889# Parturivertailuraportti

Maakunnissa on tullut kierreltyä partureissa, ja hyvin usein ne ovat niin samanlaisia. Ei niitä pysty laittamaan järjestykseen; välillä on hyviä ja välillä vähän huonompia. Mutta esitellään nyt tällä kertaa pari: toinen on lähiseutuni parturi, toinen tukkalaitos Tokiossa.

10.7.2025, Thursday, +19, Overcast, Helsinki

Minun piti lähteä viikonloppuna maakuntakierrokselle parturiin, mutta olin vähän voipunut, eikä yhtään huvittanut lähteä esmes Ouluun tai Kajaaniin, joten päätin suosia kerrankin lähiseutuni parturia. Netin ajanvarauksen perusteella se oli suosittu parturi, ainakin ilta-aikoja sai haeskella. Toki oli lomakausi, joten ehkä parturitkin olivat lomilla ja henkilöstövajetta esiintyi. Varaustaulukosta laitoin "kuka tahansa käy", ja järjestelmä arpoi minulle harjoittelijan. Se ei sinänsä haitannut, olen käynyt niillä ennenkin. Minulle ei ole niin tarkkaa jos tukka vähän feilaa, ja tarvitseehan parturikin harjoitusta. Tälläkin kertaa sai -30%:n alennuksen (hinta alennuksen jälkeen 26€ ja rapiat), mutta samalla leikkausaikaa oli pidennetty 30 minuutista 45 minuuttiin.

Olin vähän etuajassa, mutta parturi otti minut heti vastaan. Tervehtiminen luonnistui reippaasti. Parturina oli aasiatar, mutta osasi kyllä natiivifinneä, vaikka ei kuulemma hänen varsinainen äidinkieli ollutkaan. Minut istutettiin välittömästi pesutuoliin ilman mitään suojaa tms, ja asento tuolissa oli huono. Vähän jännitti kun pelkäsin, jos vesi vyöryy lavuaarin yli kastellen paitani, sellainen tunne oli koko ajan. Tukanpesu onnistui, tosin sen osaan tehdä itsekin kohtalaisesti joten ei mikään varsinainen taidonnäyte. Ilmeisesti ohjelmanumeroon kuului myös jonkunlainen päänhieronta, tämä oli ehdottomasti parhaiten hallussa - aivan kuin välitön orgasmi päänahkaan. Otteet olivat jämäkät ja voimakkaat.

Tukanpesun jälkeen minut ohjattiin penkkiin, joka oli sekin jumalattoman epämukava, ja tuntui olevan kaiken lisäksi vinossa. Seinät oli koristeltu kummallisilla mainoksilla ja julisteilla, peilien reunat oli vuorattu täynnä erikoisilla, aiheeseen liittymättömillä tarroilla. Aivan kuin olisi ollut jonkun teinin huoneessa. Radiosta soi brittipoppia. 

Tukanleikkuuohjeiksi koitin antaa selkeät pyynnöt; painotin moneen kertaan, että tärkeintä on tukkaa lähtee paljon - kasvatan sen sitten kyllä takaisin, muulla ei ole niin väliä. Tässä kuitenkin epäonnistuttiin; se ei ole harvinaista ollenkaan, vaan samaa käy tuon tuosta vaikka olisi minkälainen alan ammattilainen. Parturista kyllä huomasi hänen olevan harjoittelija; paljon epäröintiä, paljon turhaan pyörimistä tuolin ympäri, kummallinen työjärjestys eikä muistanut lähtiessä pyyhkiä huiskulla naamaa hiuksista. Niska onnistui ihan okei, siihen hän käyttikin suurimman osan ajasta. 

Small talk sujui hyvin, tuote-esittelyt ja pakkomyynnit myös varsin luontevasti muttei tuputtavasti. Rahastus ja kohteliaat päivänjatko-toivotukset onnistuivat. Parturin luonne oli myös kohdillaan. Kehityskelpoisuus oli aistittavissa. Vähän harjoittelua lisää, niin tulee varmasti myös lisää varmuutta ja nopeutta, mutta riskejä pitää uskaltaa ottaa. Mikään ei sapeta parturin jälkeen enempää kuin muiden kommentit "eks sä käynykkään parturis?". Arvosana 2/5.

8.9.2025, Monday, +33, Scattered Clouds, Tokyo, Japan:

Olin tuntikausia kahlannut partureita netissä läpi, ennen kuin uskalsin tehdä varauksen. Ensinnäkin, paikan pitäisi löytyä joten kuten helposti - Japanissa tiettyyn osoitteeseen navigoiminen oli erilaista kuin meillä, kun osoitteet olivat merkitty mystisillä koordinaateilla, esim. 1-12-11. Sen lisäksi liikkeet harvoin olivat katutasossa, vaan niitä oli jättimäisten korkeiden talojen eri kerroksissa tai ostoskeskusten komplekseissa. Toisekseen, kaikkien partureiden nettisivut olivat toinen toistaan sekavampia - en tosiaan tiedä mitä eroja oli kupongeilla ja menuilla. Japanissa oli tuhannen jenin partureita, jossa pää pistettiin pakettiin 10 minuutissa, mutta mä halusin vähän erilaista, vähän parempaa. Valikoimat olivat vaan niin valtavia, enkä tiedä mitä erilaiset käsittelyt tarkoittivat. Mitä selkeämpi valinta, sen parempi. Hinta tietysti muodostui valikoiman mukaan + sen mukaan kuka oli leikkaajana. Parturit oli onneksi lueteltu nettisivuilla, huvittavilla anekdooteilla lisättynä (en tiedä miten parturin horoskooppimerkki tai veriryhmä vaikuttavat kenenkään valintaan?). Liikkeen sisälläkin hinnat siis vaihtelivat reilusti sen mukaan kenen luona oli leikattavana. Lisäksi halusin ehdottomasti naisparturin, koska... sanotaanko nyt näin, etten halua toisen miehen antavan päähierontaa minulle, oli se sitten kapeakatseista tms. Lisäksi jos parturi osaisi muutaman sanan englantia - ihan vain varmuuden vuoksi, olisi se mukava lisä. 

Tällainen paikka toivon mukaan löytyi Akasakasta. Sinne oli kämpiltä 13 metropysäkin matka Ginza-linella, ja toki käveltävää riitti sitten molemmissa päissä muutenkin. Vaikka liikkeen nimessä olikin kirjainyhdistelmä NY, epäilin silti paikan englannin kielen osaamista. Minulla oli mennyt varmaankin tunti varauslomakkeen täyttämisessä. Nimikin piti kirjoittaa vielä katakanalla. Huomasin myös ensimmäistä kertaa kauhukseni, että sukunimeni muistuttaa japaniksi melkein eroottista baaria. 

Minulla oli melkoinen matka parturiin, ja olen aika huono liikkumaan asemilla, joten varasin tähän aikaa turhan paljon. En ollut aiemmin käynyt Akasakassa, mutta löysin parturin helposti. Se oli kakkoskerroksessa, kapealta sivukujalta lähti raput alas tankotanssibaariin ja ylös parturiin. Mulla oli 45 minuuttia aikaa odotettavana joten menin FamilyMartiin, ja hain evästä ja löysin pienen matkan päästä penkin ja rauhallisen paikan. En tiedä kuuluiko se jollekin taloyhtiölle, mutta sain kulutettua siinä aikaa. Lopulta ajan kuluttua kävelin parturiin ja onnistuin hiostumaan niin, että olin aivan kuin suihkusta tullut. Olin kaksi minuuttia etuajassa, parturin ovella oli kaksi naista ottamassa minut vastaan. Ensiksi tavarani laitettiin lukittuun kaappiin. Sitten ohjattiin tuoliin, jonka foot rest oli niin ikävä, kompuroin siihen koko ajan. Pahoittelin ensin anteeksi kun olin niin hikinen, toinen naisista toi minulle kylmän märän pyyhkeen ja toinen föönasi minua kuivaksi. Sitten kysyi minkäslainen tukkamalli tehtäisiin. Aika hyvin hän osasi ottaa kopin asiasta. Homma aloitettiin tukanpesulla, kyseli jostain shampoista ja tuoksuista niin, että pystyin vastaamaan pelkästään "daijoubu desu". Nainen osasi hyvin englantia, mutta koska haluan kehittyä japaninkielessä niin puhuimme melkein pelkästään sitä. Hän tuntui pitävän small talkista, mutta osasi kysyä sellaisia kolmen sanan kysymyksiä jotka ymmärsin ja sain parhaimmillaan jonkun vastauksenkin aikaiseksi. Parturin nimi oli Misa-san, puhuttelimme toisiamme etunimillä (olimme esittäytyneet virallisesti "yoroshiku onegaishimasu").

Tukanpesun jälkeen nainen leikkasi kuontalon. Hän oli yllättävän hidas, tai sitten pelasti tahalleen aikaa, sillä minulla oli tunnin aika varattuna. Samanlainen juttu kuin aina Suomessakin, että jättävät linnunpesän päälaelle, mutta pyysin leikkaamaan siitä lisää. En tiedä miellyttikö pyyntöni häntä, mutta teki työtä käskettyä. Lopulta kelpuutin homman. Sitten tuli vielä päänhieronta. Se kesti ehkä vartin, mutta oli tosi hyvä. Naisella oli melkoisesti voimaa sormissaan, sillä se todella tuntui. Lopuksi vielä föönattiin tukka (tuolia piti vaihtaa myös hieronnan ajaksi ja tuntui, että joka kerta kompuroin siihen hemmetin tuoliin, mutta en muistanut sitä sanaa japaniksi (dojikko), jotta olisin voinut vitsailla riittävästi asiasta. Näin kuitenkin naisen naamasta, että ajatteli samaa asiaa. Sitten sain tavarani kaapista, ja sen jälkeen maksoin lystin kortilla - maksoi japanilaisille kauhistuttavan luvun euroissa 44,44 - olisikohan ollut alle 7500 yeniä. Laskuttaja oli eri nainen, ja oma parturini oli jo siirtynyt ulos "saatille". Annoin hänelle Suomesta tuomani Muumilimsan lahjana - nämä hämmentyvät tuliaisesta joka kerta yhtä paljon. Sen jälkeen kumarreltiin puolin ja toisin; käveltyäni jo kauas käännyin vielä katsomaan taakseni, ja nainen kumarteli edelleen. Kyllä ne japanilaiset vaan osaa tämän. Muuten annan parturikokemuksestani arvosanaksi 4/5.

888# Rodos, 4

24.7.2025, +31, Breezy, Rhodes, Greece

Heräsimme yhdeksältä, käsittämätöntä miten voi unettaa niin paljon kymmenen tunnin yöunien jälkeen? Myös nähtyjen unien määrä on jotenkin infernaalinen; olin hommannut toisen työn itselleni siivoojana, jossa pärjäsin mielestäni hyvin, ja katsoin olevani oikeutettu jopa palkankorotukseen, mutta pomo haukkui minut ja sanoi minun olevan onnekas kun en saisi potkuja. Lisäksi luulin tuntipalkkani olevan 150€, vaikka se oli 13,90€...

Aamiaiselle suunnittelimme menevämme samaan paikkaan kuin aiemminkin, mutta se olikin täynnä viimeistä paikkaa myöden. Joten jouduimme lähtemään etsimään summamutikassa uutta aamiaispaikkaa, eikä siitä oikein meinannut tulla mitään. Lopulta päädyimme Kokoraki-nimiseen kippolaan. Siellä kummallinen viiksiniekka-tarjoilija otti meidät vastaan ja oli tosi mukava. Pp tilasi croissantin turkeyllä ja juustolla, appelsiinimehun ja cappucinon, itse otin cappucinon niin ikään, mutta syötäväksi kanapiiraan. Tykkäsimme ruuista ja tarjoilijasta (jälkimmäistä emme tosin syöneet), joten oli hyvä paikka.

Aamiaista.

Sitten palasimme hotellihuoneeseen aurinkorasvaamaan itsemme ja pakkasimme ns. retkivarustuksen. Olimme googlailleet edellisenä päivänä Filerimos crossia, ja olisimme halunneet päästä sinne järjestetyllä retkellä (sinne ei ollut julkista liikennettä, joten oli varsin hankala päästä omin avuin ilman autoa). Mikään retkenjärjestäjä ei kuitenkaan järjestänyt pelkkää Filerimos Cross retkeä, vaan se oli yhtenä osana Perhoslaakso-retkeä jonne me menisimme myöhemmin. Joten homma piti sitten hoitaa täysin omatoimisesti. Ei muuta siis kuin kävellen Rhodoksen taksiasemalle; siellä oli pari taksia jo vartoomassa, kysyimme ensimmäiseltä paljonko kyyti maksaisi. Hän sanoi sen olevan kiinteähintainen 24€. Tartuimme tarjoukseen. Kuskina oli hieman vanhempi herrasmies, joka tuntui koko ajomatkan keskittyvän kaikkeen muuhun kuin ajamiseen; milloin penkoi keskikondolista kamaa ja milloin räpläsi mitäkin vehjettä. Välillä ajoi niin lujaa kapeita kujia, että hirvitti. Paikka sijaitsi 267 metriä korkean kukkulan huipulla. Mutta pääsimme kuitenkin perille n. 25 minuutin ajon jälkeen. Tässä vaiheessa äijäkin muuttui ystävällisemmäksi, ja kertoi anekdootteja riikinkukoista, joita täällä olisi pilvin pimein.

Riikinkanoja ja -kukkoja tosiaan oli. Ne olivat samanlaisia kuin Korkeasaaressa, ja naukuivat kuin kisset yhtä lukuun ottamatta, jonka ääni oli kuin sumutorvi. Alueella oli kahvila, sitten sellainen lehtokuja jonka päässä itse suuri risti ja pieni kirkko. Ristiltä avautuivat hulppeat näkymät Rodoksen saarelle ja lentokentälle. Kujan toisessa päässä olisi ollut jokin arkeologinen nähtävyys, mutta sinne maksoi 10€ / naama, ja nyt ei oikein kiinnostanut kivikasat kuumassa, sillä olimme suunnitelleet palaavamme osan matkaa takaisin jalkaisin.

Ensimmäiset riikinkukot tulivat tervehtimään jo parkkiksella.

Uroot ottivat iisisti viuhkojensa kanssa tähän aikaan vuodesta.

Pitkä varjoinen baana.

Maisemat kukkulalta.

I'll protect ya.

Lentokone laskeutumassa kentälle.

Kirkko.

Kirkko sisältä.

Otimme kaffelasta frapet ja ice teat, maksoivat vain hikisen 8,40€, annoimme kympin. Niitä oli kiva hörppiä puiden varjossa ja samalla seurailla riikinlintuja. Ilmeisesti täältä olisi saanut jonkun jyväpussin myös niitä varten, sillä osa muista turisteista näytti ruokkivan niitä. Näimme pari yksilöä lentävän puuhunkin, olipa kummallinen näky nähdä sellaisen linnun nousevan ilmaan.

Kahvila / kiska.

Torilla on tottunut varpusiin ja puluihin, mutta...

Lähdimme sitten kävelemään alas Ialysosin kylää. Matka yllätti meidät pituudellaan, sillä taksikuski oli ajanut tänne ylös vuorelle niin huomaa vauhtia, että ajattelimme matkan olevan puolet lyhyempi. No, mikäs siinä oli alaspäin tallustellessa, joskin kumpaisenkin jalat meinasivat nyrjähtää. Kuumuus ei ollut tukalaa, sillä pieni vilvoittava tuuli kävi välillä meitä jäähdyttelemässä. Alkumatkasta henkilöauto pysähtyi viereemme, ja tupakkia poltteleva mieskuski olisi tarjonnut meille kyydin alas. Vaikutti ystävälliseltä eleeltä, kyydissä hänellä oli pienessä autossaan muija ja lapsi. Ilmoitimme tarvitsevamme liikuntaa mutta arvostavamme hänen tarjoustaan.

Sitten kävelemään.

Ialysoksessa vietettiin siestaa.

FC Ialysoksen futispyhättö.

Yllättävän raskas reissu se lopulta oli, vastaan tuli yksi kävelevä nainen. Miten koville hänellä mahtoikaan ottaa jos meinasi koko matkan kävellä ylämäkeen? Viimein päästyämme Ialysosin kylään odotimme matkanteon helpottuvan; kävisimme ensin baarissa ja sitten ottaisimme taksin takaisin Rodokseen. Ensinnäkin, auki olevaa baaria sai metsästää sika kauan, ennen kuin sellainen löytyi, ja sekin oli niin kummallinen, että meidän piti lähteä pois. Löysimme taksiaseman, ja hengailimme siinä reilut viisi minuuttia, mutta homma vaikutti niin epätoivoistelta että menimme viereiseen kahvilaan limuille. Sitten koitimme pysäytellä uudestaan takseja lennosta, mutta kaikki ajoivat ohi. Löysimme bussipysäkin ja ostimme automaatista liput – piti olla tasaraha, sillä automaatilla ei ollut antaa vaihtorahoja. Ostimme ne sitten lopulta pankkikortilla. Saimme liput, mutta bussia ei tullut, eikä missään ollut aikataulua koska sellainen tulisikaan. Lopulta yksi taksi ajoi pysäkille, vilkutteli valoja ja otti meidät kyytiin. Taksissa oli etupenkillä jo joku toinen kreikkalainen äijä, ja olimme varmoja, että meidät vietäisiin jonnekin kaatopaikalle ryöstettäväksi. Ukko kuitenkin heitettiin jonnekin kukkulan päällä olevalle hotellille, ja sitten kuski kysyi minne haluaisimme mennä. Pyysimme häntä ajamaan hotellille; matkalla hän löi yhtäkkiä jarrut tiskiin ja poimi kaksi yhtä epätoivoiselta näyttävää turistia kuin olimme itsekin olleet hetkeä aiemmin. Turistit olivat yhtä hämmentyneitä kuin mekin, kun autossa olikin jo valmiiksi jengiä. Pienen harhailun jälkeen taksikuski osasi kuitenkin hotellillemme, ja maksoi vain 15€. Emme antaneet tippiä, se tuntui hieman risoavan kuskia. Mutta tällaisesta keikasta...

Bussilippuautomaatti.

Autio taksiasema.

Hotellilla vaihdoimme häthätää uimakamat päälle, ja menimme rannalle. Vähän ehkä heikottikin sillä olimme tehneet melkoisen retken ja kävelyn ja kärsineet kuumasta, emmekä olleet syöneet mitään sitten aamiaisen. Uinti kuitenkin teki ihan hyvää.

Uimisen jälkeen kävimme kaupassa tekemässä juomatäydenniksiä. Sitten join sunnuntaina ostamanni Vergina-kaljan, ja kylläpä se olikin hyvää. Pp:lle oli hommattu ouzo-pullo, ja aloimme juopottelemaan parvekkeella seuraavaksi sitä. Samalla tein matkavakuutushakemusta aiemmin peruutetusta Pohjois-Makedonian matkastani, kylläpä siinäkin oli hermot koetuksella.

Klo 20.20 lähdimme illalliselle. Löysimme melko nopeasti ravintolakadulle, tällä kertaa ei ollut mitään suomi-huutelijoitakaan. Päädyimme Napoleon-ravintolaan, jonka sisäänheittäjänaisella oli helppo työ saada meidät ineen. Pp tilasi giouvetsin, minä tilasin porsasgyroksen. Kaikki tarjoilijat olivat mukavia ja palvelu nopeaa ja ruoka loistavaa. Kaupan päälle saimme pikarilliset ouzoa. Hintakin oli 40,40 tms, annoimme 45€. Loistava setti. Sitten vielä hotellille suihkuun ja blogaamaan.

Illalliskippola Napelon.

Gyros.

Pp:n giouvetsi.

887# Rodos, 3

 23.7.2025, Wednesday, +32, Clear, Rhodes, Greece

Nukutti kovasti koko yön, ja vielä silloinkin kun Pp herätteli yhdeksissä. Tänään ei ollut sen koommin mitään agendaa, joten ei ollut kiire minnekään. Menimme sitten aamaiselle hotellin lähettyvillä olleeseen paikkaan jossa olimme olleet aiemminkin. Pp tilasi taas cappucinon, mehun ja corissantin, itse tilasin americanon ja juustopiiraan – olisin tilannut pinaattipiiraan, mutta sitä ei ollut saatavilla. Toinen tarjoilija toi meille englantilaiset aamiaiset, mutta ymmärsimme sanoa, että nämä tuskin ovat meidän annoksia. Aamu alkoi muutenkin vähän nihkeästi sillä huomasimme, että meitä oli hieman kusetettu Aurinkomatkojen toimesta. Olimme ilmoittautuneet perjantaille riistohintaiselle retkelle, ja muutenkin se ei mennyt edes toiseen niistä paikoista joihin olisimme halunneet – toinen retkentarjoaja olisi vienyt meidät kumpaankin paikkaan yli puolet halvemmalla!

Aamiainen.

Sitten uimaan; lilluttelimme melkoisen tovin lämpimässä vedessä, ja palkitsimme uintirupeaman rantabaarin frappeilla. Kun palasimme takaisin hotellille, siivoojat olivat onneksi jo käyneet.

Vähän aikaa levättyämme ja vilvoitettuamme hotellilla, päätimme lähteä vanhaankaupunkiin. AT olisi tulossa tänne parin viikon päästä, mikäli hänen ketaransa sen sallisi, joten olimme päättäneet tehdä hänelle pienen kaksiosaisen aarteenetsintänumeron. Menimme hakemaan pienen putelin ouzoa kaupasta, ja kävimme sitten piilottamassa sen vanhankaupungin muuriin. Veimme toiseen paikkaan mystisen viestin, jossa oli varsinaisen aarrekätkön sijainti. Piilotimme viestilapun niin ikään seinään. Lähetimme AT:lle koordinaatit ja vinkkaavan kuvan. Saapa nähdä löytääkö hän niitä koskaan, tahi pääseekö ukko edes matkalle onnettomuutensa jäljiltä (toim.huom: ei päässyt mutta sitä vastoin oma serkkuni ja AT:n veli etsivät tätä saman aikaisesti kilpaa - voittajaksi selviytyi AT:n veli, onnittelut!).

Kävelyllä.

Botskeja satamassa.

Aukio jolle kätkimme aarteenetsinnän ensimmäisen viestin.

Vesiposti, Jack Nicholson ja "ehellisyys".

Kävimme juomassa baarissa gin-tonicit ja toisessa baarissa otimme kaljan ja prosecon. Siellä oli ystävällinen myyjä, ja päätimme syödä hieman myös ranskalaisia perunoita kyytipojaksi. Naistarjoilija ukotti meidät ottamaan myös riistohintaiset tzazikit ja leivät. Ranskalaiset perunat olivat parhaimmat mitä olin koskaan syönyt, mutta hinnan kusetuksesta jäi niin ikävä maku suuhun.

Drinksupaikka.

GT.

Lounaskippola.

Pientä hiukopalaa.

Kävimme sitten vielä iltauinnilla. Jotenkin täällä tuntuu jo kuudelta, että ilta on tullut, mutta Suomessahan tuo on vasta iltapäivää. Uiminen oli kuitenkin yhtä mukavaa.

Illalliselle painelimme joskus puoli kahdeksan aikaan. Meidän teki mieli pitseä; sellaiset paikat jossa sisäänheittäjät huutelivat typeriä ”mitä kuuluu kukko kiekuu”-tason läppiään sivuutimme suosiolla. Löysimme Daphne-nimisen (tai Dafni, riippuen kirjoitusasusta) ravintolan, jonka henkilökunta oli vähän ei-meitä-miellyttävää, mutta ruoka oli vähän parempaa. Tilasin Tuna-pitsan, Pp otti special-pitsen. Omani oli hyvä, annoin arvosanaksi 4/5, Pp ei niin välittänyt omastaan. Sanoi, että oli suolaton ja juustoton.

Illallisravintola Daphne.

Pp:n pitse.

Oma rasvalätty.

Kävelimme sitten vielä hetken länsirantaa pitkin ennen kuin palasimme kaupan kautta hotellille. Oli taas niin kovin väsy, vaikka olikin sellainen ns. helpompi päivä.

Diagoras monument.

Aurinko kun päätti retken.

886# Rodos, 2

22.7.2025, Tuesday, +33, Clear, Lindos, Greece

Mua sitten ärsytti hotellihuoneemme vessa. Se oli olevinaan fiini, mutta ovi narisi kuin syötävä aina kun sen avasi ja sulki, ja kaiken lisäksi se avautui vielä vähän väärään suuntaan. Lisäksi oli vaikeuksia sulkea vessan ovi sisäpuolelta. Sekään ei ollut mitään verrattuna itse vessanpyttyyn. Se oli Karag-merkkinen, mutta en tiedä kuinka lyhytmunainen suunnittelija siinä oli ollut sillä mulla ainakin otti vehkeet kiinni porsliiniin kun yritin istuskella toimittamassa kakkosta. Ja se sitten osasi tuntua ikävälle + eikö sellaisesta voi saada jonkun taudin? Joko olen alkanut kasvamaan pituutta kummallisista paikoista tai sitten vessanpytty on todella surkea. Arvosana saviruukulle 1/5.

Tänään olimme suunnitelleet omatoimiretken Lindokseen, ja sinne oli paras lähteä heti aamusta, joten herätyskello soi jo klo 7.30. Aamiaiseksi oli edellisenä iltana ostettu kolmiovoileipä (yäk), keksejä ja sipsejä. Sitten piti vielä aurinkorasvata, yms. Tuntia myöhemmin olimme jo matkalla bussiasemalle. Saimme ostettua bussiliput kojusta, maksoi vain 5,50€ / naama. Ei pöllömmin 1,5 tunnin bussimatkasta (51 km suunta).

Bussi tuli jo lähtöasemalta semitäyteen ja täyttyi sitten pikkuhiljaa matkan edetessä. Jostain kylästä tuli vanhempi mummo joka ajoi penkillä olevat pois, valtasi koko kahden hengen penkin itselleen. Iso lauma italialaisia ja jotain aasialaisia (oma veikkaukseni indonesilaiaia) tuli bussiin myös välipysäkiltä, joten osa jengistä joutui jopa seisomaan. Kaikenlaista muutakin haastetta matkan aikana oli, joten dösä saapui Lindosiin reilut viisi minuuttia myöhässä.

Korpimaata riitti.

Lindosin bussiasema oli päätien varrella vuoren keskivaiheella, joten sieltä piti kävellä alas itse kylään (ja myöhemmin tietysti takaisin ylös). Väkeä oli hemmetisti, kadut olivat ahtaita ja kuumuus oli rajua. Tänään piti olla viikon ”kylmin” päivä, ja siksi olimme valinneet tämän tiistain retkipäiväksi, mutta hiki virrasi heti. Meidän oli pakko suoritua ensimmäiseen kahvilaan frappelle ennen kuin saimme tehtyä yhtään mitään.

Ensimmäiseksi frappelle!

Linnake kahvilasn terdeltä kuvattuna.

Kahvit piristivät mutta vain hetkeksi. Ostimme lisää vettä kaupasta ja lähdimme kävelemeään ylös linnakkeelle. Puolivälissä tuli vastaan lipunmyyntikoppi; Akropolin linnakkeelle maksoi sisään hurjat 20€/ naama (mahtoiko itse Ateenan Akropolikselle maksaa edes noin paljoa?).

Kisse ja kasse.

Lindos.

Linnakkeelle piti vielä kavuta koko joukko portaita jotka olivat liukkaita ja pölyisiä. Pahinta oli kuumuus, sillä vaikka mittari näytti vain +33 astetta, niin siellä oli todella tukalaa. Ei pienintäkään tuulenvirettä eikä varjoa. Hiki valui valtoimenaan paidan ja shortsien sisällä aina kenkiin saakka, kastellen kledjut märäksi. Pp näytti pärjäävän paremmin kuin mie. Kyllä me silti jonkunlaisen tovin täällä vietimme.

Kivikasoja kuumassa.

Hauska kuvitella miltä täällä näytti 2500 vuotta sitten.

Muureja lukuun ottamatta linnake oli aika ränsistynyt.

Merta joka puolella.

Uima-allas.

Varjoisassa huoneessa kelpasi "jäähdytellä".

Linnakkeelta päästyämme marssimme kippolaan ja tilasimme pitkän venkoilun jälkeen Aperol Spritzit. Tarjoilijattaret tuntuivat olevan järjestäen köhässä, mutta ei auta. 10€:n kappalehintaan ostetut juomat maistuivat kyllä. Vessakin oli siisti. Olo tuntui hieman refressanneen.

Baaritiskillä.

It's-a me, Mario!

Tutut Aperol Spritzit.

Kiertelimme sitten muutamia kauppoja läpi muttemme ostaneet mitään, emme löytäneet Pp:lle edes thimbaalia. Takaisin aukiolle päästyämme menimme vielä sen laidalla sijaitseneeseen kippolaan jossa Pp tilasi pinaattipiiraan ja itse jonkun paninihässäkän. Oma valintani harmitti, sillä siihen tuli kylmiä tuotteita mukaan + majoneesi, ja olin varma, että sellaisesta saa täällä vatsataudin. Juomaksi otimme fuse ice teat. Peruslipton on minusta parempaa.

Tyytyväisiä kissejä.

Lounaskippola.

Lounas.

Sitten nousimme mäen takaisin bussiasemalle, kävimme ostamassa kopista dösäliput takaisin Rodos Cityyn. Lippujen osto onnistui helposti, meille jäi vartin verran odotettavaa. Bussipysäkki oli täynnä väkeä, eikä tässäkään ollut varjoa. Bussi oli siinä jo valmiiksi, ja onneksi hetken päästä armahti meidät ja avasi bussin ovet ja päästi meidät sisään.

Lindoksen linja-autoasema.

Bussi takaisin Rodos cityyn.

Linkkari lähti jetsulleen aikataulun mukaisesti, paluumatkalla väkeäkin oli huomattavasti vähemmän, ja puolentoista tunnin bussimatka meni suht iisisti. Rodokseen saavuimme jopa viisi minuttia etuajassa.

Kävelimme vartin matkan hotellille vaihtamaan uimakamat ja sitten kävimme uimassa reilut puoli tuntia. Väkeä biitsillä oli jälleen paljon, vain nipin napin mahduimme uimaan.

Hotellilla pitkän päivän päätteeksi suihku ja sitten juopottelimme pullollisen Cair-skuppaa. Naapuritkin tulivat parvekkeelle, mutta olivat niin perhananmoisessa plunssassa, että emme itse halunneet siinä enää istua.

It's Cair o'clock!

Illallisen päätimme hoitaa Greek stories-nimisessä ravintolassa. Se ei ollut edes vanhassakaupungissa asti, vaan riitti kun käveli noin 10 minuuttia. Meidän piti jonottaa ulkopuolella jonkunlainen tovi (ehkä 10 minuuttia), että pöytä vapautui. Pp tilasi gyroksen ja minä soutzoukakian. Ihan ok safka, vaikka annokseni sisälsi rucolaa, jota inhoan. Juomaksi otin kaljan ja Pp päätyi roseviiniin. Vähän hidas palvelu mutta ystävällinen henkilökunta. Hiki tuli taas kerran laiskan syödessä. Illallinen irtosi viidelläkympillä tippeineen. Sitten taas hotellille blogaamaan päivän tapahtumia yms.

Illallismesta oli piukassa.

Soutzoukakia ei maistunut kakilta.

Gyroskin näytti hyvältä.