perjantai 18. toukokuuta 2012

168# Maarapsa

Kun tuli edellisessä postauksessa haukuttua käymäni kaupungit, niin annetaan nyt täyslaidallinen maille, joissa olen vieraillut. Niitä on laskujeni mukaan 19, ja en voi kuin kadehtia vanhempiani, joilla on koossa jo 60 maata, saatikka jotain heidän tuttua jolla oli lukemat 116 eri valtiota. Kyllä mun pitäis tohon 60 edes päästä... Mutta helpommin sanottu kuin tehty kun tulee aina pyörittyä samoissa paikoissa.

Mutta näillä mennään:

1) Suomi.
No jooh. Tätä nyt on vaikea tietysti arvioida puolueettomasti. Sosialistinen valtio, jossa kulttuuri ei ole päässyt vielä kehittymään, kun ennesvanhaan kaikki aika meni hengissä pysymiseen. Irwin Goodmanin Ryysyranta -biisi kuuluu kyllä Itsenäisyyspäivän viettoon kuin nenä päähän; eiköhän se kerro kaiken olennaisen. Köyhyyttä, itkua parkua jatkuvaa, nykyajan konsteilla höystettynä. Eli väkivaltaa, perhesurmia, vittumaista ilmastoa, sisäänpäin kääntynyttä väkeä, verotusta, vanhentunutta autokantaa, uskottelua hyvinvointiyhteiskunnasta. Pakkoarmeija. Örveltämistä ja viinanjuontia sekä viinanjuonnin rajoittamista. Maassa 40-luvulla toiminutta diktaattoria ihaillaan vielä siinä mittakaavassa, että hänet äänestettiin suurimmaksi suomalaiseksi. Huh.

Mutta älkää siis ymmärtäkö väärin. Mähän en listaa tähän positiivisia seikkoja ollenkaan, koska se ei sovi tyyliini. Eihän se tarkoita, etteikö niitäkin olisi olemassa. Niin kuin sanoin, niin mä olen täällä kasvanut ja mut on kasvatettu suomalaiseksi ja täällä mun pitää elämäni elää. Paitsi jos tulee sota, sit lähden kyllä pakolaiseksi. Tai lottovoitto :) Mut joo. Olen suomalainen ja diggaan Suomesta ja suomalaisista. Huomaan sen tosin vain silloin kun en ole täällä.

2) Ruotsi
Helmikuussa tuli käytyä. Hassua, että Suomi on niinkuin Ruotsin pikkuveli, imitoi hyvässä ja pahassa. Menestyy urheilussa kansan kokoon nähden kuitenkin huomattavasti Suomea paremmin, mäkihyppyä ja formuloita lukuunottamatta.

Tukholmassa hienointa on metro, ja se tekee siitä enemmän kaupungin kuin Hesa. Landehan nyt on samanlaista. Etelä-Ruotsissa ei ole tullut käytyä, Pohjois-Ruotsin läpi on tullut autolla matkattua.

3) Norja
Jos mä saisin syntyessäni valita, minkä maan kansalaiseksi haluaisin tulla, niin valitsisin Norjan. Ikävä se Berivikin homma, mutta kyllähän Norjalla vielä hyvin pyyhkii, ainakin paremmin kuin naapurimaillaan. Luontokin on kivempi, rannikolla on tullut pyörittyä.

4) Viro
Sinänsä hassua, että yksi kolmesta maasta jossa olen kokenut lumisateen. Yleensä tulee mentyä vain laivalle ryyppäämään, ja katsomaan sitten kannelta kaupungin silhuettia, joka on joka kerta saanut uuden korkean rakennuksen aikaiseksi. Toisin kuin Hesa, jossa mikään ei muutu. Rikollisuus ja heti satamaterminaalissa rehoittava huorateollisuus vituttaapi kyllä.

5) Saksa
Muutaman kerran olen käynyt. En minä maata nyt paskaksi sanoisi, kyllähän homma siellä toimii mutta tylsä se on. Berliini on kuulemma Euroopan paras bilekaupunki? Minusta siellä ei ollut yhtään mitään. Düsseldorf - Köln - Bonn olivat mitäänsanomattomia niin ikään. Lyhyestä lentomatkasta kuitenkin bonarit.

6) Alankomaat
Kerran tuli tännekin lähdettyä, matkatavaroina oli yksi Alepan muovikassi :D Keräsi muuten katseita lentoasemalla... Hotellin olin varannut suht keskustasta, ja kyllä mulla hälytyskellot soi kun sitä huonetta buukkasin, kun se oli kolmasosa siitä mitä seuraavaksi halvin. Menin respaan, ja se respan likka sanoi, että se mun huone ei ole tässä rakennuksessa, ja kirjoitti katuosoitteen paperille :D Harhailin sitten aikani kanavanrantoja kunnes löysin mestan. Soitin ovikelloa, ja joku nainen tuli avaamaan. Sanoin sitten huonolla englanninkielen taidollani, että taidan olla vähän eksynyt, mutta se muija oli että kyllä sä oikeassa paikassa olet, tuu vaan sisään ja mee raput ylös, se sun huonees on tuolla vintillä :D Samalla se pahoitteli kovasti kun niillä oli keittiö remontissa (sinne joutui siis kävelemään näiden tyyppien keittiön läpi - ne asuivat siellä??). Huoneessa oli myös vessa tehtynä vaatekaappiin, eli siellä kun kävi kakkosella niin koko huone haisi paskalle.

Mutta kiva oli pyöriä yksikseen viikonloppu Amsterdamissa, punaisten lyhtyjen alueella oli kyllä liikaa huoria ja huumekauppiaita (sen voi arvata miten suosittu on kun lähtee noille alueille yksistään) mutta ei silti pelottanut vaikka eksyinkin loppuillasta. Plussan puolelle jäi.

7) Belgia
Bryssel on pelkkä eu-komissaarien kaupunki. Tylsää lasiseinäistä taloa ja virastoa. Lisäksi kosolti brysseliläistä nuorisoa, joten sai olla varoillaan. Yhdessä baarissa tultiin jopa sanomaan, että tämä tuskin on baari jossa haluat aikaasi viettää. Tosiaan, mullahan olikin täysin väärä pigmenttiarvo ihossani. Ajauduin sitten vahingossa homobaariin, jossa tuttavuutta tehtiin vähän turhankin innokkaasti.

Kävin myös Antwerpenissä. Oli talvi ja pakkasta, silti koululaiset menivät koulupuvuissaan - eli polvihousuissa ja lyhyessä hameessa kouluun. Arkkitehtuuri oli niin ikään eurooppalaista.

8) Irlanti
Vihreällä saarella olen käynyt niin ikään pari kertaa. Ekalla kertaa kävin kiertämässä kaverin kanssa autolla Irlannin. Hienoa oli. Tosin siellä ei ollut satanut kolmeen viikkoon pisaraakaan - tuo on niin harvinaista, että sitä tapahtuu kerran sadassa vuodessa, ja kaikki oli kuihtunut kellertäväksi. Se siitä vihreästä saaresta. Mutta vakuuttavia maisemia oli rannikolla, ne jyrkät kalliot. Muuten pieniä kyliä, voittaa pienuudessaan jopa Suomen maaseudun. Miinuksena se niiden uskontohomma oli lähtenyt vähän lapasesta.

Toisen kerran kävin viettämässä neljän päivän setin Dublinissa. Siinä ajassa käy kaupungin läpikotaisin. Ihan jees mesta, ei mikään ihmeellinen mutta voittaa Englannin mennen tullen. Mutta ei sitä sen kummemmin jaksa.

9) Itävalta
Kävin joskus junnuna. Muistan vain Innsbruckin mäkihyppytornin ja jylhät alppiset maisemat. Varmaan ihan jees-mesta olisi asua, vaikka onhan täältäkin lähtöisin omat kahelit kuten Aatu ja sitten se Fritzl.

10) Italia
Pari kertaa olen käynyt. Kylmin viettämäni talvi oli kevät Italiassa. Hrr. Vieläkin menee iho kananlihalle kun muistelen sitä Milanon reissua. Sisiliaa olisi kiva kokeilla. Roomasta nyt ei niin väliä, mutta jos sinne matka kävisi niin tuskin vastustelisinkaan.

11) Kreikka
No kaikkihan nyt siellä ovat käyneet. Itsekin. Mulla ei varmaan paljon puutu kymmenestä vierailusta. Kreeta on jees, mutta ei ne muut paikat sen hullumpia ole. Ukotkaan ei ole niin rasvasia kuin esim. jossain Turkissa, eikä tule sellaista tunnetta että kusetetaan eikä ole tarvinut pelätä varkaitakaan. Ateena olisi kiva bongata. Saas nähdä millaiseen kuseen maa nyt euron myötä ajautuu. Eikä syyttä, eihän ne osanneet pitää rahoistaan huolta yhtään. Kauppaan kun meni, niin oli varoiteltu että kuitti pitää pyytää ostoksista, tai poliisi voi tulla ja sakottaa. Ja se sakottaa juuri sitä asiakasta joka ei pyydä kuittia, ei sitä myyjää. Ja jos pyytää kuitin, niin myyjä suuttui kun ei voinut vedättää rahaa itselleen vaan se pitää tilittää verotukseen ja kirjanpitoon, ja näin kuulemma asiakas syö yrittäjän leivän. Huoh.

12) Portugal
Meduusoja ja kylmää Atlannin merivettä. Pari kertaa olen täälläkin ollut, Madeira olisi kiva kohde bongata.

13) Turkki
Ei muuta muistikuvia muuta kuin että mulle vittuiltiin tukan väristä. Taisin olla silloin 4-vuotias.Ennemmin vastustin kovasti, mutta olen alkanut hölläämään mielipiteitäni, kiitos Matkaoppaat- tv-sarjan. Voisin harkita jopa käyväni.

14) Malta
Ihan jees. Saari oli jotain 40 kilsaa pitkä, ja siellä asusteli kai 400 000 ihmistä, mutta siellä oli miljoona englantilaista turistia. Ja sen huomasi. Vähän niin kuin pikkuenglanti, mutta ilman sellaista slummia. Mutta englantilaisia tuotteita ja tapoja jne. Kaikki rakennukset olivat kellertävän ruskeita koska oli jokin laki, että talot piti rakentaa kivestä jota löytyy Maltalta. Liian paskasista autoista sakotettiin. Vähän keinotekoinen, mutta tykkäsin.

15) Iso-Britannia
Olen käynyt lukemattomia kertoja. Kolmesti Liverpoolissa, yhtä monta kertaa Manchesterissa. Kiertänyt Walesin. Ollut etelärannikolla. Lontoossa monen monituista kertaa. Sekä Pohjois-Irlannissa (joka siis kuuluu Iso-Britannialle). Mitä enemmän olen saarivaltiossa pyörinyt, sitä enemmän mä inhoan sitä. Kaikkialla vain slummia ja huonokäytöksisiä ihmisiä ja rähjäisyyttä. Sen huomaa heti kun ajaa Irlannin puolelta Pohjois-Irlantiin; hyvin hoidetut puutarhat muuttavat saman tien röttelöiksi, joiden ikkunat on särjetty ja pihat kaatopaikkoja. Pahaa ruokaa, laimeeta olutta, jääkylmää säkkipimeyttä. Helkkarin kallista. Ainaista sadetta. Huippufutista. Puhe käsittämätöntä mongerrusta. Eiköhän ne siinä ole ne pointit.

Jaa niin. Belfast on ainoa paikka, jossa en ole kokenut viihtyväni. Jos mä jossain olen pelännyt niin siellä.

16) Yhdysvallat
En tiedä miten paljon maa poikkeaa siitä missä on. Mä olin viikon New Yorkissa. Ei mikään hääppönen, ehkä jopa lievä pettymys. Onhan se Manhattan nyt toki näkemisen arvoinen, mutta mutta... baaria ei löydy mistään, ihmiset kusettavat minkä kerkeävät, tavaroiden ostohintaan lisättävä vero on omituinen tapa, juomarahakäytäntö on omituinen tapa... Dunno. Ei tästä voi mitään hyvää arvosanaa antaa.

17) Yhdistyneet Arabiemiraatit
Ainoa muslimimaa jossa olen ollut. Viinaa sai ainoastaan lentokentältä, ennen kuin astui passintarkastuksen yli. Muuten brenkun hankkiminen olisi ollut haastavaa. Tuoppi maksoi 12€, joten siinä suomalaisille köhimisen aihetta. Bensaa sai tuohon aikaan hieman halvemmalla, oli muistaakseni 38snt / litra. Hiekkaa ja kuumaa. Korkeita taloja, luksusautoja. Dubai oli kummallinen; levittynyt laajalle alueelle. Ensin pilvenpiirtäjärykäelmä, sitten 10 kilsaa hiekkaa, ja sen jälkeen vastaava taloalue. Isoja ostoskeskuksia ja suuruudenhulluja hankkeita. Metro oli hieno. Abu Dhabi oli kompaktimpi.

Ymmärsin, että paikalliset ihmiset sonnustautuivat mielellään kaapuihinsa; se erotti heidät roskaväestä.

Jos jotain tästa maasta pitää ottaa opiksi, niin verotus. Siinä he ovat onnistuneet luomaan utopian. Eikä kenenkään tarvinnut nähdä köyhyyttä. Se, että ihmisillä ei ollut varaa asua kuin röttelöissä johtui siitä, että he lähettivät kaikki töistään saadut tienestit kotimaahansa.

Turvallisuus oli toinen huippupuoli. Mä tosin olen mies, joten ei pelkoa raiskauksesta (?). Mutta ei kukaan niin hullu ole, että menisi siellä ryöstämään jonkun. Tai osoittaisi kiinnostusta toista ihmistä kohtaan. Vaarallisin paikka luultavasti Yhdysvaltain lähetystön edusta.

18) Kiina
Shanghai nyt oli ainakin niin perseestä ettei mitään rajaa. Jumalattoman suuri ja paskainen kaupunki, joka elää työllä. Siellä tehdään duunia aamukuudesta iltakymmeneen. Ja loppuaika nukutaan ja missään ei ole mitään. Pilvenpiirtäjiinkin kyllästyy todella nopeasti. Sekä ennen kaikkea kaupustelijoihin ja huorakauppiaisiin, joita tulee keskimäärin 20 sekunnin välein kimppuun. Vaikka sanovatkin, että esim. Peking on täysin erilainen, niin eppäillä tuota soppii. Ei väliksi, vaikken enää Kiinaan pääsisi. Se viisumin hommaaminenkin oli niin vittumainen numero.

19) Japani
Se maa kyllä kolahti heti. Mulla oli valtavat ennakko-odotukset, ja Japani kyllä lunasti ne. Turvallisuuden tunne oli tärkein. Ei kauppiaita eikä huoriakaan, ellei nyt välttämättä mennyt sellaiselle alueelle. Erikoista. Siistiä ja puhdasta. Ainoa vaikeus oli kielimuuri; varmaan jäi 90% asioista tiedostamatta kun ei kieltä osannut, eikä siellä tehnyt englannilla mitään. Mutta paikka, jonne ehdottomasti haluan vielä uudelleen.

Niin, listauksessa ei ole otettu huomioon maita, jonne olen tehnyt välilaskun; siitäkään huolimatta, että olen jopa onnistunut juomaan olutta kyseisissä maissa. Lasken rajanylitykseksi vasta sen, kun lentoasemalta astuu ulos ns. yleiselle puolelle.

Onhan niitä paikkoja, joihin tekisi vielä mennä:
Bali, Indonesia: Olisi kiva viettää joku talviloma siellä. Kovasti kehutaan
Las Vegas, Yhdysvallat. Keinotekoisuus. Kasinokaupunki keskellä aavikkoa, mieletöntä.
Pariisi, Ranska. Vaikka usein saa lukea, miten pariisilaiset ovat vittumaisia, niin kaikki tutut jotka ovat siellä käyneet ovat kehuneet.
Australia.
Uusi-Seelanti.
Singapore.

Sen sijaan mä olen luopunut Intiasta. Siellä ei ole muuta kuin ryysistä, köyhyyttä ja sairautta. Kuka sellaista haluaa nähdä. Toinen, mitä isä kehuu, on Afrikka. En yhtäkään paikkaa sieltä löydä joka kiinnostaisi. Jos pitäisi valita, niin ehkä mä voisin ne Pyramidit käydä tsekkaamassa. Päiväreissulla. Euroopan persereikä lienee Bulgaria. Tai Romania. Vai onko niillä eroakaan. Ja siks toisekseen, miksi menisin Bulgariaan, kun tuntuu että Bulgaria on tullut tänne.


3 kommenttia:

  1. Jos ois Aapo Pulkaariassa vielä niin sinne lähettäs...

    VastaaPoista
  2. Mitähän se aapo nykyään puuhailee? Minkä firman leivissä?

    VastaaPoista