390# München, 1

Pääsiäisen jälkeen tuli tehtyä pieni visiitti Keski-Eurooppaan, tarkistamaan missä vaiheessa kevät siellä etenee. Matkaseurana kolme muuta äijänkörilästä, joten ns. A-luokan matka kyseessä.

11.4.2015, +15, Partly cloudy, Dachau, Germany

Saksa kutsuu.

Oli keväinen lauantaiaamu, herätys kuudelta. Ei tuntunut pahalta, olin tehnyt ennätyksen ja päässyt edellisenä iltana jo kymmenen jälkeen nukkumaan ja nukkunut kuin tukki. Aamiainen naamariin, sitten taksin tilaukseen. Ensimmäistä kertaa taksia piti odotella muutama minuutti. Yleensä kun soittaa taksin, juoksee alarapulle, kuski jo kärsimättömänä siellä odottelee. Nuori kuski oli, ja kuunteli radiosta jotain kalkkiskanavaa, tehden matkasta pitkän tuntuisen.

Kentällä piti odotella hetken aikaa muita. Meillä oli U:n kanssa yhteinen matkalaukku ruumaan, joten piti käydä se viemässä. PE:llä ei ollut ruumakamaa ollenkaan, joten tapasimme hänet myöhemmin.

Paras hetki matkasta - lähdön hetki.

Turvatarkastus meni helposti, ei ollut edes jonoa. Outoa. Joskus kentällä on hirmuiset jonot, joskus ei ollenkaan, mutta semmoista välivaihetta ei tunnu olevan.

Mentiin Oak Barreliin aamukaljoille. Nähtiin suuri suosikkini Jethrokin; ei hän kaljalle tullut mutta ohi käveli. Harmi kun ei rohkeus riittänyt pyytää kaverikuvaan.

Toinen julkkis oli Münchenin koneessamme, entinen ministeri Johannes Koskinen. En mä olisi semmosta harmaata ukkoa tunnistanut edes. Istui ainoana ykkösluokassa. Tai no, kone oli semmoinen pieni, ei sitä oikein ykkösluokaksi voinut sanoa, mutta paremmalle väelle kuitenkin suunnattu osio.

Meidän paikat oli rivillä 8, mulle oli arvottu keskipaikka. RK:lla oli plunssa, ja olin varma saavani hänestä tartunnan, juuri kun parannuin itse kahden viikon plunssasta.

Kone lähti ajoissa. Finnairin kone, joten ilmaiseksi sai vain kahvin. Mä tilasin oheen vielä shamppanjan; en tiedä miten hyvin se sopii kahvin kanssa, mutta sellainen tapa vain on Pp:ltä peräisin, että jos niin hyvä tuuri käy että lentämään pääsee niin pitäähän sitä shamppanjalla juhlistaa.

Lento kesti 2h20min, hyvä ja kirkas sää koko lennon ajan, paitsi Müncheniin laskeuduttuamme taivas vetäytyi harmaaseen pilviverhoon. Laukkua piti hetken aikaa odotella. Tulopaikkamme oli tietenkin kaikkein kauimmaisessa nurkassa kaikkein kauimmaisessa terminaalissa, joten juna-asemalle oli matkaa.

Olimme yrittäneet vähän etukäteen selvittää, minkälainen lippu julkisiin olisi järkevin, mutta se vaikutti sekavalta. Me oltaisiin PE:n kanssa ostettu lippu automaatista, mutta U pakotti lippuluukulle, josta ostaminen on monin verroin vaikeampaa ja toisekseen kun hän ei itse kielitaidottomana osallistu lipun ostoon mitenkään. Saimme sitten kuitenkin lipun ostettua - saman jonka olisimme ottaneet automaatistakin. Sellaisen ryhmälipun, jolla pystyi päivän verran ajelemaan Münchenin kaikilla neljällä alueella. Se liikeni 23€:lla, joten ei paha hinta, koska pelkästään lentokenttäkin oli 40 minuutin junamatkan päästä keskustasta. Normilippu kentältä keskustaan olisi maksanut 11 € / naama, joten siinäkin mielessä kannatti vähän miettiä mitä lippuja osti. Ainoa, mikä tuotti ongelmaa, oli kun ei tiedetty pitääkö lippu leimata vai ei. Meidän mielestä virkailija sanoi, että lippu pitää leimata, mutta se ei mahtunut mihinkään leimauslaitteeseen, joten jäi sitten leimaamati.

Keskustaan meni junat S1 ja S8. Ne menivät eri reittejä, mutta kestivät yhtä kauan, joten sillä ei sinänsä väliä kumman niistä otti. Junia tuntui menevän usein ainakin päiväaikaan, meidänkään ei tarvinnut siinä montaa minuttia odotella.

Menimme päärautatieasemalle, meidän hotellimme oli n. 800 metriä asemalta. Hotel Andra, Goethestrasse 38. Se oli ollut edukas niin kuin lennotkin, mutta olin edellisiltana katsonut Googlen Street View'stä miltä katu näyttää, että tunnistan hotellin helpommin, ja se vaikutti olevan muslimien ja turkkilaisten alueella. Löysimme kadun yllättävän pienellä sekoilulla. Ihmiset ja kaupat olivat tosiaan mamujen hallinnoimaa.

Hotelli oli täysin huomaamaton, porttikongista piti mennä sisään sisäpihalle, jossa oli huomaamaton ovi. Respa oli toisessa kerroksessa, siellä oli vastassa hyper-ekstroverttiukkeli joka huhuili jo kaukaa "tänne päin", ennen kuin olimme edes näköyhteydessä häneen.

Saatiin kuitenkin huoneet heti, vaikka kello ei vielä 14 ollutkaan. Huone oli pieni, perustasoinen. Ei niin ankea kuin Lontoossa, mutta ei mikään hyväkään. Jätettiin kamat huoneeseen, poistettiin liika omaisuus ja lähdimme kylille etsimään kippolaa, josta saisi ruokaa ja olutta.

Huone ei ihmeitä tarjonnut.

Aika pitkään piti taas kävellä ennen kuin sellainen lopulta löytyi Karlsplatzin kävelykadulta. Oli jo kiljuvat nälät ja janot, joten emme arponeet sen kanssa sen enempää. Ravintola oli täynnä, ja meidät istutettiin homopariskunnan kanssa samaan pöytään. Emme vaihtaneet ainuttakaan sanaa heidän kanssaan.

Ruoaksi tilattiin makkaraa kun kerran Saksassa oltiin ja puolen litran mukit olutta. Kalja oli hyvää, makkarakin vielä meni, mutta se kylmä perunasalaatti - joka oli minusta vain kylmää perunamuussia johon oli saksittu persiljaa, oli karmivaa. Mutta sai sillä nälkäänsä vähän siirrettyä. Kippola oli jättimäisen suuri, ja U ei meinannut löytää enää takaisin pöytään vessassa käynnin jälkeen ellei olisi kiertänyt ulkokautta. Meille ihmettelyä tarjosi tarjoilija, joka kaatoi suuren tarjottimellisen olutta lattialle hajottaen lasit, ja sotkien ihmisten vaatteet kaljalla. Laskussa yritettiin taas kusettaa, tuomalla kokonaan toinen lasku mitä oltiin syöty. Valitettiin. Sen jälkeen ukko toi laskun jossa oli syömämme ruoat mutta mustekynällä oli kirjoitettu 7€:n tarjoilumaksu joten summasta tuli sama kuin edellisessä laskussa. Huh huh näitä.

Lounaalla.

Päätimme ottaa junan pysäkin verran eteenpäin päärautatieasemalle, jossa vaihdoimme S2-junaan ja lähdimme Dachauhun. Helposti kävi lopulta junanvaihto, kun laitureita ei montaa ollut, vaan kaikki junat käyttivät samaa raidetta eroten myöhemmin omille suunnilleen. Piti siis olla tarkkana, mihin junaan nousi, niitä meni kuitenkin varmaan minuutin välein.

Junamatka Dachau'hun kesti puolisen tuntia. Tarkoitus oli löytää sieltä toisen maailmansodan aikainen keskitysleiri. Se ei ollut sellainen leiri kuten vaikkapa Auschwitzin kaltainen tuhoamisleiri, vaan vankileiri poliittisille vangeille jne. Yhtä lailla, karmeuksia varmaan tapahtunut Dachaussakin. Kuolleita oli yli 30 000.

Keskitysleiri ei ollut tietenkään juna-asemalla, vaan sinne piti vielä ottaa paikallisbussi. Aiemmin lentokentältä ostettu lippumme kävi niin Dachaun junaan kuin bussiinkin. Juna-aseman vieressä oli bussilaiturit, josta bussilinja 726 Keskitysleirin ohi (leirin nimi oli saksaksi KZ Gedenkstätte). Haitaribussi olikin jo pysäkillä, mutta piti odotella tovi sen lähtöä. Bussi oli siisti, ja asemien nimet juoksivat näytöllä, ja taisi siellä olla kuulutuksetkin, joten etukäteen jännittämämme bussikierros olikin lasten leikkiä.

Paikallisbussissa on tunnelmaa.

Keskitysleiriin ei ollut sisäänpääsymaksua (en tiedä olisiko se ollut liian absurdia?). Olimme lukeneet opaskirjasta leirin olevan auki iltakuuteen, mutta ilmeisesti se meni kiinni talviaikaan jo viideltä. Kello oli n. puoli neljä, joten ehdimme nopeina kävijöinä tuon vielä kiertämään. Ihmisiä oli muutamia kourallisia.

Dachau'n vartiotorni.

Keskitysleirin juna-asemasta ei ollut paljoakaan jäljellä.

Dachau'n pääportti.

Päärakennus ja yksi parakeista oli säästetty, joskin epäilin sen olleen rakennettu myöhemmin uudelleen. Parakkeja oli kyllä ollut kymmeniä, mutta vain niiden perustukset olivat jäljellä. Itse päärakennus oli siistin näköinen ulkoapäin, mutta sisältä osin karmea betoninen kolossi. Päärakennuksessa oli näyttely jossa oli valokuvia ja kerrottiin mitä kauheuksia täällä oli harrastettu. Sinne oli 12 vuoden suositusikäraja, mutta en mä ainakaan yöuniani menettänyt, tai ehkä mä olen vain niin paatunut ihmisten tekemiin kauheuksiin. Toisaalta U:kin sanoi, että kyllä Auschwitz oli monin verroin kamalampi. Lisäksi vankien parakki makuulavitsoineen näytti ei vain restauroiduilta vaan uusituilta lavasteilta. Mutta, ihan ok kohde kuitenkin, kannatti käydä vaikka ei tuosta voi antaa arvosanaksi enempää kuin 3/5.

Päärakennus.

Päärakennus sisältä.

Päärakennus sisältä.

Parakkien jäännökset.

Säilytetty parakki.

Makkoomispaikka.

Kakkoomispaikka.

Lähdimme valumaan takaisin päin, ja totta kai bussi kurvasi juuri nokan edestä, joten jouduimme odottamaan 20 minuuttia seuraavaa. Sää oli kuitenkin kirkastunut ja aurinko paistoi ja ilma tuntui keväiselle, joten mikäs siinä oli istuskellessa. Silmään pisti myös alueen siisteys; talot olivat siistejä, ei roskia eikä ränsistyneisyyttä. Heti keskitysleirin muurien ulkopuolella nousivat hienot omakotitalot. En sitten tiedä millaista olisi niissäkään asua.

Bussi tuli viimein, ja päätimme vielä käydä eräässä sympaattisessa hotellibaarissa oluella. Tarjoilija sai meidät ylipuhuttua ostamaan Paulanerin Stark-oluet. Se oli liki 8%, mutta ihmeen hyvää verrattuna esimerkiksi niihin IVB-oluisiin mitä Suomessa myydään. Nuppiin se kyllä nousi.

Palasimme juna-asemalle, ja tällä kertaa onni oli puolellamme, koska junaa ei tarvinnut odotella kuin minuutin verran. Seuraava olisi mennyt vasta puolen tunnin kuluttua.

Hotellin lähettyviltä etsimme kaljakauppaa, mutta eihän niissä muslareiden kaupoissa brenkkua myyty. Löysimme sitten kaukaa Lidlin, jossa myytiin jopa kirkkaita viinoja. Ostin sexpäkin olutta, puolen litran pulloja. Ei maksanut kuin reilut 2€. Viinipullo irtosi samaan hintaan. Uskomatonta. Ainoa mikä oli kaupassa miinusta, olivat jonot. Siinä meni varmaan puolisen tuntia jonottaessa! Pahempaa kuin Suomessa pyhäpäivän aattona.

Hotellilla pikalepo + 1 olut naamariin. Kahdeksalta otimme hotellin edestä lennosta taksin, jolla painelimme Marienplatzin lähettyville kävelykatualueelle, jossa meillä oli etukäteen valkattuna kippola Bratwursthertzl. Sen löytäminen ei tuottanut ongelmia, mutta pahaksi onneksi ravintola oli täynnä. Oli lauantai eikä meillä ollut tietenkään pöytävarausta. Kiertelimme lähistöllä olevat muut ravintolat, mutta ne olivat niin ikään täydet. Ehkä noin puolen tunnin päästä päätimme käydä vielä uudestaan katsomassa alkuperäinen kippola, ja hyväksi onneksemme nyt vapautui pöytä juuri parahiksi.

Tarjoilijana oli vanha muija, jonka tukkamalli oli varmasti muotia 80-luvun Itä-Saksassa, mutta ystävällinen hän oli. Tilasimme Schweineschnitzelit. Pihvi oli ok, mutta kylkiäisenä oli taas sitä kamalaa kylmä-perunamuusia jota oli jo lounaallakin.

Ruoan jälkeen käveltiin Marienplatzin juna-asemalle ja ajateltiin suunnata hotellia kohti kun kello oli jo puolimiljoonaa, ja aikainen herätys ja pitkä päivä takana jne. Pääsimme junaan mutta se ei liikkunut mihinkään. Odotimme pitkät tovit, mutta mitään ei tapahtunut. Kysyin laiturilla olevalta vartijalta mikä on meininki, mutta hän ei puhunut muuta kuin saksaa. Päätimme sitten lähteä kävelemään, sillä seurauksella että eksyimme. Mulla on yleensä melko hyvä suuntavaisto - vaikka itse sanonkin - mutta nyt pääsi kaupunkin yllättämään. Piti ottaa sitten lopulta taksi takaisin hotellille, ja voi sitä vittuilun määrää mitä sai tästäkin kuulla. Silti halukkaita suunnistajia ei tunnu muista kuin PE:stä löytyvän.

Marienplatz illan hämärissä.

Eksymispaikka.

Kerta kiellon päälle, ja päätimme käydä vielä hotellin lähellä olevassa Retro-pubissa vetämässä drinksut naamariin. Se olikin turkkilaisalueen ainoa baari.

Unille pitkälti puolen yön jälkeen.