400# Liechtenstein

30.6.2015, Tuesday, +29, Clear, Vaduz, Liechtenstein

Maabongaus nro 31.

Nukuin keskinkertaisesti. Herätyskellon olin laittanut soimaan klo 7.20, mutta tuli puoli tuntia torkuteltua. Kävin suihkussa, jonka jälkeen päätin käydä testaamassa alakerran aamiaisen, kun sellainen kerta kuului huoneen hintaan. En siitä ihmeitä odottanut eikä se ihmeitä tarjonnutkaan; croissantin ja sämpylän, kahvia, mehua ja jugurtin. Aamiaishuone oli täynnä, taisin saada viimeisen vapaan pöydän. Syönnin ohella huomioni kiinnittyi vanhaan amerikkalaispariskuntaan; ukolla ei tuntunut ainakaan näkö- eikä kuuloaisti toimivan enää kovinkaan luotettavasti. Aina kun haki jotain noutopöydästä pyyhälsi pöytänsä ohi, jolloin nainen huusi miehelleen "Art. Art!", jolloin ukkelin naamataulussa ollut hukassa oleva ilme muuttui hämmästykseksi. Kovin vahvasti ei tuntunut pyyhkivän muijallakaan. Mutta ei kai siinä, hienoa että ovat löytäneet seikkailuhenkisyyden vanhoilla päivillään ja lähteneet tutustumaan ennakkoluulottomasti Eurooppaan.

Kävin huoneessa pakkaamassa päivän retkikamat pieneen kantoveskaan - unohtaen vain käsidesin. Olin suunnitellut tekeväni pienen ekskursion Liechtensteinin pääkaupunkiin, Vaduziin. Matka ei näyttänyt suurelta kartasta katsottuna, mutta Liechtensteinissä ei ollut lentoasemia, rautatieasemia eikä satamia - joten hieman haastetta matka kuitenkin tarjosi.

Ensiksi menin rautatieasemalle. Heti halliin tullessa pääovilta oikealle puolen jäi turisti-info. Kävin kurkkaamassa, mutta vuoronumerolaite oli särki ja ihmisiä tungeksi siihen malliin, että en viitsinyt alkaa kyseenalaistamaan hermojani heti aamusta. Jatkoin hallia eteenpäin, ja niin ikään törmäsin vähän huomaamattomaan lipunmyyntipisteeseen. Pieni jonotus ja pääsin virkailijan luo, jolta ostin meno-paluu lipun Vaduziin (en ollut ihan varma miten tuo kuuluisi lausua mutta lausuin sen suomalaisittain "vaduz" ja hyvin näytti myyjä ymmärtävän). Lippu oli vuorokauden voimassa joten ei ollut niin tarkkaa millä kulkuneuvoilla mihinkin aikaan liikkui, eikä sitä tarvinnut edes leimata (junassa konduktööri tuli leimaamaan sen myöhemmin). Ensin oli junamatka Sargansiin, jossa piti vaihtaa bussia joka vei sitten perille Vaduziin. Lipunmyynnistä olin saanut aikataulutulosteen, jossa oli merkitty tarkasti lähtölaiturit ja bussinnumerot ja kellonajat. Lippu tuli maksamaan 78 frangia; olin kuitenkin varautunut maksamaan siitä peräti 115 frangia googlauksen perusteella, joten ihan niin paha tuo summa ei sittenkään ollut. Ehkä lippu yksittäin ostettuna olisi sitten maksanut enempi. Ja toisekseen, en olisi tiennyt mistä lippu edes ostetaan Liechtensteinin päässä - todennäköisesti olisi pitänyt ostaa vielä bussi- ja junalippu erikseen.

Junia lähti puolen tunnin välein, joten mulla oli hyvää aikaa siinä etsiä oikea raide ja hakea kaupasta hieman juotavaa. Oli luvattu lämmin päivä, joten piti aina muistaa juoda tarpeeksi ettei nestehukka päässyt yllättämään.

Jaa tässä onkin junani.

Juna lähti täsmällisesti aikataulun mukaan klo 10.07. Muita matkustajia junassa ei montaakaan ollut. Vähän minua häiritsi sellainen banaanikakan haju ja olin vähän huolissani tuliko lemu minusta vai edessä olevasta vuvvesta (en haistanut hajua enää junan jälkeen). Juna oli mallia IC - todennäköisesti Zürichin ja Sargansin väliä varmasti tahkosi muutama hitaampikin paikallisjuna - eikä se kestänyt tuntia kauempaa, välipysäkkejä ei ollut. Maisemat olivat todella kauniita, sellaisia tyypillisiä alppimaisempia kirkkaine järvineen ja lumihuippuisine vuorineen. Oli metsää ja peltoa, joillakin rinteillä viljeltiin viiniä ja nautakarjaa näkyi kellot kauloissa tuon tuosta. Junanvartta reunustivat tiuhaan pienet kylät, jossa siistit ja hyväkuntoiset omakotitalot kertoivat omaa kieltään vauraasta taloudesta. Järvillä kelluivat valkoiset purjeveneet.

Sargansissa oli 14 minuuttia aikaa vaihtaa junasta Vaduzin bussiin. Bussilaiturit olivat heti juna-aseman vieressä ja opastuskyltit toimivat hienosti. Löysin neonkeltaisen värisen, kaksikerroksisen bussin helposti. Kuskia ei ollut mutta ovet olivat auki, joten menin sisään istumaan.

Jaa tässä onkin bussini.

Bussi lähti ajallaan, vain muutama matkustaja siellä oli minun lisäkseni. Bussilinja oli numero 11. Linja 12E olisi mennyt suorempaan, mutta semmoista ei näkynyt eikä busseja niin usein mennyt että olisin alkanut sellaista odottamaankaan. Saipahan nyt lisäkierroksen maassa nimeltä Liechtenstein. Matka kesti 31 minuuttia, ja siinä ajassa ehti näkemään jo puolet koko maasta, joka oli vain n. 25 kilometria pitkä ja kuusi kilometriä leveä. Bussissa oli kuulutus ja infotaulu josta näki kaupungin ja pysäkin missä kulloinkiin oltiin. Mä olin varmaan kolmessa eri kaupungissa ennen Vaduzia. Mitään eroja näiden kaupunkien - tai kyläpahaisia ne olivat - ei maallikko voinut erottaa, enkä mä muista enää niiden nimiäkään. Olisikohan Balzers ollut yksi? Tuskinpa tarvitsen sitäkään tietoa jatkossa; muistan lukeneeni jostain, että Liechtenstein on maailman suurin tekohampaiden tuottaja. Tämä voisi jo ollakin tietovisakysymyksenä.

Rhein-joki toimi rajajokena. Olen nähnyt joen aiemmin esimerkiksi Kölnissä ja Düsseldorfissa, jolloin leveällä joella matkasivat isotkin proomut ja laivat. Täällä joen alkupäässä kyseessä oli melkeinpä puro vain. En olisi arvannut tosiaankaan samaksi Rheiniksi, ellen olisi opaskirjasta lukenut.

Jäin pois Vaduz Post- pysäkillä, joka oli hieman isompi pysäkki. Melkeinpä sen tekisi mieli jo laskea bussiasemaksi, vaikka mitään erillistä asemarakennusta ei ollutkaan. Se oli kuitenkin selvästi keskuspaikka pääkadulla. Kerrosta ylempänä kulkeva katu oli puolestaan nimeltään Städtle; se oli kävelykatu, joka oli oikeastaan ainoa turisteja kiinnostava alue. Siinä oli muutamia liikkeitä ja pari ravintolaa, eikä se ollut kovinkaan montaa sataa metriä pitkä.

Taidetta Vaduzin kaduilla.

Suihkulähde, jonka vettä ei juuri näy.

Ensiksi kävin turistikaupasta ostamassa muutaman postikortin ja merkit. Myyjä neuvoi, että toisin kortit sitten takaisin hänelle. En ymmärtänyt miksi, ja veinkin ne myöhemmin Vaduzin pääpostiin (joka oli Städtlellä - ja perille nuo näyttivät tulleen). Löysin sopivan kippolan, jossa oli sen verran sopivan vähän porukkaa että uskaltauduin sinne itsekin. Tilasin oluen, ja hetken selattuani ruokalistaa myös sapuskaa kun kellokin oli melkein jo 12.

Söin ja kirjoitin postikortit. Kävelin sitten kävelykadun toiseen päähän, jossa turistit kyselivät minulta miten pääsee rinteen huipulla olevaan kuninkaanlinnaan. Olin sitä itsekin funtsinut, mutta olin nähnyt eräässä risteyksessä kyltin jossa mainittiin linna ja heti perään "No visit", joten eipä tuonne taida pääsyä olla. Linnassa liehui vielä lippu salossa, eikös se tarkoita silloin sitä että itse kunukin on kotona?

Kununlinna mäen päällä.

Kävin kirkossa, se ei ollut sisältä kovinkaan ihmeellinen. Äitee oli ennen matkaa neuvonut, että kirkon alapuolella on vessat - nyt olisi ollut sinne tarvetta mennäkin, mutta enpähän vaan vessoja löytänyt.

Vaduz, Liechtenstein.

Kello tuli 13, ja olin aiemmin lukenut opaskirjasta, että Vaduzin postimuseossa (Städtle 37) kannattaisi piipahtaa. Se avattiin klo 13 (oli kai se aamullakin auki, mutta kiinni tunnin verran puolilta päivin), ja jos museo on ilmainen niin miksipä en sinne menisi. Täysi floppihan se oli, pari piskuista salia eikä mitään ihmeellistä nähtävää, mutta pääsinpähän ainakin käymään vessassa. Yläkerran museo oli remontissa.

Hetken aikaa istuskelin puiden varjossa katsellen ihmisiä, kunnes huomasin oksilta putoilevan jotain semmoisia keltaisia leppäkertun näköisiä hyönteisiä, jotka purivat kipeästi. Kävin viemässä kortit postiin, ja päätin käydä juomassa vielä oluen viereisellä terassilla. Vaikka istuskelin varjon alla, niin keli tuntui kuumalta kun en ollut sellaiseen tottunut. Eräällä seinustalla näin pienen sääaseman, joka indikoi Celsius-asteita olevan liki kolmisenkymmentä.

Sääasema.

Lehto.

Lunta.

Oluen jälkeen yritin väkisin vielä hieman kierrellä, mutta kun ei ole mitään kiertämistä. Samat aasialaiset turistit tulivat ties kuinka monennetta kertaa vastaan. Palasin bussipysäkille katsomaan, miten busseja sattuisi menemään. Aikataulun mukaan klo 14.26 piti mennä bussi, vaan eipä sitä koskaan tullut. Piti odottaa 15 minuuttia seuraavaa bussia, joka tällä kertaa tulikin. Mä en tiedä, olisiko takaovesta saanut nousta kyytiin, mutta nousiin bussiin niin kuin Suomessa; etuovesta ja näytin vielä lippua kuskille.

Vaduzin bussiasema.

Bussi oli täynnä väkeä; mä istuin takaosassa koululaisten keskellä, selkä menosuuntaan päin. Ilmastointi ei toiminut tai sitten sitä ei oltu laitettu päälle, ja siellä oli varmasti 40 astetta kuumaa. Alle kymmenvuotiaat lapset melusivat niin, että järki meinasi lähteä. Miksi jumalauta niillä täytyy olla täällä koulua kesälläkin? Ne roikkuivat tangoissa kuin pienet apinat. Jossain vaiheessa joku keksi alkaa takomaan pehmeitä istuintyynyjä niin, että vuosikausien pölyt nousivat ilmaan. Tästä innostuneena kaikki bussin penskat alkoivat takomaan istuintyynyjä niin, että ilma oli aivan ruskeana pölystä. Kyllä mä olisin sanonut niille jos olisin saksaa osannut. Nyt tyydyin kyttäilemään etuosasta paikkaa, jos sellainen vapautuisi. Varmaan noin vartin päästä vapautuikin ja mä ryykäsin siihen istumaan. Käytävän toisella puolen istui aggressiivinen kännikala, joka alkoi solvaamaan minua saksaksi. Aivan uskomaton matka, pahin koskaan. Ajattelin, että matka ei lopu ikinä.

Ruuhkaa Vaduzissa.

Linnanen.

Takaisin Sargansissa oli jo helpompaa. Juna lähtisi vasta vartin kuluttua joten ehdin kauppaan ostamaan juotavaa - se helkkarin tyynypöly tuntui jääneen kurkkuun lopullisesti. Sveitsissä juomavesikin on törkykallista - puolen litran pullo 3,50 frangia! Tämä siis Eviania; löysin nyt pullon OK-merkkistä vettä, joka maistui karsealta mutta maksoi vain 1,50 frangia.

Juna tuli ajallaan. Ymmärsin jopa saksankielisestä asemakuulutuksesta sen verran, että osasin siirtyä oikeaan kohtaan asemalaituria (mulla oli kakkosluokan lippu), ja tämän ansiosta sain hyvän istumapaikan muuten niin melko täydessä junassa.

Sargansin juna-asema.

Junassa oli kärrymyynti ja ravintolavaunukin, mutta tyydyin vain lepuuttelemaan jalkojani ja ihailemaan maisemia. Koitin mä niitä kuvatakin, mutta aina juna huojahti sen verran tai tuli joku tunneli eteen pilaamaan otokset.

Takaisin Zürichissa olin puoli viiden maissa. Ilma tuntui vielä kuumemmalta kuin Vaduzissa. Kävin ostamassa K-kioskista pari kaljaa, ennen kuin palasin hotellille. Matkalla näin, miten edessäni ollut nuori nainen lähti yhtäkkiä juoksemaan keskelle ajotietä ja meinasi jäädä auton ja moottoripyörän alle, seisauttaen lopulta koko liikenteen. Sitten palasi jalkakäytävälle ja alkoi hakkaamaan ohikulkevia ihmisiä HM:n muovikassilla naamaan ja huutamaan jotain. Mikä lie nisti. Zürichissa oli kuulemma paljon narkomaaneja, jotka tykittivät kamaa rautatieaseman lähettyvillä olevassa Platzspitz-puistossa - ja jota itse asiassa kutsuttiinkin jo puolivirallisesti "Needle parkiksi". Joka tapauksessa, pelästyin itsekin tätä vähän. Muita häiriköitä en ollut matkan aikana nähnyt - enkä sen jälkeenkään.

Hotellilla yllätyin kun respansetä ilmoitti minulle olevan postia. Hetken tutkittuani huomasin niiden kuuluvan Mr. Adamsille. Sama huone kuin minulla, mutta oli vieraillut huoneessani ennen minua. Kävin palauttamassa ne respaan. Otin kaljan, surffasin netissä, lepäsin ja latasin akut (en niinkään ruumiillisia vaan aktiivirannekkeen & puhelimen) ja kävin suihkussa pesemässä Liechtensteinin pölyt pois itsestäni.

Lepohetken jälkeen lähdin kylille kävelylle. Vaikka oli ilta niin oli vielä melko kuuma. Menin erääseen englantilaiseen pubiin, jossa ilahduttavasti sai tilata itse oluen tiskiltä ja maksaa saman tien, eikä aina odottaa ja vaivata tarjoilijaa. En pitänyt kiirettä oluen juonnin suhteen, mutta oluen jälkeen kävin etsimässä vessaa. Myyjä kysyi heti puhunko suomea (suomeksi). Arvasi sen kuulemma välittömästi aksentistani, vaikka totesin sen olevan mahdotonta. Olisi pitänyt varmaan jutella enempi... mutta luonto kutsui.

Illallispuoli hoitui kippolassa, jossa olin ainoa asiakas. Semmoinen on aina virhe. Ruoka oli kumminkin hyvää ja melko edukas, mutta silti mietin että saakohan siitä sitten vatsataudin. Muut vaan tietävät sellaiset jutut ja jäävät siksi tulematta tällaisiin paikkoihin.

Sen kummemmin en jaksanut iltamenoja katsella, jotenkin se koko päivän retkeily vie voimat. Ei muuta kuin kaupan kautta hotellille pötköttämään ja katselemaan telkkaa.

399# Zürich, 1

29.6.2015, Monday, +26, Scattered clouds, Zurich, Switzerland

Zürich, Sveitsi.

Herätyskello ei tuntenut armoa herättessään klo 5.30. En ennättänyt nukkumaan kuin viiden tunnin yöunet, joka oli melko vähän muutenkin niin raskaan viikonlopun jäljiltä. Mutta oli kesäloma, ja kun en ollut muutakaan keksinyt niin olin päättänyt lähteä piipahtamaan Sveitsissä, jonne olin jo pitkään halunnut mennä. Vähän minua kyllä jännitti moinen porvarivaltio, koska toverithan aina puhuvat miten verotuksella pidetään tuloerot kurissa ja yhteiskunta pyörimässä. Muutenhan ei olisi poliisia, kouluja, eikä eläkkeitä. Työttömät, vanhukset ja sairaat kuolisivat nälkään ja tauteihin, ei olisi katulamppuja eikä katuja.

Lisäksi matka toteutetaan huonoimmassa mahdollisessa seurassa, eli yksikseni.

Aamiainen naamariin ja pikainen lehdenluku, sen jälkeen tilasin itselleni taksin. Riensin alas, minuutin verran piti taksia odotella ennen kuin laiska ja vanha kuski porhalsi paikalle. Ei jaksanut edes autoaan kääntää, vaan odotti että ylitän kadun. Tuntui yskivän keuhkojaan pihalle. En tiedä oliko plunssassa, mutta taksi lemusi kyllä pahasti röökille, joten taisi olla tervakeuhkoja. Kannattaisi ottaa vähän iisimmin sen röökin kanssa, jos mun mielipidettäni kysytään. Ei terveen kuuloinen semmonen röhinämylly. Muuten ihan ystävällinen kuski. Matka maksoi muistaakseni 43€.

Olin halpismatkalla - jos Sveitsiä nyt voi semmoiseksi edes kutsua - joten Finnairin light-lentoihini ei sisältynyt ruumatavaramahdollisuutta. Olin siis pelkällä repulla matkassa. Check inin olin tehnyt jo valmiiksi, joten riitti kun vain kävelin turvatarkastukseen. Siinä oli hieman jonoa. Saksasta ostamani turkkilainen hammastahna ei tällä kertaa läpäissyt tarkastusta, koska purtilo oli 125 ml, joten se ratsattiin pois. Muuten ei piipannut mikään.

Turvatarkastuksesta selvittyäni kävin R-kioskilla ostamassa uuden ja pienemmän hammastahnan, ja hetken arpomisen jälkeen myös viinapullon TaxFree-myymälästä. Varoiksi. Sitten kävin vessassa pesemässä käteni; siellä oli mies joka täytti neljää tyhjää pulloa vedellä. En tiedä onko se saituutta vai halusiko vain viedä Suomen vettä muuanne?

Lähtöporttina toimi 31d, ja semmoinen yleensä viittaa bussikuljetukseen, kuten nytkin. Passia ei tarvinnut näyttää kenellekään, ei edes Sveitsiin maahan tullessa. Se oli minusta vähän outoa kun luulin ettei Sveitsi ole Schengen-maa, mutta tässä ilmeisesti erehdyin.

Paikkani oli rivillä 4, käytäväpaikalla. Mä suosin kyllä käytäväpaikkoja, ja nytkin olin sellaisen valinnut - joskin paikka 6A oli kuulemma paras paikka lentokoneessa. Mutta se vain on niin kiusallista vaivata sitten tuntemattomia siirtymään kun täytyy kuitenkin rampata jossain vaiheessa vessassa. Kone tuli täyteen, viereeni tuli kaksi muuta yksinäistä ukkoa.

Yleensä juon aina shampanjat lähtölennolla, kellon ajasta huolimatta, mutta nyt tilasin vain kaksi kahvia, veden sekä 7 euron hintaisen pahanmakuisen ruisleivän. Silti piti vessassa käydä, vaikka lento kesti vain 2,5 tuntia. Perillä oltiin klo 9.40 paikallista aikaa (tunnin Suomen aikaa jäljessä).

Zurichin asema oli vähän omituinen; tuloaula ei ollut kovinkaan iso, mutta lentokenttä oli rakennettu ostoskeskuksen välittömään läheisyyteen niin, että oli vaikea tietää mikä oli lentokenttää ja mikä ostoskeskusta. Kyltit kuitenkin opastivat juna-asemalle helposti. Lipun osasin ostaa automaatista pienen arpomisen jälkeen; joskin ensimmäinen automaatti ei suostunut antamaan rahasta takaisin, joten piti vaihtaa vielä kerran automaattia. Suomessa rahanvaihtaja oli suositellut vaihtamaan vähän kolikoitakin juuri automaattia varten, mutta kyllä se olisi seteleitäkin ottanut vastaan. Matka maksoi 6,60 frangia - joka oli suurinpiirtein euroarvoltaan sama. Aika paljon minusta kymmenen minuutin junamatkasta ! Juna oli lähdössä justiin; en tiedä olisiko lippua kuulunut leimata jossain, mutta en nähnyt edes semmoista leimausautomaattia. Eipä kukaan sitä lippua toisaalta edes kysellyt.

Zurichin päärautatieasema oli kyllä yllättävän iso, en meinannut aluksi löytää sieltä edes ulos, pelkkiä raiteita vain. Sitten viimein jonkun alikulkutunnelin kautta pääsin kadulle. Puhelimeeni olin ladannut valmiiksi Sveitsin kartan ja siitä olikin suuri apu kun se näytti heti missä oli ja mihin suuntaan piti lähteä. Voi niitä paperikartta-aikoja ja katukylttien etsimisiä. Hotelli löytyi kymmenen minuutin kävelymatkan päästä, kaupunkia halkovan Limmat-joen toiselta puolen. Hotel Bristolin kaunis rillipäinen respanlikka toivotti tervetulleeksi, mutta sanoi ettei huoneet ole valmiina ennen klo 14, johon oli vielä liki neljä tuntia aikaa. Sain kuitenkin jättää painavan repun lukittuun tilaan.

Kävelin reilun 5 minuutin matkan vanhaan kaupunkiin, Niederdorfstrassen alkupäähän. Pari ensimmäistä pubia näytti olevan kiinni, ja ehdin jo panikoitumaan avaavatko kaikki ravintolat ovensa vasta klo 16, mutta löysin sitten kuitenkin jo yhden avatun kippolan, jonka terassilla istui vanhoja ukkoja kännissä maanantaiaamupäivän kunniaksi. Jäin siihen itsekin ja tilasin oluen. Keski- ja etelä-Euroopassa on aina pöytiintarjoilu; minua se vähän ärsyttää, koska sitten joutuu vaivaamaan tarjoilijaa turhankin paljon ja jos on minuuttiaikataulu niin sen laskun tilaamisessa on niin ikään oma vaivansa. Nyt se ei sinänsä haitannut, hörpin olutta pitkään ja hartaasti. Keli oli ihan sopiva vielä tässä vaiheessa; sellainen +20 ja pilvet tekivät selvästi lähtöä taivaankannelta.

Oluen jälkeen tein pitkähkön kävelylenkiln tutustuen vanhaan kaupunkiin. Semmoisia pieniä liikkeitä oli jonkun verran, mutta suurimmaksi osaksi ravintoloita. Se antoi vähän toivoa ruoan saannin suhteen.

Pikkukaupunki Zürich.

Kävin Grossmünsterin kirkossa, jonka kaksoistornit olivat tuttu näky Zürichin silhuetissa. Mä muistelin, että sen torneihin olisi päässyt kiipeämäänkin, mutten löytänyt sisäänkäyntiä torniin mistään, joten jäi sitten välistä. Harmi, se kyllä vähän masenti.

Grossmünster.

Kävelin rantaan ja istuin hetken aikaa penkeillä katsellen ruokaa kerjääviä joutsenia ja nokikanoja. Rupesi kusettamaan siihen malliin, että oli löydettävä pikemmiten hotelli helpotus. Menin uuteen baariin, mutta en päässyt käyttämään pelkästään saniteettitiloja, vaan oli myös tilattava jotain. Tilasin uuden oluen. Tässähän oli äkkiä kierteessä. Tutkin myös ruokapuolta, mutta kyseisen paikan sienipiiraat eivät saaneet minua vakuuttuneeksi, joten tyydyin pelkkään olueeseen. Se maksoi 7,5 frangia.

Jokitörmää.

Tuopin jälkeen riitti kuitenkin rohkeutta tutkia kebab-paikkojen hintoja. Pyysivät niistä jopa 18 frangia, täysin sikamainen hinta. Näin kuitenkin eräässä paikassa kebab-rullan joka maksoi vain 8,5 frangia, joten tilasin sellaisen oitis. Tilaus itsessään ei tuottanut vaikeuksia ja se oli yksi parhaimmista kebabeista mitä olen koskaan syönyt - vaikka oli vielä kanakebab. Vaikka siitä olisi tullut vatsatauti, niin olipahan kai sitten sen arvoista. Harmi kun en muistanut ottaa paikan nimeä ylös, kun oli ihan 5/5.

Aurinko oli tullut nyt kokonaan pilviverhon takaa ja paisteli tehokkaasti lämmitäen ilman +26 asteiseksi. Se oli minulle tämän kesän ensimmäinen hellepäivä. Kello lähtenteli kahta, joten päätin palailla takaisin hotellille kysymään, josko huoneeni olisi jo valmis.

Huone oli valmis. Olin maksanut huoneen jo etukäteen, mutta joku helkkarin vero piti vielä maksaa paikan päällä erikseen, se oli 7,50 frangia. Olen jossain muuallakin joutunut semmoisen maksamaan, mikähän idea siinäkin on? Huone oli neljännessä kerroksessa, melko pieni ja todella kuuma mutta siisti. Ei ilmastointia, vain pöytätuuletin. Hissi oli myös varsin erikoinen; siinä oli ovi eteen ja sivulle, en ollut semmoista ennen nähnyt.

Nukahdin lähes välittömästi 2,5 tunniksi, jonka jälkeen kävin suihkussa ja surffasin hieman netissä - se sisältyi huoneen hintaan. Muistin lentokentältä ostamani viinapullon, jonka korkkasin. Taskulämpimänä se maistui kamalalle, ja sain yökötellen alas pieniä kulauksia. Päätin sitten lähteä ulos ennen kuin viina alkoi vaikuttamaan.

Kävelin ensin Leonhardstrassea ylöspäin ja saavuin tasanteelle josta näki kaupungin kattoja. Siinä oli kirjastoa ja yliopistoa ja muuta korkeakoulua. Nyt täällä oli melko hiljaista; johtuiko sitten siitä että oli ilta ja kesä, ja opiskelijat muualla - vai mahtoiko opiskelijoita olla ensinkään lukukausimaksuista jne johtuen?

Jatkoin matkaani takaisin alas jokirantaan. Ylitin sillan joen toiselle puolelle. Hikinorot juoksivat selkääni pitkin joten päätin piipahtaa vielä oluelle. Näin varteen otettavan paikan, ja kysyin kyypparilta sopisiko jos poikkeaisin oluelle. Se oli kuulemma ok, mutta he aloittaisivat 20 minuutin kuluttua ruokatarjoilun - ymmärsin tästä että minulla oli sen verran aikaa nauttia oluestani, joten tilasin sitten bissen ja laskun saman aikaisesti; tarjoilija hämääntyi tästä. Ilmeisesti ei ole kovinkaan tyylikästä.

Seinämaalaus.

Jatkoin kiertämistäni alueella - Zürich ei tosiaankaan ole mikään iso kaupunki, enkä tiedä kiinnostaako turisteja muuten kuin vanhankaupungin alue, ja se oli kyllä melkeinpä yhdessä illassa kierretty. Katselin hetken aikaa soittokuntaa sekä joessa uivaa kaveria. Siinä näytti olevan melkoinen virtaus mutta taitavana uimarina hallitsi liikkeensä. Vaikka vesi oli vihertävää, se oli erittäin kirkasta ja mietin, eikö sellainen mahtaisi olla kovin kylmää jos se Alppien jäätiköiltä virtasi?

Kaupunkia halkova Limmat-joki.

Päätin etsiä kaupan. Ensimmäisessä ei ollut oikein mitään ostettavaa + pelkästään automaattikassa. Toinen oli niin ikään surkea. Kolmannessa oli jo parempi valikoima, mutta paha haju. Epäilin aiheuttajaksi juustotiskiä. Neljäs oli melkeinpä kioski, mutta sain sieltä ostettua pari olutta, vettä (en ollut varma voiko vesijohtovettä juoda - todennäköisesti voi), sipsejä ja sen semmoista. Myyjä vaikutti tässäkin epäluottamusta herättävältä.

Mopon vauhtia rajoitettu.

Etsin hieman aikaa ruokapaikkaa, ja löysinkin melko pian sopivan; siellä istui valmiiksi jo yksinäisiä ukkoja joten kehtasin mennä sinne itsekin. Ruuassa ei ollut kehumista; pihvi oli paistettu puhki, ja kastike liian chilimäinen ja muutenkin semmoinen kuiva ruoka. Ei voi antaa enempää kuin 2/5. Ei onneksi maksanutkaan paljoa.

Syönnin jälkeen hotellille. Ei ollut vielä myöhä, mutta päikkäreistä huolimatta oli jotenkin kaputt. Ja olihan sitä tullut käveltyä päivän mittaan paljon. Huoneessa katselin televisiosta tietovisaa ja join ostamani oluen ennen nukkumaan menoa.

Huomioitavia asioita:

Yllätyin, sillä sähkörasiat eivät olleetkaan mallia Neuvostoliitto - siis semmoisia kuin meillä Suomessa, vaan länsimaalaiset töpselit. Onneksi olin ottanut adapterin mukaan. Kyllä semmoinen kannattaa aina olla mukana.

Röökinpoltto ihmetytti myös. Suurin osa ihmisistä tuntui tupakoivan; mä en tiedä saiko baareissa polttaa sisällä kun istuin vain ulkosalla, mutta siellä ainakin blaadattiin niin että napa ryskyi. Samoin kuin asemarakennuksen sisällä jne. Outoa.

Röökinhajun lisäksi Sveitsissäkin vallitsi ominaishajunsa. Sellainen on lähes joka maassa ja mä olen sitä ihmetellyt ennenkin. Ihan miellyttävä tuoksu eikä sitä oikeastaan enää ensimmäisen päivän jälkeen huomannutkaan. Mutta se lehahtaa lentokoneesta nousevan turistin sieraimiin ja pesiytyy vaatteisiin. Mikähän se mahtaa olla?

398# Juhannus, 3

19.6.2015, +18, Mostly cloudy

Nyt kun loppukesä on virallisesti alkanut, niin kirjoitetaanpa itselle ylös muistiin, miten keskikesän juhlaa tuli vietettyä. Vuoden päästä kun sitä ei kuitenkaan enää muista.

Kävi sen verran hyvä tuuri, että pitkästä aikaa ei tarvinnut tyytyä kaupunkijuhannukseen, vaan pääsimme Pp:n äiteen mökille. Juhannus tosin kutistui vain pe-la -päiville, koska muut kiireet. Torstaina kävin töiden jälkeen kaupassa katsomassa maailmanlopun elkeitä; en muista pitkään aikaan jonottaneeni niin kauaa kaupan kassajonossa. Ei silti ärsyttänyt. Vettä satoi kaatamalla, ei ärsyttänyt sekään. Olipahan hyvä tekosyy viettää aikaa kotosalla.

Perjantaina herätys oli arkiaamuaikaan kahdeksalta. Pika-aamiainen naamaan, sitten mökkikamojen pakkausta, jota en ollut viitsinyt toteuttaa edellisenä iltana. Pp tuli noutamaan minut yhdeksältä.

Mökkipaikalle ajoi sen 3,5 tuntia, sisältäen yhden pysähdyksen. Pp oli hoitanut kauppareissun jo omapäisesti joten ei siitäkään tullut lisänumeroa. Sateinen sää lakkasi itään päin mentäessä, ja Lappeenrannan jälkeen keli oli ihan ok, koko viikonlopun. Ei valittamista. Lämpötilat pyörivät tosin maltillisissa lukemissa ja varoivat visusti ylittämästä parinkymmenen asteen rajapyykkiä. Sellainen on tietysti vähän, kuten myös kaikki alle +25 asteen lämpötilat - tätä mieltä myös 100% suomalaisista vaikka lehtien kommenttipalstoilla koittavat muuta provotakin.

Tie vie.

Purettiin autokuorma mökkiin ja lähdimme siltä istuimelta lähitienoon metsäpolulle, jota pitkin kävelimme koski- ja lampialueelle. Meitä vastassa olivat kovin nälkäiset hyttyslaumat, joita oli aivan mielisairas määrä. Ne eivät ujostelleet meitä laisinkaan. Paikalle oli rakennettu myös laavu- ja nuotiopaikka, mutta eipä hyttysten vuoksi voinut kuvitellakaan siihen jäävänsä. Nimet kirjoitimme sentään vieraskirjaan.

Polku tää vie johonkin.

Puro.

Silta yli jne.

Kuohunta.

Kävelimme takaisin autolle ja ajoimme mökille. Sisällä oli vilpoisampaa kuin ulkona, joten viritimme valkian sisälle. Ruoan laittoon meni oma aikansa, mutta Pp sai krillattua meille oikein makoisan juhannusaterian. Makkaraa, perunoita, sipulia, porkkanoita.

Sisälämpötila.

Lämmitimme saunan, Pp kävi uimassakin, monta kertaa. Minua ei +16 asteinen järvivesi liiemmin houkutellut ja jäin suosiolla laiturille. Viereisissä mökeissä vietettiin juhannusta niin ikään.

Saunan jälkeen kittasimme puoliksi kuoharipullon, ja söimme hieman sipsejä ja juustoja. Kello tuli nopeasti puolen yön, oli vielä valoisaa.

Vähän ennen puolta yötä.

Mökillä mä sairastun aina unitautiin, ja nyttenkin nukuin helposti kymmenen tuntia. Enemmänkin olisi varmaan unettanut, mutta Pp oli toista mieltä. Aamiainen naamariin ja sen jälkeen järvelle soutelemaan. Sää oli melkein aurinkoinen eikä semmoista sopinut haaskata.

Pp otti ensimmäisen soutuvuoron ja menimme järven toiseen päähän, noin muutaman kilometrin matkan paikalle, jossa aattona vierailimme hyttysten ruokalassa. Sen jälkeen puikkoihin tulin minä. Tietysti vastatuuli ja tietysti aurinko paistoi koko souturetken selkäpuolelleni - jättäen naaman lumenvalkoiseksi. Toinen seikka joka aiheutti meissä ihmetystä oli "vellova" veneenpohja. Lasikuituvene tai ei, niin ei kai sen tuollainen kuulu olla? Emme uskaltaneet soutaa enää keskijärven poikki, vaan vain rantoja pitkin. Toki meillä oli pelastusliivit mutta ei sitä silti halunnut päästä pulikoimaan jääkylmään veteen - ja sen jälkeen vielä kävelemään märissä vaatteissa kilometrikaupalla.

Järve.

Pääsimme kuitenkin kotisatamaan ja kun nostimme veneen takaisin tellingille, huomasimme miten vettä valui pohjasta poikkeuksellisen paljon ja pitkään. Olisiko se pohja sitten kuitenkin prakannut? Taisi olla tuon veneen viimeinen matka siinä.

Joimme päiväkaffet erillisessä lasimökissä; luimme kirjaa ja taisin torkahtaa. Pp hääri pitkulaisen ampiaisen parissa ainakin kolmeen otteeseen; se pyrki koko ajan lasimökkiin ja pörräsi sitten kiukkuisena hakaten päätään lasiin. Mä olisin päästänyt eläimen päiviltänsä kärpäslätkän kanssa, mutta Pp kärsivällisesti kerta toisensa jälkeen ohjasi elikon ulos.

Laitoimme mökin lähtökuntoon, pakkasimme kamat autoon ja Pp kävi vielä uimassa. Sitten nokka kohti kotia; se tuntui vähän masentavaltakin, koska ilma oli edelleen aurinkoinen ja mielellään olisi vielä tänne jäänyt.

Koska oli lauantai, niin paluuruuhkaa ei liiemmin ollut. Radiosta tuli top-200 lista, ja arvuuttelimme biisejä mitä voisi tulla. Pp voitti. Utissa kävimme syömässä hampurilaisateriat ja ostimme kaffet. Kotona oli vähän ennen kymmentä.

Juhannus oli ihan 4/5. Pinnan verran verotti päivän liian lyhyeksi jäänyt keikka.

397# Nuuksio - Noux - ヌークシオ国立公園

27.5.2015, +15, Clear / 30.5.2015, +14, Clear

Nuuksio löytyy tuolta.

Siitä onkin muutama vuosi vierähtänyt kun on viimeksi tullut Nuuksion kansallispuistossa pyörittyä. Silloin oli talviaika; ei ollut kauheasti lunta mutta märkää ja räntää satoi ja pimeä tuli aikaisin, joten kyllä tuo metsässä samoilu on huomattavasti miellyttävämpää kesäämmällä. Ajattelimme Pp:n kanssa tehdä virkistävän arki-iltareissun eräänä keskiviikkona. Toukokuun lopulla valoisa aikakin kesti pitkään, joten mitään sellaista paniikkia kiirehtimisen suhteen ei ollut. Muutenkin Nuuksiossa tuntui olevan huomattavasti hiljaisempaa arkena kuin esimerkiksi viikonloppuna. Innostuimme keskiviikon reissusta niin, että pääsimme tehdä uuden retken heti seuraavana lauantaina. Silloin oli enemmän väkeä, joka oli meille vähän pettymys. Hyvästä säästä huolimatta ajattelimme väen luuhaavaan ennemmin koulujen valmistujaisjuhlissa kuin umpimetsässä.

Onhan sinne Nuuksioon matkaa; Espoon korpi tuntuu olevan toivottaman kaukana. Siitä huolimatta, ehdottomasti vaivannäön arvoinen. Julkisesta liikenteestä ei mitään hajua, mutta autolla ja hevosella pääsee. Vanhalta Turuntieltä opasteet neuvovat kyllä perille ilman navigaattoriakin.

Nuuksiossa on kolme helppoa peruskävelylenkkiä, jotka alkavat ja päättyvät samaan paikkaan. Ne ovat merkitty eri värisin tunnuksin. Eksymään ei pääse, kunhan seuraa värikoodillisia palikoita, joita on naulattu polun varteen puunrunkoihin. Punainen merkki on Punarinnan kierros, se on näistä kaikkein lyhyin. Keskiviikkoiltana suorittamamme sininen lenkki on nimeltään Haukankierros, se on jo arvioitu neljän kilometrin mittaiseksi, mutta kun sen kävelimme niin GPS väitti meidän taivaltaneen viitisen kilometria. Lauantaina kokeilemamme keltainen reitti on Korpin kierros; ennakkokäsityksemme mukaan matkaa olisi pitänyt kertyä 8 kilometria, mutta ehkä sitten gps:mme valehteli koska näytti yli 11 kilometriä retken päätyttyä.

Allekirjoittanut suosittelee ympyräreittejä.

Näiden kolmen kierroksen lisäksi alueella oli jonkin verran muitakin kävely- ja pyöräilyreittejä, mutta emme toistaiseksi niihin paneutuneet ollenkaan. Erästä reittiä pitkin pääsi kävelemään Veikkolaan asti.

Sinne ja tonne.

Liikuntaesteiselle paikkaa ei tietenkään voi suositella, vaikka muutaman sadan metrin reitti oli pyörätuoliseikkailijoillekin tehty. Polut ovat kapeita, juurakkoisia ja kivisiä, korkeusvaihtelut ovat suuria. Talvikunnossapitoa ei varmastikaan ole. Hyvät popot siis jalkaan.

Vessojakaan ei liiemmälti ole matkan varrella. Jokunen kuivakäymälä löytyy alkumatkasta / parkkipaikkojen jälkeiseltä alueelta.

Ulkolaiset eivät ymmärrä vessanpöntön tarkoitusta?

Maisemat reitillä ovat hienoja. On korkeita kallioita, hienoa havumetsää, mustikkavarpuja. Järviä. Suota. Pitkospuita. Hiljaista, rauhallista. Tuulen huminaa.

Järvinen.

Varpusia.

Korpinkierroksen reitin varrella näimme erään kaksikon virittäneen teltankin. Mietimme, että ovat ehkä olleet yötäkin siellä? Muutamia laavu- / grillauspaikkojakin alueelta löytyy, tämä oli yhden niistä vierellä.

Vaikka olenkin 100% kaupunkilaiskakru, niin metsälenkki on kyllä ihan superia. Rentouttaa enemmän kun dokailu. Sellaisesta ei voi antaa vähempää kuin arvosanan 5/5.

Loppuun vielä kuvakavalkadi.

ﾌｨﾝﾗﾝﾄﾞには千湖の国があります.

Tästä menee selvä polku.

Tie ja kelo.

Det finns Finns i Finland.

Silta yli ei-synkän virran.

Portaat.

Lampi.

Puu kasvaa itsepäisesti vaakasuoraan.

Siskokset pitkokset.

396# Työssä

Viiden vuoden jälkeen ollaan tekemässä työpaikalla muuttoa toisiin tiloihin. Itse muutto on ollut tapetilla jo pitkään, joka on pahentanut yleistä siivoa konttorilla. Kaikki tuntuvat ajattelevan, että pidetään paikat kunnossa sitten uudessa paikassa.

Epäillä tuota sopii.

Ensinnäkin, meillä on yhteinen varasto eri tarvikkeille, jonka tila on ollut luokaton niin kauan kuin muistan. Kerran sinne hommattiin joku tyyppi läpikäymään niitä tarvikkeita ja laitteita läpi. Aamupäivän jälkeen hän heitti hanskat naulaan todeten, että siivotkaa itse paskanne ja lähti menemään. Enkä ihmettele; varasto on niin täynnä kamaa, että sen oven sisäpuolelle ei kerta kaikkiaan enää mahdu, vaan tavaksi on tullut nakata lisää romua ovelta sisään varastoon niin pitkälle kuin mahdollista.

Meitä on tässä noin viiden hengen ryhmä, istumme kaikki samassa avotilassa. Sermit pitävät meidät hieman erillään, ja jokainen vastaa omasta neliön mittaisesta tilastaan. Työpöydät pursuavat kamaa. Yhteiset tilat - joka käsittää periaatteesa vain kahvinkeittimen ja kaapin jonka päällä pannu lepää, ovat luokattomassa kunnossa. Kahvitahrat yms. ovat pinttyneet ikuisiksi ajoiksi. Sama on käynyt jääkaapille ja mikroaaltouunille, joita ei voi käyttää ellei halua itselleen pikavatsatautia. Mä sentään yritin sitä jääkaappia sulatella tässä eräänä päivänä, todenten sen turhaksi.

Entäs sitten wc-tilat? No, on vain yksi wc, jossa vallitsee aina aivan jumalaton paskankäry. Vaikka siivooja urhoollisesti käy sitä päivittäin siivoamassa, ei siinä mene kuin muutama minuutti kun pytty on paskottu taas parin senttimetrin paksuiseen ulostekerrokseen. Sellainen tuntuu olevan joillekin oikein kerskaamisen aihe.

Onko muiden työyhteisössä tällaista? Koska sen verran mä olen osastoja kierrellyt, että vastaan on tullut siistejä ja jopa kodikkaita avokonttoreita ja taukotiloja. Kyllä täälläkin aina suunnitellaan, miten olisi kivaa uudet ikkunaverhot, lamput, naulakot, viherkasvit sun muut. Mutta kun aloitettaisiin edes perussiisteydestä niin sekin olisi jo jotain. Laitoin nyt varovaisen ehdotuksen, jos hankittaisiin ensi alkuun vaikka tiskiainetta ja tiskiharja, jotta saataisiin edes kahvipannu puhdistettua. Pahitteeksi ei olisi wc-tiloihin vaikka jokin raikas kukkaistuoksuspray. Mutta ei ruusu, se on liian imelä ja keinotekoinen ja siitä tulee pää kipiäksi.

395# Hanami

 14.5.2015, +12, Showers, Helsinki

Roihiksen kirsikkapuisto

Japanin kevään kohokohta on kirsikan kukinnan aikaan järjestettävät Hanami-bileet (花見). Olen ollut Japanissa muutaman kerran juurikin Hanami-aikaan, jolloin kirsikkapuistoja kansoittivat vieri vieressä viltin päälle pikinikille linnoutautuneet japanilaisperheet tai yhteisöt. Sinne on varattu syömisiä ja juomisia joten siinä mielessä Hanami muistuttaa jollain tapaa suomalaista vapun viettoa - joskin bileet jakautuvat useammalle päivälle.

Helsingin Roihuvuoressa Porolahden koulun takapihan puistoalueen kulmalle on istutettu muutama sataa kirsikkapuuta. Koska puistoalue on muuten niin laaja ja avara, puut eivät välttämättä tee oikeutta niiden kauneudelle; mä en tiedä millä perusteella tuo mäenpäällinen osa on aikoinaan valittu tälle istutustyölle. Pienemmässä ja kompaktimmassa alueessa puut loistaisivat varmasti hienompana. Ehkä se on sitten ne lupa-asiat.

Monta vuottahan Roihuvuoressa on Hanamia jo vietetty. Suomalaiset lainsäätijät tuntien lupa pileisiin täytyy pyytää etukäteen jo ties milloin, joten loppujen lopuksi on aina vähän arpapeliä ovatko kirsikat edes kukassa kun varsinainen Hanami-juhla on - miten mulla on sellainen mielikuva syntynyt, että Hanami on Roihuvuoressa aina silloin kun kukista ei ole enää / vielä tietoakaan?

Tänä vuonna vaivauduin itse paikalle ensimmäistä kertaa, olihan mun vähän niin kuin pakko jo "virankin puolesta". Juhla oli ajoitettu helatorstaille ja kerrankin kävi järjestäjillä tuuri sen suhteen, että kukkaloisto oli parhaimmillaan. Sääkään ei ollut aivan mahdoton edellispäivän myrskyyn ja vesisateeseen verrattuna. Tapahtuma järjestettiin klo 12-18 välisenä aikana, menimme Pp:n kanssa sinne heti puoliltapäivin. Väkeä oli löytynyt paikalle, kadunvarret olivat jo täynnä parkkeerattuja autoja.

Mitä paikalla sitten oli? Noh, muutamia kojuja jossa myytiin ruokaa, muutamia kojuja jossa myytiin japanilaisia lehtiä. Lava, jossa kävi silloin tällöin joku jotain puhumassa. Japanilaisten koululaisten lauluesitys. Aikido-esitys. Ihmisiä. Akita-koiria. Outoja pukuja. Muutamia vilttejä jossa ihmiset pitivät piknikkiään. Pari roskista, bajamajoja. Meille riitti Pp:n kanssa sitä lajia reilut puoli tuntia. Arvosana 2/5.

394# Sulkapallo hattuun

Pp on kinunnut jo ties kuinka kauan minua kokeilemaan sulkapalloa. Enhän mä ole pelannut sitä kuin muutaman kerran elämässäni, parikymmentä vuotta sitten koulun liikuntatunnilla, ja silloinkin taisin olla luokan kehnoin. Sinänsä en muista inhonneeni lajia kuten lähes kaikkea muuta liikuntaa, mutta en nyt tykännytkään niin että olisi jäänyt mitenkään mieleen kokeilemisen arvoisena lajina.

Vappuna sain kinuttua Pp:n golf-rangelle mätkimään hieman palloja - joten ehkä nyt oli sitten minun vuoroni uhrautua. Mähän en omista minkäänlaisia liikuntavälineitä, vaan laji kuin laji pitää olla sellainen, mitä pystyy farkuilla suorittamaan. Nyt kun muuten mietin, niin ehkä se on juuri se syy miksen ole saanut itseäni uimahallille - sehän on mun toinen tavoite ollut jo vuosikaudet, että opettelisi uimaan. Kuuluu yhtä lailla näihin elämäntaitoihin tiukkojen paikkojen varalta, kuten vaikkapa hirttosilmukan teko.

Mutta siis joo, Pp sai mut pakotettua Prismaan hakemaan semmoiset joustavat verryttelypökät, sisäpelikengät sekä jonninlaisen mailan. Ehkä vielä tässä vaiheessakin ajattelin, että turhaan nämä kamppeet tuli hankittua, enkä uskonut pääseväni radalle koskaan. Mitä vielä, jo viikon päästä Pp oli buukannut meille radan siitä Itäkeskuksen lähellä olevasta hallista.

Minusta tunnin vuoro oli kallis (21€) mutta Pp piti sitä kohtuullisena, rata oli pitänyt tietysti buukata etukäteen. Meno hallille ei sinänsä jännittänyt, vaikka yleensä kaihdan uusia tilanteita - etenkin semmoisia, jota muut ovat tehneet koko ikänsä ja itse on newbie. Tiskivirkailija otti riihikuivat itselleen ja ohjasi sitten pukkareitten suuntaan. Siellä haisi juuri sellaiselle ällölle pinttyneelle hielle kuten pukkareissa aina haisee. Kaapit olivat ilmaisia, joten sulloin kamani sinne ja sonnustauduin verkkariin ja ostettuihin uusiin tossuihin. Olo tuntui naurettavalta, mitä kaljavatsainen tekee täällä? Sadattelin itsekseni, miksen voinut katsoa etukäteen edes mitään sulkapallo-opetusvideota Youtubesta? Aina ennen uusia tilanteita pitää katsoa Youtubesta opetusvideo, oli kyseessä sitten matkustaminen Pariisin metrossa tai lentokoneella lentämään lähteminen. Tai sulkapallo. En kehdannut alkaa sitä puhelimen kautta kuitenkaan katsomaan.

Aikamme oli varattu kuudeksi, eikä radalle saanut mennä haahuilemaan ennen kuin merkkikello piippasi luvan merkiksi. Hallissa tuntui olevan vieri vieressä about 15 rataa. Ei mitään verhoa tms, joka olisi tarjonnut minulle näkösuojan ja pelastanut minut häpäisyltä. Jokainen rata näytti olevan buukattu - eikö ihmisillä ole muuta tekemistä iltaisin kun olla täällä sulkaa ilmaa viuhtomassa naurettavan pienen mailan kanssa?

Aloitimme mätkimisen. Viisi minuuttia sai minut paitsi hieman huojentumaan, että laji oli sen verran intensiivinen ettei siinä ehtinyt katsomaan mitä viereisellä radalla tapahtui, niin myös väsähtämään nopeasti. Kymmenen minuutin päästä olin varma, ettei tunnin vuoro tule päättymään koskaan. 92 grammaa painava maila sai käteni hapoille, mun piti tosiaan ponnistella että sain edes jonkinlaista liikettä kätösiin. Ylimääräisten askelten ottaminen alkoi yhtäkkiä tuntua maratoonilta.

Pidimme toki juomataukoja. Olin varannut litran vesiputelin ja se menikin huiviin helposti.

Loppujen lopuksi tunti meni nopeasti ja hien sai kyllä pintaan. Aktiivirannekkeen kalorilaskurin mukaan kaloreita paloi vain reilut 500, mutta tuntui huomattavasti raskaammalle kuin 1,5 tunnin pyöräily.

Palasimme pukuhuoneeseen jossa haisi nyt aivan järjettömälle, sellaiselle sähköiselle hielle. En ollut varma tuliko haju minusta vai laumasta papparaisia. Pukkarin tunnelma oli muutenkin juuri semmoinen painajaismainen niin kuin koulujen liikuntatunneilla. Sieltä oli päästävä veks nopiaan. Onneksi Pp:lläkään ei kestänyt kauaa, joten menimme palkinnoksi illan urheilusuorituksesta nauttimaan kreikkalaista ruokaa - ja oluttahi.

Mutta joo, ihan jees kokemus. Pieni miinus niistä hikikammioista ja verhottomuudesta, mutta kyllä tätä voi toistekin kokeilla. Annetaan arvosanaksi 4/5.