892# Nihon, 26 - Neljäs kerta toden sanoo

6.9.-7.9.2025, +31, Scattered clouds, Tokyo, Japan

Siitä asti kun pakkasin matkatavarani Tokiossa ja lähdin takaisin Suomeen viime vuoden syyskuussa, olen pohtinyt Japaniin palaamista. Joka päivä. Viimein odotus palkittiin ja pääsimme uuteen reissuun AT:n kanssa. Omatoimimatkan olimme tilanneet viitisen kuukautta aiemmin; koko ajan odotusaika oli tuntunut pitkältä, kunnes yhtäkkiä huomasin stressavani kamojen pakkausta, kun lähtöön oli alle 40 minuuttia.

Porukat tulivat hakemaan minua vähän ennen neljää. Ajoin itse lentokentälle, matkan aikana ei tapahtunut kummempia. AT oli jo kentällä. Vaikka olimme tehneet varauksen Finnairin suorille lennoille, viimekertaiseen tapaan lennon operoi Japan Airlines. 24 tuntia aiemmin olimme tehneet netissä check inin, mutta kamat piti silti käydä viemässä JAL:n tiskille. Siinä ei ollut jonoa, ja homma hoitui helposti.

Tästä se lähtee kuten aina ennenkin.

Turvatarkastus sujui myös mallikkaasti, kumpikin läpäisi sen kasseineen päivineen ilman lisäratsausta. Sitten menimme ulkoterassille ottamaan lähtökaljat, maksoivat 12,50€ / tuoppi. On se sikahinta. Seuraavaksi jatkoimme Schengen-alueen ulkopuolelle, passintarkastus sujui automaatissa hyvin. Tässä kohtaa vähän alkoi ahdistamaan, minne sitä oltiin oikein lähdössä.

Photospotilla.

Lentoaseman non-schengenin puoli.

Kävimme vielä ottamassa toiset lähtökaljat baarissa, ennen kuin aloimme yytsäilemään lähtisikö koneemme ajoissa. Lähtöaika oli 18.25, mutta se viivästyi hieman, ehkä 20 minuuttia. Lopulta pääsimme koneeseen. Paikkamme olivat rivillä 25, ei ollut hätäuloskäytäväpaikkaa edes. AT istui keskellä, minä ikkunapaikalla, ja japanilainen nainen käytäväpaikalla. Lentoaikaa oli huimat 14 tuntia 15 minuuttia, emmekä menneet edes pohjoisnavan yli, vaan kiersimme Ruotsin, Puolan, Slovakian, Romanian, Bulgarian, Turkin, Azerbadjanin, Kiinan ja Korean kautta. Kyllä on ikävä niitä aikoja kun kone lensi suoraan Venäjän yli 9 tunnissa.

Lähtöportilla.

Siellähän se kone jo venaili.

Matkaan... ittekimas~!

Pettymykseksi kurvattiin Turkin ja Kiinan kautta.

Matka oli kauhea. Vaikka yskijöitä oli vain kourallinen, ilma oli rikastettu pieruilla. Lisäksi takapuoli puutui, eikä sen vuoksi pystynyt nukkumaan, ja muutenkin koneessa oli tuskastuttavan kuuma. Vinosti meidän takanamme keskirivin keskipaikalla istui latvialainen työmies, joka juopotteli koko matkan. Sääliksi kävi nuorta naista hänen vieressään, kun ukkeli tuntui olevan juttutuulella. Meidätkin hän yhytti jossain vaiheessa kun jonottelimme vessaan ja alkoi puhelemaan tarinoitaan, kiusallista. Pari ateriaa tarjottiin, olivat jonkunmakuisia, mutta kummassakin oli parsaa poikkeuksellisen paljon. Onneksi ei ollut sieniä, sillä beef-ateria loppui juuri meidän kohdalla ja jouduimme tyytymään kana-vaihtoehtoon. Ennen toista serviisiä pierunhaju alkoi olla sitä luokkaa, ettei tehnyt mieli edes syödä enää. Kun kone lopulta laskeutui, ja AT avasi hattuhyllyn, sieltäkin pelmahti valtava pierunlemu. Haju tuntui nenässä vielä pitkään, ihan kuin vaatteetkin olisivat haisseet sille samalle lemulle.

On ollut ikävä sinua, Yebisu!

Kuu nousemassa meren... ei kun siiven takaa.

Siellähän on Fuji!

Koneesta oli vielä bussikuljetus terminaaliin, siinä sain vieruskaveriksi täysplunssassa olevan ukon. Sisään päästyämme jonotimme ensin terveyspisteelle, jossa meidät varmaan skannattiin ja kuumepotilaat eroteltiin, ja desinfioitiin. Sitten jonotimme pitkän tovin automaatteihin, jossa etusormet skannattiin ja naama kuvattiin, ja jos oli tehnyt etukäteen netissä maahantulokaavakkeet (Visit Japan Web) niin myös puhelimessa oleva QR-koodi skannattiin. Sen jälkeen jonotettiin virkailijalle – meidän tie tässä vaiheessa AT:n kanssa erosi, kun itse olin tehnyt netissä valmiiksi maahantulolomakkeet mutta AT oli täyttänyt paperiset vasta koneessa. Oma tarkastukseni meni aika nopeasti, QR-koodi skannattiin ja passiin liimattiin maahantulotarra.

Seuraavaksi laukkujen odottelua, siinä kestikin sen verran, että AT:kin selvisi omista rajatarkastuksestaan. Laukkumme tulivat lopulta peräkkäin, ja näytti päällisin puolin ehjiltä vaikka olivatkin märät (?). Ulkona ei kuitenkaan satanut, joten mikähän ne oli kastellut... Sitten vielä tulli, siihen annoimme lapun jonka olimme täyttäneet lentokoneessa. Tullivirkailija ei ollut onneksi kiinnostunut tarkastamaan kasseja joten pääsimme viimein ulos.

Ensiksi kävimme hakemassa SIM-kortit, jotka AT oli hommannut meille. Virkailija meinasi ensin antaa meille jotkun Järvenpää-nimisen henkilön simin, mutta onneksi AT oli hereillä. SIM-kortit lähtivät toimimaan välittömästi ilman puhelimen verkkoasetusten muutosta kuten viimeksi piti tehdä. Sitten jonotimme Welcome suica-korttejamme, jolla pääsisimme matkustelemaan julkisissa. Ne oli paras hommata heti lentokentältä, en tiedä miten muuten sellaisen saisi. Latasimme siihen 5000 jeniä. Olimme kuitenkin niin puhki reissaamisesta, että oli pakko ottaa taksi. Sitäkin sai jonotella jonkun aikaa. Kaiken huipuksi joku länkkäriukko etuili meidät kaikki, mutta johtui ennemmin typeryydestä kuin pahuudesta. Pieni papparainen oli kuskina; ei meinannut jaksaa nostalla meidän 20 kg pakaaseja auton tavarapaksiin.

Taksilla kämpille.

Matka Hanedasta kämpille Kuramaeen kesti puolisen tuntia. Ilmastoitu auto, ja koska oli sunnuntai, ei ollut ruuhkaakaan. Ihan täysin perille pappa ei osannut ajaa, vaan jätti meidät korttelin päähän kämpiltä. Löysimme kuitenkin googlemapsilla paikan. Seuraava haaste oli saada avain; se oli laitettu lukittuun postilaatikkoon, jossa oli samanlainen pyörivä koodilukko kuin kassakaapeissa Aku Ankassa. Pienen harjoittelun jälkeen saimme sen auki – kiitos Youtubessa olevan opetusvideon.

Kämppämme.

Asuntomme oli kolmannessa kerroksessa; ei hissiä. Rappukäytävä oli kapea, ja oli vaikeuksia saada matkalaukku raijattua ylös kantamalla. Rappu haisi aivan navetalle, mikä ei luvannut hyvää. Avain kävi oveen ja pääsimme sisälle. Ensiksi oli vastassa sellainen pieni eteisalue genkan (玄関), jollainen on aina japaniliaisissa kodeissa. Siihen jätettiin kengät, ja vaihdettiin jalkoihin slippat. Oikealta löytyi liukuoven takaa 1,5 neliön kokoinen vessa, jossa oli pelkästään wc-pytty. Se oli mallia japani, eli löytyi kaikki värmeet perssöönpesusta lähtien (meille ei ole vielä selvinnyt, voiko käsiä pestä siinä wc-pytyn päällä olevassa altaassa :D). Käsienpesuallasta ei ollut, vaan lavuaari löytyi seuraavasta huoneesta, jossa oli myös pesukone ja kuivauskaappi. Sen takana oli hyvin kummallinen kylpyamme, jossa oli amme + sen vieressä suihku, jonka hana oli kantapäiden korkeudella. Huoneen edessä oli jokin laite, josta emme ymmärtäneet mitään, todennäköisesti siitä sai määritettyä miten kuumaa vettä hanasta tulee. Samanlainen löytyi keittiöstä. Tämä huone oli yhdistelmä keittiötä ja olkkaria. Jääkaappi ja pakastin löytyi joskin ne olivat asennettu väärin päin eivätkä mahtuneet aukeamaan kuin juuri sen verran, että sieltä sai ongittua sokkona kaljatölkin. Lisäksi löytyi riisikeitin ja mikroaaltouuni, mutta ei leivänpaahdinta. Roskalaatikoita oli neljä; meille oli tullut ohjeet miten jätteitä kierrätetään, mutta se oli vain japaniksi ja muutenkin vaikutti sikavaikealta. Vähän huoletti, kun ulkona oli vain yksi roska-astia. Se vähän indikoi sitä, että yhtenä päivänä siitä tyhjennettiin pullot, toisena sanomalehdet, kolmantena biojätteet jne. Muutenkin pulloista pitäisi irroittaa etiketit ja huuhdella kaikki muovikipot... kuka sellaista jaksaa tehdä?

Japanilainen rappukäytävä oli ahdas.

Ovi asunnolle.

Keittiökulmaus.

Kummallinen kylppäri.

Pesukone (洗濯機) olisi löytynyt myös.

Keittiö-olkkarissa oli pyöreä pöytä sekä pari kovaa penkkiä. Lisäksi oli sohva, sekä televisio, jossa ei toiminut tv:n puoli ollenkaan, vain älytv-puoli. Laitoin viestiä vuokraisännälle, mutta se oli shouganai. Lisäsimme ostoslistalle antennijohdon, hemmetti sentään kun kaiken saa hoitaa aina itse.

Olkkari.

Pari makkaria oli, toinen niistä oli olkkarin vieressä liukuovella, mutta siellä oli pelkkä futon lattialla. AT sai ottaa nuorimmakseen sen. Mulla oli master bedroom, jossa oli oma ilmastointilaite ja hyvä, iso, leveä sänky. Bedlinensit myös hyvät. Kaappitilaa oli, mutta henkareita jne mitättömän vähän. Reissumme oli pari viikkoa pitkä, joten teki mieli jo purkaa vähän matkalaukkuakin.

Oma huoneeni.

AT:n makuulavitsa.

Suihku piti testata ensimmäiseksi. Se teki kyllä eetwarttia. Sitten oli pakko lähteä etsimään kauppaa; pienen harhailun jälkeen semi-iso kauppa löytyi. Ostimme aamiaistarvikkeita, muroja, leipää, maitoa, kahvia, ja vähän Strong Zeroa ja olutta, ja sipsejä.

Suurin lähikauppamme.

Kävimme viemässä ostokset kämpille ja päivittelimme läkähdyttävää hellettä. Tiesimme sen kyllä jo ennestään, mutta ei kai sellaiseen pysty etukäteen lopulta asennoitumaan. Kuuden viikon tauon jälkeen oli taas alettava sietämään kuumuutta. Onneksi kämpän ilmastointi oli hyvä kaksine ilppuineen.

Joimme juomat ja lähdimme sitten Asakusaan. Emme löytäneet ensimmäistä metroasemaa vaan käveimme vahingossa toiseen aina Asakusabashille asti. Eipä siinä mitään, metrolla pääsimme kätevästi. Etsimme hetken ruokapaikkaa, ja lopulta päädyimme meille tuttuun Kamukuraan – joka ei edes ole hyvä. Ystävällinen naistarjoilija saattoi meidät pöytään, ruoka piti tietysti tilata automaatista. Otimme jonkunlaisen setin ramen-keittoa, gyozaa ja kaljaa. Ruuat tulivat nopeasti; maku ei ollut erikoinen, harmaa muna näytti kamalalle ja oli puoliraaka sisältä. Ramenissa lilluvat kaalinpalat maistuivat yhtä kamalilta kuin aina. Gyozan maku ei myöskään mielliyttänyt minua, se oli vähän al dente? Loppulasku oli 4260 yeniä, joten halpaa oli (olisikohan tuo ollut jotain 28 €).

Senso-ji.

Asakusaa.

Random-katuesitys.

Reissun ensimmäinen kippola.

Avokeittiö.

Kamukuran ramen on melkoista kuraa.

Sitten kävelimme Yuyunoie:n baariin, sinne oli alle kilometri, löytyi osoitteesta Senzoku 3-4-8. Lopulta löysimme paikan, ja se oli kaiken lisäksi auki. Olin nähnyt paikasta videon, joten tiesin sen pieneksi paikaksi. Asiakkaina oli entuudestaan kaksi ukkoa, ja baaritiskin takana työskenteli itse Yuyu. Hän oli entinen Japan Idols 9 vuoden takaa (Japan Idols on eri formaatti kuin meillä Suomessa, toim. huom). Kysyin rohkeasti onko ulkomaalaiset ok, ja hän toivotti meidät tervetulleiksi sisään. Yuyu ja miesasiakkaat olivat selvästi kiinnostuneita meistä, joten oli pakko tietysti selittää, että olin nähnyt videon baarista, ja se tuntui innostavan Yuyu-chania. Tilasimme kaljat alkuun, Yuyu-chan kysyi haluaisimmeko syödäkin, mutta kerroimme juuri syöneen (ja Kamukura tuntui kauhistuttavan häntä ja niitä kahta miesasiakasta). Hän laittoi kuitenkin pienet ruoka-annokset meille kun on pärtsäriä pelkästään dokata, siinä oli tunnistettavasti perunaa ja mausteita. Yuyu-chan esitteli meille Youtubesta Idols-aikaisia videoitaan. Tilasimme vielä shochut, AT otti sipulishochun, minä tavallisen. Sitten otin vielä lemon sourin, ja AT otti kaljan. Loppulasku oli 3100 yeniä / naama.  Saimme vielä yhteiskuvat Yuyu-sanin kanssa. Hän otti meistä myös kuvan ja kysyi lupaa julkaista IG:ssä... joten kauhulla odotamme.

Shochu on vähän kamalaa.

Brenkkuputelit olivat baaritiskin asiakkaan puolella.

Sitten kävelimme takaisin Asakusan asemalle, ja otimme metron kämpille. Humalassa kävimme vielä kaupassa ostamassa parit Strong Zerot. Se oli virhe jota saimme seuraavana päivänä katua. Mutta tuntui kuitenkin hyvältä olla taas täällä. Tosi hyvältä.

Iltametro takaisin kämpille.