434# Kuuba, 5

31.1.2016, Sunday, +27 Partly cloudy, Trinidad, Cuba

Trinidadiin.

Herätyskello soitti niinkin myöhään kuin 6.15. Olin nukkunut varsin katkonaisesti; diskosta kuului möykkä huoneeseen asti, sekä ulkopuolella mölyävät humalaiset ihmiset, sekä seinän toisella puolella kuorsaava PE. Seinät tuntuivat olevan mallia paperi. Huoneen lämpötilakin oli laskenut yöllä sen verran, että olin palellut (peittona pelkkä lakana) ja mun oli pitänyt kaivaa päiväpeitto lisälämmikkeeksi. Onneksi suihkusta tuli edelleen lämmintä vettä, joten sain loputkin hypotermian oireet karkotettua.

Tänään siirtyisimme jälleen eteenpäin, joten pakkasin kamat kasaan - joskaan en niitä ollut juuri levitellytkään - ja kävin uima-altaalla testaamassa josko netti toimisi omassa puhelimessani. Ja toimihan se, en tosin ennättänyt kovin paljon sillä surffaamaan kun PE tuli pyytämään aamiaiselle. Aamiaisesta sai aika tuhdin, valikoimaakin oli mukavasti. Munakkaastakin sai energiaa pitkälle päivään.

Haettiin huoneesta kamat, kävimme hakemassa passit respasta ja teimme check outin. Sitten lähdimme bussilla kohti Trinidadia. Tie oli melko pientä vuoristoteitä, metsien ympäröimää eikä asutusta juuri ollut. Näimme korppikotkien kuivattelevan siipiään ja lämmittelevän aamuauringossa yön jäljiltä. Välillä pysähdyimme katselemaan kahvi- ja tupakkaviljelmiä. Niiden lisäksi osassa Kuubaa viljeltiin paljon sokeriruokoa. Mikään kannattava bisnes maanviljely(kään) ei ollut, sillä viljelijöiden piti myydä 70% sadostaan valtiolle, valtion määrittelemään hintaan ja vain 30% pystyttiin myymään yksityiselle sektorille.

Kahvia, sano.

Pysähdyimme Manaca Iznagan tiluksille. Se oli ollut entisaikaan jokin suurempikin hacienda, eli maatila, jossa orjat raatoivat pyllerit hiessä rikastaen isäntäänsä. Tänne oli rakennettu torni, josta pystyttiin valvomaan kätevästi orjia, etteivät he laiskottelisi työaikana. Torni oli pystyssä edelleen ja sinne pääsi kapuamaan. Muuten alueella oli jonkinlainen museo itse päärakennuksessa sekä suuri määrä torimyyjiä myymässä sokeriruo'osta puristettavaa juomaa ja "rätei ja lumpui" luonnollisesti.

Toisin kuin PE:tä, minua kiinnosti torni, joten päätin keskittyä sen valloittamiseen. Ylösnousu maksoi varmaan muutaman cucin, mutta me pääsimme sinne voucherilla. Raput olivat ahtaat, kapeat ja jyrkät. Piti olla varoillaan, ettei pää kolisisi poikkipuihin ja vastaantulijoita piti väistää tuon tuosta. Tämän vuoksi kipuaminen tapahtui varsin jännittyneessä asennossa, ja kun lopulta pääsin takaisin maan kamaralle, jalat olivat aivan vatkulia. Koitin venytellä niitä hieman, sillä tiesin entuudestaan jos jalat päästäisi noin hapoille, ne tulisivat olemaan kipeät päiväkausia. Hiki hommassa pääsi myös yllättämään, joten en ole ihan varma oliko nousu kaiken sen arvoista, vaikka kyllähän sieltä nyt mukavat näköalat olikin.

Jalkojen hapottaja.

Raput.

Mun olisi tehnyt mieli vessaan, mutta nähtyäni sen tulin toisiin aatoksiin. Paperia ei ollut käytettävissä eikä myöskään juoksevaa vettä, vaan käytön jälkeen erillinen krupieeri otti sangon ja huljutti tuotokset käsipelillä mäkeen.

Hacienda.

Jatkoimme bussilla kohti Trinidadia, mutta poikkesimme vielä ensin näköalapaikalla, josta näki Karibianmerelle saakka sekä toisella puolen ylittämämme vuorijonon. Korppikotkat kaartelivat metsän reunalla. Näköalapaikalle oli muutama porras, ja en meinannut päästä enää niitä laskeutumaan alas, sen verran koville oli tornikiipeily ottanut.

Kaarteleva korppikotka.

Trinidadiin päästyämme kävimme ensin keramiikkamyymälässä. Kaupat ovat täällä kortilla, joten kivahan se on nähdä vähän kapitalismiakin välillä. Eipä sillä, että siellä mitään ostettavaa olisi ollut, mutta sain nyt muutaman rahan tuhlattua jääkaappimagneetteihin. Lisäksi siellä oli näytillä vuoden 1914 Ford. Enpä ollut sellaistakaan ennen nähnyt. Vähän huonokuntoinen paikoitellen, mutta eiköhän huutokauppakeisari Aki olisi ollut siitä tohkeissaan.

Menimme seuraavaksi kaupungin keskustaan jossa jalkauduimme pitemmäksi aikaa. Välittömästi bussista poistuttaessa kerjäläiset ympäröivät meidät, mutta jättivät onneksi rauhaan viiden minuutin jälkeen. Tiet olivat mukulakiveä, rakennukset tietysti rähjääntyneitä mutta omalla tavallaan pittoreskiä. Kaupunki oli kuitenkin Unescon perintökohteita joten ilmeisesti sille oli yleisestikin annettu arvoa.

Unescon maailmanperintökohde.

Pistäydyimme baariin kuuntelemaan paikallisen orkesterin soitantaa. Joka kippolassa soitti aina paikallinen orkesteri - tietysti turisteilta toivoivat saavansa muutaman tipin - ja biisit olivat yleensä kyllästymiseen asti aina näitä samoja: Guantanamera, Quizas, quizas, quizas ja jonkinlainen ylistyslaulu Che Guevarasta. Joka tapauksessa, jalat olivat niin kaputt, ja lämpimän päivän johdosta tunsin jonkinlaista orastavaa nestehukan poikasta, että päätin pysytellä vesilinjalla. Baarin vessa oli samanlainen kuin tornipaikalla - ei juoksevaa vettä vaan erillinen huuhtelijahenkilö toimi vetäjänä, joten ei kakkoselle ollut asiaa vieläkään.

Trinidad.

Jatkoimme kävelykierrostamme. Kävimme Kuuban pinta-alaltaan suurimmassa kirkossa, joka oli sisältä aika vaatimaton. Keskustassa oli myös näköalatorni, ja pitihän sinnekin nyt sitten taas nousta, jos se toimisi palauttavana liikuntana. Portaat olivat niin ahtaat, että jos olisin ollut vähänkin lihavampi niin olisin varmaan jäänyt sinne jumiin. Keskikerroksessa oli turistirihkamamyymälä, en tosin löytänyt sieltä mitään ostettavaa. Alaspäin tultaessa jalat lauloivat kyllä hoosiannaa.

Trinidadin näköalatornista.

Seuraavaksi menimme lounaspaikkaan. Ryhmällemme ei ollut vielä tilaa, joten piti hetken aikaa odotella kippolan ulkopuolella. Epämääräinen häiskä purjehti siihen paikalle ja kinusi saippuaa ja kyniä. Joku ryhmäläisistämme antoi hänelle paketissa olevan palasaippuan. Äijä haisteli sitä tovin, vilautti meille sitten hampaattoman hymyn osoittaakseen lahjuksen kelpaavan. Ukko hiplasi myös paidan hihaani, tarjosi sitten yhtä kansanpesoa (arvo euroissa noin 4 senttiä) jos olisin myynyt paidan päältäni hänelle. Ei tullut kyllä kauppoja tällä kertaa.

Lounasruoka oli buffet, ja anniltaan samaa kuin kaikissa edellisissäkin paikoissa, joskin heikkolaatuisempaa. Maksoi 12cuc, juoma erikseen peräti 3cuc. Syönnin jälkeen meillä oli sitten hieman omaa aikaa tutustua kaupunkiin; kävelimme hieman omituisten kyläläisten keskuudessa mutta oli sen verran kuuma, ettei päämäärätöntä harhailua viitsinyt kovin kauaa harrastaa, joten poikkesimme kaljalle varjoisaan baariin. Siellä alkoi esiintymään paikallinen orkesteri, joka tuli pyytämään meitäkin lavalle esiintymään ja soittamaan jotain helkkarin kalistimia ja marakasseja. No way, man!

Kylämaisemaa.

Palasimme aikanaan bussille ja lähdimme köröttelemään kohti Cienfuegosia. Matka ei ollut kovin pitkä, mutta kuitenkin riittävä nukahtamiseen. Havahduttuani olin aivan sekaisin hetken aikaa ymmärtämättä missä edes olin.

Tie vie.

Näköalapaikalla taas.

Hotellimme oli hieman Cienfuegosin ulkopuolella, Karibianmeren rannalla. Hotelli oli jo vähän ränsistynyt, mutta ollut todennäköisesti hieno 80-luvulla. Ulkoiset puitteet olivat vieläkin ihan kondiksessa, mutta huoneet olivat jo kuluneet. Lisäksi jenkkityyliin huoneestani johti seinän läpi ovi suoraan naapurihuoneeseen. Olin toki nähnyt vastaavia aiemminkin, mutten ollut koskaan ymmärtänyt miksi tällaisia oli olemassa. Jos se oli perhemajoitusta varten, niin oliko sitten todella jenkkiläisille niin mahdotonta kiertää naapurihuoneeseen ulko-oven kautta?

Koko päivän pidättämisen jälkeen huomasin pienimuotoisen vahingon tapahtuneen. Heitin kalsarit roskiin, mutta en malttanut olla nauramatta ääneen ajatukselle, että siivooja varmasti poimi ne sieltä, pesi pelkällä vedellä ja otti ne käyttöönsä tai välitti eteenpäin. Muistan isän kertoneen, kun hän kerran Egyptissä heitti lenkkarit roskikseen ja hotellipoika tuli kysymään, voisiko faija kirjoittaa lupalapun, jossa kerrottiin hänen luopuneen kengistä. Sen verran mulla oli vielä arvostelukykyä jäljellä, etten kirjoittanut kalsarien päälle lappua "You can keep these".

Kävimme kävelemässä rannalla; olisi tehnyt mieli uimasilleen, mutta aurinko oli jo laskemassa joten päätimme skipata uintipuolen tällä kertaa. Ranta oli ihan kohtalainen ja merivesti tuntui todella lämpimälle. Jotkut siellä vielä näyttivät polskivankin.

Illansuussa saavuimme Karibianmeren rannalle.

Meille kuului ilmaiset juomat, joten päätimme käydä testaamassa baaritarjonnan. Juomia oli varsin niukalti; melkeinpä mitä tahansa tilattaessa sanottiin ettei ole. Muutenkin brenkussa kitsasteltiin, ja juomat tarjoiltiin pienistä muovisista kertakäyttömukeista. Nähtiin opaskin baarissa ja vaihdettiin muutama sananen.

Kävin vaihtamassa respassa setelirahaa pieniksi, tippejä varten. Sitten huoneeseen testaamaan millainen suihku olisi. Naapurihuoneen asukas oli tullut tällä välin majapaikkaansa ja oli ilmeisen kuuro, sen verran kovalla huudatti televisiotaan, että meteli oli melkein kuin edellisillan diskossa. Ja äänieristys tuntui olevan nollassa. Laitoin matkalaukkuni oven eteen, että näkisin jos äijä olisi poikennut testiksi huoneessani.

Lähdimme illallisbuffettiin. Se oli todella onneton, 1/5. Pyysin lihaa, mutta se oli tietysti "finito" ja keräsi sitten astiat pois?!? Sain sitten jotakin syödäkseni, mutta hyvin oli laihanlainen illallinen. Sitten kävimme katsomassa hotellin iltashow'n. Joku luuseriäijä esitti muutaman biisin, ja jäi sen jälkeen sohville dokaamaan. Tallinnan laivojen taso nousi juuri muutaman pykälän, huh huh tätä meininkiä.

Otettiin sitten ilmaisilla juomilla seitinohuet semikännit ja meni melko myöhään. Huoneeseen kotiuduttuani huomasin naapuriäijän hiljentyneen, Luojalle kiitos siitä.

433# Kuuba, 4

30.1.2016, Saturday, +22 Mostly cloudy, Santa Clara, Cuba

Päivän kohde Santa Clara.

Nukuin ensimmäistä kertaa tällä reissulla onnistuneesti. Havahduin muutaman kerran todetakseni liikenteen hiljaiseksi. Heräsin lopulta klo 6. Otin suihkun; edellispäivän onni ei kestänyt, joten tarjolla oli jälleen vain kylmää vettä.

Pakkasin kamat kasaan, tänään olisi poistuminen hotellista ja koko Havannasta. Seitsemän jälkeen mentiin aamiaiselle, sai jonottaa taas vuoroaan aamiaissaliin. Saimme kyllä hyvän pöydän, mutta jotkut latinot koittivat ajaa meidät pois pöydästä. Emme antaneet kuitenkaan periksi, ja istuimme sitten samassa pöydässä kaikkien murjottaessa aamiaismuroihinsa.

Haimme kamat hotellihuoneesta ja teimme check outin. Mulla oli morkkis edellisiltana hajoittamasta lampusta, mutta en maininnut asiasta. Muuten olin iloinen päästessämme pois Havannasta; ehkä maaseudulla olisi iisimpää tai sitten ei. Mutta maisemanvaihdos piristi mieltä, Havanna oli ainakin ahdistava, 0/5 paikka. Ja niin nähty.

Havannan lähiöt alkoivat jäämään taakse.

Ajoimme Maleconia pitkin (Havannan rantakatu) ensin tovin, kiersimme sitten lähiöiden läpi ja kuin veitsellä leikaten kaupunki muuttui maaseuduksi. Tarkoituksemme oli päästä Santa Clara -nimiseen kaupunkiin. Tie oli nimeltään Autopista, joka lähti Havannasta kohti Kuuban itäosaa. Se oli leveä moottoritie; huonossa kunnossa mutta liikennettä oli vähän ja kuski tuntui pystyvän pitämään sangen reipasta vauhtia. Teiden varsilla näkyi paljon liftareita; osa heilutteli ohiajaville setelitukkua. Mitä enemmän rahaa, sen pidemmälle todennäköisesti teki mieli päästä. Ja toisaalta, polttoainepulan ja julkisen liikenteen vuoksi Kuubassa oli jonkinlainen säädös, että kulkuvälineet eivät saanet liikkua tyhjillään, vaan keltapukuinen uniformuinen ukko pysäytti välillä tyhjiä autoja tai busseja ja näiden oli pakko ottaa liftareita kyytiinsä. Taas jotain sellaista, mitä ulkopuolisen oli vaikea käsittää.

Ajelimme ensi alkuun pari tuntia, pidimme sitten tauon ihan viihtyisässä paikassa. Ostimme sieltä kahvit, mä ostin lisäksi pari postikorttia. Siellä oli eläimiä, mm. iguanoja ja paikallinen eläin jutia (näitä jopa syötiin) sekä hauska marsu?ruletti, jossa pyöritettiin pallon sijasta marsua ja joka pyörinnän jälkeen paineli johonkin numeroituun koppiin lepäämään. Jos osasi laittaa panoksen oikean kopin eteen, olisi voittanut rommipullon. Panos oli yhden cucin. Kukaan ei kuitenkaan voittanut, ja epäilimme vilunkipeliä. Omistaja oli kenties opettanut elikkonsa valitsemaan aina sen kopin jossa ei ollut panosta edessä.

Place your antes!

Jatkoimme bussilla vielä 1,5h eteenpäin. Mä nukuin kyllä tämän jälkimmäisen pätkän. Sen hetken mitä olin hereillä, niin kerrottakoon maiseman olevan aika tasaista ja tylsää. Maaseudun bussit ja taksit olivat vaihtuneet hevosvetoisiksi ja välillä näki teillä kuivatettavan riisiä. Toinen ajokaista oli siis peitetty riisillä ja ne kuivuivat auringossa, samalla kun savustuivat ohiajavien autojen pakokaasuista. Ihmettelenpä, jos ei joukkoon eksy hieman sepeliä, ja toisaalta miten linnut eivät käyneet niitä nokkimassa parempiin suihin. Välillä näkyi tien ylittäviä siltoja, jotka eivät vieneet mihinkään. Ilmeisesti oli ollut tarkoitus rakentaa ensin sillat valmiiksi ja myöhemmin vasta ajotiet mutta fyrkat olivat loppuneet ja tiet jääneet lopulta rakentamatta.

Santa Claran lähettyville saavuttuamme menimme ensin Don Quiote-nimiseen ravintolaan lounaalle. Se oli buffet-tyyppinen ratkaisu. Hinta oli 12 cuc + juomien hinta. Opas kehui paikkaa, mutta mun mielestä se oli täyttä paskaa. Riisiä ja papuja, sitkeää porsasta ja kuivaa kanaa. 1/5.

Ruuan jälkeen jatkoimme bussilla pienen matkaa lähelle kaupungin keskustaa muistopaikalle, jossa sekalaisessa pinossa oli neljä junavaunua, jotka Che Guevara oli aikoinaan suistanut raiteilta. Junavaunuissa olisi ollut kuvanäyttely, sisään olisi maksanut 1cuc + 1cuc kuvausmaksua. Ei menty. Paikka vaikutti jotenkin falskilta. Vieressä oli myös keltainen puskutraktori, joka oli ilmeisesti toiminut suistajana. Mä luulen, että oli vedätystä koko paikka. Parasta oli muutama japanilainen turisti, joiden kanssa rohkastuin vaihtamaan muutaman sanan. Varmaan ihmettelivät, miten Kuuban maaseudulla valkoinen länkkäri osasi muutaman hapuilevan sanasen japaniaa.

Che Guevaran suistamat junavaunut.

Puskutraktori.

Kävelimme sitten hetken kaupungilla. Pikkukaupunki, ja tunnelma oli erilainen mitä Havannassa. Ei sitä paikkaa nyt viihtyisäksi voinut sanoa, mutta huomattavasti miellyttävämpää täällä oli, ukottajiakin oli huomattavasti vähemmän. Meillä oli hieman omaa aikaakin siinä, eikä keksitty muuta kuin mennä... sisustusliikkeeseen. Emme olleet Havannassa nähneet oikein minkäänlaisia kauppoja. Mutta täällä oli tämä yksi. Siellä myytiin pääosin kodinkoneita ja keittiötarvikkeita sekä olutta. Hinnat olivat kalliita jopa Suomen hintatasoon verrattuna, en tiedä sitten kenellä paikallisella olisi varaa esimerkiksi jääkaappiin joka maksaisi enemmän kuin omakotitalo. Tuotemerkit olivat täysin tuntemattomia.

Viihtyisä Santa Clara.

Santa Claran keskustorin liepeiltä.

Katselimme viihtyisällä keskusaukiolla rullaluistelevia ja dokaavia nuoria ennen kuin palasimme bussille. Ajoimme pikkumatkan Che Guevaran mausoleumille. Hänhän on se argentiinalainen korpikommunisti, joka eläessään yritti puolen maapallon maihin saada vallankumousta aikaiseksi ja joka nykyään - irvokasta kyllä - on varsinainen kapitalismin huipentuma, kun äijän naamataulu koristaa niin paitoja, lippiksiä kuin laukkujakin varsinaisena muoti-ilmiönä. Hän oli nuorena miehenä kaveerannut Fidel Castron kanssa ja saanut Kuuban nykytilan aikaiseksi, mutta kerran Boliviassa seikkailessaan suututtanut paikallisen armeijan väen jonka seurauksena päivät olivat päättyneet teloitukseen keskelle viidakkoa. Ukko oli kuopattuna 30 vuoden ajan nimettömään joukkohautaan, kunnes vuonna 1997 ruumis löydettiin ja jäänteet kuskattiin tänne Santa Claraan, tähän mausoleumiin.

Mausoleumin etupuolella oli jykevä Guevaran patsas. Takakautta kierrettiin itse hautapaikalle; kamerat piti jättää bussiin, edes kännyköitä ei saanut viedä sisälle ja tätä myös valvottiin. Vierailijoilta edellytettiin myös kunnioitusta, joten kaikenlainen häröily, naureskelu ja hatun päästä ottamatta jättäminen oli ehdottoman haram.

Che Guevaran mausoleumin fasadi.

Kuubalaisittain epätyypilliseen tapaan jonotus sujui mallikkaasti, eikä jonot olleet edes kovinkaan mittavat, sisälle pääsi muutaman minuutin jonottamisella. Itse hautapaikka oli päällekkäin olevia lokeroita; tänne oli haudattu muitakin kommarisankareita ja taistelijoita. Nimistä en ollut koskaan kuullutkaan. Holvissa oli hyvin pimeää, ja silmät eivät ulkoa tullessa meinannut tottua pimeyteen ollenkaan. Che Guevaran lokero oli hyvin vaatimaton, pienellä tähdellä merkattu, ja tyhmyyksissään sen ohi olisi voinut kävelläkin, ellei olisi ollut hereillä. Mausoleumin toisessa osassa oli kuvia ja jotain kamaa jotka olivat kuuluneet aikoinaan Che:lle. Ei mikään ihmeellinen paikka, todellakaan.

Vierailun jälkeen ajoimme noin kilometrin matkan hotellille. Se oli sellainen village-tyyppinen ratkaisu, jollaisia olin nähnyt aiemminkin ja jollaisista pidin. Skutsista oli raivattu iso alue hotellille, jossa oli siellä täällä pieniä mökkikomplekseja, ei siis sellaista yhtenäistä hotellirakennusta. Sisäänkirjautumiseen meni aikansa, laukkupoikaa ei tullut eikä kukaan tullut näyttämään mökkikompleksia, mutta löysimmepä tuon itsekin. Oma huoneeni oli siisti, ja näin jälkikäteen ajateltuna koko retken paras. Sähkö toimi, oli jopa jääkaappi, suihkutila oli siisti niin ikään ja lämmintä vettäkin tuli.

Vaihdoin shortsit ja suuntasin äkkiä uima-altaalle nauttimaan vielä iltapäivän auringosta. Tilasin kaljan ja mojiton, aurinko lämmitti ja ensi kertaa tämä loma tuntui lomalta eikä harmittanut yhtään.

Hotellihuoneen hemaiseva patsas toivotti tervetulleeksi.

Uima-allas.

Ennen illallista otin suihkun ja kirjoittelin postikortteja. Seitsemän jälkeen menimme illallissaliin syömään buffetin. Se maksoi tutut 12cuc, + juomien hinta. Ruoka oli ihan kuhtalainen ja sai vatsan täytettyä, ainoa miinus oli vähän sekava toimintasysteemi (ei tiennyt missä istuttiin, miten juomat tilattiin, miten maksettiin jne).

Respasta kävin ostamassa nettikortin. Kuubassa oli valtion ylläpitämä Nauta-verkko, johon piti ostaa tunnuskortti. Tunnuskortissa oli verkon käyttäjätunnus ja raaputuspinnan alla salasana. Niitä oli eri aikajakson pituisia; käytön pystyi keskeyttämään halutessaan ja jatkaa sitten taas myöhemmin. Hotelleilla jne ei siis ollut omaa verkkoa ollenkaan, vaan ainoa verkko oli valtion. Tunnin voimassa oleva kortti maksoi 4,5cuc, joka oli riistohinta. Se ei ensin edes toiminut omalla Lumiallani, mutta PE:n puhelimella onneksi toimi, ja sain katkaistua neljän päivän nettilakon.

Nettikortti viimein!

Ilta viileni ja piti hakea pitkähihainen. Otimme ulkona muutaman kaljan ja katsoimme muotinäytöksen; kauniita olivat neitoset ja niin pitkäkoipisia että olisimme voineet kävellä jalkojen välistä kumartumatta. Näin paikallisoppaan, hän suositteli käymään alueen diskossa, sinne oli tänään tulossa paikallista väkeäkin.

Disko avautui klo 22. Käväisimme siellä, mutta musiikki soi niin törkykovaa että korvia särki. Paikallsitakin väkeä oli tosiaan paljon, mutta niin nuorta ettemme tunteet oloamme kovinkaan kotoisaksi ja häippäsimmekin melko nopeasti veks. Kävimme vielä ulkobaarissa ottamassa yömyssyt, ennen kuin vetäydyimme huoneisiimme makkootamaan.

432# Kuuba, 3

29.1.2016, Friday, +21 Mostly cloudy, Havana, Cuba

Rommin ansiosta olin nukahtanut illalla nopeasti, mutta heräsin kolmen kieppeillä, enkä saanut enää nukutuksi loppuyönä silmäystäkään. Kuuden kieppeillä luovutin vuoteessa kieriskelyn ja menin suihkuun. Suureksi hämmästyksekseni sieltä tuli jopa lämmintä vettä.

Kahdeksan kieppeillä mentiin PE:n kanssa aamiaiselle. Otin munakkaan, se oli ok ja pari leipää, kahvia, mehua ja hedelmiä. Puoli kymmenen maissa lähdimme PE:n ja erään ryhmäläisen kanssa Hotel Nacionaliin, jossa he ostivat itselleen liput illan cabaree-esitykseen. Mua ei semmoinen niin kiinnostanut, joten päätin jättää sen väliin. Niille pakkomyytiin myös illallinen, joten joutuivat maksamaan koko lystistä 60 CUC / naama. Tähtitieteellinen hinta paikallisille.

Otimme hotellin ulkopuolelta taksin Parque Centroon, eli keskuspuistoon. Siellä buukkasimme itsellemme avoautoajelun; neuvottelijan kanssa hinta saatiin sovittua 30 cuc, mutta kun valitsimme autoksi Dodgen, niin hinta nousikin 40 cuc:iin. Kas kummaa. Emme jaksaneet riidellä rahasta, joten suostuimme.

Vuokra-automme.

Äijä ajelutti meitä tunnin ajan, tosin pysähdyttiin hetkiseksi kuvaamaan Vallankumousaukiota sekä täyttämään auton renkaat (?!?). Ukko yritti myydä lisäkierrosta, mutta emme suostuneet. Kuski tuntui tuntevan puolet havannalaisista. Lisäksi oli kovin viehtynyt autonsa äänitorvimaailmaan huudattamalla sitä tuon tuosta ja saaden ihmisten päät kääntymään. Vähän siinä alkoi pää särkeä pakokaasusta; paikalliset moottorit eivät mitään katalysaattoreita tunnistaneet, ja polttoaineena mitä lie epäpuhdasta kamaa, katku oli meinaan sellainen että kurkkua kuristi.

Automme oli oikea turistimagneetti.

Capitolin malli oli kopsittu Washingtonista.

Ajon jälkeen menimme kävelemään vanhaan kaupunkiin. Huutelijoita, kaupustelijoita sun muuta vedättäjää oli ahkerasti kimpussamme. Kävimme baarissa juomassa bisset. Suuntasimme Plaza de Armasille; tarkoituksena oli ostaa poliittinen juliste jollaisia olin nähnyt edellisenä päivänä siellä myytävän. Niitä näytti olevan muutamallakin eri myyjällä. Ensimmäinen ukko niitä tovin esittelikin ja väitti niiden olevan "alkuperäisiä", mitä ikinä se sitten tarkoittikin. Pyysi julisteesta 50 cuc. Jos summa suhteutetaan paikallisten palkkatasoon, niin se vastaa ~ 4000 €:n julistetta. Mä tarjosin ensin vitosta, sitten kymppiä. Kauppoja ei syntynyt; ostin julisteen viereisestä kojusta vitosella.

Veturinraato Havannan laitamilla.

Kävelimme hieman ja löysimme siistin lounaspaikan, joskin teimme virheen ja päätimme syödä sisäpihalla. Siellä pyöri kukkoja ja kanoja sekä riikinkukkoja. Ne kerjäsivät pöydän vieressä ruokaa kuin koirat ikään. Annoimme muutaman leivänmurun. Kiitokseksi ne paskoivat pöytämme ympärille. Vessassa puolestaan krupieeri kysyi mistä olen kotoisin. Vastauksen kuultuaan ilahtui ja pyysi vaihtamaan saamansa euron Cuciksi. Hetken mielijohteesta suostuin (1 cuc:n rahat ovat nimellisarvoaan arvokkaampia, koska tippikulttuuri, eikä täällä ole antaa rahasta takaisin). Ruoka sinänsä oli ihan hyvä, 12 CUC maksava kolmen lajin lounassetti. Aluksi juusto / kinkku / kana-salaatti, pääruoaksi taas Ropa Viejaa ja jälkkäriksi espresso ja joku ällömakea leivos. Juomaksi testiin toista kuubalaista olutmerkkiä, Bucaneroa. Ihan kelpo kalja.

Naapuripöydän asiakas oli oikea kana.

Riikinkukko viekoittelemassa tavan kanaa.

Jatkoimme vielä Plaza Vieja-aukiolle, jossa homomies tuli myymään meille jäätelöä sangen erikoisella tekniikalla. Hän jakoi vielä flaijerin - se jäikin koko reissun ainoaksi mainokseksi. Jäätelöä ei uskaltanut syödä, eikös sellaisesta saa vatsapöpön? Palasimme sitten takaisin Parque Centroon, josta otimme taxin. Hinta pitää aina sopia täällä etukäteen, mitään mittareita ei tietenkään ole, oli kyseessä sitten virallinen tai pimeä taksi (pimeät taksitkaan eivät olleet niin vaarallisia täällä kun olisi voinut olettaa, meillä oli kuitenkin virallinen taksi). Kyyti maksoi 10cuc yhteensä.

Plaza Vieja.

Hotellilla vaihdoin hieman lisää rahaa respassa - ehkä kurssi voisi olla parempi pankeissa, mutta joka ikiksessä pankissa mitä olimme nähneet oli jonotus aina ulos asti, siinä kesti kauan ja piti olla passi mukana jne. Vetäydyimme huoneisiimme lepäilemään; koitin nukkua mutta siitä ei melun vuoksi tullut mitään.

Vähän ennen illan pimenemistä käytiin vielä pienellä kävelyllä, sekä baarissa oluella. Ilma oli kylmennyt, ei tarjennut enää t-paidalla. Kävimme hotellilla hakemassa lisää lämmintä vaatetta ylle ja otimme mukaan ryhmäläisemme, jonka kanssa PE meni illanviettoon. Käytiin vielä kuitenkin ensin yhdessä Nacional-hotellilla drinksuilla, ennen kuin herrat suuntasivat illallistamaan ja cabareehen. Mä lähdin talsimaan kohti ravintelia johon olin suunnitellut meneväni. Vähän mua arvelutti kävellä iteksiin yksin ainoana valkonaamana Havannan pimeillä kaduilla. Muutama huutelija oli, mutta aika rauhassa sain kävellä.

Myytävänä talutushihnoja (sis. koiran).

Ravintelissa tilasin olutta, vettä sekä hampurilaisaterian. Se oli yllättävän hyvä, eikä siinä ollut iloiseksi yllätykseksi edes majoneesia. Annos olisi voinut olla jopa suurempikin, mutta koko tilaus juomineen maksoi 6 cuc, joten arvosana 4/5. Aika paljon oli ravintolassa paikallista nuorisoa, mutta olihan perjantai-ilta.

Onnistuin pääsemään takaisin hotellille tulematta rullatuksi klo 22:n kieppeillä. Televisio ei toiminut edelleenkään, joten ajattelin lukea hieman. Koska vain yksi pöytävalo toimi, niin päätin sitä vähän käännellä - sillä seurauksella että kuului poks, viitisen sekuntia lamppu rätisi ja säkenöi ja iski kipinää, kunnes pimeys laskeutui huoneeseen. Typertyneenä ihmettelin asiaa hetkisen, kiitin Luojaa mielessäni etten ollut sähköteloittanut itseäni. Koska mielikuvitukseni ei riittänyt enää keksimään tekemistä säkkipimeässä niin kävin sitten aikaseen jo yöpuulle.

431# Kuuba, 2

28.1.2016, Thursday, +24 Shower, Havana, Cuba

Nukuin aluksi kolme tuntia hyvin, sitten alkoi työpuhelin soimaan. Laitoin äänettömälle, mutta värinähälytyksen vuoksi puhelin pomppi pöydällä tuon tuosta. Valvoskelin hetken, mutta onnistuin nukahtamaan kuitenkin uudestaan pariksi tunniksi. Kello 6.30 nousin.

Ajattelin ottaa testin suihkusta. Aluksi ei tullut vettä lainkaan, mutta kun kokeilin kymmenen minuutin päästä uudelleen, kylmää vettä alkoi ujosti lirumaan suuttimesta. Sen verran oli ryytynyt olo, että tempasin pikaiset sissisuihkut.

Puoli kahdeksalta PE:n huoneeseen. Oli saanut myös nukuttua jonkun verran. Mentiin sitten alas aamiaiselle. Siellä oli valtava jono aamiaishuoneeseen. Mä jäin jonottamaan, PE palasi huoneeseensa hakemaan jotain sillä seurauksella, ettei meinannut löytää huonettaan. Päästelin ihmisiä ohi, mutta meillä oli lähtö kello 8.30 ja lopulta mun oli mentävä sisään aamiaishuoneeseen että edes toinen meistä saisi syödyksi. Oli se sitten tullut, mutta joutui jonottamaan uudelleen koko jonon. Mä ehdin syömään mutta oli pakattava vielä päiväkamat valmiiksi.

Aluksi ajettiin bussilla pieni matka Havannan vanhaan kaupunkiin, jossa jalkauduimme Plaza de Armasin liepeille. Näimme Havannan vanhimpia taloja, joiden ympärille kaupunki oli perustettu. Paikalla kasvoi pitkäikäinen puulaji (nimeä en valitettavasti enää muista); Havannan syntyajoista asti siinä oli vastaava puu kasvanut, nyt oli menossa viides. Tämäkin puu oli kuollut ja kelottunut, eli luultavasti kohta joku joutuisi jälleen istutustöihin.Carlos Cespedin patsas jökötti lähistöllä. Tässä vaiheessa ensimmäinen ukottajalauma hyökkäsi kimppuumme, niin meni vähän oppaan luento ohi mikä äijä oli kyseessä, mutta jonkin sortin itsenäisyystaistelija ilmeisesti. Eteenpäin jatkettaessa oli kuvernöörin talo; talon edusta oli kivetty puusäleiköllä sillä joku talossa aikoinaan asustellut kuvernööri oli ollut huono nukkuja ja heräsi tuon tuosta hevoskärryjen kolinaan ja rakennutti sitten äänieristetyn kadunpätkän. Nyttemmin talosta oli tehty museo.

Pala vanhan Havannan vanhaa viemäriverkostoa.

Jatkoimme Sierra Maestran aukiolle, jossa toiset kävivät jonottamaan rahanvaihtoon ja mä poikkesin postiin. Kolme postimerkkiä maksoi 2,70 CUC, mutta mulla oli pienin raha kaksikymppinen. Äijä pöyristyi nähdessään sellaisen setelin. Kyseli, että eikö muka tosiaan ole pienempää. No kun ei ole. Ukko lähti sitten kyselemään pankista vaihtorahaa, mutta sielläkään ei ollut. PE:llä oli vitonen, jonka sitten pummasin, ja äijä sai jostain kaavittua vaihtorahat edes siihen. Muutenkin postimerkit ovat niin arvokkaita, että paikallinen mafia varasti postitettavia kuoria ja höyristi merkit niistä irti uudelleenmyyntiä varten.

Ohitimme seuraavaksi Plaza Viejan, jossa ei ollut mielestäni mitään erikoista. Opas tosin kertoi, että aukiota ympäröivät talot oli saatu juuri julkisivurempattua, ennen ne olivat näyttäneet todella hurjilta. Nytkin näimme välillä röttelöitä, jotka näyttivät olevan sortumispisteessä; Suomessa kadut olisi suljettu romahtamisvaaran takia. Puut kasvoivat keskeltä taloa, joten ne olivat olleet sellaisessa kondiksessa ilmeisen pitkään. Paikallisia ei tuntunut kunnostaminen ja ylläpito kovin paljoa kiinnostavan.

Havannan tönöjä.

Havannan katunäkymää.

Palasimme Obispolle - joka on vanhan kaupungin alueen ehkä järkevin katu. Ostoskaduksi sitä voi kaiketi kuubalaisen mittapuun mukaan sanoa. Siinä oli myös ulkoapäin tyylikkään näköinen hotelli Ambos Mundos, jonka huoneessa nro 511 Ernst Hemingway aikoinaan asusteli kirjoittaessaan kirjaa Kenelle kellot soivat. Huoneeseenkin olisi päässyt käymään maksua vastaan, mutta nyt ei ollut aikaa sellaiseen. Kymmeneltä hotellin aamiaisaika oli päättynyt, ja ennen kuin kattoterassi täyttyisi muista turisteista, niin poikkesimme sinne juomaan ensimmäiset Mojitot. Niiden tekemisessä meni tovi, ja vaihtorahasta tuli jälleen pienimuotoinen ulina, mutta saivat sitten kuitenkin rahat pienittyä (juoma maksoi muistaakseni 3 CUC / paukku). Maku ei ollut hääppöinen, mutta kyllä sen etäisesti Mojitoksi tunnisti. Näkymät ylätasanteelta olivat kuitenkin kohtalaiset ja siinä oli mukava istuskella. Aurinko kävi välillä näyttäytymässä pilven takaa kuin kuurupiiloa leikkien, ja ilma tuntui lämpöiseltä.

Aamu-mojito.

Hotelli Ambos Mundosin kattoterassilla.

Ambos Mundos-hotellin viidennen kerroksen tilataidetta.

Jalkauduimme kylänraitille jälleen ja sunnistimme Plaza de la Catedralille. Nimestäkin pystyi päättelemään aukiolla olevan kirkon. Se oli ulkoapäin ihan näyttävä kompleksi. Paavikin oli täällä vieraillut joten pytinki oli kunnostettu saksalaisten toimesta. Jälleen huomio kiinnittyi ympärillä pyörivään vedättäjäsakkiin.

Yksi kirkko päivässä.

Meillä oli hieman omaa aikaa ihmetellä vanhan kaupungin menoa. Mielikuvitus oli jotenkin tukossa, ja kävimme PE:n kanssa vain juomassa oluet läheisessä kahviossa. Alkoi hieman ripeksimään vettäkin. Sade tuntui lämpimälle, mutta ilman kosteusprosentti alkoi olla sitä luokkaa, että jos täällä onnistui kastelemaan itsensä niin ei välttämättä ihan heti kuivuisi.

Seuraavaksi meidät vietiin Obispo-kadun päähän Floridita-baariin, joka oli aikoinaan Hemingwayn kantakuppiloita. Väenryysis siellä oli mieletön. Opas sai tilattua meille kuitenkin daiquirit. Se oli jäämössöä oikeastansa täynnä ja niin kylmää että pillikin jäätyi + nenänvarteen nousi niin kummallinen tunne, että epäilin ensin saaneeni jonkin allergisen kohtauksen tai juoman olevan peräti myrkytetty. Kylmästä se kuitenkin johtui, enkä saanut juomaa oikein edes juotua. Muutenkin jäiden kanssa olisi oltava tällaisissa mestoissa varovainen. Niiden alkuperästä ei tosiaan tietäisi mitään, mitä todennäköisemmin ne tehtiin hengenvaarallisesta hanavedestä.

Hienot huonekasvit vallanneet erään rakennuksen sisäpihan.

Paukut saatiin kuitenkin tuulensuojiin. Ylitimme vilkkaan Paseo de Marti -kadun ja tulimme keskuspuistoon. Näimme Capitol-rakennuksen, joka oli kopio vastaavasta kuin Washington D.C.:ssä. Torin laitamilla oli turisteja varten parkissa vino rivi vanhoja amerikanrautoja, jolla saisi ajeluttaa itseänsä. Juttelin hetken paikallisoppaan kanssa, se vaikutti ihan mukavalta, joskin ehkä vähän turhan extrovertiltä. Yleensä paikallisoppaat pyörivät vain taustalla vartioimassa ettei kukaan eksy porukasta ja tekee tietysti tarvittavat taustatyöt, lippujen ostot jne, mutta tämä haki selvästi kontaktia ryhmäläisiin.

Kuka lie heebo.

Palasimme bussille ja ajoimme syrjäkylille lounaspaikkaan, joka oli valtion ylläpitämä kalaravintola. Mua vähän hermostutti, kun täällä oli valmiit menuut, eikä ruokaa saanut valita (paitsi ilmoittamalla oppaalle, mutta enhän mä sellaista kehdannut tehdä). Alkuun oli simpukoita ja rapusalaattia majoneesilla - juuri ne komponentit josta varmasti saa vatsataudin - ja pääruoaksi hummeria, jota en myöskään ollut koskaan aiemmin eläessäni syönyt. Se ei ollut onneksi kokonainen, mutta silti siitä oli vaikea irroittaa mitään syötävää eikä makukaan ollut hääppöinen. Pöydässämme istunut flunssaiselta vaikuttava opas söi itse kaiken huipuksi kanaa! Mutta joo, ei mikään erikoinen kokemus, arvosana 1/5 vaikka palvelu olikin nopeaa.

Toinen merkki paikallisista oluista.

Syönnin jälkeen ajeltiin Havannan hienostoalueella, josta tuli mieleen ehkä Helsingin Kulosaari, lähinnä siksi kun siellä oli paljon eri maiden lähetystöjä (lähin Suomen lähetystö oli Meksikossa). Qatarin, Guatemalan ja Etelä-Afrikan lähetystöt mä ainakin bongasin, jos nyt tunsin liput oikein.

Sitten menimme jonkinlaiseen rommi- ja sikaritehtaaseen. Myymälä- ja esittelytilat olivat kakkoskerroksessa; minusta oli härskiä, että alakerrassa pyöri hämäräheppuja trokaamassa ja houkuttelemassa turisteja heidän piraattikaupoilleen, jossa olisi kuulemma eri halvat hinnat. Kovaääninen musta mies kertoi meille sitten tehtaastaan ja toimintatavoistaan; puhe kääntyi pian kuitenkin lähinnä myyntityöksi joten lopetin äijän kuuntelemisen siihen. Maistoin mä jotain tarjolla olleita juomia, ostin yhden pullon rommia (ajattelin, että jos sen avulla sietäisi hotellihuonettakin vähän enemmän) sekä yhden paketin kahvia. Kahvi oli kuulemma paskaa, olisi pitänyt ostaa 12 cuc maksava paketti ennemmin. Yeah right. Maksaisitko sinä kahvipaketista 12 €? Melko kallista. Sikareja olisi ollut kaikenlaisia myynnissä myös, ryöstöhintaan. Koska olen röökilakossa niin en viitsi leikkiä tulella ja jätin ne väliin. Ja toisaalta, kuka hullu maksaisi 30 rahaa yhdestä sikarista?

Seuraavaksi poikkesimme Plaza de la Revolucion-aukiolle, joka oli naurettavan laaja alue tyhjää tilaa keskellä kaupunkia. Jonkinlainen neuvostohenkinen betonimonumentti oli rakennettu yhdelle reunalle. Toisella puolen oli ministeriöiden rakennuksia, joiden seinillä oli kyhätty Che Guevaran ja Fidel Castron kuvat. Tässä vaiheessa alkoi kuitenkin satamaan kovasti joten jäi kuvaaminen väliin.

Vallankumousaukion ministeriö.

Vallankumousaukion tönö 2.

Ennen omalle hotellille palaamista poikkesimme vielä Nacional-hotellissa. Se on Havannan ykköspaikka ollut ilmeisesti aina. Julkkikset majoitetaan tänne ja seinillä olikin heistä kuvia. Majoittautuneita oli aina Britney Spearsista Vladimir Putiniin. Meille esiteltiin myös uima-allas jossa Naomi Campbell oli pulikoinut (nyt allas oli tietysti remontissa ja vedetön).

Nacional-hotelli.

Omassa murjussamme tuli vaihteeksi parempia uutisia, saimme vaihtaa huoneemme paremmalle puolelle. Jonkun avustajan piti tulla viemään kamat ja näyttämään uusi huone, mutta eipä tullut. Löysin mä sen sitten itsekin, mutta olisin mä voinut cucin maksaa siitä että joku olisi roudannut mun 20 kilon laukun portaita pitkin alas (hissi ei mennyt slummipuolella alas asti). Uusi huone olikin hitusen parempi, siistimpi ja homeettomampi. Huoneessa oli lasi ikkunassa, mutta ei vessassa. Kattovalo sekä toinen pöytävaloista oli paskana, mutta yksi pöytävalasin sentään toimi. Vessan valo toimi myös, mutta epäilin sen houkuttelevan hyttysiä sisään, joten en käyttänyt sitä. Televisio ei toiminut. Otin suihkun kylmällä vedellä, lämmintä vettä ei vieläkään tullut ja epäilin mahdettiinko koko Kuubassa edes tietää semmoista olevan olemassakaan. Myöhemmin pestessäni käsiä veden tulo oli lakannut kokonaan. Näimme aiemmin päivällä kylillä vesitankkiautoja, jolla vietiin vettä hotelleihin jne., joten ilmeisesti täällä ei minkäänlaista vedenjakelua putkia pitkin edes ollut. Se selittäisi kyllä veden loppumisen.

Sommittelukykyni on aikamoinen :D Taustalla Capitol.

Paikallisbussi sotamuseon edessä.

PE:n huone oli naapurissa. Sillä toimi televisiokin, joskin kuvan laatu oli puoliksi lumisadetta. Otettiin pienet tujaukset tehtaalta ostamastani rommiputelista ja klo 19 lähdimme yhteisillalliselle n. kilometrin päähän. Ruuaksi oli Ropa vieja - joka on kaiketi käännettynä Vanhat vaatteet. Koostui riisistä, pavuista ja nyhtöporsaasta. Se oli ihan kohtalainen suoritus. Jälkiruoaksi oli jokin ällömakea jäinen kakku, joka ei ollut mun mieleen lainkaan, mutta toiset imuroivat sen naamariin nopeasti. Ehkä kokemus ravintolasta 3/5.

Näkymä hotellihuoneen ikkunasta.

Ulkona oli alkanut satamaan kaatamalla ja meillä ei ollut bussikuljetusta, joten piti palata taksilla takaisin hotellille. Kyyti maksoi 7 cuc, joka oli ryöstöhinta kilometrin taksimatkasta, mutta olihan meitä neljä matkustajaa jakamassa kustannusta. Ja pari rahaa on pieni hinta siitä jos vaatteet säilyvät kuivina - täällä oli sen verran kostea ilma koko ajan, että kastuneet vaatteet eivät välttämättä ihan heti kuivu.

Otettiin hotellin baarissa vielä yhdet mojitot; jokin paikallinen orkesteri soitti kovaa ja korkealta kuubalaista musiikkiaan ja kerjäsivät sen jälkeen tietysti fyrkkaa. Sitten nukkumaan.

430# Kuuba, 1

27.1.2016, Wednesday, +10 Wet, Paris de Gaulle, France

Testissä Kuuba.

Päätettiin ottaa testiin PE:n kanssa tällä kertaa Kuuba. Jo pikainen googlaus kertoo, että mitenkään järkevästi tuolla ei voi omin päin liikkua, joten ei muuta kuin matkatoimisto Aventuran kautta buukattiin parin viikon kiertomatka. Kummallakaan ei aiemmin kokemusta kyseisestä matkatoimistosta eikä kohdemaasta. Jotenkin nyt tuntui olevan Amerikkojen vuoro, joten Kuuba oli aika helppo valinta.

Herätä piti vasta kuuden kieppeillä, joten olin saanut kuuden tunnin yöunet kiskottua. Se on huomattavasti paremmin kuin tavallisen matkapäivän aattona. Söin jopa poikkeuksellisen paljon, leivät, kahvit ja puurot naamariin ennen kuin lähdin taksilla kentälle. Kotipiha oli kumparejäällä päällystetty ja vedellä liukastettu ja mulla vain kesäkengät jalassa, mutta ihme kyllä selvisin kaatumatta. Taksi yritti ukottaa ajamalla pidempää reittiä, mutta sain pakotettua hänet Tuusulanväylälle, eikä se maksanut edes neljää kymppiä.

Kentällä vähän aikaa PE:n odotusta. Check in oltiin tehty aiemmin jo netissä; meillä oli koneenvaihto Pariisissa de Gaullen kentällä, joten se vähän jännitti miten mahtaisi mennä. Olimme saaneet vierekkäiset paikat Helsinki - Pariisi -välille, mutta pidempi Pariisi - Havanna -reitille se ei jostain syystä onnistunut. Finnariin sivuilla pyydettiin kääntymään Air Francen sivujen puoleen ja Air Francen sivuilla Finnairin sivuille. Mulle tuli sitten paikka 18 rivin keskiosiosta, PE:lle rivin 27 ikkunapaikka.

Matka alkaa tuolta.

Otimme Helsingin päässä vielä kahvit, ja koneessa jatkoimme niin ikään kahvilinjalla. Paikkamme oli 6a ja 6b, jotka lienevät lentokoneen parhaimmat paikat jonkin tilaston mukaan. Koneessa oli hyvin tilaa; edessämme istui sri lankalais-mies. Tarjoilua ei juuri ollut, muuta kuin kahvi / tee / mustikkamehu. Lentoemäntä suositteli srilankalaiselle mustikkamehua, ja tämä oli aluksi hyvin epäluuloinen, mutta tilasi sitä hetken päästä lisää ja kysyi marjan nimenkin.

Matka kesti kolme tuntia. Pariisissa oli asteita +10 ja vettä satoi. Tulimme termiinaaliin D ja meidän piti vaihtaa terminaali F:ään. Sinne olikin melko matka; meidän piti tulla ulos koko terminaalista katutasolle. Emme löytäneet mitään bussia tai junaa, joka kuulemma operoi terminaalien välillä, mutta eihän tuo nyt ollut tervejalkaisille paha matka kävelläkään, joskin aikaa siihen kului. Lisäksi siellä oli muutamakin turvatarkastus ja passintarkastus. Kenttä oli jotenkin betoninen ja kolkko ja harvinaisen monimutkainen. Aikaa jäi kuitenkin minulle vielä jonottaa broileriwrap ja vesi; puuron teho oli jo lakannut. Sitten etsimme lähtöportin L53.

Jatkolentoa odotellessa.

Kone myöhästyi 30 minuuttia. Olin kuintenkin iloinen, sillä en saanut vierustoveria. Tyhjä paikka välissä ja sitten oli suomalainen pariskunta, olivat tulossa kiertomatkalle niin ikään, joskin lyhyemmälle versiolle. Toisella puolen istui plunssapotilas kröhimässä, takanani pikkulapsi joka huusi koko ajan. Se oli ilmeisesti myöskin kipeänä ja siksi kiukutteli tavallista enemmän. Sitä luulisi, että ilo pitkästä itkusta jne, mutta kissenpaskat. Huutoa riitti koko 10h20min lentomatkan ajaksi. Onneksi oli kuitenkin niin pieni kekara, ettei ylettynyt potkimaan selkänojaani.

Pitkä on matka.

Ruoaksi oli kanaa sienikastikkeella (ullatus), mutta sain sen melko hyvin syödyksi. Otin kolme putelia viiniä, ajattelin pääseväni niillä jonkinlaiseen horrostilaan, mutta nukkumisesta ei tullut hevon helkkaa. Pääkin rupesi särkemään. Lisäksi kapteeni oli hyvin varovainen turbulenssien kanssa, ja piti sitä saakelin turvavyövaloa ensimmäiset kolme tuntia päällä, vaikka meno oli vakaata kuin junassa. Lopulta turvavyöpakko koki inflaation ja porukka häröili koneessa eessun taassun vaikka turvavyövalo paloi. Tosi tuskainen lento oli kyllä kaiken kaikkiaan, ei meinannut loppua matkanteko kirveelläkään. Lopulta laskeduimme seitsemän aikoihin illalla paikallista aikaa, oli jo pimeää.

Viihdykettä matkalle.

Kuubaan tarvitsee turistikortin, jota voi kaiketi verrata viisumiin. Sellainen pitää anoa itse, meillä sen hoiti matkatoimisto 40€ hintaan, varmaan sen hieman halvemmalla sai jos itse pyysi sitä lähetystöstä. Kortti oli vähän ärsyttävä; toinen puoli otettiin heti pois, toista piti säilyttää koko matkan ajan, se kerättäisiin sitten lähtiessä. Paperi oli melko pieni, en tiedä mitä tapahtuisi jos sen sattuisi hävittämään. Muuten rajamuodollisuudet olivat melko helpot; virkailija kysyi vain, onko käynyt viime aikoina Afrikassa, onko afrikkalaisia sukulaisia, tai onko toisen kansalaisuuden passia. Kuvan se otti ja siinäpä se oikeastaan oli. Seuraavassa pisteessä oli jotain valkotakkisia sairaanhoitajia, en ymmärtänyt mitä ne päivystivät. Ehkä niitä Afrikassa vierailijoita tyyppejä sitten.

Sitten noudettiin matkalaukut, niitä piti melko tovi odottaa. Sen jälkeen ohitimme tullin - lentokoneessa piti täyttää tullilappu. Eipä sitä kukaan lukenut. Kysymykset siinä olivat tietysti järjettömiä. Sitten sai poistua ulos.

Ovella oli vastassa pikimusta ukko matkatoimiston kyltti kädessään joka ohjasi meidät pihalle. Siellä kerääntyi muu sakki sekä suomalainen oppaamme. Hän kehoitti käyttämään meitä rahanvaihdossa; jos matkassa oli yksittäisiä matkailijoita niin jos voisi yhdistää aluksi rahanvarannot, koska rahanvaihdossa menisi aikaa.

Mä otin PE:ltä pari sataa ja jäin jonottamaan. Siinä oli ehkä viitisen kaveria ennen minua, ja kyllähän siinä tovi meni. Passiakin kysyttiin. Rahanvaihtaja ei sanonut sanaakaan, otti eurot vastaan (dollareita ei kannata Kuubassa käyttää, niistä menee joku vihollismaan rangaistuskomissio), syötti sitten setelilaskijaan jonkun luvun ja nakkasi tukun seteleitä sen kummemmin niitä minulle näyttämättä ja laskematta. 400 eurolla saatiin about 410 CUC:tä. Kuubassahan on tavallaan kaksi valuuttaa; paikallisille oma valuutta kansanpeso, ja turisteille turistipeso eli CUC. 1 CUC vastaa 25 kansanpesoa. Joten pitää olla tarkkana sitten mitä rahaa saa takaisin.

Puolen tunnin bussimatka lentokentältä hotellille. Aiemmin meille oli jo kerrottu että hotellimme oli vaihtunut Hotel Nacionalista Hotel Plazaan. Nyt meille kerrottiin, että hotelli vaihtui taas ylibuukkauksen takia ja meitä odotti Centro-kaupunginosassa Hotelli Vedado. Meidän pitäisi viettää siellä kolme ensimmäistä yötä. Hotelli tulisi olemaan räkälä, ja olimme oikeutettu saamaan hyvitystä 100 € / naama tai vastaavasti 150 €:n lahjakortti Aventuralle.

Ja se hotelli oli kyllä kaamea. Hotelli oli kaksiosainen, uudempi puoli ja sitten ns. slummipuoli. Saimme slummipuolesta huoneet. Siellä haisi niin jumalattomasti home, seinät ja katto oli sitä mustanaan. Kattovaloa ei ollut vaan kaksi pöytävalaisinta josta toinen vain toimi. Vettä ei tullut hanasta. Ikkunoissa ei ollut ikkunalaseja vaan pelkkä puinen ristikko. Toki vilkkaasti liikennöity katu alla. Paikka kuhisi torakoita. Televisio ei toiminut, eikä uskaltanut juuri koskea muutenkaan mihinkään. Tätä voisi esitellä Sukulan Jykälle.

Jäi puhelin lataamatta kun en uskaltanut irroittaa tuota.

Pönttö oli paskanen, mutta lapun mukaan sterilisoitu, onneks!

Vähän nälätti, ja opas oli neuvonnut kulman takana olevan baarin. Mentiin PE:n kanssa sinne; siellä alkoi olla muitakin suomalaisia, joskin istuimme tässä vaiheessa vielä eri pöydissä. Ruokalista oli, mutta tarjottavia ruokia oli vain kaksi, "mixed pizza" tai hampurilainen. Otettiin pitsat. Se näytti kamalalle, mutta oli syötävää. Kaljatölkki ja sitä varten tuotu lasi olivat niin paskaisia, että piti tosiaan miettiä kumpi olisi turvallisempi vatsataudilta välttyäkseen. Vieressä kulkevalla erittäin huonokuntoisella tiellä 50-luvun letukat ajelivat ja yrittivät väistää kuoppia. Katuvaloja ei juuri ollut ja säkkipimeys vallitsi. T-paidalla tarkeni. Opiskelijoilla oli jotkin bileet ja ne huutelivat meille jotain. Hotellihuone ahdisti. Iski totaalinen kulttuurishokki. Miten täällä saisi pari viikkoa kulumaan?

Palasimme hotellille klo 23.30. Seitsemän tunnin aikaero, pitkä matkustaminen, vuorokausi valvontaa jne painoivat kuitenkin sen verran, että nukkumista torakkapesässä oli kokeiltava.

Saisiko olla vielä jälkiruuaksi pieni pala Raidia, herra Torakka?