lauantai 12. toukokuuta 2018

586# Päiväretki Hämeenlinnaan

14.4.2018, Saturday, +15, Clear, Hämeenlinna

Kevät oli edennyt vähän turhankin varovaisesti, mutta palasimme halusta tehdä Pp:n kanssa pienen kevätreissun Hämeenlinnaan ja Aulankoon. Tämä oli ollut itse asiassa jo pitkään taskilistalla, mutta vasta nyt osoittautui sopiva viikonloppu tälle hommalle. Tarkoituksena oli vain käydä tsekkaamassa Aulanko ja kiertää Aulangonjärven ympäri ja lopuksi pyöriä hetki kylillä. Olen asunut Hämeenlinnassa aikoinaan nelisen vuotta, mutta kun kymmenen vuotta sitten muutin pois, niin eipä ole tullut juuri palattua. Jännä nähdä miten paikat ovat tässä ajassa muuttuneet.

Päiväksi valikoitui huhtikuinen lauantai, koska säätiedotukset olivat povanneet hyvää säätä. Lähdin ensin aamulla aikaisin Pp:lle, josta jatkoimme hänen autollaan kohti Hämeenlinnaa. Moottoritietä ajamalla alle sadan kilometrin matka sujuikin nopeasti. Moottoritieltä olikin jo kyltit opastamassa Aulankoon, vaikka olisin minä kyllä tuon reitin muistanut vielä ilman niitäkin. Anttila oli muuttunut Citymarketiksi, mutta muuten tämä puoli kaupungista vaikutti olevan ennallaan.

Aulangon näköalatornille ajettaessa metsä paljastui edelleen lumen valtaamaksi. Se oli yllätys, koska Hesan päässä ja matkan varrella ei juuri lunta enää näkynyt, ja muutenkin koko edeltävän viikon oli ollut kymmenen plusasteen kelejä. Näköalatornin parkkipaikkakin oli kauttaaltaan jään ja lumen peitossa. Tässä vaiheessa tuli huomattua virheensä; olisi sittenkin pitänyt ottaa ne nastalenkkarit mukaan.

Tornille pääsimme kiertämällä pusikoiden kautta, siellä oli sentään hieman pitoa. Itse tornille nouseva jyrkkä tie oli muhkuraisen ja liukkaan näköisen jään peittämä. Jo tässä vaiheessa sitä alkoi kelamaan, että niinköhän se Aulangonjärven ympäri kiertävä lenkki jäisi haasteeksi.

Näköalatasanteelta avautuvat näkymät olivat pysyneet hienona. Aulangonjärvi oli vielä jäässä, valkoisen lumikannen peittämänä. Koska sää oli kirkas, niin pitkällehän täältä näkyi. Nousimme näköalatornin alatasanteelle, mutta ovet olivat munalukossa, joten torniin ei päässyt taaskaan. En muista kuinka monta kertaa olen täällä käynyt, mutta torniin olen tainnut päästä kiipeämään vain kerran. Nettisivuilla kyllä muistaakseni mainostettiin sen olevan auki kesäisin, mutta tiedäpä tuota. Tornin takana oleva kahvila oli niin ikään kiinni.

Aulangon näköalatorni.
Aulangonjärvi ja Lusikkaniemi.

Oli vasta melko aikainen aamu, mutta muutama lenkkeilijä oli näköalapaikalla. Aulangonjärven polku alkoi näköalatasanteen alapuolella olevalta karhupatsaalta, jonne lähti portaat tasanteen vierestä. Portaiden yläpätkä oli jo sulanut lumesta ja jäästä, mutta viimeiset mutkat olivat aivan lumen ja jään peitossa. Edellämme ollut naiskaksikko kääntyikin takaisin ylös. Pienen pohdinnan jälkeen me päätimme koittaa hivuttautua alas puolittain liukumalla ja puolittain pitämällä itseämme pystyssä roikkumalla kaiteesta kiinni. Kyllä se lopulta onnistui, mutta hankalaa se oli, ja kädet ja jalat menivät jo tässä vaiheessa aivan hapoille.

Portaat alas.
Loppupätkä rapuista tultiin ns. luikauksella.
Karhupatsas.

Tie näytti olevan peilijäässä myös, ja kenkämme sutivat ja liirailivat jo tasaisella sinne tänne. Päätimme lähteä kuitenkin pienen matkaa eteenpäin katsomaan, miten meidän kävisi. Minä olisin ehkä vielä tässä vaiheessa kääntynyt takaisin, mutta Pp arvioi lenkin mahdolliseksi. Hetken aikaa fundeerattuamme päätimme lähteä kiertämään lenkkiä myötäpäivään. Reitti oli merkattu keltaisin merkein, välillä tie oli leveää, välillä kapeaa polkua, välillä pitkospuista ja välillä jopa autolla ajettavaa hiekkatietä. Lenkin pituuskin vähän vaihteli eri tietolähteen mukaan; joissakin oli arvioitu sen pituudeksi 5,8 km, joissakin 7 km.

Kartta.

Alkumatka tiestä kulki mukavaa ja leveää metsätietä pitkin, mutta sen verran jäistä oli maasto, että jouduimme välillä koukkaamaan pientareen puolelle. Talvella tästä meni latu, uran pystyi vielä erottamaan. Pientä kumpuilua oli. Aulangon ulkoilumajan jälkeen tie muuttui pieneksi aikaa kinttupoluksi joka kumminkin nopeasti yhyttyi golfkentän viereen Aulangon-Heikkilän tielle. Tie kulki läpi peltoalueen, joten aurinko oli ennättänyt sulattaa täältä jään ja roudan, mutta hiekkatie kun oli niin varsin kurainen oli maasto. Heikkilän ohitettuamme jää palasi tien päälle ja tuuhea metsä ympärille. Tie ristesi sitten Levohaantien kanssa, eikä meillä ollut oikein hajua kumpaan suuntaan lähtisimme. Reitin piti olla merkitty keltaisin pistein, mutta tältä kohdalta ne puuttuivat. Päättelimme sitten reitin puhelimen kartta-apsin avulla ja löysimme Kärmeskalliolle. Täällä oli oikein nuotiopaikkakin, jonka tosin oli vallannut nelihenkinen lapsiperhe. Väkeä oli muutenkin tässä kohdassa jonkun verran.

Puumaja.
Näköalatorni Kärmeskallion suunnalta.

Kuvasimme vastarannalla olevan näköalatornin ja jatkoimme sitten pitkospuita pitkin kohti järven eteläkärkeä. Tällä kohdilla eteneminen oli helpointa, lumi oli sulanut ja pitkospuita pitkin oli helppo kävellä. Pitkospuut kuitenkin loppuivat ja alueella oli tehty talven aikana voimalinjamuutoksia, joten maa oli myllätty oikein mutakentäksi. Tätä kohtaa ylittäessä likaantuivat kyllä kengät ja housutkin, mutta onneksi tuo pätkä oli verrattaen lyhyt kunnes pitkospuut jatkuivat ja johdattivat meidät Kihtersuon uimarannalle. Masentava näky ovat kyllä uimarannat talvella.

Miniatyyrinen jääkausi.
Näitä pitkin oli helppo tallustella.
Sitten tuli mutaus...

Uimarannalta lähti taas leveä metsätie hiihtoladun rippeineen ohittaen Lusikkaniemen ja tullen näköalatornin juureen. Rinne oli jäässä, mutta pääsimme karhupatsaalle kapuamalla tien vierustaa pitkin. Lisää ihmisiä tuli alas rappusia samalla liukutaktiikalla kuin mekin kolme tuntia aikaisemmin. Vähän huoletti etukäteen, miten pääsisimme nousemaan raput takaisin ylös näköalatasanteelle, kun kulmikasta jalansijaa ei ollut saatavilla, mutta onnistui melkein helpommin kuin alaspäinmeno, joskin käsivoimia ja kaidetta siinä kovasti tarvittiin. Pääsimme nousemaan raput ja laskeutumaan ehjinä myös parkkipaikalle, jossa autojen määrä oli kymmenkertaistunut lähdöstämme, joten kyllä täällä tähänkin aikaan vuodesta retkeilijöitä riitti. Eikä ihme; ihan kiva lenkki oli. Aikaa meillä meni 3h15 min, ja Sports-trackeriin tuli käveltyä matkaa 8,55km kaikkine ihmettelyineen. Nyt oli kyllä huonoin mahdollinen aika vuodesta tuota kiertää kelirikon vuoksi, veikkaisin, että kesällä tuo menisi huomattavasti nopeammin, varsinkin nyt kun tunsi reitin jo etukäteen. Mitään hirveitä nousuja ja laskuja ei matkan varrelle osunut, pl. lähtö- ja paluupaikan nousua näköalatasanteelle. Jos en ota kelirikkojuttua huomioon, niin kyllä tästä voi antaa 4/5 arvosanaksi. Juuri sopivan raskas lenkki, mukavat näköalat yms.

Uinti ei vielä oikein onnistunut.

Seuraavaksi lähdimme ajamaan Hattulan puolelle kohti Mierolan Silta Caféta, jossa tuli täällä asuessani käytyä säännöllisesti. Kesäkahvilahan se pääsääntöisesti oli, joskin ympäri läpi vuoden. Kahvila löytyi järven rannasta Mierolan museosillan vierestä, tässä oli myös laiturissa venepaikat. Aurinkoisesta kevätpäivästä johtuen väkeä oli kertynyt paikalle tosi runsaasti, hyvä kun saimme autolle edes parkkipaikan. Ulkoterassikin pullisteli jo väkeä, ja jonoa riitti tiskille jatkuvasti. Luulin, että täällä olisi saanut ruokaa vain arkisin, mutta mitä vielä: Hampurilaisia, pihvejä yms olisi saanut tilattua, sitten oli normaalikahvileipää saatavana myös, ja suureksi hämmästyksekseni myös kuohuviiniä ja kirkkaita olisi ollut tarjolla. Maisemat olivat pysyneet hienona joskin järvivesi oli edelleenkin kahvinväristä. Kahvila oli kuitenkin edelleenkin viihtyisä ja henkilökuntakin reipasta. Tekisi mieli pyöräyttää arvosana 5/5.

Mierolan museosilta.
Näkymä Mierolan Silta Cafelta.

Täältä ajoimme sitten Hämeen linnalle. Se näytti sentään samalle kuin kymmenen vuotta sittenkin. Sen verran oli mennyt ylimääräistä aikaa lenkillä, että emme menneet tällä kertaa sisään, vaan kävimme vain kääntymässä linnan sisäpihalla ja kuvaamassa rakennuksen myös rannan puolelta. Onhan se ihan massiivisen näköinen kompleksi vieläkin.

Hämeen linna.
Linnan sisäpihaa.
Hämeen linna oli vallihaudan ympäröimä.

Sitten kävimme vielä tsekkaamassa vanhat asuinkämppänikin. Olivat pystyssä, joskin pientä remonttia oli niihin tehty. Vähän tuli nostalginen olokin ja tuntui oudolta nähdä vieras nimi alaoven ovisummerissa.

Vanha kämppä.

Meidän oli alun perin tarkoitus mennä käymään Popinossa pitzellä, jota on kehuttu niin kauan kuin muistan, mutta tällä kertaa tuli aikataululliset asiat vastaan ja meidän piti lähteä ajelemaan takaisin kohti Hesaa. Itse keskustakin jäi siis nyt väliin ja mahdolliset muutokset ja uudistukset näkemättä. Mutta jäipähän jotakin ihmeteltävää ensi kerraksikin. Nähdään sitten taas kymmenen vuoden kuluttua.

3 kommenttia:

  1. No niin. Kandee piipahtaa Aulangolla kesemmällä myös (mä muuten taivutan Aulangolle, ei Aulankoon...), portaissakin helpompi mennä. ;) Harmi ettei joutsenia enää ole, vain lokkeja näytti olevan äitienpäivänä ja kioskikin oli auki silloin. Tornikahvilasta ei tietoa, oli niin pirusti autoja parkkiksella ettei pysähdytty ollenkaan.

    Keskusta on mielestäni aika surullinen näky tällä hetkellä. Pelkkiä tyhjiä liikehuoneistoja siellä sun täällä, Goodmanniin siirtyi moni liike ja sen myötä ihmiset. No, kesällä on onneksi jotain häppeningiä torilla joten se tuo väkeä kyllä. Ja lapsille tuli torille leikkipaikka, mutta se sua tuskin kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei Reskallakaan ollut mitään 10 vuotta sitten muuta kuin se ääs-market :) Jotain erikoistavaraliikkeitä korkeintaan jotka nekin menivät kiinni klo 17?

      Poista
    2. No nyt ei oo enää sitä markettiakaan...

      Poista