501# Sri Lanka, 5

16.2.2017, Thursday, +19, Scattered clouds, Nuwara Eliya, Sri Lanka

Nuwaraan.

Heräsin joskus aamuyön tunteina kuumuuteen. En saanut enää nukuttua, joten hengailin aamuyön, kunnes klo 6.30 maissa otin suihkun ja sen jälkeen pakkasin kamat kasaan. Tänään olisi siirtyminen Nuwara Eliya-nimiseen pikkukaupunkiin, joka sijaitsi ylhäällä vuorilla. Päiväkamoihin piti siis varoiksi laittaa myös lämpimämpää kledjua mukaan.

Keltainen aurinko nousee.

Aamiaisella käytiin ja sitten maksamassa piikki pois respassa. Olin jo edellisenä iltana rahaa vaihtaessani kysynyt postimerkkejä. Niitä ei ollut vieläkään, mutta respa sanoi postittavansa ne myöhemmin, jos antaisin rahaa. Tämmöinen kalskahti ukotukselta, mutta päätin suostua kun en tiennyt mistä muualtakaan postimerkkejä - saati postilaatikoita - löytyisi. Annoin virkailijalle tipin - mielenosoituksellisesti hän tiputti sen hotellin kassaan eikä taskuunsa. En ole yhtään sinut tippikulttuurin kanssa; tippaan silloin kun ei saisi, ja jätän tippaamatta silloin kuin pitäisi. (kortit muuten tulivat perille)

Palasin huoneeseen; laukun annoin kantajille (josta laukku vietiin respaan, sieltä pakettiautolla bussille joten en nähnyt laukkuani ennen kuin vasta illalla, mutta ei auta kuin luottaa homman toimivuuteen), itse kävin vessassa toteamassa itsessäni kaiken olevan vieläkin kondiksessa.

Klo 9 oli lähtö hotellilta. Ensiksi menimme batiikkitehtaaseen. Siellä meille näytettiin vaihe vaiheelta, miten kyseisiä vahakankaita valmistettiin. Näistä saatiin sitten vaatteita, seinäkankaita ja kaikenlaista riepua. "Tehdas" oli pieni ja ahdas, kuuma kuin pätsi, ei minkäänlaista ilmastointia, ja kaikenlaiset valmistusprosesseista syntyvät myrkyt ja hajut leijuivat ilmassa. Täällä oli pelkkiä naisia töissä - osaa työntekijöistä ei tosin voinut naisiksi vielä sanoa, hyvä jos edes teineiksi. Eikö sellaisten pitäisi istuskella koulun penkillä haukottelemassa oppitunneilla ja kiusaamassa opettajia ja toisiaan niin kuin meillä kehittyneessä yhteiskunnassa? Tehtaan yhteydessä oli myös melko suuri myymälä. Ei oikein mitään minulle sopivaa; yksi sellainen seinäkangas olisi voinut olla harkitsemisen arvoinen tuliainen itselle, mutta maksoi niin saakelisti, että jätin väliin. Jos semmoisen kankaan valmistus vei viikkoja / kuukausia kun piti käsityönä tehdä, niin toki sellaiselle hintaa tulee. PE osti itselleen jonkun paidan.

Batiikkitehtailla duunattiin tälläsiä.

Nuoren oloista käsityöläistä.

Seuraavaksi menimme kasvitieteelliseen puutarhaan (Royal Botanic Garden). Se oli valtavan kokoinen puisto; saimme mukavasti omaa aikaa ja hajauduimme kukin omille teillemme. Pilvet olivat väistyneet ja lämpöä oli varmasti pitkälle neljättäkymmenettä astetta ja pelkäsin palavani. Onneksi puiden varjot toivat hieman varjoa ja laukussa oli monta vesipulloa (apukuski jakoi meille päivittäin kaksi pulloa vettä, ja hotelleilta sitä sai myös). Ehkä erikoisinta oli alue, jonne kommunisti"julkkikset" olivat istuttaneet puita (Yuri Gagarin, Josep Broz Tito, yms). Yhtä koululaisryhmää lukuunottamatta todella rauhallinen paikka kaiken kaoottisuuden jälkeen, ehdottomasti 5/5.

Kandy Royal Botanic garden.

Yuri Gagarinin istuttama puu.

Aika erikoinen kasvusuunta.

Puut olivat kuin humalaisia.

Pieni lampikin.

Ja suihkujuttu.

Puoliltapäivin lähdimme ajelemaan pois Kandystä kohti vuoria. Opas puheli tarinoitaan mikkiin, joka laukaisi minussa välittömän unitilan. Saavuimme sitten Glenlochin (tulee ihan whiskey mieleen?) teetilalle. Sri Lankassa teetä viljeltiin hurjat määrät. Horrostilastani huolimatta oppaan turinoinnista minulle oli jäänyt mieleen etiäinen, ettei täällä voitu viljellä teetä kuin yli 600 metrin korkeudessa - ehkä teepensas ei viihtynyt alavilla kuumilla mailla. Teeviljelmät olivat isoja ja siistiksi leikattuja 1-2 metrin korkuisia pensaita (villinä kasvaessaan pensas saattoi kasvaa jopa 30 metrin korkeaksi). Naiset keräsivät lehdet käsin nyppimällä sieltä täältä. Kokemus kertoi poimijalle mitkä lehdistä olivat kypsiä poimittaviksi. Lehdissä oli muitakin eroja; riippuen mistä kohtaa lehti pensaasta napsaistiin, saatiin erilaisia teelaatuja. Teetehtaalla tehdyllä kierroksella meille kyllä seliteltiin kaiken maailman pekoet sun muut, mutta meteliä pitävät työkoneet ja kuumuus veivät keskittymiskyvyn nollille, että missasin suuremman osan infosta. Lopuksi meille maistatettiin eri teitä (taipuuko tee tosiaan noin monikossa?). Join ensimmäistä kertaa valkoista teetä. Sitten vielä pyöräytettiin toki myymälän kautta, ennen kuin jatkoimme matkaa.

Tie alkoi yletä kohti vuoristoa.

Glenlochin teetehdas.

Teetehtaalla.

Seuraavaksi lounaalle, joka ei yllätyksiä tarjonnut. Buffet-moskaa ja maultaan aika karseaa, tällä kertaa vielä höystetty onnettomalla palvelulla ja tarjoilulla. Ei oikein luonnistunut henkilökunnalta mikään. Ehkä tunnelmaa droppasi sekin, että oltiin PE:n kanssa suunniteltu olevamme kerrankin yksi päivä kokonaan selvinpäin, joten vesilinjalla tässä mentiin. Näköalat sitä vastoin olivat todella mahtavat, niistä 5/5.

Lounaspaikan näköaloja.

Sen jälkeen aloitimme päivän viimeisen ajorypistyksen. Se oli mutkikasta serpentiinitietä; PE vähän sen kanssa tuskaili kun sillä menee hyrrä sekaisin sellasissa. Selvisi sitten kuitenkin ns. kuivin jaloin, eikä nauttimamme herkkulounas pyrkinyt yläkautta vapauteen.

Nuwara Eliya sijaitsi melkein parin kilsan korkeudessa, ja ilma tuntuikin täällä selvästi viilenneen. Ei kuitenkaan jaksanut vielä kaivaa pitkähihaista päälle. Englantilaiset olivat rakentaneet kaupungin 1800-luvulla, jotta pääsivät pakoon rannikon trooppista kuumuutta. Kelit olivat kuin englannissa, satoi paljon ja oli koleaa, ja arkkitehtuurikin oli sangen englantilaista. Kaupunkiin oli rakennettu jopa golf-kenttä. Ensimmäiseksi pysähdyimme viinakauppaan. Näitä kauppoja ei ollut liian tiheään, joten päätin minäkin ostaa varoiksi kassillisen kaljaa. Ikävä kyllä huomasin vasta jälkeenpäin ostaneeni 8,8% olutta - oli muuten karsee maku, voin kertoa.

Teimme kaupunkikierroksen bussilla. Sen jälkeen meiltä kysyttiin halukkuutta jalkautua, mutta kukaan ei näkenyt sitä tarpeelliseksi, vaan kaikki halusivat hoitaa check innin hotelliin alta pois, joten painelimme sitten seuraavaksi sinne. Se oli ehkä virhe, koska itse luulin hotellin sijaitsevan keskustassa ja että sinne olisi päässyt vielä myöhemminkin käymään oma-aloitteisesti. Eipä suinkaan, vaan hotelli oli jossain jumalan selän takana, järven toisella puolen pimeän tien varrella keskellä ei mitään. Lisäksi parkkipaikalla opas kuulutti, että olemme tottuneet liian hyvätasoisiin majapaikkoihin, ja nyt saadaan annos todellisuutta. Kuulosti melkein yhtä pahalta kuin hammaslääkärissä, kun lääkäri toteaa "nyt saattaa vähän kirpaista".

Hotelli oli Forest Lodge. Heti bussista ulos astuttaessa kyynelkanavat avaava paskanhaju toivotti vieraat tervetulleeksi. Meidät ohjattiin pöytiin odottamaan, että check in saataisiin tehtyä. Tarjoiltiin teetä. Netti toimi vain aulassa, paitsi että ei oikein toiminut siinäkään. Saatiin sitten lopulta huoneet jota ei tosin meinannut löytyä millään vaikka kuinka kiersi kerrosta ympäri ja tässä vaiheessa kauhea tarve vessallekin olisi ollut, joten meni tunteisiin taas. Viimein löytyi huone joka oli niin kulahtanut, että vähän ihmettelin miten hotelli pystyi olemaan vain 20 vuotta vanha. Sanomattakin oli selvää että sisätiloille ei oltu tehty koko aikana yhtään mitään. Toivottavasti kokolattiamatto oli edes tänä aikana imuroitu. Ei lämmitystä, yksinkertaiset ja falskaavat ikkunalasit. Lämpötila laski täällä öisin +8 asteeseen, joten etsin kaapeista lisäpeittoa (sängyssä ei ollut kuin pelkkä lakana peittona). Semmoinen täinen rätti sieltä löytyikin, mutta en tiennyt uskaltaisiko sitä käyttää. Suihku- ja wc-tilat eivät olleet paitsi karmivia vaan myös vaarallisia. Repsottavat sähköjohdot suihkussa saivat ainakin minun skippaamaan pesuvuoron.

Hotellimme Nuwara Eliyassa.

Kutsuva kylppäri.

Näkymä ikkunasta.

Päätin lähteä vähän kävelemään itsekseni. Kävelin ensin tietä toiseen suuntaan, jossa ei ollut mitään ja sitten toiseen suuntaan, eipä ollut sielläkään mitään. Vain kauhea haju hotellin ympärillä. Masenti sen verran, että oli pakko todeta ettei viinalakosta tule tänäänkään mitään ja palasin huoneeseen korkkaamaan arrakkipullon ja nauttimaan elämäni toiseksi pahimman oluen. Matkalla huoneeseen respa vielä pysäytti ja kysyi olenko PE. Vastasin kieltävästi mutta sanoin tuntevani hänet. Heillä oli PE:n matkalaukku, mutta eivät osanneet viedä sitä hänen huoneeseen. Kerroin huoneen numeron - ja samalla huomasin laukussa merkinnän, johon oli kyllä merkitty hänen oikea huonenumeronsa mutta osoitelapun taustapuolelle jota laukkupoika ei ollut tajunnut katsoa. Jos hotelli on ollut tässä 20 vuotta, niin henkilökunta vaikutti olevan ensimmäistä päivää töissä. PE oli itse tuskaillut safetyboxinsa kanssa; sellainen ihme kyllä oli huoneissa mutta edellinen asukas oli lukinnut hänen kaappinsa. Oli kysellyt asiaa respasta, ja siellä oli annettu helpohko yleiskoodi. Sillä kuulemma avautuisivat kaikki turvaboksit (testasin omallani, ja sekin avautui). Sanotaanko, että tietoturva-aukkona voisi joku tuota pitää?

Huone.

Illalliselle kello 19.30. Se vasta farssi oli. Meille oli varattu sama pöytä kaikille (oppaat oli viety toiseen hotelliin joten täällä oli vain meistä matkailijoista koostuva ryhmä) eli pöytä 15 henkilölle. Noh, istuinpaikkoja oli sitten kuitenkin vain 14:lle, joten eräs pariskunta joutui menemään istumaan muualle. Tarjoilu oli todella kehnoa ja kaiken tuomisessa kesti sata vuotta ja sekin sekoilun saattelemana. Sinänsä ruoan laatu vähän yllätti, ei ollut niin paha kuin odotin. Viereisessä pöydässä kiinalaisvieraista jollakin oli syntymäpäivä ja jokaisen pöytäseurueen piti laulaa onnittelulaulu omalla kielellään. Onneksi meidän porukkaan kuului joku kuorojengi. Hyvästä suorituksesta meidät palkittiin pienellä kakunpalalla.

Vieraskirja oli varmaan nähnyt parhaimpiakin päiviä.

Käytiin vielä ruuan jälkeen PE:n kanssa pienellä kävelyllä. Kovin kauas ei uskallettu säkkipimeässä mennä, koska auton alle jäämisen riski saattoi olla melkoinen eikä täällä olisi nähnyt varoa mitään eläimiäkään. Tähtitaivas ulottui yllämme hienona, mutta oli kylmä ja se karsee haju, joten palasimme melko nopsaan takaisin hotellille. Saimme salasanan hotellin henkilökunnan nettiin, joten hetken aikaa surffailimme aulassa, ennen kuin menimme huoneisiimme testailemaan, josko uni huvittaisi tulla vierailulle.