tiistai 23. toukokuuta 2017

521# Kanada, 5

18.4.2017, Tuesday, +8, Scattered clouds, Toronto, Canada

Nukuin raskaan päivän päätteeksi melko mukavasti ja heräsin vasta viideltä. Pari-kolme tuntia meni ihmetellessä, surffatessa ja suihkussa käydessä. Mä olen mestari olemaan tekemättä mitään. Osa ihmettelyajasta meni yön aikana oven alta työnnetyssä $500 laskusta. Mikä helkkari sellainen mahtoi olla?

Puoli yhdeksältä lähdimme etsimään aamiaispaikkaa hotellin ulkopuolelta. Ensiksi kävimme kuitenkin respassa hommaamassa taksikyydin illaksi hotellilta lentokentälle, oli nimittäin taas kotiinpaluun aika.

Aamiaispaikka löytyi melko vaivattomasti 10 minuutin etsimisen jälkeen. Ei ollut ihan helppo tilata kun myyjä puhui niin hiljaa ja musiikki soi niin kovaa. Esitti kaikenmaailman lisäkysymyksiä, joihin en olisi osannut vastata edes suomeksi, kuten vaikkapa "kuinka haluatte munanne". Lopulta saimme tilauksen sisään ja jonkunlaisen määritelmän munan kovuudesta myyjälle ilmaistua. Hintakin oli vain neljäsosan hotellin aamiaisen hinnasta (n. $26 tippeineen & veroineen) ja ihan täyttävä setti eikä makukaan ollut paha, joten annetaan nyt 3/5.

Edellispäivänä kuulin oppaan puhuvan Toronton maanalaisesta kaupungista. Maan alle oli kuulemma tehty 30 kilometriä käytäviä, jossa oli kauppoja ja ravinteleita sun muita. Mikä helkkari sellainen oli, ja miksei opaskirjoissa tai missään oltu asiasta mainittu mitään? Ja miten sinne pääsi sisään, sitä ei tuntunut Googlekaan kertovan. Aamiaispaikasta lähdettyämme näimme eräät huomaamattomat portaat, jossa oli "PATH"-kyltti ja täältä oli yksi lukuisista ovista maanalaiseen ostoskeskukseen. Sisäänkäynnit olivat melko huomaamattomia, ja monista pilvenpiirtäjistä oli PATH:iin kulkuyhteys. Sisällä pääsi varmasti helposti eksymään, vaikka opasteita olikin runsaan mitoin. Emme ehtineet kävellä kuin 100 metriä, kun ukko ilmoitti aineenvaihduntansa lähteneen käyntiin ja piti päästä kiireen vilkkaa takaisin hotellille.




Hotellilla laitoin hieman kamoja kasaan. Check out oli vielä laitettu tuntia aikaisemmaksi kello yhdeksitoista. Hieman ennen täyttä aikaa menimme respaan, teimme check outin ja valitimme 500 taalan laskusta. Respa kuittasi sen ok:lla, mutta emme saaneet asiasta mitään kuittia. Toivottavasti nyt ei mene kuitenkin esim. Visan puolelta tuo maksu, koska olimme joutuneet jättämään luottokorttitiedot tullessamme respaan. Aamiaislaskun maksoimme. Varmistimme vielä lentokenttäkuljetuksen viideksi ja veimme sitten matkalaukkumme säilöön.

Kävelimme ensin pienen matkan Yonge streetiä järvelle päin ja menimme jääkiekkomuseeon. Täällä säilöttiin Stanley cup -pokaalia, joten pitihän sellainen käydä bongaamassa. Sisäänpääsyn löytäminen oli vähän vaikeaa, piti mennä ostariin ja siellä maanalaiseen kerrokseen. Sisään maksoi $18 aikuinen ja $15 seniori. Tässä vaiheessa sain kännykkääni duunista tekstiviestin, jossa käskettiin ilmottautua aamulla pääkonttorille. Sellainen tietää meidän firmassa potkuja. Laitoin viestiä takaisinpäin, etten pääse tulemaan kun olen toisella puolen maailmaa. Viesti isolta kiholta kuului, että esimieheni tiedottaa asiasta sitten myöhemmin (ja myöhemmin tosiaankin varmistui, että seitsemän vuoden työsuhde loppui. Hieno veto ilmoittaa asiasta tekstarilla - joskin myöhemmin lähetettiin himaan joku virallinen lappu). Koska homma tuli melko puskista, niin tunnelmat meni piloille enkä pysty kuvailemaan sitä ahdistuksen määrää joka tästä aiheutui. Onneksi tämä tuli vasta lähtöpäivänä, eikä koko loma mennyt piloille. Museoon en kuitenkaan pystynyt keskittymään tämän enempää. Stanley cup -pokaali kuitenkin nähtiin, ja sitä pääsi koskettamaankin. Muita ihmisiä näin tiistaiaamuna ei paikalla ollut kuin kourallinen. Hienoja simulaattoreita siellä oli myös, mm. semmoinen jossa olisi saanut olla itse maalivahtina ja torjua rangaistuslaukauksia, sekä joku lämäriautomaatti. Puolen tunnin leffa olisi ollut katsottavana myös, mutta emme jaksaneet odotella sen alkua.

Museon fasadi oli synkähkö.
Patsaita museon edessä.
Viimein löytyi sisäänkäynti.
Simulaattori.
Vähän eksoottisempia maajoukkuepaitoja.
Stanley cup-pokaali.

Museon jälkeen kiertelimme hetken aikaa PATH:n maanalaisilla käytävillä. Menimme käymään pubissa kaljalla. Aurinko paistoi, mutta oli kylmä keli ja jäätävä tuuli. Muutamassa kirkossa käytiin, pitihän nyt kanadalainen kirkkokin nähdä. Kävelimme melko pitkään, koitimme etsiä lounaspaikkaa, mutta emme sitten keksineet muuta kuin hotellimme lähellä olevan irkkupubin, jossa olimme aiemminkin käyneet oluella. Otin fish & chipsin, se oli melko pahaa, 2/5, huonoimpia mitä olen koskaan syönyt. Lisäksi vitutti tietysti se työjuttu niin etten pystynyt järkytykseltäni edelleenkään ajattelemaan mitään muuta.

Kirkko.
Vähän vanhaakin seassa.
Kaupunkimaisemaa.

Ajan tappamista oli koko iltapäivä. Menimme St. Lawrencen kauppahalliin, se oli ihan ok. Ihmeen eurooppalainen meininki. Kävelimme sitten vielä hetken PATH:ssa, menimme sen jälkeen hotellille drinksuille ja odottamaan, että kello tulisi viisi. Haimme kamat ja faija antoi 5$ tippiä; laukkupoika innostui ja kiitteli vuolaasti ja kävi vielä saattamassa meidät autolle. Iso musta auto ja kuski, semmoinen iso jenkkimaasturi eikä mikään tavan taksi. Hiukan oli ruuhkaa, mutta olimme niin paljon etuajassa, että paniikkia ei ehtinyt tulemaan. Kentälle meno kesti ehkä noin 40 minuuttia. Maksoi $60 + tippi $10.

Kauppahalli.
Mansi- ja mustikoita.
Kyljys poikineen.
Vinouma whiskey-lasissa.

Lentokentällä sekoilimme aluksi kun emme meinanneet löytää lähtöselvitystiskiä. Kyselimme sitten virkailijalta, joka neuvoi oikealle sektorille ja katsomaan oikeita monitoreja. Löysimme sitten check innin ja baggage dropin. Jo jonossa näimme yhden naisen kahden vaikeasti autistisen lapsen kanssa, tulossa samalle lennolle kanssamme. Lapset hytkyivät, huojuivat ja kiljuivat jo nyt; ei olisi hauskaa istua sellaisen perheen edessä, voi sitä penkkien potkiskelun määrää. Sääliksi kävi kyllä vähän äitiäkin, kun oli sellaiset lapset saanut.

Check in meni kuitenkin suht sukkelaan ja pääsimme matkalaukuista ainakin eroon. Turvatarkastukseenkaan ei ollut juuri jonoa. Faija joutui pyyhkäisytarkastukseen kahteenkin eri kertaan. Minullakin hälytin hälytti, vaikka olin tyhjännyt taskut. Jouduin röntgenskanneriin. Mitään ei kuitenkaan löytynyt ja pääsin jatkamaan matkaa. Eniten ihmetytti se, ettei passeja kysytty poislähtiessä ollenkaan, ei isketty leimaa tms. Olisi luullut, että Kanada on tällaisissa asioissa tarkka, turistiviisumillahan olisi voinut lolleroida maassa näköjään ties miten pitkään.

Ostimme faijan kanssa brenkkua tax free -myymälästä. Maksun jälkeen myyjä sieppasi viinaputelin, sinetöi sen muovikassiin, antoi jollekin jätkälle joka kantoi viinakassin sellaisen sähköauton takakonttiin ja kaasutti tiehensä. Mitä helkkaria? Myyjä sanoi, että brenkut vietiin portille c30, ja meillä oli kymmenen minuuttia aikaa käydä hakemassa viinat sieltä. Mikä järki tässä nyt oli? Eipä auttanut kuin kävellä sitten c-siipeen ja portille 30. Siipeen saapuessa kysyttiin boarding passit, mutta varsinaiselle kauppa-alueelle olisi päässyt vielä palaamaankin halutessaan. C-siivessä viinakassimme roikkuivatkin narikassa ja saimme ne kuittia vastaan lunastettua. Oli pakko kysyä virkailijalta sitten, mikä idea tässä nyt oli: johtui kuulemma siitä, ettei Kanadan sisäisille lennoille viinaa myyty, pelkästään ulkomaan matkailijoille ja boarding passien sijaan asiaa kontrolloitiin tällä tavalla. Joku verojuttu siis. Kaikenlaista sitä onkin.

Tämän jälkeen menimme baariin. Se oli valtavan kokoinen, mutta ei ainuttakaan asiakasta. Jokaisen pöydän luona nökötti ipad; ilmeisesti tuollainen on sitten riittävän tehokas karkoittamaan kaikki asiakkaat. Menimme huhuilemaan baariin silti, jospa vaikka tiskiltä saisi tilattua jotakin ihmiseltä. Eipä saanut mutta joku tarjoilintapainen siihen tuli opastamaan laitteen käytössä. Käyttöliittymä oli kuitenkin looginen ja sitä osasi käyttää helposti eikä tilauksen tekeminen ollut vaikeaa (toisin kuin Japanissa missä laite suolsi pelkkää japaniaa) ja saimme tilaukset tehtyä ja maksettua niin ikään automaattiin. Tilasimme jopa toisen kierroksen. Vähän oli outoa antaa tippiä, vaikka ei ollut tarjoilijaa vielä nähnytkään (opastajaa lukuun ottamatta). Juomat tuli kuitenkin pöytään nopeasti.

Baarissa oli mistä paikkansa valita.
Automaatilla.

Puoli yhdeksän kieppeillä pääsimme koneeseen. Paikkamme olivat akuankka-tyyliin rivillä 13. Autistilapset olivat vikalla rivillä, joten niistä ei ollut häiriöksi, mutta takanani oli jälleen kuolonplunssassa koriseva ukkeli. Toivottavasti ei tartu tällä kertaa. Mutsi valitteli kun keskipaikka oli niin ahdas että kyynärnojat hinkkasivat kylkiä. Faijan ja mun mielestä tilaa oli kosolti ja mietimme miksi pitää syödä niin helkkaristi ettei lentokoneen penkkiin mahdu. Mutsi valitti lentoemännälle joka painoi käsinojien alta jotain nappia ja sai siirrettyä nojia sivuttaissuunnassa niin, että tilaa tuli keskipaikalle enempi, mutta faijan ja mun tila väheni. Eipä oltu tiedetty, että käsinojia saa siirrettyä sivuttainkin, vai liekkö ominaisuus vain Icleandairin lentokoneissa.

Kone pääsi matkaan seitsemän minuuttia myöhässä, mutta rullasi kiitoradoilla ainakin 40 minuuttia ennen kuin pääsi ilmaan. Jostain syystä valoja ei sytytetty koneessa, mutta tarjoilijavaunu kävi silti. Tilasimme faijan kanssa whiskeytä, mutta emme saaneet niitä puteleita auki, piti kutsua lentoemo apuun. Eipä saanut hänkään mutta kävi vaihtamassa putelit toisiin. Muuten lento sujui tavalliseen tapaan; paska haisi ja oli kuuma kuin saunassa ja takana ollut ukko jatkoi yskimistään niin ettei nukkumisesta tullut mitään. Mä olin ikkunapaikalla ja Grönlannin paikkeilla näin ikkunasta eri hienoja revontulia lentokoneen yläpuolella.

Islanti aamunkoitteessa.

Islantia kohden päivä alkoikin jo sarastamaan. Laskeuduimme noin klo 6.30 paikkeilla. Tunti oli vaihtoaikaa kuten mennessäkin. Töistä tuli edelleen huonoja uutisia ja aiheutti minulle puolittaisen shokkitilan ja muistikuvat palautuvat vasta jossain vaiheessa toista lentoa. Tilasin limsan ja sipsejä, joita en pystynyt syömään. Laskeuduimme lopulta kylmälle mutta aurinkoiselle Helsinki-Vantaalle joskus yhden jälkeen iltapäivällä. Lentokoneen etuovea ei saatu auki, joten kesti helkkarin pitkään ennen kuin saatiin portaat takaovelle ja pääsimme sitä kautta sivuovelle josta raput nousemalla edelleen takaisin "tuubiin". Laukut olivat jo tulleet ja sitten ei muuta kuin taksilla kotiin ja reissu oli taputeltu.

* * * * 

Huonot uutiset droppasivat tunnelmaa, mutta jos sitä ei lasketa niin Kanada oli ihan kelpo kohde. Todennäköisesti meininki eri kaupunkien välillä on erilainen, mutta Torontosta jäi ihan hyvät fiilikset. Turvallisuuden tunne oli läsnä koko ajan, joten siitä plussaa. Miinusta oikuttelevasta säästä, ravintoloiden vähyydestä, kalleudesta - ja siitä, että verot eivät sisälly hintoihin & tippikulttuuri on muutenkin pyltsystä. Järjestelyt toimivat (kuten mm. hotelli, kuljetukset, lennot, järjestetty Niagaran retki) niin kuin oli luvattu, ja ukotustakaan ei ollut niin paljoa kuin olin etukäteen pelännyt. Retki Niagaralle oli ehdottomasti parasta. Ehkä vähän liioittelen, mutta annan yleisarvosanaksi 4/5.

4 kommenttia:

  1. Hieno reissu mutta tuo tyohomma varmaan oli aika slaagi. Peukkuja uuden paikan hakuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen nyt ulkoistettuna, mutta jatkon kannalta tämä on mahdoton ratkaisu. Olen etsiskellyt töitä ja toivottavasti sellaisen saan ennen kuin mut heivataan lopullisesti pihalle. Epäilen kyllä vahvasti. Kiitos tsempeistä kuitenkin :)

      Poista
  2. No voi vit! Otan osaa.

    Samalla kiitos jaksavuusesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kas, pitkästä aikaa :) Ja kiitos.

      Poista