perjantai 15. syyskuuta 2017

542# Dubrovnik, 5

24.7.2017, Monday, +32, Partly cloudy, Dubrovnik, Croatia

Puoli yhdeksältä tuttuun tapaan aamiaiselle. On se kyllä kamalaa, hyhy. Kävimme sen jälkeen tsekkaamassa hotellin uima-allasalueen, jossa emme olleet vielä edes käyneet. Ei vaikuttanut houkuttelevalta, vaikka oli jopa sisäallas ulkoaltaan lisäksi. Ihmisiä ei vielä näin aamusta ollut aurinkopedeillä, mutta sakemannit olivat käyneet buukkamassa sokerit kakun päältä pyyhevarauksineen.

Kävimme hakemassa huoneesta rantakamat ja lähdimme Copacabanan uimarannalle - sama ranta jota olimme jo aiemmin koittaneet jalkaisin etsiä. Tällä kertaa päätimme pelata varman päälle ja otimme taksin. Sinne ei ollut pitkä matka, mutta kuitenkin iso mäki ylitettävänä. Toisaalta, taksin saaminenkaan ei ollut helppoa, vaikka iso rivi takseja oli tien kummallakin puolella, ja jonkinlainen merkki ilmoitti kyseessä olevan taksiaseman. Ei vaan ollut ainuttakaan kuskia näköpiirissä. Pitkän ajan kuluttua joku kuski tuli autolleen ja otti meidät kyytiin. Sovimme hinnaksi 60 kunaa; tämä kuski käytti tosin mittaria ja antoi alennustakin vitosen.

Ranta oli vaatimattomampi kuin Coral beach. Täälläkin oli ns. parempi puolisko, jossa pari aurinkopetiä ja varjo olisi maksanut 260 kunaa, mutta päätimme mennä huonommalle puolelle, siellä maksoi 70 kunaa / peti. Hävyttömät hinnat edelleen. Suihku toimi niin ikään kolikoilla, maksoi 2 kunaa / 30 sekuntia. Vessat lainehti vettä ja kusta.

Kyltit toivottivat tervetulleeksi Copacabanan rannalle.
Tuulen mietteitä.

Uiminen ilman uimakenkiä oli jälleen mahdotonta, mutta menin hienostoalueen puolelle ja laskeuduin laiturin päästä tikkaat mereen. Siinä ei loukannut jalkojaan kiviin joten uiminen oli helpompaa. Kerran kävimme hörppäämässä baarin puolella oluet. Henkilökuntaa ei tuntunut kiinnostavan rantapetien rahastus, joten pokkana ukotimme tämän kerran ja jätimme maksamatta. Ennen lähtöä kävin vielä kankaisessa uimakopissa vaihtamassa uikkarit kuiviin kalsareihin. Joku oli siinäkin tehnyt käytännön pilan ja leikannut reiän markiisiin juuri vyötärön kohdalle. Niin, miksipä sitä korjaamaan. Rannalle 2/5.

Copacabanan ranta.

Kävelimme ohi Coral beachin ja jatkoimme matkaa bussi nro 6:n päättärille. Vähän aikaa piti bussia taas odotella eikä se nyt paljoa halvemmaksi tullut kuin taksikaan - tosin emme olisi tienneet miten tänne olisi saanut taksin edes tilattua. Tällä kertaa bussikuski vaihtui päättärillä, ja bussiin olisi päässyt pummilla, mutta porukat eivät halunneet ukottaa enää enempää.

Bussi päättärillä.

Hotellin lähettyvillä menimme lounaalle Vox Populiin. Oli parempi mitä ulkoapäin saattoi olettaa. Otin pasta beefin, sopivan pieni annos lounaaksi ja ihan maistuva. Ravintolan pihalla oli iso kissalauma, joka äityi tappelemaan keskenään. Palasimme sitten hotellille ruokalevolle.

Iltapäivästä menimme kävelykadun päähän liikenneympyrän vieressä olevaan postitoimistoon, josta saimme ostettua muutaman postikortin ja tarvittavat postimerkit. Koska Kroatia oli yllättänyt kalleudellaan, niin fyrkat alkoi olla lopussa. Löysimme kuitenkin tien toiselta puolen rahanvaihtopisteen ja saimme hieman lisää kunia lompakon pohjalle. Mun olisi tehnyt mieli vaihtaa muutama kymppi Bosnian rahaa huomisen päivän retkeä ajatellen, mutta faija kielsi. Jatkoimme sitten DM-nimiseen kemikaliomyymälään, josta kysyimme sateenvarjoja - huomiseksi oli luvattu ukkosta ja vesisadetta, eikä meillä ollut varjoja mukana ollenkaan. Pääsisimme loistamaan älykkyydellämme huomisella retkellä kun olimme ymmärtäneet varautua sateisiin - tai sitten kävisi tuttuun tapaan niin ettei taivaalta tulisi pisaraakaan kun kerran olimme varjot hankkineet. Menimme cafe Antikaan cappucinolle. Kävimme sen jälkeen vielä Tommyssä ostamassa hieman juotavaa ja seuraavan päivän aamiaistarvikkeet, ennen kuin palasimme hotellille,

Seitsemän jälkeen lähdimme etsimään postilaatikkoa korteillemme ja sen jälkeen katsomaan illallistarjontaa. Menimme uudemman kerran Konavokaan, jossa olimme käyneet jo torstaina ja jonne faija oli hävittänyt silmälasinsa. Kysyimme niitä samalta ynseältä tarjoilijalta; hän toikin meille näytille asiakkaiden kadottamia prillejä, mutta yksikään näistä ei mätsännyt. Ruuaksi otin samat pihvit kuin viimeksikin. Ne olivat ehkä jääneet tällä kertaa pikkasen liian raaoiksi, toivottavasti ei tule vatsatautia.

Ruuan jälkeen vielä viereiseen kahvilaan ottamaan espressot ja brandyt. Maistuvia olivat molemmat eivätkä pahan hintaisiakaan. Porukat lähtivät hotellille, itse kävin vielä surffailemassa Cafe Antikan netissä ja kävelin hetken lämpimässä illassa, kunnes vessahätä ajoi minutkin takaisin hotellille. Ja aikasin piti päästä nukkumaankin, oli taas aikainen herätys seuraavana päivänä.

Maistuvat jälkkärit.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti