518# Kanada, 2

15.4.2017, Saturday, +10, Wet, Toronto, Canada

Muutaman kerran heräsin yön aikana; kerran juopon miehen örvellykseen käytävältä, ja kerran muuten vaan mutta sain joten kuten nukuttua kuuteen saakka. Surffailin netissä, katsoin telkkaria ja kävin testaamassa melko hyvätasoisen suihkun. Klo 8 menimme aamiaiselle hotellin alakertaan. Ei ollut ketään muita, myöhemmin tuli joku aasialaispariskunta. Aika rasvaista mättöä se oli makkaroineen ja pekoneineen. Oksennuskin meinasi tulla, sillä munakkaaseen oli sijoitettu sientä, jonka huomasin vasta makuaistimillani. Kyytipojaksi kahvia ja mehua. Maksoi tippeineen ja veroineen (ainakin Ontariossa lisätään tuotteiden hintoihin vielä vero päälle, joten ei voi olla ikinä varma paljonko tuote oikeasti maksaa. Sama käytäntö on ainakin joissain osavaltioissa Jenkeissäkin, esim. New Yorkissa) 73$, aika suolainen hinta.

Puliukkeli vaikutti aamu-uniselta.

Aamista.

Hotellin baari oli aamulla hiljaksiin.

Palasimme huoneeseen. Olisi melkein nukuttanutkin taas, mutta piti surffata netistä meille päivän retkikohde. Keli vaikutti aika harmaalta, ei vielä satanut mutta säätiedotuksen mukaan sateen todennäköisyys aamupäivälle oli täydet 100%, vaikka eilinen taksikuski muuta väittikin. Mun mielestä semmonen valehteleminen on vähän outoa, varsinkin jos se ei hyödytä ketään ja valhe kuitenkin paljastuu todeksi. Jos kuski ei tiennyt mitä säätä oli ennustettu seuraavalle päivälle, niin miksi hän ei sitten sanonut ettei tiedä? Luuleeko hän, että arvostan häntä nyt ihmisenä enemmän ja että olisiko vaikuttanut tippeihin jos hän olisi tunnustanut ettei ole seurannut säätiedotuksia?

Autiot kadut.

Sateet saapuvat.

Puoli kymmeneltä lähdimme hotellilta. Samalla ovenavauksella alkoi satamaan. Kadut olivat yhtä autioit kuin edellisenäkin iltana, kyllä tämä oli ihan Kajaani kakkonen. Sateen vihmoessa näytti jopa yhtä ankealta päällekin päin. Kävelimme ensin päärautatieasemalle Unionille, jossa ei ollut kuin yksi sekopää sadetta pitämässä. Emme löytäneet edes laiturialueelle, eikä sillä ollut väliäkään, koska emme tarvinneet nyt junaa. Metroaseman löysimme. Ostimme laiskalta miesvirkailijalta 3xpäiväliput, mutta myi kuitenkin vain kaksi, en tiedä miksi. Sanoi, että kolme henkilöä sillä kuitenkin pääsee. Maksoi yhteensä 25$. Metro oli sinällänsä selkeä, vain kaksi linjaa, suunnat löysi helposi, asemat kuulutettiin ja ne näki seinästä ja metron info-taulusta. Melko lyhyet pysäkinvälit.

Metro.

Ei ollut jengiä metrossakaan.

Olimme menossa Casa Loman linnaan, joten jäimme pois Dupont-asemalla. Satoi edelleen, asemalta oli pieni kävelymatka ja reilun 100 portaan nousukin. Täällä ei ollut enää pilvenpiirtäjiä, mutta melko hulppeita asuntoja muuten. Ja siistiä.

Toronton pilvenpiirtäjät jäivät horisonttiin.

Casa Loman linna.

Sisään linnaan maksoi $25 aikuinen, seniorit $20 (yli 60-vuotiaat). Linna oli auki päivittäin klo 9.30 - 17.00, ja sitä sai vuokrata yksityistilaisuuksiin sulkemisajan jälkeen. Vuokrahinnoista ei ollut puhetta, ilmeisesti ei hirveän halpa jos pitäisi veikata, vaan linnaa käytettiin todennäköisesti elokuvien kuvauspaikkana, paremman väen hääpaikkana jne. Tontilla oli myös hieno puutarha, joka oli auki vain kesäaikaan (alkaen toukokuusta), joten tuo jäi meiltä nyt näkemättä.

Ei ollut vielä kauheasti muita ihmisiä. Audio guidance-laitteen olisi saanut alakerrasta, emme ottaneet. Linna ei ollut mikään sellainen rakennus mitä itse olen mieltänyt linnaksi (kuten esimerkiksi Hämeen tai Turun linna), vaan pikemminkin arvokiinteistö. Sen oli rakennuttanut itselleen reilut sata vuotta sitten bisnesmies Sir Henry Pellatt. Tönö oli aikansa suurin yksityishenkilön residenssi Kanadassa. Aikaa talon valmistumiseen kului yli kolme vuotta, vaikka yli 300 henkilöä osallistui rakentamiseen. Huoneita linnassa oli likemmäs sata, joten kyllähän siinä tilaa tietysti piisasi. Sen lisäksi alakerrassa oli massiiviset tunnelit + hevos- ja autotallit. Rakennuskustannukset olivat vain noin 3,5 miljoonaa taalaa, joka tuntui mielestäni yllättävän edukkaalta. Huoneet olivat hulppeita, huonekalut antiikkisia ja hienoja, joskin vessat ja suihkut varsin pelkistettyjä. Huoneiden välillä oli ollut jonkinlainen puhelinjärjestelmä. Linnassa oli myös pari tornia, kävimme toisessa mutsin kanssa kuvaamassa sateiset ja harmaat maisemat. Portaat olivat kapeat kierreportaat, hapotin taas niissä jalkani kun piti laskeutua takaisin alas kumarassa. Alakerrassa oli baari / ravintola, jossa kävimme hörppäämässä oluet ja lepuuttelemassa koipisiamme. Lähtiessämme linna oli täyttynyt ihmisistä, joten kannattaa tulla tänne aamupäivästä. Muuten linna oli ehdottomasti näkemisen arvoinen, annan tästä 5/5. En olisi itse uskonut sen olevan niin vaikuttava.

Tuttu talja Illallinen yhdelle -elokuvasta.

Suihku.

Puhelin.

Epämukavannäköiset mööpelit.

Torni.

Kukkahökötys.

Tunneli oli jumalattoman pitkä.

Auto.

Palasimme metrolle ja matkasimme muutaman pysäkinvälin takaisin päin. Jäimme pois St. Patrick-asemalla. Satoi edelleen ja kengät kastuivat läpimärjiksi. Navigoimme melko onnistuneesti Chinatowniin. Se olisi voinut olla ok paikka kuljeskella enemmänkin, mutta märkyys söi kaiken mielenkiinnon. Mun vuosia sitten Tokiosta ostamani sateenvarjo tuntui tulleen tiensä päähän ja hylkäsin sen torontolaisen Chinatownin roskikseen, pitkän matkan sekin oli rinnallani kulkenut. Ostin kaupasta riisto- ja kusetushintaan uuden sateenvarjon kiinalaismuijalta (maksoi huikeat $21), mutta erikoisuutena siinä oli, että se meni nappia painamalla myös kasaan. Kerran eräs hinttapuli esitteli sellaista sateenvarjoa Lontoossa, ja siitä asti olen halunnut sellaisen, joten pakkohan se oli kaupat tehdä.

Kiinalaiset ravintolat ja kiinankieliset menut vaikuttivat sen verran haasteellisilta, että menimme ihan peruspubiin syömään lounaan. Koska oli pääsiäinen, niin otin Judas' kiss -nimisen kanavoileivän, mude peesasi ja faija otti diet-burgerin. Iso lapsikatras oli kippolassa myös ja ne huusivat keskenään kilpaa, joskin voiton vei perheen isä joka mörisi kavereilleen vieläkin kovempaa. Desibelimäärä huuteli varmaan jossain 150:n kieppeillä. Varmaan se on normikeskustelua täällä, kun taas meille finneille merkki täydellisestä sivistymättömyydestä tai kovasta humalatilasta.

Chinatown.

Ruokaa.

Lounaan jälkeen sadekin taukosi ja mieli parani. Kävelimme Dundas Streetiä itään. Täällä oli kosolti aasialaisia ravintoloita, ja jopa ihmisiäkin oli jo eksynyt kaduille jonkin verran. Joku venezuelalainen mielenosoituskin nähtiin. Menimme haahuilemaan valtavaan Eaton Centren ostoskeskukseen. Tutut ja tuntemattomat länkkärimerkit ja -liikkeet olivat saaneet täältä jalansijaa. Etsimme tourist infoa jonka oletimme täällä olevan mutta turhaan. Sama homma oli viinakaupan suhteen.. Kun ei löydy niin ei löydy. Palasimme sitten hotellille päin, ja matkalla löysimme drug storen josta saimme edes vettä hankittua. Ennen huoneisiin palaamista kävimme kysymässä respasta retkiä Niagaran putouksille. Se onnistuikin yllättävän helposti. Jos nyt oikein ymmärsin hinnoista, niin maksaisi $70 / naama, en tosin tiedä tuleeko vielä verot päälle, ja maksun sai suorittaa sitten aikanaan bussiin. Varasimme matkan maanantaille kun silloin oli luvattu aurinkoisempaa keliä.

Dundas Street.

Ostari.

Sen jälkeen huoneeseen hieman lepäämään. Jetlag vielä jylläsi ja alkoi zimona väsyttämään, melkein siinä nukahdinkin. Vähän ennen puoli viittä piti pakottaa itsensä hereille, ja googlata faijalle viinakauppaa. Lähdimme sitä kyliltä hakemaan, mutta piti kysyä pari kertaa ihmisiltä neuvoa (viinakauppa oli nimeltään LCBO, joka oli itseasiassa ketjuliike Ontarion alueella). Lopulta näimme lauman puliukkoja makaamassa erän liikkeen julkisivun edustalla, ja siinähän tuo paheellinen liike olikin. Valikoima oli ihan hyvä. Ostin itse sikspäkin puolen litran kanadalaisia kaljoja hintaan $14,50, faija osti whiskey-pullon. Suuntasimme sitten mukavassa ja aurinkoisessa ja melko lämpimässä kelissä takaisin hotellille nauttimaan juomia.

Muraali.

Kaupunkinäkymää.

Epäkäytännöllinen viinakaupan kassi.

Seitsemältä lähdimme illallistamaan. Olin nähnyt aiemmin LCBO:ta etsiessämme Hot house-nimisen ravintolan, joka vaikutti ihan validilta ruokapaikalta. Vähän kuitenkin jännitti sinne mennä, vaikutti siltä, että siellä oli jotkut häät tms juhlat menossa., mutta tarjoilija ottivat meidät ystävällisesti sisään. Tilattiin mutsin kanssa lasagnet, ukko pennepastaa josta jaksoi syödä max puolet ja loput tuli dogibäkiin. Olisimme antaneet safkan paluumatkalla jollekin puliukolle, mutta niitäpä ei nyt poikkeuksellisesti näkynyt yhden yhtä. Lasagnet olivat 4/5, vesi maistui hanavedelle (ei kai se myrkyllistä täällä päin ole mutten silti juonut muuten kuin pullotettua vettä). Lasku teki $130, joten ei mikään ihan halpa keikka taas ollut tämäkään. Hotellilla olimme klo 21.

Illallinen ei ollut mikään esteettinen näky mutta maku ok.