tiistai 20. syyskuuta 2016

478# IPhone

Mulla on ollut kännyköitä nyt 20 vuotta. Oma liittymäkin vielä harvakseltaan käytössä, joskin siihen soittavat enää pelkät puhelinmyyjät. Numero on pysynyt samana alusta saakka, mutta v. 1996 numerouudistuksen myötä puhelinnumeron alku muuttui 940:sta 040-muotoon. Henkilökohtaisia puhelimia minulla on ollut melko vähän, viimeisin nokian c1-malli on ollut minulla varmaan seitsemän vuotta. Maksoi uutena reilut 20€ - varsinainen mummopuhelin siis - sellainen mitä ei kehtaa kaivaa julkisella paikoilla esiin. Tuota puhelinta käytän vain herätyskellona ja muistutus-alustana. Akkuhan siinä kestää toista viikkoa yhdellä latauksella.


Nokia 1610. Tästä alkoi kännykausi.

Duunissa sitten on luureja piisannut. Paras puhelin tähän mennessä on ollut Nokia E7. Se oli viimeinen älypuhelin, jossa oli vielä fyysinen näppäimistö, sen sai kätevästi liu'utettua puhelimen "alta", ja sillä oli nopea kirjoittaa ja typoja ei tullut juurikaan. Ainoa ongelma oli, että puhelimen tyyppivikana se meni täysin jumiin. Joskus sen sai powerbuutilla vielä nousemaan, mutta ei ollut harvinaista että ne piti lähettää huoltoon.


Nokia E7 - suosikkini.

Sen jälkeen minulle tuli Samsungin galaxy S3 Lite muistaakseni. Silläkin pärjäili hyvin sen reilun vuoden verran. Plussaa tuli puhelimen koosta. Yhteen aikaan arvostettiin puhelimen pientä kokoa, kunnes ne yhtäkkiä rupesivat taas kasvamaan käsittämättömiin mittoihin. Kyllä puhelimen täytyy mahtua housun munataskuun. Aluksi muistan kohdanneeni huomattavia vaikeuksia sen kosketusnäyttönäppiksen kanssa. Muuten muistan pitäneeni puhelinta ihan kuhtalaisena.


Samsung S3 Lite.

Tämän jälkeen siirryin lumia 830:seen. Pidin siitä aluksi enemmän kuin Samsungista, mutta alkoi lopulta riepomaan siinä monikin asia. Mitään appseja ei ollut todellakaan jaossa samaan malliin kuin mitä androidille tai iOS:lle. Lisäksi verkko tuntui tökkivän, nettiselain näkyi usein vain "puoliksi" ja kaikenlaista muuta bugia. Juu, olisihan sen saanut varmaan kondikseen jos olisi ajanut tehdasasetukset, mutta sitten olisi mennyt taas pari päivää että olisi saanut kaikki asetukset kuntoon. Eniten pidin Lumiassa kamerasta, joka otti hyvätasoisia kuvia ja että resurssinhallinta puhelimen liitettäessä tietokoneeseen toimi moitteettomasti ja loogisesti. Puhelin putosi minulta neljä kertaa maahan, ja lasi säilyi aina ehjänä. Ehkä kävi sitten hyvä pulla vain.


Lumia 830.

Puolisentoista viikkoa sitten minulle tuli sitten iPhone6s. Puhelimen toimituksessa kesti 4 kuukautta - kertonee ehkä enemmän meidän firman tehokkuudesta, joten siksi jouduin tyytymään "vanhaan" malliin, nyt kun olisi seiskaversiokin jo ilmestynyt. Lisäksi kusetettiin ja toimitettiin 16gb:n puhelin, aivan liian vähän tilaa järkevää käyttöä varten. Kyllä pitäisi olla 64GB:n luuri ehdottomasti. Käyttöönotto oli hermoja raastavaa, siihen meni taas kaksi päivää jotta puhelimestaan sai konfiguroitua mieleisen. Tuen kanssa tuli puhuttua puolentoista tunnin puhelu, jotta sai pelkästään Worxin toimimaan. Valikot ja niissä operoiminen oli yllättävän erilaista, vaati totuttelua. Tuntui, että moni asia oli tehty liian vaikeaksi toteuttaa. Esimerkkinä vaikkapa omien soittoäänten saaminen puhelimeen. Googlasin netistä 8-sivuisen ohjeen, jolla sai "helposti" personaallisen soittoäänen valituksi. Muissa käyttöjärjestelmissä valitsi biisin kakkosnäppäimellä -> aseta soittoääneksi. IPhonessa piti kaikenmaailman iTunesia ladata ennen kuin onnistui. Lisäksi kuvien siirto ei sekään ollut mikään heinänteko-juttu. Mutta alkuvaikeuksien jälkeen puhelimen kanssa pääsi kyllä sinuiksi. Akku kestää huomattavasti pidempään, siitä plussaa. Vähän ärsyttää puhelimen kyljessä oleva nappi jolla luurin saa äänettömäksi; se napsahtaa välillä taskussa tahattomasti päälle.

IPhonessa on kiva jutska että saa ladattua Lumiankin harvoja softia jotka toimivat ok. Tämmöinen esimerkiksi Here-karttasovellus. Iphonen kartta on aika perseestä, Here-karttojen lataus offline-käyttöä varten on jotenkin simppelimpi. Muuten softavalikoima on kattavampi kuin Windows-puhelimissa. Muutenkin olen tyytyväinen vaihtoon. Kyllä iPhonesta voi aina 4/5 antaa. Amerikasta tulee siis muutakin hyvää kuin Donald Trump.

Nykyinen iPhone 6s.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti