199# Jalometallissa

Jouduin tässä eräänä päivänä eräässä Helsingin lähiössä käymään. Muistan käyneeni siellä 8.8. vuonna 88, ja sitten kerran jonkin toisen asian takia, ja ennen vanhaan jouduin bussilla kurvaamaan alueen halki matkalla kotoo töihin. Sitä ei kuulemma lasketa. Mutta sen verran olen niitä juttuja kuullut, että on puistattanut koko paikka. Ei ehkä Kontulan tai Jakomäen tai Malminkartanon tasoa, mutta pistesijoille yltää kuitenkin.

Junamatka keskustasta kestää sellaisen Cooperin testin verran, mutta ainakin sillä kertaa oli yhtä vaativa. Joutui meinaan olemaan hengittämättä koko ajan, niin kova paskan ja pistävän hien haju oli junavaunussa. Miten siellä voi haistakin niin helvetisti, oksettaa vieläkin. Juna oli täynnä ihmisiä, joten oli vaikea profiloida hajun lähdettä. Mutta yksi kammottavimmista junamatkoista.

Asema ja kulkuputki ostarille oli myös sangen epämiellyttävä. Tuntui kuin olisi saapunut aivan vieraasen maahan maanosaan. Se, mikä kuitenkin ihmetytti, oli puliveivarien ja huumeniekkojen vähäinen osanottoprosentti, tai sitten en osannut etsiä oikeasta paikasta; kenties he olivat vetäytyneet ostosparatiisista sivuummalle. Mutta kyllä porukka silti vaikutti niukkatuloiselta.

Paskasta siellä mun mielestä oli. Käytiin mäkkärissä, tuoleja ja pöytiä ei oltu siivottu aikoihin, lattia oli tahmeaa. Ja ihmisiä helkkaristi. Pelkäsin, että lika heistä tarttuu minuun. Meteli oli korvia huumaava. Laitteet huusivat, kakarat huusivat, ihmiset huusivat. Jessus. Sieltä oli päästävä pois.

Onneksi visiitti oli lyhyt, eikä kestänyt ruokailuineen puolta tuntiakaan. Toivottavasti kukaan ei nähnyt että kävin siellä, koska häpeähän semmoinen asia olisi. Ja toivottavasti ei tarvitse taas kymmeneen vuoteen sinne mennäkään.