873# Itävalta, 6

 17.4.2025, Thursday +22, Mostly cloudy, Vienna, Austria

Aamiaiselle kahdeksalta, tällä kertaa se ei tarjonnut sen kummempia yllätyksiä kun olimme jo tottuneet meininkeihin. Aamiaissalissa oli suomalaispariskunta, ukko oli saanut jostain plunssan.

Ensimmäiseksi otimme U3-linjan metron Volksteathernille, siitä vaihdoimme D-ratikkaan jolla ajelimme melkoisen tovin ennen kuin saavuimme Belvederen alueelle. Se oli iso linnamainen rakennus, jossa oli taidenäyttely. Pytinki oli jaettu upper ja lower Belvederiin, mutta otimme liput vain ylempään. Liput sinne maksoi 20€ / naama, jonkun euron alennuksen sai taas Vienna-lipulla. Olimme tosi pettyneitä Vienna-lippuun, siitä saatu hyöty oli mitätön. Parasta siinä oli, että pystyi huolettomasti matkustamaan julkisilla, mutta nähtävyyksien kanssa alennukset olivat lähes yhtä tyhjän kanssa.

Metrolla oli helppo liikkua.

Parlamenttitalo.

Belvederissä oli tietysti turisteja paljon. Jouduin taas grupieerin hampaisiin, joka käski minua laittamaan repun etupuolelle. Ensimmäiseksi menimme katsomaan Glimtin Kiss-maalausta. Turisteja hölmöili siihen malliin edessä, että päätin ottaa selfie-kepin esiin. Hetken siinä kuvattuani virkailija yhytti minut, ja alkoi valittamaan selfiekepistä, sellaista ei kuulemma saisi käyttää täällä. Eukko oli ensin tyly, mutta loppujen lopuksi emme meinanneet päästä hänestä millään eroon kun alkoi esittelemään meille kulkureittejä ja teoksia yms. Virkailija myös kertoi meidän olevan onnekkaita, sillä seuraavana päivänä paikka olisi loppuunmyyty. Kuvasimme keskikerroksen maalaukset ja rakenteet, sitten jatkoimme yläkerrokseen, jossa oli moderneja teoksia, ne olivat onneksi nopeasti katsottu. Kävimme museokaupassa, ja sitten hengailimme vielä puutarhassa, siellä oli lämmin ja unettavaakin istuskella.

Belvederen vaatimattomampi puoli.

Suudelma Gustav Klimtin tapaan.

Napoleon Sankt Bernhardin solassa.

Huonekorkeus oli OK, ja kattomaalaukset.

Sienestä tehty sateenvarjo.

Takapihalla.

Beldevere.

Suihkis.

Otimme D-ratikan ja matkustimme muutaman pysäkin takaisin pain. Oli puolipäivä, ja kaipasimme pientä piristystä, joten menimme Hotelli Sacherin kahvilaan. Se oli kuuluisa kahvila nimikkoleivoksestaan; oletimme sinne olevan pitkät jonot, mutta jonotus kesti vähemmän kuin edellispäivän museokahvilaan. Ystävällinen nainen saattoi meidät ikkunapöytään; olisimme halunneet yläkertaan, mutta siellä oli täyttä. Tilasimme Maria Theresia kahvin liköörillä, ja Pp otti nimikkobaakelsin, mina otin strudelin. Pp epäili saavansa allergiakohtauksen Sacher-leivoksestaan, ja siksi mina sain toimia varasyömärinä enkä itse ottanut kyseistä leivosta. Mutta hyvinhän tuo mimmi veteli sen naamariin ja minun piti tyytymäni strudeliin, joka sekin oli ihan ok. Leivoksesta 3/5, juomasta 5/5. Pp sai ylipuhuttua minut antamaan 8€:n tipin (ja siitä sai kyllä tarjoilijaltakin vuolaan kiitoksen), joten meiltä meni 50€ tähän kippolaan, huh! Kävimme sentään vielä vessassa, että pääsimme kuvaamaan myös yläkerroksen. Samalla huomasin vesipullon vuotaneen laukkuun ja kastelleen niin varavirtalähteen kuin selfie-kepin ja muutkin laukussa olleet tarvikkeet. Pp osti vielä kahvilan kaupasta kahvia kotiinviemisiksi; leivoksia olisi ollut myynnissä, mutta miten sellaisen olisi saanut ehjänä perille...

Legendaarinen Sacher-kahvila.

Kahvilan sisätiloja.

Hinnat olivat riistoa.

Väkeä riitti.

Sacher-kakku.

Strudel toi mieleen Tarantinon elokuvan...

Kahvelan yläkerta.

WC-tilat.

Sacher-kahvilan myymälästä sai ostettua kotiinviemisiä.

Sitten menimme postiin ja kävimme ostamassa postimerkit. Meillä ei ollut vielä postikortteja edes, mutta kaikissa turistimyymälöissä mainittiin, ettei heillä ollut itse merkkejä myytävänä, joten päätimme hoitaa ne ensiksi alta pois. Jonotus kesti melkoisesti, mutta lopulta tuli meidän vuoro ja saimme merkit ostettua. Sitten kävelimme Domkirchelle; ihmisiä oli kauheasti ympärillä, ja alkoi olemaan kuuma, ja kahvin ja leivoksen vaikutus alkoi heikkenemään, joten jaksoimme kuvata kirkon sisältä ja ulkoa, mutta emme jaksaneet mennä katakombi-kierrokselle emmekä kirkon torniin. Puolivahingossa näimme kuitenkin Jeesusveistoksen, jota ei saanut pilkata tai saisi tuta hammassäryn. Lopulta katsoimme viisaammaksi vetäytyä hotellille lepäämään, joskin ensin kävimme vielä turistimyymälässä, vaikkemme saaneet sieltä mitään hankittua. Hotellille päästyämme haimme vielä kahvit kolmannen kerroksen itsepalvelutilasta.

Posti.

Haasin talo v. 1990.

Stephansdom.

Kirkkoa sisältä.

Tätä patsasta ei kannattanut dissata.

Hotellin hengailutiloja.

Kiehuvaa teevettä tuli suoraan hanasta.

Mulla oli ollut vaikeuksia ladata puhelinta edellisenä yönä, ja nyt puhelin ei suostunut lataamaan enää ollenkaan. Eipäilin laturin johdon olevan rikki. Googlettelin langattoimia puhelinlatureita, sellainen löytyisi Ikeasta. Olimme nähneet Ikean Westbahnhoffin vieressä, joten lähdimme seuraavaksi sinne. Ensin järjestelimme pehmosiat laariin, että ne menisivät paremmin kaupaksi ja sitten kävimme kysymässä myyjältä mistä löytyisi laturin. Myyjä tiesi sen oitis ja näytti paikan.

Arkkitehtuuria.

Ikean sikaosastolla.

Ikeasta selvittyämme menimme vielä kirjakauppaan, josta ostimme postikortit. Ne eivät olleet hääppöisiä, mutta olipahan nyt jotakin. Lisäksi Pp osti tuliaissuolaa. Kirjakaupassa myytiin oluttakin, mikä oli minusta hivenen kummallista. Pois tullessamme näimme poliisikoplan piirittäneen erään sekaisin olevan naisen, joka oli jo tullessamme kiinnittänyt huomioni sekoilullaan aseman edessä. Liikkeistä päätellen oli nainen täynnä peukkuenergiaa...

Hotellilla laturin testausta. Se toimi puoli minuuttia kerrallaan. Tein sitten puhelimeen hard resetin, jonka jälkeen puhelin näyttyi hieman tointuvan ja lataus lähtevän käyntiin. Toisin sanoen, laturin hankinta taisi olla lopulta turha ostos. Kirjoittelimme postikortit valmiiksi; hotellin käytävällä oli automaatti, josta sai myös olutta – se oli vaikeakäyttöinen mutta lopulta saimme yhden tölkin ostettua.

Pienen hetken levättyämme lähdimme vielä ulos. Otimme jälleen metron ja ajoimme Volksteathernille mutta tällä kertaa otimme ykkösratikan jolla ajoimme suurelle puistoalueelle jonka nimi jäi meille tuntemattomaksi (Leopoldstadt?). Paikka oli hyvin laaja, ja se oli Tonavan rannalla, vaikka emme itse jokea onnistuneet bongaamaankaan. Siellä menimme ensin Kugeltanzin keilahalliin. Sisäänkäyntiä sai hakea ensin pitkään, mutta löytyi lopulta kun tarpeeksi olimme taloa kiertäneet. Meillä ei ollut varausta, mutta onneksi tunnin pituinen rata meille löytyi. Kenkineen se maksoi 43€ ja risat. Juomiksi otimme kaljan ja siiderin, ne maksoivat 12,60€.

Keilahallin vaatimaton sisäänkäynti.

Game on!

Rata oli huono ja pallot huonot, joten tuloksista voidaan vaieta, mutta ihan kivaa oli meillä silti. Arvosana 3/5. Plussaa tuli pöytiintarjoilusta.

Sitten kävelimme kohti huvipuistoaluetta, tarkoituksena etsiä Wiener Riesenradin maailmanpyörä. Huvipuisto paljastuikin suureksi, ja laitetta oli jos jonkunlaista. Maailmanpyöräkin lopulta löytyi, se oli vuodelta 1897 - joskin joidenkin lähteiden mukaan oli palanut v.1944 ja rakennettu sittemmin uudelleen - ja korkeuttakin 65 metriä. Olipahan tuo päässyt James Bond Vaaran vyöhykkeellä elokuvaankin. Pääsymaksu oli 14,50€ / naama, mutta siitä saatiin taas euro pois Vienna City Cardilla. Jono laitteeseen ei ollut mikään kauhean pitkä, mutta kesti silti pitkään. Yö oli tässä vaiheessa jo pimentynyt, tämä olisi luultavasti ollut hienompi päivällä, mutta ihan ok kokemus silti. Vaunut olivat pitkulaisia ja kookkaita, ja meitä ängettiin kymmenkunta samaan vaunuun. Ihme kyllä, kaikki vaikuttivat olevan terveinä...

Iltarusko parkkipaikalla.

Huvipuistossa piisasi valoja.

Jo pelkkä näky huimaa.

Sisäänkäynti.

Vaunut roikkuivat jännästi renkaan ulkosyrjällä.

Pitkulaiset ja kookkaat vaunut.

Vaunun sisäänkäynti.

Perässä tullut vaunu seurasi meitä kuin hai laivaa.

Yönäkymiä.

Pp oli syönyt edellisillan pitsanjämät, joten hän ei ollut nälkäinen toisin kuin mina. Minä ostin hodarin, se oli aika tuhti joten sain sillä pois pahimman nälän. Näimme postilaatikon ja nakkasimme postikortit sinne. Otimme vitosratikan takaisin hotellille, se tuntui kestävän ikuisuuden kun oli melkein koko linjan pituinen matka. Olisimme halunneet vielä Billaan tai Spariin, mutta valitettavasti kaupat olivat jo tältä illalta kiinni. Seuraavana päivänä olisi pitkäperjantai, joten toivottavasti kaupat olisivat edes silloin auki, kun täälläpäin tuntuivat suosivan sunnuntaikiinnioloaikoja. Palasimme takaisin hotellille, hissiin änkesi vielä joku humalainen pariskunta joka ei malttanut olla puhumatta meille, ei kyllä mitään ymmärrystä mitä halusivat vitsailla. Hotellilla sitten taas suihkua ja blogausta ja sen sellaista. Pitkä päivä oli taas tämä.

Oli hodarilla kokoa.