134# Semmottis

Semmottishan se viikonloppu sitten taas meni; nopeasti, eikä mitään järkevää aikaansaannosta.

Perjantaina oli illasta duunipaikan pirskeet. Tai semmonen virkistysjutska. Käytiin siinä keilaamassa ja syömässä, ja sen jälkeen lähdettiin parin kollegan kanssa vielä jatkoille. Tulipahan taas juopoteltua, neljän viikon tauon jälkeen. Muisti kyllä säilyi onneksi. Jostain syystä tajusin jo lähteä hyvissä ajoin ennen pilkkua. Tosin jouduin silti maksamaan yötaksan. Monesti mä olen vaan kävellyt bussiin, mutta nyt vaadittiin oikein maksukin.

Lauantai meni sitten tietenkin makoillessa ja potiessa. Kävin kaupassa ja söin kanaa, ja en oikeastaan muuta saanutkaan aikaiseksi. Jälkeen päin ihmettelin, mihin koko päivä katosi. Itse asiassa en muista päivästä muuta kuin katsoneeni Uutisvuodon, joka oli hauska. Vieraina olivat molemmat jäljelle jääneet presidenttiehdokkaat. Hyviä ukkojahan ne ovat molemmat, mutta sanotaanko että toisen ehdokkaan kannattajat ärsyttävät minua enemmän.

Sunnuntaina yritin käydä vähän ulkoilemassa, mutta oli sellainen vittumaisen kylmä ilma, että en montaa kilsaa kyennyt. On niin kurjaa kun pitää olla talvi. Varsinkin kun lupasivat ennätyskylmää ties miten pitkään. Kuka nauttii palelemisesta, mä en tajua. Kesällä pystyisi tekemään niin paljon enemmän kaikkea.

Porukat olivat tulossa Sri Lankasta... Sri Langasta, ja olivat pyytäneet käymään kaupassa. Joten kävin, ja ostin heille perustarvikkeita. Kaupassa iski sen verran kova kusihätä, että piti mennä suorittaa ostokset nopeasti ja juosta kotia (ilmeisesti kylmä kaventaa rakon tilavuutta vielä entisestään?) urinoimaan, ja palasin sitten vielä Filmtowniin ostamaan 850 grammaa irtokarkkeja. Mä olen ollut kuukauden karkkilakossa, vähempi määrä ei riitä.

Söin lauantaina valmistamani kanan loppuun ja napsautin saunan päälle, pakkasin porukoiden talvitakit veskaan ja lähdin lentokentälle. Ärsytti, kun olin kattonut Finavian sivuilta että kone on 15 minuuttia etuajassa, mutta paskat se mitään oli. Jouduin odottamaan kolme varttia kentällä, mutta porukat kuitenkin löytyivät. En ollut luvannut tulla vastaan, joten he eivät odottaneet minua, joten oli vähän vaikeuksia pongata heidät tuloaulasta, etteivät pääse livahtamaan ohitseni taksiin. Noh, tulipahan jotain käyttöä rilleille.

Miespuolisille Naiskaunetta arvostaville odottajille tiedoksi, että siinä tuloaulan Alepan kassalla on mainitsemisen arvoinen tummahipiäinen kaunotar, kannattaa käydä tsekkaamassa ;)

Oli kylmä, ja porukoilla hellevaatteet vain mukana, joten talvitakit tulivat tarpeeseen. Siinä lentokentän likellä on puolen tunnin ilmaispaikat joista harva tietää, mutta siihen ajaminen on vähän haastavaa - etenkin kun lentoasemaa rakennetaan jatkuvasti ja aina reitit ovat muuttuneet edelliskerrasta. Joka tapauksessa sain porukat kotiinsa ja lämpimään saunaan ja makkaraakin löytyi jääkaapista.

Mut joo, eipä mitään ihmeempiä. Semmottis se meni, se viikonloppu.

133# Tammikuun tarkastelua, yhteenveto

Huh, että tämäkin päivä koitti viimein. Tarkoitushan oli olla koko tammikuu

a) tipattomalla
b) laihiksella

mutta kun pomo järkkää virkistysillan tälle perjantaille, niin ei voi mitään. Tähän asti tipattomuus kesti hienosti, muutaman kerran teki viinaksia mieli, mutta ei mitään tiukkoja paikkoja. Se yllätti minutkin; olin varautunut niin paljon pahempaan suun napsaamiseen. Ja ilman firman juhlia tipattomuus olisi voinut jatkua vaikka miten kauan (seli seli). Joka tapauksessa, hiukan jännittää tänään kuppia kallistaa, kun ei ole liki neljään viikkoon hapanta maistellut.

Mä luin joskus jostain lehdestä, että alkoholi säilyy solumuistissa kolme viikkoa. Eli jos olet dokaamassa, ja sen jälkeen et juo mitään esim. kahteen viikkoon, ja kun menet sitten kaljalle, niin elimistö "tunnistaa" vanhastaan alkoholin, ja lyö koneet käyntiin. Mutta jos aikaa on kulunut yli kolme viikkoa, elimistö on "unohtanut" mitä pitikään tehdä kun alkoholi putkahtaa elimistöön. Vähän sama kuin ensimmäistä kertaa juodessa. Noh, kun en ole mikään terveysalan ammattilainen niin en ota siihen kantaa suuntaan enkä toiseen.

Laihis puolestaan sujui odotuksia paremmin. Kun laihis oli ensimmäiseni, niin en ollut varma miten käy, mikä tavoite on mahdollista saavuttaa jne. Olin asettanut tavoitteeni 4,1 kg:n pudotukseen, mutta eilen omaksi hämmästyksekseni punnitsin itseni 5,8 kg kevyemmäksi kuin neljä viikkoa takaperin. Uskomatonta. Melkein 6 kiloa lähti. Viimeisen neljän päivän aikana lähes kilon.

Ei se kyllä sinänsä näy missään, mitä nyt housut tuntuvat vyötäröltä vähän väljemmältä. Mutta samanlainen kaljamaha tervehtii peilistä kuin joulukuussakin. Mutta tulokset olivat rohkaisevia, olen nyt ihannepainossani. Mä luulen, että pystyisin laihduttamaan vuodessa ehkä 15 kiloa, jos sellaiseen olisi minulla varaa ja se olisi pakko tehdä.

En voi sanoa laihduttamista vaikeaksi. Se ei vaatinut mitään erityisiä taitoja. Osasin kävellä ennen laihikselle siirtymistäkin. Ja muuta mä en oikeastaan tehnyt, muuta kuin luovuin viinasta, sipseistä, karkista ja limusta, ja vähän kyttäsin miten paljon syö mitäkin. Ja liikuin. Koitin myös vähän parantaa lihaskuntoanikin; vaikka lihastoni on edelleen vitsi, niin huomasin kuitenkin joitakin edistystä. Jos ennen jaksoin tehdä kolme punnerrusta, niin nyt pääsen jo neljäänkymmeneen. Ja ihan saman päivän aikana :D

Mutta jooh. Vittumaista se laihiksella olo kyllä oli. Tai no, en tiedä nyt siitäkään. Kyllä hammaslääkärissä tai työhaastattelussa on kurjempaa. Mutta toki se otti pannuun se jatkuva nälässä oleminen, sitä muuttuu niin pahanpäiseksi ja ilkeäksi kun on nälkäinen. Ja se stressi kun piti kyttäillä syömisiä ja laskeskella kaloreita. Ja sitten kun väsyneenä työpäivän jälkeen piti lähteä vielä kymmenen kilometrin lenkille nälkäisenä. Kylmäkin oli, jalat tohjona. Joka askeleella sattuu... yäk. Ehkä laihiksella olisi mukavempaa kesällä. Olisi ainakin se paleleminen poissa. Ja voisi harrastaa pyöräilyä, joka on tehokkaampaa kuin tuo lampsiminen. Tietysti se lumihangessa kahlaaminen poistaa varmaan jonkun ylimääräisen kalorin sekin.

Eilen söin about tuhat kaloria päivän aikana. Heräsin klo 6.30, menin nukkumaan 23.45. Siinä välissä työpäivä, jonka jälkeen 12-13 km lenkki. Tänään nautin 5000 kalorin pommin aamiaisineen, lounaineen, pihvineen ja viinoineen, liikkumatta sen enempää mitä keilaradan vauhdinottoradalla joutuu muutaman askeleen tekemään. Eiköhän se kuusi kiloa ole taas ensi viikolla seuranamme.

Ai perkele, melkein unohtui antaa viimeinen laihdutusvinkki. Kas tässä:

Olet varmasti kuullut, miten aamiainen on päivän tärkein ateria? No, sehän on selvä, että se on kakkapuhetta se semmoinen. Mitä kauemmin pystyy lykkäämään aamiaisen syöntiä sitä parempi. Ja jos on pakko jotain syödä, niin sitten erittäin kevyesti jotain pientä. Jos ahnehtii heti herättyään (kuka edes pystyy? englantilaiset?), niin nälkä on kuitenkin heti mutkan takana. Jos aamiaisen pystyy jättämään väliin ja sinnittelemään lounaaseen saakka tyhjin vatsoin, niin sehän on yksi ateria vähemmän, monta sataa kaloria vähemmän.

132# Ruuhkamaksu

Eipä ole kauaa kulunut Yleverosta, kun jo seuraavaa maksua kaavaillaan. Ruuhkamaksu. Sellainenhan on käytössä muuallakin maailmassa, ja kätevästi on saatu nyhdettyä rahaa taas valtion pohjattomaan kassaan. Ja ei epäilystäkään, etteikö se Suomeenkin tule, tänne verojen paratiisiin.

Asiaa on siis ehdotettu, mutta kun aihetta tutkii enemmälti niin huomaakin, että siihen on jo kellonajatkin lyöty lukkoon, koska ruuhkamaksua peritään. Luultavasti metodi on mietitty jo myös, sekä hinnat. Meneekö maksu ajettujen kilometrien mukaan vai onko sitten ihan tullinkopit teiden varsilla. Saapa nähdä. Oli niin tai näin, niin varmaa maksun tulemisen lisäksi on se, että se nousee vuosi vuodelta ja kellonajat ovat kohta 24h voimassa.

Mutta kyllähän nyt Suomen täytyy maailma pelastaa. Kun on se ilmastonmuutos ja kaikkea. Kysykää vaikka näiltä Haaviston porukoilta. Sillähän ei ole mitään väliä, vaikka päästösäästö on yhtä tyhjän kanssa; todennäköisesti Intiassa lisääntyvien vauvojen piereskely kuormittaa maapalloa viikossa yhtä paljon kuin Hesassa säästetään pakokaasuissa vuodessa.

Jokin ehdotti maaseudulle ruuhkattomuusmaksua. Enemmän ideaa siinä olisi.

131# Hajanaisia ajatelmia

Viime aikoina on mielessä pyörinyt seuraavaa:

1) Jokaisen taakka. Mä olen aika varma, että jokaisella on sellainen kannettavanaan. Se on jokin sellainen elämää haittaava juttu, kuten sairaus tai köyhyys tai paska lapsuus tms. Samaa taakkaa ei kuitenkaan näytä olevan kenelläkään muulla ja sekös jos mikä mielen katkeroittaa. Lukekaapa näitä vuodattavia blogeja niin huomaatte. Ja kyllähän kitistä saa maailman epäreiluudesta, ilman muuta. Koska maailma nyt on kovin epäreilu ja kova ja muutenkin vittumainen paikka. Mutta avain ei ole siinä, miten taakasta pääsee eroon, vaan miten sen kanssa pystyy elämään. Niin ja pitää muistaa, että muilla on omat taakat kannettavanaan, näkyi se tai ei. Että ei tässä oo helppoa muillakaan.

2) Sauna. Jumalauta se on mahtava keksintö. Mä olin koko eilisen päivän aivan jäässä. Sormia oikein särki kylmästä. No, eihän mulla tietenkään ole hanskoja koska en ole homosmanni, sellaiset kun kuuluvat gay-miehen imagoon. Isä sen taisi minulle lapsena opettaa. Muistan, kun olimme kerran jouluna hänen kanssaan hautausmaalla. Pakkasta oli varmaan kaksikymmentä astetta kun se urhoollisesti kairasi sellaista rautaista lyhtykeppiä routineeseen maahan paljain käsin. Vau.

Mutta silti paleltaa kauttaaltaan muutenkin. Onneksi on sauna. Se on vähintään yhtä hyvä keksintö kuin sähkö tai televisio tai internet tai auto. Mä en voi tajuta ihmisiä, joilla on himassaan oma sauna, mutta eivät käytä sitä.

Ja totta munassa puusauna on paré ku sähkösauna, vaikka tietysti työläämpi eikä kaupungissa kovinkaan mahdollinen.

3) Ammatit. Vaikken mikään rikas ole, niin aatesuuntaukseltaanhan mä olen porvari. Porvarius tuntuu olevan varsin vihattu asia yhteiskunnassamme - ja näin on ollut aina. Mun mielestä on reilua, että se joka on elämässään menestynyt niin se ei ole muilta pois eikä hänelle pitäisi kehittää mitään rangaistuksia, kuten vaikkapa korkeita veroja. Ei, kaikille sama veroprosentti, se on reilua.

Köyhyys on useimmiten omaa syytä - siis ainakin Suomessa. Ja jos ei käy töissä ja elelee tuilla, niin kenes rahoilla nekin on sitten maksettu? Ettei vaan porvarien? Jos ne tuet ovat niin perseestä, niin olisivat ilman saatana. Ei niitä ole ymmärtääkseni pakko kenenkään vastaanottaa. Kuka ei nauti rahoistaan, niin sillä olisi syytä olla hankkimassa sitä.

Meinas lipsahtaa nyt täysin sivuraiteille. Ammateistahan nyt oli puhe. Jos mun pitäisi valita Top-3 ammatit joita arvostan - ja joista minusta itsestäni ei todellakaan olisi, niin varmaan ykköseksi laittaisin poliisin. Kyllä järjestys pitää olla yhteiskunnassa, tai muuten ei tule mitään.

Kakkoseksi ehkä lääkäri. Tai no, ehkä joku matalapalkkainen hoitohenkilökunta. Paskalla palkalla hoitavat ihmistä, ja vaihtavat vanhusten vaipat ja tekevät muitakin puistattavia juttuja. Onneksi heitä on.

Kolmas on vaikeampi. Pitkän pohdinnan tuloksena valitsen maajussin. Voiko sellaisen valita? Tiedättehän, joka viljelee mulle voileivän ja teurastaa mulle jauhelihan. Mähän kuolisin nälkään ilman näitä tyyppejä. Enkä usko että olisin ainoa. Kuka osaisi muka metsästää eläimen pataansa? Noh, mun broidi esimerkiksi, joka ammuskelee tiluksillaan jos jonkin näköistä eläintä. Se syö jopa autojen alle jääneitä eläimiä. Mutta se onkin jonkinsortin kaheli.

Semmosta siis tänään.

130# Vankila

Oletteko katsoneet telkkarista torstai-iltaisin kakkoselta sitä "naiskakolaa"? Viime vuonna tuli mieskakola. Tai poikia ja tyttöjähän ne vasta ovat, kun ovat alaikäisiä. Siinä joukko pahiksia on viety leikkivankilaan; niille näytetään millaista vankilassa on, ja vähän niin kuin varoittelevat että miten käy jos vielä hölmöilevät.

Kaikilla on koko joukko rikoksia takana, ja jos minulta kysyttäisiin niin ne olisi pitänyt passittaa jo ajat sitten linnaan. Kun niitä kakaroita katsoo, niin huomaa kyllä miten vituillaan niiden ajatusmaailma on. Hakkaavat ihmsiä, ryöstelevät, tehtailevat rikoksia, käyttävät päihteitä jatkuvasti. Pielessä on siis se, että he eivät osaa selittää mistä heidän käytöksensä johtuu, mutta "niin vaan tapahtuu". Sitten joko naureskellaan päälle tai uhotaan muuten vaan "mä en ala kattomaan semmosta yhtään, mää veän turpaan heti kato". Ei mikään "vaan tapahdu" ja kyllä itsehillintää pitää olla sen verran, ettei ala heti mäiskimään muita. Ja jos ei ole, niin sellaisen paikka ei ole muiden ihmisten joukossa.

Useimmat niistä ovat vielä ihan hyvistä perheistä, tai ainakin vanhemmat vaikuttavat täyspäisiltä. Silti kakarat on pitänyt teljetä laitokseen jo ajat sitten. Ja vaikka miten kertoilevat, että nyt pitää ottaa tilanne haltuun ja ryhdistäytyä, niin jokaisesta näkyy etteivät tarkoita sitä. Vain ajan kysymys milloin linna kutsuu oikeasti.

Kaksostytöt, jotka vaikutti olevan kaikkein eniten pihalla eivät kestäneet Kakolan leikkivankilassa kuin päivän; sen jälkeen luovuttivat. Uskomatonta... noh, toisaalta kun katseli sitä niiden kotimeininkiä, niin enpä ihmettele. Äiti osti 15-vuotiaille tyttärilleen viinaa ja röökiä, joita lapset sitten ilmeisesti päivittäin nauttivat. Sinänsä erikoinen tapa osoittaa jälkikasvulleen inhonsa heitä kohtaan. Hirttoköysi ja giljotiini olisivat inhimillisempi tapa.

Eilen sitten katsoin vahingossa Yleltä tulleen Prisma: Eristyssellissä -dokumentin. Oli aika vakuuttava kyllä. Vähän jenkkimeininkiä tämän Kakolan sijaan. Coloradossa on vankila, jossa vangit olivat 23h vuorokaudessa pienessä kopissaan, eristyksissä muista. Päivittäin oli vain tunnin verran liikuntaa yhtä mitättömässä muutaman neliön kopissa ja vartin verran suihkua. 23h/vuorokaudessa, 7 päivänä viikossa, 52 viikkona vuodessa. Vangeilla oli mahdollisuus edetä portaittain kohti parempia oikeuksia mikäli käyttäytyivät hyvin; neljännelle portaalle päästyään he pääsisivät yleiseen vankilaan. Mutta jos töppäsi, putosi portaikossa alaspäin. Joka tapauksessa, neljännelle portaalle pääseminen vei parhaimmassakin tapauksessa 1,5 vuotta.

Sinänsä sinne vankilaan ei jouduttu tuomion tai tehdyn rikoksen vuoksi, vaan nimen omaan käytöksen vuoksi. Jos oli esimerkiksi väkivaltainen muita kohtaan. Tuomion pituus ei vaikuttanut myöskään asiaan, ja sieltä saattoikin vapautua suoraan vapaalle jalalle, kärsittyään ensin vuosia yksin pienessä kopissa. Dokumentissa seurattiin vankia, joka vapautui parahiksi. Hän oli ollut eristysvankilassa viisi vuotta ja pääsi suoraan vapaalle jalalle.

Pisimpään ollut vanki oli ollut siellä kopissa 13 vuotta. 13 vuotta ilman, että olisi päässyt käymään ulkona, raittiissa ilmassa, auringon paistaessa naamalle tai tuulen puhaltaessa iholle. Miettikääpä sitä.

Vuosikausien elämä pienessä kopissa tietenkin jätti jälkensä vankeihin. Eihän kukaan täysijärkisenä sellaisesta selviä. Vangit tulivat entistä hullummaksi, ja entistä vaarallisemmiksi. Eristys vaikutti älykkyyteen, muistiin ja yleiseen ajatusmaailmaan, he lakkasivat ajattelemasta rationaalisesti.

Ja sitten heidät päästettiin suoraan vapaalle jalalle kun olivat tuomionsa kärsineet. Sääliksi käy seuraavaa vastaantulijaa.

Veti kyllä aika hiljaiseksi. Naiskakola sai kyllä aika naurettavan leiman tuon jälkeen. Ohjelman voi muuten katsoa tuolta jos kiinnostaapi:

http://areena.yle.fi/video/1327343413966

129# Presidentti, osa 2

Kai mun täytyy kans kommentoida eilisiä vaaleja hiukan.

Kävin kymmenen jälkeen äänestämässä paikallisessa koulussa. Edelläni oli vain kaksi äänestäjää, joten ei tarvinnut paljoa jonotella, toisin kuin esmes eduskuntavaaleissa.

Illalla sitten telkkari pauhasi tuloksia, ja sivusilmällä seurasin Hesarin sivuilta tilanteen etenemistä managerin peluun ohella. Hommahan meni just niin ku mää ajattelinkin; Haavisto jyräsi kakkoseksi, joten ei tullut turhaan häntä äänestettyä. Väyrysen vitutus oli kyllä lähes käsinkosketeltavaa. Saatikka Lipposen; oikein nauratti kun kehuttiin hyvää ehdokasta ja onnistunutta kamppanjaa, ja äänivyöry oli 6%:n luokkaa. Miksei voinut sanoa, että meni perseelleen tää homma, eikä pelkästään tämä presidenttijuttu vaan tässä on nyt pidemmän aikaa ryssitty asioita? Ei olisi ollut liioiteltua kannatusjoukkojenkin kääntää vaan kylmästi selät ja saatella epäonnistuja mädillä tomaateilla ulos loskapyryyn?

Joka tapauksessa, nyt sitten äänestämään Niinistöä. Ukko on jahkailija ja muutenkin herättää minussa vähän epäluuloa, mutta onhan se nyt parempi kuin joku haaviauki-tyyppi. Onneksi Niinistön tilanne on siinä mielessä helpompi, ettei hänen tarvitse kalastaa kuin 13% rannalle jääneiden äänestäjien äänistä. Ja toivottavasti näitä takinkääntäjiä on muitakin minun lisäkseni.

Sitä mä vaan ihmettelen, että miten se Haavisto oikein tokalle kierrokselle pääsi. No jaa, onhan kansa äänestänyt Halosenkin kahdelle kaudelle presidentiksi, joten sinänsä ei yllätä (ja vaalien suurin voittohan siinä on, että tämä Halos-kakku on nyt lusittu).

Mut Haavisto?! Eihän jätkällä ole minkäännäköistä koulutusta eikä ammattia ja työkokemus on olematon. Puolisollakin oli kahnauksia poliisin kanssa. Koska kaikille Presidentin kansliassa työskenteleville tehdään turvallisuustarkastus, niin miten on mahdollista että kyseinen puoliso läpäisisi sen? Ai niin mutta mä unohdin, lakihan ei olekkaan kaikille sama.

No mutta joka tapauksessa, toivotaan että enemmistön ajukopissa olisi nyt sen verran hippuriikkinen järkeä että valittaisiin maahan oikea presidentti.

Eli Niinistöä odotellessa.

128# Tammikuun tarkastelua, osa 3

Tipattomuus on sujunut yllättävän helposti. Kolme viikkoa kulunut, eikä mitään elämää suurempia kiusauksia. Olen oikein yllättynyt.

Laihiksessa oli viikon tavoitteena keventää itseään 1,2 kg. Tavoitteesta jäätiin kovasti; ei lähtenyt kuin 0,7 kg. Tosin, tämä olikin tiedossa. Vaikka olen tehnyt tasaisesti harjotusta ja syönyt alkuviikolla kevyesti, niin menin tyhmyyksissäni torstaina punnitsemaan itseni ja tulos oli jo silloin erittäin huono. Meni taistelutahto. Lisäksi lauantaina lipsahti totaalisen syöpöttelyn puolelle, ja lumimyrsky oli "tuhonnut" kävelyreittini. Siitä ei päässyt enää menemään kuin suksilla. Siksipä lauantaiksi ja sunnuntaiksi kaavaillut pitkät lenkit jäivät välistä. Loppujen lopuksi oudoksun, että lähti noinkin paljon kropasta. Olin jo varautunut jopa painon lisääntymiseen. Joka tapauksessa, 4,9 kg on yhteistulos. Kyllä se vitonen pitäisi nyt saada rikki.

Laihdutusvinkki nro 3 (vaikka se eräitä lukijoita ärsyttääkin):

Monestihan saapi lukea laihdutusprokkiksessa kärsivien herkuttelupäivistä. Että sellainen vietetään kerran viikossa tai pari kertaa kuukaudessa tms. Silloin syöpötellään yli äyräiden, niin paljon kuin haluaa ja mitä tahansa haluaa. Siis mitäs helsvettiä?!?!?!?

Eihän sitä laihista nyt niin vietetä. Laihiksella oleminen on samanlaista kärsimystä kuin muukin paheista vieroittautuminen; ei tupakkalakkolainen vietä tupakkapäiviä, tai juoppo vietä juopottelupäiviä, tai huumenisti vietä heroiinipäiviä tai peliriippuvainen vietä uhkapelipäiviä. Ja jos viettääkin, niin sehän on mennyt vituiksi se homma silloin. Miten laihislainen voisi viettää sitten syöpöttelypäiviä?? Ee-ei. Valitan. Vaikka se herkkujuttu miten palkitsisikin, niin ei käy. Vaikeat asiat ovat vaikeita asioita, koska jos ne olisivat helppoja asioita niin ne eivät olisi enää vaikeita asioita.

Yhtä puistattavaa on retkahtaminen vahingossa tai "vahingossa". Varmaan joku laihislainen ajattelee, että tämä päivä meni nyt hänekseen, mutta huomenna palaan raiteilleni ja unohdan tämän. Ei näin. Aina pitää miettiä oliko jotain opittavissa. Itseruoskinta kuuluu olennaisena osana tämmöiseen prokkikseen. Melkeinpä voisi kehittää itselleen jonkinlaisen rangaistuksen jos mahdollista. Ehkä se auttaisi ettei jatkossa enää niin tapahtuisi.

Toki pitää itseään palkita onnistumisista, mutta se siis olkoot jokin muu palkinto kuin suun kautta nautittava.

Mut jooh, eipä siitä muuta. Mähän en itse tietenkään pysty näitä omia vinkkejäni noudattamaan, mutta mitäpäs siitä. Mullahan tää laihis kestää enää neljä (4) päivää, ja sitten mä olen taas vapaa tämänkaltaisista hullutuksista, ainakin seuraavat 11 kuukautta.