tiistai 24. lokakuuta 2017

551# Kypros, 5

16.8.2017, Wednesday, +31, Clear, Paphos, Cyprus

Heräsimme jo puoli kahdeksalta, aamiaiselle suuntasimme puolta tuntia myöhemmin. Kävelimme bussiasemalle yhdeksäksi, josta otimme bussin nro 631 kohti Kouklian kylää. Kuskilta ostimme päiväliput, á 5€. Kertalippu olisi maksanut 1,50€, mutta suunnitelmissa oli tehdä päivän aikana muutama erillinen bussimatka, joten päivälippu tilisi halvemmaksi ja kätevämmäksi. Bussi tuli yllätykseksemme täyteen. 16 kilometrin matka Koukliaan kesti 35 minuuttia.

Bussiaseman infotaulu oli suht selkeä.
Linja-autossa on tunnelmaa.

Pp oli selvittänyt päivän matkareitin ja kohteet, joten minulle oli yllätys kun hän halusi jättäytyä pois bussista keskellä ei-mitääntä. Hetken aikaa meni arvuutellessa, mihin suuntaan meidän kuuluisi lähteä kävelemään, että pääsisimme Afroditen temppelialueelle. Onnistuimme kuitenkin löytämään perille kymmenessä minuutissa sen pahemmin harhailematta.

Autiolla bussipysäkillä ei soinut Janos Valmunen.
Afroditen temppelialueen vaatimaton sisäänkäynti.

Liput sisään maksoi 4,50€ / kipale. Ei ollut paljoa ihmisiä täälläkään, mutta eipä ollut kauheasti mitään näkemistäkään. Kuumuudessa lojuvat kivikasat olivat aikojen saatossa varsin pienimuotoiseksi rapautuneet. Linnamainen rakennus oli tosin alueella myös, jossa oli jonkun verran tsekattavaa vanhaa kamaa, aina jopa 1600-luvulta eaa.

Kivikasoja kuumassa vol. puoli miljoonaa.
Afroditen temppelialuetta.
Esineitä löytyi sisätiloistakin.
Hauta-arkku.

Busseja meni harvakseltaan joten meillä oli vain 1,5 tuntia aikaa kunnes piti yhyttää seuraava 631-linjan bussi, joten kiiruhdimme ajoissa takaisin pysäkille juoma-automaatin ja vessan kautta. Bussia ei tosiaan kannattanut missata, sillä seuraava tulisi vasta neljän tunnin päästä (aikataulut pystyi tsekkaamaan http://www.pafosbuses.com/ ).

Välillä maistuu limsakin.
Kirkko.

Bussi tuli ajallaan ja jatkoimme sillä päätepysäkille asti, joka oli Petra tou Romiou. Paikka oli juurikin sama Afroditen syntymäkallio, jonka olimme kuvanneet kalliolta edellisen päivän retkellämme, mutta ajattelimme, että pitihän se nyt käydä tsekkaamassa lähempää ja ajan kanssa. Suuntasimmekin heti bussista päästyämme alikulkutunnelin kautta rantaan. Syntymäkiven toisella puolen oli pienemmät aallot, mutta isommat kivet, toisella puolen oli hienompi hiekkaranta mutta aallot olivat liian isot uimiseen. Kävin kokeilemassa uimista hiekkarannaltakin, mutta sen verran hirvitti, että vaihdoimme toiselle puolen. Kivet olivat isoja eikä makoilu pyyhkeen päällä tuntunut kovinkaan nautinnolliselta, ja lisäksi ranta oli kuuma kuin piru, kivet tuntuivat kertaavan auringonlämmön tuplaten. Sanomattakin selvää, että uimakengät olivat täälläkin ihan must. Veden lämpötilaksi mittasimme 26 astetta. Jonkun verran oli rannalla ihmisiä, mutta hyvin mahtui vielä uimaan.

Afroditen ranta.

Hetken aikaa otimme aurinkoa, mutta mua kuumi niin juukelisti ja pelkäsin ihoni palavan, joten lähdimme pois, vaikka Pp:tä olisi ehkä vielä huvittanutkin rannalle vähäksi aikaa jäädä. Kiirehän meillä ei ollut, sillä bussia piti odotella vielä liki pari tuntia, eikä alueella ollut muuten kuin yksi kioski / baari.

Kävimme ensiksi kuitenkin suihkussa, joka oli kämänen kuin mikä. Se maksoi vielä 50 snt, täynnä venäläisiä ja ampiaisia. Vaatteiden vaihto pukukopissa oli aivan pylleristä; kopissa ei ollut mitään koukkuja missä olisi voinut pitää kamoja vaan ne piti laskea märälle maalle. Tästä selvittyämme menimme katsomaan kioskin tarjonnan; sekin oli varsin venäläistyylinen ainakin palvelultaan: ostin kaljaputelin ja ice tean, ja myyjä viskasi pullonavaajan kuin luun koiralle. Saimme ajan kuitenkin tapettua ja viimein bussi 631 tuli noutamaan meitä takaisin Pafokseen. Aikataulut pitivät hyvin. Bussissa rupesi unettamaan kovasti, ja pyltsy puutui. Muuten oli hyvä bussi, ilmastoitu ja siisti.

Kyltti muistuttamassa vasemmanpuoleisesta liikenteestä.

Palasimme marketin kautta hotellille, jossa lepuutimme hermojamme surffaamalla netissä ja juomalla kahvia. Lähdimme sitten ulos Ideal-baariin juomaan Brandy sour -drinksut. Oli vielä happy hour, joten maksoi vain 4€ / muki. Juomien jälkeen kävimme ostamassa jääkaappimagneetteja tuliaisiksi ja postimerkkejä ja -kortteja. Kävimme hotellilla pikaisesti vaihtamassa vaatteet ja sitten suuntasimme Solemio-ravintolaan illalliselle. Se oli rantakadulla. Mennessämme oli täynnä väkeä, mutta hiljeni siinä istuskellessamme. Tilasimme pitzet; ne olivat jättikokoiset ja lihatäytteet olivat valtavat, aivan kuin pitsen päälle olisi ripoteltu kokonaisia kanoja ja lehmiä. Ruuat ja juomat ja tipit yhteensä 35€. Nuo safkat kuin veti naamariin, niin oli taas täysi kuin puutiainen.

Brandy sour -drinksut.
Illallispitse.

2 kommenttia: