899# Nihon, 33 - Paluu Okinawasta Tokioon

 14.9.2025, Sunday, +31, Fair, Miyakojima, Japan

 

Näin tosi kummallisia unia - painajaisiakin - koko yön. Tuttuun tapaan klo 8 herätys. Ilman suihkua ei aamiaisellekaan kehdannut mennä. Tänään olisi paluu takaisin Tokion kämpille, itse odottelin sitä jo innokkaasti. Johtui todennäköisesti siitä, että ajovelvollisuudet päättyisivät. Aamupala ei tarjonnut mitään uutta; siitä selvittyämme lolleroimme hotellihuoneissamme puolentoista tunnin ajan. Katsoin yleisurheilun MM-kisoja. Sieltä tuli naisten maraton-kisa, jossa suomalainen Alisa Vainio juoksi hienosti viidenneksi *standing ovation*. 

Hotellihuone piti käynnistää kuin auto ikään.

Hotellista oli check out-aika klo 11. Melkeinpä kaikissa hotelleissa on nykyään check out aika yhdeltätoista, pahimmissa jo kymmeneltä. Ärsyttävää. Pakkasin sitten kamat kasaan, se osoittautuikin yllättävän haastavaksi tehtäväksi. En tiedä miten kamaa oli niin paljon siunautunut, kun mielestäni en ollut mitään ihmeellistä täältä ostanut.  

Hotellin testaamatta jäänyt uima-allas ei ollut koolla pilattu.

Yhdeltätoista lähdimme hotellilta. Piti vielä mennä tankkaamaan auto, se hermostutti jo etukäteen, kun tiesin ettei siitä voi turisti selvitä kunnialla. Olin jo autovuokraamosta kysellyt onko lähistöllä sellaista bensistä, jossa tulisi henkilö tankkaamaan auton puolestasi, mutta olivat pelkkiä self service-asemia. Lentokentän läheltä löytyi bensis, jota päätimme kokeilla. Siinä ei ollut jonoa, joten ulkoista painetta ei ollut. Syötin automaattiin korttini, annoin pin-koodin mutta sen jälkeen ei tapahtunut mitään. Turha kai mainita, että automaatti bamlasi pelkkää japania. Aikamme hämmästeltyä joku bensiksen nainen tuli pelastamaan meidät. Yhtä lailla hän syötti korttini automaattiin ja sanoi sitten ettei Visa-korttini kelpaa. Onneksi automaatti kelpuutti fyrkkaakin, virkailija näpytteli tarvittavat valinnat, valitsi oikean bensalaadun yms, ja sitten rupesi naftaa pulppuamaan hanasta. Auto oli hybridi, ja olimme ajelleet sähköllä suurimman osan matkasta. Eipä tuohon bensiiniä paljolti mennyt, varmaan 1000 yenin edestä (6€). Ei tullut tarkistettua kuinka paljon olimme ajaneet, mutta todennäköisesti n. 120 km. Vaihtorahat ja kuitti autovuokraamoa varten tarvittiin vielä, ja olisi ollut liian helppoa jos ne olisi saanut samasta automaatista. Ehei, sitä varten piti skannata toisella automaatilla QR-koodi, joka suolsi sitten vaihtorahat ja kuitin pihalle.

 

Ajoimme vuokraamoon. Parkkiksella oli joku työntekijä imuroimassa toista autoa, joten ajoimme auton siihen viereen. Hän ei ollut kiinnostunut bensis-kuitista eikä edes tarkistanut olimmeko kolhineet autoa tms, pyysi vain avaimet takaisin. Kysyimme, heittäisikö joku meidät lentokentälle, ja saimmekin heti kyydin.

Miyakon lentoasemalle päästy hengissä.

Meillä oli kosolti aikaa tapettavana lentokentällä. Turvatarkastukseen ei kannattanut mennä, sillä puolen ei olisi juuri mitään, vaan kaikki ravintolat ja kaupat olisivat "yleisellä" puolella. Jotain helppoa hiukopalaa sitä vähän kaipasi, ja täälläkin oli A&W Burger. Menimme siihen purilaiselle, ja päätimme tällä kertaa testata myös root beeriä. Se oli aika hirvittävää, mutta purilaiset hyviä. Kävimme sitten vielä kaljalla ruokabaarissa, mutta juomat sai tilattua automaatista, joten se oli hyväksyttävyyden rajoissa.  

Pahikset toivotti tervetulleeksi lentokentän lähtöaulaan.

 

Root beeriä ja lounasta.

Emme olleet ihan varmoja kauanko turvatarkastuksessa menisi, joten lähdimme kokeilemaan onneamme. Siinä oli kuitenkin kolme erillistä jonoa, joten odotusaika ei ollut pitkä. Toisella puolen oli pieni kahvio, josta ostimme vielä toiset kaljat muovimukista. Tutkimme boardig passeja, ja huomasimme meillä olevan samat paikat kuin tullessa, joten ikkunapaikka jäi taas haaveeksi, vaikka reunapaikalla istuttiinkin. Jälleen olimme eri boarding groupeissa, vaikka istumapaikkamme olivatkin vierekkäin. 

 

Kone lähti ajoissa, se oli hyvä juttu. Takanamme oli pariskunta, jolla oli pieni sylilapsi. Se tietysti piti mökää ja potki selkänojaani koko matkan ajan. Muut lapset olivat kaikki aivan uskomattomassa plunssassa ja köhisivät pieniä bakteerejaan koneen pullolleen. Tarjoiluvaunusta otimme ilmaiset kahvit, muuta siellä ei tarjolla ollutkaan. 

 

Lento kesti sen kolmisen tuntia. Jonkun aikaa piti vielä kentällä odottaa, ennen kuin löytyi vapaa portti johon kone pääsi meidät droppaamaan. Koska ei ollut ruumatavaroita, olimme taas nopeasti ulkona. Junan kanssa kävi myös tuuri, sillä pääsimme yhdellä ja samalla stogella aina kotiasemalle Kuramaelle asti, vaikka linjan nimi muuttui Shinagawan asemalla KK-linesta Asakusa-lineksi. Ja olimme saaneet istumapaikat heti Hanedasta.

Palautekysely.

Ilta oli jo pimentynyt kun kävelimme jonkunlaisen matkan metroasemalta kämpille. Kävimme samalla ostamassa kaupasta uudet aamiaistarvikkeet kämpille. Tuntui tosi mukavalle saapua taas Tokioon ja kämpille, aivan kuin kotiinsa olisi tullut.  

Asakusassa taas <3

Kauaa meillä ei ollut aikaa hukattavaksi. Otimme suihkut ja joimme yhdet Strong Zerot, ja lähdimme takaisin metrolle. Ajoimme yhden pysäkin Asakusaan, ja jouduimme kävelemään 1,6 kilometriä Yuyun baariin, jossa olimme käyneet viikko takaperin ensimmäisenä iltanamme. Olimme aivan läpimärkiä hiestä kun pääsimme perille, vähän hävettikin. Lisäksi baari oli ääriään myöden täynnä, mutta Yuyu istutti meidät pöydän ääreen, jossa istuivat jo ennestään joku nainen ja transu-ukko kimonossaan. He eivät oikein tuntuneet pitävän meistä.

 

Aloitimme kaljalla. Annoimme puolestamme Yuyulle Suomesta roudatun lonkerotölkin ja Geisha-suklaan. Ensimmäinen päättyi jääkaappivitriiniin, toivottavasti toinen päätyi jossain vaiheessa jonkun naamariin. Yuyu kuvasi meidät kolmistaan ryhmäkuvana jonka julkaisi IG:ssäkin. Tunnelma oli ensi alkuun kiusallinen, tai ei oikeastaan edes kiusallinen, mutta sellainen suomalainen akikaurismäkeläinen fiilis siinä kieltämättä tuli. Vähitellen olo kuitenkin rentoutui, ja juomia kului. Dokasimme selvästi enemmän kuin muut. Kahdeltatoista Yuyu kuulutti olevan viimeisten tilausten vuoro. Hauskaa oli.

Lonkero päättyi japanilaisen baarin jääkaappiin.

 

Kawaii-pahismainen aterin-laatikko.

Tein vielä Pp:n kanssa videopuhelun kotimatkalla, ja poikkesimme myös parissa kaupassa. Sen jälkeen kämpille, jossa istuskelimme iltaa pikkutunneille asti.  

Yömetro takaisin kämpille.

898# Nihon, 32 - Saarikierros

 13.9.2025, Saturday, +30, Shower, Miyakojima, Japan

Yöunet parani kuin sika juoksuaan. Olin mennyt nukkumaan klo 23.30 ja nukuin kahdeksaan saakka. Tokiossa oli alkanut yleisurheilun MM-kisat, jota hieman sivusilmällä katselin telkkarista. Klo 8.30 hain AT:n ja menimme aamiaistamaan. Se taisi olla hieman parempi kuin edellisenä aamuna, nyt oli paikalle saatu nakkejakin. Kyllähän nakki on aamiais- ja joulupöydän kunkku.

Musta maapallo?

 

Aamiaista naamariin tänäkin aamuna.

Pienen huilin jälkeen otimme auton ja lähdimme ajelemaan ensimmäiseksi meriakvaarioon Miyakojiman Underwater parkiin. Sinne oli noin 11 kilometrin ajomatka, oli saaren pohjoiskulmassa. Tie kapeni kapenemistaan, ja lopulta ihmettelin miten helkkarissa täällä pystyisi väistämään jos joku tulisi vastaan. Yksi isompi ajoneuvo tulikin mäen takaa, mutta rekkakuski ajoi vatukkoon antaen tietä. Vettäkin alkoi satamaan semi-rivakasti. Sadetta ja ukkosta oli luvattu koko päiväksi, se taisi olla aika yleispätevä keli täällä. Paikalla odotti onneksi helppo parkkipaikka, ei tarvinnut peruutella. Ylämäkeen piti kuitenkin kävellä sateessa sellaiset 150 metriä ennen kuin saavuimme akvaariolle.

Autiota hiekkarantaa.

Tulee hyvälle mielelle kun jos ymmärtää lukemaansa.

Paikka oli kallionyppylän päällä, ensimmäiseksi tultiin myymälään. Ostimme siitä pääsyliput, aikuiselta se maksoi á 1000 jeniä (n. 6 euroa). Kävelimme raput alas aina neljän metrin syvyyteen. Kapeita ikkunoita oli paljon, ja alue käsitti jonkunlaisen tilan. Vaikka vesi oli kirkasta, emme silti nähneet kuin sellaisia "peruskaloja", jotka nekin olivat värikkäitä. Jos käy tuuri, niin täällä näkyisi mustekaloja, käärmeitä ja kilpikonniakin. Mutta ei meidän vahtivuorolla tällä kertaa. Kourapelejä oli myös muutamia, pelasimme vielä niitäkin voittamatta mitään, ennen kuin palasimme takaisin yläkerran myymälään. Sieltä ostimme vähän tuliaisia sukulaispenskoillemme. Kahvilan palveluja emme käyttäneet, vesipullot tuli otettua automaatista matkaan. Arvosana meriakvaariolle 3/5.

Meriakvaario.

 

Merenalaiset sisätilat.

Nemoa etsimässä.

Palasimme autolle, sadekin loppui sopivasti. Lähdimme ajamaan 31 kilometrin päähän saaren eteläkärkeen Higashi-Hennazakin majakalle. Tie oli hyväkuntoista, ei liikennettä, helppo ajaa, joskin nopeusrajoitus oli vain 50 km/h. Toivottavasti täällä ei ollut puskissa mitään nopeuskameroita, sillä tyhjillä teillä kuin huomaamatta tuli välillä ehkä huomaamatta ajettua liian kovaa. Pysähdyimme eräälle näköalapaikalle, jossa oli vain yksi pariskunta meidän lisäksi. Maisemat merelle olivat hienot, mutta huomiomme kiinnittyi isoon hämähäkkiin. AT pelästytti vahingossa perhosen joka epäonnekseen lennähti suoraan herra häkin verkkoon, ja sen kummemmin empimättä häkki paineli ja tappoi perhosen ja alkoi vetämään sitä naamariin. Karseaa.

Puu taukopaikalla.

 

AT kaihoisissa tunnelmissa.

Meren eri värejä.

Suuntimalaite.

Mosaiikki.

Perhosella pahat tilanttteet.

Majakalle päästyämme kurvasimme auton parkkiin, se oli aika kaukana itse majakasta ja niemenkärjestä, joten otimme mukaan vesipullot ja varoiksi sateenvarjot. Ei satanut, mutta melkein olisi mieli tehnyt käyttää sitä päivävarjona polttavalta auringolta, mutta se taisi olla enempi naisten juttu. Kuvasimme mestat ja palasimme puolinääntyneinä takaisin parkkipaikalle. Siinä oli muutama juoma-automaatti, sekä pari sellaista kojua jossa myytiin pientä suupalaa. Tilasimme yhdestä kiskasta itsellemme kakigorit (かき氷), se oli sellainen jäämurskajuttu. Valitsimme kummatkin mauiksi mangot - täällä viljeltiin paljon mangoja ja elättelimme toiveita jos se olisi vaikka paikallisempaa kuin muut maut. Imailimme ne naamariin sellaisessa katoksessa mutta paikalle porhalsi jättimäinen torakka (ゴキブリ) joka vähän ahdisti mieltä. 

Miyakojiman saaren eteläinen niemennokka.

Pitkä ja kuuma kävely ennen majakkaa.

Higashi-Hennazakin majakka.

Kiviä siellä sun täällä.

 

Vähän tuli Suomenlinna mieleen?

Tyynimeri.

Kakki... kakigori.

Näitä tsunamikylttejä löytyi pisin Miyakojimaa.

Ajoimme 24 kilometriä saaren eteläreunaa pitkin Yonaha Beachille, jossa olimme olleet edellisenäkin päivänä. Edelleen väistämisvelvollisuudet tuottivat päänvaivaa. Sen lisäksi päivä oli jo sen verran pitkällä, että muutkin turistit olivat löytäneet paikalle. Parkkipaikalla ei ollut enää tilaa, ja meinasimme jo luovuttaa, mutta sinnikkyys palkittiin ja meillekin vapautui odottelun jälkeen paikka. Peruutus parkkiinkin onnistui hyvin.

 

Vaihdoimme uikkeet, ja edellispäivän viisauttamina aurinkorasvasimme itsemme huolellisemmin kuin aiemmin, mutta taisimme silti palaa vähän lisää. Merivesi ja ranta olivat kuitenkin 5/5. Meitä alkoi jossain vaiheessa hiukomaan, ja menimme samaan (ja ainoaan) baariin missä olimme olleet eilenkin. Tilasin ruuaksi tacoraisun (en ole varma kirjoitetaanko se länkkärikirjaimilla noin, mutta japaniksi タコライス). Se oli olevinnaan okinawalainen ruoka, mutta minä mielsin makumaailman enemmän kuitenkin meksikolaiseksi - ja oli muuten paras ruoka koko tämänkertaisella Japanin matkalla! Annos sisälsi ainakin jauhelihaa, riisiä, salsaa, tomaattia ja vihreää salaattia. AT tyytyi nuudeleihin. Juomaksi ginger ale. Sama ystävällinen myyjä / tarjoilija kuin edellisenäkin päivänä. Arvosana kippolalle 5/5. Teimme samalla puhelimilla check innin huomiselle lennolle.

Reissun paras safka oli tässä.

Poislähtiessä koitimme käydä vaihtamassa märät uikkarit pukkarissa, mutta oli niin täynnä jengiä, että laitoimme sitten vain muovikassit auton penkkien suojaksi ja ajoimme takaisin hotellille suihkuun ja vaihtamaan puhdasta päälle. Kävimme FamilyMartissa kaljaostoksilla, ja joimme yhdet AT:n huoneen parvekkeella, ja toiset kaljat hotellin katolla katsellen auringonlaskua, joka tapahtui klo 18.45. Se oli kyllä upean näköinen.

Chillailua katolla.

Pilvet meren yllä.

 

Orion oli paikallinen bisse.

Auringonlasku saa aina olon niin haikeaksi.

Sinne häipyi aurinko.

Illallisen hoidimme lähistöllä olevassa ramen-ravintolassa. Se oli sata kertaa parempi kuin Kamukura ja sen kaaliramenit (note to self: ei enää ikinä sinne). Emme jaksaneet lähteä "kylille" vaan joimme vielä kaljat AT:n huoneessa. Seuraavana päivänä pitäisi palata takaisin Tokioon, mutta ei kiinnostanut pakkailla vähiä kamoja kasaan. Vähän aikaa ihmettelin huoneessa telkkaria katsellen, laitoin sitten AT:lle viestin kysellen meiningistä, ja hetken päästä soi ovikello. Kävimme ostamassa respasta kaljat (喉が渇いた) ja menimme juomaan ne kattoterassille katsellen öiselle ja pimeälle merelle, ja nauttien viimeistä iltaa tropiikin lämmössä. 

Illalliskippola löytyi hämärän kujan perältä.

Tiskiltä tilattiin ja astiatkin palautettiin.

Ramenia illalliseksi.

  

Risteilyaluskin oli tullut yöksi satamaan.

897# Nihon, 31 - Rantapäivä

12.9.2025, Friday, +32, Scattered clouds, Miyakojima, Japan

 

Nukuin hieman paremmin kuin edellisenä yönä. Herätyskin oli vasta klo 8. Hotellihuoneemme hintaan kuului aamiainen, se tuntuu olevan harvinaista herkkua nykyään. Sinne suuntasimme klo 8.30, aamiaisaika oli pitänyt etukäteen määritellä check inin yhteydessä. Grupieeri kysyi huoneiden numeroiden lisäksi mahdolliset allergiat, ohjasi sitten pöytään ja antoi jonkun puupoletin ja pyysi palauttamaan sen lähtiessä, että osaavat siivota sitten pöydän. Se oli aamiaisbuffet, joskin melkoisen kummallisin komponentein. Tuli otettua ainakin savumakrillia, munakasta, jugurttia, croissantteja, tanskalainen suklaaleivos, porkkanaraastetta ja salaattia. Kyytipojaksi kahvia ja mehua. 

Aamiainen vaikutti terveelliseltä.

 

Näkymä aamiaissalista.

Hotellimme julkisivu meren puolelta. Mikäs meidän parveke olikaan?

Venhoja satamassa.

Kävimme pakkaamassa huoneessamme rantakamat. Otimme auton parkista - minua hermostutti ajaminen melkoisesti - ja otimme ensimmäiseksi suuntimet kohti suosikkikauppaamme Megadonkia. Sinne oli ehkä neljän kilometrin matkana (suht lähellä lentoasemaa). Kauppa oli erilainen kuin Tokiossa, huomattavasti leveämmät käytävät, vähemmän ihmisiä, vähemmän epilepsiaa aiheuttavia värejä ja vähemmän musiikkia ja meteliä (eikä ollut K-18 osiota). Ostin pari t-paitaa, lippiksen, jääkaappimagneetteja, vettä ja sipsejä. AT oli maltillisempi. 

Megadonki.

Mitätön julkisivu japanilaiselle kaupalle.

Seuraavaksi ajoimme Yonaha Beachille. Tämä seitsemän kilometriä pitkä hiekkaranta oli voittanut Japanin paras ranta -tittelin v.2019, joten odotuksemme olivat jo etukäteen jonkunlaiset. Biitsille oli helppo ajaa, mutta parkkipaikka oli pirullinen; kello oli vielä suht vähän joten muutama parkkipaikka oli jäljellä. Ruutuun peruuttaminen oli tällä kertaa mahdoton tehtävä, lisäksi hermostutti kun jengiä oli siinä tsiigaamassa. Vaihdoimme sitten uikkeet auton suojissa, koska emme aluksi bonganneet mitään vaihtokoppeja (parkkipaikan vieressä oli kyllä vessat, pukkarit ja maksulliset suihkut). 

 

Ihmiset jakautuivat rannalle tasaisesti, ja paikka vaikutti jopa hintsusti autiolta. Jonkunlainen hääkuvaus siellä oli meneillään, koitimme pysyä pois taustasta. Mitenhän kuuma pariskunnalla mahtoi häätamineissaan olla... Mutta muuten saimme olla täysin rauhaksiin. Japanilaiset eivät tosiaankaan ole mitään rantaihmisiä; ei ollut juuri sellaista eurooppalaista rantameininkiskeneä, missä olisi vuokrattavana kaikenlaista härveliä ja aktiviteettiä, ei ollut ukottajia, myyjiä eikä thai-hierojia. Eipä täällä näkynyt mitään hengenpelastajaakaan. Meitä vähän arvelutti mennä ensi alkuun mereen, sillä täällä varoitettiin kaikenlaisista tappavista vedessä väijyvistä eläimistä kuten kuutiomeduusoista ja reviiritietoisista lionfisheista. Ne muutamat japanilaiset joita näimme meressä olivat pukeutuneet kokovartalouikkareihin, ja mietimme oliko tähän syynä nämä eläimet vai auringon välttäminen. Emme kuitenkaan nähneet meressä mitään epäilyttävää; muutenkin ranta vaikutti suht matalalta, merenkäynti oli pientä eikä tsunamiakaan näkynyt horisontissa. Ja merivesi oli muutenkin ihanaa, se ei haissut kuten hotellin rannassa, ja oli edelleen 31-asteista. Vesi oli kirkasta, ja hiekka valkoista - oikea paratiisiranta siis. Pienen matkan päässä näkyi Kurima-saarelle johtava erikoinen ja muodokas Kuriman silta.

Rannalla piisasi tilaa ennakkovaroituksista huolimatta.

Biitsiä.

Hääkuvaus menossa.

Rantatunnelmaa.

 

Muutamia rantapetejäkin olisi ollut saatavilla.

 

Meressä vaani vaarallisia eläimiä.

Olimme ostaneet aurinkorasvaa kaupasta aiemmin, jota kuitenkin käytimme aivan liian nuukasti, sillä se kostautui ja poltimme itsemme auringossa hieman. Vaikka elettiinkin syyskuuta, niin oli syytä muistaa olevamme samalla leveyspiirillä eteläisen Egyptin kanssa ja aurinko oli täällä supervoimakas. Yksi rantabaari täällä oli, kävimme siinä pitämässä hetken taukoa. AT joi pari kaljaa, minä pysyttelin ginger alessa kun kuskina olin. Teimme sitten vielä yhden uusiouinnin, ennen kuin kävimme vaihtamassa uikkarit pois. AT testasi 100 yeniä / 5 minuuttia maksanutta suihkua, minä päätin säästää tuon myöhemmäksi. Pukkarissa oli 42 astetta lämmintä, joten märkien uikkarien vaihtaminen hikisiin vaatteisiin ei tuntunut mitenkään miellyttävältä.

Rantabaarin antimia.

 

Eräs bygäsi jopa rantateltan.

Ajoimme autolla 1,7 kilometriä pitkän Kuriman sillan yli toiselle puolelle, mutta Kuriman saarella ei tuntunut olevan muuta kuin sokeriruokopeltoja (siellä piti olla observatory mitä emme löytäneet), joten palasimme samaa reittiä takaisin. Kuskina kun olin, niin en saanut kuvia sillalta, mutta hienon näköinen se oli, kun siltaan oli jostain syystä rakennettu iso mäennyppylä.

Erikoisen muotoinen Kuriman silta rannalta kuvattuna.

Palasimme hotellille; ajaminen hermostutti minua edelleen ja olin melkoisen huojentunut kun saimme auton jälleen tuttuun hotelliparkkiin. Hotellin edustalla oli muutamia parkkipaikkoja, mutta ne täyttyivät sitä mukaa mitä lähemmäs ilta saapui. Jos hotellin pihassa ei olisi ollut tilaa, auto olisi pitänyt ajaa jonnekin kauemmas parkkiin, jonka sijaintia emme olleet edes viitsineet selvittää. Olin etukäteen jännittänyt miten osaan kääntyä risteyksistä vasemmalle kaistalle, mutta jotenkin se sujui kuin itsestään; sen sijaan esim. väistämisvelvollisuussäännöt olivat minulle täysin vieraita. Ja muutenkin ajaminen vaati keskittymistä täysin mitoin; onneksi AT toimitti mainiosti apukuskin virkaa navigoimalla kohteisiin. 

 

Kävimme vielä kaupassa ostamassa kaljat, jotka nautimme AT:n parvekkeella. Sitten pidimme lepotauon toisistamme, ja vietimme puolisentoista tuntia omissa huoneissamme. Ehti vähän pötköttelemään ja suihkuun yms.

 

Lähdimme kävellen kylille. AT osti paidan, minä tyydyin postikortteihin. Valitettavasti posti oli mennyt kiinni juuri viideltä, eikä konbiinista saanut riittävän arvokkaita merkkejä, ne olisivat kelvanneet vain Okinawan sisäisiin postilähetyksiin. Oli vielä perjantai, ja posti avattaisiin seuraavan kerran maanantaiaamuna, jolloin olisimme jo täältä pois. 

Ei sitte tullu duunattuu ovee tolle parvekkeelle?

 

Onpa kawaii taco-kioski.

 

Täysin erilaista kuin Tokiossa.

Yuukan innoittamana menimme syömään A&W-burgeriin. Se oli amerikkalainen hampurilaisketju, mutta jostain syystä muutamia toimipisteitä oli eksynyt Okinawalle. Tilasimme hampurilaisateriat. Täällä olisi kuulunut ottaa root beeriä, mutta se arvelutti liikaa, ja vaihdoimme juoman kokikseen. Safka oli ihan jees, mutta sairaita teinejä oli liikaa. Koitimme päästä muutamiin baareihin kaljalle, mutta kas kummaa, tarjoilijat toivat meidät nähdessään ovelle 満席-kyltin (täynnä). Lopulta yhteen kippolaan pääsimme - siellä ei ollut ainuttakaan asiakasta, eikä meitä kehdattu sentään nyt ovelta käännyttää pois. Joimme yhdet bisset tietäen, että se tuntui henkilökunnasta varmaan kummalliselta, sillä yleensä pitäisi syödä vähintään joku pieni suupala (kuten Venäjällä, ja 60-luvun Suomessa). 

A&W Burger.

 

Hamppisateriat.

Jostain syystä lammasbaari ei houkutellut muita asiakkaita?

Ainoa asiakas meidän lisäksi.

Palasimme kaupan kautta takaisin hotellille. Hissi otti ja hajosi, meinasimme jäädä ineen jonkun paikallisen pariskunnan kanssa. Lopulta jouduimme jäämään pois väärässä kerroksessa; luulimme pääsevämme omaan kerrokseen portaita pitkin, mutta eipä se onnistunut sekään. Pariskunta sitä yritti meille varmaan sanoakin, muttemme ymmärtäneet. Joimme AT:n huoneessa vielä vähän kaljaa. Kymmenen maissa painuin omaan huoneeseeni. AT:tä stressasi rikkinäinen hissi, kun ei päässyt alas tupakkipaikalle. Japanilaiseen tyyliin hissinkorjaaja tuli kuitenkin paikalle klo 23.15, ja taisi saada sen lopulta futaamaan.