793# Luettua ja katsottua, 19

 1. Jenji Kohan - Orange is the new black (tv-sarja)

LIV-kanavalta olen seuraillut tätä naisvankilasarjaa vuoden verran, jonka aikana on päästy viisi tuotantokautta eteenpäin. Jostain syystä LIV päätti kuitenkin lopettaa lisätuotantokausien näyttämisen ja alkoi näyttämään jaksoja uudestaan alusta. Tavallaan se oli minulle helpotus, sillä en tosiaankaan tykännyt sarjasta ensimmäisen kauden ensimmäistä jaksoa lukuunottamatta, mutta olihan niitä muitakin jaksoja sitten katsottava vaikka sarja muuttui koko ajan huonommaksi. Henkilöt olivat toinen toistaan huonompia ja ärsyttävimpiä ja juoni oli tylsää. Spesiaalimainintana tunnustettakoon, että sarjalla on ylivoimaisesti kamalin tv-sarjatunnari kautta aikojen. Arvosana 2/5.

2. Mikko Niskanen - Hopeaa rajan takaa (elokuva)

Elokuva perustui välirauhan aikakauteen, kun uudet rajat olivat jo tulleet voimaan, ja evakkohässäkässä hopeajemma jäikin sitten Neuvostoliiton puolelle. Jännä tarina kolmen nuoren miehen hakureissusta. Spede Pasanen suoritti tässä muka-vakavan roolin, mutta pellehän tuo oli minusta tässäkin. Suomi-filmeihin verrattuna tämä oli kuitenkin poikkeuksellisen hyvä, arvosana 4/5.

3. Cary Fugunaga - No time to die (elokuva)

Pp oli hommannut meille mökkiviikonlopun illaksi uusimman James Bond-elokuvan. Mä olen aika lailla tottunut jo Daniel Craigiin, vaikka sellainen tietynlainen karisma siitä ehkä puuttuu. Pääkonnassa sellaista onneksi oli. Heti käyttelyssä huomasin kuitenkin muutosta aikaisempiin Bondeihin, että sellainen höyryäminen oli jätetty taakse. En voi kerta kaikkiaan sietää, että takaa-ajokohtaukset on editoitu sellaisiin 0,2 sekunnin pätkiin. Tässä oli paljon rauhallisempi - ja samalla piinaavampi - lähestyminen. Leffassa oli jonkunlainen juoni, uudistusta oli paljon enkä ollut varma oliko ne kaikki onnistuneita. Bondista oli tehty vanha eläkeläinen, siinä sitten on seuraavien Bond-leffojen tekijöille vähän pähkittävää miten tilanne saadaan palautettua alkuun. Päähenkilöön oli tuotu ujompi puoli, mistä en myöskään digannut, täytyyhän Bondin olla sentään häikäilemätön alfa ja häntäheikki. Arvosana 3/5.

 

 

4. Max Seeck - Kauna (kirja)

En ollut tällaisesta hesalaiskirjailijasta ennen kuullutkaan, mutta otin tämän lukemistoon faijan suositeltua tätä minulle, ja toisaalta dekkareita ei ollut tullut vähän aikaan lukeneeksikaan. Kirja vaikutti uutukaiselta kun tässä elettiin jo korona-aikaa. Juonta piisasi koko teoksen ajan, ja käänteitä riitti loppusenteille asti. Jonkunlainen omituinen spin off-häppeninki tässä oli myös, jonka tarkoitusta en aivan ymmärtänyt. Henkilöitä tässä oli vähän liikaa, ja välillä oli vaikeuksia seurata kuka oli kukin, varsinkin kun henkilöt olivat vaihtaneet nimiäkin. Katkeruus ja jännitys kuitenkin toimivat. Kirjassa oli peräti 113 lukua, joten lukemisen jaksottaminen oli helppoa. Arvosana 4/5.

5. Nagisha Ōshima - Merry Christmas, Mr. Lawrence (elokuva)

Sattumalta tuli tämä japanilainen v. 1983 valmistunut David Bowien tähdittämä sotaelokuva vastaan. Itse asiassa en edes tiennyt Davidin olevan kunnostautunut näyttelijänäkin, ja melkeinpä piti silmiä hieraista kun David astui pellavapäisenä näyttämölle muiden japanilaisten sekaan. Elokuva käsitteli v. 1942 vankileiriä Jaavan saarella. Harakirejä tehtiin ja muitakin japanilaisia kummallisuuksia puuhailtiin riittämiin. Ei jatkoon, arvosana 2/5.

6. Ilkka Remes - Lohikäärmeen isku (kirja)

Toinen faijan suosittelemista kirjoista. En ollut ennen Remestä lukenut, mutta kuullut pelkkää hyvää. Tämä oli kuitenkin kaukana suosikeistani ja tuskinpa ihan heti uutta Remestä otan työn alle. Sekavaa tarinointia, liikaa henkilöitä, liikaa juonikäänteitä kidnappauksista Venäjän presidentin murhayritykseen ja koronaviruksen salaliittoteorioihin. Kuusi sivua kerralla pystyi tätä lukemaan, ja kirjan lukeminen kesti ikuisuuden ja monta kertaa meinasin lopettaa kesken. Arvosana 1/5.

7. Lorcan Finnegan - Vivarium (elokuva)

Irlantilaista elokuvaa oli mainostettu etukäteen kummalliseksi ja sitä se totta vie olikin. Ei mitään järkeä koko leffassa, mutta näyttelijöissä oli sitä jotain. Elokuvassa nuoripari menee asuntoesittelyyn asuinalueelle, jossa kaikki talot ovat samanlaisia. Asuntoesittelijä häviää, ja nuoripari jää paikkaan jumiin, eivät pääse sieltä pois. Lopussa tietysti kaikki menee överiksi. Arvosana 1/5.

8. Fjodor Dostojevski - Rikos ja rangaistus (kirja)

Tuntui vähän siltä, että oli aika lukea taas yksi kirjallisuuden klassikoista. Syitä miksi päädyin tällaisena aikana venäläiseen kirjailijaan en osaa sanoa. Klassikot ovat aina olleet minulle vaikeita, joten etukäteen asetin tavoitteeksi saada tämän luku-urakan päätökseen puolessa vuodessa. Yllätin itsenikin sillä suoriuduin alta kolmen kuukauden, vaikka teoksessa oli 516 sivua, joka oli vielä kirjoitettu pienellä fontilla lähes ilman kappalejakoja. Hyvää tästä ei saanut tekemälläkään; oletin kirjassa tapahtuvan rikoksen, kiinnijäämisen ja sitten kokemuksia Siperian vankileiriltä, mutta sen sijaan kirjassa junnattiin 400 sivua kummallisia henkilöitä ja järjettömiä ajatuksia ja tekoja. Jännittävin ja helpoin lukuvaihe oli se itse rikos - sellainen sentään tapahtui - mutta muuten ei jatkoon. Hämmästyttävää oli myös lukea, että jo 1800-luvun Venäjällä tapahtui näitä ei-toivottujen henkilöiden ikkunasta "putoamisia" - luulin sen olevan suht nykyaikainen sattuma. Raskolnikov oli kirjan päähenkilö, jos sitä joskus jossain tietovisassa kysytään. Arvosana: 1/5.

9. Salatut elämät - TV-sarja

Olen joskus alkuaikoina katsellut Salkkareita, mutta en varmaankaan yli 15 vuoteen. Sarja pyörii telkkarissa vieläkin, ja ajattelin testata kuinka nopeasti sitä pääsee taas kärryille, ja voiko kahdessa viikossa jäädä siihen koukkuun. Ensimmäinen viikko meni henkilöitä opetellessa ja ajattelin, että aika tylsää meininkiä, mutta niin vaan kakkosviikon jälkeen oli pakko katsoa myös kolmas viikko. Ja sitten neljäs. Jne. Lopulta onnistuin katkaisemaan riippuvuuden matkan takia, jolloin olin Suomesta pois yli viikon. Saippuasarjojen eliittiä, arvosana 5/5.

10. Richard Dawkins - Jumalharha (kirja)

Hirveän raskasta luettavaa oli tämä ateistin paasaus aiheesta, miten uskonnot ovat järjettömiä. Odotin mukavampaa lähestymistapaa ja maallisia esimerkkejä ja perusteluita, mutta mitä vielä. Kuukausia kesti ennen kuin sain tämänkin teoksen loppuun, ja puolet tekstistä meni "hauki on kala"-tyylillä. Arvosana 2/5.

11. Erich Maria Remarque - Länsirintamalta ei mitään uutta (kirja)

Vuosia kestäneiden pitkien ja tylsien lukuhetkien jälkeen tuli kerrankin jotain 5/5-kamaa vastaan. Tämän sodanvastaisen ja pasifistisen kirjan luki vappuviikonloppuna ja ainoa "vika" mikä tässä oli tarinan lyhyys (vain reilut 220 sivua). Kertomus käsitteli sodan raakuutta ja kauheuksia maanläheisellä tavalla ja jätti lukijan lopuksi mietiskelemään, miten kamalaa sen kaiken on täytynyt olla yksilö- ja ruohonjuuritasolla.

12. Lewis Milestone - Länsirintamalta ei mitään uutta (elokuva v. 1930)

Pitihän se elokuvakin katsoa kun kirja oli kerran niin hyvä. Tästä on tehty lisäksi Netflix-sarja, mutta sitä joudun odottelemaan vielä, nyt katsoin "alkuperäisen" elokuvan vuodelta 1930. En ole mikään vanhojen elokuvien ystävä, ja tämäkin oli huono. Vaikka antaisin anteeksi ajan patinat ja tekniikat, niin silti tämä oli näytelty huonosti, en tiennyt kuka oli ketäkin. Olennaisia juonikohtauksia oli jätetty pois, ja juoni eteni väärässä järjestyksessä ja päähenkilön ajatusmaailmaa ei saatu välitettyä katsojalle ollenkaan. Arvosana 1/5.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

13. Quentin Tarantino - Kill Bill vol. 1 (elokuva)

Tykkään kyllä Tarantinon leffoista mutta jostain syystä Kill Billit olivat jääneet minulta katsomatta, eikä niitä telkkaristakaan tunnu tulevan. Nyt hommasin leffat kirjastosta; ensimmäinen osa oli kyllä todella iso pettymys ja täyttä roskaa. Sitä ei voinut pitää edes satiirina samurai-leffoista, en tiedä kuinka tosissaan tämän elokuvan kanssa oli oltu? Arvosana 2/5. Siitäkin oli yksi piste japanijuttujen ansiota.

14. Quentin Tarantino - Kill Bill vol. 2 (elokuva)

Huonon ykkösosan jälkeen mulla ei todellakaan ollut tähän jatko-osaan huimia odotuksia, mutta tästä kuoriutui ihan kelpo pläjäys. Mättö pysyi hyvän maun rajoissa, ja juonikin oli jännä ja Bill aika symppis, joskaan Uma Thurmanista en niin perustanut. Arvosana 4/5.

15. Bryan Singer - Bohemian rhapsody (elokuva)

Telkkarista monesti tullut ja yhtä monesti missaamani elokuva Queen-bändin keulakuva Freddie Mercuryn meningeistä tuli viimein nähtyä ties kuinka monennella uusintakerralla. Tykkään kyllä Queenista ja siksi elokuva oli katselulistalla ollut jonkun aikaa, mutta leffa oli kyllä hienoinen pettymys. Ajattelin sen olevan ehkä vähän enemmän rock'n'rollia ja vähän vähemmän ihmissuhdekiemuroita. Live Aid-konsertti oli kyllä hienosti tehty, mutta olisin toivonut, että Freddien elämän loppuvaiheita olisi käsitelty edes jotenkin. Arvosana 3/5.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 16. Dalton Trumbo - Sotilaspoika (kirja)

 

Englanninkielinen nimi "Johnny got his gun" oli minulle huomattavasti tutumpi kuin suomennettu versio "Sotilaspoika". Teos jatkoi samaa pasifista teemaa jota olen viime aikoina käynyt läpi. Kirjassa käydään sodassa pahoin loukkaantuneen Joen (ei Johnny?) fiiliksiä ja ajatuksia. Päähenkilö oli menettänyt molemmat kätensä, jalkansa, suunsa, kuulonsa ja näkönsä, ja ainoa mitä jäljelle jäi oli tuntoaisti. Siinä oli sitten mukava keksiä tekemistä loppuelämäkseen. Varsin synkeä ja masentava kirja joskin mielenkiintoinen. Ihmettelin vain kirjoitustyyliä, tautologiaa, välimerkkien poisjättämistä yms. Kirjan viimeinen lause "Te suunnittelette sotia te ihmisten mestarit suunnitelkaa te sotianne ja näyttäkää suuntaa me suuntaamme aseet teidän napaanne." oli tyyppiesimerkki kirjailijan - vai Joen - ajatuksenjuoksusta. Joka tapauksessa, kirjasta jäi sellainen fiilis, että asiat voisivat olla huonomminkin, paljon huonommin. Arvosana 4/5.

 

 

17. Louis Sachar - Paahde (kirja)

En muista mistä tämä kirjavinkki tarttui, mutta se oli nuortenkirja ja kaipasin vähän helpompaa lukukokemusta, joten siksi tämän kirjastosta lainasin. Kirjan kannet oli tuhottu jo valmiiksi, joten selvästikin tämä oli ollut jonkun yläastetta käyvän äidinkielenkurssin turhautumisen kohteena. Nivaska oli melko ohut ja helppoa luettavaa ja osin ihan jännittävääkin, joskin vähän töksähtelevää tarinankerrontaa nuorisorikollisesta, joka ei oikeastaan ollutkaan rikollinen, mutta joutui kuitenkin rangaistuslaitokseen kuoppia kaivamaan ja lopulta pakettiin saatiin juoniteltua isoisoisoisän kirouksetkin. Arvosana 3/5.

18. ?? - Juokse poika juokse (kirja)

Suoraan sanottuna en edes tiedä tämän kirjan kirjoittajaa, oliko hän sitten itse Nicky Cruz (päähenkilö) vai haamukijoittaja Jamie Buckingham, vai kenties jonkunlainen yhteistyö. Jonkun verran olin kirjasta kuullut jo pitkään - taisin törmätä tähän ensimmäisen kerran jo kouluaikoina mutta lukematta silloin jäi. Kirjassa oli nuortenkirjan leima, ja siksi luku-urakka meni yllättävän helposti, mutta täyttä sontaahan tämä oli. Aluksi Nicky oli kusipäinen nuorisorikollinen, joka sitten pamahti uskoon jolloin kaikki pahat teot olivat sovitetut ja pois pyyhityt. Gangsterista tuli uskissaarnaaja, jonka uusi elämä oli yhtä ylpeää voittokulkua. Ärtymys on sana joka kuvaisi parhaiten fiiliksiä. Siksi on vaikea ymmärtää, miten tästäkin kirjasta on tehty jo kymmeniä uusintapainoksia. Arvosana 2/5.

19. Jalmari Helander - Sisu (elokuva)

Tuli katsottua tämä pläjäys lentokoneen viihdekeskuksesta, joten keskittymiseni ei ollut täydellistä. Eipä sellaista kyllä tarvinnutkaan, sillä juoni oli hyvin yksinkertainen "taistele tai kuole" Lapin sodan jälkimeininkehin sijottuvassa elokuvassa. Epäselvää oli korkeintaan kumpi oli jahtaaja ja kumpi jahdattava. Vuorosanoja ei päähenkilöllä montaa ollut ja muuten elokuva oli halpa kopio Tarantinon leffoista. Melkein olisi ennemmin seurannut sitä viivaa kartalla joka kertoi lentomatkan etenemisestä. Arvosana 2/5.

20. Aki Kaurismäki - Kuolleet lehdet (elokuva)

Ensimmäisen kerran elokuviin sitten korona-aikojen, sillä Kaurismäen leffat kyllä kiinnostavat vaikka ne ovatkin sitä yhtä ja samaa. Ohjaaja itse kertoi kyseessä olevan työläistrilogian neljäs osa, mutta duunikuviot olivat vähän sekavat eivätkä niin olennaisessa merkityksessä kuin muissa elokuvissa. Rakkaustarinahan tämä ennen kaikkea oli, mutta kokonaisuudessaan elokuva oli pienoinen pettymys. Juoni oli vähän yksinkertainen, näyttelijät eivät oikein vakuuttaneet eikä Kaurismäelle tyypillinen dialogikaan toiminut entiseen malliin. Paras "näyttelijä" oli Chaplin-koira, joka oli osastaan palkittukin Cannesissa. Elokuvan värimaailma ja lavasteet olivat täyttä rautaa. Arvosana 2/5.