torstai 13. joulukuuta 2018

618# Köpis, 3

1.12.2018, Saturday, +6, Overcast, Copenhagen, Denmark


Yö tuli nukuttua aika huonosti, vatsassa kupli ja keitti, ja jouduin olemaan vessassa klo 1.40 - 2.00. Tämän jälkeen sain hieman nukutuksi. Aamu sujui vähän hitaahkosti, aamiaisellekin ennätimme vasta puoli kymmeneltä. Aamiaissali oli -1 kerroksessa, siellä vallitsi todellinen kaaos. Ihmiset hoipertelivat holtittomasti, ja jokaista suupalaa ja leivänkannikkaa sai jonotella. Väkeä oli nini runsaasti että jouduimme jakamaan pöydän muiden kanssa. Perusaamiainen: leipää, juustoa ja leikkeleitä sekä mehu ja kahvi tuli kiskastua naamariin. Laadultaan ihan ok.

Aamu valkeni harmaana.
Leivännoutotiski autiona.
Aamiainen syötynä.

Melko nopeasti aamiaisen jälkeen lähdimme kylille, näin talviaikaan valoisaa aikaa ei ollut liiemmälti hukattavaksi. Otimme ensiksi suunnan taas Strøget-kävelykadulle, jossa tungosta piisasi talvesta huolimatta. Muistin aika paljon paikkoja 6,5 vuoden takaa jolloin olin täällä viimeksi. Silloin oli tosin kesä ja terasseja oli paljon. Nyt oli puolestaan joulumarkkinoita, jotka kiersimmekin läpi. Ostettavaa niistä ei löytynyt emmekä poikenneet edes glögille. Jatkoimme Strøgetiä eteenpäin, poikkesimme turistiliikkeessä ostamassa muutaman jääkaappimagneetin sekä postikortteja. Saavuimme sitten Illum-tavaratalon luo ja suunnistimme ylimpään kerrokseen jossa oli The Gourmet-herkkuosasto. Ostimme sinisiä sipsejä ja Pp osti lisäksi teetä tuliaisiksi.

Hotellimme sisääntulo.
Tivoli.
Kukat kukkivat vielä joulukuussa.
H.C.Andersenin patsas.
Pulu.
Kirke.
Kirkossa myytiin brenkkua. Koska Suomessa?
Kivanvärisiä taloja.
Sinisiä sipsejä.

Seuraavaksi menimme Magasin-tavarataloon, joka ei vaikuttanut niin tasokkaalta kuin Illum. Täällä oli väkeäkin huomattavasti enemmän. Emme löytäneet oikein mitään muuta kuin kahvilan, jossa poikkesimme juomaan cappucinot ja hetken aikaa siinä istuskelimme. Joulumeininkiä oli tietysti kaupat jo pullollaan; myös ihmisillä oli omituisen paljon tonttulakkeja, jopa karskeimmilla raksaäijilläkin.

Joulumarkkinahumua.
Suihkulähteet oli sammutettu.
Suklaasta oli väkerretty jos jonkinlaista esinettä.
Tsufeet.

Kongens Nytorv-aukio oli remontissa, kuten oli muistaakseni 6,5 vuotta sittenkin. Muutamia joulumarkkinakojuja tänne oli saatu mahtumaan, mutta sivutimme nämä vaikka ihan hyvän näköisiä ruokia sieltä olisi saanut. Jatkoimme Nyhavnille, jossa oli vuodenaikaan nähden melkoinen väentungos. Kuvasimme värikkäät rakennukset kanaalin rannalta muuten niin harmaassa säässä. Jatkoimme rantaa pitkin ohittaen teatterin ja Amaliehaven-puiston jossa epämääräinen huppariporukka piti majaansa. Saavuimme Amalienborgiin, kuninkaanlinnaan. Katselimme hetken synkassa marssivia vartijoita. Taustalla kohosi mahtava marmorikirkko (Frederikskirken).

Puluja Kongens Nytorvilla.
Joulukalenteritalo.
Nyhavn.
Lisää Nyhavnia.
Amaliehaven.
Amalienborg.
Vartijat.
Marmorikirkko.

Lähdimme kävelemään Amaliegadea pitkin kohti Pieni Merenneito-patsasta. Köpiksessä oli paljon sellaisia pieniä asuntovaunugrillikojuja (pølser) jossa myytiin hodareita. Poikkesin samaan hodarikojuun kuin viimeksikin ja ostin purtavan. Siihen piti valita haluamansa nakki ja mausteet (otin sinapin ja paria eri sipulia). Maksoi 27 DKK. Se oli aterioitu muutamalla suupalalla mutta hyvää oli. Pulu lensi päin pohjettani joten olisi ilmeisesti maistunut sillekin.

Pølsen.

Jatkoimme eteenpäin ja saavuimme Langelinie-puistoon. Kesän kukkaloistosta ei ollut jäljellä kuin muutamia kuihtuneita korsia. Ohitimme muutamat patsaat joiden nimet jäivät meille arvoituksiksi. Saavuimme viimein Pienelle Merenneidolle; jonkun verran turisteja oli kokoontunut nytkin taistelemaan siitä kuka sai räpsittyä tarvittavat selfiet. Vaikea arvailla miksi tällainen pieni patsas on näin suosittu turistikohde.

Langelinien puisto.
Pieni Merenneito.

Kiersimme sitten 1600-luvulla rakennetulle Kastellet-linnoitukselle. Kastellet on vähän niin kuin saari saaressa, muistutti ehkä vähän Suomenlinnaa (paino sanalla vähän). Kesäaikaan ihan viihtyisä puistoalue mutta nyt meille riitti kun kävelimme alueen läpi. Pp luotsasi meidät karttansa avulla asuinkatujen halki Kongens Have-puistoon. Epäilemättä kesäinen kohde tämäkin, nyt täällä ei ollut kuin alastomia puita ja ruohokenttiä. Kävelimme puiston läpi ja saavuimme Landemærket-kadulle, jota jatkoimme suoraan muutaman korttelin verran kunnes tulimme Pyöreän tornin (Rundetaarn) luo. Tsekkasimme ensin tornin yhteydessä olevan kirkon sisätilat ja sen jälkeen menimme itse torniin. Sisäänpääsymaksu torniin oli 25 DKK / aikuinen. Tämä 35 metrinen torni oli rakennettu niin ikään 1600-luvulla. Ilta oli jo hämärtynyt eikä ylhäältä enää niin hyviä kuvia saanut kuin kesällä kirkkaalla kelillä (viimeksi näki jopa Ruotsiin asti), mutta vähän kuitenkin näki kaupunkia yläilmoista. Täällä pääsi myös vessaan joka oli varsin tervetullut mahdollisuus tässä vaiheessa, sekä jonkinlainen näyttely joka oli tosin huono. Keskikohdalta olisi päässyt näkemään tornin kuilun lasilattioineen, mutta luimme tästä vasta myöhemmin ja missasimme sen - kuten olin missannut ensimmäiselläkin vierailukerralla. Ennen hotellille paluuta poikkesimme vielä 7-eleveniin ostamassa vähän juotavaa + postimerkit  aiemmin hankittuihin kortteihin. Sen jälkeen pieni taukoilu hotellilla jo kelpasikin. Kirjoittelimme postikortit ja saimme tehtyä seuraavan päivän check inin puhelimella.


Kastellet.
Kastellet. Takana tuulimylly.
Kastelletin puisto.
Omituisen kulmikas talo.
Kärpässieni soittokellona.
Eurooppalaisia taloja.
Kongens Have.
Pyöreä torni.
Näköaloja.
Pyöreässä tornissa oli puucee. Ei käytössä.
Ilta saa jo neljältä.

Illallispaikaksi olimme suunnitelleet Rio Bravo-nimistä junttiravintolaa, jossa kävin jo viime reissullani. Se oli teemaltaan villin lännen kapakki saluunanovineen ja mekanisk bull-juttuineen ja tarjoilijoiden cowboy-hattuineen ja tekokaktuksineen, mutta kyseinen ravinteli oli niin suosittu ettemme viitsineet jäädä jonottelemaan. Se oli jopa pieni shokki, sillä viimeksi kyseiseen kippolaan ei juuri jonoa ollut. Etsimme sitten sopivaa kippolaa melko tovin; olimme jo jäämässä Hard Rock Cafeeseen, mutta sielläkin olisi pitänyt odottaa 45 minuuttia pelkästään pöytää. Menimme sitten päivällä bongaamaamme Hereford Village-ravintolaan (Strøget, 2. kerros), jonne pääsimmekin reilun viiden minuutin odottelulla.

Tuikkuja.
Rio Bravoon ei tällä kertaa päästy.
Illallisravintolamme Hereford Village.

Tarjoilu oli hidas mutta varma. Saimme vieläpä ikkunapöydän kävelykadulle päin. Pp tilasi pihvin (200 gr, 300DKK), minä otin Classic Giant hampurilaisen (130 DKK), juomaksi ison 0,75 litran oluen ja Pp pullosiiderin. Yhteensä maksoivat 543 DKK ja annoimme tippeineen 600DKK (yli kahdeksan euron tippi kyllä hirvitti). Hyvä ruoka se oli kyllä, ei mitään moitteen sijaa mutta aika suolaiset hinnat.

Hereford Villagen sisätila.
Purilainen.
Piffi.

Illallisen jälkeen olisimme halunneet vielä poiketa Glüchweineille joulumarkkinoille, mutta alue oli jo tältä illallta suljettu, samoin kaikki liikkeetkin vaikka kello oli hädin tuskin 21. Palasimme sitten hotellille tietysti 7-elevenin kautta. Saimme myös postikortit postitettua - ne tulivatkin nopeasti perille, muutamassa arkipäivässä. Tivoli oli vielä auki, joskin se jäi tällä kertaa meidän osalta väliin. Hotellilla ahtaan ja vaikeakäyttöisen suihkun testausta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti