tiistai 18. heinäkuuta 2017

529# Surströmming

Tervetuloa tänne Ruotsin Eskilstunaan, jossa tuotestissä tällä kertaa naapurimaan herkku surströmming eli härmäläisittäin hapansilakka. Kyseisen sapuskan metsästys onnistui vasta kolmannesta marketista, StoraCoopista. Ehkäpä ajankohta oli huono, sillä surströmmingin uusi kausi alkaa perinteisesti elokuun kolmantena torstaina, joten nyt myynnissä oli vain parhaimmat jämät. Sen verran olin kuullut hurjia huhuja tästä kamasta, että en nyt ihan hotellihuoneessa alkanut purkkia avaamaan. Eskilstunan jokivarren puisto tarjoaa onneksi hyvät edellytykset pienelle piknikille.

Piknik-eväät.

Surströmmingin valmistus vie noin vuoden - vähän niin kuin viiniä tai viskiä varastoidaan ja maku sen kuin paranee. Silakat kalastetaan keväisin, niitä kuivatetaan vuorokausi auringossa, sen jälkeen pari kolme kuukautta tynnyreissä ja puolesta vuodesta vuoteen säilykerasiassa, jonka jälkeen nuo laitetaan myyntiin. Fisut on säilötty suolaliemeen, joka estää varsinaisen mätänemisen ja kalojen hajoamisen. Säilykerasiassa sisus jatkaa omaa elämäänsä, ja käymisen tuloksena kaasu ja paine aiheuttavat purkille hieman pullistuneen muodon. En tiedä onko sitten räjähtämisvaaraa purkissa olemassa, mutta ehkä tämän vuoksi purkkeja ei saa viedä enää esimerkiksi lentokoneisiin. Koska purkissa on paine, niin avaamisen kanssa pitää olla varovainen; kantta puhkautuessa paine tasoittuu, ja sisällä oleva liemi - ja haju - purskahtavat spraynä ympäristöön. Jos liemi osuu rakenteisiin tai vaatteisiin, niin haju ei hevin poistu.

Meidän piti mennä ostamaan vielä purkinavaaja Hemköpistä, joten siinä oli vielä pieni rasti ennen nautinnollista herkutteluhetkeä. Lisäksi mukaan oli tullut muovikassi, pullollinen vettä ja haarukan sijaisena toimiva puutikku. Pp on allerginen kalalle, joten hän pääsi joutui skippaamaan tämän makuelämyksen. Minähän olen vähän nirso, joka ei pysty syömään edes sieniä, maksaa tahi lämpimiä ananaksia, joten hermostutti jo purkin avaaminen siihen malliin, että kädet tärisivät purkkia avatessa kuin mandoliinikrapulassa. Minun onnekseni purkkia oli säilötty ohjeistuksen mukaisesti jääkaapissa - alle +8 asteessa, eikä purkin muoto ollut paisunut, joten elättelin toiveita ettei aski räjähtäisi silmille avatessa. Ja kyllä, avaajan rei'ittäessä purkin, kuului vain vaimea sihaus. Avaaja oli itsessään kyllä niin mallia ruotsalainen, ettei sillä meinannut saada kantta auki. Lisäksi avatessa käsille roiskuva liemi ei inspiroinut liiemmälti sekään. Haju ei kuitenkaan ollut niin kauhea kuin olisi voinut kuvitella. Tai oli se kauhea, mutta ei niin voimakas. Toki sitä oppi olemaan tuulen yläpuolella hyvin nopeasti. Purkista paljastuva beigen värinen liemi pisti kyllä kakomaan.

Varominen säilykepurkkia avatessa on kaiken a ja b.

Nyt on! Väkevät mätöt!

Youtubesta
näkee videoita, missä urhoolliset testaajat vetävät silakkaa naamariin kokonaisena, mutta minä tyydyin vain pieneen palaan. Sekin oli suuri kynnys ylitettäväksi. Pala maistui hyvin voimakkaasti, aluksi siltä kun olisi syönyt pelkkää suolaa, mutta maistui sen jälkeen paskalle ja pitkään. Minua oksetti päiväkausia, ja vielä senkin jälkeen jos vain erehdyinkin ajattelemaan kyseistä sapuskaa. En tiedä kuinka nälkä ihmisellä pitäisi olla, että tuollainen purkillinen kalaa menisi naamariin. Hintaa herkulla oli SEK47, euroissa siis alle vitosen, mutta purkkikin oli pienin mahdollinen. Valmistajia oli useita ja hinta pyöri 50 - 100 kruunun tietämillä. Tappioksi piti laskea vielä purkinavaajan hintakin, koska myös se piti nakata aterioinnin jälkeen roskiin. Loput kalat päästimme takaisin "kotiin" ja viskasimme ne jokeen - ne eivät kelvanneet edes lokeille. Vesipullosta meni puoli pulloa ykkösellä, loput meni käsien pesuun. Hotellille palattuamme menimme heti respan vessaan pesemään kädet kyynärpäätä myöden, ja jatkoimme hinkkausta koko illan. Siltikin dunkkis tuntui nokassa muutaman päivän, mutta ehkäpä se oli vain psykologista harhaa? Joka tapauksessa, tämä tuote jäi mieleen loppuelämäksi ja meni kärkeen heittämällä, mitä tulee karseimpiin ruokiin mitä on tullut syötyä. Hissipoika lähti liikkelle jopa tätä postausta tehtäessä. Friikeille ja itsensä haastajille siis must-have apetta, ehdottomasti!

Tuota suurempaa palaa en pystynyt tällä kertaa nauttimaan.


tiistai 4. heinäkuuta 2017

528# Ruiskumestarin talo

29.6.2017, Thursday, +19, Scattered clouds, Helsinki



Kristianinkatu 12.

Tuskin olen ainoa, joka on luullut Ruiskumestarin taloa Helsingin Roihuvuoressa sijaitsevaksi räkäläksi ravitsemusliikkeeksi. Sellainenkin on, mutta tällä kertaa poikkean Kruununhaassa olevassa vanhassa puutalossa. Tarkkaa tietoa talon valmistumisajankohdasta ei ole, mutta 1800-luvun alkupuolelta se on. Siihen aikaan tämä osa Helsingistä oli vielä syrjäistä laidunmaata. Nykyään talo on kantakaupungin vanhin puinen asuinrakennus.

Maisema on muuttunut melkoisesti 200 vuodessa. Talo sijaitsee osoitteessa Kristianinkatu 12, ja oli jäänyt puristuksiin isojen kerrostalojen väliin. Jotenkin absurdi näky. Paikka on pienen kävelymatkan päässä duunipaikastani, joten suuntasin paikalle torstaisena iltapäivänä työpäivän jälkeen (aukioloajat ke-su klo 11-17). Vähän jopa ujostutti poiketa portista aidatulle piha-alueelle, vaikka mainosständi ovensuulla toivottikin tervetulleeksi. Lipputankoon oli kiskottu sateenkaarilippu meneillä olevan homoviikon kunniaksi. Muuten oli hiljaista kuin huopatehtaalla.

Portti pihamaalle.

Kai tänne uskaltaa homottomatkin mennä...

Museo oli ilmainen, joten ei huolta sisäänpääsymaksusta. Katua lähinnä oleva talo oli kuitenkin lukossa, oven pielessä oli lappu jossa kehoitettiin aloittamaan kierros viereisestä talosta. Poikkesin sisään. Omituisissa, vanhan ajan vaatteissa oleva nainen toivotti tervetulleeksi. Siinä oli muutama tuote myynnissä, mutta en nähnyt tarpeelliseksi ostaa mitään. Viereisessä huoneessa oli muutama mööpeli ja pari kuvakansiota. Ne oli äkkiä katsottu läpi. Kävin kysymässä, josko pääsisi myös viereiseen pytinkiin. Nainen oli tulossa avaamaan ovea, mutta pihalla oli toinen työntekijöistä, ja tämä lähti oppaaksi.

Sivurakennuksen asuinhuone.

Kenkiin sujautettiin sellaiset siniset kondomit, kuten joskus esim. asuntoesittelyissä törmää. Oppaan stiflat lienivät puhtaammat, koska hän ei sellaisia tarvinnut. Talossa tuoksi ihmeen hyvälle; ei ollut sellaista homeen hajua kuten yleensä. Yhteen huoneista ei päässyt sisään, vaan se oli köydellä eristetty alue. Aurinko paistoi ikkunoista siihen malliin, ettei kuvaus onnistunut millään. Puulattia, hienot tapetit ja pari kakluunia huoneissa oli, ei juuri mööpeleitä. Keittiö oli ankea, mutta hella sieltäkin löytyi ja muutama lautanen. Lisäksi luin myöhemmin, että siellä olisi ollut mm. tukki vuodelta 1786. Opas ei puhunut mitään ellei nyt sitten osannut kysyä jotain. Lähinnä kai tarkkaili etten ole minkään sortin vandaali.

Olkkari. Tänne ei saanut mennä, ja ikkunoista kulkeutuva valo teki kuvauksen mahdottomaksi.
Lämmitin.
Köökki.
Toinen kakluuni.
Vuode.

Muistan jostain kuulleeni, että täällä kummitteli aika tavalla. Kysyin sitä oppaalta. Sanoi, että kummitus oli ollut ihmisiksi sen jälkeen kun pihamaalle palautettiin kivi, jolla talon isäntä aikoinaan istuskeli. Totesin nähneeni tarpeeksi ja opas ohjasi minut ulos, neuvoi vielä ottamaan infovihkosen mukaan ja palautekuoren (oli ihan postimerkillä varustettu kuori jonka sisällä palautelomake. Eikö tälläisen voisi tehdä netissä nykyaikana?). Kuvasin vielä pihamiljöön ja lähdin jatkamaan matkaani. Piskuinen kohde mutta en mä mitään ihmeellistä odottanutkaan. Vähän mä olisin kaivannut puheliampaa talonesittelijää, jäi vähän vaisuksi nyt. Astiasto oli vanhaa ja arvokasta, nyt nämä jäivät minulta melkeinpä tyystin huomiotta. Annan tästä 3/5.

Asuintalo.
Tontin vierestä kohosivat uudemmat talot.
Kivi johon kummitus oli mieltynyt.