593# Rethymnon, 3

29.5.2018, Tuesday, +22, Partly cloudy, Spinalonga, Greece

Heräsin paleluun ja Pp hikoiluun tuon tuosta, kun näppäilimme vuoron perään ilmastointilaitetta. Herätys oli jo klo 6.45, tänään oli retkipäivä Spinalongan saarelle Kreetan itäpuolelle. Aamiaiselle emme ehtineet, sillä se avattiin vasta kahdeksalta. Pakotin itseni syömään pahanmakuisen voileivän ja jugurtin aamiaiseksi. Kello 7.20 bussi tuli jo meitä hotellin edestä noutamaan, joten ei siinä hirveästi jäänyt aikaa ihmettelyyn.

Bussi tuli hiukan myöhässä, kuski ei sanonut mitään mutta viittoili sisään. Bussissa oli vasta yksi pariskunta, tullut Haniasta asti. Saimme siis valita istuinpaikkamme rauhassa. Seuraavalta pysäkiltä kyytiin nousi opas ja muutama muu matkailija. Tämän pienen porukan kanssa lähdimme ajelemaan kohti Agios Nikolaosta. Tunnin ajon jälkeen pysähdyimme bensikselle tauolle. Se ei oikein tarjonnut mitään ihmeellistä vessabreikin ja haukkuvan koiran lisäksi. Jatkoimme Hersonissokseen ja sieltä Agios Nikolaokseen, josta haimme lisää matkailijoita. Bussi tulikin jo melko täyteen.

Pysähdyimme maisemapaikalle valokuvaamaan ennen kuin jatkoimme Plakan kylälle. Se sijaitsi Spinalongan saarta vastapäätä, joka siis oli päivän pääkohteemme. Saari oli muutaman sadan metrin päästä mantereelta, ja sinne päästäkseen tarvittiin venekyyti. Retki oli maksanut itsessään jo 51€ / naama, joten olisi ollut mielestäni kohtuullista, että saaren sisäänpääsymaksu olisi jo kuulunut retken hintaan. Vaan eipä ollut, joten meiltä lypsettiin vielä 8€ / naama lisää rahaa (eläkeläiset olisivat päässeet sisään puoleen hintaan ja alle 18-vuotiaat ilmaiseksi). Samalla meiltä kyseltiin lounashalukkuudesta - omakustanteisesti tietenkin - ja mitä haluaisi neljästä vaihtoehdosta syödä.

Agios Nikolaos.

Spinalongan saari.

Saari kohosi jylhänä.

Veneeseen noustiin varsin hataralta vaikuttavia rappusia pitkin. Ei mikään suuren suuri paatti, ulkona istuttiin, mutta merenkäynti oli tuulesta huolimatta melko kesyä. Matka kesti kymmenisen minuuttia. Saaren puoleisella laiturialueella oli jonkun verran väkeä, vaikkei vielä sesonkikausi ollutkaan. Opas kävi hakemassa meille sisäänpääsyliput sekä paikallisoppaan selittelemään tarinoita itse saaresta.

Laivakyyti.

Lipunmyynti.

Tervetuloa Spinalongaan.

Saaren epäiltiin alunperin kuuluneen mantereeseen ja siitä olisi tehty saari vasta myöhemmin. Venetsialaiset rakensivat tännekin linnoituksen 1500-luvulla. Se vähän hämmästytti, mitä helkkarin merkitystä moisella pikkusaarella olisi minnekään? Osmaanien valloitusintoa se kyllä hieman haalensi; vaikka osmaanit valloittivat jo 1600-luvun puolivälissä, Spinalongan linnake luovutettiin vasta v. 1715.

Heti satamasta poistuttua tuli vastaan tunneli.

Saaren kartta.

Vuonna 1903 Kreikan hallitus päätti tehdä saaresta leprasiirtolan, eli spitaalisten karkoitussaaren, joka toimi aina 1950-luvun loppupuolelle saakka, kunnes tautiin keksittiin lääke. Vaikka saaren olot olivat jopa paremmat kuin mantereella - talot olivat kunnostettu, ja tänne rakennettiin kokonainen kylä kauppoineen ja tavernoineen, ja valtionavustusten vuoksi asukkailla riitti hyffeä ja kauppa kävi - niin ei varmaan mikään kauhean kiva läppä joutua viettämään loppuelämänsä näin pienellä saarella eristyksistä muista ihmisistä ja omista läheisistään. Toki poikkeuksiakin oli; leprapotilaita pidettiin saastuneina ja heitä paitsi syrjittiin myös syyllistettiin tautiin sairastumisesta hylkiöinä, epäpuhtaina tai Jumalan kiroamina. Jos potilas sattui olemaan vaikka köyhä pultsari, ja lepran vuoksi hänen elämäänsä rajoitettiin muutenkin, ei Spinalongan saari välttämättä tuntunut kurjalta ratkaisulta. Täältä sai kuitenkin täyden ylläpidon valtion toimesta eikä joutunut enää yhteisönsä halveksimaksi. Kuulimme tosin tarinoita lapsistakin, jotka joutuivat tänne eristyksiin ja raskaana olevista naisista, joiden lapset synnyttyään pakkoadoptoitiin. Ja muutenkin loppuelämä tällaisella alle neliökilometrin kokoisella kuivalla kivellä ei niin hohdokkaalta meiningiltä kuulostanut.

Asuinmisto.

Talot olivat jo rähjääntyneet.

Ilmastointi taisi pelata turhankin hyvin.

Saaresta oli tehty myös puolifiktiivinen romaani ja tv-sarja, josta oli tullut varsin suosittu. Sen vuoksi turistit olivat löytäneet tämän saaren, ja kesäaikaan täällä käy parhaimmillaan tuhansia matkailijoita päivässä. Nyt saaren katuja mahtui vielä kävelemään ilman sen suurempia tungoksia. Talot olivat pääosin romahtaneet. Saari oli ollut asuttamaton sen jälkeen kun viimeiset leprapotilaat täältä lähtivät. Aluksi täältä ryövättiin kaikki mikä irti lähti ja koska taloja ei sen koommin ylläpidetty niin luonto oli ottanut nopeasti saaresta vallan. Kiersimme saarta ensin oppaidemme kanssa jotka tehostivat tarinankerrontaa näyttämällä vanhoja valokuvia saaren oloista ja ihmisistä. Sen jälkeen meille annettiin kolmisen varttia omaa aikaa saaren läpikäymiseen. Kiipesimme linnakkeen huipulle vaikeakulkuista polkua sillä seurauksella, että hapotin reiteni pahasti. Näimme hautausmaan. Tuuli melko hurjasti enkä siksi huomannut niskani palavan.

Näkymä mantereelle.

Linnake.

Restauroitua tönöä.

Hautausmaata.

Cactus.

Näkymä saaren huipulta.

Yhden maissa otimme veneen takaisin Plakaan ja menimme syömään Spinalonga-tavernaan, jonne ryhmällämme oli pöytä- ja ruokavaraukset. Olimme Pp:n kanssa tilanneet porsassouvlakit. Alkuun tuli vielä kreikkalainen salaatti, leipää, tzazikia ja bruschetan tapainen leipä (paikalliset käyttivät nimeä kouloukopsomo). Nämä jaettiin neljän hengen pöytäseurueen kesken; meidän lisäksi pöydässä oli vähän vanhempi pariskunta, puhetavan perusteella vaikuttivat lounaissuomalaisilta. Lisäksi oli pienehkö kannu valkoviiniä, jonka itse tosin skippasin kun suunnittelin höperehtiväni selvää tänään.
Pääruoka oli aika pelkistetty mutta lihaisa ja hyvän makuinen, kuten muutkin sapuskat. Jälkkäriksi tuotiin vielä hedelmiä. Eikä maksanut kuin 10€ / naama, joten hinta-laatusuhde oli enemmän kuin kohdallaan.

Lounaspaikkamme.

Näky ei ole hääppöinen mutta maku ratkaisee.

Ruokailun jälkeen ajoimme viiden kilometrin matkan Elounda-nimiseen kylään, jossa Saari-sarjaa oli aikoinaan kuvattu. En ole moista tv-ohjelmaa katsonut enkä lukenut kirjaakaan joten en kauheasti jaksanut tästä innostua. Kävelimme hetken ajan tuulisilla ja mäkisillä kaduilla ja kapeilla kujilla. Kylä oli kieltämättä niin kreikkalaisen näköinen kuin nyt vaan voi olla.

Venho Saari-ohjelmasta.

Elounda.

Kreikkalaista kylää.

Epäiltiin näitä kuolinilmoituksiksi?

Talo myynnissä.

Palasimme bussilla ja lähdimme ajelemaan takaisin päin. Ensin Agios Nikolaokseen, sen jälkeen Hersonissokseen ja sieltä edelleen Rethymnoniin. Matka kesti aamuiseen tapaan kolme tuntia. Totutusti nukuin suurimman osan matkasta, vaikka olisi pitänyt ehkä seurustella Pp:n kanssa. Mutta bussi toimii minuun kuin unilääke. Kerran pysähdyimme bensikselle, lähinnä vessatauolle.

Taukopaikan maisemia.

Vähän ennen kuutta saavuimme takaisin, kävimme vielä kaupassa ostamassa jäätelöä ja juomista. Katselimme hetken aikaa rannan jättiläisaaltoja. Kävimme vaihtamassa uimakamat ja hain rantapyyhkeen respasta, koska en ollut jaksanut sellaista ottaa Suomesta mukaani. Kävimme hieman kahlaamassa meressä, mutta emme uskaltaneet sen kummemmin uimaan. Menimme kuitenkin hotellin uima-altaalle. Tällä kertaa minäkin uskaltauduin uimasilleen, mutta vesi tuntui tosi kylmällä, ihan kuin Suomessa.

Sitten hetkiseksi huoneeseen juomaan Fantaa ja surffaamaan ennen kuin suuntasimme illallispaikkaan. Suunnittelimme menevämme Lissus-nimiseen ravintolaan, mutta se olikin niin täynnä, että jouduimme tyytymään Pagliaccioon, italialaiseen kippolaan. Otimme pizzet, ne olivat ihan hyvät. Maksoivat 25,10€, annoimme 30€. En tiedä onko tullut annettua liikaa tippiä. Saatiin tosin vielä jotkut leivokset kaupan päälle. Matkalla hotellille poikkesimme jälleen kaupassa ostamassa eväksiä seuraavan päivän retkeä varten. Ihmettelevätköhän ne jo siellä kaupassa kun käymme ostoksilla muutaman tunnin välein?

Illallispaikka.

Ilta jo saa.

Leivoksia tuli kaupanpäällisiksi.

Pagliaccio.