torstai 27. joulukuuta 2012

225# Naisia

Joulu jo meni remuamisineen ja metelöimisineen ja nyt on taas vuorossa hiljentyä arjen aherrukseen. Nopeasti se vaan meni, vaikka vapaat olivatkin pitkät. Juuri kun tottui lollerointiin, niin oli taas työmaalle lähtö. Saipahan nyt kuitenkin nukuttua pahimmat univelat veks.

Niin, naislistaa ajattelin tässä Hannun päivän kunniaksi päivitellä.

Ohhoh, onpas siinä ja taivahan talikynttilä, mikäs häikäisevä se siellä menee?

Mutta siis tarkoitukseni on uudistaa hieman aiemmin postaamaa listaani. Koska pari uutta haastajaa on ilmaantunut. Ilahduttavaa.

1) Meytal Cohen. Törmäsin tähän israelittareen [eikös sovikin hyvin näin joulun aikaan?] etsiessäni rumpalien tekemiä videoita Youtubesta. Se vaan jotenkin kolahti heti. Ei sillä, että hän olisi ollut poikkeuksellisen hyvä takoamaan öh, kannujaan. Pysynee rytmissä ja ihan hyvin tuntuu sujuvan, vaikka isku ei ehkä ole niin voimakas tai napakka kuin toisilla. Naamassa huomio kiinnittyy pari numeroa aivan liian suureen suuhun. Pp saattaisi luonnehtia jopa hevosennaamaksi? Silti tämä on jotenkin poikkeuksellinen, enkä tiedä miksi? Hepreankielisistä naisista mulla on ollut ennen aivan toisenlainen ennakkoluulo ja ehkä se tekee tästä niin viehkon.

Erikoista: Israelissa naisetkin joutuvat käymään armeijan. Meytal on niin ikään kuluttanut elämästään pari vuotta armeijalle. Ja hei, kuka nainen soittaa rumpuja??





2) 松永裕美. Youtubesta bongattu tämäkin. Aivan kuten se trinidad & tobagolainen keihään olympiavoittaja, minäkin katson youtubesta videoita oppimismielessä, joskin eri lajin edustajia. Tämä Matsunaga taitaa kyllä keilauksen eri hienosti, ja mitä enemmän olen noita P-leaguen keilauskisoja katsellut, sitä enemmän hän on kasvattanut suosiota silmissäni. Ei hänkään nyt mikään superkaunotar ole, kuten ei japanialaiset yleensäkään, mutta hänellä on Meytalin tavoin jotain omalaatuista joita en osaa selittää. Se tyyli?

Erikoista: Japsithan ei koskaan näytä tunteitaan, vaan pitävät aina pokerin. Onkohan tässä ensimmäinen kerta?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti