553# Kypros, 6

17.8.2017, Thursday, +35, Clear, Nicosia, Turkey

Pääkaupunkiin.

Herätä piti taas seitsemän maissa. Olimme suunnitelleet päivän retkikohteeksi Nikosian, joka oli saaren pääkaupunki. Nikosia on nykyään maailman ainoa jaettu pääkaupunki; pohjoispuoli kuului Turkille ja eteläpuoli Kyprokselle. Kaupungin halkoi rajavyöhyke ja passintarkastus oli kummassakin päässä, joten pakkasimme passit mukaan.

Emme juuri tuhlanneet aikaa aamiaiseen. Sen nautittuamme kävelimme ensin satamaan ala-Pafoksen bussiasemalle, josta otimme bussin nro 618 ylä-Pafokseen. Matka kesti noin vartin. Ylä-Pafoksen bussiasema oli tosi kämänen, mitään varsinaista asemarakennusta oli turha etsiä. Pieni infokioski siinä oli, odotustilat ulkona. Arvoimme vähän aikaa mistä vihreänväriset Intercity-bussit lähtisivät, mutta siitä ne starttasivat parkkipaikalta vuorollaan. Lippu ostettiin suoraan kuljettajalta. Ei ollut mikään kovin tyyris hinta 150 kilometrin matkasta; 7€ / suunta, mutta ostimme one day ticketin 13 €:lla, jolla pääsisimme vielä takaisinkin. Bussin keulassa luki "Lefkosia", joka oli kaupungin oikeampi nimi kreikaksi ja turkiksi, joten ei pitänyt antaa sen hämätä itseään. Dösä vaikutti hieman likaiselta ja vanhalta, ja se tuntui hyytyvän ylämäissä. Matkustajia oli ehkä kolmasosa kapasiteetistä. Matka kesti aika tarkalleen kaksi tuntia.

Bussiaseman aikataulut olivat analogiset.

Intercity bussimme.

Maisemat eivät ihmeitä tarjonneet.

Asemalle saavuttuamme löysimme nopeasti Ledras-kävelykadulle, jota pitkin pääsi talsimalla rajalle. Kadun varrella oli vaateliikkeitä ja ravintoloita, ja kaupunki vaikutti isolta. Jonkin verran oli myös puliukkoja ja luihunnäköisiä naamoja. Kadun päässä tuleva raja pääsi aivan kuin hieman yllättämään meidät, "tässäkö se nyt on". Ensiksi kysyttiin passit Kyproksen rajalla, sitten kävelimme aution ja sotketun rajavyöhykkeen läpi jonka jälkeen passit kysyttiin Turkin puoleisella rajakopilla. Kyltit varoittelivat tuomasta mitään piraattikamaa rajan yli takaisin. Jonottaa ei tarvinnut kauaa, eikä aikaa rajan ylitykseen juuri kulunut, ei kyselty mitään erikoista.

Kyproksen puoleinen raja-asema.

Rajavyöhyke.

Heti rajan jälkeen oli taas kauppoja ja baareja. Emme pysähtyneet näihin, vaan kävelimme vähän matkan päähän Atatürk-aukiolle, jossa oli kuivunut suihkulähde, ympärillä moskeija ja posti. Rakennukset olivat huomattavasti rähjäisempiä kuin Kyproksen puolella.

Turkin puolella oli rähjäisempää.

Atatürk-aukio.

Oli vähän vaikeuksia päättää mihin suuntaan lähtisi. Näimme kyltin Municipal marketiin, joten lähdimme etsimään sitä. Sitä ei tuntunut löytyvän millään. Kadut ja kaupunki vaikutti sokkeloisilta, joten en pitäisi mahdottomana tänne eksymistä ilman karttaa. Väkeä ei ollut paljoakaan. Kaupat ja liikkeet tuntuivat olevan kiinni. Näimme kuitenkin yhden aukiolevan baarin - luonnollisestikaan ei yhtään asiakasta - mutta päätimme jäädä siihen jääteelle. Sen tilaaminen onnistui, ja baarissa oli jopa wifi. Saimme luvan käyttää myös ravintelin vessaa.

Turkin puolella talot muuttuivat rötisköiksi.

Selimiyen moskeija joka oli aiemmin St. Sophian katedraali.

Juomat nautittuamme jatkoimme eteenpäin ja löysimme lopulta myös kauppahallin. Se oli suht hiljainen myös. Hallissa myytiin vihanneksia ja piraattituotteita, juuri niistä joita rajalla varoitettiin tuomasta. Me ostimme vain muutaman jääkaappimagneetin, se varmaan meille suotaisiin. Myyjät eivät osanneet yhtä ainutta sanaa englantia.

Patsas esitteli itse itsensä.

Kauppahallin fasadi.

Kauppahallin sisätila.

Kello 13 imaami jodlasi rauhanuskonnon sanomaa minareetin ämyreistä. Kävelimme takaisin rajan tuntumaan, siellä olisi sentään ihmisiä ja vähän turvallisempi olo. Ostimme pari postikorttia, merkkejä myyjällä ei tietenkään ollut. Muistimme kuitenkin Atatürk-aukiolta postin ja palasimme sinne. Rahayksikkönä täällä oli käytössä Turkin liira, mutta me käytimme koko ajan euroja. Postissakin ostimme merkit euroilla, mutta saimme rahan takaisin liiroina. Lisäksi kurssi oli tietysti sangen huono euroilla maksettaessa, 1€ = 4TUL. Kirjoitimme kortit, liimasimme merkit ja laitoimme ne postiin - turkkilaiseen tapaan tietysti ukotettiin ja kortit jäivät tulematta vaikka ihan virallisessa postiliikkeessä asioimmekin.

Posti.

Stop.

Poikkesimme sitten baariin, jossa Pp jatkoi jääteelinjalla, minä otin oluen. Nicosia on sisämaassa merituulen ulottumattomissa, joten kesäkelit täällä olivat lähes poikkeuksellisesti 40 asteen luokkaa. Lämmintä oli nytkin ja Efes-olut teki kauppansa, oikein hyvän makuinen bisse 5/5.

Tästä voi Suomikin ottaa mallia.

Lämpöä piisasi.

Juomat nautittuamme palasimme rajan yli takaisin EU:hun. Passit tsekattiin nopeasti läpi, eikä meitä ratsattu, joskaan meillä ei mitään suuria kantamuksia / ostoksia ollut näkyvilläkään. Kävelimme Ledras-katua etelään ja poikkesimme sitten sivukadulla olevaan Shacolas Toweriin, jonka 11. kerroksesta näki hienosti Nicosian kaupungin sekä Turkin puolelle. Sisään maksoi 2,50€ / naama. Silmiinpistävää oli Turkin puolelle vuorille tehty mosaiikkinen turkkilainen versio Kyproksen lipusta. Sellainen tuntui häikäilemättömältä provosoinnilta. Myyjä tuputti meille vielä kiikareita (ei meinattu millään ymmärtää binoculars-sanaa).

Shacolas Towerissa oli suomalaista osaamista.

Nicosia.

Pohjois-Kyproksen lippu Turkin puolella.

Ennen lähtöä kävimme vielä vessassa, ne löytyivät 9. kerroksesta. Ulkona mietimme, mitä tekisimme tai mihin menisimme, muttemme oikein keksineet mitään ja päätimme palata bussiasemalle. Kello 15 lähti bussi takaisin Pafokseen. Asema oli hieman sekava, sillä kaikki muutkin bussit lähtivät tasalta, ja kaikki oli merkattu lähteväksi samalta laiturilta. Näimme onneksi Pafoksen bussin lymyilevän piilossa toisen bussin takana, joskin väärällä laiturilla. Vähänlaisesti oli muita matkustajia. Bussissa oli kuuma ja alkumatkasta hikoilutti kovasti, mutta onnistuin nukkumaan puolisentoista tuntia, joten nopeasti meni matka. Ennätimme parahultaisesti Pafoksen päässä vielä 618-linjan bussiin ja pääsimme takaisin ala-Pafokseen.

Nicosian bussiasema.

Ennen hotellille paluuta kävimme vielä marketissa hakemassa täydennyksiä. Hotellilla vaihdoimme pikaisesti uimakamat päälle ja suuntasimme sen jälkeen rannalle. Uimme tällä kertaa rappusilta, koska oli enää keltainen lippu, mutta siltikin mua hieman hirvitti uida siinä kun aallot ja virtaukset olivat tuntuvia. Pp ui enempi.

Hotellilla suihkua, surffausta ja sen semmoista. Auringon laskettua lähdimme illallistamaan satamaan The Moorings-nimiseen ravintolaan. Tilaamani lammasruoka ei ollut hassumpi, joskaan en tykännyt garnisheista ja annoskoko taisi olla mitoitettu taas englantilaiselle suursyömärille. Annan kuitenkin 4/5. Pp:n risotto oli sekin kuulemma ihan kelpo esitys. Vatsat pullollaan kävelimme kylillä vielä hetken. Emme löytäneet etsimäämme postilaatikkoa. Hotellille palasimme kymmenen jälkeen.

The Moorings.

Illallinen.