519# Kanada, 3

16.4.2017, Sunday, +21, Mostly cloudy, Toronto, Canada

Heräsin kolmen maissa, enkä saanut enää nukuttua. Jetlagia siis puski pahimman kaavan mukaisesti. Monta tuntia käytin surffailuun, tv:n katsomiseen ja vessassa käymiseen. Kuuden maissa nukahdin vielä tunniksi. Sitten suihkuun ja kahdeksalta aamiaiselle. Tyydyimme taas hotellin aamiaistarjontaan, vaikka se ryöstöhintainen olikin.

Hotellilla piisasi korkeutta.

Klo 9.30 lähdimme päivän retkille. Ensiksi kävelimme Yonge streetiä pitkin pultasareita väistellen alas järven rantaan, Jack Layton-terminaaliin. Ostimme liput Toronton edustalla oleville saarille. Ei maksanut maltaita, ehkä reilut $7 / naama (meno-paluu). Saaria oli kolme, valitsimme Central Islandin siinä toivossa, että siellä olisi eniten näkemistä (toki pystyi myös kävelemään saarelta toiselle). Talviaikaan laivoja lähti harvakseltaan, kesällä jatkuvasti. Nyt oli käytössä kevätaikataulu, jolloin venhoja piti lähteä 30 minuutin välein, mutta mitään selkeää vuoroväliä ei tuntunut olevan. Matka kesti reilun vartin, sai hienot kuvat kaupungin silhuetista.

Toronto-saarille.

Föri saarille.

Toronton silhuetti.

Itse saarella ei ollut mitään meidän ikäisille, huomasimme jo lähtölaiturilla että muut perhekunnat olivat pikkulapsiperheitä. Jonkinlaista huvipuistoa ja maatilan eläinjuttua oli tarjolla, ja koska oli pääsiäinen, egghunt tuntui olevan kaikkien lasten suosiossa (alueelle oli ripoteltu jotain suklaamunia joita pennut sitten kävivät etsimässä). Kiersimme huvipuistoalueen läpi, kokeilimme päästä cappucinolle, mutta automaatti oli lauennut. Huvipuistoalueen ja saaren eteläosan erottavan joen toiselta puolen löytyi kuitenkin Cafe Carusel, josta faija sai kaipaamansa bissen ja me mutsin kanssa cappucinot. Hetken aikaa istuskelimme ja kävimme sitten vielä ennen lähtöä vessassa. Joku mies oli urinaarilla, vetäsi sen mutta siinä oli jonkinlainen toimintahäiriö ja herra sai kuset ja muut pyntyssä olleet kamppeet päällensä. Oli siinä vahingonnaurussa pitelemistä, kerrankin jollekin muulle kuin minulle käy noin.

Huvitusta.

Mikä lie vitsailija.

Hän on oikea sika.

Kävelimme navakassa tuulessa saaren etelärannalle, josta avautui näkymä aavalle Lake Ontario-järvelle. Ranta oli tietysti vielä tähän aikaan vuodesta autio ja palvelut loistivat poissaolollaan. Aikamme ihmeteltyämme palasimme takaisin satamaan. Nopeasti laiva tuli ja toi uudet vierailijat saarelle ja haki meidät pois. Vähän tämä saarikohde kyllä floppasi, annetaan 2/5.

Katson autiota hiekkarantaa.

Sataman ulkopuolelta ostimme kojusta hodarit lounaaksi hintaan $3,50 / naama. Ihan ok maku. Kävelimme takaisin hotellille lepäämään ja käymään vessassa.

Lounasta.

Puoli kahdelta otimme suunnaksi King-metroaseman, joka oli hotellimme vieressä. Ihmettelimme miten lippuautomaatti oikein toimi, mutta emme saaneet siitä heti selkoa. Ostimme sitten kertaliput lipunmyyjältä ja menimme laiturialueelle avonaisesta portista ja vasta metrossa aloin tutkimaan saamiani vaihtorahoja. Kolme "kolikkoa" näistä olikin poletteja (token), jotka olisi pitänyt pudottaa automaattiporttiin. Menimme siis vahingossa pummilla. Vähän oma tyhmyys hävetti, mutta kun aina ei osaa. Mutta nyt ymmärsimme käyttöperiaatteen. Metroasemilla oli myös automaatteja josta näitä poletteja sai ostaa, joten aika helppoa sen metron käyttö sitten lopulta oli.

Päivälippu oli raaputettavaa mallia.

Jäimme pois Museum-pysäkillä ja menimme Royal Ontario Museumiin. Siitä jouduimme pulittamaan yhteensä $54 (yksi aikuinen ja kaksi senioria). Museossa oli turkasen kuuma, olisi kannattanut jättää rotsit narikkaan. Katsoimme dinosaurus-, Egyptin-, ja Kreikan näyttelyt. Ei ollut hääppöinen museo ja suht kallis, annetaan 2/5.

Museum-metroasema.

Royal Ontario museon julkisivu.

Museon aula.

Dino oli laihtunut.

I see dead people.

Pysti.

Otimme metron ja menimme taas St. Patrick-asemalle, kävelimme muutamia kortteleita eteenpäin lämpimässä ja keväisessä säässä City Hallille (kaupungintalo). Se oli valmistunut 1960-luvulla, arkkitehtinä toimi suomalainen Viljo Revell. Aika erikoisen näköinen, mutta ei missään nimessä ruisku. Mennen tullen voittaa Alvar Aallon suunnittelemat rumat pytingit. Silti en ole koskaan ennen kuullut Revellistä mitään? Vanha kaupungintalo vuodelta 1899 oli vieressä.

Kaupungintalo á la Viljo Revell.

Palasimme hotellille päin mutta poikkesimme ensin irkkupubiin. Kolme tuoppia Harp-olutta maksoi veroineen ja tippeineen $30. Ei mikään kauhean halpa paikka kyllä tämäkään. Kävimme sitten vielä vesikaupassa ennen kuin menimme hotellille lepäämään. Vaikka kello oli jo puoli viisi, niin siivooja ahkeroi vasta nyt huoneeni kimpussa, joten jouduin vielä odottelemaan sitäkin vartin verran.

Seuraavan puolentoista tunnin aikana hieman blogasin, ja koitin etsiä illallisravintolaa netistä, kävin varmaan 30 ravintolaa läpi enkä löytänyt kuin yhden varteenotettavan vaihtoehdon. Porukat noudin vähän ennen seitsemää. Haahuilimme hetken kylillä katsoen ravintolatarjontaa. Faija olisi halunnut mussels-paikkaan, mutta se oli niin vaikea ravinteli, ettemme rohjenneet sinne sitten lopulta mennäkään. Löysimme kuitenkin Papillon-ravintolan. Mude ja minä tykättiin, lammas oli erinomainen, mutta punajuuret pahoja ja tarjoilija ärsyttävä. Faija mielestä ruoka oli täyttä paskaa. Sillä ei tosin ole arvoasteikossaan kuin kaksi pykälää - toinen on "täyttä paskaa" ja toinen on "parasta ikinä". Mä olisin antanut tästä kyllä 4/5. Kallishan se oli taas, $140 meni ruokineen, viineineen ja oluineen. Poislähtiessä alkoi satamaan, mutta onneksi hotelli ei ollut kaukana. Vähän aikaa surffasin netissä, katselin telkkaria ja ihmettelin ikkunasta kadun päässä olevia hälytysajoneuvoja, mutta suht aikaisin menin nukkumaankin.

Illallinen.

Ilta kun saapuu Torontoon.