Meillä oli viikonloppuna taloyhtiön talko. Ei ollut monia talkoita, yhdet vain. Ranskaksi talkaux. Vähän sama kuin että jalassani on shortsi ja pöydälläni on Fiskarsin saksi. Ei esimerkisesti Saksetkäsi-Edward, Ala- ja Ylä-Sakset taikka housutpuku.
Mutta joo siis. Pihalle oli hommattu oikein semmonen jätelava, mihin asukkaat sai tuoda häkkikellareistaan ja vinteistään romua. Plus rappukäytävälle säilytetyt, kenellekkään kuulumattomat ikivanhat romut ja mööpelit piti roudata sinne myös. Mä olin vähän skeptinen, koska kuka muka vapaaehtoisesti alkaa sellaiseen hommaan jos ei ole pakko. Siis jos ei ole määrättyjä tekijöitä? Ei semmonen kommunisti-tyyppinen työ sovi, kyllä pitäisi olla jonkinlainen porkkana, tai muuten porukka rupeaa lintsaamaan.
Hämmästys oli kuitenkin suuri, kun perjantaina tulin duunista niin jätelava oli täytetty jo ylipuolin välin. Vaikka lava saapunut aamulla vasta. Mä ehdin myös käväisemään vintillä, mutta siinä vaiheessa iski laiskuus ja ajattelin, että mitäpä jos jätelava saapuu ensi vuonnakin, niin kattellaan asiaa sitten uudelleen. Muutenhan mä joudun tekemään mahdollisesti kaksinkertaisen työn; ensin vien kamoja tänä vuonna, ja hamstraan lisää romua vuoden mittaan vintille, ja sitten juodun kuitenkin myös seuraavana vuonna roudariksi.
Puolustukseksi voinen sanoa, että vintti ei nyt aivan täysin toivottamassa tilassa ollut + siellä oli myös jotain mutsin kamoja myös siististi paketoituna. Enhän mä voi tietää mitä siellä on, enkä tosiaankaan alkanut availemaan niitä pakaaseja. Ja lisäksi oli vintti pimeänä, säkkipimeänä suorastaan, sinne olisi tarvinnut jonkun lampunkin.
Muistan kun eräänä vuonna menin vintille katsomaan tilannetta, ja koppiini oli murtauduttu. Siinä missä normaalissa taloyhtiössä häkki olisi tyhjätty niin tuolla se täytettiin romulla!! Uskomatonta. Noh, kostoksi sitten kannoin minulle kuulumattomat romut käytävälle, ja nyt niitä sitten tyhjättiin. Sehän olisi siis ollut kohtuullista jos minä olisin ollut tyhjennysprojektissa mukana. Mutta silloin mä olin vain pelkkä vuokralainen, joten eihän talko minua koske. No nyt sitten kun minustakin on tullut porvarillinen osakkeenomistaja, niin en kai mä nyt ala edellisten vuokralaisten sikailuja korjaamaan?
Okei, myönnetään, että hiukan omatunto kolkutteli kun lauantaina kuuntelin rappukäytävästä kuuluvaa ähinää. Taisi siellä hikikin haista =D
Siltikään mä en tiedä naapurustosta muuta kuin pari mökästävää ja silloin tällöin rappukäytävässä asustelevaa juoppoa. Ja kun en mä tunne naapureita, niin aina helpompi minulle vältellä heitä. Tuskin hekään tuntevat minua eivätkä osaa minua kaivata. Mun suhtautuminen naapureihin on sitä, jos olen lähdössä ulos ja kuulen jonkun kolistelevan rapussa, niin odotan että naapuri on päässyt turvallisesti kotiin / ulos.
Mulle tuli juuri semmoinen yhtiökokouskutsu, mutta kun mä en ole semmosessa koskaan ollut niin enhän mä voi mennä sinne itteäni munaamaan. Yritin kyllä lahjoa porukoita, että olisivat menneet valtakirjalla puolestani sinne, mutta eivät hekään suostuneet. Noh, täytyy toivoa etteivät ne ala mihinkään kalliisiin hankkeisiin... niin sitä mä vaan, että siellä yhtiökokouksessa olisi varmaan tutustunut muutamiin naapureihin. Mutta arvatkaas mitä? Ei kiinnosta! Parin vuoden päästä muutan joka tapauksessa helvettiin tuolta...
Mitähän muuta kertoisin taloyhtiöstäni? Vanha kämppä, olen varma että kellarissa kummittelee, hiiriongelma ollut vuosikymmeniä eikä sitäkään saada kuntoon. Pyöräkellariin oli murtauduttu. Talonmies on laiska kuin saapas. Ei edes käytä lehtipuhallinta klo 7 aikaan aamulla kuten muissa kunniakkaissa taloyhtiöissä. Rappukäytävässä lemuaa kamalasti. Äänieristystä ei ole. Asunto on talvisin jääkylmä ja kesäisin tulikuuma. Alakerran akka polttaa kesäisin röökiä parvekkeellaan. Kakarat pelaavat fudista etupihan ruohikolla. Jätekatoksessa on jos jonkinlaista kierrätysastiaa, mutta käyttääko niitä kukaan? Autotalleja on 6 kpl. Yhtiövastike kallistuu vuosittain kun tonttivuokraa korotetaan. Putkiremontti on sentään tehty. Pihalta puuttuu suuret lehtipuut, eikä haravoimistalkoa erikseen järjestetä; pienimuotoisemmat puuhat hoidetaan pari kertaa vuodessa, jolloin hoidetaan taloyhtiön pienet nikkaroinnit ja siistimiset.
Semmonen on talkohenki meidän taloyhtiössä. Mitä minä sitä suotta pilaamaan.
tiistai 15. marraskuuta 2011
maanantai 14. marraskuuta 2011
94# Orava
Pp:n kanssa tehtiin isänpäivän lenkki hautuumaalle. Joskin meillä oli toissijaiset agendat kuin mulla visitoojilla, me nimittäin etsittiin sieltä elämää. Oravia.
Oravien ruokkimen, tai eläniten nyt ylipäätään, on jotenkin niin... hauskaa? En tiedä onko hauska oikea sana? Siinä pääsee kuitenkin leikkimään jotenkin sadistista ruoan haltijaa, kuin jumalaa, joka päättää ketä ravitaan ja ketä alitaan. Kuten ihmisissäkin, niin ahneus määrää oravien keskuudessakin; saimme samaan läjään kolme oravaa. Yksi oravista, suurin kaikista, oli selvästi pomo. Se oli myös kaikkein rohkein, eikä epäröinyt ollenkaan tulla kädelle (eikä tässä nyt semmoisesta kädellä käymisestä puhuta). Hän söi kuin ahmatti, ajoi toiset ruokailijat välittömästi tiehensä.
Pienin kaikista oli myös arin ja tyhmin; vaikka kerran saatiinkin tämä joukon pomo-oravan huomio kiinnitettyä muualle niin, että pieninkin uskalsi tulla syömään, niin reppana oli niin pöljä että haisteli vain kättäni ja lopuksi yritti alkaa syömään keskisormeani. Hän ei iltapäivän syömingeistä montaa jyvää kostunut. Mitään ei ollut opittavissa tästä, pysyi pienenä ja pöljänä jatkossakin siinä missä pomo-orava kasvatti egoaan ja fyysistä kokoaan.
Ruokki sitä oravia tai sorsia tms, niin aina tulee sellainen luonnonvastainen puolustusreaktio, että yrittää hyysätä niitä kaikkein heikoimpiakin yksilöitä. Niitä jotka pyörivät reuna-alueilla ja yrittävät saada jonkin murenan ruokaa jos koviksilta jää huomaamatta. Röyhkeys ja sikamaisuus rulaa, mutta kärsivällisyys erottaa meidät alemmista lajeista.
Oli niin tai näin, niin ruokinta oli hauskaa. Aluksi ei meinannut löytää oravan oravaa, ja kun jonkin yksittäisen löysikin, niin joku saakelin lapsiperhe tuli välittömästi mökäämään ja ajamaan oravaiset pois. Kyllä pennut on raivostuttavia kun silleen pilaavat toisten pienet ilot. Pennuilla on kuitenkin koko ajan lomaa, ei tarvii huolehtia mistään eivätkä maksa verojakaan. Ja sitten pitää vielä aikuisten pienet sunnuntai-ilotkin pilata. Ovat ihmiskunnan ahmatteja.
Metka muuten huomata, että osa oravista oli jo sonnustautuneet harmaisiin talvitakkeihin, mutta osa paineli vielä täysin kesäasetuksilla. Tunsin jälkimmäisiä kohtaan jonkinlaista sielujen sympatiaakin, kun itsekin hytisin kesätakissa. Ei anneta periksi talvelle ennen kuin on aivan pakko. Kesätakki yksillä, talvi kaikilla.
Oravien ruokkimen, tai eläniten nyt ylipäätään, on jotenkin niin... hauskaa? En tiedä onko hauska oikea sana? Siinä pääsee kuitenkin leikkimään jotenkin sadistista ruoan haltijaa, kuin jumalaa, joka päättää ketä ravitaan ja ketä alitaan. Kuten ihmisissäkin, niin ahneus määrää oravien keskuudessakin; saimme samaan läjään kolme oravaa. Yksi oravista, suurin kaikista, oli selvästi pomo. Se oli myös kaikkein rohkein, eikä epäröinyt ollenkaan tulla kädelle (eikä tässä nyt semmoisesta kädellä käymisestä puhuta). Hän söi kuin ahmatti, ajoi toiset ruokailijat välittömästi tiehensä.
Pienin kaikista oli myös arin ja tyhmin; vaikka kerran saatiinkin tämä joukon pomo-oravan huomio kiinnitettyä muualle niin, että pieninkin uskalsi tulla syömään, niin reppana oli niin pöljä että haisteli vain kättäni ja lopuksi yritti alkaa syömään keskisormeani. Hän ei iltapäivän syömingeistä montaa jyvää kostunut. Mitään ei ollut opittavissa tästä, pysyi pienenä ja pöljänä jatkossakin siinä missä pomo-orava kasvatti egoaan ja fyysistä kokoaan.
Ruokki sitä oravia tai sorsia tms, niin aina tulee sellainen luonnonvastainen puolustusreaktio, että yrittää hyysätä niitä kaikkein heikoimpiakin yksilöitä. Niitä jotka pyörivät reuna-alueilla ja yrittävät saada jonkin murenan ruokaa jos koviksilta jää huomaamatta. Röyhkeys ja sikamaisuus rulaa, mutta kärsivällisyys erottaa meidät alemmista lajeista.
Oli niin tai näin, niin ruokinta oli hauskaa. Aluksi ei meinannut löytää oravan oravaa, ja kun jonkin yksittäisen löysikin, niin joku saakelin lapsiperhe tuli välittömästi mökäämään ja ajamaan oravaiset pois. Kyllä pennut on raivostuttavia kun silleen pilaavat toisten pienet ilot. Pennuilla on kuitenkin koko ajan lomaa, ei tarvii huolehtia mistään eivätkä maksa verojakaan. Ja sitten pitää vielä aikuisten pienet sunnuntai-ilotkin pilata. Ovat ihmiskunnan ahmatteja.
Metka muuten huomata, että osa oravista oli jo sonnustautuneet harmaisiin talvitakkeihin, mutta osa paineli vielä täysin kesäasetuksilla. Tunsin jälkimmäisiä kohtaan jonkinlaista sielujen sympatiaakin, kun itsekin hytisin kesätakissa. Ei anneta periksi talvelle ennen kuin on aivan pakko. Kesätakki yksillä, talvi kaikilla.
sunnuntai 13. marraskuuta 2011
93# Youtube
Yksi eniten vierailemistani internet-sivustoista on Youtube. Siellä tulee käytyä monta kertaa päivittäin. Se ei ehkä ole tärkein sivusto, mutta saittivierailuja on varmasti eniten.
Käyn yleensä kuuntelemassa Youtubessa biisejä, mutta toisinaan myös ohjeita jonkun jutun tekemiseen / korjaamiseen / tms., joten kyllä siitä saa hyötyäkin aikaiseksi jos tahtoopi. Sitten mulla on muutamia lempivideoita, joita käyn katselemassa silloin tällöin, kuitenkin säännöllisesti. Yhteistä näille on, että kaikki ovat huumori-kategorian alle suuntautuvia - ainakin minun mielestäni.
Tässä siis tulee Youtube Top-5 videoni.
Sija 5:
Douchebag bison. Yleensä tämän katsominen helpottaa, kun duunipäivässä on hankaluuksia. Jotenkin tunnen yhtäläisyyttä tuohon riepoteltuun biisoniin, jolla selvästi näyttää olevan huonompi päivä kuin minulla.
Sija 4:
Reason not to Drink and Ride. Tämän videon katselu taas auttaa, jos on tullut humalapäissään töpättyä. Videossa seikkaillaan Hannu Karpon kanssa 80-luvun kesäisessä maalaiskylässä. Lisäksi päänäyttelijän lopun rentoutumisasento on vailla luokkaansa.
Sija 3:
Stupid granny. Kuvanlaatu on heikko - luultavasti kännykkäkameralla kuvattu, mutta ihmisten typeryys ja vahingonilo jaksaa naurattaa aina vaan.
Sija 2:
Urheiludokumentti - The Sports Documentary: Vähän pidempi video, johon on kuitenkin käytetty paljon aikaa, vaivaa ja lahjoja. Päänäyttelijän ulkonäkö on vailla vertaansa, jämähtänyt 80-luvulle sekä kaveri hallitsee lisäksi Turun murteen täydellisesti. Bonuksena youtubesta löytyy myös Making of Urheiludokumentti.
Sija 1:
Viina ei lopukkaan. Sanotaanko näin, että pelkkä yksittäinen video ei nouse edes top-10, mutta djpate246 on eräänlainen ilmiö. Hänellä on youtubessa tuhansia videoita, aiheiden käsitellessä teknisten laitteiden korjausta, kalsarikännäilyä tai epäterveellisten ruokien valmistelua, kera täysin kummallisen kieliopin. Hän on jotenkin paljon vakuuttavampi ja läheisempi kuin Viheraho ja Markorepairs, vaikka yhtenäistä näille kolmelle on käsittämättömän paskaiset ja sekaiset asunnot. Joka tapauksessa, kaveri on muuttanut hieman ajatusmaailmaani, ja on youtuben merkittävin käyttäjä, jolle ykkössijan luovuttaminen on ainoa oikea vaihtoehto.
Käyn yleensä kuuntelemassa Youtubessa biisejä, mutta toisinaan myös ohjeita jonkun jutun tekemiseen / korjaamiseen / tms., joten kyllä siitä saa hyötyäkin aikaiseksi jos tahtoopi. Sitten mulla on muutamia lempivideoita, joita käyn katselemassa silloin tällöin, kuitenkin säännöllisesti. Yhteistä näille on, että kaikki ovat huumori-kategorian alle suuntautuvia - ainakin minun mielestäni.
Tässä siis tulee Youtube Top-5 videoni.
Sija 5:
Douchebag bison. Yleensä tämän katsominen helpottaa, kun duunipäivässä on hankaluuksia. Jotenkin tunnen yhtäläisyyttä tuohon riepoteltuun biisoniin, jolla selvästi näyttää olevan huonompi päivä kuin minulla.
Sija 4:
Reason not to Drink and Ride. Tämän videon katselu taas auttaa, jos on tullut humalapäissään töpättyä. Videossa seikkaillaan Hannu Karpon kanssa 80-luvun kesäisessä maalaiskylässä. Lisäksi päänäyttelijän lopun rentoutumisasento on vailla luokkaansa.
Sija 3:
Stupid granny. Kuvanlaatu on heikko - luultavasti kännykkäkameralla kuvattu, mutta ihmisten typeryys ja vahingonilo jaksaa naurattaa aina vaan.
Sija 2:
Urheiludokumentti - The Sports Documentary: Vähän pidempi video, johon on kuitenkin käytetty paljon aikaa, vaivaa ja lahjoja. Päänäyttelijän ulkonäkö on vailla vertaansa, jämähtänyt 80-luvulle sekä kaveri hallitsee lisäksi Turun murteen täydellisesti. Bonuksena youtubesta löytyy myös Making of Urheiludokumentti.
Sija 1:
Viina ei lopukkaan. Sanotaanko näin, että pelkkä yksittäinen video ei nouse edes top-10, mutta djpate246 on eräänlainen ilmiö. Hänellä on youtubessa tuhansia videoita, aiheiden käsitellessä teknisten laitteiden korjausta, kalsarikännäilyä tai epäterveellisten ruokien valmistelua, kera täysin kummallisen kieliopin. Hän on jotenkin paljon vakuuttavampi ja läheisempi kuin Viheraho ja Markorepairs, vaikka yhtenäistä näille kolmelle on käsittämättömän paskaiset ja sekaiset asunnot. Joka tapauksessa, kaveri on muuttanut hieman ajatusmaailmaani, ja on youtuben merkittävin käyttäjä, jolle ykkössijan luovuttaminen on ainoa oikea vaihtoehto.
torstai 10. marraskuuta 2011
92# Sipsit
Niin epäterveellistä ja niin hyvää. Sipsit. Varmaan oluen lisäksi pääsyy siihen miksi olen lihonut 22 kg reilussa kymmenessä vuodessa.
Sipsit. Chips kuten amerikkalaiset sanoisivat, vaikka UK:ssa kyseisellä taikasanalla saisi ranskanperunat. Crisps. Englantilaisten lasten koululounas. Uskomatonta, miten paljon suomalaisilla on tästäkin opittavaa.
Vielä muutama vuosi sitten tarjolla oli vain Taffeleita, makuina tavallinen ja barbecue. Sitten tuli kai Estrella. Erilaiset dipit. Muistan sen riemun, kun kauppaamme tuli ensimmäiset Salt & Vinegar-sipsit. Se on ehdottomasti paras sipsi-maku. Menin välittömästi Estrellan nettisivuille antamaan positiivista palautetta. Vastaus palautteeseen tuli, siinä kerrottiin että suosio oli yllättänyt heidätkin ja sipsit myytiin välittömästi hetkellisesti loppuun ennen uusintapainosta.
Taffel ei ole lähtenyt salt & vinegar-linjalle.
Pringles. Minusta ne maistuvat pahville, mutta Euroopassa käydessäni hamstraan aina purkin pari sinisiä Pringleseitä tuliaisiksi, niitä kun ei täällä Luoteis-Venäjän maakunnassa myydä. Syytä en tiedä. Kysyin sitä kerran maahantuojalta, ja vastattiin, että Vinegar-Pringelesejä ei Suomeen tule.Kamalin makupalkinto menee niin ikään Pringlesille. Se on Wasabi. Pystyin pinnistäen syömään pari, ja loput lensi roskiin. Ja nämä olivat siis ostettu Suomesta. Kyllä, wasabi-sipsejä on täällä myynnissä.
Mikä helvetin kusipää siellä Suomen konttorin tuotevalvonnassa on päättämässä näistä asioista? Joo, ei tuoda Vinegar sipsejä, mutta hetkinen - otetaas Suomen markkinoille nämä hirmuhyvät wasabi-sipsit. Ettei nyt vain olisi joku kommunistien juoni tämä näin? Järki hoi, missä pelaa?
Paras sipsi on tietysti Walker's. Hämmästyin, kuin viime viikolla löysin kaupasta Lay's -sipsejä. Lay's on sama kuin Walker's, mutta jälkimmäistä myydään vain Irlannissa ja UK:ssa ja Maltalla, muualla myydään Lay'sejä. Siitä huolimatta Walker'sit maistuvat paremmilta. Sitä paitsi Walker'sin makuvalikoima on valtava. On tryffelipekonia ja minttumakkaraa jne.
Mutta Lay's, tervetuloa! Tänään löysin kaupasta jopa semmoisen monipakkauksen, jossa oli kolmea eri Lay's-makua, pikkupusseissa yhden jättisäkin sisällä. Cool! Taas yksi pieni, mutta sitäkin tärkeämpi askel kohti Eurooppaa.
Jaahas. Jospas sitä menisi soffalle löhöämään, katsomaan Twin Peaksia ja korkkaisi sipsipussin.
Estrellapussin.
Sipsit. Chips kuten amerikkalaiset sanoisivat, vaikka UK:ssa kyseisellä taikasanalla saisi ranskanperunat. Crisps. Englantilaisten lasten koululounas. Uskomatonta, miten paljon suomalaisilla on tästäkin opittavaa.
Vielä muutama vuosi sitten tarjolla oli vain Taffeleita, makuina tavallinen ja barbecue. Sitten tuli kai Estrella. Erilaiset dipit. Muistan sen riemun, kun kauppaamme tuli ensimmäiset Salt & Vinegar-sipsit. Se on ehdottomasti paras sipsi-maku. Menin välittömästi Estrellan nettisivuille antamaan positiivista palautetta. Vastaus palautteeseen tuli, siinä kerrottiin että suosio oli yllättänyt heidätkin ja sipsit myytiin välittömästi hetkellisesti loppuun ennen uusintapainosta.
Taffel ei ole lähtenyt salt & vinegar-linjalle.
Pringles. Minusta ne maistuvat pahville, mutta Euroopassa käydessäni hamstraan aina purkin pari sinisiä Pringleseitä tuliaisiksi, niitä kun ei täällä Luoteis-Venäjän maakunnassa myydä. Syytä en tiedä. Kysyin sitä kerran maahantuojalta, ja vastattiin, että Vinegar-Pringelesejä ei Suomeen tule.Kamalin makupalkinto menee niin ikään Pringlesille. Se on Wasabi. Pystyin pinnistäen syömään pari, ja loput lensi roskiin. Ja nämä olivat siis ostettu Suomesta. Kyllä, wasabi-sipsejä on täällä myynnissä.
Mikä helvetin kusipää siellä Suomen konttorin tuotevalvonnassa on päättämässä näistä asioista? Joo, ei tuoda Vinegar sipsejä, mutta hetkinen - otetaas Suomen markkinoille nämä hirmuhyvät wasabi-sipsit. Ettei nyt vain olisi joku kommunistien juoni tämä näin? Järki hoi, missä pelaa?
Paras sipsi on tietysti Walker's. Hämmästyin, kuin viime viikolla löysin kaupasta Lay's -sipsejä. Lay's on sama kuin Walker's, mutta jälkimmäistä myydään vain Irlannissa ja UK:ssa ja Maltalla, muualla myydään Lay'sejä. Siitä huolimatta Walker'sit maistuvat paremmilta. Sitä paitsi Walker'sin makuvalikoima on valtava. On tryffelipekonia ja minttumakkaraa jne.
Mutta Lay's, tervetuloa! Tänään löysin kaupasta jopa semmoisen monipakkauksen, jossa oli kolmea eri Lay's-makua, pikkupusseissa yhden jättisäkin sisällä. Cool! Taas yksi pieni, mutta sitäkin tärkeämpi askel kohti Eurooppaa.
Jaahas. Jospas sitä menisi soffalle löhöämään, katsomaan Twin Peaksia ja korkkaisi sipsipussin.
Estrellapussin.
maanantai 7. marraskuuta 2011
91# Soittoääni
Niinkin tärkeää asiaa kuin puhelimen soittoääni. Mikä helvetti se voisi olla? Mä olen tässä nyt pari viikkoa miettinyt, mutten keksi. En ollenkaan.
Jotenkin toivoisin jonkun tunnetun tv-sarjan tunnarin soittoääneksi? Mulla on nykyisin Matkaoppaiden tunnusmusiikki, mutta olen jotenkin kyllästynyt siihen. Sitä ennen oli Back to the future-elokuvien tunnusmusiikki. Pp ehdotti Benny Hill Show'n tunnusta, se on toistaiseksi paras. Mutta ajattelin, jos tulisi vielä joku muu mieleen.
Ihmemies, Ritari Ässä ja Twin Peaks ovat poissuljettuja vaihtoehtoja.
Dallas voisi olla yksi mahdollinen valinta.
Eihän sen nyt välttämättä tarvitse olla tv-tunnarikaan. Kakkospuhelimessa mulla on Poutahaukkojen Paha vaanii biisi (joka sekin tosin on Mies vailla menneisyyttä -elokuvasta). Chris Isaakin Wicked game voisi olla yksi, vaikka Pp ei sitä puoltanutkaan.
Olisikos jollakin jotain ideaa?
Jotenkin toivoisin jonkun tunnetun tv-sarjan tunnarin soittoääneksi? Mulla on nykyisin Matkaoppaiden tunnusmusiikki, mutta olen jotenkin kyllästynyt siihen. Sitä ennen oli Back to the future-elokuvien tunnusmusiikki. Pp ehdotti Benny Hill Show'n tunnusta, se on toistaiseksi paras. Mutta ajattelin, jos tulisi vielä joku muu mieleen.
Ihmemies, Ritari Ässä ja Twin Peaks ovat poissuljettuja vaihtoehtoja.
Dallas voisi olla yksi mahdollinen valinta.
Eihän sen nyt välttämättä tarvitse olla tv-tunnarikaan. Kakkospuhelimessa mulla on Poutahaukkojen Paha vaanii biisi (joka sekin tosin on Mies vailla menneisyyttä -elokuvasta). Chris Isaakin Wicked game voisi olla yksi, vaikka Pp ei sitä puoltanutkaan.
Olisikos jollakin jotain ideaa?
perjantai 4. marraskuuta 2011
90# Seurasaari
Pp on niin loistava keksimään aina kaikenlaisia jänniä retkikohteita. Kuten vaikkapa Suomenlinna helmikuun pakkasilla tai Kreeta heinäkuun helteillä. Tai kuten nyt, Seurasaari marraskuun masentavassa pimeydessä.
Torstaina duunin jälkeen suuntana Seurasaari. Parkkipaikalla oli tilaa. Kello oli jo puoli kuuden pintaan, joten säkkipimeäähän siellä oli, mutta kuka nyt toivoisikaan lunta talveksi sanotaanpa nyt vaikkapa valoa antamaan.
Oli meillä oikein agendakin retkelle, nimittäin tinttien ja oravoiden ruokinta. Varmasti ovat nälkäisiä, vaikkei kävyt vielä jäässä olekaan.
Mä kyllä Pp:tä varottelin, että oravat ja linnut saattaisivat olla talviunilla. Kesällä kun käytiin lenkki heittämässä, niin jaloissa pyöri jos jonkinlaista tuuheahäntäistä kaveria ja linnut pyrähteli hartioilta toiselle. Vaan nyt loistivat kaikki poissaolollaan. Vain tuulen humina pimeässä metsässä. Ei vaikka miten rapisteltiin siemenpussia.
Pari lenkkeilijää nähtiin, mutta ei juuri muuta. Damn se harmittaa, kun on hyvä idea ja lähes voitonvarma tunne onnistumisesta ja sitten käy näin.
Torstaina duunin jälkeen suuntana Seurasaari. Parkkipaikalla oli tilaa. Kello oli jo puoli kuuden pintaan, joten säkkipimeäähän siellä oli, mutta kuka nyt toivoisikaan lunta talveksi sanotaanpa nyt vaikkapa valoa antamaan.
Oli meillä oikein agendakin retkelle, nimittäin tinttien ja oravoiden ruokinta. Varmasti ovat nälkäisiä, vaikkei kävyt vielä jäässä olekaan.
Mä kyllä Pp:tä varottelin, että oravat ja linnut saattaisivat olla talviunilla. Kesällä kun käytiin lenkki heittämässä, niin jaloissa pyöri jos jonkinlaista tuuheahäntäistä kaveria ja linnut pyrähteli hartioilta toiselle. Vaan nyt loistivat kaikki poissaolollaan. Vain tuulen humina pimeässä metsässä. Ei vaikka miten rapisteltiin siemenpussia.
Pari lenkkeilijää nähtiin, mutta ei juuri muuta. Damn se harmittaa, kun on hyvä idea ja lähes voitonvarma tunne onnistumisesta ja sitten käy näin.
torstai 3. marraskuuta 2011
89# Marraskuu
Olen kyllä kohtalaisen kyllästynyt siihen Miljoonasateen renkutukseen, mutta jollain älyttömällä tavalla marraskuu on lempikuukauteni. Tai no, korjataan, että lumeton marraskuu. Jotenkin kun illat ovat pimeät, sää on aina harmaa, luonto on kuihtunut ja muutenkin masentavaa, niin olen kuitenkin aktiivimmillani. Siis siihen saakka, kunnes lumi tulee; sitten syysmasennus vie lopullisen voiton. Vai olisiko se jo talvimasennusta?
Kevääseen on puoli vuotta. Ei pidä ajatella asiaa silleenkään.
Okei, marraskuu on kivoin. Sitten ovat varmaan kesäkuukaudet järjestyksessä heinäkuu, kesäkuu, elokuu. Toukokuussa olen aina stressaavimmillani, mutta valitaan se silti. Eipäs, kyllä huhtikuu on parempi. Lumeton huhtikuu. Syyskuussa tulee viimeistään masennus, mutta on se lokakuuta parempi. Joulukuu on aina kovin huomaamaton, odotusta täynnä. Maaliskuu on paska. Helmikuu on tosi paska, vaikka valon määrä lisääntyykin, aurinkoisia säitä on enempi, mutta mitä siitä hyötyy kun on niin vittumaisen kylmä?
Ja sokerina pohjalla, tammikuu on kaikkein paskin. Se kuukausi tuntuu kestävänkin ikuisuuden. Pitäisi viettää tipatonta. Joulu on muisto - jos joulusta nyt ylipäätänsä pitää mutta katkaiseehan se arkirutiinit kivasti - ja sää vain kylmenee ja huononee ja ulkona on säkkipimeää eikä mitään hupia tiedossa mistään suunnalta.
Onneksi siihen on kaksi kuukautta vielä aikaa. Nautitaan nyt tästä lumettomasta marraskuusta.
Kevääseen on puoli vuotta. Ei pidä ajatella asiaa silleenkään.
Okei, marraskuu on kivoin. Sitten ovat varmaan kesäkuukaudet järjestyksessä heinäkuu, kesäkuu, elokuu. Toukokuussa olen aina stressaavimmillani, mutta valitaan se silti. Eipäs, kyllä huhtikuu on parempi. Lumeton huhtikuu. Syyskuussa tulee viimeistään masennus, mutta on se lokakuuta parempi. Joulukuu on aina kovin huomaamaton, odotusta täynnä. Maaliskuu on paska. Helmikuu on tosi paska, vaikka valon määrä lisääntyykin, aurinkoisia säitä on enempi, mutta mitä siitä hyötyy kun on niin vittumaisen kylmä?
Ja sokerina pohjalla, tammikuu on kaikkein paskin. Se kuukausi tuntuu kestävänkin ikuisuuden. Pitäisi viettää tipatonta. Joulu on muisto - jos joulusta nyt ylipäätänsä pitää mutta katkaiseehan se arkirutiinit kivasti - ja sää vain kylmenee ja huononee ja ulkona on säkkipimeää eikä mitään hupia tiedossa mistään suunnalta.
Onneksi siihen on kaksi kuukautta vielä aikaa. Nautitaan nyt tästä lumettomasta marraskuusta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)