Allikosta ojaan: 819# Korea, 6

27.3.2024, Wednesday, +11, Haze, Paju, South Korea

Nukuin ihan superhuonosti ja viimeisen kerran heräsin klo 3.36 enkä saanut enää nukuttua ennen viittä, jolloin piti nousta ylös. Aamiainen naamariin ja ähkimistä vessassa. Tänään oli vuorossa retki DMZ:lle, ja se kestäisi ainakin 12 tuntia. Valitettavasti kierros ei ollut JSA-kierros (se olisi pitänyt varata 6 päivää aikaisemmin ja olisi maksanut paljon enemmän + tuo vierailukohde taisi olla jäässä jonkun aiemmin sattuneen konfliktin takia - harmi juttu koska paikka oli juuri se sama missä Kim-Jong-un ja Donald Trump tapasivat, ja joka monille muillekin on tuttu vastakkainasettelusta, jossa maiden sotilaat tuijottavat jäätävästi toisiaan). Klo 5.40 lähdimme Mapo-Gun asemalle, huomasimme että roskat oli tyhjennetty yön aikana. Kävimme vielä tekemässä 7-Elevenistä viime hetken ostoksia. Metroasemalla olimme kuuden maissa, onneksi se sentään jo kulki. Tunnelma oli harras, aivan kuin kirkossa tai suomalaisessa metrossa. Tuntui oudolta viestitellä kotosuomeen, missä oli vielä edellinen ilta menossa.

Metroasemalla ei ollut ryysistä.

Menimme Myeong-dongin metroasemalle ja etsimme exit 8, jossa meillä oli treffit ryhmämme ja Dennis-oppaamme kanssa. Olimme ehkä vartin etuajassa. Päivä oli tällä välin valostunut ja aurinko alkoi nousemaan. Nimet kysyttiin ja varmistettiin, että kaikilla oli passit mukana. Meitä oli kaksi bussilastillista, ja meidän bussi tuli täyteen, ei saanut omaa sloossia. Viimeisiä retkiläisiä sai tietysti odotella kissojen ja koirien kanssa. Totta kai mukana oli kuolemansairaita, ja ilmeisesti myös opas oli jonkunlaisella lääkekuurilla kun asiasta huomautteli ("pää sekaisin ja väsyttää").

Aurinko alkoi nousemaan Myeong-dongilla.

Ensiksi ajettiin 1,5 tuntia aamuruuhkassa pois päin kaupungista. Ikkunat huurustuivat niin, ettei läpi nähnyt, ja puolittainen paha olo väijyi päällänsä kun oli niin nykivää ajoa. Taisin siinä torkahtaa. Lopulta pääsimme ensimmäiseen kohteeseen joka oli Gamaksan-vuorella. Ensiksi meitä vähän ihmetytti mitä ihmettä teemme täällä, ja kysymykset nousivat entistä rajummin pintaan kun jouduimme nousemaan jalkaisin vuorelle rappusia / polkua pitkin, mutta sitten päädyimme pitkälle riippusillalle, josta olimme nähneet kuvia. Se oli kieltämättä hieno. Ylitimme sen, vähän se huojui jalkojen alla mutta ei ollut niin pelottava kokemus kuin edellispäivän pilvenpiirtäjän lasilattia. Sen jälkeen kävimme vielä katsomassa 250 metrin päässä olevan vesiputouksen. Se nyt ei ollut ihmeellinen, mutta paikalle oli jostain löytynyt kisse joka miukui melkoisesti ja antoi jopa paijata itseään turhien makupalojen toivossa. Toki se vuorimaisema aamu-udussa oli melko taianomainen näky myös.

Ensimmäinen pysähdys Soulin jäätyä taakse.

Ensimmäinen päivän monista silloista.

Lähtöpaikka siltavaellukselle.

Homma alkoi tietysti kovalla nousulla.

Olipa hieno riippusilta.

Silta yli synkän virran.

Vesputtous.

Jollakin maja kivalla paikalla.

Tekokisse.

Oikea kisse.

Palasimme bussille, siinä pääsi käymään vessassakin. Sitten jatkoimme eteenpäin noin puolen tunnin matkan Pajun Imjingak-puistoon. Matkalla sinne opas kertoi muutaman sanan Korean sodasta, kova kahinahan sekin oli ollut kun kolmessa vuodessa oli saatu 6 miljoonaa ihmistä listittyä. Opas keräsi myös passit kassiin, se tietysti aina vähän huolettaa kun passit lähtee teille tietämättömille muutamaksi tunniksi. Myös bussissa kiertelevät nimilistat ja syntymäajat piti tarkistaa ennen DMZ-alueelle menoa.

Imjingak-puisto oli eritoten suosittu muutamina korealaisten juhlapäivinä, jolloin tänne kertyi väkeä muistelemaan ja kunnioittamaan omaisiaan jotka olivat jääneet Pohjois-Korean puolelle ja joista ei oltu kuultu pitkiin aikoihin mitään. Taisivat jopa "uhrata" heille jotain ruokiaan. Täällä oli myös silta, jota ennen oli käytetty vankien vaihdossa (kuten James Bond "Die another day"-elokuvassa - joskin sitä oikeasti ei oltu kuvattu täällä), mutta ei ollut käytössä ollut enää vuosiin. Lisäksi täältä löytyi vanha osumia saanut veturi. Rakennustyömaan takana kauempana oli pieni koju, jossa myytiin Pohjois-Korean rahaa. Ostin pari seteliä á 7€, mutta harmitti ettei tullut ostettua vielä kolmatta. Kävimme sitten syömässä hodarit, ei ollut mikään hääppöinen lounas. Arvosana siitä 2/5.

Lappu kaulaan turistille ettei eksy.

Dennis-oppaamme.

Paviljonki?

Kiskot Pohjois-Koreaan.

Ei täältä ollut menemistä kuin Seouliin.

Seksiorjien muistopatsas (piikki japanilaisille).

Veturi oli nähnyt parempiakin päiviä.

Näiden nauhojen kuvaus oli kielletty. Ilmeisesti rukousnauhoja?

"James Bond-silta" vartijakopin luota.

Pienempi silta.

Dennis "uhripaikalla".

Gondolihissejä DMZ:lle.

Pohjois-Korean rahaa.

Lounasta täältä.

Miten hodaristakin saa näin vastenmielisen?

Klo 12.15 jatkoimme matkaa varsinaiselle DMZ-alueelle, jonne tarvittiin jo passit ja ilmeisesti myös jonkunlainen etukäteisilmottautuminen, jonka opas oli hoitanut. Sotilas tuli rajalla bussiin ja tsekkasi vielä nimilistat ja passit ja vertasi niitä omistajan naamariin. Tässä vaiheessa olimme saaneet omat passimme takaisin. "Rajatarkastus" hoitui ihmeen nopeasti ja tehokkaasti. Ensimmäiseksi DMZ:lla menimme ns. kolmanteen luolaan. Pohjois-korealaisten epäiltiin kaivaneen 22 luolaa Etelä-Korean puolelle, mutta toistaiseksi niistä oli löytynyt vasta 4. Tämä kolmas luola oli löydetty 70-luvulla. Sitä ennen kävimme katsomassa 8 minuutin esittelyvideon luolista. Se oli mielenkiintoinen mutta vähäksi jäänyt unimääre kostautui tässä vaiheessa ja kävi kuten yleensäkin minulle elokuvissa, nukahdin kesken kaiken. Sitten itse luolaan. Se oli sotilaskohde eikä sitä saanut kuvata, joten kamerat, puhelimet ja kaikki muu ylimääräinen kama piti jättää lukittaviin kaappeihin (ja piti mennä metallipaljastimen läpi). Sitten iskettiin vielä kypärä päähän, joka ensi alkuun tuntui hölmöltä mutta luola oli lopulta niin matala, että länkkärien päät kolisi jatkuvasti luolan kattoon kiinni vaikka kuinka yritti kävellä kumarassa. Luola oli 75 metrin syvyydessä ja sinne piti laskeutua 358 metrinen mäki (joka piti tietysti jaksaa kävellä takaisin ylös), ja sen jälkeen vielä kyyrykävelyä 265 metriä (joka minusta oli melkein raskaampaa kuin mäennousu). Sen jälkeen päästiin "rajalle" joka oli tietysti suljettu, mutta lasin läpi pääsi kurkkaamaan (ja videokamerasta tarkistamaan) miltä luola näytti Pohjois-Korean puolelta (siellä kasvoi valtavan kokoisia saniaisia, pimeässä maan alla keinovalon turvin). Jotenkin oli huojentunut olo kun pääsi palamaan takaisin, nostamaan selän suoraksi ja marssimaan jyrkkää mäkeä kohti päivänvaloa. Paikkaa ei suositeltu klaustrofobisille, astmaatikoille tai muille huonokuntoisille. Se oli kuitenkin jännittävä paikka ja sen lähemmäksi Pohjois-Koreaa emme tänään päässeet. Arvosana 4/5.

Passintarkastuspiste odottamassa rajan aukeamista.

Muistomerkillä kolmasluolan lähellä.

Tästä pääsi maanalaiseen luolaan.

Sitten vielä observatoriolle, alue kuhisi intialaisia turisteja ja niiden kanssa on aina vähän sellaista tietynlaista meininkiä. Odottelimme hetken omaa vuoroamme, jos inkkarit olisivat lähteneet pois. Meille kerrottiin mielenkiintoinen anekdootti Pohjois-Korean hallitsijasta Kim-Jong-unista, ettei hän käy kakkalla laisinkaan, ainakin jos uskomme pohjois-korealaisia lähteitä. Hän on liian hieno sellaiseen. Pääsimme lopulta katsomaan kiikareilla Pohjois-Korean puolelle, jossa oli jonkunlainen propagandakylä (taisi olla niin että siellä oli pelkät kulissit, ja aivan jumalattoman korkea lipputanko jossa liehui Pohjois-Korean lippu), mutta kukaan ei siellä oikeasti asunut. Tämän näki kiikareilla, mutta nekin oli asennettu niin lyhytkasvuisille (kuten aasialaiset yleensä ovat sen 150 cm), että jouduimme katselemaan maisemia selkä kyyryssä. Kännykameralla kuvatessa ei oikein meinannut nähdä mittään, vaikka kuinka yritti zuumailla. Alakerrassa oli kahvila josta emme ostaneet mitään, vessassa kävimme. Bussin parkkipaikalla olisi ollut pieni turistimyymälä, mutta opas oli neuvonut ettei kannata ostaa näistä mitään, menisimme lopuksi parempaan turistikauppaan. Täällä olisi ollut hienoja dmz-pipoja joita olisin voinut kuvitella hankkivani, mutta kun niissä ei ollut hintaa.

Observatorio.

Siellä se Pohjois-Korea on, kuten lipusta huomaa.

Rajan lähellä.

Viimeinen kohde oli tosiaan turistimyymälä, mutta aikaa annettiin vain 13 minuuttia ja se oli täynnä samoja inkkareita kuin aiemmin observatoriolla. Täällä oli vain kahta väriä pipoa, olisin halunnut vihreän joita olisi ollut toisessa paikassa, mutta ei täällä. Ostin viimeisen mustan pipon (siinäkään ei ollut hintaa, ja olin vähän huolissani kuinka kallis sellainen mahtaisi olla) ja kolme magneettia yhteishintaan 40000w, eli n. 30€. Opas oli neuvonut ostamaan jotain suklaata, joka auttoi vanhempia ihmisiä säilyttämään tukan päässä, mutta se jäi nyt tällä kertaa hankkimatta.

Sitten menimme bussiin, ajoimme rajalle jossa oli vähän huolimattomampi passintarkastus kuin tullessa ja sen jälkeen lähdimme köröttelemään kohti Seoulia. Opas puheli jotain - mm. ruinasi meiltä viiden tähden arvosteluja jotta saisi pitää työnsä - mutta nukahdimme AT:n kanssa välittömästi. Ajelu oli jälleen nykivää ja Seoulin päässä ruuhkat entistä pahemmat. Meitä vähän harmitti kun bussi ajoi oman kaupunginosamme läpi, mutta välipysähdyksiä ei suotu ja palasimme takaisin lähtöpaikkaan. Täältä oli jälleen kolmen vartin metromatka, mutta tällä kertaa se meni yllättävän kevyesti. Aika helppohan tuo Soulin metro on, mutta pitää tosiaan joka kerta tarkistaa ne uloskäynnit. Viimeisellä poistumisella emme sitä tehneet vaan menimme ulos lähimmästä ovesta - joka tietysti on aina se kauimmaisin kämpiltä. Poikkesimme kaupassa josta ostin vähän tuliaisia veljenlapsille, ja juotavaa kämpille. Kello oli jo pitkälti yli viisi kun pääsimme takaisin kämpille, ja kumpikin oli melkoisen voipunut.

Illallista lähdimme hakemaan Frank Burgerista. Tilaus onnistui automaatista; tulohetkellämme ei ollut muita asiakkaita mutta silti tilaus kesti tosi kauan. Hampurilaisessa oli kanapihvi sekä myös tavallinen jauhelihapihvi, oli pakko antaa yhdistelmälle arvoa + kaupan päälle tuli vielä pari mozzarellapuikkoa sekä mustekalaa. Viimeiset jäi syömättä, mutta muuten arvosanaksi 4/5. Paljon parempi kuin aiempi kokemuksemme Lotteria-ravintolaketjusta. Sen jälkeen palasimme kämpille bilettämään vaikka kovasti väsyttikin.