508# Kajaani

18.3.2017, Saturday, +1, Sleet, Kajaani, Finland

Päiväetappi.

Sitähän sanotaan, että tärkeintä ei ole päämäärä vaan matka. Onkohan tuonkaan lausuja koskaan yrittänyt matkustaa autolla Helsingistä Lappiin? Epäilen. Olimme Pp:n kanssa suunnitelleet menevämme Lappiin, kun ei siellä ole tullut juuri käytyä, ja toisekseen, kun meille majoituskin sieltä järjestyi. Okei, muutama asia kyllä etukäteen arvelutti: mä kun en pidä lumesta enkä jäästä enkä kylmästä, niin miksi ihmeessä Lappiin? Kun en harrasta mitään talvilajejakaan. Ja sitten, että mökki olisi Suomutunturilla. Onko siellä ollut mitään sitten 70-luvun? Kaiken kukkuraksi lähtöä edeltävänä päivänä Pp oli vienyt autonsa korjattavaksi kun siitä oli kuulunut jotain omituista ääntä. Heti oli liikkeestä sanottu, ettei autosta tule kalua ainakaan ihan heti. Joten ajoneuvokysymyskin tuli viime hetkellä eteen. Katselimme jo vuokra-autojakin, mutta onneksi kosla järjestyi isäpapaltani, joka oli sattumoisin itse lähdössä reissuun eikä näin ollen biiliä niin kaivannut.

Lauantaiaamuna heräsin porukoiltani klo 6.45 ja vetäsin tukevan aamiaisen naamariin. Olimme sen verran täysipäisiä ettemme edes kuvitelleet peppustemme kestävän autossa istumista yhtä soittoa Lappiin saakka, vaan olimme buukanneet hotellin yhdeksi yöksi Kajaanista. Terveisiä vaan veikalle joka kyhjötti autossa 27 tuntia putkeen Turusta Lofooteille. Autotallista kurvasin ulos klo 7.15 ja hain kotootani edellisiltana pakatut kamat, ja sen jälkeen noudin Pp:n. Keli oli kuiva ja hyvä, ja Kehää pitkin ajoimme Nelostielle ja ensimmäisen kerran pysähdyimme Lahteen, jossa kävimme viemässä appiukolle (in spe) muutaman kilon juustosatsin. Jatkoimme nopeasti Heinolaan, jossa teimme toiveestani pienen kaupunkikierroksen kylillä nostalgiasyistä. Kävimme ABC:llä teknisellä pysähdyksellä ja Pp tuli ajamaan. Ajoimme Vitostietä pitkin ohi Mikkelin ja Juvalla pysähdyimme jälleen ABC:llä lounastamassa. Semmosta käristepihviä se oli, ei mikään kovin hääppönen mutta syömäkelpoinen. Aika suosittuja nämä ABC:t kuitenkin olivat, täälläkin oli bussilasteittain ihmisiä, lapsia urheiluseuroista yms.

ABC:n käristepihviä lounahaksi.

Jatkoimme kohti pohjoista ja ohi Kuopion. Lämpöä oli kolmisen astetta plussan puolella. Välillä satoi lunta, välillä räntää, mutta pelloille ja teiden reunoilla alkoi kerääntymään yhä suurempia lumiläikkiä. Lapinlahdella pysähdyimme Matin ja Liisan huoltoasemalle. Ruokapuoli oli helkkarin sotkuinen ja aika ahdas, mutta valikoimaa oli tuotteissa runsain mitoin, hampurilaisia ja pitsoja ja lounasbuffaa yms. Me tyydyimme vain kahviin ja mehuun. Muut asiakkaat vaikuttivat meistä vähän omituisilta. Vieressämme aterioineet pojat tiedustelivat toisiltaan ruuan laadusta "onko hyvvee?" -kysymyksellä. Se aiheutti minussa nauruntyrskähdyksiä.

Lapinlahden bensiksellä.

Parturiauton mainos Lapinlahdella.

Jatkoimme sitten ohi Iisalmen ja viimein päästyämme Kajaaniin auton mittari näytti jo 600 ajettua kilometriä. Kyllä käy pylleriin sellainen. Hotellinamme oli Sokos Hotel Valjus. Respanlikka tuntui olevan kovasti extrovertti, mutta nopea ja pätevä työssään. Otimme tallipaikankin, maksoi 6 €. Huone maksoi meiltä yhteensä 85€, siinä taisi olla pieni alennus kun olin varannut sen erään ystäväni kautta. Itse hotelli tuntui varsin suurelta. Kerroksia ei ollut montaa, mutta käytävät tuntuivat jatkuvan loputtomiin. Huone kuitenkin löytyi, ja oli ihan siisti perushuone. Ikkunakin oli katunäkymällä.

Ankea Kajjjaani lähestymässä.

Hotellihuone oli siisti.

Oli vielä valoisaa hetken aikaa, joten päätimme lähteä vähän tutustumaan itse kaupunkiin, kun emme kumpainenkaan olleet montaa kertaa täällä olleet - itse viimeksi ja ainoan kerran v. 1993. Enkä nyt tiedä, voiko tuota kaupungiksi edes kutsua, yksi katu siellä tuntui olevan, kaikki liikkeet kiinni, ei ihmisiä missään. Räntää satoi taivaan täydeltä kastellen meidät märjäksi. Kävelimme joenrantaan katsomaan linnakkeen. Jos nyt verrataan Savonlinnaan, Turun linnaan tai Hämeen linnaan, niin eihän tuo ollut kuin kasa kiviä kylmässä. Lisäksi siellä oli joku teinilauma pitämässä majaansa joten ei sinne kehannut niin paljon edes tutustua kuin olisi mieli tehnyt.

Jokirantaa.

Kajaanin linnan rauniot.

Kaupunkia halkoi joki.

Palasimme hetkiseksi hotellihuoneeseen googlaamaan ravintolaa yms. Ranch olisi voinut olla jonkinlainen paikka, mutta päätimme turvautua tuttuun ja turvalliseen Rossoon, ainakin tiesi mitä saisi. Märät hynttyyt niskaan ja kippolaan siis. Se oli kohtalaisen täynnä, mutta saimme kuitenkin jonkinlaisen paikan ja tarjoilija otti meidät ystävällisesti vastaan. Vähän aikaa tilauksissa kesti ja juomissa etenkin, mutta kuin taikaiskusta kaikki lähtivät samaan aikaan pois ja alkoi palvelukin nopeutua. Ravinteli oli lähes tyhjä puoli kahdeksalta. Outoja nämä ihmiset ovat. Ruuassa ei valittamista; otin pitsen, Pp otti vuohenjuustobroilerin. Kyllä tästä voi 4/5 antaa.

Pitze oli onneksi hyvä, joskin rucola näytti vähän vaatimattomalta.

Illallisen jälkeen kävimme vielä Siwassa. Se oli kuin Neuvostoliitosta, tyhjät hyllyt ja kaupan sisällä oli puliveivari joka penkoi kaupan roskiksia. Kadulla ei ollut kuitenkaan edelleenkään ketään lukuun ottamatta muutamaa täyteen ahdettua amisautoa jotka pörräsivät ympyrää sekä paria baarin edessä notkuvaa pilottitakkiin ja maihinnousukenkiin pukeutunutta humalaista nuorta miestä jotka puhuivat jotain aivan käsittämätöntä murretta. Aloin muistelemaan joskus näkemääni Joutilaat-dokumenttia. Eikö ne nuoret jätkät olleet kainuulaisia? Dokumentti oli hyvin masentava ja jos suodaan sanottavan niin ei ainakaan lavastuksessa tarvinnut nähdä tekijöiltä kovin paljon vaivaa. Täällä varmasti jokainen mietti alitajuisesti mahdollisuuksiaan. Sellaista liksaa tuskin olisi olemassakaan, millä tänne jäisi. Ihmettelen, mikä estää ihmisiä lähtemästä?

Kaupunnilaista näkymää.

Kirkko jalkarättisateessa.

Palasimme hotellille turvaan kun oli niin kylmäkin märissä vaatteissa katselemaan Bumtsibumia kuten kunnon keski-ikäisen kuuluukin.