torstai 10. lokakuuta 2019

660# Ateena, 2

8.8.2019, Thursday, +36, Clear, Athens, Greece

 

Tuli nukuttua katkonaisesti ja nähtyä varmasti toistakymmentä erilaista outoa unta. Heräsimme kuitenkin melko aikaisin ja menimme kadun toiselle puolelle testaamaan Lotus Inn-hotelllimme aamiaistarjonnan. Kippola oli kolmannessa kerroksessa. Suht simppeli aamupala mutta ihan OK:lle maistuva. Hiukopalan jälkeen palasimme huoneeseen pakkailemaan päivän retkikamoja. Päivästä tulisi varmasti kuuma, joten nesteitä piti tankata huolella ja laittaa kunnon kerros aurinkorasvaa hipiään.

Aamiaispöydässä ei ollut kauheasti valinnanvaraa.
Aamiaissali.
Hotellimme. Se oikeanpuoleinen.

Tänään olimme asettaneet päivätavoitteeksi Akropolis-kukkulan. Akropolista voidaan pitää Ateenan tunnetuimpana nähtävyytenä, joka on tietysti jokaisen turistin ykköskohteena. Asutusta on kukkulalla ollut jo 6000 vuoden ajan, joten kivikasoja kuumassa oli otaksuttavasti luvassa. Kukkulan suurin ja samalla päänähtävyys on lähes 2500 vuotta vanha Parthenonin temppeli. Toisin kuin Barcelonassa, meillä ei ollut minkään valtakunnan etukäteislippua. Henkisesti olimme kuitenkin varautuneet jonotukseen ja ryysikseen. Slummista huolimatta hotellimme oli hyvällä sijainnilla kaupungin nähtävyyksien kannalta, ja Akropoliksellekin pääsimme kävelemällä. Matka ei ollut pitkä mutta ylämäkeä lipputoimistolle asti. Vähän ennen lipputoimistoa kävimme kuvaamassa näköalakallion, jolla huhujen mukaan Paavalikin oli aikoinaan käynyt puheitaan pitämässä (hassua, että Paavali olikin käynyt niin monessa turistipaikassa, toim. huom.).

Paavali was here.
Ateenaa "Paavalinkalliolta". Tänne kandeisi tulla tsekkaamaan auringonlasku.
Lykavittoksen kukkula.

Pääsyliput Akropolikseen sai ostaa automaatista tai sitten ihmiseltä. Valitsimme automaatin, mutta niitä oli vain yksi ja jonotus kesti helposti vartin. Valittavana oli pääsylippu pelkästään Akropolikseen, joka oli 20€/naama, tai sitten ostamamme viisi päivää voimassa oleva 30€:n combolippu, jolla pääsi muihinkin Ateenan arkeologisiin nähtävyyksiin (mm. Ancient Agora, Hadrianuksen kirjasto, Kerameikos, Roman Agoraan, Lykeion, Olympieion). Sen jälkeen jonotimme saman verran sisälle itse alueelle. Jonotusalueella myytiin opastettuja kierroksia, mutta emme halunneet sellaista vaikka sillä olisikin päässyt jonon ohi. Kuitenkin katsoimme viisaammaksi edetä omaan haluamaamme tahtiin eteenpäin, ja Pp kuitenkin halusi riittävän ajan kuvaamiselle, jota opas ei kuitenkään kärsi odotella.

Kuvasimme Dionysos-teatterin Herodes Atticuksen odeionin ja ihmettelimme sitten valtavaa ihmisryysistä mikä muistutti jonoa mutta oli kuitenkin eräänlainen avopallo paikallaan olevia ihmisiä. Se oli kuitenkin oikea jono varsinaiselle temppelialueelle. Ei siinä auttanut kuin jäädä joukon jatkoksi. Tässä kohdassa alkoikin sitten menemään tunteisiin; jono on ymmärrettävää mutta se perhananmoinen etuilu alkaa sapettamaan. Kaikenlaisilla tekosyillä "my wife is there" yms selityksillä porukkaa meni ohi oikealta ja vasemmalta eikä edes kiroilu suomeksi tällä kertaa auttanut. Aurinko porotti kuumasti eikä minkäänlaista tuulenvirettä ollut saatavilla. Miten nämä etuilijat katsovat käytöksensä sitten oikeutetuksi? Jonottamiseen meni tunti, ja vasta tietyn mutkan jälkeen paikalle tuli eräänlaisia jonovalvojia jotka huusivat ihmisille, viheltelivät pilleihinsä ja pakottivat ihmisiä eteenpäin. Aikamoinen karjavankkuritunnelma siinä syntyi, aivan kuin oltaisiin teuraalle menossa. Kun viimein pääsimme temppelialueelle, olimme Pp:n kanssa travel ragen riivaamia ja riitelimme jo keskenämmekin. Onneksi pystyimme rauhoittumaan nopeasti, vaikka kuumuus kiusasi edelleen. Kukkulan päällä ei olllut oikein minkäänlaista suojaa tahi varjoa auringolta, eikä kuvaamisesta meinannut tulla turistiryysiksestä johtuen mitään.

Herodes Atticuksen odeion..
Jono Akropolikseen alkoi vasta alueen sisältä.
Etsi kuvasta turisti.

Olimme ottaneet vain 0,5 litran vesiputelit mukaan, ja ne olivat äkkiä juotu jo jonottaessa. Täällä ei ollut minkäänlaista myyntiä juomien tai eväiden suhteen, joten täytimme pullot pokkana hanavedellä ja toivoimme, että vatsamme sen kestäisi. Saimme kierrettyä alueen läpi ja kuvattua sen mikä pystyimme. Alueelta piti myös jonottaa pois vaikkei se enää niin paha rasti olllut kuin kukkulalle saapuminen. Olimme tulleet juurikin pahimpaan aikaan yhdeltätoista, joten tuota aikaa kannattaa välttää. Kokonaisuudessaan aikaa tuhlaantui n. 2,5 tuntia.

Parthenon.
Athinaikos.
Ilmastointi näissä temppeleissä pelasi. Tai sitten ei.
Erekhtheionin temppelin karyatidipylväikkö.
Athena-jumalattaren luoma oliivipuu Erekhtheion-temppelin sivustalla. Tosikommat tosin väittävät, että puu on istutettu tänne v. 1952.

Istuskelimme hetken penkillä puiden varjossa, väsyneiden ohikulkijoiden luodessa meihin penkistämme johtuvia kateellisia katseita. Kaskaiden konsertti oli korvia huumaava. Hetkisen levähdettyämme lähdimme jatkamaan alamäkeen kylille päin. Afrikkalaisten ukottajien määrä oli noussut huomattavasti aamusta. He "myivät" niitä hemmetin käsinaruja ajatuksissaan oleville tai tietämättömille turisteille niin, että tarttuivat ranteeseen ja solmivat nopeasti nyörinsä uhrin käteen niin ettei sitä saanut enää poistettua ja tästä piti pulittaa sitten myyjälle vitonen tai kymppi. Käsittämätöntä, että moinen ryöstely edes sallitaan. Me olimme sen verran valveutuneita että tiesimme varoa tätä. Samaa teki vieressä kulkenut mies, joka vastasi "I like your smile"-tervehdykseen "Get the fuck out" varsin äänekkäästi. Myyjä poistui anteeksi pyydellen. Toki muitakin blisaajia oli, eräs nainen kävi meillekin myymässä viiden euron hintaista kangaspalaa.

Menimme seuraavaksi lounaalle (emme yleensä syö Pp:n kanssa lounasta matkoilla) Karyatis-nimiseen kippolaan. Syy valintaan oli nostalginen; Pp oli ollut täällä isänsä kanssa 15 vuotta sitten lounastamassa ja kippola oli tehnyt heihin vaikutuksen. Tämän vuoksi Pp halusi samaan ravintolaan, samalle paikalle samalle pitzalle saman tyyliisissä vaatteissa, ottamaan ns. "Re-shootin". Valokuvaus ja lavastus onnistuikin mallikkaasti, joskin pitza ei ollut kuulemma enää entisensä. Itse tilasin spaghetti bolognesen ja oluen. Kumpainenkin olivat hyviä. Aterian päätteeksi kävimme ostamassa hieman tuliaisia ennen kuin palasimme hotellille lepäämään. Itse taisin hieman torkahtaakin, vaikka Pp pisti ranttaliksi tuhoamalla hotellin omaisuutta rikottamalla juomalasinsa.

Karyatis-lounasravintola.
Lounasta.

Kellon tullessa neljä piti kiskoa itsensä taas tolpilleen. Kävelimme iltapäivän poskettomassa kuumuudessa Ermou-kauppakatua pitkin väistellen kerjäläisiä. Meillä oli treffit Pp:n vanhempien kanssa Syntagma-aukion lähellä olevassa web-kamerassa. Porukat siitä meidät onnistuivat bongaamaankin. Ihmettelimme sitten hetken Syntagma-aukiota, jolla toisinaan uutisissa näytettiin ihmisiä mellakoimassa. Tällä kertaa meno oli rauhallista ja arkista. Kreikan parlamentin edessä kaksi sotilaista seisoi vartiossa, välillä kävivät jalottelemassa ja tekemässä typeriä, synkronoituja askelmerkkejään. Kolmas ukko kävi välillä pyyhkimässä näiden hikisiä naamoja paperilla ja kaatamaan näiden suihin juotavaa, kun eivät itse sitä voineet tehdä. Hassun näköistä meininkiä. Sinällänsä tietysti hyvä, että henkilöhuolto pelasi; gadgetin mukaan lämpöä oli 36 astetta ja siltä ilma kieltämättä tuntuikin; Auringon loimutessa tuntui aivan kuin ympärillä olisi ollut valtava tulipalo.

Lämmintä oli.
Kirkko keskellä Ermou-katua.
Syntagma-aukio.
Parlamenttitalo.

Kävelimme hetken sivukujilla ja pysähdyimme viihtyisältä vaikuttavaan baariin. Tilasimme ensiksi frappet (jääkahvi, á 3,90€), tarjoilija meinasi väkisin tuoda meille väärät juomat (frapen ja fantan). Sen jälkeen joimme vielä mojitot (8,50€ / tsipale). Ihan hyvät juomat, mutta melko kallista.

Frappé.

Poikkesimme vielä hotellille vessan ja lähdimme sitten vielä nopeasti Ancient Agoran raunioille. Alue oli ollut varsinainen menomesta ajalla 500eaa - 200 jaa ja se toimi aikansa kaupallisen, sosiaalisen, hallinnollisen ja oikeudenkäytön keskuksena. Julkkiksiakin täällä asusteli, joista tunnetuimpana mainittakoon filosofi Sokrates - joka myös kuoli täällä olleessa vankilassa. Nyt alueelle päästäkseen piti ostaa pääsylippu (8€), joskin me päästiin Akropoliksen combo-lipullamme sisään ilman rahanvaihtoa. Suurin osa alueen entisestä loistosta oli päreinä, mutta yksittäinen temppeli näytti vähän ehyemmältä. Pilareita ja erilaisia patsaita oli siellä täällä. 15 vuotta sitten Pp oli ollut täälläkin ja kuvannut "Metroon" kyltin. Etsimme sitä nytkin, mutta emme tällä kertaa löytäneet. Eräällä polulla tuli vastaan kookas kilpikonna, joka ihmetytti meissä ihmetystä, eikö sellaiset yleensä pyöri vesistöjen lähellä? Täällä ei ollut kuin auringon polttamaa ruohoa. Enhän mä tietenkään kauheasti osannut olla tohkeissani paikan historiallisesta arvosta, mutta täällä ei ollut ihmisryysistä ja aurinkokin oli laskemassa ja lämpötila laski alle 35 asteen, joten se tarjosi mukavat puitteet iltakävelylle. Vietimme alueella toista tuntia, mutta tilukset suljettiin klo 20 ja meidät ajettiin ulos jo varttia vaille.

Ancient Agora.
Patsastelua.
Hefaistoksen temppeli vuodelta 420eaa.
Akropolis näkyi tännekin.
Konna.
Attaloksen stoa.
Ilta jo saa.
Kisse.

Kävimme hotellilla vaihtamassa siistimpää ylle ja lähdimme etsimään illalliskippolaa. Vähän aikaa sai sahata Adrianou-katua edes takaisin ennen kuin kelpuutimme ravintolan. Tilasimme ouzot, oluen, valkkarin ja syötäviksi gyroksen ja chicken souvlakin. Pp tykkäsi omasta annoksestaan, mutta itse annan gyroksestani vain 3/5. Ruokaa oli uskomaton määrä, ei kukaan pystyisi sellaista annosta vetelemään naamariin. Ruokimme salaa hitusen jaloissa kiehnännyttä kisseäkin. Lasku oli 34€, annoimme 40€, kun tarjoilija toi vielä jälkkäriksi kaupan päälle jotain pahaa, makeaa juomaa snapsilaseista (ehkäpä se oli mastikaa). Kävelimme sitten vielä hetken ulkosalla. Lämmintä oli vieläkin +31 astetta, joten mukavasti tarkeni vaikka aurinko oli laskenut ajat sitten. Hotellilta lähtevältä arveluttavalta sivukujalta löytyi Maija Poppanen-ravintola. Kujan yläpuolella roikkui sateenvarjoja ja tarjoilijat olivat kuin satuhahmoja. How weird is that?

Gyrosta.
Muraali.
Auto slummissa.
Ravintelikuja.
Mary Poppins-kippola.
Tunnelmaa oli.

2 kommenttia:

  1. Mulla menisi kyllä hermot helteessä ja turistiryysiksessä...

    VastaaPoista