perjantai 6. toukokuuta 2016

452# Retkipäivä

5.5.2016, Thursday, +20, Clear, Vantaa


Oli helatorstai ja vapaapäivä ja päätettiin tehdä pieni retkeilypäivä Pp:n kanssa muutamiin mestoihin jotka olivat olleet meillä bongattavien listoilla jo jonkin aikaa. Kevät oli vihdoin löytänyt tiensä myös 60. leveyspiirin pohjoispuolelle, joten edes keli ei toiminut tekosyynä pysytellä kotosalla. "Menkää, ja tutkikaa."

1. Helsinki-Vantaa lentokentän näköalatasanne

Lentokentällä on muutamia ilmaisia parkkipaikkoja mutta ne on kohtuullisen hankala löytää, ja siksi toisekseen, alueella tehdään jatkuvasti tietöitä, uusia rakennuksia ja muutoksia yms, joten ajoreittienkin kanssa on aina vähän arpomista. Oltiin kuitenkin googleteltu, että lentoasemaa vierustavassa hallintorakennuksessa olisi ns. spottauspaikka, josta näkisi kiitoradan. Ei muuta kuin auto parkkiin Lentäjäntien ilmaisparkkiin, jossa oli vielä muutama paikka jäljellä - siihen saa parkkikiekolla pysäköidä 30 minuutiksi. Lentäjäntien päästä nousee raput ylös ja siitä eteenpäin kyltit ohjaavatkin hissiin ja edelleen kuudenteen kerrokseen näköalatasanteelle. Ei oltu edes ainoat ihmiset, siellä oli muutama muu lapsiperhe samaan aikaan. Mikään iso tasanne ei ollut, aukioloajat klo 7-22. Sisällä automaatti, josta sai kaiketi jonkinlaista juotavaa & syötävää. Näköala kentälle oli kohtuullinen; kiitorata näkyi selvästi heti lentoaseman takana ja vaikka olikin vähän hiljainen hetki koneiden suhteen niin muutamat lähdöt ja laskeutumiset bongattiin. 4/5.

Tuolla on parkkipaikka ja pääsee spottaa konei.
Näköalapaikan karu ovi.
Hiljainen kiitotie.
Tais se lentoon päästä.

2. Lentoaseman kalliot lentokentän koilliskulmalla

Tänne pääsi parhaiten ajamalla Tuusulanväylää pohjoiseen ohi lentokentän ja vielä Koivukylänkin liittymän. Kunnanraja vaihtui Tuusulaksi ja noustiin Sipoon liittymästä pois motarilta mutta sillan päällä käännyttiinkin vasemmalle. Heti sillan jälkeen auto parkkiin Puusepäntielle ja siitä kävelyä vasemmalla puolella olevalle kalliolle.

Tänne kannattaa tulla spottaamaan laskeutuvia lentokoneita sillon kun tuulee etelän / lounaan suunnasta - ymmärtääkseni pohjoistuulella lentokoneet saapuvat eri suunnasta. Nyt oli tyyntä ja aurinko paistoi kuumasti eikä meillä ollut juotavaakaan mukana. Kallioilla oli kesäkelin ja vapaapäivän vuoksi melkoinen ryysis jopa. Vähän kävi huono tuuri sen suhteen, että oli vähän hiljainen hetki päivästä laskeutuvien koneiden suhteen ja pahaksi onneksi pari konetta joiden piti meidän aikoihin laskeutua myöhästyivät rutkasti. Hienoin spotattu kone oli joku valtavan iso armeijan lentokone. Siitä tuli oikein ilmavirta ja melkoinen metelikin. Silti olisi toivonut jotenkin pääsevän vieläkin lähemmäs kenttää. 3/5.

Bongauspaikka nro 2.
Bongauskallio.
Mikäs helkka tuo on?
Tutumpi Vinnairi.
Sinne laskeutui.

3. Mustavuoren ulkoilualue


Eipä ollut koskaan tullut täällä käytyä - en ollut itse asiassa edes kuullut koko paikasta, mutta Pp:pä tiesi tämän paikan. Alue sijaitsi lähellä Vuosaarta; ajoimme auton Niinisaarentieltä erkanevalle parkkipaikalle. Täältä lähti muutamiakin ulkoilureittejä, eikä meillä ollut riittävää syvennystä aiheesta tietääksemme minne ne kaikki menivät. Otimme kuitenkin suuntimat kohti Vuosaarenhuippua jonne olikin hyvät ohjeistukset. Melko vähän muita liikkujia oli, ihan kohtalainen paikka. Kai siinä 4-5 kilsaa tuli käveltyäkin, ja mäen päältä avautuivat kohtalaiset maisemat Vuosaaren satamaan. Hieman reitin näköaloja pilasi jokin maansiirto-operaatio mäen alapuolella. Ei nyt tosiaan mitään Nuuksion tasoa mutta kyllä tämän kävi katsomassa. 3/5.


Kukkulan huipulla.

Polku.
Kukkulan päältä näkyi satamaan.

Mitenhän golfpallo eksynyt tänne?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti