643# Belgia, 3

28.4.2019, Sunday, +7, Shower, Rochefort-Jemelle, Belgium

Heräsin herätyskellon soittoon vartin yli seitsemän. Väsytti vielä, joten otin suihkun kunnolla herätäkseni. Ulkona satoi taas kovasti. Tänään lähtisin Brysseliin. Tästä kaupungista ei tosiaankaan saanut lähdön tunnelmaa; hyvillä mielen pakkasin kamoja kasaan, Luxemburgia ei tulisi ikävä. Ennen lähtöäni piipahdin vielä aamiaisella. Vanha papparainen tarjoili taas aamiaiskahvejaan ja järjesteli pöytiä. Täällä oli aika paljon ykinäisiä matkailijoita. Olisi kiva tietää mikä on heidät saanut tulemaan tänne.

Aamupalan jälkeen vielä hetkeksi huoneeseen koisaamaan. Unta en tosin enää saanut. Kymmeneltä pakkasin loput kamat kasaan ja puoli yhdeltätoista tein check outin. Olin tehnyt netissä huomiselle Finnairin paluulennolleni jo check inin ja kysyin papparaiselta onnistuisiko boarding passin printtaus. Ukko pyysi lähettämään sen sähköpostilla heille ja sihteeri (?) tulostaisi sen. Eikä siinä tosiaan kauaa mennyt.

Painelin juna-asemalle, joka oli edelleenkin täynnä huumeissa olevia, juoppoja, pultsareita, asunnottomia ja muuta epäilyttävää sakkia sateelta paossa. Euroopassa on monesti tällaista, mutta olin luullut Luxemburgin olevan toista maata. Ahdisti oikein. Lipun kävin ostamassa virkailijalta; olin elätellyt toiveita suorasta junayhteydestä Brysseliin, koska aseman elektroninen aikataulunäyttö sellaisesta kertoi. Mutta mitä vielä; virkailija sanoi, että tänään on joku poikkeusjuttu ja minun pitäisi vaihtaa junasta bussiin Libramont-Chevignyssä ja mennä sillä Rochefort-Jemelleen, jossa vaihtaisin uudelleen junaan jolla pääsisin Brysseliin. Se hieman hermostutti.

Juna Libramont-Chevignyyn lähti klo 11.10, ja viimein jätin sateisen Luxemburgin taakseni, tunsin jopa pientä helpotusta. Juna oli lähes tyhjä. Konnari tuli kysymään lippuja ja neuvoi jatkoyhteyksistä; helpointa olisi seurata vain muita.

Lähtis jo se jo juna...

Takaisin Belgiaan.

Tunnin matkanteon jälkeen saavuimme Belgian puolelle Libramontiin. Kaatosateessa kävelin aseman toiselle puolen bussilaiturille, jossa odotti pari keltaista bussia. Ne olivat kaupunkibusseja eikä niissä ollut kuin muutama hassu istumapaikka jotka olivat jo aikaa sitten menneet käyttöön. Toisaalta mun olisi tehnyt huonoa istua itse ja nähdä vanhat mummot seisomassa, joten tällä kertaa omatuntoni säilyi puhtaana. Naiskuski ajoi reippaasti tehden vain yhden äkkijarrutuksen, jolloin niin seisomapaikkalaiset kuin matkalaukutkin lentelivät (mulla oli onneksi hyvä positio ja pystyin nojaamaan kaiteeseen niin ettei bussin heilahtelut vaikuttaneet tasapainooni). Lämmöt oli vittuilutyyliin pistetty täysille ja bussissa oli varmasti 30 astetta taas. Oikein tunsin miten jalkoihini puhkuivat puhaltimet tulikuumaa ilmaa. Pääosin tie oli autiota moottoritietä, viimeiset 15 km pienempää tietä. Bussimatka kesti lopulta kolme varttia, kunnes saavuimme lopulta Rochefort-Jemellen rautatieasemalle.

Linkkarissa oli tunnelmaa... not.

Täällä piti odottaa 41 minuuttia, ennen kuin juna Brysseliin lähtisi. Asema oli pelkkä odotushalli, ei mitään tekemistä. Nurkassa oli kyllä pieni ravintola, mutta sieltä kuului humalaisen huuto ja nauru enkä jaksanut nyt baaria muutenkaan, olin päättänyt höperehtiä selvää. Ja se olisi ollut omiaan taas laukaisemaan vessahädän muutenkin. Ulkona satoi edelleen, joten sinnekään ei voinut mennä kävelemään. Asemalla ei ollut wifiä, ja toisaalta puhelimeni akku veteli viimeisiään ja tarvitsisin luuria vielä Brysselissä karttasovelluksen käytössä, joten ei auttanut kuin odottaa tylsistyneenä.

Rochefort-Jemellen juna-asema.

Juna saapui viimein asemalle. Sen piti lähteä klo 13.40, mutta mitään ei tapahtunut. Kymmenen minuutin päästä kuulin miten junasta sammutettiin virrat. Lopulta kuulutettiin (tietysti vain ranskaksi) jotain, mistä ymmärsin vain sanoja locomotive ja technique, ja merci de comprasion. Junavaunun läpi kuului ärsyyntynyt huokaus muiden matkustajien tuottamana, joten arvasin kyllä loput. Siinä kökittiin sitten puoli tuntia, mutta viimein päästiin matkaan. Kesti vielä lähes kaksi tuntia ennen kuin saavuimme Brysseliin. Juna täyttyi Namur-nimisessä kaupungissa, vastapäätäni tuli istumaan nainen joka näytti siltä, että oli purskahtamaisillaan itkuun hetkellä minä hyvänsä. Viimein Brysselin rumat radanvarsirakennukset tulivat näkyviin ja graffitein sotketut seinät ja tunnelit. Juna pysähtyi lukemattomilla kaupunkiasemilla, jäin itse pois lopulta Centraalilla.

Aseman seutu vaikutti epämääräiseltä ja isolta. Pultsareita oli täälläkin ja kusi haisi voimakkaasti. Hetken aikaa tuli pyörittyä ympyrää ennen kuin karttasovellus onnistui paikallistamaan minut. Sen jälkeen olikin melko helppo löytää seuraavalle majapaikalleni hotelli Hubertiin. Se oli Rue d'Arenbergillä. Viimeksi olin täällä 12 vuotta sitten, jolloin olin Novotel-hotellissa, ja mietin saman majapaikan buukkaamista nytkin, mutta olin sitten pähkäillyt, että täytyyhän nyt ihmisen kokeilla jotain uutta. Vasta hotellin varaamisen jälkeen tsekkasin arvostelut Trip Advisorista, ja huomasin täällä olevan käytössä jonkinlaisen automaatticheckauksen, enhän mä nyt semmoista osaisi käyttää. Siitä oli tullut jo sähköpostiini aiemmin joku check in -pyyntökin, jonka olin ignoorannut täysin. Tämä oli muutenkin jonkinlainen vitsihotelli joten etukäteisajatukset eivät minua miellyttäneet. Respaan saavuttuani kolme check in -automaattia olikin minua jo vastassa, mutta onneksi näin naisvirkailijan joka otti minut vastaan ja checkasi sisään (ajatteli kaiketi, ettei kaltaiseni ukkeli osaisi sitä kuitenkaan itse tehdä). Toisaalta en tiedä miten olisin saanut automaatista huoneen avaimen tai miten minulta olisi laskutettu hotellivero (maksoi taas reilut 4€). Aula oli fiini ja uudenaikainen. Naisvirkailija suositteli minua testaamaan Foodtruckin hodarit, se avattaisiin klo 18 (aulaan oli tosiaan ajettu pieni ruoka-auto). Aamiaista ei kallihko hotelli sisältänyt, siinäkin oli joku monimutkainen laskutussysteemi joten ei puhettakaan, että menisin semmoiseen sekoilemaan. Huoneen sain ykköskerroksesta surkeimmalla näkymällä koskaan, käytännössä ikkunaton huone. Vuode oli iso ja kutsuva, huone oli siisti, kylppäri vimpan päälle, nopea netti ja asiansa ajava jääkaappi. Safebox oli myös, mutta edellisen asukkaan lukitsema. En mä sitäkään ymmärrä, että miksi pitää olla niin pirullinen, että lukitsee sen (ja miksi huonetta siivotessa sitä ei avauteta?)? Tämä ei ole mitenkään harvinaista edes. En ole Dantea lukenut, mutta toivottavasti helvetissä on joku paikka tällaisille turvakaapin lukitsijoille.

Hotellini Hubert.

Toivottavasti tällaiset automaatticheckinit eivät tulevaisuudessa lisäänny.

Sänky vei huoneen pinta-alasta molemmat neliöt.

Alkaa olla kyllä top-3 näkymistä tämä.

Huoneesta löytyi espressokeitin, muttei käyttöohjetta edes googlaamalla.

Kävin testaamassa hyvän suihkun ja lähdin sitten ulos. Ensiksi kävin tsekkaamassa vanhan Novotel-hotellini, se oli ympäristöineen juuri sellainen kuin muistinkin. Harmitti vieläkin, etten ollut buukannut huonetta sieltä. Kävelin sitten korttelin Grote Marktille jota pidetään yhtenä maailman hienoimmista toreista - ainakin jos uskomme Victor Hugoa. Ja hienoahan täällä olikin lukuun ottamatta ravintoloiden levittämiä mauttomia banderollimainoksia. Samaa näkyä oli todistamassa tolkuton turistimäärä, joka korostui entisestään vietettyäni viikonlopun ihmisettömässä Luxemburgissa. En muista, että täällä olisi 12 vuotta sitten ollut näin paljon porukkaa, mutta silloin tosin oli talvi ja pakkasta. Keskiajalta (1400-luvulta) peräisin oleva kaupungintalo näytti yhtä upealta kuin aikaisemminkin.

Väentungos hämmästytti autioiden Luxemburgin katujen jälkeen.

Novotel-hotelli.

Bread House Grote Marktilla.

Kaupungintalo.

Turisteja ja mauttomia markiiseja.

The House of the Dukes of Brabant.

Kaupungintalon torni.

Suunnistin ulkomuistista Manneken Pissille. Viimeksi täällä sai rauhassa poseerata patsaan edessä, mutta nyt kapeahko patsasalue oli niin täynnä väkeä, ettei näköetäisyydelle päässyt kuin tunkeilemalla. Kuvaaminen oli mahdotonta, ja vaikka selfiekepillä pääsin päiden yläpuolelle niin jokaiseen kuvaan tuntui aina tulevan jonkun kiinalaisturistin pärstä.

Muutama muukin turisti oli löytänyt tiensä Mannekenille.

Manneken kepillisellä.

Kävelin edes takaisin katuja ja koitin palauttaa mieleen ravintoloita ja paikkoja missä olin viimeksi täällä ollessani käynyt. Alkoi ripeksimään vettä ja olin tietysti unohtanut sateenvarjon hotellille. Näin hieman rähjäisen oloisen kebab-ravintolan, jota olisin ehkä paremmalla kelillä välttänyt, mutta nyt sade sinetöi päätökseni kippolan suhteen. Otin kebab-leivän, ranut ja cociksen, hinta oli 7,50€ joten ei ainakaan hinnalla oltu sapuskaa pilattu. Lisäksi oli hurjan hyvän makuinen, joten jos tästä selvisi ilman vatsatautia niin 4/5 arvoinen ateria ilman muuta.

Tintti-muraaleja löytyi useastakin seinästä.

Manneken pääsi muraaliin myös.

Sade oli syönnin aikana loppunut. Kävelin vielä hieman, ja löysin ostoskeskuksen joka tosin muistutti enempi basaaria. Intialaistaustaiset myivät kaikki samaa tavaraa - vaatteita pääsääntöisesti - enkä löytänyt mitään järkevää ostettavaa. Itse olin kiinnostunut lähinnä ruokakaupasta, ja sitä saikin haeskella melkoisen tovin. Lopulta sellainen löytyi; hotellihuoneeni hintaan ei kuulunut aamiaista, joten ajattelin jos täältä löytyisi jotain suuhunpantavaa seuraavaksi aamuksi. Aamiaisleivät näyttivät jo nyt niin nuhjaantuneilta, ettei sellaiset houkutelleet ostamaan. Ostin sitten muutaman wrapsin, limsaa ja snackseja ja palasin hotellille. Respaneidon mainostama Foodtruck oli avannut luukkunsa, olisi mieli tehnyt testata hodarit, mutta halvimmat maksoivat 8€, joten olisivat olleet varmaankin jättikokoiset, ja mulla maha vielä täynnä kebabista. Menin sitten huoneeseeni katsomaan tv:tä ja surffaamaan netistä mitä typerämpiä videoita.

Hiljaisempiakin katuja löytyi.

Ruokakauppakin löytyi lopulta.

Foodtruck.