772# Islanti, 2

 9.4.2023, Sunday, +7, Gale / Rain, Laugarvatn, Iceland

Kadulta kantautui hirvittävää kirkumista ja karjuntaa ja kännisten mölinää ja -laulua pitkälle aamuyöhön asti, ja se kyllä haittasi yöunta. Sitten havahduin joskus viiden jälkeen linnun lauluun. Aikaeron vuoksi heräsimme jo suht virkeinä seitsemän pintaan, mutta aamiaiselle ehdimme vasta kahdeksissa. Aamiainen ei ollut hääppöinen; pahahkoa leipää jonka päälle sai pahahkoa juustoa ja jotain punaista metwurstin tapaista leikkelettä. Lisäksi ärsytti kun siellä oli kuolemansairas ukkeli yskimässä ja pyyhkimässä silmiään niihin ottimiin, ja olin unohtanut ottaa koronahanskan mukaan (käytän aina hanskaa kun pitää tarttua buffan ottimiin, hissin nappeihin tai ovenkahvoihin).

Irkkubaarin meno rauhoittui aamuun mennessä.

 

Respa.

 

Aamiaissali.

Aamiaista.

Koko päiväksi oli luvattu myrskytuulta (autonvuokrauksessa oli jo edellisenä päivänä varoitettu myrskytuulesta, joka repii auton ovetkin mennessään ellei niitä avaa varovasti) ja sadetta, joten vähän aprikoimme tekisimmekö tänään Golden circle-kierroksen vai jättäisimmekö sen maanantaiksi. Sää ei maanantaiksi merkittävästi paranisi, joten päätimme hoitaa tämän ehkä etukäteen raskaammaksi päiväohjelmaksi suunnitellun pois kuleksimasta. Tarkistimme vielä road.is-sivustolta, ettei teitä ollut suljettu. Pakkasimme tavarat - vaikea oli hajatella mitä päiväretkellä tarvitsisi - ja lähdimme yhdeksän maissa. Tässä vaiheessa huomasin, että olin unohtanut pääosan sukistani kotiin. Käsittämättömän huonoa pakkausta, oli excellistat matkatavaroista olemassa tai ei. Oli alkanut juuri satamaan, ja isoja pisaroitahan nuo olivat. Golden circlessä oli 4 kohdetta, ja osoitteiden löytäminen oli vaikeaa. Päätimme aloittaa Þingvellirin kansallispuistosta (Thingvellir), sinne oli ehkä 50 kilometrin matka.

Ajomatka sujui hyvin Pp:n ajaessa, mutta voi pojat nämä islantilaiset tuntuivat tykkäävän liikenneympyröistä. Vesisade rauhottui paikoitellen mutta tuuli oli edelleen todella kova. Paikallisiin ajosääntöihin kuului, ettei tien pientareelle saanut pysähtyä kuvaamaan, mutta näköalapaikoille oli kyllä väsätty erillisiä pysähdyspaikkoja. Þingvelliriin päästyttyämme ajoimme ensiksi harhaan, mutta älysimme tehdä onneksi u-käännöksen ja löysimme paikalle. Jätimme auton parkkiin, ja meitä vähän kauhistutti kun kylteissä sanottiin, että pitää maksaa pysäköinnistä, mutta emme tienneet miten ja jätimme pokkana maksamatta. Tämä kostautui myöhemmin, sillä meiltä velotettiin 32,65€ ylimääräistä joka oli ilmeisesti parkkisakko (alueella oli todennäköisesti kameravalvonta).

Ja ei ku matkaan!

Tie viepi.

Aina välillä näkyi vuoriakin.

 

Ja sitten toisinaan taas tasaista.

 

Þingvallavatn - Islannin toiseksi suurin järvi.

Täällä oli toiminut Islannin parlamentti "Alþingi" vuodesta 930 aina vuoteen 1798 asti, täällä oli julistettu kristinusko Islannin viralliseksi uskonnoksi vuonna 1000, sekä itsenäistymisjulistus v.1944. Lisäksi paikka oli geologisesti merkittävä, sillä täällä näkyi selvästi miten Euraasian ja Pohjois-Amerikan mannerlaatat erkanivat toisistaan 2 cm:n vuosivauhdilla muodostaen "kuilun". Mannerlaattojen väliin pääsi kävelemään. Emme oikein tienneet, minne meidän olisi kuulunut mennä, joten käyskentelimme tuulessa aikamme ja kävimme tsekkaamassa paikallisen kirkon. Se oli kiinni, mutta ohjetaulu tiesi kertoa, että sangen vanha pytinki oli kyseessä, se oli siirretty tälle paikalle 1500-luvulla. Vieressä oli pääministerin vanha tönö. Mittasimme myös joen lämpötilan, se oli about kolmisen astetta.

Þingvellirin maisemaa.

Mannerlaattoja, jokia ja vuoria.

USA:n ja Euraasian mannerlaattojen välissä.

15 km/h nopeusrajoitus.

Þingvallakirkja.

Kävimme vessassa ja palasimme autolle. Ajoimme pari kilometriä eteenpäin, ja kävimme seuraavaksi katsomaan Öxarárfoss-nimisen vesiputouksen. Parkkipaikalta piti kävellä kilometrin verran, alkumatka oli kivilouhikkoista ja jäätikköistä polkua (jäätikköosuus oli eri liukas, ja pelotti kävellä kesäkengillä viistoa alamäkeä). Sen jälkeen oli paneloitua lautalaituria perille asti. Putous oli kyllä ihan hieno, ja melko vähän ihmisiä sitä ihmettelemässä.

Polku Öxarárfossille.

Öxarárfoss.

Palasimme autolle, oli alkanut satamaan ja vesi kasteli meidät koko lailla märjiksi. Otimme suunnaksi sitten Haukadalurin Geysirin, sinne oli uudet 50 kilsaa. Alkuun luonnonsuojelualueella oli vielä 50 km/h nopeusrajoitus joten matka eteni hitaasti, etenkin kun piti välillä taas pysähtyä kuvaamaan. Onneksi oli jonkunlainen oikopolku ja tie oli suht hyväkuntoista, joten ei tuo nyt paha rasti ollut. Pp kyseli, että voitaisiin syödä vähän eväitä ensin parkkipaikalla. Mitä ihmeen eväitä? Mun olisi pitänyt ottaa eilen ostamat sipsit evääksi, mutta enhän mä ollut sellaista tajunnut. Onneksi oli sentään suklaata, ja mulla myös pähkiniä, jota Pp ei harmi kyllä pystynyt syömään. Bensiksiä yms taukopaikkoja oli muuten näillä teillä yllättävän vähän, joten eväsrintamaan ei saatu täydennystäkään.

Þingvellir National Park.

Ajoimme auton parkkiin ja kävimme katsomassa aluetta. Täällä oli paljon myös pienempiä kuplivia louhikkoja, joista erittyi kamalaa rikin katkua. "The" Geysir itse oli unelias, se oli tainnut viimeksi purkautua vuonna 2000 ja tarvitsee ilmeisesti maanjäristyksen käynnistyäkseen, mutta vieressä oli Strokkur, joka purkautui 8-15 minuutin välein. Katselimme kolme purkausta - se purskautti vesipatsaan 25 metrin korkeuteen. Tänään oli kova tuuli ja vesipatsas kasteli tuulen alapuolella olevat ihmiset läpimärjiksi. No, lämmintä vettähän se kaiketi oli, joten mikäs sen mukavempaa näin kylmänä ja tuulisena päivänä. Kävimme tsekkaamassa ison turistimyymälän, mutta täällä ei ollut sipsejä eikä oikein mitään muutakaan mitä olisimme halunneet ostaa, joten päätimme sitten jatkaa matkaa.

Kuka pieraisi?

Haukadalurissa kupli siellä sun täällä.

Ei tarvinnut palella näissä lammikoissa.

"Hætta" tarkoittikin vaaraa eikä kuumaa.

Nysse tulee...

Pam.

Kuumaa vettä päälle.

Geysir-alueen turrekeskus.

 Seuraava kohde oli Gullfossin vesiputous, täältä ei ollut sinne kuin ehkä 10 kilometrin matka. Se löytyi helposti. Tuuli oli yltynyt entisestään - tälle päivälle oli povattu 27 m/s tuulta, ja siltä se alkoi tuntumaan. Vesiputous oli valtava ja siitä nousi runsaasti vesihöyryä joka kasteli kaiken. Vaikea oli sitä kuvata kun kamerakin kastui ja sai pelätä koko ajan, että tuuli vie sen mennessään. Kävelimme kuitenkin polkua pitkin monin muiden turistien tapaan niin lähelle putousta kuin mahdollista. Siellä se sorretun voima jyllää.

Gullfoss.

Kosken pauhantaa.

Muutama kuutiollinen vettä.

Gullfoss ylänäköalatasanteelta.

Palasimme autolle ja otimme eri reitin takaisin kotiin, kiersimme eteläkautta takaisin Reykjavikiin. Alkoi satamaan kovasti mutta päätimme silti pysähtyä Kerið-kraateriin. Tänne oli jopa sisäänpääsymaksu 450 ISK / naama (about 3€). Tulimme melko sopivaan aikaan, sillä ihmisiä oli melko vähän - pois lähtiessämme tuntui olevan huomattavasti enemmän ryysistä - ja kiersimme sateesta ja tuulesta huolimatta koko kraaterin ympäri ja laskeuduimme alas 55 metrin syvyyteen asti. Vesi kraaterin pohjalla oli hienon näköistä eikä kuvat muutenkaan tehneet paikalle oikeutusta. Kraateri oli vasta 6500 vuoden ikäinen, joten aika lailla juniori-osastoa noin niin kuin kosmisessa mittakaavassa. Päivän retkikohteille annan arvosanaksi 3/5. Sateinen ja kylmä tuuli kyllä droppasi tunnelmaa, ja ehkä Þingvellir oli vähän huono. Islantia on hehkutettu niin kovasti, että ehkä paineet nähtävyyksien suhteen olivat kasvaneet liiallisuuksiin.

Sateista & harmaata.

 

 Kerið-kraaterin lipunmyyntikoju.

 Kerið-kraaterin turkoosi vesi ei näkynyt kameraan.

Islannistakin löytyi metsää!

Kraateri alhaalta käsin.

Sitten autolle ja noin 70 kilometrin matka takaisin Reykjavikiin. Näimme paluumatkalla, miten joku oli osannut ajaa autonsa ulos suoralla tiellä, ja auto pönötti laavapellolla hätävilkut päällä. Luultavasti turistit hölmöilleet, mutta oletimme näilläkin olevan vuokraliikkeestä saatu "emergency number" jonne soittamalla saisivat itsensä pois pälkähästä. 

Reykjavikiin päästyämme saimme auton jonkunlaiseen parkkiin, vähän kauemmaksi kuin edellisenä päivänä. Ripustelimme vaatteita kuivumaan ja hetken lepäsimme, kun huomasin kauhukseni unohtaneeni myös uikkarit himaan. Kyllähän sellaisia täällä tarvittaisiin, joten guuglailin sitten Icewear-kaupan, joka voisi pienellä tsägällä olla auki jopa näin pääsiäissunnuntain iltana. Ei sitten auttanut kuin lähteä uudestaan kylmään ja sateeseen ja kävelimme noin 700 metrin matkan Laugavegur-kadun loppupäähän, mutta se kannatti sillä kauppa oli auki ja siellä oli kuin olikin uikkareita myynnissä. Ne maksoivat 6000 ISK (eli 42€), ne olivat halvimmat, kalleimmista olisi saanut maksaa 70€. Ostin samalla sukkia, nekin maksoivat helkkaristi joten rahaa tässä kyllä paloi.

Paluumatkalla poikkesimme Scandinavian-nimiseen ravintolaan; itse otin fish & chipsit ja Pp otti Beef steak-leivän. Maku oli hyvä mutta annos aika pieni, annan arvosanaksi 4/5. Kulmakauppa oli auki, joten kävimme vielä siellä ostamassa epäkohteliailta ja häröiltä äijiltä sipsejä, juotavaa ja keksilöitä ja salmiakkia. Sitten viimein hotelliin; sateli edelleen ja palelsi, joten oli mukava päästä pikku hiljaa lämmittelemään. Positiivinen fiilis tuli kun sai ne uikkarit ja sukat ostettua, ja vielä melko hyvää ruokaakin päivän päätteksi.

Illalliskippola.

Vähän oli annoskoko pienehkö.

771# Islanti

 8.4.2023, Saturday, +8, Mostly cloudy, Reykjavik, Iceland

 

Pp:n kanssa piti mennä Islantiin jo keväällä 2020, mutta sitten tuli korona, ja esti matkasuunnitelmat. Kesti kolme vuotta ennen kuin saimme järkättyä uuden reissun. Kyseessä oli puhdas omatoimimatka, ja sivuorderina palaisimme Köpiksen kautta. Menomatka Finnairilla. Koronavuoden takia olimme saaneet rahapalautukset hotellista suht helpolla, joten päätimme palkita heidät siitä hyvästä ja buukata saman Klopp-hotellin uudelleen (viva Liverpool!). Tarkoitus oli viettää ensin pari päivää Reykjavikissa ja sitten vaihtaa paikkakuntaa.

Matkaan pääsiäisen lankalauantaina. Lähtö oli vasta klo 16.10., joten siinä ehti koko aamun hermoilemaan melkoisesti. Kamat sain kuitenkin pakattua (tai niin ainakin luulin, tästä lisää myöhemmin), ja sitten yhden jälkeen soitin taksin. Tällä kertaa vastattiin nopeasti ja taksi myös tuli sutjakkaasti. Kuskina oli vanhempi suomalaisherra, puhui taukoamatta. Se oli sietämätöntä. Matka maksoi 45,10€.

Helsinki-Vantaan lentoaseman vaatimaton pääovi.

Uusi tönökin noussut tällä välin lentoaseman taakse.

Pp:tä piti odotella lähemmäs puoli tuntia. Mulla oli talvitakki päällä samaan aikaan kun ihmiset kävelivät t-paidoissa. Viimein Pp saapui, ja pääsimme printtaamaan boarding passit ja matkalaukkutägit (joku Finnairin työntekijä olisi halunnut jeesata mutta en antanut lupaa, täytyyhän mokoma lipuke nyt saada omin päin liimattua), ja pääsimme viemään matkalaukkumme baggage dropiin. Turvatarkastus sujui niin ikään nopeahkosti, ja olimme hoitaneet rajamuodollisuudet vain 16 minuutissa.

Sen jälkeen olikin aikaa tapettavana melkoisesti. Istuskelimme penkeillä, kävimme kattoterassilla, ostimme vettä ja sen semmoista. Lentomme lähti portilta 16, vanhalta kotimaan puolelta. Se oli onneksi ajoissa. Mulla oli keskipaikka, mutta käytäväpaikalle ei tullut ketään, joten tilaa riitti. Takanaolevilla oli nuhat, ja käytävän toisella puolen oli yskiskelijä, mutta ei nyt mitään megapahaa kuitenkaan.

Lentokentän pääsiäislauantaita.

Meitin kone.

Lento kesti ehkä 3,5 tuntia. Tarjoilua oli, otimme shampanjat ja sipsit. Ne olivat oikein maukkaita, arvosana 5/5. Finnair oli ilmoittanut luopuvansa shamppanjoista, sellainen on häpeällistä! Muutenhan lento oli tylsä, ja aika kului lennon etenemistä kartalla kytättäessä. Laskeuduimme ehkä vähän ennen viittä paikallista aikaa.

Matkalla.

Lentomatkan eväät.

Reykjavikia alla.

Matkalaukut tulivat nopeasti, ei passin tarkastusta. Rajan ylitettyämme sain 59. maabongauksen (olen aiemmin tehnyt tänne välilaskun mutta sitähän nyt ei lasketa). Meillä oli auto varattuna Hertzistä, joten seuraavaksi piti koittaa löytää se. Hertz ja muutamat muut autonvuokrauspisteet löytyivät helposti heti tuloaulan toisesta päästä. Meitä ennen oli vain yksi mies, ja virkailijoita kaksi, joten pääsimme heti lunastamaan autoamme. Siinä meni melkoisesti aikaa, vaikka olimme varauksen tehneet jo netissä. Me otimme täysvakuutuksen, joka kattoi kaiken muun paitsi pohjavauriot, kiipeilystä johtuvat kattolommot ja moottorin vettymisen (Islannissa oli jonkun verran ns. F-roadeja joille ei saanut mennä ajamaan kuin niille varatuilla autoilla ja siellä saattoi tulla eteen esim. joen ylityksiä yms). Lisäksi valitsimme, että saamme palauttaa auton tankkaamattomana (maksoi 75€). Mifiä emme ottaneet (verkkomodeemi). Automaattivaihteisto. Olimme valinneet Renaultin, mutta nyt meille tarjottiin KIA:aa, se minua hetken sapetti koska olisin arvostanut enemmän Rellua kuin Kiaa, mutta siitä ei saanut valittaa, kun ohjeistuksessa oli mainittu Renault tai similar. Auton piti löytyä H-parkkipaikalta, mutta eipä löytynyt. Parkkipaikkaa pyörimällä se kyllä lopulta tuli vastaan muualta. Ensifiilis oli, että olisihan sen auton voinut pestäkin ennen meille luovuttamista.

Kohta Islannissa.

Hertzin toimipiste löytyi tuloaulan päästä.

Tutustuimme pikaisesti auton hallintalaitteisiin (valot ja nastarenkaat), laitoimme navigaattoriin sinnepäin-olevan osoitteen kun emme vielä tässä vaiheessa saaneet syötettyä hotellin osoitetta suuntimalaitteeseen, ja lähdimme ajamaan ensimmäistä reilun 50 kilometrin tiepätkää. Olimme pyytäneet, että saisimme kumpainenkin olla kuskina (maksoi 30€ ekstraa), mutta Pp:n ollessa pääkuski hän sai kunnian ajaa meidät Reykjavikiin, ja hyvin ajoikin. Hotellimme oli keskustassa, ja siinä päässä oli hieman arpomista, mutta löysimme hotellin, ja saimme auton taskuparkkiin majapaikkamme edustalle.

Reykjavikiin oli lentokentältä reilu 50 km.

Automme.

Kävimme tekemässä check innin inkkarinoloiselta ukolta (Pp näkemys oli tosin eri), mutta respansetä oli oikein mukava. Kehoitti käymään kaupassa äkkiä jos haluaisimme sieltä jotain saada, sillä se menisi pääsiäisestä johtuen kiinni kahdeksi päiväksi. Haimme ensiksi kamat autosta (respa oli ihmetellyt jo aiemmin mihin olimme ne hävittäneet) ja veimme ne neloskerroksen huoneeseemme. Huone oli aika lailla perushuone ja -siisti. Sitten Bonus-kauppaan (Islannissa oli myös 10-11 niminen kauppaketju mutta kaikki neuvoivat välttämään sitä hintojen vuoksi) ja ostimme sipsejä yms. Keksejä ei ollut ja kaljakin oli vain 2,25%. Ihme vesikaljaa. Olisi pitänyt olla joku viinakauppa mistä olisi saanut oikeata kaljaa, mutta ne olivat jo pääsiäisen kunniaksi suljetut. Ostin myös kalsarit, mutta huomasin niiden olevan aivan liian pienet, joten hukkaan meni sekin ostos. Kaiken lisäksi huomasin unohtaneeni go pro-kamerani kotiin (muistin kyllä laturit, power bankit, usb-piuhat ja pidikkeet) ja se kyllä harmitti kun olin harjoitellut kuvaamista tätä matkaa varten. Myös selfie-keppi oli jäänyt kotiin. Huoh. Mulla on kyllä excel-lista matkatavaroista mutta jotenkin nyt oli tullut väärä versio siitä pakkauksen ajaksi potenssiin suuri huolimattomuus. Kylillä oli yllättävän paljon väkeä, ja suurin osa näytti olevan päissään. Suomalaisia aina parjataan [Suomessa], että ollaan niin juoppoa ja humalahakuista kansaa, mutta se on pelkkää propagandaa. Samanlaisia kännikaloja näkee kyllä muuallakin. Paluumatkalla kerroin Pp:lle jonkun tyhmän vitsin ja joku kadunmies purskahti myös nauramaan sitä ja taputtelemaan minua palkinnoksi.

Klöpp-hotellimme.

Perushuone.

Näkymät ikkunasta.

Hetken aikaa huilasimme ja sitten lähdimme etsimään sapuskaa. Ajattelimme päästä helpolla ja valitsimme Pizzeria Reykjavikin. Sinne oli hieman matkaa mutta löytyi helposti (osoitteessa Bragagata 38). Yläkerrassa oli istumapaikat. Jäimme keskikerrokseen. Siinä oli tosin iso inkkariperhe, ja sali täyttyi muutenkin nopeasti mutta saimme tilavan ikkunapöydän. Pitzat vaikuttivat kalliilta, mutta niin oli kaikki muukin. Kaksi pitsaa, kalja ja Sprite maksoivat 64€. Tervetuloa Islantiin.

Ekana iltana piti kiireessä saada helppo safka.

Pitza.

Paluumatkalla kiersimme hieman eri reittiä, ja kaupunki alkoi tulla tutuksi. Kissekin tuli vastaan, ja se yllätti meidät. Saimme sen maukumalla luoksemme. Muuten kylillä liikuskeli hirveästi humalaisia. Myös hotellihuoneeseen kantautuvat meteli kadulta ja vastapäisestä irkkubaarista oli aikamoista ja mietimme häiritsisikö se yöuniamme. Olo oli kuitenkin aika väsynyt, kun oli ollut pitkä päivä ja kolmen tunnin aikaero Suomeen.

Seinätaidetta.

Ei vain pelkkä teksti.

Hallgrímskirkja.

Illan pimetessä.