tiistai 3. lokakuuta 2017

546# Kypros, 1

12.8.2017, Saturday, +31, Scattered clouds, Paphos, Cyprus


Kyprokseen.
Pafokseen.

Seuraavaksi lähdimme hakemaan maabongausta Kyprokselta. Monta kertaa on pitänyt mennä, mutta jäänyt aina väliin. Nyt saatiin Pp:n kanssa buukattua Aurinkomatkoilta valmispaketti kyseiseen saarivaltioon ja ennakko-odotuksia oli ladattu kyseiselle kohteelle. Jos nyt vähänkään muistuttaa Kreikkaa, kuten olettaa saattaa, niin pitäisi olla onnistunut kohde.

Lähtö oli kyllä rikolliseen aikaan, nimittäin klo 4.40 lauantaiaamuna. Joten boarding oli jo klo 4.10 joten kentällä piti olla kolmen kieppeillä joten kotoota piti lähteä klo 2.30 joten herätä piti klo 2.00. Muutaman tunnin onnistuin kuitenkin nukkumaan ja herättyäni hieman syömään aamiaista. Taksin tilaamisen kanssa oli vähän haasteita, koska tuo kellonlyömä on varmaan viikon vilkkaimpia aikoja taksikeskuksessa. Pienellä puhelinjonotuksella pääsin kuitenkin läpi (tuntui oudolta kun taksikeskus toivotti hyvää iltaa) ja sain taksin tilattua. Pihalla sitä piti hetken aikaa odotella, en tiedä kuinka kaukaa se tuli, mutta nykyäänhän ne lähettävät puhelimeen linkin, josta pystyy seuraamaan taksin tuloa gps:llä. Taksikuski oli suomalainen jässikkä, ajoi kuitenkin nopeasti ja turvallisesti perille. Ihmiset olivat vielä iltaansa viettämässä.

Lentokentällä oli hiljaista; vain Rhodoksen kone lähti ennen meidän konetta (klo 3.25) ja seuraava meidän jälkeen lähti vasta viiden maissa. Yksi kahvila oli kuitenkin auki josta haimme riistohintaisen kahvin ja limsan. Kypros ei ole kuitenkaan Schengen-maa, joten piti vielä jatkaa passintarkastuksen läpi non-schengen-alueelle. Passintarkastusautomaatit eivät tällä kertaa toimineet, joten piti ihan virkailijalle asiakirjojaan vilauttaa. Lähtöportti oli 32a, onneksi tuubiportti kuitenkin. Olimme ostaneet paikat, joten saimme istua suht edessä, rivillä 7. Finnairin kone oli. Pp kinusi ikkunapaikan itselleen, itse istuin keskellä ja joku tuntematon tuli käytäväpaikalle.

Hiljaista oli lentokentällä.

Finnair jo odotteli.

Matka kesti nelisen tuntia. Tarjoilu alkoi kerrankin heti alkumatkasta. Ostimme shampanjat. Ruokaa emme olleet tilanneet, mutta meillä oli följyssä Pp:n tekemiä eväsleipiä. Kerran kävimme vessassa, mutta sekin oli kiusallista koska piti herättää käytäväpaikalla nukkunut nainen. Koitimme itsekin nuokkua hieman, mutta vaikeaahan mahdotontahan se on lentokoneessa. Matka meni kuitenkin nopeasti ja puoli yhdeksän aikoihin jo laskeuduimmekin. Lämpöä oli jo 27 astetta ja koneesta ulos astuttaessa naamaan tuli lämmin löhähdys. Bussikuljetus asemalle, mutta muuten kenttä toimi suht vikkelästi, laukkummekin tuli ensimmäisten joukossa.

Shampanjaa aamiaiseksi.

Ensi töiksemme ostimme kentältä pari pulloa vettä. Opas oli vastassa ja tuli myös kyytiimme bussissa, ei ollut tällä kertaa pelkkää nauhatiedotetta kuten Dubrovnikissa. Matka Pafoksen lentokentältä kaupunkiin ei ollut pitkä, mutta opas sai tarvittavat tiedot kerrottua. Dionysos-niminen hotellimme oli jo toisena, joten kerrankin pääsimme ensimmäisten joukossa hotellille. Harmi vaan, että oli vasta aamupäivä, eikä huoneita saisi ennen kuin vasta yhden-kahden maissa. Täytimme kuitenkin respaan lomakkeen, kävimme vaihtamassa vähän kevyempää päälle, jätimme matkalaukut hotellille säilytykseen ja lähdimme vähän kävelemään ja tutustumaan uuteen lomakyläämme. Pafos jakautui periaatteessa kahteen osaan, ala- ja ylä-Pafokseen. Ala-Pafos oli ns. turistipuoli, joka oli rannalla ja jossa sijaitsi hotellit, ravintolat ja turistit. Ylä-Pafoksessa oli varsinainen kaupunki, jossa asuivat paikalliset asukkaat, ja josta löytyi kaukobussiasema, isommat kaupat, virastot, yms. Kypros oli ollut aikoinaan Iso-Britannian alaisena ja sen vuoksi tänne oli jäänyt mm. vasemmanpuoleinen liikennekulttuuri. Sen kanssa sai kyllä olla tarkkana.

Pafoksen rantaraittia.
Kirsikat kukkisi.

Vähän aikaa rantabulevardia ihmeteltyämme alkoi tulla sen verran lämmin, että menimme kahvilaan katsomaan jos onnistuisimme tilaamaan jotakin. Otimme frapet ja vissyn, maksoi 8,50€. Tuon tietysti joutui pyöristämään kymppiin, mutta pääsipähän siinä samalla nettiinkin ja frapet (jääkahvi) olivat hyviä. Palailimme sitten pikku hiljaa hotellille yytsäilemään; huone ei ollut vielä valmiina, mutta menimme uima-altaille vähän relaamaan. Pp kävi uimassakin - itse en uskaltautunut altaaseen kertaakaan koko viikon aikana.

Frappella.

Testaamatta jäänyt hotellin uima-allas.
Hotellimme Dionysos.

Yhden jälkeen saimme huoneen. Se oli siisti huone ja varmaan hiljattain remontoitukin. Jääkaappi löytyi ja suihku oli hyvä - yleensä näissä on aina vähän onnettomat suihkut mutta tämä oli positiivinen yllätys. Vessan lasiseinät vaativat aluksi hieman totuttelua. Parveke oli mutta kuten olimme jo etukäteen naureskelleet niin näkymä oli taas kerran roska-astioille. Niinhän se on aina. Sähkötöpselit olivat niin ikään brittimallia, joten kolmipiikkinen adapteri piti olla. Pp purki laukkujaan mutta itse hieman torkahdin syötyäni Suomesta asti raahatun, Pp:n valmistaman viimeisen eväsleivän.

Tuttu näkymä roskatokseen.

Menimme sitten käymään pienen matkan päässä olevassa supermarketissa, nimeltään Papantoniou. Ostoslistalla lähinnä juotavaa (olutta, siideriä, vettä, limsaa ja pullo Zivania-viinaa), mutta mukaan tarttui myös Fingersin valkosuklaakeksejä, Laysin vinegar-sipsejä, juustosnackseja yms kaljamahan kasvattajaa. Ostokset maksoivat 15,71€ joka ei mielestäni ollut mitenkään paha hinta. Sen jälkeen palasimme hotellille viemään ostokset; baarissa olisi näytetty Watford-Liverpool-jalkapallopeliä, mutta Pp ei siitä liiemmin innostunut.

Kaupan antimia.

Vaihdoimme uimakamat ja menimme rantaan. Sinne oli vain muutaman sadan metrin kävelymatka, joskaan ranta ei mikään häävi ollutkaan. Se oli kunnan ylläpitämä. Rantapeti maksoi 2,50€ joten hinnat olivat järkevämmät kuin Dubrovnikissa, jossa sai pulittaa yli kymmenkertaisen summan makuulavitsasta. Tällä kertaa emme ottaneet edes rantapetejä vaikka ne halpoja olivatkin, sillä olimme tulleet vain uimaan. Siistiä oli muuten, suihkut ja vaihtokopit olivat maksuttomat ja hyvät. Uimaan pääsi tikkailta, mutta jos merenkäynti oli voimakas niin haasteita saattoi olla. Pohjassa oli vaihtelevasti kivenjärkäleitä; välillä jalat ulottuivat pohjaan, välillä ei. Jätimme kamat rohkeasti rantakadun kivipaadelle eikä niitä kukaan siitä pöllinyt, joskin kaikki arvokas oli mukanamme aquapackissa. Vesi oli 29-asteista joten kelpasi pullikoida pitempäänkin. Tälläistä uimaveden kuuluu olla.

Palasimme hotellille, testasin hotellihuoneen suihkun. Se oli hyvä. Istuskelimme sitten parvekkeella kaskaiden konsertin keskellä. Maistelimme hieman olutta ja Zivaniaa - se ei ollut lainkaan hullumpaa vaikka 45-volttista olikin. Vähän sellainen rakimainen.

Lähdimme pimenevään iltaan etsimään ravintolaa. Päädyimme Risto la Piazzaan, jossa valitsimme tylsääkin tylsemmät pitzet, juomaksi paikallista Keo-olutta. Ei ollut hääppöinen rasvalätty. Kyllä sen nyt söi kun kova nälkä oli mutta ei kai voi antaa enempää kuin 2/5. Syötyämme menimme vielä supermarkettiin ostamaan Pp:lle adapterin sähkölaitteita varten, ennen kuin palasimme hotellille. Oli tullut valvottua kovasti viime aikoina, joten uni jo maistui.

Kylillä tarkeni vielä auringon laskeuduttuakin.
Rasvalätty illalliseksi.

7 kommenttia:

  1. Eipa ole tullut kaytya vaikka lahella onkin. Eli kiva lukea mita tykkaatte. Nyt meikalaisilla on muodissa matkustaa Kyproksen turkkilaiselle puolelle, siella on halvempaa ja KASINO!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla eteläpuolellakin oli helkkaristi israelilaisia. Olisikohan ollut englantilaisten ja venäläisten jälkeen seuraavaksi suurin turistikansallisuus?

      Poista
    2. Toivottavasti eivat hairinneet, usein sinne lahtee myos nuorta porukkaa jotka bilettaa aika aanekkaasti 24/7. Jotkut hotellit eivat enaa valttamatta halua taalta asiakkaita. Vaikka kyllahan ne muunkinmaalaiset osaa.

      Poista
    3. Kyllä nyt aika röyhkeitä pitää olla jos meinaa englantilaisille turisteille pärjätä sikailussa :)

      Poista
    4. He heh, voit viela joskus yllattya.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. No juu, oli reissupitoinen kesä, sano :)

      Poista