perjantai 17. elokuuta 2018

601# Cattolica, 3

18.7. - 21.7.2018, +31, Clear, Cattolica, Italy

Seuraaviksi päiviksi meillä ei ollut enää mitään järjestettyä ohjelmaa, vaan taaplasimme menemään omin päin. Pp:n plunssa osoittautui ärhäkäksi tapaukseksi; nokka vuoti, yskitti ja ääni oli käheänä. Sinänsä se nyt ei menoa hillinnyt, mutta mielessäni kävi ajatus jos tuollainen tauti iskisi minuun miesplunssa-versiona niin olisin täysin kanttuvei. Joten välttelin Pp:n läheisyyttä parhaani mukaan. Huoneessa oli kakkossänky parisängyn lisäksi, nukuin siinä yöni. Pp kyllä valitteli, mihin jäi rakkaus vastamäessä, mutta no can do.

Rannalla tuli käytyä päivittäin, joskaan emme koskaan siellä paria tuntia kauempaa viihtyneet. Säät suosivat, aurinko paistoi ja lämmintä riitti, eikä maanantain kaltaista ukkosmyrskyä enää tullut. Meri pysyi tyynenä. Ilmaisranta kelpasi meille edelleen hyvin.

Hotellimme uima-allasaluekin tuli kerran testattua.

Muutamana päivänä teimme pienen kävelyreissun läheiselle Monte Gabiccen kukkulalle, josta avautui hienot näkymät alas Cattolicaan ja Riminiin. Täällä oli jonkun verran näköalaravintoloita, joissa varmasti kelpasi istuskella auringonlaskua ihailemassa, me olimme vain päiväsaikaan. Sinne pääsi minijunallakin, mutta aikataulut eivät oikein mätsänneet meidän vastaaviin, joten me nousimme sinne jalkavoimin.

Näkymää Cattolican suuntaan Monte Gabiccelta.
Cattolican rantaa kuvattuna Monte Gabiccelta.

Yhtenä päivänä teimme omatoimisen retken Riminiin, paikallisbussilla. Olimme ostaneet tupakkakaupasta kahden zonan liput. Meille oli vakuuteltu, että kaksi zonaa riittäisi, mutta myöhemmin kun tarkistimme niin olisi pitänyt olla todennäköisesti kolmen zonan lippu. Eipä sinällänsä väliä, koska meiltä ei lippuja onneksi kyselty mutta olisihan tämäkin ollut kiva tietää. Liput olivat voimassa 24 tuntia, ne piti aktivoida ensimmäistä kertaa bussiin mentäessä leimauslaitteessa. Hinta oli 4,50€. Ensiksi menimme bussilla nro 125 Riccioneen noin vartin verran, jossa piti vaihtaa bussiin nro 11. Kävimme kuitenkin ensin Riccionessa katsomassa Mussolinin vanhaa lomakämppää, se oli juurikin bussiasemaa vastapäätä. Pytinki ei ollut auki, joten tarkastelu jäi ulkopuoliseksi. Sitten odottelimme hetken aikaa Riminin bussia. Oletimme, että täällä oli sama käytäntö kuin Roomassa, että keski- ja takaovista sisään, mutta ovissa kyllä vihjattiin, että olisi suotavaa käyttää etuovea. Kuitenkin muutkin marssivat röyhkeästi takaa sisälle, niin painelimme tietysti joukon perässä.

Mussolinin kesämökki.

Bussi oli pitkä haitarimallinen ja omituisen tyhjä. Pysäkit oli numeroitu, ja niitä piti kytätä silmä kovana, että osasimme jäädä oikealla pysäkillä pois, koska mitään automaattista digitaalinäyttöä ei ainakaan tässä bussissa ollut. Jäimme pois pysäkillä nro 10. Matka Riccionesta Riminiin kesti lähes puoli tuntia, mutta ei sinänsä tuottanut vaikeuksia. Kävelimme sitten ensiksi Fellinin puistoon, jossa oli hieno suihkulähde mutta rumat torimyyjien teltat. Ne pilasivat koko pössiksen. Jatkoimme sitten rantaan; yleinen ranta oli huomattavasti suurempi kuin kotirantamme Cattolicassa. Kävelimme eteenpäin kanavanrantaa pitkin, jossa haisi pahalle. Se oli täynnä kalastusaluksia meren puoliselta osuudeltaan, myöhemmin hienoja purjeveneitä ja lopuksi oli vain mitättömiä jollia. Pysähdyimme pieneen rantakahvilaan, josta otimme kalliit ice teat. Ne olivat itse asiassa vihreää teetä, mutta ihmeen kelvollisen makusia, á 4€. Täällä olisi hämmästykseksemme saanut myös shampanjaa, montaa eri merkkiä vieläpä.

Linja-auton tunnelmaa.
Suihkis.
Riminin ilmaisranta vaikutti tilavammalta kuin Cattolican.
Kahvila-kioskista olisi irronnut myös shampanjat.
Rimini.

Hetken levättyämme jatkoimme kävelyä saavuttaen Tiber-sillan. Se oli rakennettu jo ennen ajanlaskumme alkua ja oli edelleen niin vankkaa laatua, että autotkin käyttivät siltaa kanavan ylittämiseen. Kävelimme melkoisen rupeaman vanhassakaupungissa, kuvasimme eri aukioita ja tönöjä. Caesarkin oli ollut täällä aikoinaan puheita pitämässä, joskin kyseinen kivi jonka päällä hän oli pamlannut oli pöllitty aikojen saatossa. Malatestiano Temple oli suljettu; tätä keskeneräiseksi jäänyttä valtavaa kirkkoa oli alettu rakentamaan 1400-luvulla, mutta ilmeisesti kiinnostus oli lopahtanut kesken. Lounaan kävimme syömässä L'Atrov-nimisessä ravintolassa juna-aseman lähettyvillä ennen kuin palasimme takaisin kuumissa ja unettavissa busseissa pitkien vaihtoaikojen kyllästyttäminä takaisin Cattolicaan.

Tiber-silta. Se takimmainen.
Malatestiano Temple.

Cattolicassa ravintolan löytäminen ja valitseminen ei tuottanut kauheasti päänvaivaa. Lounaaksi suosimme usein piadina-nimisiä täyteplättyjä, jotka muistuttivat vähän tortilloja. Usein niihin sai valita täytteensä itse. Illallinen täyttyi enemmälti mättömäisistä pitzeistä ja hampurilaisista kuin mistään kulinaristisista snobbailuannoksista, mutta mitään tavattoman huonoa ruokaa emme saaneet missään. Alkuillasta kävimme usein drinksuilla, jotka kustansivat noin 8 € / drinkki, mutta mukaan alkoi tulemaan jo kaikenlaisia mielikuvituksellisia suupaloja, jotka kävivät melkein puolikkaasta ateriasta.

Lounaspiadina.
Drinksujen mukana tuli kaikenlaista lisähärpäkettä.

Perjantai-illalla meitä hämmästytti äkillinen kadulta kuuluva liikenteen melu. Katselimme parvekkeelta meininkiä, loppumaton letka moottoripyöriä ajoi pitkin kaupungin katuja. Myöhemmin kuulimme, että Cattolicassa oli tällä kertaa järjestetty vuosittainen Ducati-moottoripyörien kokoontumisajot, ja pyöriä oli kaikkialta Euroopasta.

Viimeisenä päivänä lähtö oli vasta kuuden jälkeen illalla, mutta olimme käyneet edellisenä iltana kysymässä respan Mauralta, olisiko myöhempi check out -aika mahdollinen. Tämä onneksi onnistui eikä maksanut kuin parikymppiä (check out aika olisi ollut muuten jo klo 10!). Hieman siinä tuli hotellille kaikkinensa lisähintaa (viikon ajalta ilmastoin 35€ + safetybox 10 € + myöhempi checkout 20€ + hotellivero viikolta 21€). Pystyimme kuitenkin tekemään ihmeen paljon asioita päätöspäivänäkin, eikä ollut sellaista kellon kyttäämistä valmiusasemissa kuin yleensä. Aika kului lähinnä tuliaiskauppoja kollatessa.

Omituisia paikallisalkon tuotteita.

Bussi tuli noutamaan lentokentälle ajoissa, matka kentälle kesti noin puolisen tuntia. Riminin lentokenttä oli tuskastuttavan pieni ja täynnä ihmisiä, kahvila oli vain tiski johon maksettiin ostokset ja kauppakin oli tosi huono, en keksinyt sieltä mitään ostettavaa.

Lento lähti ajoissa, paikkamme olivat aivan koneen takaosassa, rivillä 34. Alkumatkasta oli vähän turbulenssia, mutta saimme kuitenkin juomatilaukset tehtyä. Venetsia näkyi lentokoneen ikkunasta kivasti, kun iltakin oli jo pimentynyt. Lento meni mukavasti. Matkalaukut tulivat nopeasti, manchesterilaiset olivat saaneet odotella matkalaukkujaan tuntikausia. Aivan liian puhelias taksikuski heitti minut kotiin, jonne saavuin kahden jälkeen aamuyöstä.

Lentokentällä ei päässyt enää eksymään.
Illaksi kotio.

 

* * * *

Annan Riminille arvosanan 3/5. Odotin paljon pahempaa [turistirysää] mutta kyllä täällä sai viikon kulumaan, ja retket onnistuivat ja olivat mielenkiintoisia. Huonoimpana puolena oli italialainen käytäntö maksullisten rantojen suhteen, en oikein ymmärrä sellaista. Ruuat keskinkertaisia, hinta-laatusuhde ei ollut mikään kovin kallis. Looginen ja yksinkertainen meininki, joten täällä pärjäsi ihan hyvin vaikkei kauheasti englantia paikalliset tuntuneet osaavan (emmekä me italiaa). Ei ukotettu ja säätkin suosivat yhtä ukkosiltaa lukuunottamatta. Hotelli nyt olisi voinut olla kyllä parempi.

perjantai 10. elokuuta 2018

600# Venetsia

17.7.2018, Tuesday, +30, Scattered clouds, Venice, Italy

Heräilyä kukonlaulun aikaan, tarkemmin määriteltynä klo 5.30. Syy aikaiseen heräämiseen oli tämän päivän retki Venetsiaan. Cattolicasta oli varmasti lähemmäs 300 kilometrin matka suuntaansa, joten raskas päivä oli tulossa. Muutama suklaakeksi naamariin, sitten retkikassin pakkausta ja sitten menoksi. Suomalaiseen tapaan olimme viisi minuuttia etuajassa samalla tapaamispaikalla, josta lähti edellisenkin päivän retki San Marinoon. Tällä kertaa bussi myöhästyi peräti 20 minuuttia annetusta ajasta, eikä tätä edes mitenkään selitetty tai pahoiteltu. Ilmeisesti sama kellonaika oli annettu niin monelle muullekin.

Ensiksi ajelimme Riccioneen ja Riminiin, josta keräsimme kyytiimme vielä lisää matkailijoita, ennen kuin retki pääsi tosissaan alkamaan. Aluksi kysyttiin lounas- ja gondoliajeluhalukkuutta, nämä maksaisivat lisää. Pelkkä retki oli maksanut 80€ / naama, gondoliajelusta piti pulittaa parikymppiä ja ruuasta vielä 15€ lisää. Meitä vähän ärsytti aluksi, kun ei meinattu kertoa mitä lounas piti sisällään (allergikot, sienikriitikot jne varmasti arvostaisivat tätä), mutta onneksi ruokavaihtoehdot oli kirjoitettu ilmoittautumislomakkeeseen. Buukkasimme sapuskat ja gondolit.

Ensimmäinen siivu oli reilun sadan kilometrin mittainen, harmi vain kun kolari osui matkan varrelle, ja ruuhkautti tiet ja hidasti ajamista melkoisesti. Tähän tuhlaantui ainakin puoli tuntia aikaa. Taukopaikkana toimi perusbensis, jossa jonotus vessaan vei suurimman osan pysähdykseen myönnetystä ajasta. Ostin itselleni cappucinon ja jaoimme croissantin Pp:n kanssa puoliksi. Yksi ryhmäläisistämme oli vahingossa unohtanut Visa-korttinsa bensikselle, mutta onnekseen sai sen takaisin vielä ennen kuin olimme ehtineet jatkaa matkaa.

Bensiksen aamiainen.

Seuraava ajopätkä oli tietöistä ja valvontakameroiden asennuksista johtuvaa matelevaa laahustelua, joka tiesi meille lisää myöhästymistä ja vähemmän vapaa-aikaa sitten itse kohteessa. Saavuimme viimein Chioggian satamakaupunkiin, jossa siirryimme venekuljetukseen. Venho oli varattu pelkästään meidän ryhmälle, tilaa riitti mukavasti ulkona ja sisällä. Sisältä sai ostaa juomaa, jopa oluttakin jollaisen itse ostin. Yksi unisex-vessa oli, joten pääsi välillä vessaankin. Hyvä niin, sillä venematka Venetsiaan kesti vielä 1,5 tuntia. Se oli kuitenkin mukavaa vaihtelua pitkän (4,5 tuntia) bussimatkan päätteeksi. Venematka eteni laguunin suojissa, joten meno oli tyyntä eikä vene keinunut yhtään. Opas jatkoi turinointia Venetsiasta täälläkin, mikrofoni tuntui olevan viritetty korvia raastavalle tasolle.

Neljän ja puolen tunnin bussimatkan jälkeen siirryttiin veneeseen.
Tämän päivän veneemme.
Matalikko väijyi veneitä heti väylän ulkopuolella.
Nämä lauttahökkelit toivat mieleen Kambodzan.
Venetsia alkoi näkymään horisontissa.

Viimein saavuimme Venetsian ruuhkaiselle satamalle. Ryhmityimme, ja opas näytti meille illan tapaamispaikan. Aloitimme heti kävelykierroksen; meille jaettiin kuulokkeet ja seuraamme liittyi paikallisopas kävelykierroksen ajaksi. Hän ei tosin sanonut mitään, mutta ilmeisesti se oli lain vaatima juttu. Etenimme niin kovalla vauhdilla, että takanatulevat olivat jo vaarassa eksyä porukasta. Jatkoa ajatellen huomasimme viisaaksi seurata opasta kosketusetäisyydellä. Ihmisiä tungeksi valtavat määrät kapeilla kaduilla, kuvaamisesta eikä oikein kuuntelemisestakaan meinannut tulla mitään. Näimme nyt kuitenkin Huokausten sillan ja Pyhän Markuksen torin (Piazza San Marco) ja kirkon, kellotaulun, tornin yms.

San Giorgio Maggioren kirkko.
Pyhän Markuksen tori.
Basilico di San Marco.
Kello.

Jatkoimme sitten pieniä sivukujia pitkin lounasravintolaamme, nimeltään Canaletto. Se oli kuuma ja maailman ahtain ravintola. Meitä ängettiin seitsemän henkilöä neljän hengen pöytään. Jalat osuivat toisen henkilön jalkoihin, lautanen roikkui puoliksi ilmassa. Selkä oli seinää vasten niin, että tilaamaani spaghettia oli äärimmäisen vaikea syödä kun ei pystynyt kumartumaan lautasen ylle ollenkaan. Sain ruuan kuitenkin lopulta syötyä. Jälkkäriksi oli tiramisu, juomaksi vettä ja makeaa valkkaria samasta lasista nautittuna. Muita annosvaihtoehtoja oli lasagne, pesto-pasta, pizza margharita ja sienipitsa (hrr). Palvelu oli nopeaa ja ruokakin ihan hyvää, mutta puitteet olivat kehnot, joten arvosanaksi 2/5. Tästedes osaan arvostaa ympärillä olevaa ruhtinaalista tilaa vaikkapa lentokoneruokailussa.

Lounasspaghetti löysi tiensä lautaselle.

Ruokailun jälkeen meillä oli muutama tunti vapaa-aikaa, jonka käytimme shoppailuun, kävelemiseen ja valokuvailuun. Turisti-invaasion vuoksi kuvaaminen ei ollut kovinkaan helppoa. Ympärillä oli hyvinkin venetsialainen tunnelma. Olin käynyt täällä viimeksi vuonna 1992, jotenkin hämärästi muistin Pyhän Markuksen torin.

Kanavia.
Grand canal.
Huoh..kausten silta vuodelta 1602.
Dogen palatsi.

Klo 16.15 lähdimme järjestetylle gondoliajelulle (onkohan se nyt ajelu vai risteily?). Meidät oli jaettu neljään eri venekuntaan, kuuluimme veneeseen numero 2. Veneessä oli kuusi henkilöä + kuski. Ahdasta oli siinäkin, jouduimme istumaan jalat limittäin enkä pystynyt liikahtamaan koko sen puolen tunnin aikana minkä ajelu kesti. Lukuun ottamatta potentiaalista riskiä saada jalkaansa veritulppa kokemus oli ihan ok, vaikka kalskahtikin aika pahasti turrehommalta. Mutta kyllä tästä 4/5 liikenee, ja pakkohan tällainen ajelu on tehdä kun kerran Venetsiaan asti menee. Vähän tunnelmaa droppasi tietysti yhteisvene ja kun kuski höpötti koko ajan handsfreehensä.

Kanavat olivat gondolien täyttämiä.
Ajoneuvoon... nouse!
Gondolieerimme tänään.

Ajelun jälkeen meillä oli vielä hetki vapaa-aikaa. Kävimme limsalla Markuksen torin kulmalla. Täällä varotetaan kiskurihinnoista, mutta ainakin torin takaosassa limsoista ei tarvinnut maksaa kuin 3€ / juoma. Toista oli sitten ne torin vastakkaisilla puolella olevat baarit, jossa olut maksoi 13-19€, kahvi 11€ ja päälle tuli vielä kaikenlaisia muita maksuja ties kuinka paljon bändilisästä alkaen. Puolen litran vesipullo maksoi torilla 2,50€, mutta jo parin korttelin päästä samalla hinnalla irtosi litran leka. Kävimme myös turisti-infossa etsimässä vessaa ja Venetsian karttaa, mutta emme menestyneet kummassakaan.

Cool!
Veneasema.

Puoli kuudeksi suuntasimme tapaamispaikalle, ja vartin päästä sama laiva tuli meitä noutamaan jolla saavuimmekin. Matka Chioggiaan kesti saman puolitoista tuntia kuin tullessakin. Sisällä oli liian kuuma, joten istuimme suurimman osan ajasta ulkona. Siellä oli sangen miellyttävää; juuri sopiva lämpötila, pieni tuulenvire ja ennen kaikkea tilaa ja avaruutta ympärillä kaiken sen ihmiskuhinan jälkeen.

Saavuimme satamaan puoli kahdeksaksi, mutta menomatkan viivästysten vuoksi bussikuski ei ollut ehtinyt pitää riittävän pitkää lain määrittämää taukoa, ja meidän piti odottaa Chioggliassa vielä 40 minuuttia ylimääräistä. Kävelimme hetken aikaa rantaraittia. Pp:n plunssa oli pahentunut entisestään. Kurja homma kun lomalla tulee kipeäksi ja lentokoneestapa tuo tauti oli varmasti peräisin.

Chioggia.

Viimein kahdeksan jälkeen pääsimme jatkamaan matkaa. Aurinko laski peltomaiseman taakse värjäten taivaan nätiksi. Näimme rengaspalon erään kaatopaikan lähellä, mutta onneksi se ei hidastanut matkaamme. Opas puheli Casanovasta ja Verdistä. Pysähdyimme samaan taukopaikkaan kuin tullessa; opas oli venematkan aikana kysellyt valmiiksi etukäteistilauksia, jos jollekin tekisi täällä pitse vielä kauppaansa. Olimme varanneet 3€:n margarita-slaissit, oli ihan jees. Loppumatka kesti vielä pari tuntia, ensin Riminiin, sieltä Riccioneen jossa opaskin jäi pois kyydistä. Sen jälkeen Cattolicaan, jossa itse jäimme pois kyydistä hotellimme edessä, taisimme antaa jonkun rahan tippiä kuskillekin. Bussi jatkoi vielä Pesaroon viemään loput matkustajat veks. Kello oli jo liki puolen yön; ei oikein mätsännyt etukäteisaikataulut, mutta oli vähän huonoa tuuria matkassa. Ajomatkaa oli kuitenkin 400 kilometriä ja kolmen tunnin laivamatka päälle, niin kaikkea voi sattua. Mutta lopputulemana jäi fiilis, että kyllä retki kannatti tehdä. Opaskin paransi puhetapaansa päivän mittaan kuin sika juoksuaan, kyllä tästä voi 4/5 antaa. Aurinkomatkoilla olisi ollut mahdollisuus jopa kahden päivän retkeen - ja jotkut tällaisen olivat ottaneetkin - jolloin paluumatka hoitui itsenäisesti (hotelli ja junaliput vaihtoineen kuuluivat 200€:n hintaan. Ei välttämättä mikään huono idea olisi ollut sekään, sillä suurin osa turisteista tekee päivävisiittejä Venetsiaan ja meininki rauhoittunee jonkun verran iltaisin. Ja olisihan se ollut hieno nähdä Venetsia iltavalaistuksessakin.

Aurinko laski paluumatkan aikana.

torstai 2. elokuuta 2018

599# San Marino

16.7.2018, Monday, +26, Overcast, San Marino, San Marino

Heräsimme kahdeksan jälkeen. Hieman ehkä palelsi ilmastoinnin jäljiltä. Menimme aamiaiselle, se oli nyt hitusen helpompaa kun tiesi miten tuli käyttäytyä. Aamiaisen laatu pysyi edelleen melko huonona. Lisäksi ärsytti saksalaiset, jotka täyttivät hehtolitran vetoisia kahvikuppejaan siitä yhdestä ainoasta kahviautomaatista, etuilua unohtamatta.

Kävelimme jälleen kilometrin matkan ilmaiselle uimarannalle, jossa viivyimme puolisentoista tuntia. Aallot olivat hieman kasvaneet edellispäivästä, hengenpelastajilla oli täysi työ pitää porukka rantavesissä. Otimme aurinkoa, iltapäiväksi oli luvattu pilvistyvää ja myöhemmin illaksi ukkosta ja rankkasadetta. Kahdentoista aikoihin taivas vetäytyikin pilveen ja mekin palasimme hotellille.

Söimme hieman sipsejä samalla kun pakkasimme päivän retkikamat. Meillä oli buukattu iltapäivästä retki San Marinoon. Se tuntui jotenkin omituiselta ajankohdalta, kun yleensä on tottunut siihen, että retkille lähdetään aikaisin aamulla. Meidät käskettiin noutopaikalle klo 13.25, bussi oli kymmenen minuuttia myöhässä. Se tuli Pesarosta, ja oli jo melko täynnä väkeä. Me olimmekin viimeiset kyytiin nousseet.

Matka San Marinoon kesti vain noin tunnin. Se oli Titano-vuoren huipulla oleva 32 000 asukkaan kääpiötasavalta ja oli samalla myös Euroopan vanhin itsenäinen valtio (300-luvulta asti). Rajamuodollisuuksia ei ollut ja rajan ylitys tapahtuikin liki huomaamatta. Bussi ajettiin parkkiin, ja ensimmäiseksi menimme lisämaksulliselle minijuna-ajelulle (10€ / hlö, kesto noin 20 minuuttia). Minijuna-ajelun aikana kovaäänisistä tuli nauhoite maan historiasta - yllätykseksemme suomeksi puhuttuna - joskin se sisälsi samat lähes samat lätinät mitä opas oli meille jo bussissa kertonut. Kierroksen päätteeksi nousimme funicularilla kaapelihissillä ylös 750 metriin, San Marinon vanhaankaupunkiin. Maisemat olivat hienot, joskin taivaankantta verhosi jo harmaa yhteinäinen pilvikerros eikä mertakaan näkynyt.

Minijuna valmiina lähtöön.
Tunnelissa.
750 metrin korkeudessa.

Valokuvasimme näkymät ja sitten menimme hissin vieressä olevaan turisti-infoon. Täältä sai ostettua mukaan raahatuille passeillemme turistileimat, á 5€ (tämä siis oli vapaaehtoista, muutenhan täällä ei passin perään kyselty). Virkailija ihmetteli hieman uutta passiani, jonka olin saanut vasta reilu kuukausi takaperin. Poikkesimme pikaisesti tsekkaamassa kirkon (Basilica di San Marino) sisätilat. Taivaalta tuli muutama vesipisara. Jatkoimme sitten matkaamme pitkin "Noitien polkua" joka yhdisti vuoren rinteellä sijaitsevat linnakkeet toisiinsa. Olivat hienon näköisiä kun olivat rakennettu aivan vuorenseinämän päälle. Tarina kertoi, että aikoinaan noidiksi epäillyitä heitettiin jyrkänteeltä alas; jos he ilmalennon aikana alkoivat lentää, niin noitaepäilys varmentui, mutta jos mätkähtivät maahan... hmm, shit does happen. Aikaa oli suht rajoitetusti joten emme poikenneet linnojen sisälle; tarjolla olisi ollut näyttelyitä sekä San Marinon perustajan Pyhän Marinuksen jäännöksiä.

San Marinoa.
Funicular. Kaapelihissi.
Turistibyråå josta sai leimat passiin.
Tällaisen.
Linna.
Vanhankaupungin kujia.
Basilica di San Marino.
Noitien polku kiemurteli muurien päällä.

Turistikauppoja oli kapeilla kujilla tosi runsaasti. Ostimme eräästä kaupasta postikortit; ne olivat melko tyyriitä (1,40€ / kortti), mutta niihin oli liimattu postimerkit valmiiksi. Kalskahti vähän ukotukselta, mutta ajattelimme päästä helpolla (kortit eivät olleet tulleet perille vielä kahden viikon jälkeenkään). Mukaan tarttui myös kynä, sormustin ja muutama jääkaappimagneetti. Kortit kirjoitimme häthätää kivipöydällä. Vessan etsimiseen kului myös hieman aikaa. Yksi sellainen automaattivessa löytyi, mutta kummatkin kopeista oli rikki eikä ovi avautunut. Löysimme postilaatikon ja postitimme kortit (San Marinon merkit eivät kelvanneet enää Italian puolella).

Linnake oli rakennettu vuorenseinämän huipille.
Parveke.
Rikkinäinen vessa.

Menimme Domus-nimiseen kahvilaan. Pp otti cappucinon, minä Easy Speak-nimisen san marinolaisen kaljan - tykkäsimme tästä molemmat, vaikka Pp ei yleensä voi sietää olutta. Täällä pääsi myös vessaan, joten hyvempi homma.

San marinolainen bisse.

Kävelimme sitten vielä hetken kylillä, näimme vahdinvaihdon Piazza della Libertalla (Vapaudenaukio, vahdinvaihto aina puolelta). Olivat vartioimassa kaupungintaloa, Palazzo Pubblicoa. San Marinossa oli maailman pienempiä armeijoita, joskin vapaaehtoinen sellainen. Lopulta tulimme ulos Porta San Francesco-portista; se oli rakennettu 1300-luvun puolivälin jälkeen, uudelleen sata vuotta myöhemmin ja vielä kolmannen kerran 1500-luvun puolivälissä. Ehdimme käymään vielä viimeisessä turistikaupassa ostamassa Pp:lle magneetteja ennen kuin bussimme lähti klo 18 takaisin kohti Cattolicaa.

Piazza della Liberta.
Poke.
Porta San Francesco johti vanhaankaupunkiin ja sieltä pois.

Pp tunnusti bussissa kurkkunsa olevan kipeä ja fundeerasi olisiko saanut flunssan lentokoneesta. Lentokoneet kun ovat niitä varsinaisia tautipesiä. Lisäksi meteorologit näyttivät kyntensä saamalla ennusteensa kohdilleen; alkoi ukkostamaan ja satamaan voimakkaasti. Salamat löivät ja kadut tulvivat. Onneksi bussi pysähtyi hotellimme edustalla eikä noutopaikalla, joten pääsimme kuivina hotelliimme. Olimme tosin jättäneet pyyhkeet ja uikkarit parvekkeelle, ne olivat läpimärät. Kylppärin katto vuoti kuin seula, en ole varma olisiko siitä pitänyt jo ilmoittaa jonnekin? Kellokin oli jo melkoisesti ja olisi pitänyt lähteä illalliselle mutta ulosmenosta ei ollut puhettakaan. Kävimme kysymässä alakerran baarista saisiko sieltä ruokaa - pizzaa ja spaghettia oli listan mukaan tarjolla puoli yhdeksään saakka, mutta tilaaminen ei kuitenkaan onnistunut, syy jäi epäselväksi. Emme saaneet edes Irish coffeeta, mutta onneksi edes gintonicit irtosivat. Joimme niitä parikymmentä minuuttia, ja huomasimme sateen loppuneen. Kipasimme sitten äkkiä ulos etsimään ravintolaa, Pp oli googlettanut meille pahannimisen Pirata-ravintolan. Tarjoilijat osasivat niukalti englantia, mutta saimme kuitenkin pizzet tilattua. Ne olivat ihan ok. Hinta juomineen oli 22€ ja risat, joten oli edukaskin. Ennen hotellille paluuta poikkesimme vielä kauppaan. Väkeä tuntui olevan huomattavasti vähemmän liikenteessä kuin edellisiltana, sade oli ilmeisesti sotkenut muidenkin suunnitelmat. Pilvisestä päivästä huolimatta naamamme punoittivat.

Keli muuttui kaatosateiseksi.
Illallisravintolamme.