840# Lappi, 20

 26.7.2024, Friday, +20, Shower, Skibotn, Norway

 

Ihan hyvin nukutti muuten, mutta valvoin ehkä tunnin verran kolmen ja neljän välillä. Aika kovasti satoi vettä, ja sade jatkui aamuun asti ja vielä aamullakin. Aamiainen oli samanlainen kuin edellisenäkin päivänä; mun oli tarkoitus ottaa sitä superkuuluisaa puuroa, mutta jäipähän taas ottamatta.

Aamiaisen jälkeen tylsähköä hengailua ja sateen loppumisen odottelua. Meillä oli tänään siirtyminen Norjan puolelle Skibotniin. Sinne oli matkaa vajaat 50 kilometriä, joten mitään kiirusta ei ollut. Pakkasimme sitten kuitenkin kamat ja teimme check outin 11 aikaan. Ensiksi menimme tankkaamaan Kilpisjärven Nesteelle; siinä oli vain kaksi pumppua, joten sai vähän aikaa odotella omaa vuoroa. Lisäksi sössin automaatin kanssa niin etten saanut edes täyttä tankillista kallista penssiiniä.

Ajoimme Norjan rajalle, jossa kuvasimme rajapyykin. Mude yritti kuumeisesti muistella, oliko se sama rajapyykki mitä hän oli kiertänyt 50-luvulla, mutta se jäi mysteeriksi. Ehkäpä kotopuolessa olisi jokin valokuvakin vielä aiheesta? Hieman inhotti kun jengi oli ehkä käynyt mielenosoituksellisesti sheissella juuri Suomen puolella.

Kotimaa kun taakse jäi...

Yksi rajapyykeistä.

Jatkoimme Norjan puolelle; tie muuttui nopeasti mutkaisemmaksi ja vaarallisemmaksi, ja maisemat hulppenivat. Edellisenä päivänä täällä oli pyörinyt jonkun verran pyöräilijöitä, niillä taisi olla jonkunlaiset skabat. Kilpisjärveltä olikin varmasti mukava ajella Norjaan, kun tie oli käytännössä alamäkeä seuraavat 50 kilometriä. Autoilijana pyöräilijät ärsyttivät; ne tietysti ajoivat rinnakkain, ja niitä sai alati olla ohittelemassa, ja välillä piti pysähtyä porojen vuoksi jolloin pyöräilijät singahtivat taas ohitse.

Helligskogenilla äitee muisti leiriytyneensä lapsella, ja muisteli täällä olleen myös jonkun vesiputouksen, mutta epäilin sen olevan hivenen kauempana, nimeltään Rovijokfossen. Pysähdyimme tähän ja kuvasimme kosken alkupäätä, mutta parasta näkymää varten olisi pitänyt mennä alas asti jyrkkää ja vaikeakulkuista polkua pitkin, ja kaiteesta huolimatta se oli sen verran haastava etten minäkään pystynyt alas asti menemään. Harmi sinänsä, mutta aamuinen ukkossade oli vielä tehnyt mudasta vaarallisen liukasta.

Jonkunlainen puro tämäkin.

Ei liikuntaesteisille.

Koski olisi pitänyt nähdä alhaalta päin, mutta väliin jäi.

Korpimaata riitti...

Sitten jatkoimme ajaen jyrkkää alamäkeä pitkin. Kilpisjärvi oli reilun puolen kilometrin korkeudessa, ja tuntui, että koko matka Skibotniin asti oli pelkkää alamäkeä. Ihan harmitti kun ei ollut taaskaan kameraa kuvaamassa maisemia. Skibotniin päästyämme teimme ensiksi stopin Joker-kaupalle; luulimme sen olevan "keskustaa", ja sitten luulimme, ettei se ollutkaan mutta kyllä se oli keskusta. Tämä keskusta oli vain äärimmäisen mitätön. Ostimme kaupasta vähän juotavaa. Sen jälkeen ajoimme hotelli Skibotniin asti, jonka löysimme helposti. Kello oli vasta jotain yhden maissa, kun aikaeron takia kellojakin oli siirretty tunti taaksepäin. Emme kehdanneet mennä vielä hotelliin. Lisäksi alkoi satamaan kaatamalla, 1800 metrin korkeuteen ulottuvat vastapäiset vuoret hävisivät sadepilveen. Kuuntelimme radiota ja lähdimme sitten vähän kuin todistamaan itsellemme, että ei kai Skibotn voinut olla niin mitätön paikka kuin se oli. Mutta heti päätieltä ajaessa sivuun soratie oli sateen ja roudan syövyttämä ja missään ei ollut mitään. Näimme jonkun museon, jonne kokeilimme mennä kahville, mutta sekin epäonnistui. Hyvin kiusallinen tunne valtasi meidät nopeasti, kun tunsimme jokaisen sisällä istuneen katseet porautuvan meihin. Pakenimme paikalta ja palasimme hotelliin.

"Onks tää se keskusta..?"

Näkymä hotellin parkkipaikalta.

Hotellin ovi oli lukossa, ja ovessa oli lappu ja puhelinnumero mihin pyydettiin soittamaan jos paikalla ei olisi ketään. Nainen vastasi ja sanoi tulevansa avaamaan oven. Hän haki meidät sivuovelta, ja sanoi ettei huoneemme ollut vielä valmiina, mutta voisimme odottaa tunnin. Kysyimme, mitä Skibotnissa voisi tehdä, ja nainen vastasi rehellisesti ettei yhtään mitään. Hän tarjosi kahvit jotka joimme eteisaulassa. Iso "vahtikoira" retkotti maassa, mutta oli niin patalaiska, että hyvä kun jaksoi avata silmänsä kun ohitimme sen.

Odottelua hotellin loungessa.

Juttelimme sheissea kolmisen varttia, ja sen jälkeen joku nainen tuli sanomaan meille norjaksi, että huoneemme oli valmis. Olimme maksaneet huoneen jo aiemmin sisäänkirjautuessa, ja saaneet jopa avaimen. Veimme kamat sisään. Vähän meitä haittasi kun oli vain kapea "aviovuode" ja mikä pahinta, ei televisiota. Tänään olisi tullut telkkarista vielä olympialaisten avaijaiset mitkä olisivat kiinnostaneet ainakin äiteetä.

Ankeahko hotellihuone.

Järkytyksestä toivottuamme lähdimme ajelulle. Ensiksi menimme Strandbun leirintäalueelle, jossa piti olla joki jonne pääsisi uimaan. Pahaksi onneksi itse ranta oli joen toisella puolen, ja sinne mennyt silta oli puolittain romahtanut eikä sitä voinut enää käyttää, joten sinne meni sekin uimapaikka sitten. Ajoimme Nalluvuopiolle seuraavaksi joka oli 1820-luvun markkinapaikka ja vähän edempänä oli Skibotnin keinu. Ne kuvasimme. Ajoimme K Circlen bensikselle, josta ostimme vähän hiukopalaa, hodarit ostpolsella. Ne olivat ok. Sen jälkeen palasimme uudelleen Joker-kauppaan josta hankimme vähän hyvin huonoja tuliaisia.

Silta yli synkän virran - suljettu?!

Nalluvuopion ostostori oli hiljentynyt sitten 1800-luvun.

Keinu sentään vielä löytyi.

Välipalaa bensikseltä.

Hodari.

Tavaroiden taikamaailmasta vastasi Joker.

Tunnin aikaero tuntui yllättävän paljolta, joten päätimme lähteä vielä Lokvolleen. Se oli kalastajakylä 24 kilometrin päässä, mutta ajotie sinne mukaili Lyngenin vuononrantoja pitkin ja maisemat olivat upealta. Aivan kuin olisi Garda-järvellä ollut. Sateinen sääkin oli kaikonnut, ja sinitaivas vallannut alaa, ja oli lisäksi täysin tyyntä. Näimme jotain hylkeen tapaisia eläimiä leikittelevän merenlahdella. Juuri ennen Lokvollenia oli 6 kilometrin tunneli, alkuun vähän ahdisti ajaa sitä mutta nopeasti siihen tottui, ei ollut niin paha tunneli kuin Nordkappiin mentäessä. Harmitti niin juukelisti kun gopron kojelautakamera loisti taas poissaolollaan, enkä saanut ajajana ainuttakaan kuvaa maisemista.

Lokvoll vaikutti heti paremmalta paikalta kuin meidän Skibotn, täällä oli sentään kaksi kauppaa, jopa Coop Prix. Kävimme sieltä ostamassa yhden tuliaisjuoman, mutta paikalle purhehti nainen jolla tuntui olevan mitä pahimmoinen koronayskä. Päästyämme kaupasta pakoon teimme pienen kävelyn venerannassa, hienoa oli. Naureskelimme ajatukselle, että ehkä Stubbin kannattaisi harkita tämän alueen "vapauttamista"; saataisiin kivat maisemat, kunnon vuoret ja pääsy Jäämerelle.

Lokvollenia oli siunattu jopa Coop Prixillä.

Katto tarvis ruohonleikkuria.

Kelo.

Satama.

Miksei meillä ollut mökkimajoitusta?

Palasimme takaisin hotellille, ja menimme sen jälkeen yksille pubiin. Olimme vähän huuli pyöreänä; koitimme mennä Cafeeseen, joka oli täynnä väkeä, mutta joku eukko ajoi meidät sieltä pois, taisi olla saksalaisryhmän opas. Hetken palloilimme varsinaisen ravintolan edustalla, ja viimein joku jätkä tuli kysymään mitä haluaisimme. Kerrottuamme asian hän kuitenkin haki toisen pojan paikalle, emme ymmärtäneet juurikaan mitään. Saimme kuitenkin juomat ja menimme ulos ne juomaan. Siinä terassilla oli suorastaan kuuma. Viereisessä pöydässä oli iso lauma jotain saksalais-tanskalaisia, joista osa oli palannut pyörälenkiltä, ja alkoivat siinä ryypiskelemään.

Hotellin ravintolatilat hämmensi.

Näitä maisemia kelpasi kaljalasin äärellä ihailla.

Illallinen piti olla seitsemältä, mutta meille oli aiemmin ilmoitettu, että se voisikin olla jo kuudelta. Kello oli jo ylittänyt tuon, ja menimme illallissaliin. Siellä oli toinen saksalaisbussin serviisi, mutta ei ainuttakaan tarjoilijaa tai pöytiinohjaajaa, ja joku toinenkin pariskunta ihmetteli samaa. Ei se sitten auttanut kuin lähteä pois. Onneksi olimme katsoneet hätäratkaisun valmiiksi, Skibotnissa oli toinenkin kippola Arctic Bistro. Sinne oli 700 metrin matka, jonka kävelimme. Ruokalistat olivat seinällä. Tilasin fish&chipsin, äitee tilasi kanagyroksen. Ravintolassa oli muutamia asiakkaita. Juuri kun kassaukko oli tuomassa annoksia pöytäämme, joku toinen pysäytti hänet ja alkoi tivaamaan jotain ja annoksemme jäi 10 minuutiksi tyhjän pantiksi viereiseen pöytään. Mitä ihmettä. Lopulta kaikki asiakkaat paljastuivat suomalaisiksi... uskomatonta. Ruoka oli eniveis hyvää, joten siitä propsit.

Arctic bistro.

Kippola sisältä.

Sapuskaa.

Kävelimme sataman kautta takaisin; yritin epätoivoisesti löytää paikkaa, josta olisin pystynyt mittaamaan Jäämeren lämpötilan. Satama-altaasta sain mittarin bakteeriseen veteen, ja lämpötilaksi 17, mutta epäilen että vesi oli tässä seissyttä eikä vastannut koko totuutta. Sitten hotellille, jossa katselimme hetken aikaa läppäriltä olympialaisten avajaisia.

Skibotn.

Muistomerkki. Suomikin mainittu.

Postilaatikoita.

Juna.

Maisema kuin postikortista.

Vedenlämpötilan kolera-altaasta mittaus oli haastavaa.

Vedessä bakteeri.

Hotellimme heti kylän ulkopuolella.

Tynnyrisauna olisi löytynyt (ei käytössä).

Telttaravintola (ei käytössä).

839# Lappi, 19

 25.7.2024, Thursday, Drizzle, +13, Kilpisjärvi

 

Yö meni hyvin, nukutti aika makoisesti. Jossain välissä heräsin mutsin ihmettelyyn närästyksestä, ja jossain vaiheessa sade ropisi ikkunaan aika voimakkaasti. Aamiaiselle suoriuduimme klo 8.30. Siellä oli jopa puolittainen tungos, mutta ihan mukavasti se siinä meni, perushyvä aamiainen. Lapland hotellien puuro on kuulemma extra hyvää, sitä olisi ehkä pitänyt testata mutta jäi nyt väliin kun en ole ihan puuroust-ihmisiä.

Vettä satoi aika rivakasti, ja mietin viitsinkö lähteä retkeilemään tänään ollenkaan. Täällä on oikeastaan kaksi retkikohdetta, toinen on Saanatunturille kiipeäminen, mutta sinne ei olisi mitään järkeä lähteä tällaisessa säässä kun näkyvyys olisi nolla, ja toinen on "kolmen maan rajapyykki". Sinne päästäkseen täytyy kävellä 11 km suuntaansa, tai sitten pullamössöjengi voi ottaa Kilpisjärven retkeilykeskuksesta  laivakyydin Kolttasatamaan (jolloin käveltävää jäi 3 km suuntaansa) hintaan 60€ (v.2024). Melkoinen hinta, mutta yksin lampsiminen 22 km sateessa hyttysten syötävänä ei niin "ki", joten ajoin retkeilykeskuksen rantaan (retkeilykeskus oli mäessä, mutta alhaalla oli pieni venelaiturialue) noin 5 kilometrin matkan. En oikein tiennyt mitä tehdä, mutta päätin sitten mennä yytsäilemään laivalaiturille, toisessa veneessä olikin jo jengiä, joten menin sinne joukon jatkoksi. Sellainen nainen pyöri siinä rahastamassa matkustajia.

Retkeilykeskuksen satama.

Oikeanpuoleinen laiva oli tänään käytössä.

Vene tuli täyteen ja koiriakin oli melkoinen määrä. Vastapäätäni tuli norjalainen papparainen hauskan koiransa kanssa, ja tilan ahtaudesta johtuen vuvve oli jo puolittain sylissäni. Silittelin sitä aikani ja vuvve alkoi kinuamaan lisää, ja ukkokin komensi minua "mere". Arvosana hurtasta 5/5. Puolen tunnin laivamatka menikin sitten mukavasti toisten katsellessa maisemia mutta mulle riitti vuvve.

Puhetorvena oli alkujaan Helsingistä kotoisin oleva nainen. Hän painotti moneen kertaan, että aikaa kävelylle on vain pari tuntia, ja kuitin takana on hänen puhelinnumeronsa johon tulee soittaa jos joutuu johonkin kiipeliin tai ei ehdi takaisin annetussa aikaikkunassa. Osa matkailijoista jäi vielä paikan päälle, täältä pystyi myös kävelemään takaisin ja ostaa pelkän menolipun (tai paluulipun) hintaan 40€. Minä otin meno-paluun. Laiva oli tosi ahdas, mutta onneksi katettu, mitään vessaa tms siinä ei ollut, ja ainoa vessa koko alueella oli ulkohuussi heti Kolttasatamaan tultua. Rajatolpalle käveltiin Ruotsin puolta, polku oli hyvä joskin viime aikojen kovat sateet olivat tuoneet siihen isoja vesilammikoita ja mutaa, jotka kuitenkin pääsi kiertämään hyvin. Sade oli ennustuksesta huolimatta tauonnut, mulla oli tietysti sadekamppeet turhana painolastina. Koska oli supermärkää ja täysin tyyntä, se sai aikaan melkoisen hyttysinvaasion. Kaivoin laukusta edellisenä päivänä ostetun superoffin, mutta sillä olisi voinut pyyhkiä perssöönsä, hyttyset eivät moista kaihtaneet. Kun otti kätensä pois taskusta kuvatakseen jotain, käsi oli hetkessä mustanaan hyttysiä, välillä tuntui, että niitä oli jo päällekkäin.

Sitten kävelemään.

Kolttasataman wc jäi testaamatta.

Infotaulu alueesta.

Piti vähän kirittää alkumatkasta muiden ohi.

Polun kunto oli hyvähkö sateesta huolimatta.

Vaivaiskoivuja.

Kohta perillä.

Käveltävää oli 3,2 km suuntaansa. Aloin vetämään täysiä ja pääsin toisena perille, tarkoitukseni oli päästä kuvaamaan mestat ennen muita ihmisiä ja hyvin tässä onnistuinkin. Kova kusihätä oli vauhdittajana, ja mietin mihin voisi kepilliset lorotella, kun muistan lukeneeni ettei lumettomaan aikaan saanut poiketa pois polulta. Rajapyykin luota löytyi kuitenkin tähän tarkoitukseen soveltuva paikka, mutta hyttyset kävivät surutta myös pikkuveijarin kimppuun. Itse rajapyykki oli keltainen pyöreä paasi, keskellä vesistöä, mutta tänne oli rakennettu metallinen silta, jota pitkin pääsi kävelemään.

Opaskylttejä.

Mallan luonnonpuisto.

Tässä taitaa mennä Suomen raja?

Metalliset "pitkospuut".

Rajapömpeli.

Rajapömpeli Ruotsin puolelta.

Olisikohan tämä Norjaa?

Kirkasta vettä.

Annettu kahden tunnin aikaikkuna oli melko tiukka, ja lähdin kävelemään takaisin päin, tosin tällä kertaa kuvasin maisemia hieman enemmän. Kyllä täällä hienoa oli, ei siitä päässyt mihinkään. Jotenkin epätodellista. Näin erikoisen ja yksinäisen kukan, mietin jopa voisiko se olla peuranvirna.  Muutama sata metriä ennen laivalaituria alkoi vähän tihuttamaan, mikä ei tässä vaiheessa enää haitannut mitään, joten tosi hyvä tuuri kyllä kävi tässä nyt. Hetken hengailin vielä laiturilla, ja sitten aikanaan palasin laivaan takaisin. Siellä ei ollut vielä juuri ketään, vaan jengiä valui pikkuhiljaa myöhässä takaisin. Plunssaisia ja sairaita olivat taas monet, saapa nähdä mikä tauti niistäkin tulee. Paikat olivat sekottuneet, nyt vieressäni ei ollu ketään, eli ilmeisen moni oli ottanut pelkän menolipun. Eikä ollut koiraa paijattavaksi. Sitten jäätiin kupeksimaan, mutta yhtä imatralaista kaksikkoa ei vaan kuulunut takaisin. Lopulta olimme odotelleet melkein puoli tuntia kunnes kapteeni teki päätöksen ja starttasi laivan. Kaippa sudet ne sieltä syö? Asiaa oli kyllä painotettu moneen kertaan (ja kuitin taaksen laitettu puhelinnumero) ja jos mitään ei kuulu niin ei voi mitään. Tosin näin sesonkiaikana laiva tekee varmaan toisen vuoron kahden maissa, joten ehkäpä he sitten ennättävät tälle päivän jälkimmäiselle noudolle. Jos ei, niin ainahan voi kävellä 11 kilsaa takaisin.

Poroaitaa.

Lampi vierellä.

Peuranvirna?

Kilpisjärvi näkyvissä.

Paluumatkalla veneessäkin oli enempi tilaa.

Vähän retki siis viivästyi, ja sitten vielä viiden kilsan ajo takaisin. Mutsi oli kävelyllä ja tuli minua vastaan. Kävin viemässä kamat hotellihuoneeseen ja lähdimme sitten katsomaan jos saisi jotain lounasta. Mude oli aamupäivän lenkillään käynyt etsimässä meille Haltinmaa-nimisen kippolan. Siellä oli melkoinen härdelli, mutta joku nainen suositteli meille buffaa ja sen otimme. Oli aika kallis 18,50€/ kpl. Siinä oli makaronilaatikkoa ja poronkäristystä yms. Ihan ok. Kesken syöntiämme tuli kuitenkin sähkökatkos joka kesti melko pitkään; esim. kaffetta ei meinannut saada kun se tuli automaatista. Sähkökatkoksen kestäessä tarjoilijanainen sanoi lakonisesti, että "luonto on välillä tämmöinen" joten ilmeisesti nuo sähkäkatkot eivät olleet mikään harvinainen juttu. Olimme jo lähdössä kun sähköt napsahtivat päälle, joten sain sitten kahvettakin. Palasimme takaisin kaupan kautta josta ostimme juotavaa ja postikortteja ja -merkkejä. Pienehkö porolauma tuli tielle toikkaroimaan eivätkä väistäneet autoja millään. Mitä enemmän ihmiset tööttäilivät torvejaan, sitä itsepäisemmin pysyttelivät tiellä. Kovasti niitä vielä näytti kakattavankin joten melkoisia sankareita moiset sarvipäät.

Hesaankin alkoi jo olla matkaa.

Lounaspaikka Haltinmaa tarjosi myös majoituspalveluja.

Buffa.

Lounasbuffetin antimia.

Tarkkana kuin porkkana.

Fiksuin poroista käytti sentään kevyen liikenteen väylää.

Hotellille päästyämme huomasimme siivoojan käyneen. Ajattelin käydä mittaamassa järviveden lämpötilan, mutta pahaksi onneksi laiturilla oli joku äite ja poika uimaan menossa. Superekstroverttipoika kertoi minulle aiemmista uimakokemuksistaan ja märkäpuvuistaan, ja suunvuorotta jäänyt äitioletettu oli aluksi menossa uimaan muttei sitten uskaltanutkaan kastella kuin jalkansa. Vesi tuntui yllättävän lämpöselle joten ajattelin siihen kyllä itse uskaltavani mennä. Hetken odotin saunavuoron alkua (rantasauna oli klo 16-21), ja pakkasin sitten uimakamat yms muden jäädessä päikkäröimään. Kävin ensimmäiseksi mittaamassa veden laiturilta, se oli 16 astetaista joten kävin viemässä kamat pukkariin ja uikkarit päälle ja pulahdin Kilpisjärveen. Uskomatonta. Sitten saunaan; se ei ollut mikään iso ja siellä oli jo neljä raavasta ukkoa ennen minua ja oli säkkipimeää, joten kiusallisuuskerroin oli suuri. Yksittäinen varsinais-suomalaismies jotain juttelikin. Kävin vielä toistamiseen uimassa ja saunassa, ja sitten palasin takaisin, ettei mude kyllästyisi. Saunasta ja uinnista kuitenkin arvosana 4/5.

Sää oli kirkastunut ja vuoret tulleet näkyviin ja päätimme lähteä mutsin kanssa pienelle ajelulle. Aluksi ajoimme 10 kilsan päähän Muotkatakalle, jossa oli Suomen maanteiden korkein kohta 565m. Poroja väistellen palasimme takaisin päin, kävimme viemässä postikortit Kilpishallin postiin, ja jatkoimme sitten kohti Norjan rajaa. Käännyimme takaisin juuri ennen Norjaa, kun emme tienneet mitä olisimme tehneet siellä, ja joka tapauksessa menisimme sinne päin seuraavana päivänä. Ajoimme auton takaisin hotellin pihaan ja menimme kaljalle ja lonkerolle Kilpishalliin; myyjä muisti meidät edellispäivästä. Nyt kelpasi istua terassillakin juomia särppimässä, siinä oli mukava katsella "kiireistä" Kilpisjärven taajamaa ja ihmisiä toimittamassa asioita.

Suomen tiestön korkein kohta.

Lappimaisia maisemia.

Saana takaapäin.

Liikennettä VT 21:lla.

Kilpisjärveltä löytyvä kauppa.

Näkymä terassilta.

Sarvipäitä hotellin pihalla.

Juomien jälkeen hotelliin, jossa laitoimme laitteiden akut lataukseen ja menimme sen jälkeen itse syömään hotellin ravintolaan. Sama tarjoilija kuin edellisenä päivänä, kiltti ja kohtelias kuin mikä. Otimme molemmat poro-burgerit. Alkuun tuli taas talon tarjoamia leipiä, hyviä nekin. Ruuat tulivat nopeasti, väkeä oli vähän vähemmän kuin edellisenä iltana. Kallista oli taas, mutta hampparit olivat tuhdit ja tarjoilija tosiaan mukava. Ei niin hyvä kuin edellispäivän poronkäristys, mutta kyllä tästä voi 4/5 antaa. Illallisen jälkeen hengailua, blogailua ja sen semmoista.

Maittava hamppisateria.

Hotellin baari suoraan 80-luvulta.