18.4.2025, (Good) Friday, +11, Wet, Vienna, Austria
Pääsimme nukkumaan vasta puolen yön
jälkeen, joten heräsimmekin vasta lähempänä kahdesaa, joten ennätimme aamiaisellekin tavallista myöhemmin. Jouduimme harmittavan lähelle finne-pariskuntaa, jonka
näimme edelisenäkin aamuna. Äijän yskä oli pahentunut melkoisesti. Oikein
inhotti syödä siinä flunssassa, mutta minkäs teet. Yksi bonusjutska mitä tämän
hotellin aamiaissettiin kuului oli mehutarjonta, sillä täällä sai ottaa
inkiväärishotteja nomihoudaina. Se on paitsi hyvää ja tuntuu mukavalle
kurkussa, myös takaa jonkunlaisen vitamiinin eksymisen elimistöön.
 |
Aamiaisjuomia. |
Sadetta ja koleaa säätä oli luvattu tälle
päivälle yllin kyllin, ja jo nyt keli oli harmaana ja paksut pisarat pieksivät
ikkunaa. Lähdimme kuitenkin urhoollisesti ulos; aamun tavoitteena oli nähdä Schönbrunnin linna. Sinne päästäksemme meidän piti ottaa parikin
eri metroa, ja sitten kävellä kovaan vastatuuleen ja sateeseen melkoinen matka
niin, että housumme kastuivat läpimäräksi, pienellä sateenvarjolla ei tehnyt
juuri mitään. Ostimme kaikkein halvimmat liput joilla näki pienimmän osan linnasta. Sekin maksoi á 20€, ja jonotusaika oli yli 40 minuuttia.
Kalliimmat liput olisivat olleet 76€ / naama, ja jonotusaika 5 tuntia. Ihan
käsittämätöntä toimintaa. Jaksoimme joten kuten notkua odottelemassa sen 40
minuuttia, hipsimme sitten gate B:lle tietämättä oikein missä sellainen oli.
Liput piti vielä skannatuttaa erikseen virkailijalta jolta sai audio
guide-devicen. Meitä ei sellainen kiinnostanut, päinvastoin inhotti kanniskella
moista bakteeripesää, mutta se taisi olla ainoa tapa millä henkilökunta pystyi
kontrolloimaan lippujenhaltijoita tms. Ensi alkuun oli jotain modernia
videotykkijutskaa, sitten pääsi nousemaan raput ylös toiseen kerrokseen jossa
näki sentään muutaman arvokkaamman huoneen peilisaleineen. Ihmisiä oli
jumalattomasti, ja itävaltalaiseen tyyliin sisätilat olivat lämmitetty +30
asteiseksi, joten tukalaa oli. Mielestäni koko Wien on ollut tällaista,
tästäkin pystyi arvosanaksi antamaan hädin tuskin 2/5, ja siinäkin tuntui olevan puolet liikaa.
 |
Jälleen yksi sateinen päivä. |
 |
Schönbrunnin linnan sisäänkäynti. |
 |
Vähän niin kuin Tuurin kyläkauppaan tulisi. |
 |
Pitkät oli jonotusajat. |
 |
Päärakennus. |
 |
"Maalaukset" tulivat diaheittimiltä. |
 |
Projektorilta tämäkin. |
 |
Alttarihuone. |
 |
Peilisali. |
 |
Pienempi huone. |
 |
Kulmahuoneisto. |
 |
Isoja maalauksia. |
 |
Isoja hamosia. |
Linnalla olisi ollut valtavan isot maat ja
mannut, mutta luonnollisesti sinne päästäkseen olisi pitänyt taas maksaa 15€ /
naama. Koska sää oli ruisku niin päätimme skipata puutarhat ja menimme vain
kahvilaan. Se oli tietysti täynnä väkeä myös, ja joku italialaisperhe meidät
siinä jonotusvaiheessa etuili, mutta pöytäänsaattaja oli huomannut asian ja
poimi meidät kakkossilajlta ensiksi. Tarjoilu oli muutenkin nopeaa, ja onnistui
tällä kertaa kohtalaisesti, pienen tankkauksen jälkeen saimme oikeat kamat tilattua.
Pp otti sacher-keekin, mina otin pelkän toastin, juomaksi kahvipohjaiset
drinksut. Tippiä piti jättää taas mutta selvisimme 40€:n kokonaishintaan täältä ulos.
 |
Puutarhaan olisi pitänyt pulittaa 15€:n ulos(?)pääsymaksu. |
 |
Kahvila. |
 |
40€:n setit. |
Seuraava kohteemme oli Imperial Treasury Vienna (Schatzkammer), jossa oli kokoelma erilaisia aarresettejä.
Sinne päästäksemme piti ottaa taas metroa alle ja kävellä jonkun verran ja sitten
vielä jatkaa ratikalla. Mutta löysimme yllättävän hyvin perille. Sisäänpääsymaksu oli yhteensä 34€; narikka olisi ollut,
mutta saimme sateenvarjot piilotettua povitaskuun joten meidän ei tarvinnut
jättää sinne mitään. Sen toki arvasimme, että sisälämpötila olisi varmasti 30
asteen paremmalla puolella, eikä vaistomme pettänyt. Tässä kohdassa minulle
iski totaalinen uupumus, en oikein jaksanut keskittyä mihinkään muuhun kuin
penkillä istumiseen. Pp sai kuitenkin bongattua pienen kaistaleen pöytäliinaa
viimeiseltä ehtoolliselta ja kappaleen Jeesuksen vaatteista (lisäksi täällä
olisi ollut naula, jota oli käytetty Jeesuksen ristillä), joten siitä arvosanan
pystyi nostamaan yhdellä, ollen näin 2/5.
 |
Metroasemat olivat pelkistettyjä. |
 |
Kruunu ja valtikka. |
 |
Suikale Viimeistä ehtoollispöytäliinaa. |
Sitten takaisin hotellille kaupan kautta.
Siellä joku mummeli alkoi torumaan minua, mutta en ymmärtänyt mitään. Sipsiä ja
vettä ja limsaa tuli kuitenkin ostettua tästäkin huolimatta. Menimme hotellimme
baariin drinksuille, ne maksoivat 20€. Aika kallista on kyllä kaikki. Saimme
kuitenkin respassa selvitettyä seuraavan päivän lähtöön liittyviä asioita ja
hankittua pakkauksen tissueita koska edelliset olivat loppuneet. Sen jälkeen
minä palasin huoneeseen nukkumaan, Pp lähti Jack Wolfskinin myymälään mikä oli hotellimme lähellä. Uni teki minulle gutaa, vettä satoi edelleen.
Seuraavana päivänä meillä olisi paluu Hesaan; olin tehnyt check innin aiemmin
aamulla, mutta nyt saimme tekstarilla viestin, että lentomme oli ulkoistettu
liettualaiselle DAT LT -halpalentoyhtiölle, ja asiakkaathan eivät tällaisille
asioille mahda mitään, läl-läl-lieru. Pp:tä asia varmasti harmitti enemmän kuin
minua.
 |
Hotellin kalliit drinksut. |
 |
Banksyn oppeja hotellin seinällä. |
Illallista lähdimme hakemaan Restaurant
Wieneristä. Vielä vähän ripeksi vesiä, joten otimme ratikan, ja kävelimme
sitten loppumatkan. Paikka oli ulkoapäin aika vaatimattoman näköinen, lähellä
Domino’sia jossa olimme käyneet aiemmin. Kävi kuitenkin vähän niin kuin pelkäsimme, ja paikka oli täynnä
eikä meillä tietenkään ollut varausta. Takanamme tullut pariskunta harmitteli
samaa. Pikaguuglasimme sitten Plutzer Bräu-nimisen
oluttuparavintolan; matkalla poikkesimme katsomaan toistakin kippolaa, mutta se
oli liian meluisa ja sekava meidän makuun. Plutzerissa oli sen
sijaan rauhallisempi meininki; sielläkin meitä odotutettiin ennen kuin toinen
tarjoilija ohjasi meidät pöytään. Tilasin wienerschnitzelin vasikan lihasta ja
Pp tilasi roasted beefin. Molemmat olivat hyviä, ja annoimme arvosanaksi 4/5,
joten jäi ihan hyvä fiilis viimeisestä illallisesta. Sitten sporalla takaisin
hotellille. Seuraavana päivänä olisi kotiinpaluu, joten Pp:n sukat pyöri jo
jaloissa pakkauksen aloittamisen suhteen.
 |
Illan kippolaksi valikoitui "pultsari". |
 |
Wieninleikettä. Njamskista! |
 |
Pp:n sapuska. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti