sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

340# Koipi

Kyllä sitä alkaa vanhaksi tulemaan. Sen huomaa viimeistään siitä kun jalat eivät enää kanna.

Mä olen pistänyt merkille, että jalka on alkanut pettämään alta useammin ja useammin. Niin paljon en ole tilannetta seurannut, että osaisin sanoa kumpi jalka, vaiko molemmat kaikki jalat. Mutta muistan lähiajoilta ainakin viisi kertaa kun olen meinannut lentää turvalleni.

Ja sitten eräänä sateisena tiistaina kiiruhtaessani töistä kotiin, vasen jalka teki sen taas. Olihan siinä nyt vähän kaltevuutta tienpinnassa, mutta ei mitään suurempia esteitä. Jalkaterä taittui ulkosyrjälle. Sen verran nopeat olivat reaktiot että onnistuin hyppäämään kaatuessani uudelleen pystyyn, mutta tunsin heti, että nyt sattui saatanasti. Kaiken lisäksi tuo tapahtui vielä ruuhka-aikaan keskustassa, ja tärkeintähän on mokaamisen keskellä säilyttää cuuliutensa, joten hidastin vain vauhtia ja yritin näytellä "ei tässä mitään", ja nilkuttaa mahdollisimman pian nurkan taakse vetämään happea.

Pääsin sitten jotenkin lyllertämään metroon, ja valtasin istumapaikan. Tuntui kuin koko jalkapöytä olisi keskellä tulipaloa. Mietin, mahdanko mä päästä siitä enää ylös, kun aika koittaa.

Jotenkin mä pääsin porukoille, kun he asuvat lähempänä metroasemaa. Tuli niin huono olokin, että en pystynyt edes syömään. Kävin kämpillä, mutta autolla ajaminenkin oli vaikeaa.

Seuraavana aamuna oli vaikeuksia päästä sängystä ylös. Työmatka kesti varmaan kolminkertaisesti, ajattelin monta kertaa kääntyä takaisin. Sinnittelin töissä kuitenkin puoli päivää, kävin sitten lekurilla. Ihan senkin takia, että toisinaan joudun kävelemään töissä paljonkin. Ja nyt vauhti oli pudonnut kävelystä vauhti veks.

Lääkärille riitti oikeastaan jalan esittely (oli hellepäivä, ja rukoilin mielessäni että deodorantti jalassa ei olisi pettänyt). Jalka oli turvonnut ja päivän mittaan siihen oli tullut myös eri hieno mustelma. Nivelsiteet olivat kokeneet kovia; loppuviikko saikkua ja sain semmosen hienon tukijutskan.

Viikon jalka oli kyllä paskana. Erityisesti alaspäin menevät raput oli kauhistus. Sen jälkeen jalka oli toisinaan melko ok, mutta välillä taas kipeä. Nilkka sinänsä tuntui olevan kunnossa, mutta jalkapöytä helkkarin kipeä. 11 päivää tapahtumasta tuli ensimmäistä kertaa sellainen tunne, että koipi saattaakin parantua. Jonkinlainen psykologinen kammo ainakin jäi, ja nyt tulee varottua joka askelta, ettei astu yhtään vinoon. Lekurikin sanoi, että koipi voi sitten muljahdella jatkossa helpommin.

Mut ehkä mä olen vaan herkkis. Jos tässäkin oli taas "mies-flunssa"-ilmiö. Katsoin meinaan saikulla ollessani filmiä, jossa konnat jahtasivat jotain muijaa. Tietysti eukko kompuroi takaa-ajettuna ja nyrjäytti nilkkansa. Pieni harhautusliike pusikkoon, ja viiden minuutin päästä nainen pinkoi pakoon taas kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan.

2 kommenttia:

  1. Mulla muljahti vasen nilkka samalla tavalla vuonna 2006. Turposi ja kipeä oli, sain ensiavussa jonkun liimasiteen siihen ja koska oli viikonloppu, pyysivät tulemaan röntgeniin maanantaina varmuuden vuoksi. Linkkasin sukka jalassa sunnuntain ja maanantain töissä ja sit röntgeniin. Lääkäri tuli kuvien kans ja sanoi, että et kai vaan ole kävellyt jalalla. Se oli murtunut! Kipsi jalkaan ja kaks kuukautta saikkua. Semmosta. Nyt oon tosi varovainen epätasaisella kävellessä, yksikin isompi kivenmurikka meinaa muljauttaa jalkaa. Ikuinen riesa tuli siitä.

    VastaaPoista