keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

498# Sri Lanka, 2

13.2.2017, Monday, +32, Partly cloudy, Polonnaruwa, Sri Lanka



Päiväkohde Polonnaruwa.

Heräilin vähän väliä yöllä metsän ääniin ja hyttysten ininään. Ja toki uudessa paikassa nukkuu muutenkin aluksi huonommin; se oli kuulemma joku alkukantainen juttu, että ihminen on hiukan varuillaan tuntemattomassa ympäristössä ja havahtuu pieniinkin häiriötekijöihin. Aamu pikkuhiljaa valkeni ja nousin hieman ennen kellon soittoa. Puhelin oli latautunut ja laitoin aktiivirannekkeenkin vuorostaan latautumaan; en saanut muita pistorasioita toimimaan muuta kuin kylppärissä, enkä jaksanut kaivaa adapteriakaan.

Puoli kahdeksalta syömään aamiaista. Olimme ryhmästämme poikkeuksellisesti ensimmäiset. Vähän oli sellainen Liisa Ihmemaassa-olotila. Sain lopulta tilattua omeletin + pekonia + kananakin & jonkinlainen leipäkin siinä oli. Vähitellen alkoi muitakin ryhmäläisiä valumaan aamiaiselle (meillä oli sama pitkä pöytä varattuna). Lämpöä oli aamutuimaan noin +24 ja puolipilvinen keli.

Hotellin uima-allas jäi testaamatta.
Hotellin baarinpitäjä taitaa olla palindromien ystävä.

Aamiaisen jälkeen hetki ihmettelyä hotellihuoneessa + päivän retken kamojen pakkausta pienempään reppuun. Yhdeksän kieppeillä lähdettiin bussilla kohti Polonnaruwaa. Sinne oli noin tunnin ajomatka, näimme matkalla parikin laumaa villinorsuja. Opas kertoili Sri Lankan varhaisista vaiheista. Hän mainitsi asutusta olleen jo 30 000 vuotta sitten, mutta speksejä tarkistaessani Wikipedia kertoi asutuksen alkaneen noin 10 000 vuotta sitten, kun väkeä alkoi valumaan Etelä-Intiasta ns. Aataminsiltaa pitkin (muistaakseni nimi tulee tosiaankin siitä Raamatun Aatamista, joka häädettiin paratiisista juurikin Sri Lankaan).

Raktorilla kylille.
Melkein kuin suomalaista järvimaisemaa.

Pysähdyimme matkalla kuvaamaan Buddhan patsasta. Niitä oli näkynyt jo edellisenä iltana jonkin verran ja patsaita oli teiden varsilla ja kaupungeissa melko tiheään. Käsien asento kertoi millainen Buddha oli kyseessä (saarnaava, lohduttava, meditoiva, jne). Jos patsaan lähelle meni, piti ottaa pois hatut ja kengät, eikä Buddhalle saanut kääntää selkäänsä - joten tarkkana esimerkiksi selfie- ja poseerauskuvien kanssa sitten!

Buddha morjes.

Polonnaruwa oli Sri Lankan entinen pääkaupunki tuhannen vuotta sitten, mutta kaupunki hylättiin 1200-luvun loppupuolella, ja hävisi viidakon syövereihin, kunnes löydettiin uudelleen 1900-luvulla. Ensimmäiseksi menimme ilmastoituun museoon, jossa oli täältä löydettyjä vanhoja astioita, työkaluja ja patsaita sekä rekonstruoituja pienosmalleja rakennuksista yms. Aika tylsä kohde, on näitä nähty parempiakin + ukottajia hyöri ja pyöri museon ulkopuolella enemmän kuin tarpeeksi. Ehkä 2/5.

Vauvan selän päällä tanssiva jumalhahmo.

Museon jälkeen siirryimme pienen matkan bussilla itse raunioalueelle. Sehän nyt oli näitä "kivikasoja kuumassa", joita aina joutuu maassa kuin maassa käymään katsomassa. Paikallisopas tuntui arvostavan korkealle yhdeksänmetristä kuningas Nissanka Mallan kivikirjaa, johon oli kaiverrettu koko matkalta kirjoitusta. Sen lisäksi alueella oli vaihteleva määrä erinäisiä temppeleitä ja kuninkaan asumuksia. Temppeleihin mentäessä piti ottaa tietysti taas kengät pois jaloista (ja hatut päästä), ja vähän inhotti kävellä siellä lattioilla paljain jaloin, tiedä minkä silsan ja salsan sieltä saisi. Näimme myös muutaman Buddha-patsaan keskittymän sekä valtavan kokoisen stupan. En ollut ennen nähnyt sellaista, joten ajattelin mennä käymään katsomassa sitä lähempää. Kengät piti jättää jo hyvissä ajoin pois jaloista, ja hiekka oli kuumaa ja jalkapohjia pistelevää. Kaiken huipuksi stupaan ei pääse sisään, vaan ulkoreunassa on muutamia pieniä huoneita.

Polonnaruwan Royal palacen rauniot.

Yhdeksän metriä kiveen hakattua tekstiä.
Turisteja ihmettelemässä kuumia kivikasoja.
Temppelin sisällä olevia patsaita.
Nyt loppuu se apinien ruokkiminen!
Stupa.
Buddha edestä.
Buddha makaa.

Lounas käytiin syömässä buffetissa, jossa oli useita ruokalajeja joiden sisällöstä nyt ei osannut sanoa oikein paljoakaan. Riisiä oli 2-3 eri laatua, nuudeleita, papucurryä ja sitten jotain muuta vihannesmössöä. Ei juuri lihaa, taisi olla joku luinen kanankokkare, josta ei saanut irti oikein mitään muuta kuin pieniä luun ja ruston osia. Lion-olutta palan painikkeeksi.

Tähän asti oli tullut vastaan huononlaisesti kioskeja tai kauppoja; vain yksi jossa myytiin vettä ja limsaa. Ei esimerkiksi olutta. Muutenkin Sri Lankassa suhtauduttiin alkoholiin sangen kielteisesti. Harvakseltaan oli kuitenkin viinakauppoja olemassa, mutta niiden sijainti piti melkeinpä tietää. Pyysimme paikallisopasta, jos hän voisi meitä sellaisessa käyttää. Pysähdyimme sitten erittäin hämärässä paikassa, jossa oli ränsistynyt fasadi ja pieni luukku seinässä. Ei siis edes myymälää, vaan sellainen viinakauppa kuin Suomessakin oli joskus aikoinaan. Pyysin neljä Lions-olutta sekä pullon Arrakkia. Se oli paikallista kookosviinaa, karsean makuista. Muistan joskus porukoiden tuoneen mulle sitä pullollisen täältä, se osoittautui erittäin riittoisaksi tavaraksi. Viinat maksoivat kolmisen tuhatta rupiaa; siinä varmaan hieman ukotettiin, mutta en jaksanut valittaa asiasta, ja se olisi ollut muutenkin vähän haastavaa, kun koko myyjää ei edes näkynyt. Pelkkä käsi joka ojensi brenkut luukusta.

Viinakauppa! Voi tätä ilon ja onnen päivää.
Asiointia lokaalialkossa.

Sen jälkeen tunnin ajomatka Sigiriya-kalliolle. Se oli noin 200 metriä korkea kivi, jonne oli aikoinaan tehty kivilinnoitus. Ympärillä oli puutarha entisaikojen suihkulähteineen (toimi vain sadekaudella kun vuorilta valuva vesi saavutti alhaalla sijaitsevat vesisäilöt) ja uima-altaineen. Unescon maailmanperintökohteita toki myös.Itse kivi oli vaikuttavan näköinen keskellä muuten melko tasaista alankoa. Ylös kallion huipulle johti noin 1200 rappusta, joten kieltämättä se tuntui iltapäivän kuumuudessa vähän haastavalta ajatukselta (kotini lähellä on myös kivi, jonka huipulle on 180 rappusta, ja siinäkin saa koipiset hapoille). Ryhmältämme kyseltiin halukkuuta nousta huipulle; mukaamme lyöttäytyi uusi paikallisopas (en ihan ymmärtänyt mihin tätä tarvittiin, koska matkalla ei pääsisi eksymään, eikä linnoitus nyt ollut niin erikoinen, että olisi tarvittu paikallistuntemusta).

Sigiriyan 200 metriä korkea kalliolohkare.
Sigiriyan puutarha.
Ampiaiset häiriintyvät melusta?

Ryhmästämme eräs vanhempi pariskunta ja PE (korkean paikan kammosa takia) jättäytyivät pois kiipeilyurakasta (mukaan olisi saanut myös taluttajia, jotka tuuppivat persiistä eteenpäin, joskaan kukaan ei tuntunut näitä haluavan käyttää), mutta olihan se pakko lähteä itse nousemaan, olisi muuten harmittanut jälkeen päin vietävästi. Ihmisiä oli vähän helkkaristi, ja sellaiset lihavat kiinalaiset (kyllä, sellaisikin on siis olemassa!) hidastivat matkaa siinä määrin, ettei nousu oikein tuntunut missään. Ahdasta oli kyllä, ja piti peräkanaa kulkea, ja esimerkiksi valokuvaus oli matkan varrella kiellettyä ettei ruuhkia ja tukoksia pääsisi syntymään). Hiki valui selkäpiitä pitkin noroina, mutta ylhäällä kallion ympäri kiersi mukava tuulenvire. Komeat näköalat sieltä oli, mutta linnoituksesta ei ollut jäljellä juuri mitään lukuun ottamatta kuninkaan uima-allasta ja yökerhoa (sic!). Pari kulkukoiraakin oli eksynyt tänne vuoren huipulle, ja ihmettelimme miten helkkarissa ne olivat sinne edes päässeet.

Sigiriyan rappusten lähtöpaikka.
Kiinalaisia nousemassa kalliolle, kukkulalle.
Korpimaata riitti.
Näkymä Sigiriyan huipulta.

Kuninkaan uima-allas.

Alaspäin laskeutuminen kävi nopeasti eikä meiltä mennyt oikeastaan koko nousuun & laskuun kuin 1,5 tuntia. Sen verran kehtasin kysyä paikallisoppaalta, montako kertaa hän päivässä kiipesi ylös vuorelle, mutta ei sen enempää kuin 1-2 kertaa. Metsänreunaan saapuessa apinoita näytti olevan varsin runsaasti; ne naiskentelivat estottomasti ihan keskellä tietä. PE oli nähnyt käärmeenkin sillä välin kun oli odotellut meidän palaavan takaisin retkeltä.

Alaspäin pääsi helpommin.

Perhepotretti.

Hotellille palasimme klo 18.40, ilta oli jo pimennyt. Oli sen verran nahkeutunut olo, että pakko oli mennä suihkuun vaikka vesi jääkylmää olikin. Siinä kesken suihkusession sähköt lähtivät. Kylppärin kaakelointi oli vielä musta, joten hapuillen piti löytää tiensä takaisin huoneeseen. Onneksi oli kerrankin ollut sen verran järkeä, että olin laittanut taskulampun yöpöydälle juuri tällaisia tilanteita varten. Sain sen avulla sitten itselleni pyyhkeen ja kuivatettua itseni ja vaatteita päälle. Kävin ulkona katsomassa, ja muihin mökkeihin oli palautunut jo sähköt. Koitin nostaa avainkorttija lukijasta joka kytkee sähköt, mutta mitään ei tapahtunut. Ei auttanut sitten kuin valittaa respaan; hetken päästä joku jätkä tulikin ja sai sähköt nopeasti toimimaan.

Paluumatkalla norsu otti iltakylpyä.

PE:n maja oli vähän kauempana ja hän tuli sitten luokseni kylään. Nautimme arrakkisnapsit aperitiiviksi ennen kuin menimme illallistamaan buffetin. Se oli hyvin pitkälti samaa kuin lounaallakin. Alkoi käymään jo mielessä, että niinköhän täälläkin on kaikkialla turistimestoissa aina samat safkat kun muuta ei osata tehdä (vähän vastaavanlaista meininkiä kuin Kuubassakin). Muut olivat jo viimeistelemässä ruokailua kun me vasta saavuimme, joten jäi jutut ryhmäläisten kanssa hieman vähiin. Joimme vielä muutamat oluet ennen kuin mekin vetäydyimme yöpuulle.

2 kommenttia:

  1. Hauskanen baarin nimi =D
    Ja komiat maisemat kiipeilyreissulta !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, vähän harmi ettei ollut aikaa käydä kyseisessä baarissa.

      Poista