväksi mitä edes myi – ja menin niin super-kalevitason kahvilaan, että itseänikin nauratti. Sellaisia vanhoja ukkoja siellä istui, jotka todennäköisesti istuskelivat siellä joka päivä samoissa pöytäkunnissa jutellen bensanhinnoista ja päivän polttavista politiikan aiheista yms. Minullekin löytyi rauhallinen pöytä ja sain kupillisen kahvia ostettua. Maistui hyvälle.

Eipähän torilla ollut mikään meininki?

Ainoa torikauppias.

Pietari Brahe.

Sipinen.

Juu.

Kalevikahvila.

Cafe Mokka sisältä.

Kahvit nautittuani päätin uhmata kylmää ja mennä kävelemään jokirantaa. Ylitin sillan muutamaan otteeseen, kuvasin Kajaanin linnan raunioita – mä olen käynyt siellä riittävän monta kertaa ettei tarvitse enää mennä, se on käytännössä vain kivikasoja arktisissa olosuhteissa. Linna räjäytettiin paskaksi jo 1700-luvun alkupuolella. Päätin myös käydä katsomassa millaiselta Karolineburgin kartanohotelli olisi näyttänyt, se oli pienen matkan päässä joesta keskustan toisella puolen. Palasin sitten vielä pääkadulle (Keskuskatu) ja kävin kuvaamassa vähän kirkkoa, ennen kuin palasin hotellille. Naamasta oli lähtenyt jo tunto, ja kännykkäkin alkoi pakkasesta johtuen temppuilemaan.

Aurinko ei vielä kovin korkealle jaksanut nousta.

Jokikin oli suuremmaksi osaksi jäässä.

Ei ihan heti uskaltaisi tuohon mennä pulahtamaan.

Linnan raunioita.

Lisää linnan rautioita.

Kivikasoja arktisissa olosuhteissa.

Kartanohotellin päärakennus.

Sivurakennus. Tässäkin taisi olla pari majoitushuonetta.

Puuliiteri oli jäänyt eristyksiin.

Talvikin voi olla kaunis vuodenaika.

Tämä ei kyllä ole japanilaista nähnytkään :)

Muraali.

Ei ollut tungosta Raatihuoneentorilla päivälläkään.

Kloku. Lienee virallinen ajanmittari.

Stadin Kebab, täällä?

Kajaanin kirkko.

Kirkon sivuprofiili.

Kirkon takaosa.

Mulla kesti pitkään ennen kuin sain lämmitettyä itseni edes jonkinlaiseen kondikseen. Huone ei ollut kaikkein lämpimimpiä, vaikka koitin rukata termostaattia korkeammalle tasolle. Keitin itselleni teetä, ja vaikken mikään vihreän teen ystävä ole, se maistui yllättävän hyvälle. Katselin peitteissä telkkaria, jossain vaiheessa reidet alkoivat syyhyämään ja arvelin verenkierron palanneen. Latasin samalla puhelinta ja katselin telkkarista Gordon Ramseyn öykkäröintiä, ja söin puristesipsejä.

Hotellin oleskelutila ja respa.

Termostaatti ei ollut tottelevaisella tuulella.

Mitä järkeä näissä sähkökorttilukijoissa on?

Riittävästi lämmiteltyäni ja levättyäni päätin lähteä tekemään vielä toisen retken kylille. Pakkanen oli hellittänyt aamusta muutamalla asteella, mutta kyllä sitä riitti vielä pitkälti yli kahdenkymmenen asteen. Kävelin ensiksi rautatieasemalle, lähinnä kellottaakseni ajan hotellilta ja tietääkseni missä se on huomista paluupäivää varten. Se löytyi helposti. Sitten menin viereiseen Kainuun museoon. Sinne oli vapaa pääsy, joten en päässyt edes Museokorttia käyttämään. Jätin takin naulakkoon, vaikka minua se vähän arvelutti, millaisessa kusessa olisinkaan jos joku sen pöllisi. Väkeä museossa oli nimittäin yllättävän paljon. Alakerta oli sellaista perinteistä ”kamoja Kainuusta”-juttua, jotkut ihan mielenkiintoisia jopa. Jotenkin tuntui, että kainuulaiset olivat ylpeitä omasta maakunnastaan, ja miksipä eivät olisi. Onko joku satakuntalainen , kymenlaaksolainen, keskisuomalainen tai uusmaalainen ylpeä omastaan, tuskin. Yläkerrassa oli vaihtuva näyttely, joka oli tänään viimeistä päivää. Se oli kummitustarinoita Kainuusta. Se veti selvästi enemmän yleisöä alakertaan verrattuna. Mitään ihmeellistä siellä ei ollut, pelkkiä luettavia tarinoita. Jotkut olivat ihan mielenkiintoisiakin, joskin olisin toivonnut enempi nykyaikaisia stooreja, mutta ehkä sellaisia ei ihmisille tapahdu enää (eikö kandeisi vierailla siellä Kartanohotellilla?)? Museokaupassa oli vain muutamia tuotteita, ostin pari postikorttia á 1€. Museolle arvosana 3/5.

Sähkökaapissa kesä talven keskellä.

Museousti.

Vanha rajapylväs.

Kyllä ennen oli hienompia layoutteja kuin nykyisin.

Puteleita.

Toisen kerroksen kummitusnäyttely.

"Here's Johnny!"?

That's kinda creepy.

Eipä ole hääppöinen ruumislauta (mikä se ikinä onkaan).

Tämä lienee kuitenkin pelottavin kaikista.

Seuraavaksi menin takaisin Citymarkettiin, jossa olin ollut odottamassa aamulla parturia. Olin bongannut siitä postin, joten ostin pari postimerkkiä ja pyysin kynää lainaksi, ja täyttelin holtittomasti kortit. Toisen lähetin Pp:lle ja toisen työkaverille. Sain kortit saman tein postiin.

Kajaanilainen liikenneruuhka.

En tiennyt Kekkosenkin pyörineen täällä aikoinaan, mutta ilmeisesti näin oli mansikat. Joten seuraavaksi lähdin etsimään hänen vanhaa asuintaloansa osoitteesta Kalliokatu 7. Sinne oli jonkunlainen kävelymatka, vilu meinasi yllättää. Kävelin aluksi vielä ohi, kun muistoplakaatti oli jostain syystä lyöty kolmen metrin korkeuteen niin, ettei siitä saanut edes selvää. Nyt kämpässä näytti olevan urheiluseuran toimistotilat, eikä sitä oltu museoitu tms. Joten ulkovierailukohde oli tämä. Palasin takaisin Koivukoskenkatua pitkin, ja saavuin Karjalanpuistoon (miten sellainen voi olla Kainuussa?). Siellä oli kummallinen korkkiruuvimainen teos, joka tarkemmin tarkasteltuna oli U.K.Kekkosen muistimerkki. Kävelin kirkon läpi takaisin hotellille, kylmyys oli taas mennyt luihin ja ytimiin niin, että piti huoneesen päästyä mennä ihan petiin peitteiden alle ja nauttia toinen kupillinen teetä. Kun viimein vähän lämpeni, niin olo muuttui raukeaksi ja taisin hieman torkahtaakin. 

Kekkosen kulmilla.

Epäselvä reliefi metrien korkeudessa.

U.K.Kekkosen muistomerkki.

Näkymä kuin Neukkulasta.

Pientä pintaremonttia tarvis.

Viiden maissa lähdin jälleen ulos, piti saada vähän sustenancia. Olin tasan vuosi sitten käynyt viimeksi Rossossa, silloin Kokkolassa, joten oli aika uusia kokemus. Harmi kun Hesassa ei ole Rossoa. Sellainen löytyi siitä Raatihuoneentorin reunalta, samasta paikasta mistä S-market. Naistarjoilija ihmetteli minun olevan yksin, ilmeisesti se ei sitten Suomessa ole niin tavallista. Näytti minulle kuitenkin pöydän, ja palasi tiskille. Hetken päästä "oma" tarjoilijani tuli kyselemään tilauksen perään, hyvä niin hän oli paljon ystävällisempi, sellainen nuori jätkä. Tilasin grillipihvin ja Pellegrino-soodaveden. Tarjoilija lausui taikasanat ”raastepöydästä voipi alotella”, hieno meininki. Harmitti vähän kun ravintolassa oli kylmä kuin huopatossutehtaalla, mutta minkäs teet. Ruokakin tuli hyvässä ajassa, pakastevihannekset olivat vähän niin ja näin, mutta pihvi oli onnistunut täydellisesti. Jälkkäriä en ottanut. Hinta oli 37,30€, arvosana 4/5. Kortilla maksaessani kysyi vielä pankkikortin pin-koodia, joka häipyi saman tien mielestäni. Onneksi mulla oli back up-keino tällaisia tilanteita varten, pää kun on käynyt niin hataraksi.

Tervetuloa Rossoon!

Legendaarinen raastepöytä.

Tunnelmaa Rossosta.

Kelpo ruoka oli.

Sitten takaisin hotellille, ilma tuntui kylmenneen taas. Matkaa oli ehkä 300 metriä, mutta piposta huolimatta palellutin melkein korvani. Hetken lämmiteltyäni, ja aivoja mädättäviä IG-videoita katseltuani otin kuuman suihkun, se teki hyvää. Loppuillan söin edellisenä päivänä ostamiani mättöjä pois kuleksimasta, ja katselin telkkarista Amazing Racea ja Hengaillaanta sohvalla makoillen.

Kippis!