418# Luettua, 2

Kokeillaanpa katkaista pitkään jatkunutta hiljaiseloa tekemällä väkisinpostaus jostain aiheesta. Ei vaan ole tapahtunut mitään sellaista raportoimisen arvoista. Outoa, vaikka inhoankin syksyä niin olen silloin jotenkin aktiivisimmalla moodilla. Nyt päivät ovat kuitenkin soljuneet ohi toistensa kopioina, tylsänä pakkopullana vartoen jotain uutta tapahtuvaksi.

Sitä odotellessa, katsotaanpa minkäslaista kirjallisuutta on tullut viime aikoina kahlattua. Olen epäonnistunut hieman siinäkin; mulla oli suunnitteilla lukea edes yksi kirja kuukaudessa, mutta jotenkin on jäänyt. Ei ole tullut sopivia opuksia vastaan enkä ole jaksanut juuri hakeakaan. Jotain kuitenkin:

1. Ian McEwan: Vieraan turva

Tästä olin kuullut pelkkää hyvää, joten oli ollut pitkään suunnitelmissa tämä lukaista. Kun viimein kävin noutamassa kirjaa kirjastosta, sen ohuus yllätti ja ilahdutti. Ja täytyypä sanoa, ettei tätä olisi jaksanut enempää millään lukeakaan. Kirja kertoi (amerikkalaisesta?) pariskunnasta, joka lomaili Venetsiassa ja jossa he tapasivat toisen, paikallisen pariskunnan. Ja sen jälkeen asiat lähtivät menemään vinoon.

Mun on vaikea arvioida edes genreä, oliko tämä pornoa, jännitystä, parisuhdeongelmia vai mitä. Kirjoitustyylissä oli havaittavissa pientä omintakeisuutta joten propsit siitä, mutta ei tämä oikein vakuuttanut. Pettymys tämä oli, 2/5.

2. Ralph Bulger / Rosie Dunn: My James

Muistelisin käsitelleeni ennenkin aihetta blogissani. Vuonna 1993 kaksi 10-vuotiasta liverpoolilaispoikaa kaappasi ostoskeskuksesta 2-vuotiaan James Bulgerin, jonka myöhemmin kiduttivat hengiltä synkällä junaradalla. Tapahtuma on kiinnostanut minua aina - ehkä senkin vuoksi kun Liverpoolilla on aina paikka sydämessäni, mutta tuo Jamesin kohtalo jotenkin vangitsee kaikessa karmeudessaan muutenkin. Youtubesta löytyy kyllä pilvin pimein aiheesta tehtyjä dokumentteja, mutta päätin lukea tarinan isän kertomana. En tiedä saako tuota suomeksi, mä tilasin kirjan Englannista netin kautta samalla kun tein muitakin ostoksia.

Kielitaitohan mulla on surkea, tuskin olen saanut viittäkään kirjaa luettua lontooksi, mutta tämä meni yllättäen helposti. Teksti oli siis helpohkoa. Alkuosa kirjasta oli mielenkiintoista, lukea kaappauspäivän ja sitä seuranneiden päivien kuvauksia. Oikeudenkäynnit ja isän alkoholisoituminenkin vielä meni, mutta loppuosa kirjasta oli tarpeetonta kuvausta jostain hyväntekeväisyysjärjestöistä ja katkerien tunteiden kuvauksia. Kirjan 328:sta sivusta olisi voinut viimeiset sata poistaa.

Olisi kyllä kiva tietää poikakaksikon versio tapahtuneesta. Mikä saa ihmisen tekemään sellaisia kauheuksia? Se ei koskaan lakkaa hämmästyttämästä minua.

Arvosana 3/5.

3. Nevil Shute: Viisi mustaa kanaa

Luottamus äitiini on sokeaa. Hän suositteli kirjaa minulle, vaikka jo kannessa sanotaan "Rakkaustarina, jota aika ei haalista". Sopiiko tällainen kirja muka raavaalle miehelle?

Itse asiassa alkuosa kirjasta oli ihan mielenkiintoista. Tarina alkoi 1900-luvun alkupuolelta, pääosin keskittyen Toisen maailman sodan ja sen jälkeisiin tunnelmiin. Vähän minua oudoksutti kun kirja alkoi minä-muodossa kirjoitettuna, mutta muuttui nopeasti kaikkitietäväksi kerronnaksi. Kirjan minä-henkilö oli vain lakimies joka oli jätetty pieneen rooliin ja joka poistui takavasemmalle, palaten pikaisesti kehiin kirjan keskivaiheilla. Päähenkilöinä oli englantilainen nainen, joka oli nuorena joutunut Malakalle (sic! niemimaa on siis se pitkulainen kaistale Kaakkois-Aasiassa, olisiko nykyisen Thaimaan ja Malesian alueilla, ei suinkaan Espanjan Aurinkorannikosta ole kyse), ja joka joutui sodan vuoksi vangiksi ja kiertelemään pitkään viidakoissa. Metsissä hän kohtasi australialaismiehen, johon tietysti rakastui. Sattumusten kautta hän luuli miehen kuolleen ja palasi englantiin jossa sai perinnön, ja päätti lähteä takaisin ensin Aasiaan ja jatkoi sitten Australiaan. Viimeistään tässä vaiheessa kirja muuttui erittäin raskaaksi. Australialaisten maajussien elo vaikutti niin tylsältä, etten lopulta ollut tippaakaan kiinnostunut miten kirjassa kävi ja jätin sen kesken vain 40 sivua ennen loppua. Ei pysty, liian hapokasta. Arvosana 1/5.

4. Ruhollah Khomeini: Ajatollahin ajatuksia

Kirjastosta löytyi tällainenkin, joten pitihän se mielenkiinnosta lukaista läpi. Kyseessähän on siis oppikirja joka antaa ohjeita ja käytännön neuvoja arkipäivän askareisiin. Lähtötiedoillani ja länsimaiselle aivopesulle altistuneena en vielä päässyt sinuiksi aivan kaikkien ajatusten kanssa, mutta kyllähän tämä pohdittavaa lukijassa herättää. Sinällään kirja kuten opitkin ovat toki ajattomia. Koska tämä on tietokirjallisuutta, niin se on arvostelujen ulkopuolella, mutta suosittelen kirjaa ehdottomasti kaikille, joskin erityisesti monikulttuurisuuden puolestapuhujille.