Allikosta ojaan: 870# Itävalta, 3

14.4.2025, Monday, +20, Haze, Salzburg, Austria

Ihan hyvin tuli nukuttua jälleen, Pp herätteli seitsemän jälkeen. Mentiin aamiaiselle puolta tuntia myöhemmin. Aamiaissalissa oli vähän enemmän väkeä kuin edellisenä aamuna, paljon oli japanilaisia turisteja. Otin paahtoleipää sämpylän sijaan, leivänpaahdin oli tolkuttoman hidas. Tänään olisi tulossa taas pitkä päivä, paljon kävelyä ja matkustelua vuorilla, joten olisi pitänyt tankata kunnolla. Pp toi minulle vielä kupillisen jugurttia.

Aamiaisen jälkeen noudimme kamat huoneesta ja lähdimme sitten kohti Unterbergsbahnia. Sinne päästääkseen piti ottaa bussi nro 25. Niitä meni 15 minuutin välein, luonnollisesti myöhästyimme siitä tietenkin juuri. Meitä vähän jännitti miten bussissa kuuluisi toimia – pitäisikö se pysäyttää reippaalla kädenliikkeellä, ja mistä ovista mentäisiin sisään yms. Salzburg-lipulla piti päästä bussiin, mutta emme olleet varmoja pitäisikö semmoinen luetuttaa jossain laitteessa jne. Lopulta homma meni kuin itsestään, bussi pysähtyi pysäkille, nousimme keskiovesta kyytiin - joskin ovi piti avata nappia painamalla, lippuja emme leimanneet emmekä esittäneet sitä kenellekään. Istumapaikat saimme bussin takaosasta. Salzburg jäi taakse ja saavuimme landelle; matka kesti noin puolisen tuntia. Untersberg oli päätepysäkki, joten sitä emme onnistuneet missaamaan.

Nysse tulee!

Ensiksi meillä oli siis maisemakohde vuorilla. Unterbergsbahnille vei köysihissi 1800 metrin korkeuteen, se oli vasta hiljattain avattu talven jäljiltä. En muista kuinka paljon sinne olisi maksanut sisään, koska Salzburg-kortilla pääsi tännekin (yhden kerran), joten melkoisesti olimme säästäneet tuon kortin hankittuamme. Meille jäi vähän epäselväksi, menikö hissi ylös 15 vai 30 minuutin välein, mutta kauaa meidän ei tarvinnut odotella kun pääsimme matkaan. Ärsyttävän oloinen iso jenkkituristilauma oli ängennyt samaan hissiin kanssamme, joten paljoa emme nousuvaiheessa ehtineet maisemia näkemään, sitä vastoin vatsakkaita jenkkikroppia sitäkin enemmän. Lisäksi niistä lähtee aina niin kova meteli...

Untersberg.

Lähtöasema vuorelle.

Vaunu.

Korkeampia vuoria horisontissa.

Vaijerirata vuorelle.

Matka ylös kesti himpun alle 15 minuuttia. Olimme varautuneet kylmään säähän ja ottaneet mukaan lisävaatteita, mutta ihmetykseksemme ylhäällä ei ollut niin kalsa kuin kuvittelimme; aurinko paistoi (eikä edelleenkään aurinkovoidetta ja tuloksen huomasi illalla naamasta) eikä tuullut yhtään joten siellä tarkeni melko hyvin, olisin arvioinut lämpötilan olevan 11-12 astetta. Lunta oli paikoin edelleen melkoiset määrät, joten voi vain kuvitella kuinka paljon sitä on talven aikana tänne tullut. Maasto oli paikoitellen melkoisen jyrkkää ja tie oli sohjoa ja jäätä, eikä täällä ollut juuri kaiteita jyrkänteiden edessä, joten meininki tuntui hurjalta. Mulle on niin ikään kehkeytynyt korkeapaikankammo vanhempana, joten melkoisesti sieppasi tämä nähtävyys. Mulla oli vielä vähän huonot kengät jalassa siinä mielessä, että ne olivat vaellukseen ihan kelvot ja grippi esim. märällä kalliolla oli hyvä, mutta ans olla jos oli hiukankin kuuraa maassa niin, kengät alkoivat liukastelemaan. Pp mielsi kävelemään pidemmälle, mutta vastassa oli niin pitkä ja jyrkkä mäki, että tiesin etten pääsisi sieltä koskaan alas, joten erkanimme tässä kohtaa hetkeksi. Pp katosi mäkeen ja minä lähdin katsomaan lähistöllä olevaa huippua jonne aurinko oli jo sulattanut pienen kulkureitin. Edessäni käveli vielä hyvin hidas mummeli, mutta pääsimme lopulta huipulle. Sinne oli rakennettu pieni näköalatasanne joka oli tosin täyttynyt metrin paksuisella lumikinoksella, sekä suuri risti. Nappailin sieltä aikani kuvia. Kauas täältä todellakin näki; korkeus oli 1805m, mutta ympärillä oli vuoria jotka kohosivat liki 3000 metriin. Toisella puolen näkyi Salzburg; lentokentältä nousi koneita jotka olivat pieniä kuin muurahaiset. Saksan ja Itävallan raja oli alle viiden metrin päässä, puhelimiinkin tuli jo operaattorilta tervehdys "Tervetuloa Saksaan".

Aika korkealla köysihissi kulki.

Ylähissille päästy.

Jaa ei tätä olekaan hiekoitettu.

Aitaus tuntui hieman heppoiselta.

Lunta riitti vielä.

Näköalatasanne oli lumen valtaama.

Alppeja.

Salzburg näkyi jossain horisontissa.

Saksa olisi ollut muutaman metrin päässä tästä.

Pp palasi reissultaan samaan aikaan kuin minäkin. Hän oli ohittanut erään naisen mennessään alas, vähän ihmettelin miksi nainen oli juuttunut rinteeseen haara-asentoon. Pp sanoi, ettei huomannut siinä mitään ihmeellistä. Juttelimme siinä hetken jotain kunnes nainen rinteessä alkoi ulisemaan. Ilmeisesti hän ei sitten päässyt enää ylös eikä alas, eikä uskaltanut hievahtaakaan. Joku vanhempi pariskunta meni hänet sitten hakemaan alas. Tunsin myötätuntoa naista kohtaan, mulle olisi varmasti käynyt samoin jos olisin lähtenyt kyseiseen mäkeen...

Menimme sitten kippolaan, terassilla onneksi tarkeni istuskella. Tilasimme cappucinot, á 4,90€. Niitä oli mukava siinä juoda ja samalla ihailla upeita maisemia. Sen jälkeen liukastelimme rinnettä pitkin takaisin hissin lähtöpaikalle; kävimme vessassa ja sillä hetkellä tietysti hissikin lähti juuri alas. Yksi tyhmimmistä life hackseista on ehdottomasti kuninkaalinen neuvo “käy kusella aina kun voit”. Tämä sen taas todisti...

Aamupäivän cappucinot.

Aika cool logo.

Onneksi ei sentään puolta tuntia tarvinnut odotella seuraavaa hissiä, olisikohan ollut vartin verran. Hissi ei myöskään tullut niin täyteen kuin ylöstullessa. Nyt saimme vähän paremmin kuvattua maisemiakin. Tämä oli kunnon vuori jyrkkine vuorenseinämineen eikä mikään mäennyppylä. Oikein hieno kohde, arvosana 5/5.

Nyt huomasi kyllä selvemmin miten alhaalla oli paljon lämpöisempi keli. Ihan kuin sellainen Suomen kesäsää. Pakko oli ottaa takkikin jo pois ja mennä pelkällä t-paidalla, vaikka joutui sitten kanniskelemaan sitä kassissa ylimääräisenä painolastilla. Odottelimme hetken bussi 25:sta, ja sitten lähdimme palailemaan takaisin Salzburgia kohti, mutta jäimme puolivälissä pois. Täällä oli Hellbrunnin linna, rakennettu vuosina 1613-19. Se ei ollut sellainen "oikea" linna millaiseksi itse linnat miellän, vaan kesäisten päivien viettopaikka vailla yösijaa. Menimme ensiksi lipunmyyntiin, mutta tuttuun tyyliin se ei maksanut meille mitään, Salzburg-kortti toimi täälläkin. Saimme pääsylipun tunnin päähän opastetulle suihkulähdekierrokselle. Sitä ennen saimme omatoimisesti tutustua pääkartanorakennuksen näyttelyyn ja hulppeaan puutarhaan. Kartano nyt ei ollut mikään ihmeellinen, mutta tilukset oli isot ja hienotkin. Täällä oli paljon altaita joissa uiskenteli valtavan kokoisia kaloja (monneja?). Aikamme kierrettyä päätimme istuskella hetken lämpimässä puistossa penkeillä, siinä alkoi olemaan hyvin unettava tunnelma. Odottelimme kunnes kello tuli yksi, jolloin opastettu kierroksemme alkoi. Suihkulähdekierros oli hieno, erityisesti ottaen huomioon sen olevan 400 vuotta vanha (uudistuksia nyt oli tehty jonkun verran, mm. automaattiset vesipumput yms). Pääarkkitehtinä oli huseerannut 1600-luvulla arkkipiispa Markus Sittikus. Hän oli ollut varsinainen kujeilija, sillä suihkuja tuli milloin penkin alta persiiseen kuin jostain patsaanpäästä. Mekin saimme muutamia osumia.

Dösä.

Hellbrunnin linna.

Linnan sisällä näyttely.

Spiraali.

Pyörivässä karusellissa kelpasi ihmetellä seinämaalauksia.

Vanha karttapallo.

Suomi karttapallossa.

Hellbrunnin linnan sisäpiha.

Piha-alue.

Melkoiset altaat alligaattoreineen.

Vesisuihkuja riitti.

Patsastelua.

Selvitäänköhän tuosta kuivana...

Menimme sitten vielä kaffelaan, jossa tilasimme Aperol Sprizit, maksoivat 7,60€ muki. Ne olivat aika tujuja, siitä sai hyvän pössiksen vähäksi aikaa. Sen jälkeen pistäydyimme vielä turistimyymälässä, Pp löysi sieltä jotain ostettavaakin. Sitten aloimme pikku hiljaa valumaan busseille pain. Saimme käytettyä tännekin ainakin kolme tuntia aikaa, joten kyllähän se alkoi taas tuntumaan.

Aperol Spritz maistui taas.

Bussia joutui odottamaan hetken aikaa. Joku nainen oli toikkairoinut autonsa kanssa ja tuhonnut renkaansa, ja kosla oli jäänyt pysäkille. Hinausauto tuli sen hakemaan; sitä oli jännittävä seurata, miten ammattitaidolla hinuriukko sai auton nostettua lavetille alta viiden minuutin. Bussikin tuli sen jälkeen; se oli ääriään myöden täynnä, joten piti seisoskella loppumatka takaisin keskustaan. Luonnollisesti ihmiset olivat tappoplunssan pauloissa.

Lepäsimme hotellissa alle puolisen tuntia, tuntui ettei se riittänyt oikein mihinkään. Pp oli kuitenkin bongannut meille Bibelwelt-nimisen kohteen, se oli jonkunlainen Raamattu-teemapuisto. Se sijaitsi 300 metrin päässä hotellilta, suljetiin kuudelta, joten piti kiirehtiä sinne oitis. Rakennus oli vanha kirkko, jonka ovena toimi helkkarin ruma keltainen korva. Sen jälkeen käveltiin kapeaa mutkittelevaa ja pimeähköä käytävää jonka seinät olivat täynnä hepreankielistä tekstiä, kunnes saavuttiin lipunmyyntiin. Siellä istuskeli vanhempi, kylähullulta vaikuttava ukko. Salzburg-kortilla pääsi kuittaamaan sisäänpääsymaksut tännekin. Ukkeli kertoi meille paikasta hyvällä englannilla. Sanoi, että jotkut vieraat olivat kokeneet paikan niin pelottavaksi, että jouduimme allekirjoittamaan disclaimerin. Paikka alkoi tuntumaan entistäkin creepymmältä, varsinkin kun tämä ei mikään yleisömagneetti tuntunut olevan, eikä muita kävijöitä juuri ollut. Kävimme ensiksi läpi yläkerrokset; kaikki oli niin kummallista ja sekavaa, eikä mistään saanut oikein otetta. Meille oli jaettu audioguidet, mutta minun oli rikki, ja selitykset jäivät vieraaksi. Seinillä olevat tekstit olivat pelkästään saksaksi. Paras osio oli itse ekassa kerroksessa salissa, jossa oli viritetty jos jonkunlaista laivaa, riippuvia juuttisäkkejä, ahtaita kujia, peilijuttuja, maustevalikoimia ja kohtu. Yksi erikoisempia paikkoja täytyy sanoa. Lopuksi vielä juttelua creepyn ukkelin kanssa, joka pakotti kirjoittamaan jotain mietelauseita vieraskirjaan, ja sanoi jo lukinneensa ovet tältä päivältä, mutta tuli saattamaan meidät ulos sivuovesta. Tuntui huojentavalta päästä sieltä ulos. Arvosana paikasta 4/5.

Bibelweltiin mentiin sisään korvasta.

Osa näyttelytiloista oli vielä työn alla.

Pitäähän Raamattu-teemapuistossa tankki olla?

Tie kohtuun.

Vanhempaa kirjallisuutta.

Kummallista kamaa kummallisilla käytävillä.

Sitten menimme vielä aseman Spariin. Asemanseutu oli yhtä vastenmielinen kuin aiemminkin. Ostimme vähän juotavaa ja sipsejä (joskin Pp oli sipsilakossa). Palasimme hotellille ja tilasimme heti oluen ja valkkarin respasta, ukko toi ne hetken päästä. Menivät huoneen piikkiin, ukko tiesi ulkoa huoneen numeronkin. Istuimme barokkisalissa taas, sekin oli vuorattu toistaan kummallisemmalla rekvisiitalla.

Harmi kun ei enää ole jukeboxeja.

Veimme ostokset huoneeseen ja googlettelimme hetken illallispaikkaa ja päädyimme Sternbräu-nimiseen kippolaan. Sinne oli liki puolitoista kilometriä matkaa, joten piti lähteä samoin tein. Aika nihkeästi oli kippoloita auki näin maanantaina ylipäätään. Löysimme perille helposti, ravintola oli sen sijaan iso ja sekava sisäpihoineen yms. Nainen kuitenkin tuli saattamaan meidät pöytään, päätimme syödä sisäsalissa vaikka ulkonakin olisi kyllä tarjennut. Tilasimme sirloin steakin ja wienersnitzelin. Pp ei tykännyt omastaan, mutta minun wienerschnitzel oli kyllä yksi parhaimmista mitä olen syönyt, arvosana 4/5. Tämä oli kallis paikka, safkat ja kalja ja pieni tilkka viiniä maksoi 66€, piti antaa 75€.

Wieninleike toimi.

Pp:n pihvee.

Kävelimme sitten vielä hetken kylillä, ennen kuin palasimme hotelliin. Huomenna olisi lähtö Wieniin, Pp alkoi tietysti ähräämään jo pakkauksen kanssa. Minä en oikein jaksanut tehdä mitään. Niska oli palanut, typerän mallinen punainen rengas.