901# Nihon, 35 - Yamanotelineä ja Kamakuraa

17.9.-18.9. 2025, +35, Clear, Tokyo, Japan

Taas tuli herättyä krapulaisissa, vaikka ei pitänyt. Tuntui pahalle tällainen ryyppääminen. Ikää kun on tullut, niin sitä on ihan erilailla huolissaan kuin nuorena. Meillä oli ollut sopimus, että yhdeksältä herätään. Mä en ollut edes muistanut laittaa herätyskelloa soimaan; kuulin AT:n kellon soivan, mutta onneksi hän vain sammutti sen, eikä askeleita kuulunut.

Heräsin lopulta klo 10.30, ja vähän Duolingotin siinä yms. AT heräsi yhdeltätoista. Aamainen naamariin ja päätimme sitten lähteä ulos. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta, ja oli aivan juukelin kuuma. Mittari näytti +36, mutta kosteuden takia lämpötila vastasi +45 astetta, ja siltä se kyllä tuntuikin. Japani on kesäaikaan (toukokuu – lokakuu) aivan liian kuuma, melkein pitäisi alkaa harkitsemaan toista ajankohtaa näille Japanin reissuille. Ulkona ei voi olla kuin 10 min kerrallaan, ja sen jälkeen vaatteet aivan läpimärät hiestä. Monilla ukoilla täällä näytti olevan mukanaan hikipyyhe, naisilla oli sellainen usb-tuuletin.

On jälleen yksi helteinen päivä.

Ostimme automaatista vedet, meidän piti kävellä aivan muulle metroasemalle, mutta kuumuus yllätti, joten otimme ensin junan Akihabaraan, jossa vaihdoimme Yamanote Linelle. Sillä porhalsimme Ikebukuroon. Aseman koko yllätti, sillä se oli todella suuri, ja ihmisiä oli ympärillä taas puoli miljoonaa + kuumuus aivan ylitsepääsemätöntä. Mielemme ja kroppamme oli vallannut totaalinen matkaväsymys. Kävelimme sitten sinne tänne ja kävimme pelailemassa kourapelejä. Emme voittaneet tällä kertaa mitään, vaikka laitoimme nihin melkoisen omaisuuden.

Yksi lukuisista juna-asemista jossa on tullut stogea venailtua.

Ikebukuro. Olen aina tykännyt siitä nimestä.

Aivan kuin Duolingo-tyyppejä?

Kävimme syömässä TGI Fridayssä. Otin takoraisun, mutta annoksen päälle oli isketty raaka muna, joka räjähti käsiin kun siihen koski haarukalla. Toivoin, etten saisi salmonellaa tai mitään muutakaan. Miyakojimassa nauttimani takoraisu oli huomattavasti parempi; lisäksi tässä oli niin paljon ruokaa, etten jaksanut syödä sitä. AT söi kanatakoja. AT antoi arvosanaksi 4/5, mä annan vain 3/5. Kävimme sitten animekaupoissa, ja lopulta otimme metron Shibuyaan. Se oli Yamanote linea myös, on yleensä aivan supertäynnä, nytkin piti seistä puristuksissa koko matkan.

Takoraisu.

Shibuyassa menimme ensimmäiseksi MegaDonkiin ostamaan tuliaisia. Käytännössä ne olivat vain KitKateja eri makuisina. Muutama jääkaappimagneetti tuli ostettua myös. Jatkoimme seuraavaksi ”kusikujalle” (Omoide Yokocho). Sen piti olla täynnä pieniä kippoloita, mutta pettymys ainakin tähän aikaan päivästä, ravintolat taisivat avautua vasta illalla. Oli niin jumalattoman kuuma, ettei ulkona pystynyt olemaan ollenkaan. Vaatteet olivat läpimärät hiestä joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi metron ottaminen takaisin kämpille (ja kahdenkymmenen minuutin kävely).

Shibuyan ihmisvilinässä taas.

Hachiko-patsas turistien selkien takaa.

AT ottamassa kuvaa Nonbeiyokocho-kyltistä.

Auringonlasku Tokiossa.

Kylläpä teki hyvää päästä taas suihkuun, ja vaihtaa puhtaat vaatteet päälle. Katselimme kämpillä youtubea. Illan mittaan päätimme lähteä käymään 7-elevenissä tuhlaamaan suuret kolikkovarastomme. Ostimme valmisruokaa ja muutaman juoman yms. Ynseä myyjä oli laskuttamassa, ilmeisesti kaikki eivät jaksaneet pingottaa. Sitten takaisin kämpille. Matka rupesi vetelemään viimeisiään, ja se todella jo masensi. 

Punaista ja makeaa.

Torstaina meidän oli tarkoitus jälleen kerran herätä heti yhdeksältä, mutta kyllähän tuo taas viivästyi. Seuraavana päivänä olisi paluu kotiin, joten teimme siinä aamun alkajaisiksi check inin lennolle. Jostain syystä järjestelmä arpoi minut keskipaikalle, se oli sangen ikävä juttu.

Aamiainen naamariin ja sitten päätimme lähteä Kamakuraan. Vähän huonosti oltiin skoutattu paikka, mutta tuntui siltä, että jotain tarttis vielä tehdä. Sääkin oli vähän hiinä ja hiinä, oli lupailtu sadetta ja ukkosta koko päiväksi. Otimme sontsat mukaan, ja kävelimme Asakusabashin asemalle. Ilma oli jälleen superhelteinen, ja soijaa puski kun pääsimme ensimmäiselle asemalle. Latasin pari tonnia matkakortille, AT laittoi siihen peräti viisi. Matkakortit käyvät myös useimmissa konbiineissa joten siinä mielessä kätevä peli.

Junajemma.

Junailua Asakusassa.

Lukuisten junien vaihtojen ja noin 1,5 tunnin matkustelun jälkeen pääsimme Kamakuraan. Olimme saaneet istumapaikat ennen Yokohamaa, joten maisemien katselu jäi kun uni otti vallan. Aina hetkiseksi herättyäni ja silmäni auki saatuani katseeni osui vastapäätä istuvan naisen minihameen sisään. En tiedä oliko se hävytöntä vai kiusallista... vai vain japanilaista?

Kamakura ei äkkisiltään tuntunut niin kuumalta kuin Tokio, mutta viiden minuutin kävelyn jälkeen olimme kumpainenkin yltä päältä hiessä. Kävelimme noin puolisen tuntia; etsimme sellaista isoa Buddha-patsasta, ja menimme aluksi väärään temppeliin – sinne maksoi 400 jeniä / naama. Olihan siellä jos jonkinlaista pytinkiä, luolaa ja japanilaista puutarhaa, mutta ei sitä mitä tulimme hakemaan. Mietimme sellaisten nyyttien ostamista ("teramanjuu"), mutta kun kysyin onko siinä sieniä niin vastaus oli kyllä, joten ostamatta jäi.

Aika erilaisemman näköistä kuin Tokiossa.

Kartta.

Onpa japanilaisen näköistä.

Temppelialuetta.

Patsastelua.

Mielensäpahoittajien lampi.

Värikäs karppi.

Kultaista patsastelua.

Tyynimerikin näkyi.

Teramanjuu jäi tällä kertaa ostamatta.

Googlemapsitimme aikamme buddhapatsasta, ja sellainen löytyisi noin 6 minuutin kävelymatkan päästä, joten seuraavaksi menimme sinne. Hikinorot valuivat. Sisään maksoi 300 jeniä. Saimme riittävät kuvat ja selfiet otettua. Myymälästä emme löytäneet mitään ostettavaa.

Löytyihän se oikea Buddha-puisto viimein.

I'll protect ya.

Buddhan sisään olisi päässyt pientä maksua vastaan.

Tuohivirsut.

Seuraavaksi ruokapaikan hakemista. Ensimmäisessä kahvilassa myytiin hodareita, mutta juomaksi olisi ollut pelkkää kahvia, ja istumapaikat olivat kaikki jo viety, joten päätimme jatkaa matkaa. Hase-aseman lähellä oli Tully’s coffee; sielläkin myytiin hodareita ja juomaksi piti ottaa edelleen vain kahvia, joka sekin oli oikeastaan pelkkää vaahtoa. Omituista. Hodarikaan ei ollut hääppöinen, arvosana 2/5.

Hodaria ja kahvia, outo yhdistelmä.

Hase-asemalta oltimme ratikan / junan ja menimme Enoshima:n asemalle asti. Meiän oli tarkoitus etsiä sieltä ikoninen kuvauspaikka, josta sai kuvan merestä ja ratikasta (ja ideaalitilanteessa kuvassa olisi vielä auringonlasku), mutta meidän olisi pitänyt jäädä pysäkkiä aiemmin Kamakurakookoomae:lla (鎌倉高校前). Tämän tajusimme vasta liian myöhään, joten juttu jäi meiltä tällä kertaa väliin. Enoshiman saarellekaan emme jaksaneet mennä, kun kuumuus ja väsymys vaivasivat, joten hommahan meni ihan farssiksi. Näihin pitäisi aina valmistautua huolellisesti, sillä ”mennään-sinne-ja-katsotaan-paikan-päällä-mitä-tehdään”-juttu ei onnistu ikinä. Se pitäisi jo pikkuhiljaa tällä elämänkokemuksella omaksua.

Hasen asema.

Juna vai spora.

Enoshima.

Ilmeisesti... silta yli synkän virran.

Perinnetönö taisi olla kasino?

Komea palmu.

Otimme junat takaisin Tokioon. Kello oli viisi, joten alaluokkalaiset pääsivät koulusta ja pitivät kauheaa meteliä. Lopulta saimme istumapaikat ja uni iski tajunnan veks välittömästi.

Käly laittoi viestiä, että pitäisi pennuille tuoda labubut. Olimme menossa muutenkin Akihabaraan ostamaan AT:lle ne käytetyt pikkarit (menevät kuulemma jollekin toiselle tupaantuliaislahjaksi, yeah right), joten samalla reissulla hoituisi labubutkin. Ensimmäisestä kaupasta niitä ei löytynyt, mutta AT bongasi mainoskyltin, ja sivukujalta löytyi hämärä liike jossa niitä myytiin. Ne olivat gashoja – yllätyspaketteja – joten se helpotti valintaani kun ei tarvinnut pähkäillä minkälaisia ja värisiä pitäisi ostaa. Maksoivat 5900yeniä / kpl, eli 70€:lla irtosi molemmat, puolet halvempi kuin Suomessa.

Akihabarasta Labubun etsintää.

Sitten pikaisesti kämpille, jossa joimme yhdet Strong zerot ja kävimme suihkussa. Otimme sontsat ja lähdimme Yuyunoie:n baariin viimeistä kertaa. Olimme aluksi ainoat asiakkaat, mutta muutamia ukkoja tuli paikalle. Joimme neljät drinksut ja ostimme vielä avaimenperät (キーホルダー) kaupan päälle, rahaa meni taas 5000 yeniä / naama.

Kanpai-setto tarjosi juoman baarimimmille.

Söisitkö juuri sinä valaan lihaa?

Ulkona oli alkanut satamaan ja ukkostamaan, onneksi oli ne sontsat. Kävimme kaupassa hakemassa vielä  kassillisen juotavaa ja palasimme sitten kotiin niitä nauttimaan & viimeistä iltaa.

Pesukone kämpillä (洗濯機) jäi testaamatta.

900# Nihon, 34 - Väsynyttä meininkiä Tokiossa

15.9.-16.9.2025, +31, Overcast, Tokyo, Japan

Tuli nukuttua pitkään. Matkaväsymys alkoi olla sitä luokkaa, ettei jaksanut enää suorittaa. Edellisilta oli sujunut ryypiskellessä. Heräsilimme vasta 11:n jälkeen, ja siltikin meni tuntikausia lolleroidassa. Ei oikein huvittanut tehdä mitään. Kahden jälkeen olimme saaneet aamiaisen syödyksi, ja päätimme lähteä Akihabaraan.

Ensiksi kävimme parissa postissa, mutta molemmat olivat jostain syystä kiinni. Edelleen postimerkit olivat hankkimatta. Ehkä oli sitten joku valtion vapaapäivä tms. Kävelimme metroasemalle ja matkustimme yhden pysäkin välin Akihabaraan.

Kämppämme vieressä oleva pieni temppeli.

Kävimme ensimmäiseksi epämääräisessä liikkeessä, jonka AT oli bongannut käydessään täällä omin päin. Automaatista olisi voinut ostaa naisten alushousuja, jotka olivat käytettyjä. Alkkarit joihin oli kustu maksoivat vielä tuplaten. Automaatit ottivat vain vanhoja tuhannen jenin seteleitä vastaan, eikä meillä ollut sellaista päällä. Noh...

Viime vuonna käytiin tuolla Maid-cafeessa.

Menimme katsomassa t-paitoja. Hyvä kauppa oli, mutta en löytänyt mitään ostettavaa. AT osti sentään Trump-paidan vanhalle yhteiselle kaverillemme ja manekinekon. Sitten MegaDonkiin ja muihin kauppoihin, mutta en oikein saanut mitään ostettua, vaikka ostohousut olivatkin jalassa. Menimme GinzaLioniin juomaan oluet ja syömään. Piristymisaste ei senkään jälkeen parantunut.

EU:n aivopesettämille just sopiva tuliainen.

Lounasta.

Otimme metron ja menimme Asakusaan. Kävimme vielä Donkissa, ja sitten Nakamise Streetillä menimme t-paitakauppaan, josta ostimme superkalliilla paidat. Paikka oli ilmeisesti ulkolaisten turistien suosiossa, sillä poikkeuksellisesti myyjättäret puhuivat englantia. Kun vastasin jotain japaniaksi, niin ihmettelivät, että länkkärihän puhuu japaniaa, ja kun sanoin, että vähän vain niin se ei haitannut, he jatkoivat supernopealla japanillaan ja puhuin itseni pussiin. Muutenkin nämä nuoret neidot käyttivät minusta sanaa お兄さん (vanhempi veli), mikä ehkä vähän häiritsi minua. Kävelimme hetken Senso-Ji:n temppelialueella ja odottelimme jos Not Suspicious bar olisi auennut. Sen piti aueta klo 18.30 mutta kiinni oli ja pysyi. Otimme sitten metron takaisin kämpille, ja kävelimme kaupan kautta kotiin. Siellä sitten hengailua ennen nukkumaan menoa. Vähän oli ”vapaapäivän” tuntua, mikä harmitti kun aika meni ”hukkaan”.

Nakamise-dori.

Senso-ji jälleen kerran.

Not Suspicious-baari jäi tällä kertaa käymättä.

Seuraavana aamuna meillä oli molemmilla herätyskellot soimassa klo 8.30, mutta yhdessä tuumin kumpikaan ei osoittanut heräämisen merkkejä ennen kymmentä. Aamiainen verkkaisesti naamariin, ja sitten lähdimme ulos. Ensiksi menimme kulman takana olleeseen postitoimistoon, joka oli kerrankin auki. Näin jo ovelta kauhistuneen virkailijan ilmeen, mutta osasin toimittaa asiani hienosti japaniksi. Toivottavasti sitä arvostavat nämä virkailijatkin... Ostin seitsemän postimerkkiä á 100 jeniä (n. 65 senttiä), joten melkoisen halpaa oli verrattuna Euroopan postimerkkien hintatasoon.

Otimme junan Akihabaraan, siellä vaihdoimme Shinjukun asemalle vievään junaan. Saimme istumapaikat jenkkituristien vierestä. Matka meni unta vastaan taistellessa; jostain syystä turistibussit ja tokiolaiset metrot ovat minulle hyvin vahvaa unilääkettä. Ilma oli jälleen superkuuma tänään, ja vaikka metrovaunujen ilmastointi oli heikonlainen, niin sen verran se jäähdytti että tuskainen kuumuus vaihtui raukeaksi olotilaksi.

Shinjukussa kesti taas ensin ennen kuin löysimme eteläpuoleisille uloskäynneille (siinä pitää välillä piipahtaa junalaituireiden puolella, että pääsee jatkamaan toiselle puolen asemaa). Löysimme sitten Lumine2 -rakennuksen josta etsimme Pp:lle teekauppaa. Se oli hyvin fiini kauppa, mutta löytyi yllättävän helposti. Ostin pyydettyä teetä, se maksoi 5200 yeniä (kolmisen kymppiä).

Melkein kuin Lontoossa.

Kävelimme sitten Kabukichossa. Kävimme pelaamassa kourapelejä, AT voitti muutamalla yrityksellä itselleen Pikachun. Oli helkkarin kuuma, ja tarvitsimme ilmastointia, joten menimme jälleen Ikeaan. Kävimme ensiksi etsimässä pehmosikoja, mutta niitä ei ollut (kyllä, kysyin toki myös myyjältä, mutta sanoi niiden olevan enempi tilaustuote, Yokohaman liikkeestä löytyisi). Menimme bistron puolelle mutta siellä myytiin vain hodareita ja sellaista, eikä ollenkaan lihapullia, joten päätimme skipata safkapaikan.

Tytykahviloita olisi ollut Kabukichossa riittämiin.

AT voitti tuliaisia kourapeleistä.

AT mieli tupakille (Tokiossa ei saa polttaa juuri missään, mutta muutamia erillisiä tupakkakoppeja on), ja sillä välin kätkin itselleni viestinlapun pyöräparkin seinään. En oikein muista mitä olin siihen kirjoitellut, mutta jonkun viestin kuitenkin ja sullonut sen minigrip-pussiin. En tiedä löydänkö sitä koskaan enää vai unohdanko sen, mutta kuitenkin. Mulla on muutama muukin paikka maailmalla, jossa sama juttu. Ei se nyt ihan aikakone ole, mutta ajatus kiehtoo minua, että siellä ne viestit yhä odottavat minua – vai odottavatko?

Tänne tuli jemmattua itselle tulevaisuuteen viesti.

Kävimme kuvaamassa kuuluisan Godzilla-patsaan ja menimme sitten syömään pubiin. Se oli selvästi suunnattu länkkärituristeille ja oli perhanan kallis, mutta teki mieli saada makkaraa ja kaljaa. Ne olivat kyllä ihan hyviä. Siinä ruokailessa vasta aloin lukemaan Pp:n ohjetta teekaupasta, kun aloin ihmettelemään halpaa hintaa. Pp pyysi tuomaan teetä 500gr, ja minä juntti olin ostanut vain 100gr pakkauksen. Eipä siinä auttanut sitten kuin palata takaisin kauppaan (onneksi myyjä oli vaihtunut), ja ostin puolen kilon säkin, se maksoi yli sata euroa.

Godzillan ujo kurkistus.

Makkarasetti.

Teeostoksilla.

Otimme junan parin pysäkin päähän Harajukuun, ja menimme vaatekaupoille. Uniqlo:sta emme löytäneet mitään. Kävelimme Takeshitan päästä päähän ja takaisin. Meitä ihmetytti miksi täällä oli niin paljon nigerialaisia ukottamassa. Pariin kauppaan menimme ja pari uutta t-paitaa saimme hankittua.

Harajuku.

Takeshita-kadulta ne parhaimmat t-paidat saapi.

Iski jotenkin sellainen väsymys taas, joten otimme junan takaisin Asakusabashille, ja kävelimme vartin matkan kämpille. Pistäydyimme matkalla konbiniin. Ostin parit famichikinit ilmeisesti niin määrätietoisesti, että ekaa kertaa myyjä alkoi kysymään minulta pointokaadoa ja kertomaan alennuksista (ne oli printattu kauppakuitin taakse) mihin olin oikeutettu seuraavalla ostokerralla. Olin vähän otettu, pitikö tämä myyjä minua "turisti 2.0"-versiona, kenties hieman parempana kuin tavan länkkäriä? No, ehkä se on vain omaa copetusta.

割引-alekuponki seuraavista Famichikeistä.

Kämpillä suihkut, kylläpä teki hyvää kun oli hionnut taas koko päivän. Vaatteet haisivat kamalalle. Mulla oli rahaa hukassa, ja sain etsiä melko kauan, että löysin rahajemmani. Torakka rupesi päälliköimään kämpässä, se vähän kauhistutti minua. AT tappoi sen. Rohkea-san.

Lähdimme sitten vielä illallistamaan, ja löysimme kävelymatkan päästä ”Jonathan”-nimisen baarin. Tuttuun tapaan safkat tilattiin automaatista, mutta täällä oli robotti joka toimitti ruuat (tosin ei meille, mutta johtui ehkä siitä, että oli kaljaa mukana ja tarjoilijan piti varmistaa etteivät myy alaikäisille). Tilasimme tonkatsut ja kaljat, maksoivat lähes 5000 yeniä, mutta ruoka oli tosi hyvää, arvosana 4/5. Sitten kauppaan, josta ostimme brenkkua ja siirryimme dokailemaan kämpille. Postikortit veimme laatikkoon myös. Olimme koittaneet hommata paikallisopasta viimeisille päiville, mutta sekin epäonnistui.

Tarjoilijarobotti työssään.

Olipa hyvvee tonkatsua. Myös riistä, misokeittoa ja sörsseleitä.