679# Maat, minne en haluaisi palata

Muutama hapan matkakohdekin on tullut bongattua, mitä nyt en ihan ensimmäiseksi suosittele - ja johon en välttämättä halua enää edes palata. Tarkastellaanpa:

1. Belize

Karibianmeren rannikolla sijaitsevan Belizen ilmasto tuntui varsin miellyttävälle, joskin haittana on tietysti tiettyyn vuodenaikaan riehuvat hurrikaanit. Turkoosin värinen meri näyttää niin kauniilta valkoisine hiekkoineen ja tuulessa huojuvine palmuineen mutta semmoinen peittyy nopeasti kaiken muun roskan alle. Mä en tiedä mikä näitä ihmisiä oikein vaivasi; hotellista ei oikein uskaltanut ulos päivälläkään ja ainakin Belize City vaikutti todella vaaralliselta. Henkilökuntaakin tuntui vaivaavan jokin, aivan kuin jotain olisi pahasti pielessä. Työntekijät laahustivat samalla tavoin kuin Uuno Turhapuro rautakaupassa, silmissään tyhjä katse. Aamiaisella odottaessani omeletinpaistajan suoritusta aloin itsekin ihmettelemään kun munat eivät tuntuneet paistuvan millään. Näin sitten ettei kokilla ollut kaasuliedessään liekkiä edes. Ajattelin, että kaippa se huomaa asian pian itsekin mutta ukko vain pyöritteli munaliejuaan eikä tuntunut olevan kartalla. Sanottuani sitten, että pitäiskö laittaa vähän klapei pesään niin sanaakaan sanomatta häipyi laahustaen jonnekin ja palasi tovin päästä uuden kaasupullon kanssa. Illalliseksi tarjotut kanat olivat al dentejä nekin ja on suoranainen ihme ettei tuolla saanut minkäänlaista myrkytystilaa. Paikallisesta handelista hankittu Lerskaa-vodka on ylivoimaisesti kamalinta vodkaa alkoholia mitä olen juonut; pontikkaa se oli ja jätinkin sen siivoojille. Lähdettyämme täältä pohjoiseen tuntui heti rajan ylitettyä siltä kuin olisi saapunut sivistysmaahan - nimittäin Meksikoon!

Belizeläinen viinakauppa.

2. Kuuba

Siinä missä minä vakuutin itselleni, ettei tänne tarvitse enää toista kertaa mennä niin matkakaverini PE on käynyt täällä sen jälkeen varmasti neljästi. Mä annan anteeksi sen, jos maa on köyhä ja senkin jos asioita ei osata tehdä. Mutta se, että asioita ei haluta tai jakseta tehdä edellisten pointtien lisäksi on toivotonta. Ruoka oli aina samaa moskaa nimeltään ropa vieja. Ravintoloissa oli kyllä ruokalista, mutta mitä tahansa koittikin valita niin vastaus oli aina "no". Taloustavaroista oli uskomaton pula, joka heijastui meille ikävämmin tavalla kun kaikkialla oli niin uskomattoman paskasta. Viimeisenä yönä hotellissa minun piti nukkua yöni keinutuolissa valot päällä, sillä vuode ja petivaatteet olivat niin likaiset etten uskaltanut nukkua niissä. En käydä edes suihkussa koska se oli yltympäri homeessa, pyyhkeet veressä jne. Toki sosialismia kierrettiin tehokkaan mustan pörssin avulla, josta jopa turisti sai hommattua haluamansa asiat yllättävän helposti (esimerkiksi julkista internetiä varten tarvittavat Nauta-wifi-avainkortit, postimerkit, autokyydit jne) mutta olisihan se ollut esimerkiksi kiva juoda baarissa muuta kuin olutta tai Cuba libreä. Viimeisenä päivänä aamiaisella ei ollut tarjolla kahvia, sillä hotellin kummatkin kahviautomaatit olivat rikki tai kahvi oli muuten vaan loppunut. Kierros kaupungilla ei tuottanut sekään tulosta, ja vasta seitsemännen kahvilan kohdalla tarjoilija ymmärsi valistaa "onko señor pikkasen tyhmä, miten täällä kahvia olisi kun kello on vasta 11, kahvihan toimitetaan vasta klo 15". Tämä señor ei tosiaan ymmärrä semmoista, kun on kyseessä kuitenkin kahvintuottajamaa... ja että miksi ne kahvilat sitten ovat ylipäätänsä auki jos sieltä ei kerran saa mitään??

Kuubalainen linja-auto.

3. Pohjois-Irlanti

No, tämä nyt ei ole oma maansa mutta ns. erillisalueensa. UK sinänsä on ok, Irlantikin on ok, mutta Pohjois-Irlanti, täällä on jotain pielessä. Eron Irlantiin huomasi heti kun oli ylittänyt rajan; ylitys tapahtui erään liikenneympyrän jälkeen ja sen huomasi ensiksi siitä kun kilometrit muuttuivat maileiksi ja sen jälkeen siitä miten hyvinhoidetut talot ja puutarhat muuttuivat rettelöiksi ja roskaksi. Londonderry nyt vielä menetteli, mutta Belfast oli jotain hirveää. Olin täällä pitkätukkaisen ystäväni kanssa ja jostain syystä (jätän nyt anekdootit tästä kohdasta pois) pohjois-irlantilaiset tuntuivat pitävän meitä homoina; meille huudeltiin ohiajavista autoista, seurattiin kadulla, vittuiltiin kebab-paikoissa ja jopa 12-vuotiaat tuntuivat haistattelevan meille. Pubissa eräs neito tuli meille juttelemaankin (hän oli opettaja ja ehkä siksi "osasi" puhua sellaista englantia mitä mekin ymmärsimme, pohjois-irlantilaisten murre oli vähän vaikeaselkoista noin muuten) ja oli silmät pyöreinä kun koitimme vakuutella hänelle ettemme ole hinttareita. En tiedä uskoiko lopulta. Eniten häntä tuntui kiinnostavan uskontotaustamme, sillä jos ei ole hänen puolellaan on häntä vastaan. Olimme luulleet, että tällaiset kahnaukset olisivat laitettu sivuun mutta näin ei ainakaan v. 2007 ollut.

Seinämaalaukset muistuttivat kenen alueella milloinkin ollaan.

4. Luxemburg

Ehkä kohteessa oli mukana vähän huonoa tuuria, asiat olisivat voineet mennä toisella tavalla ja minulla voisi olla eri mielipide Euroopan "jalokivestä". Mutta kun ei ole. Olin ennen Luxemburgiin tuloani saanut viettää mukavat kolme päivää Belgian Brüggessa, josta olin nauttinut täysin siemauksin. Junamatka Luxemburgiin oli vienyt koko päivän ja illan suussa perille saavuttuani olin vähän järkyttynyt. Hotellini oli juna-aseman liepeillä, missä norkoili jos jonkinlaista kulkijaa, roistonnäköistä porukkaa ja asunnotonta. Keskikaupungilla ei ollut viikonloppuna yhtään mitään, ei ihmisiä missään. Kaikki paikatkin olivat kiinni. Ei tekemistä eikä näkemistä (linnaketta lukuun ottamatta) ja kun tämän kaiken kruunasi vielä huono sää niin ei tästä voi antaa kuin 1/5. Koko viikonloppu meni hotellihuoneessa odottamiseen, että täältä pääsisi pois.

Huonompi kuin Kajaani.

5. Valko-Venäjä

Vitoskohdetta oli vaikea valita, tasapuolisia vaihtoehtoja oli sangen monta ja sitten käytännön syistä en näe välttämättä mieltä palata hetkeen Vatikaanivaltioon tai Liechtensteiniin. Valitsen kuitenkin Valko-Venäjän, vaikka maalla nyt hetkensä olikin. Syksyinen pidennetty viikonloppu tarjosi vesisadetta kiitettävästi. Lisäksi majapaikkamme oli vähän karu ja etenkin se kuolemalta haiseva rappukäytävä ja maailman karmivin hissi. Venäläistyyppiset kadut olivat pitkiä ja suoria, ihmiset harmaita massaa ja kaikki näyttivät siltä kuin olisivat kärsineet vuosikymmeniä masennuksesta ja menossa päättämään päivänsä. Kaikenlainen ilo tuntui loistavan poissaolollaan. Ainoan hymyn koko matkan aikana saimme erään ravintolan naistarjoilijalta kysyttyämme häneltä mikä on "gopnik".

Lähiöostarimme.