761# Työmatkalle Tanskaan, 2

9.10.-14.10.2022, Copenhagen, Denmark

Uusi viikko ja uudet kujeet. Olin saanut viettää viikon kotikonttorilla, kunnes oli aika palata taas juuttien maille. Tälle viikolle olin suunnitellut teemaksi "Ala pärjäämään". Tiesin tulevan työviikon olevan erilaisempi kuin ensimmäisen mutta sen tarkempaa etukäteiskuvaa minulla ei ollut. En ollut huolissani. Päinvastoin, mulla oli ollut pieni preppis aiheesta, ja sen lisäksi saisin aisaparikseni kollegan Hollannista. Koska se maanantain klo 03 herätys oli niin brutaali, olin päättänyt lähteä reissuun jo sunnuntaina vaikka siinä menisikin viikonloppu pilalle.

Sunnuntain matka ei tuottanut ihmetyksiä. Taksilla kentälle ajoissa, kamat sisään ja check in hoitui helposti ja sitten loppuaika olikin odottelua ja sairaiden ihmisten välttelyä. Kone lähti ajoissa ja lento meni ongelmitta, join ilmaiseksi tarjotun vesimukin. Köpiksessä piti odottaa matkalaukkua ikuisuus, tuntui siltä, että kaikkien muiden pakaasit tulivat ensiksi. Sitten juna-asemalle; jostain syystä DSB-appini ei suostunut millään yhteystyöhön, mutta buutattuani puhelimen lähti appikin toimimaan. Junakin oli myöhässä 10 minuuttia, joten en siinä menettänyt mitään. 

Hiljainen sunnuntai-iltapäivän lentokenttä.

Koneeseen pääsyä odotellessa.

Silta yli synkän virran (Juutinrauman).

Kohta Kastrupilla.

Mulla oli eri hotelli kuin viimeksi, tällä kertaa Scandic Palace, joka oli Rådhuspladsenilla, lähellä Strøgetin alkupäätä. Osasin sinne ilman karttaa. Check in sujui jouhevasti. Olin vähän pettynyt saadessani huoneen sisäpihanäkymällä, muutenhan se oli suht iso ja siisti huone. Myöhemmin bugeja kyllä löytyi; suihkukaappi vuoti niin, että koko kylppäri lainehti. Aluksi kuivasin lattiaa pyyhkeellä, mutta mitä pisemmälle viikko eteni, sen vähemmän minua kiinnosti jos huoneen kokolattiamatto alkaisi homehtumaan. Korjatkoon itse nurkkansa. Toinen asia oli televisio; sieltä näkyi vain pari kanavaa, josta toiselta tuli joka ilta pyörätuolirugbyä ja toiselta kummallista ohjelmaa peruukeista tai jossa kuvattiin nukkuvia ihmisiä yli 8 tunnin ajan. Kolmanneksi jokin kirkonkello soi vartin välein, välillä sävelmä kesti toista minuuttia. Neljänneksi, aamiaiseksi oli täällä kippokeppoja. Toisessa Scandicissa oli aamiainen ihan hyvä, täällä ei. En tajua näitä kippokeppoja; työmaaruokalassa oli niitä aina. CE sanoi, että ne tulivat "muotiin" korona-aikana, mutta eivät poistuneet.

Tuplasänky huoneessa.

Näkymä ikkunasta ei ollut hääppönen.

Suihkukaappi oli 1/5. Täysin ruisku.

Televisio-ohjelmat oli myös 1/5.

Maanantaina olin aamulla vielä toiveikas mennessäni junalla konttorille. Tervehdin ihmisiä, joita olikin yhtäkkiä toistakymmentä. Se oli ensimmäinen järkytys. Yritin painaa nimet ja naamat mieleen mahdollisimman nopeasti. Kaikki juoksivat kuin päättömät kanat, enkä oikein tiennyt mitä pitäisi tehdä. Hollantilainen kollegani JN tuli sitten aamupäivästä, mutta tuntui olevan välittömästi kuin kala vedessä. Sekasortoinen ja kaaosmainen työpäivä, jossa mikään ei toiminut eikä mikään edennyt niinkuin piti. Työpäivä kesti puoli kahdeksaan asti illalla, vain kippokeppolounas keskeytti työrupeaman. Ja sitten ne ihmiset; pääosa heistä oli jenkkejä, ja aika nopeasti huomasin, etten tykännyt näistä juurikaan ja samaa he ajattelivat varmasti minusta. Kun viimein suostuivat lähtemään töistä, niin halusivat mennä taksilla. Meitä oli 12, joten piti sitten buukata 3 taksia, joiden tuleminen tänne syrjäkylille kesti 45 minuuttia. Sen jälkeen edessä oli vielä 30-45 minuutin ajomatka hotellille. Kun kerroin, että kymmenen minuutin kävelymatkan päässä olisi juna-asema, josta pääsisimme 20 minuutissa keskustaan niin sitä pidettiin kummallisena. Juna, miksi ihmeessä, kun voi mennä taksilla. Tämän jälkeen en ehdottanut enää mitään. Enkä tietenkään itse halunnut / voinut lähteä säkkipimeässä talsimaan juna-asemalle, miltä se olisi vaikuttanut? Jenkit olivat onneksi toisessa hotellissa, JN oli samassa hotellissa kuin minä. Hän teki check inin ja halusi jäädä hotellin ravintolaan syömään. Se sopi minulle vielä tässä vaiheessa, kun kello oli paljon enkä ollut tsekannut menua. Ravintolassa huomasin että pihvi maksoi 90€, ja sellanen on ukotus ja olisin itse lähtenyt vetämään mutta JN sanoi että mitä väliä kun kerran firma maksaa. Sanoin menettäväni päivärahani enkä periaatteessa halua kusetuspaikkaan, mutta jäimme silti sinne. Pihvi oli pahaa ja mua oksetti se koko seuraavan yön. Ja olin vähän huolissani mitä pomo sanoisi saadeessaan tälläiset laskut maksettavaksi.

Maanantaiaamun tunnelmaa junaa odotellessa.

Haluaisitko asua tällä tietynlaisella kadulla?

90 euron pihvi raakana. 1/5.

En saanut nukuttua paitsi pahan ruuan takia myös siksikään kun olin huolissani mitä seuraava päivä toisi tullessaan. Onneksi se oli vähän iisimpi. Sanoin JN:lle jo aamulla, että tänään lähdetään klo 16, viimeistään klo 16.30. Päivä meni paremmin kuin edellinen, mutta kun kello tuli puoli viisi niin JN aloitti ilman mitään varotusta jonkun oman palaverinsa, joka tuntui kestävän ikuisuuden. Pääsimme vasta lähempänä kuutta hotellille; jenkit haluaisivat mennä ulos, ja sanoin etten ole kovinkaan kiinnostunut kun väsynyt yms, mutta oli JN:n mielestä oli pakko mennä. Vastahakoisesti sitten hengailin illan näiden kanssa.

Torikippola tiistai-illalla. Hyvät ankkapatongit sai täältä!

Keskiviikko oli jälleen paha päivä töissä, en pärjännyt ollenkaan. Kaikki ihmiset, tavat, duunit yms tuntuivat niin vierailta. Pahinta oli sellainen kaksinaamaisuus; ymmärsin jossain vaiheessa, että nämä osasivat puhua paskaa vakuuttavasti. Toisinaan tuntui, että he keksivät välillä itse ongelmia ja sen jälkeen niihin ratkaisuja ja tehdessään sitten asiasta numeron. Voin fyysisesti huonosti. Illalla syömään JN:n kanssa valitsemaani paikkaan Hereford Villageen (olin käynyt täällä Pp:n kanssa edellisellä kerralla); JN myönsi, että meitä kusetettiin maanantaina hotellin ravintolassa. Nyt saimme hyvät safkat. Kävin ruuan jälkeen tekemässä pienen kävelyn, joskin ilta oli jo pimentynyt ja kaupat menivät täällä jostain syystä kiinni klo 18 tai 19, ja kaikki paikat olivat jo suljettu ja väki vähentynyt, joten palasin äkkiä hotellille.

Herefordin hamppis, njamskista.

Kauniita taloja Köpiksessä.

Kongens Nytorv.

Lisää kivoja taloja.

Uusia taloja Christianian puolella.

Skuelspilhuset (teatteri).

Torstai oli yhtä kamalaa kuin keskiviikkokin. Laskin minuutteja päivän mahdolliseen päättymisajankohtaan. Jenkkejä oli alkanut palailemaan kotipuoleen, joten siinä mielessä pidot hieman paranivat. Illalla sanoin JN:lle meneväni itse jonnekin syömään, se varmaan suututti hänet mutta tarvitsin todellakin omaa aikaa. Muutenkin jouduin päivän aikana sanomaan hänelle kerran, että hän on väärässä, ja näin hänen suuttuvan. Varsinkin kun vieraanamme oli vielä hyvin nätti likka, joka seuraavana päivänäkin halusi mieluummin jutella minulle kuin hänelle *khym* (tämä keissi oli viikon toinen onnistumisestani). Olin aiemmin vaan hymistellyt kun JN oli kertonut puuta heinää Suomen historiasta yms, mutta johonkin se raja on vedettävä.

Uusi aamu taas Rådhuspladsenilla.

Tuli taas sorruttua sipseihin.

Aina Nyhavniin kun en keksi minne muuallekaan mennä.

Perjantain vedin sisulla; hotellissa viimeinen yhteinen aamiainen JN:n kanssa. Check out ja kamat kantoon. Mieltä lämmitti tieto siitä, että työpäiväni olisi vain 6 tuntia, sitten voisin vedota kotiinlähtöön. Fiilikset alkoi olla iltapäivästä katossa ja kun sitten oli lopulta aika sanoa jäähyväiset tiimille, niin aloin kuulla arvioita siitä, että mahdollisesti projektia pitää vielä jatkaa. Ei hemmetti, en varmasti tule tähän läpeen enää koskaan ja ei minua tänne kyllä haluttaisikaan. Tämä täytyy kyllä ottaa puheeksi pomon kanssa, jahka ensin mietin mitä sanoisin hänelle. 

Viimeinen aamiainen ja munakaskippo.

Maisemia duunipaikan ikkunasta.

Duunikaverille jättämäni viesti jota hän ei edes huomannut.

Paluumatka kentälle taksilla. Matkalaukkutägiautomaatti oli rikki, joten piti venata luukulle. Check in meni nopeasti. Mulla ei ollut pussia nesteille, vaan hyvin nuo näyttivät menevän ilmankin. Tax free -myymälän viinanmaistajaiset kiersin läpi, sen jälkeen kävin vetämässä jättituopin Tuborgia naamariin. Kone oli taas pikkasen myöhässä; mulla oli ikkunapaikka, mutta vieressäni oli finnemutsi lapsensa kanssa, ja kysyin haluaisiko lapsi päästä ikkunapaikalle, halusihan hän. Oli vasta toinen lento hänellä, mikä mopo :) Hesan päässä matkalaukku tuli nopeasti, sitten taksilla kotiin. Hengenlähtö oli siinäkin lähellä kun joku veti Itäväylää vastapalloon, mutta onneksi taksikuski oli hereillä.

* * * *

Arvio: Eka viikko meni ok, mutta tokasta annan 1/5. Ihan hirveätä. En ikinä halua enää työkeikalle ulkomaille, jos se on tällaista. Sitä masennuksen tunnetta mitä se työ ja ne ihmiset aiheuttivat minussa on hyvin vaikea kuvata. Opin sen, etten pärjää ulkomailla. Inhoan talvea ja ajattelin muuttavani vanhoilla päivilläni Espanjaan tms mutta nyt on kai sitten alettava opettelemaan sietämään lunta, räntää, jäätä ja pakkasta ja pimeää, sillä Finnelandia on maailman vähiten kauhein paikka <3.